Arkkipiispanvaalin kirikierros

PANEELIT JA KESKUSTELUT

Arkkipiispan vaalin ratkaisuvaiheet ovat käsillä. Alkuvaiheet olen kuvannut toisessa postauksessa (Arkkipiispan hiipan tavoittelijat). Vaalin ensimmäinen äänestys järjestetään torstaina 8.2.2018. Ehdokkaat ovat kulkeneet viime viikot tiiviissä paneelikeskustelujen myllyssä. Osaamista, esiintymistä ja ideakykyä on testattu viimeksi HS:n arkkipiispanvaalipaneelissa Helsingissä. Katso keskustelu tästä linkistä.

 

Osaavat ehdokkaat

Olen jollain tapaa seurannut ainakin katkelmia useimmista keskusteluista netin välityksellä ja päässyt paikalle Helsingissä Sanomataloon. Ihan aluksi on sanottava kaksi seikkaa.

Ensinnäkin kaikki ehdokkaat ovat pärjänneet pääosin varsin hyvin. En muista yhtään totaalisen noloa tilannetta, jossa olisivat vastaukset menneet totaalisen pieleen tai niihin olisi pujahtanut hätkähdyttäviä virheitä. Joistakin painopisteistä tai tulkinnoista voi olla eri mieltä, mutta se onkin aivan eri asia (faktantarkistuksessa olisi kyllä jotain hienosäätöä löytynyt).

Toiseksi kivuttomasti kulkeneet keskustelut kertovat siitä, että paneelit ovat olleet kilttejä ja myötäkarvaan ehdokkaita silittäviä. Vertailu esimerkiksi Ylen presidentinvaalin grillauksiin muistuttaa, että kirkossa ei ehdokkaiden eroja ja kriittisiä kohtia ei kaiveta esiin. Kirkossa annetaan kiltisti kaikkien sanoa sen, mitä haluavat. Anna-Stina Nykänen oli tässä suhteessa jo aivan omaa luokkaansa. Nykänen piti keskustelussa tempoa, kysymykset olivat kohti käyviä ja kiinnostus pysyi koko ajan.

 

Sanomatalon keskustelun poiminnat

  1. Laajasalogate

Onko tuomion hetki?
Ehdokkaat olivat yksimielisiä siitä, että suurin syntynyt vahinko liittyy kirkon julkisuuskuvaan. Lopulta ainoaksi kärjeksi ei kuitenkaan noussut se, että nyt tarvitaan avoimuutta ja selvitystä asiassa ja että moitteeton käytös on olennainen vaadittava hyve. Vahvin kärki oli siinä, että kirkon suurin sanoma liittyy armoon eikä moraaliin. Katumuksella ja anteensiannolla tulisi kirkossa lopulta olla suurempi merkitys.

 

  1. Seksuaalisuus: miksi etupäässä sukupuoli ja alapää kiinnostavat kirkkoa kovin usein?

Tapio Luoma, kirkossa siunataan kauppakeskuksia, traktoreita ja ties mitä. Hävettääkö Espoon hiippakunnassa pastorille annettu varoitus samaa sukupuolta olevan parin siunaamisesta?
– ”Ei se hävetä. Oli ikävä, että jouduimme tekemään sellaisen päätöksen. Tämä [siunaaminen/vihkiminen] ei ole kirkossa mahdollista.”

Tulisiko kirkossa samaa sukupuolta olevat parit vihkiä?
Auvinen ja Luoma: ”Ei”
Inkinen, Kantola ja Vikström: ”Kyllä”

Ville Auvinen, Miten voisit toimia arkkipiispana, jos et hyväksy naispappeutta?
– ”Hyvällä tahdolla arkkihiippakunnassa työt voi jakaa kahden piispan kesken, jolloin ei tulisi ongelmia.”

Ilkka Kantola, sanoit että erosit piispanvirasta median paineen tähden.
– ”Median paine oli erittäin kovaa. Pidin parempana erota virasta, jotta kohu kirkon ympärillä loppuisi. Lopulta kyse ei ollut sen erikoisemmasta tapahtumasarja kuin mitä saattaa tapahtuu eri tahoilla avioeron yhteydessä.”

 

  1. Miten nopeuttaa kirkon päätöksentekoa?

Vikström: ”Kirkolliskokouksen määräenemmistö (3/4) on liian korkea ja se tulisi alentaa 2/3 tasoon. Edelleen kirkkolakia tulisi selvästi supistaa.”

 

  1. Mitä sanotaan helvetistä?

Ville Auvinen: ”Jotkut joutuvat helvettiin, jotkut pääsevät taivaaseen. Sen vuoksi ihmisiä tulee varoittaa.”

Heli Inkinen: ”Saman Jumalan käsissä olen myös kuolemassa. Hyvä Jumala on myös salaisuus, jota ei voi selittää. Mysteerille on jätettävä tilaa.”

 

  1. Millaisen ovat hakijat?

Anna-Stiina Nykänen kysyi ehdokkailta kantaa oheisesta nelikentästä.

Kuvakaappaus HS-paneelista

 

II. VAALIENNUSTE

Perinteinen kirkon esivaali tapahtuu julkaisemalla äänestävien kannattajien listoja. Ennen listat ilmestyivät Kotimaa-lehteen, nyt ne tulevat tukiryhmän internetsivuille.

Marraskuussa 2017, aivan vaalin alkuvaiheessa kannattajien äänimäärät (arkkihiippakunnan kannattajien äänimäärä on vain 1/3 äänen kokoinen) olivat internetin somesivun mukaan seuraavat:

Tapio Luoma 32,16 %
Björn Vikström 22,93 %
Heli Inkinen 20,31 %
Ville Auvinen 13,98 %
Ilkka Kantola 10,63 %

Pastori Matti Hernesaho teki nyt vaalin alla uuden ja ajan tasalla olevan laskelman. Helmikuussa (3.2.2018) on kaikkien ehdokkaiden kannattajajoukot kasvaneet hieman, mutta muita enemmän on näin tapahtunut Luoman ja Vikströmin kohdalla.

