Orpo ja vallan hurmos: Orpo ja Kokoomus Sipilän tiellä?

Nykyinen hallitus ei ole ainoa oikeistovetoinen hallitus Suomen historiassa, vaikka sitä sanotaankin yhdeksi kaikkein oikeistolaisimmaksi. Ainakin näin on lohkaistu. Suomessa on perinteisesti päästy pitkälle yhteiskunnan rakentamisessa ja hyvinvoinnin lisäämisessä, että erilaiset voimat ovat vääntäneet asioista sopivassa vuorovaikutuksessa, oikeisto ja vasemmisto, työnantaja- ja työntekijäpuoli. Tämä dynamiikka on sopinut Suomelle paremmin kuin blokkimallinen tai kaksipuoluejärjestelmä.

Miten kävi Sipilän?

Ennen Orpon oikeistohallitusta pääsi pääministeri Sipilä vetämään vahvaa oikeistovetoista hallitusta, jossa Kokoomus ja Perussuomalaiset olivat mukana. Keskustassa oli tuolloin Sipilän persoonan kautta vahva oikeistopuhuri ja se näkyi railakkaissa otteissa. Taksiuudistus ja Kiky-ratkaisut olivat esimerkkejä tuosta vaiheesta. Suurien leikkausten kohteeksi joutui myös yliopistosektori ja tutkimus – ja jäljet näkyvät vieläkin tipahtaneina kansainvälisinä mittauksina.

Rajut leikkaukset vedettiin läpi turhia neuvottelematta. Mikä oli tästä seuraus? En nyt erikseen nosta esiin kelvotonta taksi-uudistusta (tuloksena kilpailutuksen nimissä kaaosta) vaan haen yleisen mielipiteen ja kansan arviota.

Sipilän hallitus joutui melkoiseen syöksykierteeseen. Kansan tiukka palaute söi lopulta sekä Sipilän oman poliittisen uran että syöksi Keskustan jyrkkään alamäkeen, josta puolue ei näytä hevillä toipuvan. Sipilän hallituksen toimet nostivat myös demarit valtaan.

Orpo ja vallan hurmos

Orpon (ja myös Purran) otteissa paistaa nyt vallan hurmos ja tietoisuus, että nyt voidaan panna asiat siihen kuntoon, kun omasta mielestä niiden tulisi olla.

En ylläty, jos parin, kolmen vuoden sisällä Orpon suosio seuraisi samaa polkua, jolla Sipilä kulki. Neuvottelemattomuus ja tiukan linjan vetäminen antaa monelle ylimielisen ja kopean vaikutelman.

Sen sijaan, että hallitus kutsuisi kaikki talkoisiin ja kertoisi Suomen tarvitsevan kaikkien yhteistä ponnistusta, jotta selviämme. Sen sijaan, että hallitus neuvottelisi ja pohtisi yhdessä.

Niin mitä hallitus tekee sen sijaan?
Se ilmoittaa, että me nyt teemme niin kuin näemme hyväksi tehdä, koska meillä on valtaa ja meidät on valittu tähän valtaan vaaleilla.

Näillä eväillä ei Suomessa hyvää seuraa.

Kuvat: Wiki commons

Kirkossa vihitään kaikki parit

Suomessa on ev-lut kirkossa eletty jo useamman vuoden aikana ikään kuin kahdessa todellisuudessa. Toisaalta on ajateltu, että kirkossa vihitään vain heteroparit ja toisaalta on arkitodellisuutta, että kaikki parit vihitään, myös samaa sukupuolta olevat parit. Papeista näin ilmoittaa haluaa toimia kolme neljästä ja yhä useampi seurakunta ilmoittaa, että tilat ovat kaikkien parien käytössä.

Piispainkokous on nyt tekemässä kirkolliskokoukseen esitystä (asiaan liittyvä esitys). Esityksen ytimessä on ajatus, että kirkossa on erilaisia käsityksiä asiasta:

 ”Piispainkokouksen vastauksessa kirkolliskokoukselle kuvattiin kuusi erilaista mallia avioliittolaista seuraavien kysymysten ratkaisemiseksi. Jatkotyöskentelyssä on päädytty esittämään mallia 4. Siinä tunnustetaan, että on olemassa kaksi rinnakkaista, eri tavoin teologisesti perusteltua avioliittokäsitystä. Kumpikaan niistä ei ole toisen poikkeustapaus, vaan kyse on rinnakkaisista käsityksistä.”

Kirkkojärjestystä muutettaisiin esityksen mukaan niin, että ”siihen sisältyisi säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. Näistä ensimmäisessä avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa avioliitto ymmärretään avioliittolain (234/1929) 1 §:n mukaisesti kahden henkilön välisenä.”

Vastuu vihkimisen järjestämisesti olisi seurakunnalla.

Yhtäältä tätä voi ajatella askeleena eteenpäin. Tältä osin on mainiota, jos syntyy kompromissi, jonka kanssa kaikki voivat elää.

On kuitenkin erikoista, jos nyt kirjattaisiin ensimmäistä kertaa kirkkojärjestykseen ajatus, että avioliitto on vuonna 2024 luterilaisen kirkon näkökulmasta niin erityisesti ”miehen ja naisen” välinen liitto, että se pitää erikseen mainita kirkkojärjestyksessä. Tämä olisi outo taka-askel, joka ei ehkä poistuisi koskaan kirkkojärjestyksestä.
On hyvä, että piispainkokous haluaa edistää asian ratkaisua, mutta ehdotus on vuosikymmenen ajasta jäljessä ja aika on jo käytännössä ajanut ehdotuksesta ohi.

