Arkkipiispan hiipan tavoittelijat

AP_kaapu

Tulevan arkkipiispan nimi on useaan kertaan mainittu, mutta vielä ei asiasta voi olla varma, koska vaali on vasta edessä. Ehdokkaita on nyt virallisesti viisi: lähetysjohtaja, teologian tohtori Ville Auvinen (s.1966), organisaation ja johtamisen yliopisto-opettaja, teologian tohtori Heli Inkinen (s.1957), kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantola (s. 1957), Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma (s.1962) ja Porvoon hiippakunnan piispa, dosentti Björn Vikström (1963).

Arkkipiispan viran hakuprosessi on siis siirtynyt tositoimien osastoon. Ja kannattaa muistaa, että virkaa ei haeta vaan aina kyse on ryhmästä äänivaltaisia päättäjiä (minimi 30), jotka voivat asettaa ehdolle jonkun henkilön arkkipiispaksi. Nyt on siirrytty alkuverryttelystä esivaaliin ja ehdokkaiden esittelyyn erilaisissa tilaisuuksissa. Vaalissa on edessä kahden kuukauden mittainen alkuerä ja finaalisarja alkanee ensimmäisen kierroksen jälkeen – tässä vaalissa tuskin kukaan saa yli 50% äänistä ensimmäisellä kierroksella.

Faktat

– vaalipäivät ovat 8.2.2018 ja toinen kierros 1.3.2018
– äänestäjiä on 1525, joista 603 arkkihiippakunnan pappeja ja lehtoreita, 603 seurakuntien edustajia. Näiden äänien painoarvo tiputetaan vaalissa yhteen kolmasosaan eli noin 400 ääneen. Muut äänet, 320, lasketaan sellaisenaan. Äänestäjiä ovat kirkolliskokous, hiippakuntavaltuustot, kapitulit ja kirkkohallituksen täysistunto. Läpimenoon vaaditaan siis hiukan yli 360 ääntä.

Arkkipiispan-vaakuna-v_

Ehdokkaat

Ehdokkaat voi ryhmitellä useammalla tavalla:
miehet-naiset: Tässä osastossa Heli Inkinen ponkaisee esiin suvereenisti. Naispuolisen arkkipiispan odotus on kovaa ja Inkinen saa tästä vahvan nosteen.

piispat – ei-piispat: Björn Vikström, Tapio Luoma ja Ilkka Kantola ovat piispoja ja he saavat tästä vaalissa apua. Arkkipiispan työssä on suuri määrä hallinnollisia vastuita ja niiden tunteminen oman piispanviran hoidon näkökulmasta auttaa paljon.

poliitikot – muut: Sekä Ilkka Kantola (sd) että Ville Auvinen (kd) ovat vahvasti mukana politiikassa. Auvinen tosin on vielä jäänyt oman kaupunkinsa valtuutetuksi, eikä ole pärjännyt valtakunnan politiikassa. Kaksi kysymystä: Onko poliittinen ura tässä vaalissa este vai noste? Onko arkkipiispan vaalilla merkitystä mahdollisiin tuleviin vaaleihin?

teologinen linja: Ville Auvinen singahtaa tässä kohdin ihan omaan luokkaansa vastustamalla sekä naisten pappisvirkaa että homoparien kirkollista vihkimistä. Muiden ehdokkaiden kohdalla kysymys naisen asemasta pappisvirassa ei ole mikään kysymys enää. Tapio Luoma ei kannata homoparien kirkollista vihkimistä, mutta toisaalta on luvannut seurata perässä, jos kirkossa näin päätetään. Tämä linjan päättämättömyys on jo saanut Miikka Ruokasen Kotimaa-lehdessä nostamaan esiin ajopuusyytöksen: eikö arkkipiispan tulisi johtaa eikä peesata?, kysyi Ruokanen. – On sinällään todella outoa, että kysymys sukupuolesta saa edelleen merkittävän aseman teologisen linjan määrittäjänä. Toisaalta sitä kautta peilataan kysymystä raamatuntulkinnasta, arjen kokemustodellisuuden näkemisestä, etiikasta ja kristillisestä elämäntulkinnasta. Oma toiveeni on, että paneelit nostavat esiin ehdokkaiden käsityksiä kirkon ydintehtävästä, evankeliumin merkityksestä arjessa, kirkon ja yhteiskunnan suhteesta jne.

 

apsauva1

Esivaali ja ennuste

Perinteinen piispanvaalin ilmiö oli lehtien yleisönosaston kannattajalistat. Digiaika on tuonut mukanaan kannattajasivut, joilla voidaan myös esitellä monipuolisesti ehdokkaan mielipiteitä. Ehdokkaiden sivut ovat yleisesti hienot ja informatiiviset, tosin Ville Auvinen ja Ilkka Kantola ovat liikkeellä hieman muiden jäljessä ja se näkyy myös sivujen niukkuutena.

