Markku Koivisto on muutaman viime vuoden aikana ollut mukana monessa otsikossa: synnyttänyt Tampereen laidalla karismaattisen liikkeen, haastanut Tampereen piispan Juha Pihkalan luterilaisen opin ja käytännön tulkinnassa, ollut ehdolla Tampereen piispaksi (saamatta montakaan ääntä) ja heti perään perustanut oman kirkon, Nokia Mission. Koiviston kirkkon on piskuinen ja jo ennestään suurissa talousvaikeuksissa.
Kesällä 2011 Koiviston erolista on jatkunut: ensi erosi vaimo ja sitten erotti oma kirkko Koiviston kaikista tehtävistä ja vastuista. Lopulta Koivisto tuli kaapista esiin 11.9. ja tunnusti seksuaalisen suhteen mieheen. Asiaa esittelivät mm. Helsingin Sanomat ja Nelosen uutiset. Paperista luettu puhe oli oikeastaan yhteisön (johtajien?) vaatima julkiripitys.
Tapahtumasarja herättää monta suurta kysymystä ja osoittaa, kuinka keskeinen kysymys seksuaalisuus on; ajatellaanpa seksistä ja homoseksuaalisuudesta mitä tahansa. Kaapista ulos tuleminen, oman itsensä etsiminen ja löytäminen ovat aina ihmisen kokoinen haaste, mutta erityisesti henkilölle, joka johtaa selkeän homokielteistä yhteisöä.
Ainakin kaksi asiaa jää odottamaan jatkoa.
Radio Dei uutisoi aiemmin, että asiaan liittyy seksuaalista ahdistelua sielunhoitotilanteissa. Jos Koiviston tunnustuksen ja julkisen synninpäästön tarkoitus on lakaista maton alle hengellisen valta-aseman väärinkäyttöön liittyviä asioita, niin pöytää on tuskin putsattu kuntoon – luurankoja kolisee vielä kaapissa.
Koiviston itsensä ja Nokia Mission toivoisi katsovan peiliin. Ihmisen seksuaalisuus nousee syvältä ja suuntautuminen on ihmiselle annettua, ei valittua tai hetken horjahduksia. Julkirippi ei ketään ”eheytä”, siis muuta heteroksi. Todellisuuden patoaminen ja torjuminen yleensä vain estää asian käsittelyä ja oman minän löytämistä. Lienee kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että Nokia Missio tunnustaisi itse omien toimiensa vääryyden; siis sen, että homoseksuaalien ihmisten ahdistaminen seksuaalisen orientaation takia on väärin. Tapahtumasarjan yksi opetus on sinä, että homojen tasavertainen kohtaaminen ja tunnustaminen kristittyinä (olemaan homoja) tarjoavat myös tilan eettisesti vastuullisessa ja rakastavassa homosuhteessa elämiseen.
Matkaa riittää vielä.
Latvus 
”Koiviston itsensä ja Nokia Mission toivoisi katsovan peiliin. Ihmisen seksuaalisuus nousee syvältä ja suuntautuminen on ihmiselle annettua, ei valittua tai hetken horjahduksia. Julkirippi ei ketään ”eheytä”, siis muuta heteroksi. Todellisuuden patoaminen ja torjuminen yleensä vain estää asian käsittelyä ja oman minän löytämistä.”
Loistavaa tekstiä!
Kiitos Antti palautteesta!
Kari
Onko Nokia Missio ollut erityisen homokielteinen? Minun täytyy tunnustaa, etten ole kyllä koskaan perehtynyt NM:n sanomaan ja erityispiirteisiin. Siihen ei ole ollut koskaan pakko tutustua työn tai tutkimuksen takia, ja muuten olen pitänyt sitä vähien tietojeni pohjalta melko vastenmielisenä ilmiönä.
