Arkkipiispanvaalin kirikierros

PANEELIT JA KESKUSTELUT

Arkkipiispan vaalin ratkaisuvaiheet ovat käsillä. Alkuvaiheet olen kuvannut toisessa postauksessa (Arkkipiispan hiipan tavoittelijat). Vaalin ensimmäinen äänestys järjestetään torstaina 8.2.2018. Ehdokkaat ovat kulkeneet viime viikot tiiviissä paneelikeskustelujen myllyssä. Osaamista, esiintymistä ja ideakykyä on testattu viimeksi HS:n arkkipiispanvaalipaneelissa Helsingissä. Katso keskustelu tästä linkistä.

 

Osaavat ehdokkaat

Olen jollain tapaa seurannut ainakin katkelmia useimmista keskusteluista netin välityksellä ja päässyt paikalle Helsingissä Sanomataloon. Ihan aluksi on sanottava kaksi seikkaa.

Ensinnäkin kaikki ehdokkaat ovat pärjänneet pääosin varsin hyvin. En muista yhtään totaalisen noloa tilannetta, jossa olisivat vastaukset menneet totaalisen pieleen tai niihin olisi pujahtanut hätkähdyttäviä virheitä. Joistakin painopisteistä tai tulkinnoista voi olla eri mieltä, mutta se onkin aivan eri asia (faktantarkistuksessa olisi kyllä jotain hienosäätöä löytynyt).

Toiseksi kivuttomasti kulkeneet keskustelut kertovat siitä, että paneelit ovat olleet kilttejä ja myötäkarvaan ehdokkaita silittäviä. Vertailu esimerkiksi Ylen presidentinvaalin grillauksiin muistuttaa, että kirkossa ei ehdokkaiden eroja ja kriittisiä kohtia ei kaiveta esiin. Kirkossa annetaan kiltisti kaikkien sanoa sen, mitä haluavat. Anna-Stina Nykänen oli tässä suhteessa jo aivan omaa luokkaansa. Nykänen piti keskustelussa tempoa, kysymykset olivat kohti käyviä ja kiinnostus pysyi koko ajan.

 

Sanomatalon keskustelun poiminnat

  1. Laajasalogate

Onko tuomion hetki?
Ehdokkaat olivat yksimielisiä siitä, että suurin syntynyt vahinko liittyy kirkon julkisuuskuvaan. Lopulta ainoaksi kärjeksi ei kuitenkaan noussut se, että nyt tarvitaan avoimuutta ja selvitystä asiassa ja että moitteeton käytös on olennainen vaadittava hyve. Vahvin kärki oli siinä, että kirkon suurin sanoma liittyy armoon eikä moraaliin. Katumuksella ja anteensiannolla tulisi kirkossa lopulta olla suurempi merkitys.

 

  1. Seksuaalisuus: miksi etupäässä sukupuoli ja alapää kiinnostavat kirkkoa kovin usein?

Tapio Luoma, kirkossa siunataan kauppakeskuksia, traktoreita ja ties mitä. Hävettääkö Espoon hiippakunnassa pastorille annettu varoitus samaa sukupuolta olevan parin siunaamisesta?
– ”Ei se hävetä. Oli ikävä, että jouduimme tekemään sellaisen päätöksen. Tämä [siunaaminen/vihkiminen] ei ole kirkossa mahdollista.”

Tulisiko kirkossa samaa sukupuolta olevat parit vihkiä?
Auvinen ja Luoma: ”Ei”
Inkinen, Kantola ja Vikström: ”Kyllä”

Ville Auvinen, Miten voisit toimia arkkipiispana, jos et hyväksy naispappeutta?
– ”Hyvällä tahdolla arkkihiippakunnassa työt voi jakaa kahden piispan kesken, jolloin ei tulisi ongelmia.”

Ilkka Kantola, sanoit että erosit piispanvirasta median paineen tähden.
– ”Median paine oli erittäin kovaa. Pidin parempana erota virasta, jotta kohu kirkon ympärillä loppuisi. Lopulta kyse ei ollut sen erikoisemmasta tapahtumasarja kuin mitä saattaa tapahtuu eri tahoilla avioeron yhteydessä.”