Kunkin ehdokkaan tukiryhmä on nyt julkistanut äänestävien tukijoiden listan. Minimissään sen tulee siis olla 30. Lähimmäs tätä minimimäärää jäävät tässä alkuvaiheessa Ville Auvinen (43 äänestäjää) ja Ilkka Kantola (42 äänestäjää).

Kannattajasivujen epävirallisessa esivaalissa Tapio Luoma näyttää vetävän kaulaa muihin, mutta jos äänestäjien osalta palauttaa turkulaisäänet 1/3 mittakaavaan, niin tilanne on hieman toisenlainen.

Heli Inkinen on ollut vaalityössä muita aktiivisempi ja hänen äänestävä tukijoukkonsa on suurempi: 73 äänestäjää. Hieman suurempi määrä on Björn Vikströmin (75 äänestäjää) sivuilla ja etenkin Tapio Luomalla (109 äänestäjää). Yhteensä kantansa on ilmaissut jo nyt noin 350 äänestäjää [HUOM. äänimäärissä marraskuun lopun tilanne]

Kannattajasivujen epävirallisessa esivaalissa Tapio Luoma näyttää vetävän kaulaa muihin, mutta jos äänestäjien osalta palauttaa turkulaisäänet 1/3 mittakaavaan, niin tilanne on hieman toisenlainen. Luvut ovat osin tulkinnanvaraisia ja muuttuvat oletettavasti paljonkin jatkossa.

Luoma 67 (34%)
Vikström 53 (27%)
Inkinen 36 (18%)
Kantola 20 (10%)
Auvinen 20 (10%)
Yhteensä 196

Seuraa näitä seikkoja jatkossa

  1. Esivaalin alkuvaiheessa toiselle kierrokselle näyttäisi menevät Tapio Luoma ja Björn Vikström. Nousevatko he vaalipaneelissa esille samoin kuin ennakkoasetelmissa? Pitävätkö he ennakkosuosikin asemansa?
  2. Jos Luoma ja Vikström selviytyvät voittajiksi ensimmäisellä kierroksella, on edessä tiukka toinen kierros.
    Moni arvelee Auvisen äänten siirtyvän toisella kierroksella Luomalle.
    Toisaalta suuri osa Inkisen ja Kantolan äänestäjistä siirtyisi Vikströmin taakse. Tämän hetken kannatustilanteen mukaan Vikström näyttäisi olevan hienoisessa gallupkärjessä lopullisen äänestyksen osalta.
  1. Inkisen, Kantolan ja Auvisen kannattajalistat keskittyvät muita enemmän arkkihiippakuntaan. Nouseeko heidän osaltaan kannatus jatkossa, kun muun Suomen äänestäjät heräävät vaaliin?
  2. Yllätysmomentin voi tarjota monikin seikka.

– Onko Auvisen tukijoukko todellisuudessa suurempi? Kirkolliskokousvaaleissa Auvisen hengenheimolaiset saivat noin 25% papiston äänistä.

– Nouseeko Luoma-gate vaalissa merkittävään asemaan? Kysymys Espoon hiippakunnan seksuaalisen väärinkäyttöepäilyn puutteellisesta hoitamisesta voi hiertää vaalissa pitkään.

– Ketkä ehdokkaista nousevat esiin vaalikeskusteluissa? Arkkipiispalta toivotaan sekä vahvaa linjaa että myös kykyä tuoda se julki.

– Jokaiselta ehdokkaalta tulisi kysyä kirkon talouden hoitamisesta ja myös arvioida, mikä vaikutus kullakin olisi.

 

Välimatka seurakuntalaisten käsityksiin

Suurin ristiriita tai jännite on Ville Auvisen kantojen ja seurakuntalaisten (ja papiston) käsitysten välillä. Ennemmin tai myöhemmin jossakin haastattelusta tai linjauksesta ryöpsähtäisi nais- tai homokeskustelu, jossa elementteinä olisi syrjimisen ja ihmisarvon mausteilla kysymys siitä, kuka saa olla kokonaan pappi ja kristitty. Kirkosta saattaisi keventyä heittämällä saman verran jäseniä kuin konservatiivisiin herätysliikkeisiin lukeutuu tällä hetkellä (140 000-160 000). Siinä jo mitattaisiin arkkipiispan hintalappua. Näissä seikoissa Auvinen vetää nykyisin linjaa, joka on kovin kaukana seurakuntalaisten käsityksistä.

EDIT: kuvat vaihdettu 1.12.2017 klo 19:35

Mainokset

Kirkolliskokouksen katsomosta

Marraskuun perinteenä on Turkuun kokoontuva kirkolliskokous. Joskus kokous on kuin marraskuun sää, joskus on pitkäpiimäisiä puheita ja joskus tulee yllätyksiä.