Toinen ratkaisuvaihtoehto

Toinen vaihtoehto asian ratkaisemiseksi olisikin helpompi ja juridisesti selkeämpi.

1. Piispainkokouksen valmistelumateriaalin pohjalta todetaan, että kirkossa vallitsee erilaisia käsityksiä avioliitosta ja että nykyisen avioliittolain ja kirkkojärjestyksen mukaisesti osa papeista haluaa vihkiä kaikki laillisesti vihittävät parit. Tätä ei tarvitse päättää vaan ainoastaan todeta tilanne.

2. Piispainkokous vahvistaa ja virallisesti ilmoittaa aiemman linjaksensa, että se ei ryhdy juridisiin toimenpiteisiin pappeja kohtaan, jotka toimivat nykyisen lainsäädännön mukaisesti ja vihkivät pyydettäessä kaikki kihlaparit.

3. Seurakunnalla tulee olla velvollisuus huolehtia, että avioliittoon vihkimistä pyytävälle parille löydetään vihkivä pappi. Asian varmistaminen tulee kirkkoherran tehtäväksi.

Tiukan vaalituloksen ratkaiseva seikka

Presidentinvaalien toinen kierros ja vaali-illan huipentuma osoitti, kuinka hienot ehdokkaat olivat lopussa vastakkain. Ehdokkaat eivät oikeastaan olleet vastakkain vaan rinnakkain, sillä kummankin linja oli niin lähellä toistaan.

Pieni ero oli Stubbin kokoomuslainen tausta ja Haaviston vihreissä oleva tausta. Haavisto oli ja on enemmän keskusta-oikeistolainen, mutta siihen oli helpompi monen demarin ja vasemmistoliittolaisen liittyä.

Vaalin lopputulos oli äärimmäisen tiukka, äänissä ero oli alle 100 000 ääntä, prosenteissa 48,4-51,6%.

Suomi sai osaavan ja luotettavan presidentin. Onneksi olkoon Alexander Stubb.

Yksittäinen seikka, joka ratkaisi lopulta tuloksen?

Lopputulos oli monen asian yhdistelmä ja äänestäjät tutkivat mielipiteitä, kokemusta ja osaamista eri tavoin. Näiden seikkojen taakse kätkeytyy kuitenkin yksi seikka, joka kannattaa nostaa esiin: se oli sinällään ratkaiseva.

Ylen vaalilähetyksessä Matti Rönkä nosti keskusteluun ensimmäisen vaalin kohdalla Haaviston seksuaalisen suuntautumisen ja sen jälkeen samaa kysymystä uutisoitiin vielä kansalaisbarometrin tuloksilla, joiden mukaan jopa kolmannes äänestäjistä koki asian vaikuttavan äänestämisessä.

Sukupuolinen suuntautuminen ei liity presidentin toimen hoitamiseen, mutta siitä huolimatta oli merkittävä osa suomalaisia, joille vaalissa tällä oli merkittävä vaikutus äänestyspäätökseen.

Asiaa voivat aikanaan tutkijat selvittää, mutta esimerkiksi konservatiivisesta kristillisyydestä tunnetussa Luodossa on äänestystuloksessa vahva positiivinen korrelaatio uskonnollisen konservatiivisuuden, johon liittyy vahva homokammoisuus, ja Stubbin kannatuksen välillä. (Yle uutiset 12.2.2024)

Erikoinen ajatus, jota ei voi välttää, on se, että lopulta presidentinvaalin ratkaisu löytyi Suomessa 2024 homoseksuaaliseen parisuhteeseen liittyvistä peloista. Toivoisin, että Suomessa tämä ei tulevaisuudessa ratkaise yhtään vaalia ja varsinkaan merkittävää yhteiskunnallista päätöstä. Pahoin pelkään, että tähän on vielä matkaa.
Silti tämän vaalin jälkeen olemme kukon askeleen lähempänä tämän toiveen toteutumista ja hiukan tasavertaisempia.

Kirjoittaja kannatti vaalissa Pekka Haavistoa

Aatto-illan vaaliveikkaus

Vaalikampanjat on käyty, keskustelut ovat ohi ja on äänestyksen aika. Tosin melkoinen osa on jo äänestänyt.

Vaaliviikon Ylen ennuste ja vaalikeskustelu vahvistivat aiempia signaaleja: vaalin ensimmäisestä kierroksesta on tulossa aiempaa tiukempi.

Stubbin kannatus laski myös Ylen kyselyssä, Haavisto piti asemansa ja Halla-aho ja Rehn nousivat. Halla-aho ehkä viime hetkellä ja Rehn ehkä liian myöhään ehtiäkseen kärkikahinaan..

Nyt on veikkauksen aika. Oma ennusteeni on, että sunnuntaina Stubb tulee saamaan äänistä noin 23% (+/-1%). Saalista ovat Stubbin osuudesta syöneet yhtäältä maltillista porvaria äänestävät Rehn-fanit ja toisaalta äärikansallista ja äärioikeistolaista linjaa vetävät Halla-ahon kannattajat. Halla-aho nettoaa myös jonkin verran systeemiä vastutustavia protestiäänestäjiä (jos nämä eiväät jää kotiin).