Äänimäärät:
Luoma 82,33
Vikström 62
Inkinen 45,66
Auvinen 29,33
Kantola 22,33

Prosenttijakauma:
Luoma 34,1% (+2verrattuna marraskuuhun)
Vikström 25,7% (+2,8)
Inkinen 18,9% (-1,4)
Auvinen 12,1% (-1,9)
Kantola 9,2% (-1,4)

EDIT LISÄYS: Minna Mannert teki 5.2.2018 samoista lähtökohdista oman laskutoimituksen ja päätyi hieman erilaisiin lukemiin. 

Äänimäärä:
Luoma 74
Vikström 59,67
Inkinen 46
Auvinen 31,33
Kantola 21,33

Sama prosenteissa:
Luoma 31,85% (-0,3 verrattuna marraskuuhun))
Vikström 25,68% (+2,75)
Inkinen 19,80% (-0,5)
Auvinen 13,49% (-0,5)
Kantola 9,18 % (-1.5).

 

Yhteensä vaalissa on tarjolla 720 ääntä, joista on noin 242 on alustavasti korvamerkitty. Kaikki yllä mainitut luvut ovat käsin netistä laskettuja ja inhimillisille erehdyksille alttiita

 

III. LOPUKSI MUUTAMA MIETE

Olen syksyllä tuonut somen keskusteluissa julki sen, että pidän henkilökohtaisesti hyvänä laajaa ehdokkaiden kirjoa. Vaalin aikana Ville Auvisen ehdoton linja suhteessa naispuolisiin pappeihin nostaa kuitenkin esiin uuden kysymyksen: voiko arkkipiispan vaalissa olla aidosti mukana henkilö, joka ei suostu tulemaan alttarille naispuolisen papin kanssa esimerkiksi kirkolliskokouksen avajaismessussa? Missä menee raja virkatehtävissä, jotka arkkipiispa voisi valita sukupuoleen perustuen ilman, että sitä voi pitää syrjintänä?

Toinen iso ja vielä osin kirkossa ratkaisematon kysymys liittyy samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimiseen ja/tai parien siunaamiseen. Arkkipiispa Kari Mäkinen on selkeästi liputtanut sen puolesta, että kirkon tulee olla valmis muutokseen asiassa ja että hän on ollut valmis edistämään asiaa omilla kannanotoillaan. Jos nyt valitaan arkkipiispa, joka avoimesti ryhtyy vastustamaan prosessia, niin kirkossa saattaa olla edessä arvaamattoman kuoppaisia vuosia.

Vaalin ensimmäinen vaihe on torstain 8.2. ja jo nyt voi halutessaan muistella edellisen arkkipiispan vaalin toisen kierroksen keskusteluja ja yllättyä, mistä teemoista tuolloin on puhuttu.

PS. palaan blogissa alkuviikosta vielä miettimään kirkon ja arkkipiispan haasteita

EDIT 5.2.2018 klo 10.07 Kuluttajansuojeluun liittyvä ilmoitus: Matti Hernesniemi on piispa Tapio Luoman kannataja. Kari Latvus ei kuulu mihinkään tukiryhmään.
EDIT klo 20.08  Minna Mannert kuuluu Heli Inkisen tukiryhmään.

Vaaliblogi nro 4: Yhden asian Tulkaa kaikki? Onko linjaa ja teologiaa?

TK_kuva2016Tulkaa kaikki –ryhmän (papit) vaaliohjelma Helsingissä
Tulkaa kaikki –liike (TK) juhli syksyllä 2015 kymmenvuotista taivaltaan. Toiminta on yhtäältä vakiintunut Helsingissä, mutta muualle Suomeen liike ei ole kunnolla jalkautunut. Esimerkiksi Espoon hiippakunnassa TK-ryhmän sijaan vaaleissa on esillä Kevään kirkko –valitsijamiesyhdistys.

Joidenkin silmissä TK-ryhmä on ollut yhden asian liike, jonka ohjelma on ollut sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Tässä linkki ohjelmaan, joka ei pullistele laajuudella tai teologisella painolastilla. Aivan hiljattain yksi arvostamani henkilö tokaisikin: ”Tulkaa kaikki ryhmästä sanoisin, että tarvittaisiin muutakin ohjelmaa ja tavoitteita kuin yhdenvertaisuus.”. Missä on siis näissä vaaleissa TK- linja ja teologia?

Tulkaa kaikki ryhmästä sanoisin, että tarvittaisiin muutakin ohjelmaa ja tavoitteita kuin yhdenvertaisuus.”

Kuulun niihin, jotka ovat useita vuosia sitten allekirjoittaneet TK-ohjelman. Toisaalta katsoin kirkolliskokousvaaleja vielä neljä vuotta sitten Espoon hiippakunnan näkökulmasta. Siellä laadittiin Kevään kirkon ryhmässä (katso ohjelma linkistä Kevään kirkko) vaaleja varten varsin laaja ja kattava ohjelma, jossa kysymys sukupuolesta ja syrjinnästä on mukana, mutta selkeästi halutaan katsoa eteenpäin ja etsiä laajempaa uudistuksen suuntaa. Kysymys on maltillisesta kirkon uudistjien ryhmästä.

Vuoden 2016 vaaleissa Tulkaa kaikki (Helsinki/papit) on ohjelmasta käyty vastaavalla tavoin keskustelua ja teologista taustaa sekä ajankohtaisia ohjelmakysymyksiä on nostettu reilusti esiin aiempaa enemmän.

Mitä Tulkaa kaikki ehdokaslista (Helsinki/papit) ajaa vaaleissa?
Yleisen Tulkaa kaikki –ohjelman lisäksi on vuoden 2016 vaaleihin TK-pappisehdokkaiden ryhmä Helsingissä halunnut selkeyttää hengellistä ja teologista profiiliaan sekä kirjannut näkyviin tavoiteltavia asioita. Seuraavat linjaukset ovat keskeisimmät.

Ytimessä on teologinen ohjelma, joka on muotoiltu seuraavasti

Teologinen ohjelma
Rakennamme kirkkoa, joka tarrautuu Jumalan lupauksiin.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jatkamme työtä, jotta luomisessa lahjoitettu ihmisarvo toteutuu ja jokainen saa elää ihmisyyttään tunnustettuna ja kenenkään syrjimättä niin yhteiskunnassa kuin kirkossakin.