 

  1. Miten nopeuttaa kirkon päätöksentekoa?

Vikström: ”Kirkolliskokouksen määräenemmistö (3/4) on liian korkea ja se tulisi alentaa 2/3 tasoon. Edelleen kirkkolakia tulisi selvästi supistaa.”

 

  1. Mitä sanotaan helvetistä?

Ville Auvinen: ”Jotkut joutuvat helvettiin, jotkut pääsevät taivaaseen. Sen vuoksi ihmisiä tulee varoittaa.”

Heli Inkinen: ”Saman Jumalan käsissä olen myös kuolemassa. Hyvä Jumala on myös salaisuus, jota ei voi selittää. Mysteerille on jätettävä tilaa.”

 

  1. Millaisen ovat hakijat?

Anna-Stiina Nykänen kysyi ehdokkailta kantaa oheisesta nelikentästä.

Kuvakaappaus HS-paneelista

 

II. VAALIENNUSTE

Perinteinen kirkon esivaali tapahtuu julkaisemalla äänestävien kannattajien listoja. Ennen listat ilmestyivät Kotimaa-lehteen, nyt ne tulevat tukiryhmän internetsivuille.

Marraskuussa 2017, aivan vaalin alkuvaiheessa kannattajien äänimäärät (arkkihiippakunnan kannattajien äänimäärä on vain 1/3 äänen kokoinen) olivat internetin somesivun mukaan seuraavat:

Tapio Luoma 32,16 %
Björn Vikström 22,93 %
Heli Inkinen 20,31 %
Ville Auvinen 13,98 %
Ilkka Kantola 10,63 %

Pastori Matti Hernesaho teki nyt vaalin alla uuden ja ajan tasalla olevan laskelman. Helmikuussa (3.2.2018) on kaikkien ehdokkaiden kannattajajoukot kasvaneet hieman, mutta muita enemmän on näin tapahtunut Luoman ja Vikströmin kohdalla.

Äänimäärät:
Luoma 82,33
Vikström 62
Inkinen 45,66
Auvinen 29,33
Kantola 22,33

Prosenttijakauma:
Luoma 34,1% (+2verrattuna marraskuuhun)
Vikström 25,7% (+2,8)
Inkinen 18,9% (-1,4)
Auvinen 12,1% (-1,9)
Kantola 9,2% (-1,4)

EDIT LISÄYS: Minna Mannert teki 5.2.2018 samoista lähtökohdista oman laskutoimituksen ja päätyi hieman erilaisiin lukemiin. 

Äänimäärä:
Luoma 74
Vikström 59,67
Inkinen 46
Auvinen 31,33
Kantola 21,33

Sama prosenteissa:
Luoma 31,85% (-0,3 verrattuna marraskuuhun))
Vikström 25,68% (+2,75)
Inkinen 19,80% (-0,5)
Auvinen 13,49% (-0,5)
Kantola 9,18 % (-1.5).

 

Yhteensä vaalissa on tarjolla 720 ääntä, joista on noin 242 on alustavasti korvamerkitty. Kaikki yllä mainitut luvut ovat käsin netistä laskettuja ja inhimillisille erehdyksille alttiita

 

III. LOPUKSI MUUTAMA MIETE

Olen syksyllä tuonut somen keskusteluissa julki sen, että pidän henkilökohtaisesti hyvänä laajaa ehdokkaiden kirjoa. Vaalin aikana Ville Auvisen ehdoton linja suhteessa naispuolisiin pappeihin nostaa kuitenkin esiin uuden kysymyksen: voiko arkkipiispan vaalissa olla aidosti mukana henkilö, joka ei suostu tulemaan alttarille naispuolisen papin kanssa esimerkiksi kirkolliskokouksen avajaismessussa? Missä menee raja virkatehtävissä, jotka arkkipiispa voisi valita sukupuoleen perustuen ilman, että sitä voi pitää syrjintänä?

Toinen iso ja vielä osin kirkossa ratkaisematon kysymys liittyy samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimiseen ja/tai parien siunaamiseen. Arkkipiispa Kari Mäkinen on selkeästi liputtanut sen puolesta, että kirkon tulee olla valmis muutokseen asiassa ja että hän on ollut valmis edistämään asiaa omilla kannanotoillaan. Jos nyt valitaan arkkipiispa, joka avoimesti ryhtyy vastustamaan prosessia, niin kirkossa saattaa olla edessä arvaamattoman kuoppaisia vuosia.