Kirkolliskokous Turun kristillisellä opistolla 7.11.2017.

Tässä kolme poimintoa tämän viikon kokouksesta.

Striimi toimii, studio toisi lisää syvyyttä

Kirkolliskokous jaetaan nyt julkisuuteen suorana striiminä ja täysistunnot ovat katsottavissa youtuben kautta myös kokouksen jälkeen. Tämä on erinomainen ratkaisu. Useampaan sataan katsojakertaan aika pian nousevat latausmäärät kertovat, että tarvetta on. Kiitos tästä Kirkon viestinnälle!

Ja sitten perään ehdotus ideanikkari Samuli Suonpäälle. Pankkivaliokunnassa heittona ilmaan lausuttu Samuli Suonpään ajatus kisastudiosta ja pika-analyysien käyttämisestä voisi olla oikeasti seuraava hullun hauska ajatus toteutettavksi. Joissakin sopivissa kohdissa tiukan äänestyksen tai keskustelun jälkeen olisi mukava saada perään muutama päättäjä tai asiantuntija-analyysi.

Avioliittolain seuraukset

Keskustelussa ei vielä ollut esitys kirkon avioliittokäsityksen laajentamiseksi: se kulkee vielä valiokuntavalmistelussa ja valmistuu varmaan toukokuun iloksi.

Sen sijaan kirkolliskokousta puhutti pitkään piispainkokouksen tuottama selvitys siitä, tulisiko kirkon luopua avioliitto-oikeudesta. Selvityksen oli laatinut emerita professori Eila Helander ja mukaan oli leivottu kaksi kärkeä: kirkko ei luovu avioliitto-oikeudesta ja kirkon avioliittokäsitys pidetään entisellään, mutta samalla annetaan omantunnonvapaus papeille vihkiä myös samaa sukupuolta olevat parit.

Jälleen kerran iso osa puheista tuntui toistavan itseään. Muutama uusi liikahdus antaa kuitenkin toivoa jatkosta: Jouni Turtiainen liputti kompromissin etsimisen puolesta. Olisi kovin toivottavaa, että salissa olisi enemmänkin realismin tajua siitä, mikä on olennaista, mahdollista ja tarpeellista.

Kirkolliskokouksen edustajat punnitsevat jatkossa yhä enemmän sitä, haluavatko olla oikeassa erimieltä vai tyytyvätkö olemaa samaa mieltä erimielisyydestä. Tosiasioiden tunnustaminen voi olla uuden alku, mutta kyllä tässä vielä muutama vuosi keskustellaan.

Ehkä on joskus mahdollista tunnustaa se, että olemme kristittyinä Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen pohjalta päätyneet pieneltä osin (avioliiton yksi tulkinta) vastakkaisiin ratkaisuihin. Ja että jonakin päivänä on mahdollista kunnioittaa toista ja luottaa toiseen niin paljon, ettemme pelkää, voimme löytää tien eteenpäin. Kaksi muuta vaihtoehtoa ovat ajautua erilleen tai jatkaa kiistaa loputtomasti.

 

Rahat ja uudistus

Torstain yllätys oli se, että talousvaliokunta toi aamun täysistuntoon odottamattoman esityksen: seurakuntien maksama keskusrahastomaksu tulisi laskea 7,5 prosentista 6,5 prosenttiin. Taustalla on tulevaisuuskomitean ideoista noussut ajatus ohentaa kirkkohallitusta ja kapituleita sekä samalla luoda kirkkoon kehittämistyöhön panostava yksikkö. Samassa yhteydessä tehtäisiin keskusrahastomaksun leikkaus.

Kirkkohallituksen esitys asiassa oli, että asia etenee vuonna 2018 selvityksen tekemisellä ja sen pohjalta toimenpiteisiin. Maanantaina talousarvion lähetekeskustelussa en muista käytetyn yhtään puheenvuoroa keskusrahastomaksan alennuksen kiirehtimiseksi. Talousvaliokunta teki kuitenkin tällaisen esityksen, joka jaettiin torstaiaamuna edustajille. Mietintö ei ollut saatavilla vielä edellisenä iltana puolenyön aikaan.
[Välihuomautuksena on kyllä todettava, että kirkolliskokouksen vahvistetun työjärjestyksen §47 mukaan mietintö olisi tullut antaa jo keskiviikkona julkisuuteen: ”Talousvaliokunnan on kirkon keskusrahaston ja kirkon eläkerahaston talousarviota ja toiminta- ja taloussuunnitelmaa koskevassa mietinnössä käsiteltävä kaikki määräraha-asiat. Mietintö on annettava viimeistään syysistuntokauden kolmantena päivänä.”]
Talousvaliokunnan esitykselle olisi siis suonut edes kohtuullisesti aikaa keskusteluun käytävillä ja mahdollisuutta edustajille puntaroida ratkaisua yli yön.

