Piispanvaali lähestyy: selkeä ja tarkistettu ennuste

Arkkihiippakunnan piispanvaalin lähestyy, paneelit on kuultu ja ennakkoon äänestäminen tapahtuu juuri nyt. Edellisen postaukseni ajankohta oli ensimmäisen paneelin jälkeen ja silloin oli odotettavissa, että kokonaiskuvasta piirtyisi jo selkeä kuva vaaliasetelmasta.

Miten kokonaiskuva on muuttunut parissa viikossa?

Asetelmat ja keskustelut

Kauempaa katsottuna on vaalin keskusteluilmapiiri hyvä ja maltillinen, kuten länsirannikolla on tapana. Juuri mistään asiasta ei nyt synny kiistaa, juuri kukaan ei haasta toista sisällöistä eikä edes avioliittokysymys synnytä voimakkaita intohimoja.

Ehdokkaiden välillä vallitsee ainakin julkisessa tilassa positiivinen ja kunnioittava asenne. Kannattajien nimilistan ja paneelin keskustelujen perusteella asetelma on näyttänyt seuraavalta.

Ehdokkaiden vanhimpana Jouni Lehikoinen nostaa esiin vahvan esimerkin energisestä ja innovatiivisesta seurakunnan johtamisesta. Lehikoinen on nimilistan perusteella konservatiivien ykkösehdokas. Kaisa Huhtala on tunnettu erilaisten messuyhteisöjen sallijana, saanut papiston tunnustusta aiemmin sekä kirkolliskokous- ja pappisasessorin vaaleissa. Huhtalan kannatusjoukko on mysteeri, mutta hän vetoaa toisaalta niihin, jotka haluavat naispuolisen piispan ja samalla suhtautuvat ymmärtäväisesti konservatiivisten messuyhteisöjen tukemiseen. Heikki Arikka on ollut osin hetken pois arkkihiippakunnan arjesta toimiessaan Malmin kirkkoherrana. Rohkeat avaukset Malmilla ovat Arikan tuntomerkki siinä kuin vahva poliittinen tuki kokoomusmyönteisiltä kannattajilta. Kolmen kirkkoherran lisäksi mukana on hiippakuntadekaani Mari Leppänen, jonka tavaramerkkinä keskusteluissa on ollut kirkon hallinnon ja toiminnan muutoksen tarpeen korostaminen taloutta unohtamatta. Joukon nuorimpana hän kantaa nuoremman sukupolven maltillista muutoslippua.

Kannatuskehitys

Sain asioihin perehtyneeltä vaalianalyytikolta oheisen taulukon, jossa on nettisivuilla tukijoiksi ilmoittautuneiden ja Kotimaa-lehden kirjoitusten pohjalta hahmotettu kannatusmäärät ja myös rovastikuntien painopisteet.

Laskelmassa on Huhtalan kannattajia 29, koska muusta ei ole tietoa. On mahdollista, että erityisesti Porin suunnalla ja Ala-Satakunnassa on enemmän tukijoita, mutta osa heistä pohtinee vaalia monelta kannalta: meneekö konservatiivien äänet Lehikoiselle? kokoaako Leppänen naispuolista piispaa toivovat? Tällöin Huhtala jää näiden kahden päävirran väliin.
Arikan tukilistassa ei tapahtunut paljonkaan muutoksia, mutta kovin paljon ei ole kasvanut myöskään Lehikoisen kannattajajoukko sitten viime blogipostauksen jälkeen. Selkeän hyppäyksen kannatusmäärän kasvussa on tehnyt Leppänen.

Julkiset äänestävät tukijat:
Leppänen 140 (40,8%)
Lehikoinen 101 (29,4%)
Arikka 73 (21,3%)
Huhtala 29 (8,5%)

Julkisia kannattajia tuskin kovin runsaasti tätä enempää tuleekaan, sillä osa äänestäjistä ei halua kertoa kenelle ääni menee. Ratkaisunsa on kertonut jo liki kolmannes, joten suunta on selvä, vaikka Huhtalan kannatukseen liittyy iso kysymysmerkki.

Pointit
1. Vaali ei taida ratketa vielä ensimmäisellä kierroksella, vaikka Leppäsen asema on vahvistunut merkittävästi.
2. Konservatiivisesti orientoituvien äänestäjien lipuminen Lehikoisen taakse vienee hänet toiselle kierrokselle.
3. Ja se miten asiat oikeasti ovat selviä vasta kun äänet annetaan ja lasketaan.

Arkkihiippakunnan piispanvaali: vaalitulosta voi jo uumoilla

Arkkihiippakunnassa on meneillään piispanvaali. Ehdokkaiden vaalisivut on avattu ja ensimmäinen vaalipaneeli on pidetty (tässä linkki paneeliin). Millaiselta asetelmat näyttävät matkan päästä ja ruudun takaa?

Ihan ensiksi on todettava ensimmäisen vaalipaneelin ja esittelyjen jälkeen, että Turkuun valitaan osaava piispa. Kaikki neljä ehdokasta kykenevät tuomaan oman vahvan panoksensa hiippakuntaan, kuka sitten tuleekin valituiksi.

Turun arkkihiippakunnan piispanvaalin ensimmäinen vaalipäivä on 5.11. ja ehdokkaita on neljä:

Jouni Lehikoinen, Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra, rovasti, TM, synt. 1961
Heikki Arikka, Malmin seurakunnan kirkkoherra, TM, synt. 13.12.1971
Kaisa Huhtala, Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra, TL, synt. 20.6.1963
Mari Leppänen, Turun arkkihiippakunnan hiippakuntadekaani, FM, TM, s. 26.9.1978

Turun arkkihiippakunnan piispan vaalissa äänioikeutettuja on kaikkiaan 1192, joista puolet pappeja ja puolet maallikkoja.

Ensimmäinen paneelikeskustelu ei tuonut esiin ratkaisevia eroja ehdokkaiden välillä. Kaikki osaavat tuoda asiansa hyvin esiin ja yhdistäviä asioita on runsaasti. Yhteinen ja polttavakin kysymys on se, miten piispa voi tukea paikallisten seurakuntien toimintaa niukentuvien talousresurssien aikana ja viedä kirkon kohti ydinkysymyksiä. Erityisesti monet pienet seurakunnat ovat suurten kysymysten edessä.

Avioliittokysymys ei näytä nousevan jyrkäksi vedenjakajaksi ainakaan vaalin alussa. Arikka ja Huhtala peesaavat arkkipiispa Luoman linjalla (pidättyvä samaan sukupuolta olevien parien vihkimiseen, mutta on valmis virkauran aikana seuraamaan kirkon päätöksentekoa, jos ratkaisu syntyy) ja vetäytyvät ottamasta kantaa asiaan. Tiukimmin perinteistä avioliittonäkemystä liputtaa Lehikoinen ja Leppänen puolestaan on varovaisen valmis uudistuksille piispojen moniäänisen keskustelun suunnassa.

Kolme yleisempää huomiota

Menneiden vuosikymmenien aikana piispat tulivat yliopistosta ja yleisemmin akateemisesta maailmasta. Tuolta suunnalta tulee yhä harvemmin kirkon johtoon osaavia kandidaatteja. Nyt ehdokkaista kolme on kirkkoherroja ja yksi seurakuntien työtä tukeva hiippakuntadekaani.

Vielä ei ole nostettu voimakkaasti esiin piispan sukupuolta, mutta siitä varmasti vielä keskustellaan. Yhtäältä joillekin on vieläkin paha pelko, että nainen on pappi tai piispa. Toisille on selvää, että naisille on erityisen suuri tilaus juuri nyt. Kirkossa yksi pääsky Espoossa ei vielä tee kesää.