Rakennamme kirkkoa, joka perustuu kasteelle.
Kaste liittää meidät Kristukseen ja toisiimme kirkoksi. Kirkon aarre, Sana ja sakramentit kuuluvat kaikille kastetuille. Ne kutsuvat meidät rakastamaan Kristusta erityisesti kärsivässä lähimmäisessä. Lähimmäisenrakkaus on kirkon keskeinen tuntomerkki.

Rakennamme kirkkoa, joka on yhteisö.
Kaste valtuuttaa kaikki osallisuuteen ja osallistumaan. Kastetut kristityt ovat seurakunta, jossa kirkko toteutuu ja jota työntekijät eri tehtävissään palvelevat ja tukevat. Evankeliumi kutsuu avoimuuteen ja antaa rohkeutta kohdata nykypäivän kysymykset ja etsiä niihin vastauksia yhdessä muiden kanssa. Lähettäjälleen uskollinen kirkko toteuttaa oikeudenmukaisuutta myös omassa toiminnassaan.

Yllä kuvattu teologinen linjaus on lyhyt ja tiivis. Tämän lisäksi on jatkaettu pohdintaa ajankohtaisten haasteiden suuntaan ja lähdetty hieman konkreettisemmista seikoista liikkeelle. Tässä kolmen pääkohdan ajankohtaislinjaus Tulkaa kaikki ryhmässä.

Ajankohtaisia asioita kirkossa, joka on
Avoin Jumalalle ajassa ja paikassa

  • ydinsanomana armo ja toivo: meillä kaikilla on toivo, kun toimimme heikkojen jäsenten kanssa ja puolesta.
  • lähimmäisenrakkaus on kirkon olemuksen keskeinen tuntomerkki sanan ja sakramenttien rinnalla.
  • käymme rakentavaa keskustelua, miten kirkon tulisi toimia avioliittokysymyksessä. 

Oikeudenmukainen

  • kristittyjen yhteisössä erityinen vastuu kohdistuu köyhiin ja eri tavoin uhan alla oleviin. Kyse ei ole yhdestä työalasta, vaan näkökulmasta koko kirkon uskoon ja toimintaan.
  • turvapaikanhakijoita on kohdeltava ihmisarvoisesti: kirkon tulee tarjota aktiivista ja monikulttuurista vieraanvaraisuutta Suomeen saapuville ja apua tarvitseville.

 Hallinto ja päätöksenteko on avointa

  • hallinnon ja talouden rakenteita on kevennettävä. Varsinainen toiminta tapahtuu lähellä ihmisiä seurakunnissa.
  • kirkko on jäsenten yhteisö. Seurakuntalaisten valtaa on lisättävä muun muassa vaaleja yksinkertaistamalla ja äänestämistä helpottamalla.
  • hyvien, avoimien ja läpinäkyvien kokouskäytäntöjen vahvistamista kirkollisessa päätöksenteossa.
  • tavoitteena kirkon rakentaminen ja rakastaminen.

 

Kuluttajasuojan mukainen tiedotus: kirjoittaja on ehdolla kirkolliskokoukseen pappisehdokkaana Tulkaa kaikki –listalta Helsingin hiippakunnassa lahtelaisia jalkapalloperinteitä kunnioittavalla numerolla 69.
Blogin postaukset ovat sen vuoksi ja siitä huolimatta olemukseltaan pohdiskelevia, analyysiin pyrkiviä ja keskusteluun haastavia.

Aplodit lähetystyöhön siunatuille, Suomen Lähetysseuralle ja Timo Junkkaalalle

Helsingin lähetysjuhlien päätöksenä vietettiin 9.6.2013 piispa Irja Askolan johdolla upea messu, pappisvihkimys ja lähetystyöhön siunaamisen juhla. Juhla muistutti siitä, että Jumalan lähetys jatkuu edelleen huolimatta siitä, että aina kaikki kutsutut eivät halua osallistua juhliin (kuten päivän evankeliumi kertoa).

Aplodit papiksi vihityille ja lähetystyöhön siunatuille

Silloin kun Irja Askola vihittiin piispaksi, niin yksi asia jäi kaivamaan mielessäni:  kun vihkimys oli tapahtunut ja piispa Askola kääntyi katsomaan iloisena ja hymyillen kohti seurakuntaa, olisin halunnut taputtaa kämmenet paukkuen iloisen hetken kunniaksi ja Jumalalle kiitokseksi. Tuolloin jäin kämmenet kutisten istumaan hiljaa paikallani.

Kun tänään papiksi vihityt ja lähetystyöhön siunatut kääntyivät kohti seurakuntaa, niin päätin, että kämmenet saavat kertoa: aksios, arvollinen. Jokainen Jumalan työhön tänään kutsuttu on myös paikalla olleen seurakunnan työhön kutsuma, tärkeä ja tarpeellinen. Tunnustan siis, että olin ensimmäinen taputtaja, mutta enpä ollut ainoa. Jatkossakin aion taputtaa vastaavissa tilanteissa ja kannustaa muitakin seurakuntalaisia osallistumaan tällä tavoin.

Aplodit Suomen Lähetysseuralle

Suomen Lähetysseura on toiminut kirkon päätöksiä noudattaen, viisaasti, ihmisiä kunnioittaen ja rakentavasti. Toki joillekin kysymys rekisteröidyssä parisuhteessa elävien siunaamisesta lähetystyöhän tuntuu vielä oudolta, mutta aika hoitaa asiaa.

Ei tässä ole kyse mistään luopumuksesta tai kirkon vastaisesta toimesta vaan luottamuksesta Pyhän Hengen johdatukseen, jonka varassa kirkko elää ja uudistuu. Lähetysseura seuraa johdonmukaisesti kirkossa tehtyjä päätöksiä ja näyttää esimerkillään, että kirkkoon ovat tervetulleita työhön myös seksuaalisten vähemmistöryhmien ihmiset.

Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen ja hallituksen puheenjohtaja piispa Matti Repo ovat hoitaneet asiaa maltilla ja viisaasti.

Aplodit Timo Junkkaalalle

Aika monen mielestä häpeällistä veneenkeinuttajan ja riidankylväjän viittaa voi asetella vuosikokouksessa Kauniaisten Raamattuopistoa edustanut Timo Junkkaala. Ehkä kuitenkin myös Junkkaala ansaitsee aplodit. Junkkaala teki aloitteen vuosikokouksessa, että kokouksessa otettaisiin kantaa siihen, että siunataanko jatkossa lähetystyöhön rekisteröidyssä parisuhteessa olevia. Käydyn keskustelun jälkeen vuosikokous päätti kannattaa Lähetysseuran valitsemaa linjaa ja vahvisti Lähetysseuran ja sen hallituksen tekemät ratkaisut. Kiitos Timo Junkkaala, että asiaan saatiin myös vuosikokouksen siunaus.