Halla-aho nousee vielä ennusteita korkeammalla ja saa 21% (+/- 1%). Haavisto pitää tasaisen kannatuksensa 22% (+/- 1%).  Rehn saattaa kiriä vielä hieman lisää, mutta jäänee 15% (+/-1%) kannatukseen.

Toiselle kierrokselle menee näillä numeroilla siis selkeästi Stubb, mutta jos Haavistolla toteutuu -1% ja Halla-aholla +1%, niin Halla-aho tekee jytkyn ja menee toiselle kierrokselle. Se olisi kyllä melkoinen yllätys, mutta ehkä se on muhimassa.
Voit jättää kommenttina oman ennusteesi.
Hyvää äänestyspäivää sunnuntaina!

Miten liikkuvat nyt asetelmat presidentinvaaleissa?

Pitkään näytti, että presidentinvaali on yllätyksetön. Alexander Stubb ja Pekka Haavisto olivat menossa toiselle kierrokselle selvällä erolla.

Koko tilanne muuttui kertaheitolla viime viikkoina ja tämän teki ilmeiseksi HS:n gallup-kysely. Sen mukaan kärki on
Stubb 22%
Haavisto 20%
Halla-aho 18%
Rehn 12%

Presidentin menneet haasteet. (Kuva: Wiki)

Kiinnostavaa on se, että Stubb ja Haavisto ovat tulleet kannatuksessa alaspäin ja Halla-aho ja Rehn ovat vahvassa nousussa. Tämä tekee vaalista kiinnostavan.

Useampi seikka voi keikauttaa tilanteen neljän kärjessä olevan ehdokkaan välillä vielä reilusti.

1. Olli Rehn on piristynyt. Jos Rehnin kannattajissa syntynyt hurmos jatkuu ja nousee, niin se iskee ison jäljen lopputulokseen. Harva löisi kuitenkaan enää Rehnin nousun puolesta finalistien joukkoon, mutta sekin lienee mahdollista.

Vaaleissa usein Kokoomus ja Keskusta ovat jakaneet samaa kannattajakuntaa, joten Rehnin nousu on samalla pois Stubbin äänisaaliista.

2. Persujen kannatus nousee toisinaan vaalien alla. Tämän mallin mukaan Halla-ahon kannatus voi hyvin nousta vielä jonkin verran. Kannatuksen nousu voi synnyttää intoa ja silloin tukijoukoilla syttyy henki päällä ja halua näyttää. Halla-ahon kannatus saattaa vielä hivenen nousta, mutta ei kovin paljon, sillä hän myös jakaa muita enemmän ja saa osakseen eniten ei-missään-tapauksessa asenteita.

3. Haaviston tasainen Haaviston kohdalla kannattajissa on nyt esillä pelko jäämisestä kolmanneksi. Jutta Urpilaisen ääniä voi silloin siirtyä Haavistolle.

4. Hallituksen tiukat ja yksipuoliset lakiuudistukset ovat saaneet aikaan ison protestiaallon. Jos yleinen mielipide kääntyy tukemaan lakkoja ja hallitusta vastaan, se ei ainakaan edistä Stubbin tilannetta, kun hän yrittää pysyä vaalitenteissä (HS ja MTV) puolueettomana. Stubb nähdään Kokoomuksen ja Orpon joukkueen pelurina. Halla-aho ei edes pelkää tätä leimaa vaan on reilusti hallituksen puolustaja.
Haavisto puolestaan liputtaa selkeästi lakkorintaman puolesta, samoin pienimuotoisesti Rehn.

Tämä saattaa olla merkittävä seikka ensimmäisen kierroksen tuloksen kannalta.

Vielä ei ole mahdollista veikata lopputulosta, mutta trendit ovat olemassa: Stubb varoo ja kannatus luisuu, Haaviston aiempi luisu ja varovaisuus on tasaantunut, Halla-aho sekä Rehn nousevat HS-gallupin mukaan.

Torstaina tulee viimeinen kyselytutkimus ja Ylen vaalikeskustelu – sitten taas lisää.
Kuvat: Kiitos yle kansikuvasta ja wikipedia presidentin vanhoista kavereista.

Kirkon linjaa testataan

Samaan aikaan kun Mikkelissä 5.9.2023 vihittää Mari Parkkinen piispaksi hakivat viisi suomalaista miestä pappisvihkimyksen Inkerin kirkosta. Tuossa vihkimysmessussa emerituspiispa Aarre Kuukauppi latasi samalla kritiikkiä Suomen ev-lut kirkkoa vastaa.

Kyseessä ei ole yksittäinen tapahtuma vaan pitemmän kehityksen kärkevämpi muoto. Sama kaava on ollut käytössä jo aiemminkin: pappeja vihitään Inkerin kirkon palvelukseen, mutta asianomaiset ovat suomalaisen herätysliikkeiden palveluksessa.

Blogisti Niko Huttunen on jopa hakenut yhteyttä Venäjän vaikutustoimintaan: suoraan tai epäsuorasti toiminnalla aiheutetaan eripuraa ja hajaannusta Nato-Suomessa. ”Kansanlähetys, Suomen Raamattuopisto ja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys eivät näytä olevan pahoillaan, että heidän työntekijänsä vehkeilevät kirkkoaan ja isänmaataan vastaan.”

