Arkinen pyhiinvaellus Roomaan, osa 12: Rooman ahdistus ja hurmio


Perjantaina Roomaan

Roomasta lähti paluulentoni, sinne tähtää Via Francigenan reitti ja siksi halusin matkani katsoa kaupunkia lopuksi arkisen pyhiinvaeltajan silmin.

Saavuin Roomaan bussilla Sienasta. Majapaikan olin jo kuukautta ennen löytänyt fransiskaaniluostarin yhteydestä, kapusiinien ylläpitämästä hotellista Casa I Capucini, Piazza Barberinin vieressä.

Tulopäivä oli aluksi tyrmäävä. Rooman suurkaupunki tuntui aluksi ihan kohtuuttomalta, koska olin yli kymmenen päivää kulkenut varsin yksinäistä vaellusta ja sitten tipahdin Rooman perjantai-iltaan, ruuhkaan ja kuhinaan.

Apua! Liikaa ihmisiä, liikaa turisteja, liikaa upeaa taidetta ihan, mihin vain katson. Olen Roomassa käynyt useamman kerran, mutta nyt alku oli erittäin haastava.

 

Parviälyn ideat

Mitä siis Rooman pyhiinvaeltajan listalle voisi kuulua? Etukäteen asetin itselleni oikeastaan vain yhden selkeän ehdon: nyt en käytä aikaa vanhimman Rooman parissa, siis esimerkiksi ihana Colosseum ja Forum Romanum.

Olen Roomassa käynyt useampia kertoja, mutta halusin testata ajatuksiani. Kysyinkin Facebookin parviälyltä, millainen voisi olla arkinen pyhiinvaellus Roomaan. Sain muutaman mainion vastauksen, joista jaan tässä esiin kolme ideaa kirjoittajien luvalla.

Kaisa Raittila suositteli käyntiä Trasteveressä (erityisesti Sant Egidiossa ja Santa Maria in Trasteveressä) ja muutenkin liikkumaan siellä, missä puistojen ilmavuus elää.

”Nousta Aventinukselle Teveren rannasta Clivo di Rocco Savellaa, kääntyä oikealle ja astua Santa Sabinan appelsiinilehtoon, Giardino degli Aranciin. Kuka tietää, ehkä siellä nytkin nuoret papit parveilevat siestan tullen, juovat lasipullosta cocacolaa ja levittävät liehuvat helmansa siististi alleen, kun asettuvat lepäämään huoltorakennuksen takaiselle nurmikolle, sivuun kulkijoiden silmistä. Ja heidän ilmiselvä tutorinsa, tukassa jo harmaata, nostaa jalkansa penkille hänkin ja avaa romaaninsa, jonka kannessa suudellaan.

65BBF1FC-7FC9-4655-BF11-C14DCF944456

Kävellä, jos sattuu olemaan sunnuntai, Borghesen puiston käytävillä ja aistia kaupunkilaisten pyhäpäivää, lentäviä leijoja, potkulautojen ratinaa, putoavien lehtien moninaista koreografiaa.

Etsiytyä Gianicolon taakse Villa Doria Pamphiliin jylhien pinjojen, kilpikonnien asuttamien lampien, murenevien pystien ja kalkkeutuneiden ruukkujen labyrintin ihmeelliseen rauhaan.”

Siiri Toiviainen-Rø heitti ajatuksen arkisesta pyhiinvaelluksesta keskeisen kirkon lähellä.

”Yksi erittäin ”arkinen” vaihtoehto on käydä ensin hienossa (eikä lainkaan arkisessa) San Paolo fuori le mura -pyhiinvaellusbasilikassa ja tutustua sitten lyhyesti San Paolon asuinalueeseen. Alue itsessään ei kirkon lisäksi tarjoa suuria nähtävyyksiä tai edes perinteistä estetiikkaa, mutta se on perinteinen työläisalue, jolla A.S. Roma on vähintään kristinuskon veroinen uskonto ja jonka elämä on monella tapaa ”roomalaisempaa” kuin nykyään pitkälti amerikkalaisomistuksessa olevassa Trasteveressä.”

D1524B84-46BA-4839-B4D6-0BD45BBFD67D

Mikko Malkavaara muistutti tärkeästi asiasta liittyen historiaan, kuten historian tuntijan tuleekin tehdä.

”Älä unohda Rooman kerroksisuutta, jonka tajuaa vasta, kun menee oikeasti jostakin kohdasta maan alle. Helpoimmin ymmärrettävä on Clemensin kirkko (Basilica di San Clemente) puoli kilometriä Colosseumista koilliseen. Siellä on 1300-luvun kirkko (sekin pari metriä katutason alapuolella), jonka alla on 400-luvun kirkko, jonka alla on Mithran temppeli. Vastaavia on muitakin, mutta ei yhtä helposti turistille avautuvia.”

