HIFK putosi ykköseen, Honka nousi, HJK porskuttaa

Sinänsä pieni askel EU:ssa tai Suomessa, kohtuullisen kokoinen SuomiFutiksessa. Tulevalla kaudella on Turusta kaksi joukkuetta Veikkausliigassa, Helsingistä vain yksi. HIFK:n tarinassa oli hieno vaihe, joka toi Helsinkiin ensinäkemältä kansainvälisen tuulahduksen derbypelien aikana, kun sekä hifkin että klubin kannattajat jaksoivat laulaa ja pitää meteliä läpi pelin. Positiivisen kehityksen kannoilla hiipi kuitenkin todella epäterveitä ilmiöitä kuten väkivaltaisia yhteenottoja ja sikamaista käyttäytymistä (johon ei ilmeisesti mikään taho tohtinut terävästi puuttua).
 
Hifkin talous on kyntänyt syvällä ja putoaminen ykköseen vahvistaa kierrettä. Ennen mahdollista uutta nousua on talous ja muu kokonaisuus seurassa saatava ilmeisesti aivan eri tavoin ammattimaisempaa suuntaan.
 
Toivottavasti ensi kaudella jalkapalloilullinen noste tulee Veikkausliigaan muualta, esimerkiksi SJK:n suunnasta. Siellä puitteet ovat kohdallaan, mutta tämä kausi taisi mennä henkilökemian takia ketuiksi. SJK maksoi taas oppirahoja kasvukivuista.
 
Tällä kaudella HJK oli pisteiden valossa Veikkausliigassa ihan omaa luokkaansa. Katsomoon peli ei kuitenkaan usein kovin kummoiselta näyttänyt. Varmaa jauhamista, virheiden välttämistä ja sitten lopulta maali tai kaksi. Konsepti toi ylivertaisen aseman Suomessa, mutta sillä ei vielä pelata Euro-pelejä.
Tulevasta linjasta kertovat syksyn aikana pelaajahankinnat. HJK kaipaa ensi kaudeksi ainakin vaparispesialistin. Taye Taiwon lähdön jälkeen vaparit ovat olleet kovin vaatimattomia.
 
HJK:n toivoisi malttavan jatkaa pienin mutta määrätietoisin askelin eteenpäin kohti eurooppalaista keskikastia, mikä takaisia europelien lohkovaiheita aiempaa useammin. Oikotietä onneen ei ole joten malttia tarvitaan.
 
Mainokset

Kirkon merkittävä kirja avioliitosta – taas yksi lisää

Kirkon uusin selvitys avioliitosta ei ratkaise kaikkia ongelmia. Se ei myöskään päätä vaikeaa prosessia. Eikä vaikea kirkon matka ole vielä ohi tämän asian tiimoilta.

Tässä linkki selvitykseen:  SELVITYS SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON VIHKIOIKEUDESTA LUOPUMISESTA JA AVIOLIITTOON VIHKIMISEN MERKITYKSESTÄ KIRKON IDENTITEETILLE

On kuitenkin todennäköistä, että emerita professori Eila Helanderin selvitys tulee olemaan käsillä olevan prosessin yksi tärkeitä käännekohtia. Laajan ja huolella valmistellun selvityksen sisällöstä voisi nostaa lukuisia seikkoja, mutta ainakaan seuraavia ei kannata ohittaa.