Vaalin ensimmäinen vaihe on torstain 8.2. ja jo nyt voi halutessaan muistella edellisen arkkipiispan vaalin toisen kierroksen keskusteluja ja yllättyä, mistä teemoista tuolloin on puhuttu.

PS. palaan blogissa alkuviikosta vielä miettimään kirkon ja arkkipiispan haasteita

EDIT 5.2.2018 klo 10.07 Kuluttajansuojeluun liittyvä ilmoitus: Matti Hernesniemi on piispa Tapio Luoman kannataja. Kari Latvus ei kuulu mihinkään tukiryhmään.
EDIT klo 20.08  Minna Mannert kuuluu Heli Inkisen tukiryhmään.

Mainokset

Vaaliblogi nro 4: Yhden asian Tulkaa kaikki? Onko linjaa ja teologiaa?

TK_kuva2016Tulkaa kaikki –ryhmän (papit) vaaliohjelma Helsingissä
Tulkaa kaikki –liike (TK) juhli syksyllä 2015 kymmenvuotista taivaltaan. Toiminta on yhtäältä vakiintunut Helsingissä, mutta muualle Suomeen liike ei ole kunnolla jalkautunut. Esimerkiksi Espoon hiippakunnassa TK-ryhmän sijaan vaaleissa on esillä Kevään kirkko –valitsijamiesyhdistys.

Joidenkin silmissä TK-ryhmä on ollut yhden asian liike, jonka ohjelma on ollut sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Tässä linkki ohjelmaan, joka ei pullistele laajuudella tai teologisella painolastilla. Aivan hiljattain yksi arvostamani henkilö tokaisikin: ”Tulkaa kaikki ryhmästä sanoisin, että tarvittaisiin muutakin ohjelmaa ja tavoitteita kuin yhdenvertaisuus.”. Missä on siis näissä vaaleissa TK- linja ja teologia?

Tulkaa kaikki ryhmästä sanoisin, että tarvittaisiin muutakin ohjelmaa ja tavoitteita kuin yhdenvertaisuus.”

Kuulun niihin, jotka ovat useita vuosia sitten allekirjoittaneet TK-ohjelman. Toisaalta katsoin kirkolliskokousvaaleja vielä neljä vuotta sitten Espoon hiippakunnan näkökulmasta. Siellä laadittiin Kevään kirkon ryhmässä (katso ohjelma linkistä Kevään kirkko) vaaleja varten varsin laaja ja kattava ohjelma, jossa kysymys sukupuolesta ja syrjinnästä on mukana, mutta selkeästi halutaan katsoa eteenpäin ja etsiä laajempaa uudistuksen suuntaa. Kysymys on maltillisesta kirkon uudistjien ryhmästä.

Vuoden 2016 vaaleissa Tulkaa kaikki (Helsinki/papit) on ohjelmasta käyty vastaavalla tavoin keskustelua ja teologista taustaa sekä ajankohtaisia ohjelmakysymyksiä on nostettu reilusti esiin aiempaa enemmän.

Mitä Tulkaa kaikki ehdokaslista (Helsinki/papit) ajaa vaaleissa?
Yleisen Tulkaa kaikki –ohjelman lisäksi on vuoden 2016 vaaleihin TK-pappisehdokkaiden ryhmä Helsingissä halunnut selkeyttää hengellistä ja teologista profiiliaan sekä kirjannut näkyviin tavoiteltavia asioita. Seuraavat linjaukset ovat keskeisimmät.

Ytimessä on teologinen ohjelma, joka on muotoiltu seuraavasti

Teologinen ohjelma
Rakennamme kirkkoa, joka tarrautuu Jumalan lupauksiin.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jatkamme työtä, jotta luomisessa lahjoitettu ihmisarvo toteutuu ja jokainen saa elää ihmisyyttään tunnustettuna ja kenenkään syrjimättä niin yhteiskunnassa kuin kirkossakin.