Vuosikokouksen päätöksen mukaan Lähetysseura voi jatkossakin lähettää rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä lähetystyöhön. Asia on käsitelty. Pulinat pois ja nyt aika antaa tila kinastelun sijaan Jumalan lähetykselle.

Siihen saavat kutsun myös rammat ja raajarikot.

Psykiatri pyytää anteeksi homoyhteisöltä: eheytys on harhautusta

Kuuluisa amerikkalainen psykiatri Robert L. Spitzer pyytää näyttävästi anteeksi homoyhteisöiltä. Spitzer tuli tunnetuksi siitä, että hän julkaisi eheytysajattelua tukevan tutkimuksen kuuluisassa amerikkalaisessa tiedelehdessä.

Todellisuudessa julkaisemisessa ei käytetty normaalia sokkona tapahtuvaa vertaisarviota vaan julkaisemiseen päädyttiin kovan tutkimusperinteen perustella. Samassa numerossa oli kuitenkin esillä kollegoiden arvioita, jotka olivat järjestäen murskaavan kielteisiä.

Syynä anteeksipyyntöön on se, että eheytystutkimuksen tulokset olivat suomeksi sanottuna humpuukia ja vailla kunnon tutkimuksellista perustaa.

Nyt Robert L. Spitzer pahoittelee tapahtunutta ja pyytää anteeksi homoyhteisöltä. Lue artikkeli New York Timesin verkkojulkaisusta.

Kuka voitti? Dosentin ikkunan vaalianalyysi

Presidentinvaalien tulos oli erittäin selvä. Kuuden vuoden mittainen Sauli-noste kantoi presidentiksi asti. Vaikka en Sauli Niinistöä kannattanut, niin monessa mielessä voi odottaa, että asiat ovat selkeissä, järkevissä ja vastuuntuntoisissa käsissä. Tulos on kansallisesti varmaan myös helpommin nieltävissä kuin vastakkainen tulos olisi ollut.

Toisen kierroksen kohdalla Niinistö vei terän Pekka Haaviston noususta erityisestä vahvalla TV-esiintymisellä. Otti tilaa, keskeytti, haki ensimmäisiä ja viimeisiä puheenvuoroja. Haavisto oli kaksinkamppailun vaiheessa osaava, mutta ehkä ei niin tiukka kuin kamppailu olisi vaatinut. Haavisto oli enemmänkin kohtelias herrasmies kuin tiukan kaksinkamppailun kävijä.

Vielä muutama havainto tilanteesta.

1. Suomessa ja Euroopassa jo usean vuoden kestänyt uusliberalistinen tuuli sai jatkoa henkilövaalissa.  Tulos on jatkumossa trendin kanssa. Voittajien iloksi ja hävinneiden lohduksi on sanottava, että parlamentaarisen ilmapiirin terveyden takia on myös sanottava, että asiassa on puolensa. Pitkän demarilinjan jälkeen kokoomuslainen presidentti muistattaa siitä, että Neuvostoliiton haamu on kadonnut. Vasemmiston kannalta presidentinvaalit olivat kaikkien aikojen surkeimmat. Tämän tappion varjoa saattaa näkyä 2012 syksyn vaaleissakin.

2. Niinistö saattaa olla ikänsä takia yhden kauden presidentti ja Haaviston kampanjan vuoden 2018 vaaleihin alkaa ehkä varsin varhain. Liikaa ei kuitenkaan kannata hötkyillä, ettei kattila pala pohjaan. Liika into nosta helposti vastustusta.

3. Haaviston humaani poliittinen viesti ja herrasmiesmäinen käytös ovat tervetulleita politiikan näyttämölle. Tällaisia mahtuisi lisää. Ja on varmasti jatkossa Suomen iso käyntikortti erilaisiin diplomaattisiin tehtäviin.

4. Kirkonkin kannalta vaali oli mielenkiintoinen. Vuosikymmenien kestänyt kirkon liitto oikealla olevan Suomen kanssa leimasi 1900-luvun alkupuolella, mutta viimeisten vuosikymmenien aikana kirkon ja demarien välille on rakentunut monta yhteistä näkökulmaa. Kirkkoteema oli vaalissa mukana, mutta ei näkyvästi.  Haavisto ajoi monia kirkolle tärkeitä ihmisarvoihin liittyviä kysymyksiä olematta kuitenkaan kirkon jäsen. Haavisto on myös osallistunut kansainvälisen diakonian tekemiseen KUA:ssa.  Kaksitoista vuotta sitten Tarja Halosta vastaan pelattiin ajoittain kirkkokortilla (mikä käytännössä loppui Haloselle myönteisen kirkkoryhmän esiintuloon), mutta tätä ei enää esiintynyt vuonna 2012 Haaviston vastaisessa propagandassa.

Niinistö kuuluu kirkkoon ja on useassa yhteydessä ilmaissut tukensa kirkolle ja erityisesti kirkon diakoniatyölle. Aika näyttää kestääkö Niinistön diakoniamyönteisyys vaalien jälkeenkin. Kirkon ja Niinistön välillä ei ole tiedossa pulmia, vaikka myöskään kuherruskuukautta ei liene odotettavissa.

5. Kerrassa mielenkiintoinen vaali, mutta onkohan presidentillä enää mitään virkaa. Saisi olla.

Jälkikirjoitus 6.2. klo 14

Ylen uutiselle antamassaan lausunnossa Risto Uimonen pitää Haaviston kirkkoon kuulumattomuutta yhtenä tulokseen vaikuttaneista seikoista. Katso tästä juttu: En edelleenkään allekirjoita tätä väitettä. Sen sijaan seksuaalinen suuntautuminen vaikutti tulokseen varmasti.