  1. Niin kirkon jäsenet kuin kirkkoon kuulumattomat eivät näe luopumista vihkioikeudesta oikeana ratkaisuna ainakaan tässä tilanteessa. Asiasta keskustelulle ei näin suuren enemmistölinjauksen jälkeen ole paljonkaan menestymismahdollisuuksia.
  2. Esitykseen sisältyy selkeä, teologisesti ja kirkon kentän huomioiden hyvin kirjoitettu perustelu sekä pitäytyä nykyisessä vihkimislinjauksessa että muotoilla sen sisään samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen käytäntö. Siis: avioliittolinjaus pysyy, käytäntöä hienosäädetään.
  3. Yhä suurempi osa kirkon jäsenistä kannattaa samaa sukupuolta olevien vihkimistä. Aiemmin oli ennakoitu, että muutos tapahtuu noin 3% vuosivauhdilla. Helanderin mukaan muutoksen vauhti voi olla jopa lähes kaksinkertainen: vuodessa 3,5-5% käsitykset kääntyvät samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen kannalle. Nuorempi sukupolvi tulee tekemään uusia ratkaisuja.

Muutoksen suunta näyttää ilmeiseltä, mutta pikaista ratkaisua asiaan on tuskin tulossa kirkolliskokouksen päätöksenteossa. Tosin painetta synnyttää elämän todellisuus, jossa samaa sukupuolta olevia pareja vihitään ja siunataan. Yhä useampi tuntee tai ainakin tietää pareja, yhä useampi rukoilee messussa parien puolesta. Yhä useampi ymmärtää, että kyse on kristityistä veljistä ja sisarista, joiden elämän tärkeässä käänteessä kirkko voi ja sen tulee olla mukana.

Huonoin tie asiassa on se, jos kirkko ei saa tehtyä päätöstä itse vaan ratkaisu haetaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä. Seurauksena on silloin ison riidan pitkä loppuitku.

Tulevaisuus osoittaa, kuinka eri reitit tullaan kulkemaan. Eri reitit voivat myös parhaimmillaan ehkä toimia toisensa täydentäjinä ja sparraajina matkalla uuteen.Latvus_maaseutuakatemia

Mikä ratkaisi Helsingin piispanvaalin?

Ratkaisivatko konservatiivit?

Helsingin piispanvaali on nostanut esiin kaksi tulkintaa, jotka kaipaavat lyhyttä kommenttia. Seppo Simola (HS) aprikoi, että vaalissa liberaalit tai teologisesti liberaaleiksi määriteltävät olisivat äänestäneet naisehdokkaita (Hallamaa ja Hintikka): ”moni liberaaleista äänestäjistä valitsi jomman kumman naisehdokkaan”. Tämä väite on aivan liian yksioikoinen ja sen osoittaa vääräksi pelkästään se, että ns. konservatiivisempia ryhmien äänimäärä kirkolliskokousvaaleissa oli noin 170-180 äänen paikkeilla (papit ja maallikot yhteensä).

Vastaavan analyysin voi tehdä Jäsen 360 -aineistosta.

Tämän pohjalta voi olettaa, että reilusti yli puolet tai ehkä jopa 70-80% Laajasalon äänistä tuli perusliberaalista hiippakunnan kannattajakunnasta. Hiippakunnan äänestäjät nyt vain eivät ole konservatiiveja kuin varsin pieneltä osalta. Seurakuntalaiset kokonaisuudessaan vielä vähemmän.

Toisaalta on luultavaa, että ns. konservatiivisen joukon äänet ovat menneet Laajasalolle ja ilman niitä vaali ei olisi ratkennut ensimmäisellä kierroksella. Konservatiivit olivat siis vaa’ankieliasemassa.  [Jos siis ylipäänsä huonosti todellisuutta tulkitseva jako liberaaleihin ja konservatiiveihin on mielekäs tässä kohdassa.]

 

Miksi Laajasalo valittiin?

Toinen kysymys liittyy Teemu Laajasalon suuren kannatuksen syihin. Hätäisimmät ovat etsineet syytä sukupuolesta ja näyttelijän työstä televisiossa. Olennainen asia on kuitenkin käsittääkseni huikea veto, jonka Laajasalo teki Kallion kirkkoherrana. Olin Alppilan kirkon toiminnanjohtajana aitiopaikalla näkemässä sen erinomaisen työn, jota Laajasalo teki johtaessaan seurakuntaa (työntekijät, seurakuntaneuvosto, Kallion asukkaat). Muutamassa vuodessa seurakunnan toiminta on kehittynyt valtavasti ja sen ytimessä on ollut innovatiivinen johtaminen.