Keskustelujen roihahdettua liekkiin niin lehdistössä (Kotimaa) kuin muualla mediassa (Seurakuntalaisen, Radio Dei) ja varsinkin sosiaalisessa mediassa tuli kovin nopeasti jo ehdotuskin jatkotoimista, kun SLEY:n kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen kolumnissaan (15.9.2023 Seurakuntalainen) avoimesti myönsi kuuluvansa joukkoon: ”Minut vihittiin papiksi yksitoista vuotta sitten. Liityin siihen noin sadan suomalaisen joukkoon, jotka viimeisen 30 vuoden aikana on vihitty Inkerin kirkon papiksi. Sovimme Inkerin kirkon kanssa työpanoksesta, jonka tulen tekemään Inkerin kirkon työtä, mutta ilman muuta tuolloin ja nykyäänkin lähetyskenttävihkimyksillä haettiin ratkaisua Suomen ongelmaan pappisvihkimysten suhteen.”

Myöhemmin Tarvainen haki ja sai pappisoikeudet Suomeen.

Reitti on selkeä: toisen kirkon piispa vihkii pappeja toimimaan suomalaisissa herätysliikkeissä ja näiden kautta toimimaan seurakunnissa. Tätä on jatkunut jo vuosikausia ja sillä on kierretty yhteistyötä naispuolisten pappien kanssa. Naiset samassa pappisvihkimyksessä ovat olleet liian vaikea asia ja sen vuoksi on koukattu Idän kautta.

Oma kirkko ja oma nurkka kirkossa?

Venyttämällä sopimuksia ja suorastaan niitä rikkomalla on Suomen ev-lut kirkkoa vedätetty määrätietoisesti vuosien ajan. Samat järjestöt ovat neuvotelleet aseman kirkon virallisina lähetysjärjestöinä ja kirkon hallintokoneisto ei kykene ongelmista huolimatta muuttamaan tilannetta.

Kehityskulku on kärjistynyt tällä hetkellä entistä enemmän ja sopimusten vastainen toiminta on entistä avoimempaa. Ilmassa on enteitä muutoksesta.

Mistä siis on kysymys?

Kokonaisuudesta tuskin on vielä esillä riittävästi tietoa, mutta ainakin muutama seikka on näkyvissä.

1. Kansanlähetys, Suomen Raamattuopisto ja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys eivät ole liittoutuneet suomalaisen kumppanin kanssa eli Lähetyshiippakunnan. Tämä olisi opillisesti ja maantieteellisesti helppo ratkaisu, mutta se reitti veisi oikopäätä pois ev-lut kirkon piiristä Lähetyshiippakuntaan, joka on käytännössä oma kirkko. Tämä vaikeuttaisi näiden järjestöjen toimintaa ev-lut kirkon seurakuntien kanssa.

2. Järjestöjen valmistautuminen uuteen on kuitenkin selkää ja määrätietoisen oloista. Ev-lut kirkon sisällä rakennetaankin jo keskusteluissa uudenlaista kotipaikkaa niille, joita naispuoliset papit ja alttarilla vihittävät homoparit ahdistavat. ”Sateenvarjokirkko” on syksyn termi, jolla halutaan viestiä, että kirkkoon tulisi sallia konservatiivisen kristillisyyden oma nurkka. Jollakin lailla konservatiivit sietäisivät sitä kristillisyyttä, jossa naiset ovat virassa tasavertaisesti pappeina, kunhan ei tehtäisi yhteistyötä alttarilla. 

Ehkä ratkaisu halutaan tehdä juuri nyt, koska seuraavassa vaiheessa ahdistuksen pelätään kasvavan: kirkko vihkii kohta myös homoparit.

Konservatiivit haluavat siksi nyt vallata kirkossa oman reviirinsä, jossa ei tarvitse tehdä töitä naispuolisten pappien kanssa ja jossa homot eivät uhkaisi.
Tätä tarinaa tarjotaan nyt eri muodoissa ja eri suunnilta.

3. Onko siis mahdollista löytää tilaa eri tavoin ajatteleville ryhmille ja mitä siitä seuraisi? Jos tavoitteena on antaa kaikille lupa toimia hyväksi katsomallaan tavalla, niin edessä on kirkon rapautuminen radikaalilla tavalla. Jos kirkon ääni on yhtä aika se, että naisilla on oikeus tasavertaisesti toimia pappeina ja että osa ei tätä hyväksy, niin ev-lut kirkon kirkas virkaratkaisu sumenee. Siksi tämä ei voi olla tulevaisuuden suunta.

Näen mahdollisena reittinä ainoastaan sen, että kaikki yhteistyö perustuu täydelliseen kunnioitukseen ja hyväksyntään. Siis kaikki kirkossa toimivat hyväksyvät naisen papin virassa ja tulevat hyväksymään myös kirkon alttarilla avioliittoon vihittävät homoparit. Kirkossa, jossa tämä on totta ja kiistatonta, on tietyin järjestelyin varmasti myös tilaa sille, että kokoontuu myös messuyhteisöjä, joissa liturginen käytäntö seuraa 1980-lukua edeltänyttä aikaa.

Keskinäisen kunnioituksen tulee silti olla 2020-luvulla.