Homo! Kansallisteatterissa

Pirkko Saision kirjoittama Kansallisteatterin näytelmä Homo! on ihana vastalääke vuoden takaisen TV2:n homoillalle. Ainekset ja ehkä jopa jotkut henkilötkin näyttävät erehdyttävän samoilta, mutta lähestymistapa ja toteutus on ihan eri maailmasta. Homo! on musikaali ja samalla vahvaa teatteria (ikään kuin ne olisivat vastakohtia). Todellisuuden, alitajunnan, toiveiden ja pelkojen maailman seiteistä Saisio kietoo vahvan juonen, joka päätyy julistamaan ihmisen oikeutta ja tarvetta rakastaa toista ilman, että muut saavat määritellä sen rajat ja ehdot.

Sopivan stereotyyppiset hahmot, vakaumuksen ja omantuntonsa kanssa painiva kansanedustaja Hellevi Teräs, identiteettiään etsivä perheen au pair Moritz tai perheen ”pää” Veijo Teräs, (unohtamatta isä Nitroa, Paavalia, Stalinia, Hitleriä, Tom of Finlandia jne) antavat tilan laukoa ääneen sekä yleiset homostereotypiat että myös niiden kritiikin. Näyttämön velikulta on Juha Mujen esittämä Veijo Teräs, jonka matkaa kuljetaan.

Mitä jää tulokseksi? Mainio uusimuotoinen musiikkiteatteri osoittaa vahvan paikkansa. Tätä saa tulla lisää. Siinä missä television Homoilta jätti jälkeensä Shakespearen näytelmille tyypillisen määrän ruumiita, on Homo! –näytelmän viesti vastakkainen: erilaiset diktatuurit ja ihmisten erilaisen seksuaalisuuden kieltäneet valtajärjestelmät ovat eläneet aikansa ja nyt on mahdollisuus antaa tila uuteen.

Tärkeitä näkökulmia monelle katsojalle on sen tekeminen selväksi, että homoidentiteetin rakentaminen on vaikea matka, samoin myös oman paikan löytäminen heteroenemmistöisessä maailmassa. Varmasti monen homon peruskauraa, mutta tarpeellista tuoda esiin. Plussan annan myös siitä, että Saisio osaa eritellä myös kirkon konservatiivit avarakatseisista kristityistä ja katsoa kriittisesti myös islamilaista totalitarismia. Tai katsoa kriittisesti vaikenevaa ortodoksikirkkoa.

Jussi Tuurnan musiikki on upeaa kuultavaa!

Paljon on Suomessa (ja maailmalle) saatu aikaiseksi homojen tasavertaisen elämän mahdollistamiseksi. Ja paljon on matkaa vielä jäljellä.

Markku Koivisto tuli kaapista

Markku Koivisto on muutaman viime vuoden aikana ollut mukana monessa otsikossa: synnyttänyt Tampereen laidalla karismaattisen liikkeen, haastanut Tampereen piispan Juha Pihkalan luterilaisen opin ja käytännön tulkinnassa, ollut ehdolla Tampereen piispaksi (saamatta montakaan ääntä) ja heti perään perustanut oman kirkon, Nokia Mission. Koiviston kirkkon on piskuinen ja jo ennestään suurissa talousvaikeuksissa.

Kesällä 2011 Koiviston erolista on jatkunut: ensi erosi vaimo ja sitten erotti oma kirkko Koiviston kaikista tehtävistä ja vastuista.  Lopulta Koivisto tuli kaapista esiin 11.9. ja tunnusti seksuaalisen suhteen mieheen.  Asiaa esittelivät mm. Helsingin Sanomat ja Nelosen uutiset.  Paperista luettu puhe oli oikeastaan yhteisön (johtajien?) vaatima julkiripitys.

Tapahtumasarja herättää monta suurta kysymystä ja osoittaa, kuinka keskeinen kysymys seksuaalisuus on; ajatellaanpa seksistä ja homoseksuaalisuudesta mitä tahansa. Kaapista ulos tuleminen, oman itsensä etsiminen ja löytäminen ovat aina ihmisen kokoinen haaste, mutta erityisesti henkilölle, joka johtaa selkeän homokielteistä yhteisöä.

Ainakin kaksi asiaa jää odottamaan jatkoa.

Radio Dei uutisoi aiemmin, että asiaan liittyy seksuaalista ahdistelua sielunhoitotilanteissa. Jos Koiviston tunnustuksen ja julkisen synninpäästön tarkoitus on lakaista maton alle hengellisen valta-aseman väärinkäyttöön liittyviä asioita, niin pöytää on tuskin putsattu kuntoon – luurankoja kolisee vielä kaapissa.

Koiviston itsensä ja Nokia Mission toivoisi katsovan peiliin. Ihmisen seksuaalisuus nousee syvältä ja suuntautuminen on ihmiselle annettua, ei valittua tai hetken horjahduksia.  Julkirippi ei ketään ”eheytä”, siis muuta heteroksi. Todellisuuden patoaminen ja torjuminen yleensä vain estää asian käsittelyä ja oman minän löytämistä. Lienee kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että Nokia Missio tunnustaisi itse omien toimiensa vääryyden; siis sen, että homoseksuaalien ihmisten ahdistaminen seksuaalisen orientaation takia on väärin. Tapahtumasarjan yksi opetus on sinä, että homojen tasavertainen kohtaaminen ja tunnustaminen kristittyinä (olemaan homoja) tarjoavat myös tilan eettisesti vastuullisessa ja rakastavassa homosuhteessa elämiseen.

Matkaa riittää vielä.

Kansan ja kirkon murros 2010-luvulla

 

(voit antaa palautetta klikkaamalla tähtiä yllä, kiitos)

Suomessa odotetaan jännityksellä kevään eduskuntavaaleja.  Murtaako perussuomalaisten mahdollinen vaalivoitto perinteisen puoluejärjestelmän? Risto E.J. Penttilän mukaan tällä hetkellä on menossa 1990-jälkeen suurin kansallinen murroskausi (SK nro 12, 25.3. ja Voimala 2.4.2011).

Myös kirkossa kuohuu, sanan säilä heiluu, adresseilla putsataan kirkon toimintoja, julkisesti esitetään boikotteja ja pidetään mielenosoituksia. Dosentti Mikko Malkavaara totesi vuoden 2010 piispanvaalien yhteydessä (HS), että kirkko on aiempaa enemmän jakautunut. Pastori Teemu Laajasalo kuvasi tilanteen kirkossa muistuttavan henkistä ”sisällissotaa” (Voimala). Onko Suomessa (ja kirkossa) menossa murroskausi, jonkinlainen jakautumisprosessi tai jopa henkinen sisällissota?