Turussa on kahdesti valittu hiippakuntadekaani piispaksi (Kantola ja Kalliala). Mahtaako linja jatkua?

Kannattajat

Viime vuosien piispavaaleissa ehdokkaiden nettisivut ovat olleet erityisen tärkeitä informaation jakajia. Niillä voi esittäytyä ja niillä voivat kannattajat reilusti tukea ehdokasta. Useissa vaaleissa äänioikeutettujen kannattajien nimilista on ollut selkeä ennuste vaalituloksesta.

Nettisivujen perusteella voi tehdä seuraavan laskelman.
Heikki Arikka, 72 äänioikeutettua kannattajaa,
Jouni Lehikoinen, 99 äänioikeutettua kannattajaa,
Mari Leppänen, 126 äänioikeutettua kannattajaa ja
Kaisa Huhtalan kannatussivuilla ei kerrota tietoja kannattajien määrästä, mikä antaa viitteen pienehköstä kannattajien määrästä. Huhtalan tukijoukosta kerrottiin, että tukijalistaa ei ole haluttu laatia. Minimissään tukijoita on 30, joka vaaditaan ehdokkuuteen.
(tilanne 7.10.2020; jos laskelmissa on virheitä, niin toivon niistä palautteen. Kiitos!)

Noin kolmannes äänestäjistä on siis jo ilmaissut kantansa; harvemmin yli puolet äänestäjistä kertoo kantaansa. Nykytilanne antaa tulevasta vaalista jo kohtuullisen suuntaa antavan ennusteen, vaikka virhemarginaali on vielä kohtuullisen suuri.

Taustat

Ehdokkaissa ja kannattajien profiileissa tulee esiin joitakin muutoinkin tunnettuja seikkoja.

Jouni Lehikoisen taakse on kerääntynyt merkittävä joukko konservatiivisiksi tunnettuja äänestäjiä. Lehikoinen on ollut kuntavaalissa Keskustan ja Kristillisdemokraattien ehdokkaana. Heikki Arikka on megasuuren helsinkiläisen seurakunnan kirkkoherra, tunnettu Kokoomus-taustastaan ja kannattajissa on kokoomuslaisia äänestäjiä. Mari Leppäsen tukijoita on vaikeampi määritellä suoraan, sillä Leppäsen oma tausta on vanhoillislestadiolaisuudessa, josta Leppänen on kasvanut ulos, mutta kannattajien joukossa on myös kirkon uudistusmielisiksi koettuja ja Hiljaisuuden ystävien joukkoja. Leppänen on ollut Keskustan ehdokkaana ja kunnanvaltuutettuna. Porilainen Kaisa Huhtala on profiloitunut eri tavoin ajattelevien välisten yhteyksien edistäjänä, mutta tukijoista ei ole tietoa.

Miten käy vaalissa?

Erot eniten äänioikeutettuja kannattajia ilmoittavien ehdokkaiden välillä eivät ole järin suuri absoluuttisissa kannattajien määrissä, mutta prosenteissa erot ovat jo merkittäviä. Jos nyt esillä olevat määrät heijastavat vaalin ensimmäistä äänestystä, niin kukaan ei tule valituksi ensimmäisellä kierroksella. Vahvimmat kandidaatit tällä hetkellä toiselle kierrokselle ovat Mari Leppänen ja Jouni Lehikoinen. Seuraavat viikot näyttävät, miten vaalin lähestyminen vaikuttaa asetelmaan.

PS kuluttajasuojan mukainen tiedote: kirjoittaja ei ole kenenkään ehdokkaan tukija; kirjoitus ei ilmaise myöskään Kirkkohallituksen näkökulmia vaan on henkilökohtainen analyysi.

EDIT. 9.10. klo 19.20 lisätty Lehikoisen osalta tieto rovastin arvosta ja KD aktiviteetista. Leppäsen osalta lisätty osallistuminen Keskustan listoilla kuntapolitiikkaan.

Kirkolliskokouksen uusi suunta

Kirkolliskokousvaalit on käyty ja edustajat valittu. Reilut 24 tuntia vaalin jälkeen on tarjolla epäviralliset tulokset, jotka tarkentuvat vasta muutaman päivän sisällä. Jos tulos pysyy, niin se viittaa merkittävään käänteeseen kirkolliskokouksen kokoonpanossa.

Kirkolliskokous päättää ensi sijassa kirkollisesta lainsäädännöstä ja kirkon yhteisten varojen jaosta. Edellisen kirkolliskokouskauden aikana otsikoihin nousi keskustele avioliittolaista ja kirkon yhteisen työn, erityisesti Kirkkohallituksen,  uudistamisesta.

 

Muutoksia

Uusia edustajia on nopean laskutoimituksen perusteella 43, joten muutosta on ilmassa jo pelkästään tämän takia. Ilmassa on kuitenkin suurempikin muutos.

Vaalin alustavan pika-analyysin perusteella on mahdollista, että uusi kirkolliskokous voi löytää kompromissin pitkään kirkossa hiertäneeseen kysymykseen samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Ratkaisun pohjana voi toimia esimerkiksi Helanderin malli tai jokin sen variaatio. Tämä teema nousi vaalin keskeiseksi seikaksi ainakin Espoon hiippakunnassa, mutta ilmeisesti muuallakin.

Uusi kirkolliskokous tuskin löytää kovin helpolla ¾ määräenemmistöä muuttaakseen kirkkolain ilmauksia. Se olisi kuitenkin toivottavaa. Joka tapauksessa ratkaisun aineksia voi löytyä siitä, että enemmistö kirkolliskokouksessa löytää yhteisen sävelen ja reitin kulkea asiassa eteenpäin.

On paljon mahdollista, että nyt valittu kirkolliskokous on viimeinen, joka ehtii tehdä ratkaisuja, sillä korkeimman hallinto-oikeuden päätös saattaa vahvasti linjata tulevaa, koska kirkon oma päätöksenteko on jäänyt juridisesti epäselväksi tai ainakin ilman  riittävän selkeää oikeudellista linjaa.

Kirkon julkinen kuva kaipaa muita otsikoita kuin jatkuvaa taistelua, joten toivotan valituille suurta viisautta matkaan. Kirkon mission painopisteen toivoisi siirtyvän kiistoista elämän, oikeudenmukaisuuden ja armon reiteille.