Jos Tanskassa kyetään tähän, niin onnistuu se Suomessakin.

4. Edellä kuvattu sopimisen malli olisi yllätys, sillä kuulen jo nyt huutoja, että ei tuo onnistu. Voi olla, että ei onnistu ja silloin ehkä edetään suuntaan, jossa Inkerin kirkon toiminta Suomessa voimistuu. Tästä on jo enteitä.

Mihin suuntaan kirkossa?

Kirkolliskokous päätti vuonna 2018 laskea seurakunnilta kerättävää kirkon keskusrahastomaksua reilun 13%. Virallisesti tiputettiin siis seurakuntien maksamaan kirkon keskusrahastomaksua yhdellä prosenttiyksilöllä: 7,5->6,5%. Euroissa laskettuna yli 6 miljonaa. Kirkkohallitus sai aikaa kolme vuotta tasapainottaa kirkkohallituksen ja hiippakuntien talouden ja sen ajan oli lupa tehdä alijäämäisiä talousarvioita. Yhteisessä kassassa oli merkittävästi ylimääräistä talokauppojen jälkeen. 

Vuosi 2022 saapuu, mutta maaliin ei ole ihan päästy ja siksi kirkolliskokous manasi elokuussa madon luvut: vuonna 2023 on talouden oltava kunnossa., joten marraskuussa tarvitaan suunnitelmia.

Palataan vuoteen 2018

Kun vuonna 2018 kirkolliskokouksen talousvaliokunta teki linjauksensa, tapahtui valmistelu kokonaan piilossa. Jopa kirkolliskokouksen oman työjärjestyksen vastaisesti talousvaliokunta julkaisi esityksensä perjantai aamuna kello 8. 

47 § Esityksestä talousarvioksi ja toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja talousarvioaloitteista käydään täysistunnossa lähetekeskustelu. Kirkkohallituksen jäsenet voivat osallistua keskusteluun. Talousvaliokunnan on kirkon keskusrahaston ja kirkon eläkerahaston talousarviota ja toiminta- ja taloussuunnitelmaa koskevassa mietinnössä käsiteltävä kaikki määräraha-asiat. Mietintö on annettava viimeistään syysistuntokauden kolmantena päivänä. (4.11.2015)

Viikosta väsyneet edustajat saivat aikaa aamulla ylimäärisen 20 minuuttia juoda kahvit, pakata matkalaukkunsa kotiinlähtöä varten ja lukea parikymmentäsivuisen mietinnön. Aika harva ehti lukea sen ennen täysistunnon alkua. Sen aikana käytettiin 20 puheenvuoroa. Niistä 18 kohdistui Enonkosken luostariyhteisön ylimääräisen talousavustuksen (50 000€) kannattamiseen ja kaksi siihen, että kirkon yhteisen työn kehittämisestä leikataan reilut 6 000 000€. 

Kotimaa-lehti uutisoi päätöksen: Kirkon hallinnosta leikataan. Hallinnosta? Kirkkohallituksen hallintaosasto on niin pieni, että siitä ei saa irti moista leikkausta vaan ehkä päättäjät ja media ajattelivat, että leikataan nyt sieltä jostakin, missä on paljon päällekkäisyyksiä. [Päällekkäisten toimintojen ajatuksen olen kyllä kuullut usein, mutta kukaan ei osaa näyttää oikeasti missä ovat suuret päällekkäisyydet. Ehkä ne löytyvät jonakin päivänä, kasvatuksen alueella moni epäilee niiden olevan, vaikka näyttöä ei olekaan.]

Väliin tuli korona ja ties mitä, mutta nyt ollaan tässä: eipä ole budjetti tasapainossa. Siksi elokuussa  2021 kirkolliskokous löi madonluvut tiskiin ja totesi, että marraskuussa on oltava asioista hyvä selvitys. Tuolloin moni salissa evästi keskustelua sillä, että samalla tarvitaan päätöksen vaikutusarvio.

Vuonna 2021 marraskuussa

Kirkkohallitus ja tuomiokapitulit ovat etsineet säästökohteita pikapikaa elokuun jälkeen ja talousjohtaja Juha Tuohimäki esitteli kirkolliskokoukselle tilannekatsauksen: vuonna 2023 päästään talouden tasapainoon jos kirkkohallituksen ja tuomiokapituleiden väkimäärästä vähennetään 10-28 henkilötyövuotta. Iso vaihteluväli johtuu siitä, että vielä ei ole tiedossa päätökset eläkerahastosta ja kirkkoverkon ratkaisuista. 

Kyse on joka tapauksessa merkittävästä linjaratkaisusta: kirkon yhteisestä työstä on vähennettävä iso määrä työntekijöitä. On kyse linjaratkaisusta.

Yhteistä työtä kirkossa tehdään kolmella tasolla: seurakuntayhtymissä, hiippakunnissa ja kirkkohallituksessa. Nyt on keskustelun paikka siitä, mihin suuntaan painopiste ohjataan.

Lähetekeskustelu: Mihin suuntaan?

Koska ratkaisulla on isoja vaikutuksia jatkossa, niin kirkolliskokouksen lähetekeskustelua odotti erityisellä mielenkiinnolla. Nyt tulee linjapuheenvuorot, joissa näytetään suuntaan. Ja mitä tapahtui?