Ilmiö 1: talouskriisi

Merkittävä kansainvälinen murros liittyy talousjärjestelmien kriisiin. Kysymys on pankkien luottokriisistä, pankkien ja valtioiden velkaantumisesta ja euro-alueen talouden horjumisesta. Kriisi on sekä eurooppalaisen systeemin vakavasta toimintahäiriöstä että myös globaalin markkinatalouden seurausta, jossa ihmisen ahneus ja halu yltää yhä nopeammin ja yhä korkeammalla on saanut käänteisen seurauksen. Pankkien ja pääomien yhä vapaammat kädet ovat jättäneet suuren kysymysmerkin, mutta siitä huolimatta esimerkiksi Euroopan tasolla perinteisesti markkinavallan kritiikkiä ylläpitäneet vasemmistopuolueet eivät ole kyenneet tarjoamaan mitään merkittäviä ehdotuksia tilanteen muuttamiseen.

Pelkistetty kokemus asiasta on, että jälleen kerran pankit pelastetaan, mutta kansallisella, eurooppalaisella ja maailmanlaajalla tasolla köyhimmät jätetään kituuttamaan. Tässä syntyy syy protesteille, eikä ”vanhoilla puolueilla” ole toisistaan eroavia rohtoja tarjolla.

Ilmiö 2: uusi some-teknologia

Viimeisen vuosikymmenen aikana tietoverkoista on kasvanut uusi some-todellisuus. Sähköpostit, web, FB, keskustelupalstat, blogit, twitter jne houkuttelevat osallistumaan, olemaan aktiivisia, mutta myös kärjistävät ja koventavat ilmaisuja. Ihmiset tulevat yhtä aikaa hyvin lähelle ja samalla jäävät kauemmaksi, kun bittiläheisyys korvaa suoraa vuorovaikutusta

Näihin positiiviseen uusiin teknisiin ja sosiaalisiin aluevaltaisuuksiin kohdistuu useilla tahoilla kritiikki siitä, että liian usein maltti, harkinta ja järki jäävät narikkaan, kun pelot, tunteet ja intohimot ottavat vallan näppäimistöllä olevista sormista.

Ilmiö 3: tasavertaisuus

Vuosi 2010 merkitsi isoa askelta ihmisten tasavertaisuuden ja hyväksymisen näkökulmasta. Se näkyi naisten tasavertaistumisessa kirkossa, kun nainen on ensimmäistä kertaa valittu Suomessa piispaksi. Samaan aikaan seksuaalisten vähemmistöryhmien asema on edistynyt kirkossa (ja muussa yhteiskunnassa). Molemmissa on kysymys pitkän aikajänteen kehityksestä ja hitaasti vaikuttavan kehityskaaren seurauksista.

Taustalla on yhteiskunnan trendejä, joiden äärellä kirkko on tehnyt omat ratkaisunsa. Ratkaisut ovat ihmisen äänen kuulevia ja ihmisen todesta ottavia ratkaisuja, joissa historian naiskielteisyys tai seksuaalisen identiteetin jyrkät normit pieneltä osin kumoutuvat. Suurelle enemmistölle yhteiskunnassa ja kirkossa nämä ratkaisut ovat olleet siunattuja päätöksiä ja samalla myös osoitus kirkon kyvystä uusiutua.

Pienelle vähemmistölle kirkossa molemmat päätökset ovat olleet luopumus oikeasta opista ja suuren protestin paikka. Tästä vähemmistöstä useimmat haluavat silti pysyä kirkossa ja vain pienen pieni osa puuhaa omaa kirkkoaan.

Ilmiö 4: joukkoero kirkosta

Syksyn 2010 iso ilmiö oli joukkoero kirkosta. Siinä kuului vastalause kirkolle ja elämän realiteeteista etääntymiselle. Mukana oli protestia siitä, että kirkko ei ollut enää pienen ja syrjityn rinnalla vaan ihmistä vastaan. Asiaa voi verrata siihen, että 1990-luvun lamassa kirkko oli hätään jääneen puolella ja auttoi minkä kykeni; nyt kirkko jäi homojen armottomaksi piiskaajaksi.

Syksyllä lähes kaikki halusivat ottaa kantaa ja se nopeutti kirkon päätöksiä. Erityiseen asemaan nousi sosiaalinen media, some, joka heilutti kirkkovenettäkin melkoisesti.

Ilmiö 5: perussuomalaiset

Kuluvan talven ilmiö numero yksi Suomessa on perussuomalaisten kannatuksen hurja nousu. Penttilän analyysi SK:ssa on osuva. Taustalla on talouden kriisi, takatalvi suomalaisen eliitin ajamaan eurooppalaisuuden projektiin, kansallisuuden korostusta ja kansainvälisyyden torjuntaa.

Perussuomalaisten nousu on murroksen merkki, mutta tuskin kuitenkaan kansallisen jakautumisen merkki. Tosin Penttilä heittää esiin ajatuksen, että perussuomalaisten nousun taustalla on nuorten, työmarkkinoilta syrjäytyvien nuorten miesten kapinaa.

Ilmiö 6: kirkon pietistit

Kirkon konservatiivisten ryhmien kuohuminen näkyy mediassa. Ensin oli esillä Nokia-Missio, jonka vanavedessä tuli esiin Luther Säätiön-kirkko [joka on jo nyt de facto kirkko] ja viimeksi eheyttämis-syndikaatti eli SLEY, Raamattuopisto ja Kansanlähetys. Konservatiiveja ei hierrä kysymys Raamatusta, kirkko-opista, sakramenteista, virasta tai mistään keskeisestä kirkon opista. Kysymys on vain ja ainoastaan kysymys sukupuolen ja ihmisyyden tasavertaisesta tunnustamisesta, ja siksi nainen ja homo ovat elämää suurempia kysymyksiä näille liikkeille. Kuohunta ei merkitse konservatiivien määrän nousua vaan medianäkyvyyden kasvua. Ainakaan mikään tutkimus ei ole tuonut esiin näiden ryhmittymien kannattajamäärien kasvua. Sitä paitsi näin yksipuolinen agenda luo yhdenasianliikkeen, josta aika tekee selvää muutamassa vuodessa.