 

Valitut

Tässä evl.fi sivun mukainen tieto valituista

Helsingin hiippakunta

pappisedustajat:

Antturi Arto, Kaikkien kirkko 2020 – Rohkeasti yhdessä ehdokaslista
Heltelä Marja, Tulkaa kaikki ehdokaslista
Hiilamo Kirsi, Tulkaa kaikki ehdokaslista
Toiviainen Marjaana, Viinipuu ehdokaslista

maallikkoedustajat:

Ali-Löytty Viivi, Tulkaa kaikki ehdokaslista
Korolainen Katri, Tulkaa kaikki ehdokaslista
Mithiku Hanna, Tulkaa kaikki ehdokaslista
Wuori Viking, Tulkaa kaikki ehdokaslista
Haverinen Soili, Sanasta elämään ehdokaslista
Jääskeläinen Jouko, Sanasta elämään ehdokaslista
Korhola Eija-Riitta, Elävä kirkko ehdokaslista
Perilä Juha, Elävä kirkko ehdokaslista

Lapuan hiippakunta

pappisedustajat:

Pohjola Kirsi, Avara Kirkko ehdokaslista
Orsila Markku, Avara Kirkko ehdokaslista
Salomäki Matti, Kansankirkko tänään ehdokaslista

maallikkoedustajat:

Ylä-Autio Ilmari, Kirkko keskellä kylää ehdokaslista
Mäntymaa Mirjami, Kirkko keskellä kylää ehdokaslista
Kuntsi Tuulia, Avara kirkko ehdokaslista
Puhalainen Erkki, Seurakuntaväki ehdokaslista
Nissinen Eino, Kirkko lähellä sinua ehdokaslista
Ylinen Jouko, Kirkko lähellä sinua ehdokaslista
Hautala Marjatta, Kirkko lähellä sinua ehdokaslista

Mikkelin hiippakunta

pappisedustajat:

Juuma Eija, Avoin kirkko ehdokaslista

Lehtinen Mirva, Avoin kirkko ehdokaslista
Juntunen Sammeli, Kansankirkon rakentajat ehdokaslista

Pylkkänen Sirkka, Kansankirkon rakentajat ehdokaslista

maallikkoedustajat:

Kämäräinen Ville, Tulkaa kaikki ehdokaslista
Kuisma Minni, Tulkaa kaikki ehdokaslista
Pöyhönen Ilkka, Yhdistynyt seurakuntaväki ehdokaslista
Vänskä Vuokko, Yhdistynyt seurakuntaväki ehdokaslista
Koskelo Aimo, Yhdistynyt seurakuntaväki ehdokaslista
Hahtola Eeva-Riitta, Yhteistyön kirkko ehdokaslista
Loikkanen Olli, Ihmisten kanssa elävä kirkko ehdokaslista
Kuikka Seija, Ihmisten kanssa elävä kirkko ehdokaslista

Tampereen hiippakunta

pappisedustajat:

Hukari Ari, Avara kirkko ehdokaslista
Silfverhuth Olli-Pekka, Avara kirkko ehdokaslista
Kemppainen Jari, Kirkon rakentajat ehdokaslista
Räsänen Niilo, Yhdessä hiippakuntamme parhaaksi ehdokaslista

maallikkoedustajat:

Kaunisto Timo, Avara kirkko ehdokaslista
Löytty Olli, Avara kirkko ehdokaslista
Aakula Kari, Keskustalainen seurakuntaväki ehdokaslista
Ahonen Antti, Kokoomus ehdokaslista
Parkkila Seppo, Kokoomus ehdokaslista
Ansaharju Aulis, Tampereen hiippakunnan yhdistynyt seurakuntaväki ehdokaslista
Simojoki Pekka, Tampereen hiippakunnan yhdistynyt seurakuntaväki ehdokaslista
Kumlander Joni, Tampereen hiippakunnan kirkkodemarit ehdokaslista

Porvoon hiippakunta

pappisedustajat:

Mia Anderssén-Löf, Tillsammans ehdokaslista
Rolf Steffansson, Tillsammans ehdokaslista

maallikkoedustajat:

Ulla-Maj Wideroos, En kyrka för alla ehdokaslista
Patrik Hagman, En kyrka för alla ehdokaslista
Göran Stenlund, För Kristi kyrka ehdokaslista
Tieto Ahvenanmaan maallikkoedustajasta saadaan 17.2.

Turun arkkihiippakunta

pappisedustajat:

Järvinen Pauliina, Yhdessä ehdokaslista
Rantala Tapani, Yhdessä ehdokaslista
Auvinen Ville, Sillanrakentajat ehdokaslista
Koskenniemi Erkki, Sillanrakentajat ehdokaslista

maallikkoedustajat:

Palmunen Lauri, Keskustan ja sitoutumattomien valitsijayhdistys
Sulo Lasse, Keskustan ja sitoutumattomien valitsijayhdistys
Heikkilä Pekka, Keskustan ja sitoutumattomien valitsijayhdistys
Björkskog Tommy, Kokoomus ja sitoutumattomat ehdokaslista
Ruostesaari Marja-Leena, Kokoomus ja sitoutumattomat ehdokaslista
Hietanen Marika, Sillanrakentajat ehdokaslista
Rajala Pertti, Sosiaalidemokraatit ehdokaslista
Lintunen Anna, Muutoksen tuuli ehdokaslista

Espoon hiippakunta

pappisedustajat:

Mäkinen Mimosa,  Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena ehdokaslista
Zitting Heidi, Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena ehdokaslista
Linnoinen Päivi, Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena ehdokaslista

maallikkoedustajat:

Jalava Markku, Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena ehdokaslista
Raunu Päivi, Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena ehdokaslista
Rotko Iida, Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena ehdokaslista
Tähtinen Tapio, Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena ehdokaslista
Sorvari Heikki, Yhteinen kansankirkko ehdokaslista
Karppinen Hannele, Yhteinen kansankirkko ehdokaslista
Lumijärvi Johanna, Yhteinen kansankirkko ehdokaslista

Kuopion hiippakunta

pappisedustajat:

Mäkinen Aulikki, Yhteisen tulevaisuuden rakentajat ehdokaslista
Hurtig Ruut, Yhteisen tulevaisuuden rakentajat ehdokaslista
Kemppainen Aila, Yhteisen tulevaisuuden rakentajat ehdokaslista

maallikkoedustajat:

Ketonen Matti, Yhteisellä matkalla ehdokaslista
Niiranen Pekka,  Yhteisellä matkalla ehdokaslista
Välimäki Tarja, Yhteisen tulevaisuuden rakentajat ehdokaslista
Vehkaoja Tarja,  Yhteisen tulevaisuuden rakentajat ehdokaslista
Kaskiniemi Mikko,  Pohjois-Karjala ehdokaslista
Pulkkinen Marjatta,  Kirkko keskellä arkea ehdokaslista

Oulun hiipppakunta

pappisedustajat:

Pesonen Niilo, Mahdollisuuksien kirkko ehdokaslista
Hautala Jukka, Mahdollisuuksien kirkko ehdokaslista
Pitkänen Katariina, Mahdollisuuksien kirkko ehdokaslista
Niemelä Pauli, Kansankirkon rakentajat ehdokaslista
Palmu Pasi, Tunnustuksellinen ehdokaslista

maallikkoedustajat:

Nivala Juha, Kirkko keskellä arkea – Keskusta ja sitoutumaton seurakuntaväki ehdokaslista
Parpala Marianna, Kirkko keskellä arkea – Keskusta ja sitoutumaton seurakuntaväki ehdokaslista
Kippo Hannu, Kirkko keskellä arkea – Keskusta ja sitoutumaton seurakuntaväki ehdokaslista
Kaisanlahti Janne, Pohjantähden alla – Keskusta ja sitoutumattomat ehdokaslista
Heikkinen Arja, Pohjantähden alla – Keskusta ja sitoutumattomat ehdokaslista
Savela Antti, Kristillisten arvojen puolesta ehdokaslista
Taskila Matti, Kristillisten arvojen puolesta ehdokaslista
Okkonen Tuula, Elävä seurakunta – lähellä ihmistä ehdokaslista

 

EDIT: 13.2.2020 klo 15.45 läpimenneiden tiedot on muutettu siten, että tietoa ei ole lainattu Kotimaa24 sivulta vaan Evl.fi sivulta.

Arkinen pyhiinvaellus Roomaan, osa 12: Rooman ahdistus ja hurmio

Perjantaina Roomaan

Roomasta lähti paluulentoni, sinne tähtää Via Francigenan reitti ja siksi halusin matkani katsoa kaupunkia lopuksi arkisen pyhiinvaeltajan silmin.