Sukupuolesta Laajasalo sai ehkä jonkun lisä-äänen, mutta myös menetti ääniä. Valtaosa kaikista, myös Laajasaloa äänestäneistä, olisi toivonut piispojen joukkoon ainakin yhden naisen. Tätä käsitystä olisi hyvä jotenkin tutkimuksen keinoin varmentaa.

TV-julkisuuden merkitys on moninainen.  Hyvä esiintymiskyky a-talk tyyppisissä ympäristöissä on vahva plussa kaikille. Kun siihen liitetään osaaminen yle-leaks näyttelijänä ja käsikirjoittajana tai radio Dein ohjelman vetäjänä, niin mediaosaamisen määrä on suuri. Ei tästä piispalle työssään haittaa pitäisi olla.

Sukupuoli ja medianäkyvyys eivät vaalia ratkaisseet. Kyllä se oli arkiduuni Kallion kirkkoherrana. Piispoja myös valitaan tällä yhä useammin kirkkoherrojen joukosta.

Kirkonkellari-lehden alun loppu

Kirkonkellari-lehti aloitti toimintansa 2012 vappuna. Sitä tehtiin innolla, kirjoittamisen intohimolla, tiedolla ja taidolla. Myös kaikella sillä ilolla, mihin uuden kokeileminen ja uteliaisuus vain meitä tekijöitä vei. Tekijöitä on ollut hurjan suuri joukko, joille Mikko Sulanderin tekninen velhous, oma päätoimittajan työni ja ison toimitusjoukon ideat ovat antaneet kirjoitusalustan. Samuli Suonpää tuli loppuvaiheessa toiseksi päätoimittajaksi. Tekijöitä ovat lopulta olleet kaikki kirjoittajat, lukijat ja kommentoijat.

Oman työttömyyskauteni aikana tein lehteä osa-aikaisesti, mutta varsinaista palkkatyötä siitä ei minulle syntynyt, sillä vaikka digijulkaiseminen ei vaadi merkittävää pääomaa, niin ansaintalogiikan kehittäminen ei ole helppoa. Lukuisia suunnitelmiakin oli ja on edelleen, mutta lopulta muutaman toimintaa ja tekstejä pursuvan vuoden jälkeen nyt on ollut hiljaisempaa. Myös verkkojulkaisu tarvitsee ohjausta ja päätoimittamista ollakseen tasokas.

Samulin ja Mikko kanssa olemme päätyneet sulkemaan Kirkonkellarin ainakin joksikin ajaksi. Tällä hetkellä emme ole ehtineet panostamaan lehden tekemiseen. Lehti ei myöskään ole pariin vuoteen enää kerännyt varoja edes satunnaisiin kuluihin.

Jutut ja toimintamallit otetaan kuitenkin talteen, jotta jonakin päivänä on mahdollista avata uusi Kirkonkellari – jos aikaa, voimia, ideoita on ja tekstejä pukkaa. Yksi tärkeä syy Kirkonkellarin syntyyn oli 2012 se, että tarjolla ei ollut digitaalisesti toimivaa julkaisualustaa, joka tarvittaessa nopeastikin voisi käydä keskustelua kirkosta, yhteiskunnasta ja kulttuurista. Vastausta tähän pulmaan ei tosin ole tainnut löytyä vieläkään – ehkä tarinan jatko-osan siemenet ovat jo itämässä.

Ylipäänsä Suomessa tarvittaisiin tällä hetkellä uskottava kristillis-yhteiskunnallinen sanomalehti, johon sisältyisi myös riittävästi laajempia taustoituksia ja uutisanalysointia (Unohtamatta Kotimaata ja KirkkoajaKaupunkia ja muita seurakuntalehtiä). Mutta tämä nyt on aivan uuden tarinan kokoinen juttu.