Mutta. Näihin uuskarismaattisiin ryhmiin eivät aina vanhat säännöt päde. Ymmärtääkseni sen uskonnollisuuden keskiössä ovat siunaukset, ihmeet ja menestyksen tavoittelu. Vanhanaikainen herätyskristillisyyden syntikeskeisyys ja kaiken kivan kieltäminen ei kuulu sen konseptiin. Siksi olen epäillyt tätä homokielteisyyttäkin. Kielteisiä siellä on varmaan oltu, mutta onko se ollut kovinkaan näyttävää tai keskeistä?
En tiedä vastausta.
Teemu,
Historiantutkijana ansaitsisit tiedon primaarilähteistä, joissa osoittaisin NM:n homokielteisyyden. Valitettavasti olen yleisen ilmoituksen ja erittäin sekundaaristen lähteiden varassa. Mediasta poimittuun ajatukseen liittyy NM:n käsitys karismaattisuudesta, jonka pohjalla pilkottaa jonkinlaista biblisismiä. Silloin homoseksuaalisuus – jota tosin ei mainita Raamatussa, muka joka usein liitetään mm. Koiviston siteeraamaan tekstiin Room 1 – jää väärien asioiden listalle.
PS: tässä linkki ”Opillisesti kirkko uskoo kuitenkin Raamatun sanan tarkkaan noudattamiseen; homoliitot ja nainen seurakunnan johdossa on kielletty” (http://www.nokiamissio.com/index.php?option=com_content&view=article&id=704%3Adokumentti-qsielunpelastajatq&catid=49%3Ayleiset&Itemid=1)
Kari
“Koiviston itsensä ja Nokia Mission toivoisi katsovan peiliin. Ihmisen seksuaalisuus nousee syvältä ja suuntautuminen on ihmiselle annettua, ei valittua tai hetken horjahduksia. Julkirippi ei ketään ”eheytä”, siis muuta heteroksi. Todellisuuden patoaminen ja torjuminen yleensä vain estää asian käsittelyä ja oman minän löytämistä.”
Loistavaa tekstiä Kari. Olen itse täysin samaa mieltä. Homoja ei saisi syrjiä heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella, sillä hekin ovat vain ihmisiä. Turun piispa vastasi loistavasi seurakuntaharjoitteluni palauteseminaarissa, kun häneltä kysyttiin kirkon asennetta homoseksuaaleihin. Hän vastasi: ”heidät toivotetaan tervetulleiksi ja taputetaan päähän”.
Kristoffer,
hieno kuulla nämä terveiset Turusta. Se kertoo että asiat ja asenteet myös osaltaan normalisoituvat.
Kari
PS Postaus Koiviston kaapista ulos tulosta on kiinnostanut monia ja sivut on ladattu vajaassa vuorokaudessa viisisataa kertaa. Tässä vielä yksi lisälinkki, joka on lukemisen arvoinen: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/09/1388901/koivisto-90-luvulla-homous-on-sairaus-joka-pitaa-kitkea-maailmasta
Kukahan auttaisi niitä homoseksuaaleja kristittyjä, jotka eivät hyväksy homoseksuaalista elämäntapaa Raamatun mukaiseksi kristilliseksi elämäntavaksi vaan näkevät sen synniksi? Taipumuksiaan on vaikea muuttaa, mutta niistä huolimatta tulisi noudattaa raamatullista seksuaalietiikkaa. Kirkko näyttää täysin hylänneet tällaiset homoseksuaalisen taipumuksen omaavat kristityt lakaisemalla kysymyksen ”maton alle” hyväksymällä synnin hyväksyttäväksi seksuaalisuuden toteuttamismuodoksi. On helppoa vain hyväksyä homoseksuaalinen elämäntapa kun ei tarvitse lähteä siihen kivulloiseen sielunhoitoprosessiin mukaan, jossa kristityt lähimmäisemme ovat oman seksuaalisuutensa kanssa, jota eivät voi vakaumuksellisesista syistä hyväksyä käytännön elämäntavaksi. On vielä matkaa siihenkin, että kirkossa otetaan vakavasti sellaiset vakaumukselliset näkemykset, jotka eivät perustu nykyiseen homoseksuaalisuuden hyväksyvään mediavyörytykseen. Kirkko jättää käytännössä nämä homoseksuaalisen taipumuksen omaavat kristityt erilaisten lahkojen tohtoroitavaksi, joista jotkut toki tekevät hyvääkin työtä, eivät kuitenkaan kaikki.