Saavuin Roomaan bussilla Sienasta. Majapaikan olin jo kuukautta ennen löytänyt fransiskaaniluostarin yhteydestä, kapusiinien ylläpitämästä hotellista Casa I Capucini, Piazza Barberinin vieressä.

Tulopäivä oli aluksi tyrmäävä. Rooman suurkaupunki tuntui aluksi ihan kohtuuttomalta, koska olin yli kymmenen päivää kulkenut varsin yksinäistä vaellusta ja sitten tipahdin Rooman perjantai-iltaan, ruuhkaan ja kuhinaan.

Apua! Liikaa ihmisiä, liikaa turisteja, liikaa upeaa taidetta ihan, mihin vain katson. Olen Roomassa käynyt useamman kerran, mutta nyt alku oli erittäin haastava.

 

Parviälyn ideat

Mitä siis Rooman pyhiinvaeltajan listalle voisi kuulua? Etukäteen asetin itselleni oikeastaan vain yhden selkeän ehdon: nyt en käytä aikaa vanhimman Rooman parissa, siis esimerkiksi ihana Colosseum ja Forum Romanum.

Olen Roomassa käynyt useampia kertoja, mutta halusin testata ajatuksiani. Kysyinkin Facebookin parviälyltä, millainen voisi olla arkinen pyhiinvaellus Roomaan. Sain muutaman mainion vastauksen, joista jaan tässä esiin kolme ideaa kirjoittajien luvalla.

Kaisa Raittila suositteli käyntiä Trasteveressä (erityisesti Sant Egidiossa ja Santa Maria in Trasteveressä) ja muutenkin liikkumaan siellä, missä puistojen ilmavuus elää.

”Nousta Aventinukselle Teveren rannasta Clivo di Rocco Savellaa, kääntyä oikealle ja astua Santa Sabinan appelsiinilehtoon, Giardino degli Aranciin. Kuka tietää, ehkä siellä nytkin nuoret papit parveilevat siestan tullen, juovat lasipullosta cocacolaa ja levittävät liehuvat helmansa siististi alleen, kun asettuvat lepäämään huoltorakennuksen takaiselle nurmikolle, sivuun kulkijoiden silmistä. Ja heidän ilmiselvä tutorinsa, tukassa jo harmaata, nostaa jalkansa penkille hänkin ja avaa romaaninsa, jonka kannessa suudellaan.

Kävellä, jos sattuu olemaan sunnuntai, Borghesen puiston käytävillä ja aistia kaupunkilaisten pyhäpäivää, lentäviä leijoja, potkulautojen ratinaa, putoavien lehtien moninaista koreografiaa.

Etsiytyä Gianicolon taakse Villa Doria Pamphiliin jylhien pinjojen, kilpikonnien asuttamien lampien, murenevien pystien ja kalkkeutuneiden ruukkujen labyrintin ihmeelliseen rauhaan.”

Siiri Toiviainen-Rø heitti ajatuksen arkisesta pyhiinvaelluksesta keskeisen kirkon lähellä.

”Yksi erittäin ”arkinen” vaihtoehto on käydä ensin hienossa (eikä lainkaan arkisessa) San Paolo fuori le mura -pyhiinvaellusbasilikassa ja tutustua sitten lyhyesti San Paolon asuinalueeseen. Alue itsessään ei kirkon lisäksi tarjoa suuria nähtävyyksiä tai edes perinteistä estetiikkaa, mutta se on perinteinen työläisalue, jolla A.S. Roma on vähintään kristinuskon veroinen uskonto ja jonka elämä on monella tapaa ”roomalaisempaa” kuin nykyään pitkälti amerikkalaisomistuksessa olevassa Trasteveressä.”

Mikko Malkavaara muistutti tärkeästi asiasta liittyen historiaan, kuten historian tuntijan tuleekin tehdä.

”Älä unohda Rooman kerroksisuutta, jonka tajuaa vasta, kun menee oikeasti jostakin kohdasta maan alle. Helpoimmin ymmärrettävä on Clemensin kirkko (Basilica di San Clemente) puoli kilometriä Colosseumista koilliseen. Siellä on 1300-luvun kirkko (sekin pari metriä katutason alapuolella), jonka alla on 400-luvun kirkko, jonka alla on Mithran temppeli. Vastaavia on muitakin, mutta ei yhtä helposti turistille avautuvia.”

Toiseksi Mikko liputti muurin ulkopuolella olevia kirkkoja:

”Voisit tehdä niin kuin kunnon pyhiinvaeltaja ja vierailla tietoisesti kaikissa pyhiinvaelluskirkoissa. Sekin olisi sangen opettavaista. Konstantinus ei halunnut häiritä senaatin jäsenten ja muiden Rooman ylimysten mielenrauhaa liikaa, ja siksi hän rakensi 300-luvun suuret basilikansa juuri muurin ulkopuolelle. Siellä ne ovat edelleen kaikki, ja jokaisesta seuraavan luo on hyvä kävelymatka. Tuleepa samalla kierrettyä vanha Rooma.”

Missä siis kävin?

Perjantai
Pantheon
Santa Maria trastevere
Sant’Egidio, kirkko ja Amici-ravintola

Lauantai
San Paolo Fuori le Mura
Via Appia Antica & Quo vadis domine -kirkko
San Giovanni in Laterano
Santa Scala
Santa Croce in Gerusalemme
Santa Maria Maggiore

Sunnuntai
Pietarin kirkko
Aventinus kukkulan appelsiinilehto

(Ja jos olisi ollut yksi päivä lisää, niin sen olisin omistanut vanhalle antiikin ajan Roomalle ja käynyt taas katsomassa Colosseumin, Forum Romanumin ja Clemensin kirkon ja sen alla olevat kerrokset)

Ahdistus ja hurmio

Perjantai

Olin siis yksinäisen, liki kymmenen päivää kestäneen, vaelluksen jälkeen ihan tyrmätty Rooman ihmispaljoudesta. Sant’Egidio aukiolle suunnistin aluksi ja löysin sen vieressä yhteisön kirkon. Sen karu ja pyhä maailma oli levollinen paikka minulle. Yhteisön päivittäinen rukoushetki Santa Maria in Trasteveren kirkossa elämän sairauden ja köyhyyden keskellä on iltaisin kahdesti. Yksinkertaisen aterian nautin yhteisön organisoiman ravintolan tarjoaman aterian. Nämä kaikki ovat helppoja ja avoimia kohteita kenelle vain vierailijalle.

Väsyneenä jaksoin innostua vielä korttelin päässä kuuluvasta musiikista: Bar San Caliston edustalla katujazzbändi viritteli hyvää musiikkia ja meno aukiolla oli muutenkin rennossa ja iloisessa vaiheessa.

Selvisin siis perjantai-illasta jollakin lailla. Joen toisella puolella Trasteveressä jo hieman helpotti, mutta kyllä kehossa myös painoi vaellus, joten pitkään en jaksanut illasta nauttia vaan olin nukkumassa jo iltakymmeneltä.

 

Lauantai

Lauantaina pyhiinvaelluskirkot olivat erinomainen kohde. Ajoin bussilla 160 riittävän lähelle ja kävelin sinne tänne päätyen San Paolo Fuori le Muran kirkkoon.

Via Appia Anticalle halusin käydä kävelemässä ihan kävelemisen ilosta.

San Giovanni in Lateranossa pääsin seuraamaan rippikoululaisten ja heidän vanhempiensa jumalanpalvelusta; teemoina perinteen siirtäminen ja nuorten siunaaminen. Hienosti toteutettu!