Rakennamme kirkkoa, joka perustuu kasteelle.
Kaste liittää meidät Kristukseen ja toisiimme kirkoksi. Kirkon aarre, Sana ja sakramentit kuuluvat kaikille kastetuille. Ne kutsuvat meidät rakastamaan Kristusta erityisesti kärsivässä lähimmäisessä. Lähimmäisenrakkaus on kirkon keskeinen tuntomerkki.

Rakennamme kirkkoa, joka on yhteisö.
Kaste valtuuttaa kaikki osallisuuteen ja osallistumaan. Kastetut kristityt ovat seurakunta, jossa kirkko toteutuu ja jota työntekijät eri tehtävissään palvelevat ja tukevat. Evankeliumi kutsuu avoimuuteen ja antaa rohkeutta kohdata nykypäivän kysymykset ja etsiä niihin vastauksia yhdessä muiden kanssa. Lähettäjälleen uskollinen kirkko toteuttaa oikeudenmukaisuutta myös omassa toiminnassaan.

Yllä kuvattu teologinen linjaus on lyhyt ja tiivis. Tämän lisäksi on jatkaettu pohdintaa ajankohtaisten haasteiden suuntaan ja lähdetty hieman konkreettisemmista seikoista liikkeelle. Tässä kolmen pääkohdan ajankohtaislinjaus Tulkaa kaikki ryhmässä.

Ajankohtaisia asioita kirkossa, joka on
Avoin Jumalalle ajassa ja paikassa

  • ydinsanomana armo ja toivo: meillä kaikilla on toivo, kun toimimme heikkojen jäsenten kanssa ja puolesta.
  • lähimmäisenrakkaus on kirkon olemuksen keskeinen tuntomerkki sanan ja sakramenttien rinnalla.
  • käymme rakentavaa keskustelua, miten kirkon tulisi toimia avioliittokysymyksessä. 

Oikeudenmukainen

  • kristittyjen yhteisössä erityinen vastuu kohdistuu köyhiin ja eri tavoin uhan alla oleviin. Kyse ei ole yhdestä työalasta, vaan näkökulmasta koko kirkon uskoon ja toimintaan.
  • turvapaikanhakijoita on kohdeltava ihmisarvoisesti: kirkon tulee tarjota aktiivista ja monikulttuurista vieraanvaraisuutta Suomeen saapuville ja apua tarvitseville.

 Hallinto ja päätöksenteko on avointa

  • hallinnon ja talouden rakenteita on kevennettävä. Varsinainen toiminta tapahtuu lähellä ihmisiä seurakunnissa.
  • kirkko on jäsenten yhteisö. Seurakuntalaisten valtaa on lisättävä muun muassa vaaleja yksinkertaistamalla ja äänestämistä helpottamalla.
  • hyvien, avoimien ja läpinäkyvien kokouskäytäntöjen vahvistamista kirkollisessa päätöksenteossa.
  • tavoitteena kirkon rakentaminen ja rakastaminen.

 

Kuluttajasuojan mukainen tiedotus: kirjoittaja on ehdolla kirkolliskokoukseen pappisehdokkaana Tulkaa kaikki –listalta Helsingin hiippakunnassa lahtelaisia jalkapalloperinteitä kunnioittavalla numerolla 69.
Blogin postaukset ovat sen vuoksi ja siitä huolimatta olemukseltaan pohdiskelevia, analyysiin pyrkiviä ja keskusteluun haastavia.

Aplodit lähetystyöhön siunatuille, Suomen Lähetysseuralle ja Timo Junkkaalalle

Helsingin lähetysjuhlien päätöksenä vietettiin 9.6.2013 piispa Irja Askolan johdolla upea messu, pappisvihkimys ja lähetystyöhön siunaamisen juhla. Juhla muistutti siitä, että Jumalan lähetys jatkuu edelleen huolimatta siitä, että aina kaikki kutsutut eivät halua osallistua juhliin (kuten päivän evankeliumi kertoa).

Aplodit papiksi vihityille ja lähetystyöhön siunatuille

Silloin kun Irja Askola vihittiin piispaksi, niin yksi asia jäi kaivamaan mielessäni:  kun vihkimys oli tapahtunut ja piispa Askola kääntyi katsomaan iloisena ja hymyillen kohti seurakuntaa, olisin halunnut taputtaa kämmenet paukkuen iloisen hetken kunniaksi ja Jumalalle kiitokseksi. Tuolloin jäin kämmenet kutisten istumaan hiljaa paikallani.