Piispa Seppo Häkkinen paheksuikin toimintamallia ja piti tehtyä ehdotusta ”tempoilevana”. Yllättävästä ja isosta ehdotuksesta taisi Häkkisen lisäksi käyttää puheenvuoron vain Tapani Rantala, joka ehdotti pienempää muutosta (0,5%) keskusrahastomaksuun. Muutoin asiasta ei käyty keskustelua lainkaan: tähän varmasti vaikutti myös pikainen aikataulu. Joku murahtikin äänestyksen jälkeen, että ehtivätkö kaikki ymmärtää, mitä päättivät.

Menettelytapa ei saa kummoisia tyylipisteitä, mutta vielä enemmän se kertoo järjestelmän ongelmasta, joka on tullut esiin aiemminkin. Kirkkohallituksen valmistelu tapahtuu liian irrallaan kirkolliskokouksen päätöksenteosta. Valmistelun ja kirkollisedustajien toimivaa vuoropuhelua tarvitaan jatkossa lisää, tavalla tai toiselle.

Ratkaisun taustalla yhtenä lisäseikkana vaikutti kuitenkin myös se, että kirkon yhteisessä kassassa makaa tällä hetkellä varsin suuri kertymä, joka on syntynyt lähinnä myytyjen kirkkohallituksen toimitilojen seurauksena. Tämä seurauksena tase pullisteli rahaa, jolla juuri nyt on suuri tilaus seurakuntien talouden tasapainottajana. Yhtäältä kysymys onkin prosessista, jossa seurakuntien sijoitusta tuloutetaan takaisin. Kirkolliskokous hyväksyi mietinnön, jonka mukaan vuosien 2018-2020 aikana kirkkohallitus voi tehdä 5-6 miljoonaa euroa alijäämäisiä talousarvioita ja tilinpäätöksiä. Vasta vuonna 2021 tulee menojen olla uudella tiukemman tulovirran tasolla.

 

Jälkipelit

Eikö siis kaikki ole ihan hyvin, vaikka ilmaan jääkin puhalluksen tunnelma? Muutama kysymysmerkki kaikesta kuitenkin jää.

Vaikutusarvio puuttuu. Piispa Seppo Häkkisen mainitsema seikka on keskeinen. Olisi ollut toivottavaa tehdä ensin vaikutusarvio ja vasta sen jälkeen tehdä siitä nousevat taloudelliset johtopäätökset. Nyt mennään talous edellä ja syntyy pesäpallotermeillä ajolähtö: onnistuu lyöjä tai ei, niin pesästä on lähdettävä. Entä jos parin vuoden päästä nähdään, että koulutukseen, viestintään, talousvaikeuksissa olevien seurakuntien tukemiseen, ulkomailla tapahtuvaan kirkon työhön ja ylipäänsä kirkon yhteiseen työhön kannattaakin panostaa sen verran, mihin 7,5% keskusrahastomaksu tuottaa? Paluu vanhaan maksuun on silloin kivulias tai käytännössä mahdoton teko.

Hallintoakin pitää leikata!” Olen kuullut tänään monen perustelevan tehtyä ratkaisua sillä, että kun seurakunnissakin on säästetty, niin säästämistä pitää seuraavaksi tehdä hallinnossa, siis kirkkohallituksessa. Ajatuksessa on mukana kaksi ilmeistä virhettä. Ensinnäkin kirkkohallituksen kaikilla tasoilla on säästötalkoita jo tehty viime vuodet ihan samaan tahtiin kuin seurakunnissakin. Keskusrahastomaksun on koko ajan kellunut tai laskenut sen mukaan, miten seurakunnissa verokertymä on elänyt.

Toiseksi kirkkohallitus kokonaisuudessaan ei tarkoita samaa kuin hallinto. Suuri osa kirkkohallituksen kautta kulkevasta rahasta menee suoraan kirkon yhteisen työn tekemiseen. Kysymys on kirkon viestinnästä, kirkon koulutuksesta, ulkosuomalaistyöstä, tutkimuksesta, rippikoulun kehittämisestä, kirkon työttömyyshankkeesta, kirkon ilmastodiplomin ylläpitämisestä, lähetystyön edistämisestä jne. Suuri osa kirkkohallituksen toimintaa on kirkon yhteistä työtä, ei hallintoa tai virastona toimimista. Toki hallintoa tarvitaan muun muassa kirkolliskokouksen monien aloitteiden ja selvitysten tekemistä. Eli kyllä siis hallintoakin löytyy, mutta se ei ole sama kuin koko kirkkohallitus.