Vanha kastekappeli kirkon vieressä oli kiinni, mutta vierailin sen vieressä Santa Scalassa. Sen rukousportaat nousin kävellen, mutta ruuhka oli sillä puolella, jossa noustaan polvilla 28 porrasta.

Santa Maria Maggioressa tupsahdin sisään kirkonmenoihin, joissa valmistauduttiin intialaisen ekstaatikon, stigmaatikon ja nunnan Mariam Thresian (1876-1926) kanonisointiin. Iso kirkko oli aivan täynnä intialaisia, joista merkittävän paljon nunnia. Laulut ja musiikki Intiasta globaalin kirkon juhlassa.

Ja sitten olikin jo kiire poiketa ruokakauppaan, josta mukaan hedelmiä, pizza ja olut. Niiden kera etsin Viafree-kanavalta Huuhkajien pelin, joka oli surkea pettymys (4-1 BH pesi Huuhkajat).

Stadio Olympicolle en jaksanut mennä, vaikka siellä olisi ollut tarjolla Italia peli Kreikkaa vastaan.

Siis nukkumaan.

 

Sunnuntai

Vaelluksen viimeinen täysi päivä sisälsi vielä muutaman huikean asian. Osin sattuman satona survouduin jo valmiiksi ylitäyteen bussiin 64 ja ajoin Pietarin kirkon aukiolla. Saavuin parahiksi messuun, jossa kanonisoitiin John Henry Newman, Mariam Thresia, Margarite Bays, Giuseppina Vannini ja Dulce Lopes Pontes, siis otettiin mukaan kirkon pyhimyskalenteriin. Pääsin sujuvasti seisomokatsomoon, vaikka olin kuullut, että tilaisuus oli ”loppuunmyyty” (tämä olikin totta, mutta vain tuolien osalta).

Pyhiinvaellus päättyi siis pyhään hetkeen ja messun päätteeksi hymyilevä paavi Franciscus kurvaili mobiilillaan ympäri aukiota ja sain lähietäisyydeltä tervehdyksen.

Join lähistöllä kirkkokahvit ja nautin pastaa taas kerran.

Iltapäivän lopuksi kiipesin vielä haikean aurinkoiselle Aventinus kukkulalle appelsiinilehdon puiden katveeseen. Auringon hitaasti hävitessä hentoon ja lempeään pilveen oli aika paketoida matka, kävellä vielä hetki kaduilla ja päättää vaellus.

Roomassa käynti sisälsi runsaasti kävelyä (mutta onneksi ilman rinkkaa), ympäristön katselemista ja hämmentävän upeita kirkkoja. Upeita, ihan mykistävää paikkoja ja ihan tavallista arkea. (Jos arjesta haluaa Italiassa kohdata ihmisiä, niin on puhuttava paikallista kieltä. Italian osaamattomuus olikin suurin miinus matkassa; asiat saa kyllä hoidettua muutamilla sanoilla, mutta ei voi kysyä, että mitä sinulle kuuluu?)

Muutamassa pyhiinvaelluskirkossa sain Roomassa vielä leiman pyhiinvaeltajan passiinkin; niitä ei lyötykään eteisessä vaan virallisissa tiloissa, paikoin päivystävän papin toimesta. Ja tämän takia pääsin myös Pietarin kirkon sakastiin hakemaan leiman, tosin vain jurolta suntiolta.

Yksi erikoinen seikka jäi ihmetyttämään: Egyptistä siirretyt obeliskit. Nehän sisältävät toisen uskonnon merkkijärjestelmän ja tekstit, jotka on lainattu mukaan omaan pyhään kertomukseen ja ”kristillistetty”. On myös muistettava, että kun ne aikanaan siirrettiin Roomaan, niin obeliskien tekstejä ei osattu lukea. Nekin ovat kertomuksia Jumalasta (tai Jumalista).

Sinänsä tämä on kertomus pyhästä ja kontekstualisaatiosta.

Oikeastaan tähän samaan sarjaan kuuluvat myös Pantheon ja Kleemensin kirkko, joka on rakennettu Mitra-kulttipaikan päälle. Pyhät paikat tai esineet kantavat jotakin myös uskosta toiseen.

 

Pyhiinvaellus Roomaan

Vielä on liian varhaista sanoa, mitä kaikkea pyhiinvaellus on minulle tarjonnut ja miten se on minua muuttanut. Koko matka oli 24/7 intensiivinen sukellus uuteen, vähän seikkailua, paljon rauhallista olemista, väsymistä, jopa uupumistakin ja kaiken keskellä elämän katselua. Ihmettelyä. Arjen ja pyhän etsimistä. Hieno matka ja se jättää kipinän siihen, että terveyden salliessa voisin jatkaa matkaa vielä Italiassa, sillä paljon Via Francigenasta jäi näkemättä.

ps Jos mahdollista, niin koostan vielä kuva- ja videokertomuksen matkasta youtuben kautta

Matkalla Roomaan, osa 11: visiitti Montalcinoon

Ponte d’Arbian ostello oli keskellä maaseutua ja siitä eteenpäin reitti kulkee yhä syvemmälle harvaan asutun maaseudun suuntaan Toscanan eteläosassa. Ennen siirtymistä Roomaan minulla oli vielä pari täyttä vaelluspäivää ja halusin tehdä yhden pienen poikkeaman reitiltä. Muutaman kilometrin päässä reitin varrella sijaitsi Montalcino: kukkulan laella oleva keskiaikainen kaupunki, joka tunnetaan viineistään. Montalcinon brunellot ovat kaupungin huippuviinien nimike ja kuuluisia kautta maailman – tosin niiden maine on nostanut nykyisin hinnat jo kohtuuttoman korkeiksi.

Siispä ensin lyhyt, alle kymmenen kilometrin kävely Buonconventoon upeissa maisemissa ja säässä. Kuljin läpi vanhan kaupungin, poikkesin kirkossa ja söin torilla purkin jukurttia välipalaksi. Aurinko paistoi lämpimästä ja siinä oli aika miettiä seuraavaa matkaosuutta.

Säästin hiukan itseäni ja etsin bussipysäkin mennäkseni kyydillä Montalcinoon. Matka kesti vartin, mutta jos olisin kiivennyt ylämäkeen yli kymmenen kilometriä, niin olisin saanut tehdä töitä pitkään. Perillä etsin varaamani majoituksen, kävin suihkussa, pesin taas kerran pyykin ja kävin maistamassa kaupungin kulttuurituotetta sekä kiertelin pitkin poikin.

Mukava oli sattumalta poiketa kahville trattoriaan, jonka tunnistin samaksi paikaksi, jossa olin nauttinut yksinkertaisen pasta-aterian noin kymmenen vuotta sitten. Tuolloin paikka oli sunnuntai-iltapäivänä täynnä paikallisia asukkaita ja vapaana oli vain pienen eteisen pikkuruinen pöytä. Siihen kuitenkin tarjoiltiin minulle ja kartanlukijana toimineelle kurssitoverilleni Petri Raskille tryffelipastaa ja lasi viiniä. Tryffeli oli pastan päällä ohuina siivuina. Äärimmäisen yksinkertaista, aivan upean makuista.

Saman herkun löysin myös tällä matkalla Sienasta Osteria la Pianasta (Tagliolini all’uovo al Tartufo fresco di stagione). Jos Suomessa tavoittelee samaa makumaailmaa, niin tryffeliöljy ajaa asiaa mainiosti ilman tryffelin järeää hintaa.