Parikymmentä puheenvuoroa, ehkä vähemmänkin, joista kolmannes keskittyi – yllätys, yllätys – siihen että Enonkosken luostariyhteisö tarvitsee tukea, kun vesivahinko hiljensi toiminnan. Muutama puheenvuoro epäili, että kyllä niitä päällekkäisyyksiä täytyy olla ja niitä voi leikata. Vain muutama selkeä linjausesitys tuli: edustaja J. Kemppainen ehdotti, että lopetetaan koko toiminnallinen osasto ja edustaja Kaunisto oli valmis kurittamaan liian suureksi paisunutta Kirkon viestintää.
Toiminnallisella osastolla muuten on vuoden 2022 alussa töissä hiukan yli 30 henkeä ja viestinnässä vastaava määrä, sisältäen hartausohjelmien tiimin, noin kymmenen henkeä.

Tässäkö olivat siis kaikki linjapuheet? 

Voi, miten kaipaan kirkolliskokoukseen selkeitä ryhmittymiä ja näihin suuriin linjoihin ryhmäpuheenvuoroja. Oi, miten kaipaan piispojen linjapuheenvuoroja, joissa visioidaan kirkon yhteisen työn painopisteitä. Vitsin pimpulat, kun kaipaan päätöksentekijöiden vaikutusarviota tehdyistä ehdotuksista.

”Leikataan toiminnalliselta osastolta vaikka kuusi virkaa: sairaalasielun hoidon koulutus, saavutettavuus työ, rippikoulutyö, kirkon ympäristötyö, diakoniatyön kehittäminen ja monikulttuurisuustyö.” ja ”jokaisesta hiippakunnasta yksi virka”.

Nyt ollaan jo yli puolessa välissä leikkauslistaa. 
Esimerkit ovat sattumanvaraisiaja kovia, mutta osoittavat mistä puhutaan, kun hiippakuntien ja kirkkohallituksen osalta etsitään 20-28 henkilötyövuoden säästöjä. Jos näitä säästöjä tarvitaan, niin vene keikkuu, mutta pysyy pystyssä. 

Tämän ohella odotan, että puhuttaisiin linjoista ja visioista, joita myös perusteltaisiin.

Odotan, että joku fanittaisi vahvaa hiippakuntahallintoa Ruotsin kirkon tapaan, jotta kapituleissa pörräisi kymmeniä työntekijöitä – ilman vahvaa keskushallintoa. Tai Tanskan mallia, jossa valtio ja kirkkoministeriö päättää kaiken, kirkkohallitusta tai piispainkokousta ei ole olemassakaan ja rahaa valuu jonkin verran jaettavaksi rovastikuntiin. Onhan meillä naapureissa malleja, mihin verrata.

Odotan, että nämä keskustelut kehittäisivät kirkkoa uuteen suuntaan ja nostaisivat esiin parempia ideoita.

Sen sijaan suurella linjapuheen hetkellä taas kerran ollaan ihan ytimessä: Enonkosken luostarin vesivahinko ja sen pelastaminen. 

PS Fanitan Enonkosken luostariyhteisöä [edit 8.11.2021 klo 20.00]

Turun piispanvaali näyttää kirkon tien tulevaan

Suomen Turku on taas kerran päässyt kansalaisten kirkossa kaapin päälle. Arkkihiippakunnan piispanvaalista on muodostunut selkeä linjavaali, jossa näytetään kirkon linjaa tavalla, jossa esiin nousevat monet keskeiset kirkon jakolinjat. Vastakkain ovat toisella kierroksella hiippakuntadekaani Mari Leppänen ja kirkkoherra Jouni Lehikoinen. Kumpikin on ansioitunut ja osaava toimija kirkossa. 

Lehikoinen on pitkän linjan kirkkoherrana avannut lukuisia uusia toiminnallisia ideoita, joita kelpaisi kierrättää laajemminkin. Leppänen on puolestaan lyhyessä ajassa noussut kirkon selkeäsanaisten uudistajien joukkoon ja hiippakunnan tärkeäksi vaikuttajaksi.

Kumpi siis valitaan piispaksi torstaina 3.12.2020? Tänään tiistai-iltana on jo suurin osa äänistä annettu, joten ulkopuolisena havainnoijana voi rauhassa nostaa esiin muutaman pointin vaalista ja sen merkityksestä.

Keskustelut

Toisen kierroksen keskeisinä vaalikeskusteluina nostan esiin Ylen tekemän vaalipaneelin, Samuli Suonpään mainion nettihaastattelun ja Ylen Horisontti-ohjelman. Kyllä näiden mainioiden keskustelujen jälkeen on selvää, että Turun vaalissa on muutamassa kohdassa selkeästi linjavaali.

Sukupolvi&sukupuoli

Lehikoisen määritelmän, että ”vastakkain on seniori ja juniori”, voi hyväntahtoisesti pyrkiä selittämään lipsahduksena. Rivien välistä pilkisti kuitenkin monen mielestä setämäinen asenne, joka yritti paketoida naispuolisen kilpakumppanin heti keskustelun aluksi. 