Kun tänään papiksi vihityt ja lähetystyöhön siunatut kääntyivät kohti seurakuntaa, niin päätin, että kämmenet saavat kertoa: aksios, arvollinen. Jokainen Jumalan työhön tänään kutsuttu on myös paikalla olleen seurakunnan työhön kutsuma, tärkeä ja tarpeellinen. Tunnustan siis, että olin ensimmäinen taputtaja, mutta enpä ollut ainoa. Jatkossakin aion taputtaa vastaavissa tilanteissa ja kannustaa muitakin seurakuntalaisia osallistumaan tällä tavoin.

Aplodit Suomen Lähetysseuralle

Suomen Lähetysseura on toiminut kirkon päätöksiä noudattaen, viisaasti, ihmisiä kunnioittaen ja rakentavasti. Toki joillekin kysymys rekisteröidyssä parisuhteessa elävien siunaamisesta lähetystyöhän tuntuu vielä oudolta, mutta aika hoitaa asiaa.

Ei tässä ole kyse mistään luopumuksesta tai kirkon vastaisesta toimesta vaan luottamuksesta Pyhän Hengen johdatukseen, jonka varassa kirkko elää ja uudistuu. Lähetysseura seuraa johdonmukaisesti kirkossa tehtyjä päätöksiä ja näyttää esimerkillään, että kirkkoon ovat tervetulleita työhön myös seksuaalisten vähemmistöryhmien ihmiset.

Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen ja hallituksen puheenjohtaja piispa Matti Repo ovat hoitaneet asiaa maltilla ja viisaasti.

Aplodit Timo Junkkaalalle

Aika monen mielestä häpeällistä veneenkeinuttajan ja riidankylväjän viittaa voi asetella vuosikokouksessa Kauniaisten Raamattuopistoa edustanut Timo Junkkaala. Ehkä kuitenkin myös Junkkaala ansaitsee aplodit. Junkkaala teki aloitteen vuosikokouksessa, että kokouksessa otettaisiin kantaa siihen, että siunataanko jatkossa lähetystyöhön rekisteröidyssä parisuhteessa olevia. Käydyn keskustelun jälkeen vuosikokous päätti kannattaa Lähetysseuran valitsemaa linjaa ja vahvisti Lähetysseuran ja sen hallituksen tekemät ratkaisut. Kiitos Timo Junkkaala, että asiaan saatiin myös vuosikokouksen siunaus.

Vuosikokouksen päätöksen mukaan Lähetysseura voi jatkossakin lähettää rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä lähetystyöhön. Asia on käsitelty. Pulinat pois ja nyt aika antaa tila kinastelun sijaan Jumalan lähetykselle.

Siihen saavat kutsun myös rammat ja raajarikot.

Suomen suurin herätysliike: entiset vitoslaiset

Kotimaa-lehden kainalossa julkaistava Suola 2/2011 tarjoaa tukevan paketin herätysliikkeistä. Tekstit ovat ansiokkaita ja piirtävät myötäkarvaan harjaten hyvän kuvan suomalaisista herätysliikkeistä. Esittelyistä
puuttuu kuitenkin yksi: entiset vitoslaiset.

Teemu Kakkurin tekstissä viidennestä herätysliikkeestä asiaa sivutaan, kun Timo Junkkaalan repliikissä todetaan, että viidesläisyydessä on ollut muita herätysliikkeitä enemmän vaikeuksia perinteen siirtämisellä isältä tyttärelle. Tämä ei kuitenkaan ole mielestäni asia ydin. Vitoslaisen perinteensiirron
vaikeus on perinteen siirtäminen yhden ihmisen omassa elämänkaaressa siirryttäessä yhdestä elämänvaiheesta toiseen. Nuoruuden mustavalkoisuuden leimaama maailma saa hyviä sytykkeitä viidesläisyyden ehdottomasta maailmasta, mutta tällainen maailma vain harvoin tarjoaa tasapainoista jatkoa kun aikuistutaan. Silloin on monella edessä siirtyminen entisiin vitoslaisiin: kuka menettää kontaktin
kirkkoon, toinen päätyy yleiskirkolliseksi ja kolmas löytää itsenä körttien seuroista. Erityisesti herännäisyydessä elämän jännitteet saavat enemmän tilaa.