Montalcinossa tuuli yltyi illalla kovaksi ja yöllä ropsahti muutama pisara vettäkin, mutta aamu oli taas aurinkoinen ja upea.

Päätin kävellä Buonconventoon ja hypätä siellä Sienaan menevään paikallisjunaan. Matka taittui mukavasti peltojen ja viinialueiden läpi lähinnä sorateitä ja pientareita pitkin.

Tunnelma oli haikea, sillä matkan vaellusosuus oli tulossa päätökseen. Rooman päivät toki olivat vielä edessä, mutta jättäisin oman vaelluksen kesken noin pari sataa kilometriä ennen Roomaa. Mielessä pyörivät monet kasvot, joita olin matkalla tavannut. Useimmat heistä jatkoivat vaellusta reitillä.

Samalla kertaa olin kyllä aika uupunut ja tyytyväinen vaellukseen. Kun alussa pääsin neljänä päivänä vain yhteensä 20 kilometriä, niin seitsemänä seuraavana päivänä matkaa rinkan kanssa kertyi noin 110 kilometriä, siis 16 kilometriä päivässä. Tämä oli reilusti paljon enemmän kuin uskalsin toivoa polveni kestävän. Ja polven kunto selvästi parani päivä päivältä. Liike oli tällä kertaa osaltaan lääke – unohtamatta iltaburanan hyvää vaikutusta päivittäin vaelluksen jälkeen.

Mieleen hiipi ajatus, että jos polvi ja elämä sallii, niin Toscanan lisäksi olisi hienoa kävellä myös Lazion maakunnan läpi. Kuka tietää, ehkä joskus.

Matkalla Roomaan, osa 10: seikkailu tunnelissa

Sienaan

Matkalla Sienaan pääsin nauttimaan sopivan pilvisestä aamupäivästä, vaihtelevista maastoista ja ennen muuta yllättävästä seikkailusta, joka hetkellisesti tuntui jo haastavalta, vaikka hengenvaarassa emme olleetkaan. Tai ehkä ajoittain tuntui kuin olisimme olleet jossakin vaarassa.

Tätä ennen oli kuitenkin tarjolla ihana keidas. Majapaikan pitäjä oli jo Montereggionissa sanonut, että tarjolla olisi ilmainen aamupala, kun vain ensin kävelee viisi kilometriä. Viisi! No, söin ennen lähtöä pari banaania varmuuden vuoksi. Hyvän matkaa saikin kulkea sopivan vaihtelevassa maastossa, poluilla ja pellon reunassa, ennen kuin keidas löytyi. Tarjolla oli kahvia, paahtoleipää ja myös kananmuna. Ihanaa. Kuppiin sai laittaa tipin oman mielen mukaan. Ihania auttajaenkeleitä!

Samaan aikaan oli kahvipaikalla neljä brittiä ja yksi nuorempi tuntematon kulkija (myöhemmin selvisi: Tomas Portugalista).

Matka jatkui ja sen aikana varmistin kulkiessa, että pääsen Sienassa ostelloon.

Tulin hieman muiden jälkeen erikoisella muistomerkille, joka oli tehty läheisen järven tai kosteikon  kuivattajalla, siis jonkin kuivatustunnelin rakentajalle. Samalla kun luin tekstejä, niin muut painuivat tunneliin ja minä tietty muiden perässä.

Alkuun kuljin oman kännykän valossa, jotta sain muut kiinni noin 50 tai 100 metrin päästä. Britit ja nuori mies, nimeltään Toomas, kulkivat hyvää vauhtia, sillä Toomaksella oli lamppu ja lisäksi yhdellä kännykän lamppu. Alkuun kaikki meni iloisesti pari metriä leveässä ja 2,5 metriä korkeassa tunnelissa. Tunneli ei kuitenkaan loppunut vartin sisällä. Välillä näkyi ylöspäin menevä ilma-aukko: olimme ehkä kymmenen metrin syvyydessä.

Puoli tuntia kulkemista ja epäilykset kasvoivat. Jos ei tulisi vastaan tunnelintoista päätä kymmenen minuutin aikana, niin kääntyisimme. Valoa ei näkynyt mistään, jos sammutimme omat valot. Pari kertaa näkyi lepakko katossa ja maassa eläinten jätöksiä. Väliin pohjalla oli vettä muutama sentti, joten tarkkana sai olla, mihin astui.

Kymmenen minuuttia lisää kulkemista ja nyt piti päättää, mitä tehdään. Jos palaisimme menisi pitkä vaellus hukkaan. Jos jatkaisimme emme tietäisi kuinka pitkään tunneli jatkuu, onko vaaroja tarjolla, pääseekö toisesta päästä ulos ja mihin tunneli vie. Pohdimme, spekuloimme, pidimme äänestyksiä.

Lopulta kallistuin Tomaksen kanssa jatkamisen kannalle, kun löysin puhelimen VF-kartan (toimii offline), jossa tunneli näkyi. Se veisi reitiltä syrjään, mutta silti kohtuullisella suunnalle. Samalla laskin ettei matka olisi enää kilometrejä pitkä. Muut olivat tähän valmiita.

Päätimme lopulta jatkaa ja ehkä reilun vartin jälkeen paljastui tunnelin toinen pää! Hurraa! Mikä helpotus, ilo ja riemu!

Olimme ehkä kulkeneet reilun tunnin pimeässä ja nyt näimme kyltistä, että tunnelin koko pituus oli yli 2,1 km. Olisipa tuo varoitus ollut toisessa päässä.

Taas tutkimaan karttaa ja oikaisemaan muutaman pihan ja pellon läpi (tietenkin vastaan tuli järeä aita, mutta löysimme aukon,  josta ryömiä läpi) ja lopulta taas reitille.

Päivän matka Sienaan oli 22 km pitkä, mutta seikkailun ja keidaspysäyksen energialla pääsimme perille. Olipa vahva ryhmän yhteisen tekemisen tunne.

Malja pelastumiselle, majoittuminen, suihkuun, pyykki ja syömään. Puhuin Tomaksen kanssa pitkään aterialle maailmasta, Euroopan tilanteesta ja politiikasta.

Upea päivä.

Sienasta Ponte d’Arbiaan

Aamulla odotin, että katedraali aukeaa, lumoutuneena katselin sen maalauksia ja mosaiikkeja.

Sen jälkeen jatkoin Sienasta kohti Ponte d’Arbiaa. Lyhensin päivää muutaman kilometrin bussimatkalla, mutta kuljettavaa tuli silti noin 16 km. Kun pääsin perille, niin olin aivan uupunut, ehkä osin osin eilisen pitkän matkan takia.

Majoittuminen, suihku, pyykki ja syömään. Illallisella juttelin pitkään parin sveitsiläisen kanssa.

Parasta matkasta ovat maisemien ohella ihmiset, yllättävät kohtaamiset.

Vaellus Roomaan, osa 9: ylämäki alamäki aurinkoa

Yhdeksäs ja kymmenes päivä vaelluksella oli matka, joka Sigericilta vei aikoinaan vain yhden päivän

Reitti San Gimignanosta(SG) Monteriggioniin on kuitenkin yli 30 kilometriä pitkä. Siksi monet jakavatkin sen kahtia ja yöpyvät Colle Val d’Elsassa. Minulle ratkaisu oli välttämätön ja nytkin kumpikin päivä oli noin 15 km pitkä.