Hyville jutuille ja niiden julkaisijoille siunausta ja uusia alkuja toivottaen.

Latvus_maaseutuakatemia
Kari Latvus
ps tervetuloa myös lukemaan Kytkin-lehteä (kytkin.fi). Osin samoja äänenpanoja, osin erilaisia teemoja.

Piispanvaalit Helsingissä 2017

Piispanvaalit ovat Suomessa olleet viime vuosina usein polarisoituneita. Vaaleissa on rakennettu tai rakentunut paikoin myös konservatiivit vastaan liberaalit kampanjoita. Ehdokkaita on ollut tarjolla moneen lähtöön ja paikoin on rukousten sisältönä ollut: Hyvä Jumala, ethän anna sen ja sen tulla valituksi! Onko näitä rukouksia kuitenkaan koskaan kuultu? Mene ja tiedä.

Helsingin hiippakunnan piispanvaalissa on kuitenkin tarjolla poikkeuksellinen tilanne, sillä usein toistuva lause on ollut Onpas hyviä ehdokkaita. Näistä voisi ottaa kenet vain tai mieluimmin kaikki kolme. Näin ajattelen itsekin. Kuka tahansa valitaan, niin hiippakunta on hyvissä käsissä. Äänenpainot tulevat olemaan erilaisia valinnasta johtuen, matkareiteissä voi tulla poikkeamia ja lähestymistapa voivat vaihdella. Päälinja on silti selkeä ja hyvä.

Asetelma taatusti tarjoaisi monenlaisia aineksia tausta-analyysiin ja kaikenlaiseen kannunvalantaan. Yhden analyysin voisi tehdä kirkolliskokouksen äänestystuloksista. Toisen siitä paljonko ehdokkaiden esittelysivuilla on äänestäviä kannattajia. Laajemman analyysin ja tulosennusteen sijasta tyydyn muutamaan hajamerkintään.

Kaisamari-Hintikka-9668-520x347
Kaisamari Hintikka

Kaisamari Hintikka on tehnyt komean nousun aika suuresta tuntemattomuudesta kirkollisen keskustelun ytimeen. Ylipäänsä kansainvälisen näkökulman tuominen suomalaiseen keskusteluun on suuri plussa. Kun sen tekee taidolla ja asiantuntemuksella, niin sitä suuremman vaikutuksen se jättää. Kansainväliset johtotehtävät ovat hyvä meriitti ja vahva näyttö osaamisesta.

Hintikan vaalivankkurit lähtivät liikkeelle kovin myöhään ja tunnettavuuden osalta kirittävää jäi kovin paljon. Tällä voi olla vaikutus tulokseen.

Joka tapauksessa Hintikka on tullut suomalaiseen kirkolliseen keskusteluun läsnäolevaksi aivan uudella tavalla. Stoori jatkunee tavalla tai toisella Geneven lisäksi myös Suomessa.

Hallamaa
Jaana Hallamaa

Jaana Hallamaa on ollut kirkolliskokousvaaleissa papiston äänikuningatar ja teologien opettajana tullut vuosien aikana laajalti tunnetuksi. Hallamaan valinta vahvistaisi mainiosti kirkon terävää ja oivaltavaa sosiaalieettistä ääntä, jota odotetaan ja kaivataan yhä enemmän. Tämä rooli on ollut yksi keskeisistä (ei kuitenkaan ainoa) myös Helsingin piispan tehtäviä aiemmin hoitaneilla. Hallamaan työhistoriassa johtamistehtävien laajuus ei yllä Hintikan ja Laajasalon mittoihin. Hallamaa kuitenkin päihittää kuitenkin kaksi muuta linjan selkeydellä ja terävyydellä.

