Homo! Kansallisteatterissa

Pirkko Saision kirjoittama Kansallisteatterin näytelmä Homo! on ihana vastalääke vuoden takaisen TV2:n homoillalle. Ainekset ja ehkä jopa jotkut henkilötkin näyttävät erehdyttävän samoilta, mutta lähestymistapa ja toteutus on ihan eri maailmasta. Homo! on musikaali ja samalla vahvaa teatteria (ikään kuin ne olisivat vastakohtia). Todellisuuden, alitajunnan, toiveiden ja pelkojen maailman seiteistä Saisio kietoo vahvan juonen, joka päätyy julistamaan ihmisen oikeutta ja tarvetta rakastaa toista ilman, että muut saavat määritellä sen rajat ja ehdot.

Sopivan stereotyyppiset hahmot, vakaumuksen ja omantuntonsa kanssa painiva kansanedustaja Hellevi Teräs, identiteettiään etsivä perheen au pair Moritz tai perheen ”pää” Veijo Teräs, (unohtamatta isä Nitroa, Paavalia, Stalinia, Hitleriä, Tom of Finlandia jne) antavat tilan laukoa ääneen sekä yleiset homostereotypiat että myös niiden kritiikin. Näyttämön velikulta on Juha Mujen esittämä Veijo Teräs, jonka matkaa kuljetaan.

Mitä jää tulokseksi? Mainio uusimuotoinen musiikkiteatteri osoittaa vahvan paikkansa. Tätä saa tulla lisää. Siinä missä television Homoilta jätti jälkeensä Shakespearen näytelmille tyypillisen määrän ruumiita, on Homo! –näytelmän viesti vastakkainen: erilaiset diktatuurit ja ihmisten erilaisen seksuaalisuuden kieltäneet valtajärjestelmät ovat eläneet aikansa ja nyt on mahdollisuus antaa tila uuteen.

Tärkeitä näkökulmia monelle katsojalle on sen tekeminen selväksi, että homoidentiteetin rakentaminen on vaikea matka, samoin myös oman paikan löytäminen heteroenemmistöisessä maailmassa. Varmasti monen homon peruskauraa, mutta tarpeellista tuoda esiin. Plussan annan myös siitä, että Saisio osaa eritellä myös kirkon konservatiivit avarakatseisista kristityistä ja katsoa kriittisesti myös islamilaista totalitarismia. Tai katsoa kriittisesti vaikenevaa ortodoksikirkkoa.

Jussi Tuurnan musiikki on upeaa kuultavaa!

Paljon on Suomessa (ja maailmalle) saatu aikaiseksi homojen tasavertaisen elämän mahdollistamiseksi. Ja paljon on matkaa vielä jäljellä.

Mainokset

Markku Koivisto tuli kaapista

Markku Koivisto on muutaman viime vuoden aikana ollut mukana monessa otsikossa: synnyttänyt Tampereen laidalla karismaattisen liikkeen, haastanut Tampereen piispan Juha Pihkalan luterilaisen opin ja käytännön tulkinnassa, ollut ehdolla Tampereen piispaksi (saamatta montakaan ääntä) ja heti perään perustanut oman kirkon, Nokia Mission. Koiviston kirkkon on piskuinen ja jo ennestään suurissa talousvaikeuksissa.

Kesällä 2011 Koiviston erolista on jatkunut: ensi erosi vaimo ja sitten erotti oma kirkko Koiviston kaikista tehtävistä ja vastuista.  Lopulta Koivisto tuli kaapista esiin 11.9. ja tunnusti seksuaalisen suhteen mieheen.  Asiaa esittelivät mm. Helsingin Sanomat ja Nelosen uutiset.  Paperista luettu puhe oli oikeastaan yhteisön (johtajien?) vaatima julkiripitys.

Tapahtumasarja herättää monta suurta kysymystä ja osoittaa, kuinka keskeinen kysymys seksuaalisuus on; ajatellaanpa seksistä ja homoseksuaalisuudesta mitä tahansa. Kaapista ulos tuleminen, oman itsensä etsiminen ja löytäminen ovat aina ihmisen kokoinen haaste, mutta erityisesti henkilölle, joka johtaa selkeän homokielteistä yhteisöä.

Ainakin kaksi asiaa jää odottamaan jatkoa.

Radio Dei uutisoi aiemmin, että asiaan liittyy seksuaalista ahdistelua sielunhoitotilanteissa. Jos Koiviston tunnustuksen ja julkisen synninpäästön tarkoitus on lakaista maton alle hengellisen valta-aseman väärinkäyttöön liittyviä asioita, niin pöytää on tuskin putsattu kuntoon – luurankoja kolisee vielä kaapissa.

Koiviston itsensä ja Nokia Mission toivoisi katsovan peiliin. Ihmisen seksuaalisuus nousee syvältä ja suuntautuminen on ihmiselle annettua, ei valittua tai hetken horjahduksia.  Julkirippi ei ketään ”eheytä”, siis muuta heteroksi. Todellisuuden patoaminen ja torjuminen yleensä vain estää asian käsittelyä ja oman minän löytämistä. Lienee kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että Nokia Missio tunnustaisi itse omien toimiensa vääryyden; siis sen, että homoseksuaalien ihmisten ahdistaminen seksuaalisen orientaation takia on väärin. Tapahtumasarjan yksi opetus on sinä, että homojen tasavertainen kohtaaminen ja tunnustaminen kristittyinä (olemaan homoja) tarjoavat myös tilan eettisesti vastuullisessa ja rakastavassa homosuhteessa elämiseen.

Matkaa riittää vielä.