Matkalla Roomaan, osa 10: seikkailu tunnelissa

Sienaan

Matkalla Sienaan pääsin nauttimaan sopivan pilvisestä aamupäivästä, vaihtelevista maastoista ja ennen muuta yllättävästä seikkailusta, joka hetkellisesti tuntui jo haastavalta, vaikka hengenvaarassa emme olleetkaan. Tai ehkä ajoittain tuntui kuin olisimme olleet jossakin vaarassa.

Tätä ennen oli kuitenkin tarjolla ihana keidas. Majapaikan pitäjä oli jo Montereggionissa sanonut, että tarjolla olisi ilmainen aamupala, kun vain ensin kävelee viisi kilometriä. Viisi! No, söin ennen lähtöä pari banaania varmuuden vuoksi. Hyvän matkaa saikin kulkea sopivan vaihtelevassa maastossa, poluilla ja pellon reunassa, ennen kuin keidas löytyi. Tarjolla oli kahvia, paahtoleipää ja myös kananmuna. Ihanaa. Kuppiin sai laittaa tipin oman mielen mukaan. Ihania auttajaenkeleitä!

Samaan aikaan oli kahvipaikalla neljä brittiä ja yksi nuorempi tuntematon kulkija (myöhemmin selvisi: Tomas Portugalista).

Matka jatkui ja sen aikana varmistin kulkiessa, että pääsen Sienassa ostelloon.

Tulin hieman muiden jälkeen erikoisella muistomerkille, joka oli tehty läheisen järven tai kosteikon  kuivattajalla, siis jonkin kuivatustunnelin rakentajalle. Samalla kun luin tekstejä, niin muut painuivat tunneliin ja minä tietty muiden perässä.

Alkuun kuljin oman kännykän valossa, jotta sain muut kiinni noin 50 tai 100 metrin päästä. Britit ja nuori mies, nimeltään Toomas, kulkivat hyvää vauhtia, sillä Toomaksella oli lamppu ja lisäksi yhdellä kännykän lamppu. Alkuun kaikki meni iloisesti pari metriä leveässä ja 2,5 metriä korkeassa tunnelissa. Tunneli ei kuitenkaan loppunut vartin sisällä. Välillä näkyi ylöspäin menevä ilma-aukko: olimme ehkä kymmenen metrin syvyydessä.

Puoli tuntia kulkemista ja epäilykset kasvoivat. Jos ei tulisi vastaan tunnelintoista päätä kymmenen minuutin aikana, niin kääntyisimme. Valoa ei näkynyt mistään, jos sammutimme omat valot. Pari kertaa näkyi lepakko katossa ja maassa eläinten jätöksiä. Väliin pohjalla oli vettä muutama sentti, joten tarkkana sai olla, mihin astui.

Kymmenen minuuttia lisää kulkemista ja nyt piti päättää, mitä tehdään. Jos palaisimme menisi pitkä vaellus hukkaan. Jos jatkaisimme emme tietäisi kuinka pitkään tunneli jatkuu, onko vaaroja tarjolla, pääseekö toisesta päästä ulos ja mihin tunneli vie. Pohdimme, spekuloimme, pidimme äänestyksiä.

Lopulta kallistuin Tomaksen kanssa jatkamisen kannalle, kun löysin puhelimen VF-kartan (toimii offline), jossa tunneli näkyi. Se veisi reitiltä syrjään, mutta silti kohtuullisella suunnalle. Samalla laskin ettei matka olisi enää kilometrejä pitkä. Muut olivat tähän valmiita.

Päätimme lopulta jatkaa ja ehkä reilun vartin jälkeen paljastui tunnelin toinen pää! Hurraa! Mikä helpotus, ilo ja riemu!

Olimme ehkä kulkeneet reilun tunnin pimeässä ja nyt näimme kyltistä, että tunnelin koko pituus oli yli 2,1 km. Olisipa tuo varoitus ollut toisessa päässä.

Taas tutkimaan karttaa ja oikaisemaan muutaman pihan ja pellon läpi (tietenkin vastaan tuli järeä aita, mutta löysimme aukon,  josta ryömiä läpi) ja lopulta taas reitille.

Päivän matka Sienaan oli 22 km pitkä, mutta seikkailun ja keidaspysäyksen energialla pääsimme perille. Olipa vahva ryhmän yhteisen tekemisen tunne.

Malja pelastumiselle, majoittuminen, suihkuun, pyykki ja syömään. Puhuin Tomaksen kanssa pitkään aterialle maailmasta, Euroopan tilanteesta ja politiikasta.

Upea päivä.

Sienasta Ponte d’Arbiaan

Aamulla odotin, että katedraali aukeaa, lumoutuneena katselin sen maalauksia ja mosaiikkeja.

Sen jälkeen jatkoin Sienasta kohti Ponte d’Arbiaa. Lyhensin päivää muutaman kilometrin bussimatkalla, mutta kuljettavaa tuli silti noin 16 km. Kun pääsin perille, niin olin aivan uupunut, ehkä osin osin eilisen pitkän matkan takia.

Majoittuminen, suihku, pyykki ja syömään. Illallisella juttelin pitkään parin sveitsiläisen kanssa.

Parasta matkasta ovat maisemien ohella ihmiset, yllättävät kohtaamiset.