Herätysliiketutkimuksessä olisikin tarve selvittää myös elämänkaareen liittyviä muutosvirtoja. Pelkkä
yhden hetken tilanteen kannattajakunnan käsitysten analysointi ei tuo esiin ihmisen elämänkaareen ja aikuistumiseen liittyvän muutoksen puolia esiin.

* * *

Teemu Kakkuri artikkeliin sisältyy myös väite ”kirkon yhä laajenevasta koservatiivien joukkosta”. Kakkuri
tarjoaa tämän ryhmän selkeimmäksi tuntomerkiksi suhtautumista homoseksuaaleihin. Kirkon konservatiivien määrän kasvu on totta jos mitataan bittimäärän kasvua somessa, mutta heijastaako se mitään henkilömääristä.

Jos määrän mittarina käyttää liikkeiden lehtien tilauskantaa, niin suunta on kai enemmin laskeva. Ja jos toisena mittarina on tekstissä mainittu suhde homoseksuaaleihin, niin trendi on myös selvä: homoseksuaalisuuteen uskonnollisin perustein kielteisesti suhtautuvienmäärä laskee koko ajan kaikissa tutkimuksissa. Tällä perusteella konservatiivien joukko on vuosikymmenen päästä vain piskuinen lauma. Ehkä jostakin löytyy tarkempia mittareita asia selvittämiseen.

Median kirkkolukutaidossa vihreitä

Syyskuussa (8.9.) Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen ja Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päällikkö Atte Jääskeläinen olivat eri mieltä sitä, onko toimittajien uskontolukutaito kohdallaan. Pentikäinen oli epäileväinen, kun taas Jääskeläistä asia ei huolettanut. Asian uutisoi mm. Kotimaa24.

Jos mittapuuksi ottaa tuoreen HS (2.10.) artikkelin arkkipiispasta, niin näyttää että Pentikäinen oli lähempänä totuutta. Lyhyessä ”Tausta” osassa toimittaja otsikossa toteaa, että ”Arkkipiispakin sai moitteita TV2:n homoillan jälkeen”. Otsake pitänee paikkansa ja myös se, että ”koska mukana ollut kirkon edustaja, Tampereen piispa Matti Repo, myötäili Räsästä, monet tulkitsivat kirkon sallivan homojen loukkaavat puheet.”

Jatko menee kuitenkin hakuammunnaksi. ”Arkkipiispa Kari Mäkinen sai ohjelman jälkikeskustelussa osansa kirkkoa vastaan suunnatusta arvostelusta. Esimerkiksi professori Juha Sihvola sekä eksegetiikan dosentti Kari Latvus arvostelivat arkkipiispaa liian ponnettomasta reagoinnista. Heidän mukaansa pako kirkosta olisi saattanut jäädä lievemmäksi jos arkkipiispa olisi ollut rohkeampi kannanotoissaan.”

Tarkistin asian yksityiskohdat omalta kohdaltani, koska väite ei ihan tuntunut osuvan kohdallaan. Dosentin ikkunan blogissani lokakuu 2010 muutamassa postauksessa käsittelin asiaa, erityisesti ”Piispan puheet söivät kirkosta 10000 jäsentä”. Niissä kertaakaan en kohdistanut erityistä kritiikkiä arkkipiispan kannanottoihin. TV2:n homoillan jälkeen sanan säilä iski kyllä piispa Matti Repoon tämän liian suuresta vaikenemisesta ja konservatiivien peesaamisesta. Yleisesti olin myös mm. Narikkatorin hiljaisen mielenosoituksen myötä tukemassa syrjimisen vastaista näkökulmaa kirkossa.

Mikä on siis median kirkkolukutaito? Jos Frank Sinatran mittari riittää, niin hyvin menee. Jutussa on nimittäin kaikkien nimet kirjoitettu oikein. Kovin kaukaa katsottuna aika moni pääkohtakin osuu kohdalleen. Iso mutta on vain siinä, että tekstin faktat olivat ainakin minun osaltani perättömiä. Skarppaamisen varaa siis jää ihan reilusti, joten Pentikäinen on tainnut tuntea omansa.