Sekä Hintikkaa että Hallamaata puolestaan yhdistää yksi seikka, joka antaa vahvan lisäarvon kampanjassa. Jos piispaksi ei valita tässä yhteydessä naista, niin piispojen joukko olisi all-male-panel.  Sitä paitsi naispuolista piispaa ei vielä kovin monessa hiippakunnassa valittaisikaan. Tämä ei ole vähäpätöinen asia.

Sekä Hintikkaa että Hallamaata puolestaan yhdistää yksi seikka, joka antaa vahvan lisäarvon kampanjassa. Jos piispaksi ei valita tässä yhteydessä naista, niin piispojen joukko olisi all-male-panel.  Sitä paitsi naispuolista piispaa ei vielä kovin monessa hiippakunnassa valittaisikaan. Tämä ei ole vähäpätöinen asia.

Versio 2
Teemu Laajasalo

Piispaehdokkaiden ainoa mies, Teemu Laajasalo, on erityisesti viimeisten vuosien aikana tehnyt Kallion kirkkoherrana vahvaa työtä. Kirkkoherra, seurakuntayhtymän johtaja ja kapitulin pappisasessori on ehdokkaiden joukossa ainoa, joka on tehnyt seurakuntapapin työtä Helsingin hiippakunnassa liki kaikissa mahdollisissa rooleissa. Myös Laajasalon innovatiivisuus Kalliossa on saanut laajaa huomiota.

Omat havaintoni Laajasalon johtamisesta ja uudistusrohkeudesta olivat Alppilan kirkon toiminnanjohtajan näkökulmasta todella myönteiset. Johtamisosaaminen, seurakuntaelämän ruohonjuuritason vahva osaaminen ja median erilaisten välineiden suvereeni käyttö ovat Laajasalon vahvuuksia.

Laajasalon ristinä on ikä: miten jaksaa duunissa liki neljännes vuosisadan? Ei ihan pieni kysymys.

HS-analyysi (13.2.2017) luonnehti Laajasaloa ”kaappikonservatiiviksi”. Tuo määritelmä ei oikein osu maaliin, mutta on ilmeistä, että Laajasalo haluaa aktiivisesti ymmärtää kirkon konservatiivisempaakin vähemmistöä. Maine ”kaappikonservatiivina” on syntynyt halusta pitää kirkon konservatiivit mukana samassa luterilaisessa kirkkoveneessä.

Poimin lopuksi ne seikat, jotka ovat omassa pohdinnassani erityisesti keskustelunarvoisia teemoja äänestyksessä.

Kuka on se, joka parhaiten
– tuntee kirkon työn hyvin hiippakunnassa?
– jolla on kyky innostaa seurakuntalaisia ja työntekijöitä hiippakunnassa?
– jolla on kyky sanoittaa kristinuskoa tässä ja nyt?
– jolla on taito osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun yhtenä kirkon äänistä?
– jolla on kyky johtaa yhteisöjen verkostoa?

Näitä mietin. Pian pitää päättää.
Millainen on sinun listasi top-teemoista?

Entä kuka kolmesta ehdokkaasta valitaan piispaksi? Ehkä useampikin, mutta vuonna 2017 vain yksi. Joka tapauksessa: onneksi olkoon Helsingin hiippakunta.

 

MUUTAMA VAALIHAVAINTO 2017

Kuntavaalin lopputulos ei ole vielä aivan taputeltu vaali-iltana puolenyön aikaan. Tulos on taas kerran mielenkiintoinen ja nostaa esiin monenlaisia analyysin aineksia. Tässä pari säiettä keskusteluun.

