Tampereen tuomiokapituli teki 11.8.2010 merkittävän päätöksen ja erotti Matti Väisäsen papin virasta. Päätös astui voimaan heti mahdollisesti valituksesta huolimatta. Kapitulin päätös on huolella valmisteltu ja tarkasti muotoiltu asiakirja. Se ei jätä kiveäkään kääntämättä vaan yksityiskohtaisesti osoittaa, kuinka Matti Väisänen on vastoin kirkon vallitsevaa järjestystä ryhtynyt vääräksi piispaksi. Matti Väisänen on siis osoittautunut valepiispaksi Suomen ev-lut kirkossa.
Nähtäväksi jää se, kuinka pian Luther Säätiö nyt ryhtyy toimiin jo nyt olemassa olevan kirkkonsa julkistamiseen. Ilmeistä on, että valmistelut ovat pitkällä. Tuleva syksy ja talvi näyttävät, miten asia kulkee eteenpäin. Mistään suuresta yhteisöstä ei kuitenkaan ole kysymys vaan LS-kirkosta muodostunee pieni kirkollinen ryhmittymä muiden Suomessa jo olevien protestanttisten ryhmien joukkoon. LS-kirkko ei HTT:n (Hevosmiesten TietotoToimisto) tietojen mukaan tule olemaan kovin paljon suurempi kuin Suomessa oleva juutalainen yhdyskunta (noin 1000 jäsentä) ja kooltaan ilmeisesti lähempänä Mormonikirkkoa (reilut 3000 jäsentä). Suomen katolisen kirkon kokoiseksi (noin 10 000 jäsentä) LS-kirkko näillä näkymin tuskin muodostuu. Uskontokuntien tiedot on muuten vuodelta 2007. LS-kirkon väestöennuste perustuu julkisuudessa olleisiin tietoihin yhteisön postituslistoista ja jumalanpalvelusyhteisöjen määrästä.
Latvus 
Matti Väisänen voi olla valepiispa, mutta niin on hänet tuominnut kirkkokin valekirkko.Nämä Väisäsen tuominneet kirkon piispathan eivät pysy enempää Raamtussa kuin luterilaisessa opissakaan toisin kuin mainittu Luther-säätiön ”valepiispa”.
valepiispa tarkoittaa henkilöä, joka esiintyy piispana organisaatiossa, joka ei ole häntä piispaksi valinnut. Siksi Väisänen on valepiispa ev-lut kirkossa (siis huijari piispan hiipassa) ja yhtä aikaa oikea piispa Luther-säätiön/Lähetys provinssin kirkossa (siis aito aito piispa hiipan alla).
Ev-lut kirkon piispojen nimittely (johan kai pyrit) valepiispoiksi on käsittämätöntä panettelua. Mihin sellaista tarvitset?
Kari
En ole sanonut ev.lut. kirkon piispoja valepiispoiksi, vaan kutsunut heidän johtamaansa kirkkoa valekirkoksi. Ehkä tämä oli liian kärkevää tai ennenaikainen ilmaisu, mutta jos kehitys jatkuu samana ev.lut. kirkko muuttuu valekirkoksi sen ajaessa uskovat ihmiset ulos kirkosta ja kirkon viroista ja tehdessä yhä vaikeammaksi uskoville ihmisille ja heidän omilletunnoilleen pysyä kirkon jäseninä.
Siinäpä vasta tulevaisuuden kirkko kun kirkon tunnustukseen kaikkein vakavimmin sitoutuvat jäsenet kaikkoavat tai karkoitetaan eivätkä maallistuneet vieläkään tule kirkkoon. Kyllä sunnuntain futis- tai lätkämatsi tai muu vapaa-ajanvietto tylsän ja mitään sisältöä omaavan kirkon jumalanpalveluksen päihittää ja jos sattuu uskomaan kristilliseen sanomaan voi aina mennä sellaiseen uskovien yhteyteen, jossa Raamattu ja kristillinen usko vielä merkitsee vakavasti otettavaa vaihtoehtoa.