JK Palautteen perusteella totean, että otsikossa ei ole tahatonta kirjoitusvehrettä

Markku Koivisto tuli kaapista

Markku Koivisto on muutaman viime vuoden aikana ollut mukana monessa otsikossa: synnyttänyt Tampereen laidalla karismaattisen liikkeen, haastanut Tampereen piispan Juha Pihkalan luterilaisen opin ja käytännön tulkinnassa, ollut ehdolla Tampereen piispaksi (saamatta montakaan ääntä) ja heti perään perustanut oman kirkon, Nokia Mission. Koiviston kirkkon on piskuinen ja jo ennestään suurissa talousvaikeuksissa.

Kesällä 2011 Koiviston erolista on jatkunut: ensi erosi vaimo ja sitten erotti oma kirkko Koiviston kaikista tehtävistä ja vastuista.  Lopulta Koivisto tuli kaapista esiin 11.9. ja tunnusti seksuaalisen suhteen mieheen.  Asiaa esittelivät mm. Helsingin Sanomat ja Nelosen uutiset.  Paperista luettu puhe oli oikeastaan yhteisön (johtajien?) vaatima julkiripitys.

Tapahtumasarja herättää monta suurta kysymystä ja osoittaa, kuinka keskeinen kysymys seksuaalisuus on; ajatellaanpa seksistä ja homoseksuaalisuudesta mitä tahansa. Kaapista ulos tuleminen, oman itsensä etsiminen ja löytäminen ovat aina ihmisen kokoinen haaste, mutta erityisesti henkilölle, joka johtaa selkeän homokielteistä yhteisöä.

Ainakin kaksi asiaa jää odottamaan jatkoa.

Radio Dei uutisoi aiemmin, että asiaan liittyy seksuaalista ahdistelua sielunhoitotilanteissa. Jos Koiviston tunnustuksen ja julkisen synninpäästön tarkoitus on lakaista maton alle hengellisen valta-aseman väärinkäyttöön liittyviä asioita, niin pöytää on tuskin putsattu kuntoon – luurankoja kolisee vielä kaapissa.

Koiviston itsensä ja Nokia Mission toivoisi katsovan peiliin. Ihmisen seksuaalisuus nousee syvältä ja suuntautuminen on ihmiselle annettua, ei valittua tai hetken horjahduksia.  Julkirippi ei ketään ”eheytä”, siis muuta heteroksi. Todellisuuden patoaminen ja torjuminen yleensä vain estää asian käsittelyä ja oman minän löytämistä. Lienee kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että Nokia Missio tunnustaisi itse omien toimiensa vääryyden; siis sen, että homoseksuaalien ihmisten ahdistaminen seksuaalisen orientaation takia on väärin. Tapahtumasarjan yksi opetus on sinä, että homojen tasavertainen kohtaaminen ja tunnustaminen kristittyinä (olemaan homoja) tarjoavat myös tilan eettisesti vastuullisessa ja rakastavassa homosuhteessa elämiseen.

Matkaa riittää vielä.

Nollatoleranssi ja tila erilaisuudelle

 

(tai: Money talks: moralismi hehkuu, henki vinkuu ja euro juoksuttaa)

Kirkolliseen kenttään on ilmaantunut mutamassa päivässä aivan uudenlainen lataus. Kuin maasta polkaisten on syntynyt muutaman seurakunnan päätös kiristää kukkaron nyörejä joiltakin herätysliikkeiltä, erityisesti SLEY:n ja Kansanlähetyksen osalta. Some-keskustelut ja parin piispan parahdukset (Seppo Häkkinen Mikkelistä ja Simo Peura Lapualta) ovat paheksuneet moisia ratkaisuja. Peura moittii Radio Dein haastattelussa menettelyä ”painostukseksi”. Painostuksen sijaan kannattaa puhua ajan ilmiöstä: päätösten pikademokratiasta. Syksyllä sitä harjoittivat yksittäiset kirkon jäsenet, nyt paikalliset seurakunnat.

Syksyllä 2010 kirkossa koettiin valtaisa kirkosta eroamisaalto. Syynä olivat kirkon konservatiivien häpeämättömän säälimättömät puheet television homoillassa. Moni koki piispa Revon vain säestäneen konservatiivikuoroa ja mielsi kirkon edelleen surutta lyövän homoja Raamatulla – ja vielä molemmille poskille.