Jatkossa olisikin syytä saada hyvään vauhtiin tulevaisuuskomitean yksi upeimmista ideoista, kirkon kehittämiskeskuksen suunnittelu. Sen myötä on mahdollista varmasti tehostaa jonkin verran kirkon yhteistä suunnittelutyötä ja myös tehdä välttämätöntä priorisointia. Nyt tehdyt päätökset osoittavat jo siihen suuntaa: osasta nykyisin tehtyä kirkon yhteistä työtä täytyy luopua, jotta jäljelle jääneet tehtävät voidaan hoitaa hyvin.

Onkin toivottavaa, että ajolähtötilanne ei johda kohtuuttoman vaikeaa kyräilyyn, pelkoon ja taisteluun niukentuvista resursseista vaan vie aitoon muodonmuutokseen, jossa vanhasta tsaarin virastosta nousee esiin aiemmasta kuihtunut hallintovirasto ja elinvoimainen kirkon yhteistä työtä kehittävä yksikkö.

HIFK putosi ykköseen, Honka nousi, HJK porskuttaa

Sinänsä pieni askel EU:ssa tai Suomessa, kohtuullisen kokoinen SuomiFutiksessa. Tulevalla kaudella on Turusta kaksi joukkuetta Veikkausliigassa, Helsingistä vain yksi. HIFK:n tarinassa oli hieno vaihe, joka toi Helsinkiin ensinäkemältä kansainvälisen tuulahduksen derbypelien aikana, kun sekä hifkin että klubin kannattajat jaksoivat laulaa ja pitää meteliä läpi pelin. Positiivisen kehityksen kannoilla hiipi kuitenkin todella epäterveitä ilmiöitä kuten väkivaltaisia yhteenottoja ja sikamaista käyttäytymistä (johon ei ilmeisesti mikään taho tohtinut terävästi puuttua).
 
Hifkin talous on kyntänyt syvällä ja putoaminen ykköseen vahvistaa kierrettä. Ennen mahdollista uutta nousua on talous ja muu kokonaisuus seurassa saatava ilmeisesti aivan eri tavoin ammattimaisempaa suuntaan.
 
Toivottavasti ensi kaudella jalkapalloilullinen noste tulee Veikkausliigaan muualta, esimerkiksi SJK:n suunnasta. Siellä puitteet ovat kohdallaan, mutta tämä kausi taisi mennä henkilökemian takia ketuiksi. SJK maksoi taas oppirahoja kasvukivuista.
 
Tällä kaudella HJK oli pisteiden valossa Veikkausliigassa ihan omaa luokkaansa. Katsomoon peli ei kuitenkaan usein kovin kummoiselta näyttänyt. Varmaa jauhamista, virheiden välttämistä ja sitten lopulta maali tai kaksi. Konsepti toi ylivertaisen aseman Suomessa, mutta sillä ei vielä pelata Euro-pelejä.
Tulevasta linjasta kertovat syksyn aikana pelaajahankinnat. HJK kaipaa ensi kaudeksi ainakin vaparispesialistin. Taye Taiwon lähdön jälkeen vaparit ovat olleet kovin vaatimattomia.
 
HJK:n toivoisi malttavan jatkaa pienin mutta määrätietoisin askelin eteenpäin kohti eurooppalaista keskikastia, mikä takaisia europelien lohkovaiheita aiempaa useammin. Oikotietä onneen ei ole joten malttia tarvitaan.
 

Kirkon merkittävä kirja avioliitosta – taas yksi lisää

Kirkon uusin selvitys avioliitosta ei ratkaise kaikkia ongelmia. Se ei myöskään päätä vaikeaa prosessia. Eikä vaikea kirkon matka ole vielä ohi tämän asian tiimoilta.

Tässä linkki selvitykseen:  SELVITYS SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON VIHKIOIKEUDESTA LUOPUMISESTA JA AVIOLIITTOON VIHKIMISEN MERKITYKSESTÄ KIRKON IDENTITEETILLE

On kuitenkin todennäköistä, että emerita professori Eila Helanderin selvitys tulee olemaan käsillä olevan prosessin yksi tärkeitä käännekohtia. Laajan ja huolella valmistellun selvityksen sisällöstä voisi nostaa lukuisia seikkoja, mutta ainakaan seuraavia ei kannata ohittaa.

  1. Niin kirkon jäsenet kuin kirkkoon kuulumattomat eivät näe luopumista vihkioikeudesta oikeana ratkaisuna ainakaan tässä tilanteessa. Asiasta keskustelulle ei näin suuren enemmistölinjauksen jälkeen ole paljonkaan menestymismahdollisuuksia.
  2. Esitykseen sisältyy selkeä, teologisesti ja kirkon kentän huomioiden hyvin kirjoitettu perustelu sekä pitäytyä nykyisessä vihkimislinjauksessa että muotoilla sen sisään samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen käytäntö. Siis: avioliittolinjaus pysyy, käytäntöä hienosäädetään.
  3. Yhä suurempi osa kirkon jäsenistä kannattaa samaa sukupuolta olevien vihkimistä. Aiemmin oli ennakoitu, että muutos tapahtuu noin 3% vuosivauhdilla. Helanderin mukaan muutoksen vauhti voi olla jopa lähes kaksinkertainen: vuodessa 3,5-5% käsitykset kääntyvät samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen kannalle. Nuorempi sukupolvi tulee tekemään uusia ratkaisuja.