Leppäsen maailmassa on tilaa ja ymmärrystä hiljaisuuden ystäville, sanattomalle kristillisyydelle ja myös kristilliselle joogalle. Näissä löytyy liittymäkohtia laajasti myös kirkon irrallisille jäsenille. Joogan kohdalla Lehikoinen ei kuitenkaan nähnyt mitään hyvää vaan jooga sai aivan yksiselitteisen hylyn. Jooga ei mahdu Lehikoisen kirkkoon. Historian hämärästä nousee mieleen keskustelu siitä, voiko rock-musiikki olla kristillistä. 

Nämä kaksi yksittäistä poimintaa ovat esimerkki sukupolven ja sukupuolen erosta, joka jakaa vaalin finalistit kahteen selkeästi erilaiseen leiriin.

Avioliitto jakaa

Kirkkoa repivään kiistaan samaa sukupuolta olevien vihkimisestä avioliittoon ovat paneelit toistaneet tiukan erilaiset linjat. Lehikoinen ei halua kirkon perinteisen avioliittokäytännön mitenkään muuttuvan: avioliittoon vihitään vain heteroparit. Lehikoisella ei ole ollut vastausta, miten kirkon iso ongelma ratkaistaan, vaan hän tyytyy katsomaan historiaa taaksepäin. On kuitenkin pään tunkemista mietintöön, kun sanotaan, että asiasta päättää kirkolliskokous. Eipä taida kuitenkaan tehdä sitä nyt valittavan piispan virkauran aikana.

Leppäsen omana kantana on se, että kaikki parit vihitään ja kirkossa etsitään yhteinen ratkaisu, joka antaisi sekä papeille luvan vihkiä koko maassa ja tarjoaisi kaikille seurakuntalaisille yhtäläisesti lain mukaiset kirkolliset toimitukset. 

Linjat: Lehikoinen linjaa itsensä konservatiivisen teologian edustajaksi, joka haluaa tehostaa seurakunnan työtä monilla ideoilla. Nuoruuden opit Kansanlähetyksessä on viritetty turkulaiseen moodiin vahvan persoonallisella tyylillä. Lehikoinen on seurakuntatyön idealinko.

Leppänen on noussut kirkon hengellisen perinteen uudeksi sanoittajaksi, uuden hengellisyyden etsijäksi. Irtautuminen vanhoillislestadiolaisuudesta on kasvanut ulosheitettyjen ja eri tavoin ulkopuolelle jääneiden ymmärtäjäksi. Leppänen on selkeäsanainen ja erinomaisesti piispan tehtäviä tunteva osaaja. Leppäsen suurena vahvuutena on sekä ikä että sukupuoli: piispojen joukosta puuttuu naisia ja niitä, joilla on kyky nähdä kirkosta irtautuvat nuoremmat jäsenet.

Omalla tavallaan kumpikin haluaa uudistaa kirkkoa, mutta välineet ovat erilaiset. Lehikoinen luottaa perinteiseen teologiseen linjaan ja Leppänen on valmis etsimään uskolle tuoretta sanoitusta, joka ottaa huomioon irrallisten ja ulkopuolisten elämän todellisuuden

Kannatus

Kannattajalistojen mukaan Mari Leppänen näyttää selkeältä ennakkosuosikilta, joka voittaisi vaalin selkeällä erolla, prosentit noin 60%-40%. On kuitenkin luultavaa, että vaalista tulee tiukempi ja äänet saattavat jakautua 45-55%. 

Vaalin tuloksen ja arkkihiippakunnan linjan näemme 3.12.2020.

Trumpin dilemma ja sen ratkaisu

Yhdysvaltojen presidentinvaalit toivat lopulta aika selkeän tuloksen, Biden keräsi yli 77 miljoonaa ääntä – siis viisi miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump. Bidenin tulos on historiallisen komea.
 Trumpille oli kova paikka jo neljä vuotta sitten, kun hän voitosta huolimatta sai kolme miljoonaa ääntä vähemmän kuin Clinton. Eräässä mielessä Clinton oli voittaja, mikä saattoi pahastikin kalvaa miestä. Ehkä juuri sen tähden Trump jaksoi toistella usean vuoden ajan laittomista äänestäjistä.

Loputtoman itsekeskeisen Trumpin dilemma on nyt se, että tilannetta on mahdotonta hyväksyä. Hän on hävinnyt, hän ei saanut toista kautta ja mokannut mielestään. 

Dilemman ratkaisut ovat varmaankin Trumpin mielestä huonoja ja vieläkin mahdottomampia.

1. Trump myöntää kaiken ja sanoo hävinneensä

Tämä on viimeinen asia, jonka Trump haluaa myöntää, vaikka se olisi kivuton, nopea ja uuden nousun mahdollistava. Hävinnyt voisi hetken haavoja nuoltuaan ryhtyä nostamaan uraansa uuteen nousuun.

Tämä ei Trumpille taida olla mahdollista.

2. Väittää vaalit vääriksi

Tällä väitteellä pärjää muutaman päivän, mutta USA:n juridinen systeemi on niin vankka, että tästä ratkaisusta vedetään ilmat pois muutamassa päivässä, kun ei ole mitään näyttöä vaalivilpistä. Tämä kortti on pelattu loppuun viikossa.

3. Ryhtyä avoimeen kapinaan

Trump voi kutsua kannattajansa tuekseen ja ryhtyä pelastamaan vaaleissa kadonnutta valtaa. Mielenosoituksia? Aseellinen tuki? Tämä olisi kuitenkin käytännössä vallankaappaus, jota armeija ei salli. Edessä olisi kaamea konflikti, joka voisi tuoda vakavan lopputuloksen.