Eroaalto sai kirkon päättäjiin vihdoin vipinää, jota oli odotettu vuositolkulla. Maltillisen minimalistisella askeleella kirkolliskokous valtuutti piispat antamaan luvan rukoilla ja näin käytännöllisesti tukea homoperheiden elämää. Tämän päätöksen takana on kirkossa laaja enemmistö.

Pienelle, mutta äänekkäälle konservatiivien joukolle ahdistus on samalla kasvanut. Ensin pääsivät naiset papeiksi ja viime vuonna valittiin nainen piispaksi. Samaan vauhtiin vielä lopetettiin homojen tuomitsemisen. Muutamilla mittari vain täyttyi tässä kohden ja ahdistus pursui esiin somen kautta, mutta myös Leif Nummelan tapaiselle julkisella asettumisella osittain kirkon ulkopuolelle.

Tulehtuneen tilanteen laukaisi ilmeisen homovastainen kampanja ”Älä alistu!”. Sen saama palaute osoitti selvästi, kuinka kristittyjen suuren enemmistön mielipide on vakiintunut tukemaan jokaisen ihmisen lupaa luodata omaa (seksuaalista) identiteettiään ilman, että siihen lisätään tuomitsevia määreitä.  Aiempien vuosien taistelu homoseksuaalisuudesta näyttää kääntyneen muutamassa kuukaudessa homojen peitellystä tai avoimesta tuomitsemisesta nollatoleranssiin: toista ei saa tuomita tai syyllistää seksuaalisen identiteetin perusteella.

Miten tästä eteenpäin? Miten yhdistää tuomitsemisen vastainen nollatoleranssi ja erilaisuuden suvaitseminen?

Suomalainen luterilainen kirkko on aiemmin onnistunut pitämään erilaisuuden sisällään. Pääosin se tullee tapahtumaan edelleenkin. Kirkossa on aina ollut pieniä separatistisia ryhmiä eikä tilanne ole siitä sanottavasti muuttunut, vaikka mielipiteet nykyisin räiskyvät entistä enemmän. Sukupuolesta ahdistuneitten joukko, siis ne joita ahdistaa nainen pappina ja piispana tai samaa sukupuolta olevat toisiaan rakastavat parit, ovat nyt yhä selkeämmän valinnan edessä. On joko hyväksyttävä tilanne kirkossa tai rakennettava omilla ehdoilla uusi uskonnollinen yhdyskunta.

En pidä toivottavana, että taloudella painostetaan ihmisiä uskomaan tietyllä tavalla. Mutta en myöskään halua, että minun kirkolle maksamillani vero- tai kolehtivaroilla kustannetaan sellaista toimintaa Suomessa tai muualla maailmassa, joka avoimesti ja julkisesti kyseenalaistaa naisten tai sukupuolisten vähemmistöjen tasavertaisen aseman kirkossa. Tässä suhteessa toivotan lämpimästi nollatoleranssin tervetulleeksi.

Samalla kysyn suvaitsevaisuuden perään. Suomessa on kannettu erityistä huolta pienistä kansallisista tai kielivähemmistöistä. Ortodokseille on tarjottu vähemmistökirkkona avokätisesti tukea. Voisiko tätä kunnioittavan erilaisuuden mallia soveltaa nyt – muutoinkin kuin kunnioittamalla toisia eri kirkoissa? Olisiko mahdollista antaa yhtä aikaa olla lupa sekä sateenkaarimessuun että myös perinnejumalanpalvelukseen?

Konservatiiveilla on edelleen tilaa kirkossa ja olisi tuskin mikään vaikeus järjestää Suomeen kohtuullisen kattava perinnejumalanpalvelusten verkosto niille, jotka sitä kaipaavat.  Kysymys ei olisi henkilöseurakunnista vaan tietyn tavan mukaan pidettävistä jumalanpalveluksista. Tätä ei tehtäisi asettamalla kyseenalaiseksi naisten tai homojen asemaa vaan tunnustamalla se seikka, että joidenkin uskonnollinen ja seksuaalinen vakaumus tätä kaipaa ja kirkko sen sallii.