Hei Matteus,
tässä suoraan kysymykseen suora vastaus. Toivon, että kaikille ihmisille olisi tukena tahoja, jotka tukevat ihmisiä elämään omana itsenään. Toivon todella, että kirkko tai mikään uskonnollinen ryhmä ei tarjoa sellaista karhunpalvelusta lähimmäisille, että tukisi heitä kieltämään itsensä.
Mietipä hiukan: jos joku kokee vasenkätisyytensä häpeäksi, pahaksi tai jopa jotenkin synniksi, niin tulisi antaa tukea, terapiaa tai sielunhoitoa, jotta tästä koetustä häpeästä pääsisi eroon? tai jos olisikin edelleen vasuri, niin ei ainakaan harjoittaisi tuota tuntemaansa tarvetta kirjoittaa vasemmalla käsellä.
Kari
Terapian antaminen yrittämällä muuttaa toisen eettistä tai uskonnollista vakaumusta on epäeettistä aivopesua eikä sielunhoitoa. Se ei myöskään tuota hyviä tuloksia, ainoastaan aiheellista pettymystä ja epäluottamusta sielunhoitajaa/terapeuttia kohtaan. Sielunhoito tai terapia tulee perustua avunhakijan oman vakaumuksen hyväksymiseen. Lähtökohtanahan on auttaa eikä pyrkiä muuttamaan väkivalloin toista. Kirkko on tosin sitoutunut Raamattuun ja sen tulisi antaa Raamatun mukaisen etiikan mukaisia ohjeita. Mikäli avunhakija ei tätä hyväksy ei ole yhdenmukaista lähtökohtaa sielunhoidon tai terapian aloittamiselle.
Homoutensa hyväksyville tulisi olla omat sekulaarit kanavansa käsitellä näitä seksuaalikysymyksiä ja kirkon tulisi keskittyä hoitamaan homoutensa kanssa kipuilevia Raamatun mukaisella etiikalla, johon homoseksuaalinen elämäntapa ei kuulu.
P.S. Vasenkätisyys on ymmärtääkseni geneettinen kysymys. Homouden syistä emme tiedä. Geneettikkotuttavieni mukaan se ei ainakaan nykykäsityksen mukaan johdu geeneistä. Poliittisesti epäkorrekti vastaus löytyy niiltä terapeuteilta, jotka sanovat sen juontavan seksuaalikehityksen varhaisempiin vaiheisiin ja perhetaustaan tms. tunnemaailman ongelmiin. Kuka ties syitä voi olla useita. Teologian tohtori, sairaalasielunhoidon kehittäjä, terapeutti ja pastori Erik Ewalds auttoi aikoinaan useita homomiehiä menestyksekkäästi jopa niin pitkälle, että heistä tuli heteroita ja onnellisesti naimisissa olevia isiä. Muutos on siis joissain tapauksissa mahdollinen, vaikkakaan ei helppo.
Matteus,
pahoittelut vastaukseni viipymisestä.
Yritykssi tarjota kahta etiikkaa ja kahta psykiatriaa ei ole hyväksyttävä. Ilmaisen tämän nyt kovin yksioikeisesti ja lyhyesti, mutta kaikki esimerkit viittaavat siihen että tämä malli johtaa puoskarointiin.
Samasta muistuttaa hiljattain julkaistu New York Timesin artikkeli, jossa eturivin psykiatri aika nöyrin sanoin pyytää anteeksi homoyhteisöiltä, että on jossain vaiheessa tehnyt tutkimuksen johon eheytysajattelu nojaa. Se oli lääketieteellistä vääristelyä.
ps en vertaa vasenkätisyyttä ja homoutta vaan sen avulla selvitän asian käsittelyä
Terapian periaatteita koskevassa kirjoituksensa osassa Matteus on täysin oikeassa: terapeutin tulee aina hyväksyä ihminen kokonaisena omana itsenään!