  1. Suomessa vallinneen pitkän niukkuuden ajan tai talousalakulon jälkeen suurimmaksi puolueeksi nousee Kokoomus ja suurin vasemmistopuolue SDP jää reilusti kakkoseksi. Edes näin vaikea talousvaihe ja opposition purjeet eivät nosta vasemmiston yhteistä kannatusta kuin jonkin verran alle 30%. Eurooppalaisen vasemmistoliikkeen lama näkyy myös Suomessa. Viesti on selvä: äänestäjät eivät näe ja kuule vaihtoehtoista viestiä, jonka vasemmisto voisi tarjota.
  1. SDP on välillä keikkunut gallupeissa jopa kärjessä, mutta nyt tulos on heikko odotuksiin verrattuna. Puolueen johtaja Antti Rinne sai nostetta aiemmin, kun rinnalla olivat Timo Harakka ja Tytti Tuppurainen, mutta varsinaisissa vaaleissa noste katosi.
  1. Hallituksessa tasapainoon tulee erikoinen vääntö: Kokoomuksen näyttää nyt olevan kärkipuolue ja Sipilän mediavaikeudet saattavat näkyä kärkipaikan menetyksenä. Persujen antijytky eli lötky ajaa puolueen kujanjuoksuun, kun kannatus häviää ja oppositio houkuttaa yhä enemmän. Halla-Aho löi äänimäärissä Terhon reilusti Helsingissä.
  1. Vihreiden nousu oli historiallinen ja voi ennakoida isoa muutosta, jossa Vihreistä tulee aidosti valtakunnallinen yleispuolue. Ville Niinistön johdolla Vihreiden merkitys on kasvanut reilusti. Suurimpien kaupunkien joukossa vihreät on ottanut rajun loikan eteenpäin, joka voi jatkossa olla signaali siitä, että vihreät saattaa olla perimässä vasemmistolta liikkuvia äänestäjiä jatkossa entistä enemmän.
  1. Viimeisenä vaikka ei vähäisimpänä havaintona: Vaalien voittajista Vas, RKP ja KD kulkevat naisjohtajien ohjauksessa. Tämä hiljainen signaali kannattaa huomata, sillä jokin aika sitten puolueet sanoivat eri suunnilla hyvästejä naisjohtajille. Nyt trendi kääntyy taas toiseen suuntaan.

Vuosisadan puhallus: 5 miljardia veronmaksajilta yhtiölle

Vuonna 2015 valtio keräsi autoihin ja polttoaineisiin liittyviä veroja lähes kahdeksan miljardia (7 767 000 000). Tästä käytettiin tieväylästön hoitoon noin kolmasosa tuosta summasta. Esimerkiksi vuodelle 2017 hallitus on budjetissa varannut koko liikenne ja viestintäminiteriön hallinnonalan käyttöön 3 235 870 000€. Tästä kohdentuu liikenneverkostoon 1 919 510 000€ ja perusväylänpitoon 1 279 000 000€.

Keskustapuolueen ministeri Anne Berner
Keskustapuolueen ministeri Anne Berner

Saatan lukea tiedostoja väärin ja vertaan vuoden 2015 toteumaa vuoden 2017 ennakoituun varainkäyttöön. Tästä huolimatta näyttää ilmeiseltä, että Keskustapuolueen ministerin Anne Bernerin ehdotus poistaa autovero ja polttoainevero ja antaa tieverkoston hoidon ja käytön laskuttaminen yhtiölle merkitsee radikaalia tulonsiirtoa epädemokraattisesti hallinnoidulle taholle, johon eduskunnan budjettivalta ei ylety, on hämmentävää. Vielä enemmän: kyseessä on vuosisadan puhallus, veropohjan rapauttamiseksi ja hyvinvointivaltion alasajamiseksi vetoamalla tieverkoston heikkoon kuntoon.

Samalla yllämainitut luvut kertovat karulla tavalla sen, että ei teiden kunnostuksen heikko taso johdu siitä, että niiden käytöstä kerätään liian vähän veroja vaan siitä, että liikenneverkoston verot ohjataan muualle.

Hallitus (ja aiemmat hallitukset) ovat luoneet itse kunnossapidon alimittaisuuden. Tätä ei verorahojen puhallus yhtiölle korvaisi mitenkään.

Tästä puuttuisi vain se, että uuden yhtiön tilit kirjattaisiin Bahamaan.