Toiseksi Mikko liputti muurin ulkopuolella olevia kirkkoja:

”Voisit tehdä niin kuin kunnon pyhiinvaeltaja ja vierailla tietoisesti kaikissa pyhiinvaelluskirkoissa. Sekin olisi sangen opettavaista. Konstantinus ei halunnut häiritä senaatin jäsenten ja muiden Rooman ylimysten mielenrauhaa liikaa, ja siksi hän rakensi 300-luvun suuret basilikansa juuri muurin ulkopuolelle. Siellä ne ovat edelleen kaikki, ja jokaisesta seuraavan luo on hyvä kävelymatka. Tuleepa samalla kierrettyä vanha Rooma.”

6348764E-1879-4E20-89D4-49E2DAF5B40A

Missä siis kävin?

Perjantai
Pantheon
Santa Maria trastevere
Sant’Egidio, kirkko ja Amici-ravintola

Lauantai
San Paolo Fuori le Mura
Via Appia Antica & Quo vadis domine -kirkko
San Giovanni in Laterano
Santa Scala
Santa Croce in Gerusalemme
Santa Maria Maggiore

Sunnuntai
Pietarin kirkko
Aventinus kukkulan appelsiinilehto

(Ja jos olisi ollut yksi päivä lisää, niin sen olisin omistanut vanhalle antiikin ajan Roomalle ja käynyt taas katsomassa Colosseumin, Forum Romanumin ja Clemensin kirkon ja sen alla olevat kerrokset)

Ahdistus ja hurmio

Perjantai

Olin siis yksinäisen, liki kymmenen päivää kestäneen, vaelluksen jälkeen ihan tyrmätty Rooman ihmispaljoudesta. Sant’Egidio aukiolle suunnistin aluksi ja löysin sen vieressä yhteisön kirkon. Sen karu ja pyhä maailma oli levollinen paikka minulle. Yhteisön päivittäinen rukoushetki Santa Maria in Trasteveren kirkossa elämän sairauden ja köyhyyden keskellä on iltaisin kahdesti. Yksinkertaisen aterian nautin yhteisön organisoiman ravintolan tarjoaman aterian. Nämä kaikki ovat helppoja ja avoimia kohteita kenelle vain vierailijalle.

0A2B76ED-7DF6-4BCD-9FA2-09E97D719689

BD6FE6C7-608F-4667-BE78-5E02723BA3B4

Väsyneenä jaksoin innostua vielä korttelin päässä kuuluvasta musiikista: Bar San Caliston edustalla katujazzbändi viritteli hyvää musiikkia ja meno aukiolla oli muutenkin rennossa ja iloisessa vaiheessa.

6C680DB2-B1D0-43AF-8090-120DE4E94613

Selvisin siis perjantai-illasta jollakin lailla. Joen toisella puolella Trasteveressä jo hieman helpotti, mutta kyllä kehossa myös painoi vaellus, joten pitkään en jaksanut illasta nauttia vaan olin nukkumassa jo iltakymmeneltä.

 

Lauantai

Lauantaina pyhiinvaelluskirkot olivat erinomainen kohde. Ajoin bussilla 160 riittävän lähelle ja kävelin sinne tänne päätyen San Paolo Fuori le Muran kirkkoon.

Via Appia Anticalle halusin käydä kävelemässä ihan kävelemisen ilosta.

San Giovanni in Lateranossa pääsin seuraamaan rippikoululaisten ja heidän vanhempiensa jumalanpalvelusta; teemoina perinteen siirtäminen ja nuorten siunaaminen. Hienosti toteutettu!

78C6DC4F-4FEC-4055-A072-BEEF0C233455

Vanha kastekappeli kirkon vieressä oli kiinni, mutta vierailin sen vieressä Santa Scalassa. Sen rukousportaat nousin kävellen, mutta ruuhka oli sillä puolella, jossa noustaan polvilla 28 porrasta.

Santa Maria Maggioressa tupsahdin sisään kirkonmenoihin, joissa valmistauduttiin intialaisen ekstaatikon, stigmaatikon ja nunnan Mariam Thresian (1876-1926) kanonisointiin. Iso kirkko oli aivan täynnä intialaisia, joista merkittävän paljon nunnia. Laulut ja musiikki Intiasta globaalin kirkon juhlassa.