4. Passiivinen vastarinta, todellisuuden kieltäminen loppuun asti ja ratkaisu

Ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että Trump uikuttaa viimeiseen asti vaalien varastamisesta, mutta näyttö puuttuu. Osa republikaanisen puolueen ihmisistä ei tiedä mitä tehdä, sillä Trumpin myötä menee uskottavuus, Trumpin hylätessä puolestaan saattaa mennä poliittinen ura. Tämä repii puoluetta pahasti.

Viime metreillä Trump pitää uhoavan puheen, vannoo kostoa, sanoo kansan kyllä tietävän ja lupaa palata, I’ll be back. Sen jälkeen hän laskee itse lipun salosta ja astuu helikopteriin, joka lentää suoraan Floridaan. Siellä hurraavat joukot ottavat vastaan osavaltion uuden kuninkaan. Floridan nimi muutetaan Trumplandiaksi.

Ja show jatkuu.

Leppänen ja Lehikoinen piispanvaalin kärjessä

Arkkihiippakunnan piispanvaali suoritettiin 5.11.2020. Ääniä annettiin seuraavasti alustavan tiedon mukaan seuraavasti: Heikki Arikka 168 (16,73%), Huhtala Kaisa 152 (15,14%), Lehikoinen Jouni 327 (32,57%), Leppänen Mari 357 (35,56%). Yhteensä ääniä annettiin 1004, äänioikeutettuja oli 1192.
Aika moni siis jätti äänensä käyttämättä.

Toiselle vaalikierrokselle menevät siten hiippakuntadekaani Mari Leppänen ja kirkkoherra Jouni Lehikoinen. 

Kommentit tulokseen

Ennuste ja tulos

Aiemmin tässä blogissa oli laskettu julkisuudessa esiintyvien kannatusilmoitusten perusteella, että Leppänen ja Lehikoinen menisi toiselle kierrokselle. Tässä suhteessa vaalin tulos on odotusten mukainen.

Moneen aiempaan piispanvaaliin nähden erikoista oli se, että yhden ehdokkaan eli Kaisa Huhtalan kannattajalistaa ei julkistettu kuin osittain Kotimaan kannattajakirjoituksen yhteydessä. Etukäteen kannattajia oli julkistettu seuraavasti:

Leppänen 140 (40,8%)
Lehikoinen 101 (29,4%)
Arikka 73 (21,3%)
Huhtala 29 (8,5%).

Leppäsen, Lehikoisen ja Arikan keskinäiset suhteet olivat ennusteen suuntaisia. Jos Huhtalan kannattajia olisi julkistettu enemmän, esimerkiksi 50-60 äänestäjää, niin prosenttiosuudet olisivat kohtuullisen lähellä nyt vaalissa annettujen äänten määrää. 

120 koditonta ääntä

Mitä tapahtuu toisella vaalikierroksella? Leppäsen ja Lehikoisen kannattajat pysyvät kannassaan, mutta entä Huhtalan ja Arikan kannattajat.

1. Ne Huhtalan kannattajat, joille on piirun verran konservatiivisempi orientaatio avioliittokysymyksessä on tärkeä, pohtivat varmaankin Lehikoisen valintaa. Ja ne Huhtalaa äänestäneet, jotka toivovat naista piispaksi antavat luultavasti äänestä Leppäselle. Koska Huhtalan kannattajien joukko on suurelta osalta piilossa, niin on vaikea ennustaa, miten äänet siirtyvät.

2. Entä Arikkaa äänestäneet? Joukossa on henkilöitä, joilla on kytkentöjä kokoomukseen ja silloin edessä on kahden keskustalaisväritteisen henkilön välillä tehtävä valinta. Jos avioliittokysymys nousee vaikuttajaksi, niin Arikan kannattajista voi enemmän kulkea virta Leppäsen suuntaan.

3. Joku ei äänestä toisella kierrokselle.

Moni äänestäjä kuuntelee vielä tarkkaan tulevat vaalikeskustelut ja pohtii kantaansa. 

Ennuste lopputuloksesta

Ensimmäisen julkisen ennusteen vaalin lopputuloksesta tarjosi Matti Hernesahon eilinen twiitti:

”@hernesaho
Ennustukseni Turun piispanvaalista:
-Leppänen voittaa ekan kiekan.
-Lehikoinen menee toiselle kierrokselle.
-Leppäsestä povataan huomenillalla piispaa. 
-Lehikoisen toisen kierroksen tulos on parempi kuin mitä monet odottavat.
-Toisen kierroksen voittaja saa alle 53% äänistä.”

Hernesahon ennusteessa moni kohta osunee kohdalleen, mutta veikkaukseni on, että vaalin lopputulos toteutuu jonkin verran selkeämmin luvuin. Arkkihiippakunnan perinteenä on ollut monet kerrat, erityisesti arkkipiispan vaaleissa, että vaalien ratkaisut ovat olleet täpäriä. Toisaalta aikanaan hiippakuntadekaanit Kantola ja Kalliala valittiin piispaksi selkein numeroin.

Leppänen on vaalin ennakkosuosikki, mutta on kiinnostavaa nähdä tuoko toisen kierroksen keskustelut ja kannattajien ulostulot esiin uusia näkökulmia ehdokkaiden välille.