Muutoksen suunta näyttää ilmeiseltä, mutta pikaista ratkaisua asiaan on tuskin tulossa kirkolliskokouksen päätöksenteossa. Tosin painetta synnyttää elämän todellisuus, jossa samaa sukupuolta olevia pareja vihitään ja siunataan. Yhä useampi tuntee tai ainakin tietää pareja, yhä useampi rukoilee messussa parien puolesta. Yhä useampi ymmärtää, että kyse on kristityistä veljistä ja sisarista, joiden elämän tärkeässä käänteessä kirkko voi ja sen tulee olla mukana.

Huonoin tie asiassa on se, jos kirkko ei saa tehtyä päätöstä itse vaan ratkaisu haetaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä. Seurauksena on silloin ison riidan pitkä loppuitku.

Tulevaisuus osoittaa, kuinka eri reitit tullaan kulkemaan. Eri reitit voivat myös parhaimmillaan ehkä toimia toisensa täydentäjinä ja sparraajina matkalla uuteen.Latvus_maaseutuakatemia

Mikä ratkaisi Helsingin piispanvaalin?

Ratkaisivatko konservatiivit?

Helsingin piispanvaali on nostanut esiin kaksi tulkintaa, jotka kaipaavat lyhyttä kommenttia. Seppo Simola (HS) aprikoi, että vaalissa liberaalit tai teologisesti liberaaleiksi määriteltävät olisivat äänestäneet naisehdokkaita (Hallamaa ja Hintikka): ”moni liberaaleista äänestäjistä valitsi jomman kumman naisehdokkaan”. Tämä väite on aivan liian yksioikoinen ja sen osoittaa vääräksi pelkästään se, että ns. konservatiivisempia ryhmien äänimäärä kirkolliskokousvaaleissa oli noin 170-180 äänen paikkeilla (papit ja maallikot yhteensä).

Vastaavan analyysin voi tehdä Jäsen 360 -aineistosta.

Tämän pohjalta voi olettaa, että reilusti yli puolet tai ehkä jopa 70-80% Laajasalon äänistä tuli perusliberaalista hiippakunnan kannattajakunnasta. Hiippakunnan äänestäjät nyt vain eivät ole konservatiiveja kuin varsin pieneltä osalta. Seurakuntalaiset kokonaisuudessaan vielä vähemmän.

Toisaalta on luultavaa, että ns. konservatiivisen joukon äänet ovat menneet Laajasalolle ja ilman niitä vaali ei olisi ratkennut ensimmäisellä kierroksella. Konservatiivit olivat siis vaa’ankieliasemassa.  [Jos siis ylipäänsä huonosti todellisuutta tulkitseva jako liberaaleihin ja konservatiiveihin on mielekäs tässä kohdassa.]

 

Miksi Laajasalo valittiin?

Toinen kysymys liittyy Teemu Laajasalon suuren kannatuksen syihin. Hätäisimmät ovat etsineet syytä sukupuolesta ja näyttelijän työstä televisiossa. Olennainen asia on kuitenkin käsittääkseni huikea veto, jonka Laajasalo teki Kallion kirkkoherrana. Olin Alppilan kirkon toiminnanjohtajana aitiopaikalla näkemässä sen erinomaisen työn, jota Laajasalo teki johtaessaan seurakuntaa (työntekijät, seurakuntaneuvosto, Kallion asukkaat). Muutamassa vuodessa seurakunnan toiminta on kehittynyt valtavasti ja sen ytimessä on ollut innovatiivinen johtaminen.

Sukupuolesta Laajasalo sai ehkä jonkun lisä-äänen, mutta myös menetti ääniä. Valtaosa kaikista, myös Laajasaloa äänestäneistä, olisi toivonut piispojen joukkoon ainakin yhden naisen. Tätä käsitystä olisi hyvä jotenkin tutkimuksen keinoin varmentaa.

TV-julkisuuden merkitys on moninainen.  Hyvä esiintymiskyky a-talk tyyppisissä ympäristöissä on vahva plussa kaikille. Kun siihen liitetään osaaminen yle-leaks näyttelijänä ja käsikirjoittajana tai radio Dein ohjelman vetäjänä, niin mediaosaamisen määrä on suuri. Ei tästä piispalle työssään haittaa pitäisi olla.

Sukupuoli ja medianäkyvyys eivät vaalia ratkaisseet. Kyllä se oli arkiduuni Kallion kirkkoherrana. Piispoja myös valitaan tällä yhä useammin kirkkoherrojen joukosta.