2FEF56B4-9B0D-4CCB-A749-7E1AF0569A91

Ja sitten olikin jo kiire poiketa ruokakauppaan, josta mukaan hedelmiä, pizza ja olut. Niiden kera etsin Viafree-kanavalta Huuhkajien pelin, joka oli surkea pettymys (4-1 BH pesi Huuhkajat).

Stadio Olympicolle en jaksanut mennä, vaikka siellä olisi ollut tarjolla Italia peli Kreikkaa vastaan.

Siis nukkumaan.

 

Sunnuntai

Vaelluksen viimeinen täysi päivä sisälsi vielä muutaman huikean asian. Osin sattuman satona survouduin jo valmiiksi ylitäyteen bussiin 64 ja ajoin Pietarin kirkon aukiolla. Saavuin parahiksi messuun, jossa kanonisoitiin John Henry Newman, Mariam Thresia, Margarite Bays, Giuseppina Vannini ja Dulce Lopes Pontes, siis otettiin mukaan kirkon pyhimyskalenteriin. Pääsin sujuvasti seisomokatsomoon, vaikka olin kuullut, että tilaisuus oli ”loppuunmyyty” (tämä olikin totta, mutta vain tuolien osalta).

E95083D7-D0F9-4DB8-8D43-18D8E74FE6B0

Pyhiinvaellus päättyi siis pyhään hetkeen ja messun päätteeksi hymyilevä paavi Franciscus kurvaili mobiilillaan ympäri aukiota ja sain lähietäisyydeltä tervehdyksen.

Join lähistöllä kirkkokahvit ja nautin pastaa taas kerran.

Iltapäivän lopuksi kiipesin vielä haikean aurinkoiselle Aventinus kukkulalle appelsiinilehdon puiden katveeseen. Auringon hitaasti hävitessä hentoon ja lempeään pilveen oli aika paketoida matka, kävellä vielä hetki kaduilla ja päättää vaellus.

52C49FE5-08FE-4014-8514-D497118F7759

Roomassa käynti sisälsi runsaasti kävelyä (mutta onneksi ilman rinkkaa), ympäristön katselemista ja hämmentävän upeita kirkkoja. Upeita, ihan mykistävää paikkoja ja ihan tavallista arkea. (Jos arjesta haluaa Italiassa kohdata ihmisiä, niin on puhuttava paikallista kieltä. Italian osaamattomuus olikin suurin miinus matkassa; asiat saa kyllä hoidettua muutamilla sanoilla, mutta ei voi kysyä, että mitä sinulle kuuluu?)

Muutamassa pyhiinvaelluskirkossa sain Roomassa vielä leiman pyhiinvaeltajan passiinkin; niitä ei lyötykään eteisessä vaan virallisissa tiloissa, paikoin päivystävän papin toimesta. Ja tämän takia pääsin myös Pietarin kirkon sakastiin hakemaan leiman, tosin vain jurolta suntiolta.

F0F680F2-82C9-4902-AA9E-2DCEF1DDF0AD

C6BC431B-E30B-4F1D-8028-89B99C89B87E

Yksi erikoinen seikka jäi ihmetyttämään: Egyptistä siirretyt obeliskit. Nehän sisältävät toisen uskonnon merkkijärjestelmän ja tekstit, jotka on lainattu mukaan omaan pyhään kertomukseen ja ”kristillistetty”. On myös muistettava, että kun ne aikanaan siirrettiin Roomaan, niin obeliskien tekstejä ei osattu lukea. Nekin ovat kertomuksia Jumalasta (tai Jumalista).

Sinänsä tämä on kertomus pyhästä ja kontekstualisaatiosta.

Oikeastaan tähän samaan sarjaan kuuluvat myös Pantheon ja Kleemensin kirkko, joka on rakennettu Mitra-kulttipaikan päälle. Pyhät paikat tai esineet kantavat jotakin myös uskosta toiseen.

 

Pyhiinvaellus Roomaan

Vielä on liian varhaista sanoa, mitä kaikkea pyhiinvaellus on minulle tarjonnut ja miten se on minua muuttanut. Koko matka oli 24/7 intensiivinen sukellus uuteen, vähän seikkailua, paljon rauhallista olemista, väsymistä, jopa uupumistakin ja kaiken keskellä elämän katselua. Ihmettelyä. Arjen ja pyhän etsimistä. Hieno matka ja se jättää kipinän siihen, että terveyden salliessa voisin jatkaa matkaa vielä Italiassa, sillä paljon Via Francigenasta jäi näkemättä.

ps Jos mahdollista, niin koostan vielä kuva- ja videokertomuksen matkasta youtuben kautta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s