Pietistiset ryhmät ovat Suomessa jo usean vuosisadan ajan halunneet olla kirkko kirkossa, tosiuskovia liian maallisen kirkon sisällä – tässä suhteessa ei mitään uutta auringon alla. Pietistejä on aiemminkin suitsittu ruotuun: ennen olivat käytössä kokouskiellot, nyt puuhataan rahakieltoja. Toisaalta ilmassa on myös turhautumista konservatiivien uhoon ja pullisteluun: joillekin provosoituminen menee perille ja nämä olisivat valmiit tarttumaan tervaan ja höyheniin, jos tahti ei muutu. Elämässä usein saa sitä mitä tilaa.

Kekkosslovakiasta some-suomeen

Suomessa (ja Euroopassa) on 2010-luvu alussa tapahtunut merkittäviä muutoksia. Uusi suomalainen ilmiö on johtaja- tai systeemivetoisen konsensuksen rakoileminen.  Tilalle on noussut arvaamattomampi ja keskustelevampi kulttuuri. Kekkosslovakia on unohdettu ja tilalle on tullut some-suomi, jossa mielipiteistä voi kiistellä vapaasti, johtajia voi rökittää nettisivuilla ilman mitään seuraamuksia ja samaan kapinaan voi yllyttää muitakin. 1990-luvun kansainvälistymismurros mentiin pitkälle vielä kansakunnan johtajien pillin tahdissa. Samalla tavoin oli 1980-luvulla viety läpi papin viran avaamisesta naisille. Käännettä voisi Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtorin Jouni Kylmälän tapaan nimittään myös askeleeksi modernista postmoderniin.

Olisiko mahdollista yhdistää 1990-luvun kansainvälistyminen ja eurooppalaistuminen samaan trendiin naisten ja homojen aseman tasavertaistumiseen? Jos näin ajattelee, niin näiden ilmiöiden yläkäsitteeksi voi nähdä modernin aikakauteen kuuluvan edistysajattelun, jota Penttilä on kuvannut ”eliitin projektiksi”.

Postmodernin ajan myötä toiminta- ja puhekulttuuriin on tullut lisää kiihkeyttä, emootioita ja ei-rationaalisia purkauksia. Kirkon historiassa kysymys ei ole uudesta ilmiöstä. Se, että usko ei näyttäydy edes pääosiltaan rationaalisena ilmiönä, on tullut aiemmin esiin mm. mystiikassa ja monissa herätysliikkeissä.

Some-maailma tarjoaa suurennuslasin poliittiselle ja kirkolliselle murrokselle. Sen myötä kaikki näkyy paremmin ja suurempana. Keskustelut leviävät nopeammin ja tavoittavat useampia. Some-kulttuurin mustavalkoinen kielenkäyttö myös helposti siirtyy alueille, joissa muutoin maltettaisiin pitää sordiino päällä. Tästä syntyy vaikutelma tilanteen jyrkentymisestä ja jakautumisesta.

Muutoksista huolimatta tällä hetkellä ei ole mitään selkeää tutkimuksiin perustuvaa näyttöä kirkollisesta tai kansallisesta jakautumisesta. Toisaalta nykyinen tilanne tarjoaa rehevän maaperän kasvattaa vastakkainasetteluja ja syventää jakolinjoja.  Ne tahot, jotka katsovat hyötyvänsä jakautumisesta saattavat myös käyttää tilannetta hyväkseen. Myös provokaatioille on aikaista suurempi tilaus, koska somen sopulilaumat tarttuvat hanakasti syötteihin. Penttilän mukaan murroskaudessa keskeinen kamppailu käydään siitä, kuka osaa sanoittaa ja tarjoilla suurelle enemmistölle oman tulkintatarinansa. Ehkäpä keskeinen jakolinja tarinoissa kulkee erilaisuuden hyväksymisen ja sen torjumisen välillä.

Mikä muuttui kirkossa vuoden 2010 aikana?

 

(voit antaa palautetta klikkaamalla tähtiä yllä, kiitos)

 

Vuosi 2010 jää merkittäväksi historian pitkässä saatossa Suomen ev-lut kirkon kohdalla.  Ja samalla on sanottava, ettei tuo väite pidä paikkaansa, sillä kaikki on lähes samoin kuin vuotta aiemmin. Muutoksen askeleet ovat olleet pieniä ja varovaisia, mutta niiden symboliarvo on sitäkin suurempi.

1.  Irja Askola on ensimmäinen nainen piispanvirassa

Perinteisen luterilaisen käsityksen mukaan piispa on vain yksi papeista ja siksi suuri askel otettiin oikeastaan vuonna 1987, kun kirkolliskokous avasi pappisviran naisille. Luterilaisuuden näkökulmasta piispanvirka on pienempi askel samaan suuntaan. Toisaalta naisen valinta ylimpään hengellisen kaitsijan virkaan oli näkyvä murtumakohta perinteisen patriarkaatin vallassa. Herravalta vapisee, vaikka ei pääty tähän, sillä matkaa tasavertaiseen ihmisyyteen ja kristillisyyteen on vielä kosolti.

2. Homojen puolesta saa rukoilla myös kirkossa

Muutaman kymmenen tuhannen kirkosta eronneen ratkaisua kunnioitettiin kirkossa. Sen seurauksena kirkolliskokouksessa vaan suurimmat konservatiiviset jäärät harasivat vastaan, kun kirkolliskokouksen päätti pyytää piispainkokousta antamaan ohjeet rekisteröityjen homoparien puolesta rukoilemiseen. Päätös oli pienin mahdollinen askel suuntaan, jossa homoja lakataan synnillistämästä olemuksen perusteella. Nyt esitetyillä teologisilla perusteilla olisi ollut johdonmukaista päättää rekisteröityjen homoparien siunaamisesta, mutta tähän askeleeseen kirkon jäykkä hallinto ei taipunut.  Pieni askel kertoo kuitenkin, että homous ei ole enää synti. Heteronormatiivinen valta vapisee, vaikka ei pääty tähän, sillä matkaa tasavertaiseen ihmisyyteen ja kristillisyyteen on vielä kosolti.