Reitti oli SG:n jälkeen ylös ja alas kiipeämistä. Hienoja näköaloja, mutta aika tiukkaa. Kuumassa kelissä on ymmärrettävää, että monet lähtivät liikkeelle jo aamuhämärissä (klo 7), mutta minä tyydyin lyhentämään matkat ja nauttimaan auringon paisteesta. Jyrkät alamäet olivat se hyvä syy, miksi otin mukaan kävelysauvat. Niiden avulla muutamat jyrkimmät alamäet menivät polvenkin osalta välttävästi.

Molempiin kohteisiin sain varmistettua majapaikan soittamalla. Colle Val d’Elsassa majoituin luostarin ja (pappis?)seminaarin tiloissa. Samassa huoneessa olisi ollut tilaa neljälle muullekin, mutta olin ainoana huoneessa.

Elämisen rytmi on jo vakiintunut: majoittuminen, suihku, päivän pyykki ja sitten kierrokselle eli syömään. Muuta ei ehdikään tai jaksa.

Illalla kiersin vanhaa kaupunkia ja söin päivän lämpimän aterian.

Seuraavan päivän reitti kulki harvaan asutulla maaseudulla. Kahviloita ei ollut tai pysähdyspaikkoja. Reitti kulki enemmän teitä pitkin: aurinko paistoi täydeltä terältä.

 

Siksi oli ihanaa, kun Monteriggioni lopulta näkyi. Kyse on kukkulan päällä olevasta pikkuruisesta linnoituskaupungista. Siellä majoituin kirkon majataloon, ostelloon. Käytössä oli myös hieno puutarha, jossa sai pyykin ulos ja jossa saattoi hetken istua iltasella.

Olin huoneessa ainut. Illalla tein pastaa ruoaksi, sillä keittiö oli käytössä.

On ollut mukava huomata, että polvi on kestänyt joka päivä paremmin ja erityisesti tasainen kulku ilman mäkiä on jopa lääkettä vaivaan.

Vaelluksella Roomaan, osa 8: vihdoin metsässä ja poluilla

Viides päivä

Oikeastaan on vasta neljäs päivä vaelluksella. Tänään kuljin noin 11 kilometriä. Se on saman verran kuin ensimmäisenä päivänä, mutta tuntemus on ihan erilainen. Nautin kumpuilevasta maastosta, nautin siitä että jalkoihin ei sattunut samalla tavoin kuin ensimmäisenä päivänä ja nautin erityisesti siitä että päivä tuntui paljon enemmän vaellukselta. Ensimmäisenä päivän reitti oli keskellä kaupunki aluetta, ihan kun olisi kävellyt Järvenpäästä Keravalle. Tänään sen sijaan kävelin kumpuilevassa Toscanan maastossa.

Tätä varten olin tullut tänne. Kaiken kruunasi lopuksi se, kun saavuin majapaikkaan Gampassi Termeen, joka oli keskellä maaseutua, mutta joka tarjosi vaeltajalle täydellisen paikan olla, osallistua illalliselle,yöpyä ja nauttia aamupalaa ennen lähtöä uudelle taipaleelle.

 

Sitäpaitsi tuo hostelli oli ikivanhassa rakennuksessa, jonka yhteydessä oli kirkko, joka on peräisin keskiajalta. Erityisen mukavalta tuntui kuulua joukkoon, joka on vaeltanut päivän reitillä ja nyt söi yhdessä. Minun ruokapöydässäni sattuu istumaan pari saksalaista, minä olen Suomessa, kaksi oli Australiasta ja yksi Italiasta. Ehkä ajaudumme yhteen sen vuoksi, että meitä yhdisti yhteinen kieli: englanti. Muissa pöydissä puhuttiin ranskaa tai italiaa.

 

 

Kuudes päivä

Matka Gampassi Termestä San Gimignanoon  on todella upea. Toisaalta voisi sanoa, että matka oli pelkkää ylä- ja alamäkeä. Maisemat olivat upeat parasta Toscanaa, miten voin kuvitella.

Matkaa kertyi 15 kilometriä. Tämä oli ensimmäinen päivä, kun mukaan ottamani kävelysauvat tulivat käyttöön. Tai no, olinhan niitä käyttänyt aiemminkin, mutta nyt meille tuli todellinen tarve, sillä matkalla oli jyrkkiä alamäki, joita oli hyvä jarrutella sauvojen kanssa. Siis vähemmän vaivaa polville. Vähän väliä pysähdyin katsomaan kumpuilevaa maastoa, kaukana näkyviä vuoria tai kukkuloita, maalaistaloja, viinin viljelysalueita, äveriäitä tiloja tai polun kaarttumista pellon tai metsän reunassa.

Oli upea hetki, kun ensimmäisen kerran avautui näköala San Gimignanon torneihi muutaman kilometrin päästä. Silloin tiesin, että tuonne olen matkalla. Ikivanha keskiaikainen kaupunki oli lumoava. Vanhat rakennukset olivat kuin suoraan 1 300-luvulta. Ainoastaan turistien valtava vyöry muistutti siitä, että eletään vuotta 2019.

Onhan se ristiriitaista, että turistit ärsyttävät paljoudellaan, kun itsekin olen maassa käymässä. En kuintenkin ajattele itseään matkalaukkuturistina, kun kannan rinkkani. No, onko tuossa nyt mitään eroa?

Luostari oli täynnä, joten etsin halvimman  yksityisen majapaikan: 50€. Kortteeri oli kyllä upea. Yksi huone keskiaikaisessa talossa, oma kylppäri ja oma rauha.

Päivän vaelluksesta olin kuitenkin niin väsynyt, että käytyä suihkussa ja vaihdettua vaatteet kävin vain kaupassa ja ostin ruokaa voidakseni syödä. En jaksanut odottaa, että ravintolat aukenisivat kello kahdeksalta tai että olisin mennyt johonkin museon. Söin vain iltaruuan ja menin nukkumaan.

Eihän jalkapalloakaan ollut tarjolla televisiosta.

Vaellus Roomaan, osa 7: luostarissa

Kolmas päivä

Tämän päivän aloitus oli hyvin normaali: kahvilassa cappuccino ja pieni sämpylä. Päivän jatko ei sen sijaan ollut normaali, sillä 26:n kilometrin kävelyn sijasta astuin junaan mennäkseni Firenzeen. Olin nimittäin päättänyt, että en lähde pitkälle ja ihanalta kuulostavalle taipaleelle vuoren harjannetta pitkin, koska en pääsisi sieltä pois, jos polvea raastaisi isompi vaiva. Junamatkan hyvä puoli olisi siinä, että vaihtoasema oli Firenzessä. Kävin siis nopeasti vilkaisemassa Duomon, juomassa kupin kahvia ja syömässä välipalan Firentzen kauppahallissa. Vakiopaikalla kauppahallissa oli edelleen takakulmassa possua, Porco, myyvä liike. Kaveriksi lautaselle marinoitua munakoisoa ja leipää.

Noin tunnin kävely Firenzessä vahvisti kuitenkin ajatuksen, että en ole matkalla suurkaupunkiin vaan pienemmille poluille. Aivan liikaa ihmisiä, aivan liikaa turisteja, aivan liikaa matkalaukkuja.

Ai niin, enkös minäkin ole turisti, vaikka minulla onkin rinkka?

Toinen juna kulki nopeasti, tuoden minut San Miniatoon. Sieltä kävelin Fuceccioon noin reilun tunnin verran. Firenzestä olin jo yrittänyt soittaa ja varmistaa majoituksen luostarista. Henkilö joka vastasi, puhui kuitenkin vain italiaa eikä keskusteluiden perusteella päässyt  kovin pitkälle. Hän ei myöskään vastannut tekstiviestiin, jonka kirjoitin italiaksi.

