Ponte d’Arbian ostello oli keskellä maaseutua ja siitä eteenpäin reitti kulkee yhä syvemmälle harvaan asutun maaseudun suuntaan Toscanan eteläosassa. Ennen siirtymistä Roomaan minulla oli vielä pari täyttä vaelluspäivää ja halusin tehdä yhden pienen poikkeaman reitiltä. Muutaman kilometrin päässä reitin varrella sijaitsi Montalcino: kukkulan laella oleva keskiaikainen kaupunki, joka tunnetaan viineistään. Montalcinon brunellot ovat kaupungin huippuviinien nimike ja kuuluisia kautta maailman – tosin niiden maine on nostanut nykyisin hinnat jo kohtuuttoman korkeiksi.
Siispä ensin lyhyt, alle kymmenen kilometrin kävely Buonconventoon upeissa maisemissa ja säässä. Kuljin läpi vanhan kaupungin, poikkesin kirkossa ja söin torilla purkin jukurttia välipalaksi. Aurinko paistoi lämpimästä ja siinä oli aika miettiä seuraavaa matkaosuutta.
Säästin hiukan itseäni ja etsin bussipysäkin mennäkseni kyydillä Montalcinoon. Matka kesti vartin, mutta jos olisin kiivennyt ylämäkeen yli kymmenen kilometriä, niin olisin saanut tehdä töitä pitkään. Perillä etsin varaamani majoituksen, kävin suihkussa, pesin taas kerran pyykin ja kävin maistamassa kaupungin kulttuurituotetta sekä kiertelin pitkin poikin.
Mukava oli sattumalta poiketa kahville trattoriaan, jonka tunnistin samaksi paikaksi, jossa olin nauttinut yksinkertaisen pasta-aterian noin kymmenen vuotta sitten. Tuolloin paikka oli sunnuntai-iltapäivänä täynnä paikallisia asukkaita ja vapaana oli vain pienen eteisen pikkuruinen pöytä. Siihen kuitenkin tarjoiltiin minulle ja kartanlukijana toimineelle kurssitoverilleni Petri Raskille tryffelipastaa ja lasi viiniä. Tryffeli oli pastan päällä ohuina siivuina. Äärimmäisen yksinkertaista, aivan upean makuista.
Saman herkun löysin myös tällä matkalla Sienasta Osteria la Pianasta (Tagliolini all’uovo al Tartufo fresco di stagione). Jos Suomessa tavoittelee samaa makumaailmaa, niin tryffeliöljy ajaa asiaa mainiosti ilman tryffelin järeää hintaa.
Montalcinossa tuuli yltyi illalla kovaksi ja yöllä ropsahti muutama pisara vettäkin, mutta aamu oli taas aurinkoinen ja upea.
Päätin kävellä Buonconventoon ja hypätä siellä Sienaan menevään paikallisjunaan. Matka taittui mukavasti peltojen ja viinialueiden läpi lähinnä sorateitä ja pientareita pitkin.
Tunnelma oli haikea, sillä matkan vaellusosuus oli tulossa päätökseen. Rooman päivät toki olivat vielä edessä, mutta jättäisin oman vaelluksen kesken noin pari sataa kilometriä ennen Roomaa. Mielessä pyörivät monet kasvot, joita olin matkalla tavannut. Useimmat heistä jatkoivat vaellusta reitillä.
Samalla kertaa olin kyllä aika uupunut ja tyytyväinen vaellukseen. Kun alussa pääsin neljänä päivänä vain yhteensä 20 kilometriä, niin seitsemänä seuraavana päivänä matkaa rinkan kanssa kertyi noin 110 kilometriä, siis 16 kilometriä päivässä. Tämä oli reilusti paljon enemmän kuin uskalsin toivoa polveni kestävän. Ja polven kunto selvästi parani päivä päivältä. Liike oli tällä kertaa osaltaan lääke – unohtamatta iltaburanan hyvää vaikutusta päivittäin vaelluksen jälkeen.
Mieleen hiipi ajatus, että jos polvi ja elämä sallii, niin Toscanan lisäksi olisi hienoa kävellä myös Lazion maakunnan läpi. Kuka tietää, ehkä joskus.
Latvus 