Kirkonkellari-lehden alun loppu

Kirkonkellari-lehti aloitti toimintansa 2012 vappuna. Sitä tehtiin innolla, kirjoittamisen intohimolla, tiedolla ja taidolla. Myös kaikella sillä ilolla, mihin uuden kokeileminen ja uteliaisuus vain meitä tekijöitä vei. Tekijöitä on ollut hurjan suuri joukko, joille Mikko Sulanderin tekninen velhous, oma päätoimittajan työni ja ison toimitusjoukon ideat ovat antaneet kirjoitusalustan. Samuli Suonpää tuli loppuvaiheessa toiseksi päätoimittajaksi. Tekijöitä ovat lopulta olleet kaikki kirjoittajat, lukijat ja kommentoijat.

Oman työttömyyskauteni aikana tein lehteä osa-aikaisesti, mutta varsinaista palkkatyötä siitä ei minulle syntynyt, sillä vaikka digijulkaiseminen ei vaadi merkittävää pääomaa, niin ansaintalogiikan kehittäminen ei ole helppoa. Lukuisia suunnitelmiakin oli ja on edelleen, mutta lopulta muutaman toimintaa ja tekstejä pursuvan vuoden jälkeen nyt on ollut hiljaisempaa. Myös verkkojulkaisu tarvitsee ohjausta ja päätoimittamista ollakseen tasokas.

Samulin ja Mikko kanssa olemme päätyneet sulkemaan Kirkonkellarin ainakin joksikin ajaksi. Tällä hetkellä emme ole ehtineet panostamaan lehden tekemiseen. Lehti ei myöskään ole pariin vuoteen enää kerännyt varoja edes satunnaisiin kuluihin.

Jutut ja toimintamallit otetaan kuitenkin talteen, jotta jonakin päivänä on mahdollista avata uusi Kirkonkellari – jos aikaa, voimia, ideoita on ja tekstejä pukkaa. Yksi tärkeä syy Kirkonkellarin syntyyn oli 2012 se, että tarjolla ei ollut digitaalisesti toimivaa julkaisualustaa, joka tarvittaessa nopeastikin voisi käydä keskustelua kirkosta, yhteiskunnasta ja kulttuurista. Vastausta tähän pulmaan ei tosin ole tainnut löytyä vieläkään – ehkä tarinan jatko-osan siemenet ovat jo itämässä.

Ylipäänsä Suomessa tarvittaisiin tällä hetkellä uskottava kristillis-yhteiskunnallinen sanomalehti, johon sisältyisi myös riittävästi laajempia taustoituksia ja uutisanalysointia (Unohtamatta Kotimaata ja KirkkoajaKaupunkia ja muita seurakuntalehtiä). Mutta tämä nyt on aivan uuden tarinan kokoinen juttu.

Hyville jutuille ja niiden julkaisijoille siunausta ja uusia alkuja toivottaen.

Latvus_maaseutuakatemia
Kari Latvus
ps tervetuloa myös lukemaan Kytkin-lehteä (kytkin.fi). Osin samoja äänenpanoja, osin erilaisia teemoja.

Piispanvaalit Helsingissä 2017

Piispanvaalit ovat Suomessa olleet viime vuosina usein polarisoituneita. Vaaleissa on rakennettu tai rakentunut paikoin myös konservatiivit vastaan liberaalit kampanjoita. Ehdokkaita on ollut tarjolla moneen lähtöön ja paikoin on rukousten sisältönä ollut: Hyvä Jumala, ethän anna sen ja sen tulla valituksi! Onko näitä rukouksia kuitenkaan koskaan kuultu? Mene ja tiedä.

Helsingin hiippakunnan piispanvaalissa on kuitenkin tarjolla poikkeuksellinen tilanne, sillä usein toistuva lause on ollut Onpas hyviä ehdokkaita. Näistä voisi ottaa kenet vain tai mieluimmin kaikki kolme. Näin ajattelen itsekin. Kuka tahansa valitaan, niin hiippakunta on hyvissä käsissä. Äänenpainot tulevat olemaan erilaisia valinnasta johtuen, matkareiteissä voi tulla poikkeamia ja lähestymistapa voivat vaihdella. Päälinja on silti selkeä ja hyvä.

Asetelma taatusti tarjoaisi monenlaisia aineksia tausta-analyysiin ja kaikenlaiseen kannunvalantaan. Yhden analyysin voisi tehdä kirkolliskokouksen äänestystuloksista. Toisen siitä paljonko ehdokkaiden esittelysivuilla on äänestäviä kannattajia. Laajemman analyysin ja tulosennusteen sijasta tyydyn muutamaan hajamerkintään.