Lopulta luostari löytyi kuitenkin helposti. Ja abbedissa itse otti minut vastaan ja näytti huoneeni. Yhteistä kieltä ei taaskaan löytynyt. Majoittuminen luostariin oli erinomainen ratkaisu myös sen tähden, että saatoin osallistua luostarin mesuun illan suussa. Tämä pikkukaupunki on erikoinen: keskustassa ei ollut yhtään kauppa, eikä yhtään ravintolaa, jossa olisi voinut syödä illallisen. Tai, olihan siellä pizza-siivuja tarjoava liike.

Kaupungissa kävellessäni tapasin kuitenkin miehen, joka tuppautui juttusille. Istuin lasillisella baarissa ja hän joi olutta. Emme ymmärtäneet toisiamme kovinkaan paljoa, koska hän ei osannut englantia enkä minä italiaa. Kuitenkin osa asioista oli yhteisiä ja ymmärrettäviä. Kimi Räikkönen ajoi kerran Ferraria. Italian aurinko versus Suomen pohjoinen keli oli hänen mielestään selvä juttu: talvi tappaa. Keskustelukaverini ei ollut Juventuksen fani vaan kaivoi Firenzen tatuoinnin olkapäästä. Toisesta olkapäästä löytyi Che Qevara. Yhdessä totesimme, että italian politiikka on sekaisin. Lohdullinen lopputulos oli kuitenkin se, että vallankumous on edelleen elossa. Tähän loppui keskustelun keskustelumme.

Vielä luostarista. Tähän luostariin kuului kirkko ja dormitorio matkalaisille ja sen lisäksi baari. Baarissa näytettiin illalla mestarien liigan jalkapallo-ottelua. Paikalle kerääntyi tusinan verran katsojia.

Niin, jos luostari voi avata baarin ja saada sen täyteen miehiä, niin miksi ei seurakunta voisi tehdä samaa Suomessa? Ilta päättyi sopuisasti, sillä Juventus voitti pelin kolme nolla.

Neljäs päivä

Neljäs päivä Italiassa ja kolmas Via Francigenalla. Aamulla heräsin luostarissa Fucecchiossa ja illalla olin Castelfierentinossa hostellissa. Tänään en uskaltautunut kulkemaan rinkka selässä reitillä vaan kuljin bussilla ja junalla. Halusin antaa polvelle aikaa rauhoittua, jotta voisin huomenna kulkea taas reitillä.

Linja-auto reitti Empoliin löytyi helposti netistä eikä maksakaan kuin 2,50 €. Empolissa kävelin tunnin ajan ja pidin kirkossa sateelta suojaa. Lyhyt kuuro pyyhkäisi kaupungin yli nopeasti, mutta vettä tuli paljon. Sen jälkeen päivä oli taas kirkas. Empolissa  hyppäsin taas junaan ja parin euron hinnalla matkustin Castelfiorentinoon.

On muuten erikoista, että VF oppaat eivät mainitse tätä Locanda d’Elsa hostellia lainkaan, vaikka reitti kulkee kovin läheltä. Olin ison huoneen ainoa majoittuja.

Päivä oli siis enemmän siis interreilausta kuin pyhiinvaellusta.

Illan virityksenä lähes naapurista löytyi mestarien liigan peli, jossa katsojien iloksi Inter oli lähes koko ajan johdossa vaikka alakynnessä. Lopussa Barca kuitenkin ajoi ohi ja pettymys salissa oli ilmeinen.

Huomenna taas paluu reitille ja vaeltamaan. Buranat on syöty.

Pace e bene!

Vihdoin vaelluksella Roomaan: osa 6

Ensimmäinen päivä

Lensin aamulla Helsingistä Roomaan. Varhaisen lennon takia torkuin koko matkan ja heräsin vasta Roomassa dobbion voimasta.

Italiassa.

Olin saanut ostettua junalipun netistä, mutta vähemmällä vaivalla olisin päässyt käyttämällä automaattia asemalla. Hinta oli sama.

Ensimmäisenä päivänä ei Italiassa kilometrejä tullut kovin paljon. Siis kävellen, mutta sitäkin enemmän junalla kulkiessa. Matka Roomasta Pisaan kesti neljä tuntia ja oli hyvä katsaus siihen maaseudun maisemaan, joka radan varressa näkyy. Näkymä oli suoraan Kaurismäen elokuvasta. Hiljaisia kyliä, unohdettuja autoja, kaukana kukkuloita.

Italian maaseutu on kovin harvaanasuttua. Samalla mietin, että onhan ihan mahdotonta kävellä samaa matkaa muutamassa päivässä, jonka junalla ajaa neljässä tunnissa. Siis yli 300 kilometriä. Vaihdoin junaa Pisassa, jossa en ehtinyt käydä tutustumassa torniin, joka on kallellaan. Juna vei eteenpäin Luccaan.

Yhden asian unohdin lähtiessäni matkalle: pyhiinvaeltajan passin. Sen vuoksi jouduin kulkemaan paita märkänä Luccan katuja edes takaisin.

Ensimmäinen tunti Luccassa kului siinä, että etsin informaatiokeskusta. Se oli vaihtanut paikkaa ja kun sen löysin, niin sieltä passit olivat loppuneet. Lopulta kolmannella yrityksellä löysin paikan, joka myi pyhiinvaeltajan passin. Sen jälkeen kävelin vielä hikisenä majapaikkaan San Davinolle.

Ensimmäisen yön Via Francigenan matkalla vietin Luccassa refugiossa, jossa isossa huoneessa oli 12 vuodepaikkaa, joista viidessä oli jokin matkalainen.

Oli helpotus löytää majapaikka.

Ja olipa ihanaa päästä suihkuun ja eroon rinkasta. Ja oli ihanaa löytää muita pyhiinvaeltajia. Söimme pienellä porukalla pizzaa yhdessä, mitäpä muuta.

 

Toinen päivä

Lähdin aamulla liikkeelle yön sateen tauottua. Luccan esikaupunki oli aluksi meluisa ja sen jälkeen rauhallisen leppoisa. Asfalttireitti tänään. Autojen virta vaihtui omakotitalojen jonoon ja pientilallisten palstoihin. Joku viljeli paprikaa, toisella oli kanoja, kolmannella minitomaatteja.

Kuljettuani noin 10 kilometriä alkoi oikea polvi yhä enemmän vaivata. Tulin silloin Cappanoriin ja päätin, että lopun päivää kuljen junalla. Löysinkin läheltä, noin kilometrin päästä aseman, josta juna Altopascioon lähtisi puolen tunnin päästä.

Matkalla asemalle minut pysäytti skootteria ajava mies. Hän kysyi, että olenko matkalla via Franzicenalla ja olenko ehkä eksynyt reitistä, kun menen väärään suuntaan. Olin iloinen hänen kysymyksestä, sillä hän oikeasti oli huolissaan siitä, mihin olin matkalla. Keskustelimme hetken ja rauhoitin häntä suunnasta. Kun kerroin, että olin Suomesta, hän ilahtui ja kertoi että tuntee yhden suomalaisen, jonka kanssa keskustelee lähes päivittäin. Lopuksi totesimme, että yksi yhteinen huoli on olemassa: Italiassa politiikka oli ihan sekaisin.

Altopasciossa löysin majapaikan hetken etsimisen jälkeen. Jätin väliin kaupungin refugion, jossa oli ollut lude-epäilyjä fb-ryhmässä ja maksoin keskustan hostellista oman huoneen.

Paita on nyt pesty, Buranaa nautittu ja uusi päivä odottaa.