3. Luther-säätiöstä tuli oma kirkkonsa

Luther-säätiö päätti valita itselleen piispan, mutta ei kertonut missä ja miten päätös tapahtui – mikä on kyllä outoa. Itsevalitun piispan myötä LS-ryhmä on de facto kirkko, joka oman järjestyksensä mukaan valitsee ja vihkii pappinsa ja piispansa. LS-kirkon virallistamisessa päättävä ryhmä (siis ketkä?) yrittää pelata taiten kirkkokorttinsa, sillä sen kovin suurta laumaa ei saa vielä koolle pelkästään vastustamalla naisia ja homoja. Sukupuolen vastustaminen on ylipäänsä outo syy perustaa kirkko, mutta vuosi 2010 loi sille pienen kantoaallon konservatiivien kentässä. LS-kirkon pulma on vain siinä, että konservatiivit eivät ole yksi joukko, vaan kirjava nippu monesta tahosta nousevia perinneyhdistyksiä. Ehkä LS-kirkon kaapista ulostuloa estävätkin ennen muuta sisäiset väännöt ja niiden esiintulon pelko. Ja myös yksin jäämisen pelko.

Muuttuiko mikään?

Kirkon pitkässä jatkumossa juuri mitään ei siis tapahtunut. Joitakin vallan ja alistamisen vääriksi käsitettyjä rakenteita murtui, kun naisia ja homoja päätettiin kohdella tasavertaisina kristittyinä. Ehkä sekin on kuitenkin aika paljon yhdelle vuodelle.

 

Kirkon salainen radikaaliliike?

Onko kirkossa salainen kumousliike ? Näin väittää outo kirjoituskampanja Yhteys-liikkeettä vastaan. Länsiväylä –nimisen lehden päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä julkaisi lehdessään sekä levitytti tekstinsä saman yhtymän sisällä useisiin pienlehtiin eri puolella Suomea. Pietilän kirjoituksen ”Kirkko käy omaa sisällissotaansa” (16.11.2010) sanatarkkoja väitteitä ovat mm.:

– ”Sukupuolineutraali avioliitto ja homoparien kirkollinen siunaaminen ovat olleet kirkon sisällä toimivan ryhmittymän tavoitteena jo kymmenen vuotta. ”

– ”Yhteys-liikkeen nimellä toimiva ryhmä oli aluksi salainen ja sen asiakirjat pidettiin luottamuksellisina. Ryhmä keräsi muun muassa kirkon työntekijöistä salaisen rekisterin, johon kirjoittautuneet lupautuivat esiintymään julkisuudessa homojen puolesta, heti kun aika olisi kypsä.”

-”Yhteys-liikkeen kannattajat esittelivät viimeviikon kirkolliskokouksessa homopareille tarkoitetun rukouskaavan, joka erehdyttävästi muistuttaa heteroparien vihkikaavaa. Luonnos menee piispainkokoukselle, joka määrittää homojen ja lesbojen tulevan siunauskaavan. Tämä on Yhteys-liikkeelle merkittävä taisteluvoitto.”

– [Yhteys-liiketttä edustava] ”pappi tuomitsee perinteisen avioliittokäsityksen kannattajat helvettiin, koska hän pitää heitä homokammoisina. Uskonsodat ovat sotia ilman armoa.”

Näin siis A-P. Pietilä, jonka saama/välittämä informaatio on väärää ja harhaanjohtavaa.

Olen ollut Yhteys-liikkeessä mukana keväästä 2000, muutaman vuoden myös johtokunnassa. Koko sen ajan toiminta on ollut avointa, keskusteluhakuista ja vuorovaikutukseen tähtäävää. Tämä on tapahtunut aikana, jolloin homoseksuaalisuus olivarsin suuri tabu ja kantoi synnillisen elämän leimaa. Yhteys-liikkeen avoimuudesta on kertonut 2000-luvun alun kirjallinen esite ja varsin pian syntyneet nettisivut (www.yhteys.org), jotka ovat listanneet tukijajoukon nimiä myöten.

Olin 2000-luvun alussa mukana työryhmässä, jossa muotoiltiin vielä nytkin Yhteys-liikkeen kotisivuilla olevat tavoitteet. Tuolloin todettiin, että:

– Yhteys-liikkeen tavoitteena on että homo- ja lesboparien kodit siunataan pyydettäessä
– kirkoissa työskentelevät homot ja lesbot voivat halutessaan rekisteröidä parisuhteensa pelkäämättä seurauksia ja että
– kirkoissa ryhdytään toimiin, jotta homo- ja lesboparit halutessaan voivat saada rekisteröidylle parisuhteelleen kirkollisen siunauksen.

Tänä syksynä kirkossa on otettu askel suuntaan, joita Yhteys-liike on rukoillut, toivonut ja tavoitellut. Yhteys-liike ei ole salannut toimintaansa vaan pikemminkin pyrkinyt olemaan julkinen, jos se on mahdollista. Avoin keskustelu kirkossa on ollut Yhteys-liikkeen toive jo silloin, kun keskustelua ei haluttu käydä.

Sen sijaan Yhteys-liike ei ole koskaan ajanut sukupuolineutraalia avioliittoa tai jollakin tavoin pyrkinyt kieltämää perinteisen heteroliiton merkitystä.  Henkilökohtaisesti ajattelen edelleen samoin kuin vuosikymmen sitten: homojen tulee saada rekisteröidä suhteensa myös kirkon työntekijöinä (tämä on jo mahdollista) ja kodit siunataan pyydettäessä (näin tapahtuu) ja rukous homoparin puolesta on toteutumassa (vaikka minusta teologisesti oikea ratkaisu olisi siunaus).

Pietilän mielestä kyse on salaseurasta – todellisuudessa salaseuraa ei ole olemassakaan. Joidenkin mielestä Yhteys-liike on tavoitteineen radikaali. Näin ehkä oli vuosikymmen sitten jostakin näkökulmasta, mutta nyt liike edustaa kirkon keskilinjaa. Keskeistä asiassa ei ole kuitenkaan liike tai organisaatio vaan kristittyjen seksuaalisen vähemmistön kotipaikka kirkossa. On outoa, että tätä vastaa sotii vielä tänä vuonna Länsiväylä-tasoisen lehden päätoimittaja ja käyttää väitteitä, jotka eivät pidä alkuunkaan paikkaansa.

Lue myös Yhteys-liikkeen puheenjohtajan Sakari Häkkisen vastine kirjoitukseen.