Kaisamari-Hintikka-9668-520x347
Kaisamari Hintikka

Kaisamari Hintikka on tehnyt komean nousun aika suuresta tuntemattomuudesta kirkollisen keskustelun ytimeen. Ylipäänsä kansainvälisen näkökulman tuominen suomalaiseen keskusteluun on suuri plussa. Kun sen tekee taidolla ja asiantuntemuksella, niin sitä suuremman vaikutuksen se jättää. Kansainväliset johtotehtävät ovat hyvä meriitti ja vahva näyttö osaamisesta.

Hintikan vaalivankkurit lähtivät liikkeelle kovin myöhään ja tunnettavuuden osalta kirittävää jäi kovin paljon. Tällä voi olla vaikutus tulokseen.

Joka tapauksessa Hintikka on tullut suomalaiseen kirkolliseen keskusteluun läsnäolevaksi aivan uudella tavalla. Stoori jatkunee tavalla tai toisella Geneven lisäksi myös Suomessa.

Hallamaa
Jaana Hallamaa

Jaana Hallamaa on ollut kirkolliskokousvaaleissa papiston äänikuningatar ja teologien opettajana tullut vuosien aikana laajalti tunnetuksi. Hallamaan valinta vahvistaisi mainiosti kirkon terävää ja oivaltavaa sosiaalieettistä ääntä, jota odotetaan ja kaivataan yhä enemmän. Tämä rooli on ollut yksi keskeisistä (ei kuitenkaan ainoa) myös Helsingin piispan tehtäviä aiemmin hoitaneilla. Hallamaan työhistoriassa johtamistehtävien laajuus ei yllä Hintikan ja Laajasalon mittoihin. Hallamaa kuitenkin päihittää kuitenkin kaksi muuta linjan selkeydellä ja terävyydellä.

Sekä Hintikkaa että Hallamaata puolestaan yhdistää yksi seikka, joka antaa vahvan lisäarvon kampanjassa. Jos piispaksi ei valita tässä yhteydessä naista, niin piispojen joukko olisi all-male-panel.  Sitä paitsi naispuolista piispaa ei vielä kovin monessa hiippakunnassa valittaisikaan. Tämä ei ole vähäpätöinen asia.

Sekä Hintikkaa että Hallamaata puolestaan yhdistää yksi seikka, joka antaa vahvan lisäarvon kampanjassa. Jos piispaksi ei valita tässä yhteydessä naista, niin piispojen joukko olisi all-male-panel.  Sitä paitsi naispuolista piispaa ei vielä kovin monessa hiippakunnassa valittaisikaan. Tämä ei ole vähäpätöinen asia.

Versio 2
Teemu Laajasalo

Piispaehdokkaiden ainoa mies, Teemu Laajasalo, on erityisesti viimeisten vuosien aikana tehnyt Kallion kirkkoherrana vahvaa työtä. Kirkkoherra, seurakuntayhtymän johtaja ja kapitulin pappisasessori on ehdokkaiden joukossa ainoa, joka on tehnyt seurakuntapapin työtä Helsingin hiippakunnassa liki kaikissa mahdollisissa rooleissa. Myös Laajasalon innovatiivisuus Kalliossa on saanut laajaa huomiota.

Omat havaintoni Laajasalon johtamisesta ja uudistusrohkeudesta olivat Alppilan kirkon toiminnanjohtajan näkökulmasta todella myönteiset. Johtamisosaaminen, seurakuntaelämän ruohonjuuritason vahva osaaminen ja median erilaisten välineiden suvereeni käyttö ovat Laajasalon vahvuuksia.

Laajasalon ristinä on ikä: miten jaksaa duunissa liki neljännes vuosisadan? Ei ihan pieni kysymys.

HS-analyysi (13.2.2017) luonnehti Laajasaloa ”kaappikonservatiiviksi”. Tuo määritelmä ei oikein osu maaliin, mutta on ilmeistä, että Laajasalo haluaa aktiivisesti ymmärtää kirkon konservatiivisempaakin vähemmistöä. Maine ”kaappikonservatiivina” on syntynyt halusta pitää kirkon konservatiivit mukana samassa luterilaisessa kirkkoveneessä.

Poimin lopuksi ne seikat, jotka ovat omassa pohdinnassani erityisesti keskustelunarvoisia teemoja äänestyksessä.

Kuka on se, joka parhaiten
– tuntee kirkon työn hyvin hiippakunnassa?
– jolla on kyky innostaa seurakuntalaisia ja työntekijöitä hiippakunnassa?
– jolla on kyky sanoittaa kristinuskoa tässä ja nyt?
– jolla on taito osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun yhtenä kirkon äänistä?
– jolla on kyky johtaa yhteisöjen verkostoa?

Näitä mietin. Pian pitää päättää.
Millainen on sinun listasi top-teemoista?

Entä kuka kolmesta ehdokkaasta valitaan piispaksi? Ehkä useampikin, mutta vuonna 2017 vain yksi. Joka tapauksessa: onneksi olkoon Helsingin hiippakunta.