Kyllä ev. lut. kirkon piispat piispoja virallisesti ovat, mutta eräiden piispojen kuuluminen kristittyjen joukkoon on jo kyseenalaista. Nimiä en lähde mainitsemaan. Jokainen tutkikoon heidän opetustaan ja toimiaan ja nähköön.
Matti Väisänen voi olla ev.lut. kirkon virallisten valintasääntöjen mukaan valepiispa, vaikka hänet piispaksi valinnut organisaatio toimiikin luterilaisten tunnustukirjojen mukaan virallisesti valittujen piispojen ollessa mitä ovat.
Tämän valossa ev.lut. kirkko alkaa yhä enemmän ja enemmän näyttää valekirkolta.
En ole siis panetellut ketään, vaan pyrkinyt totuuteen ja kyseenalaistanut ev.lut. kirkon hengellisen tilan.
Mihin itse pyrit ev.lut. kirkkoa vuosikymmeniä palvelleen ja tunnustetusti hyvää hedelmää kantaneen herätysliikejohtajan ja Raamatussa, luterilaisessa tunnustuksessa ja pappisvalassaan pysyvän Matti Väisäsen julkisella retostelulla? Eikö se piispojen lausunto olisi riittänyt?
Matti,
kunnioitan ja arvostan luterilaista kirkkoa ja minua loukkaa sen parjaaminen valekirkoksi. Jos tässä kirkossa ei halua olla, on ehkä aika kuulua jonnekin muualle.
Ryhtymällä valepiispaksi Matti Väisänen on kohdaltaan vahvistanut siirtymisensä Luther säätiön kirkkoon ja ja sen piispaksi. Sen tuominen julki ei ole retostelua minulle vaan sen julkista selkeyttämistä, mitä tapahtuu.
Itse asiassa eron tekeminen on aina rankka vaihe ja toivoisin, että Matti Väisänen voisi ottaa reilusti julkisen askeleensa uuden kirkkonsa kanssa pikapuoliin. Se olisi kaikille suuri siunaus. Kukaan kirkossa ei hyödy pitkistä mellakoista – kirkkojen ulkopuolella kylläkin siitä saattaa olla iloa.
Kari
Olkoon kukin naispappeudesta mitä mieltä tahansa, ongelma on siinä, että Suomen ev.lut. kirkko on tehnyt päätöksiä, jotka ovat vastoin sitä, mihin tietyt kirkon jäsenet ja papit pappisvalassaan ovat sitotuneet. Nämä ihmiset pysyvät yhä siinä uskossa, joka on vallinnut ennen radekaaleja päätöksiä paimenen tehtävän suhteen ja nyt heidät halutaan viskata ulos kirkosta. Kirkon johto aiheuttanut päätöksillään skisman kirkossa.
Kirkon vanhaa virkakäsitystä seuraavat ovat oikeassa siinä suhteessa, että niiden pitäisi lähteä, jotta ovat tuoneet uutuuksia kirkoon. Käytännössä se on ilmeisesti melko hankalaa he kun ovat vallankahvassa. Siinä suhteessa olisi vähintään oikeudenmukaista taata kirkon vanhassa uskossa ja käytännössä pysyville mahdollisuudet toimia kirkossa.
Naispappeus on ongelmallinen kysymys myös ekumenian kannalta. Tästä saimme muistutuksen Suomen katolisen kirkon piispan huomautuksena kun Irja Askola valittiin piispaksi. Suhteet ortodokskirkkoon seurannevat samaa linjaa, vaikka huomautuksia ei tulisikaan.
Itse asiassa on mielstäni ikävää, että ristiriita kirkon sisällä kärjistyi naispappeuteen. Naispappeushan on vain yksi ilmentymä kirkon raamattukriisissä kun Raamatun ohjeellisuus kirkon uskossa ja päätöksissä painaa yhä vähemmän ja vähemmän. On paljon suurempiakin kysymyksiä, vaikka tämäkään ei ole vähäinen.
Minua puolestaan loukkaa kirkon piispojen valehteleminen ns. omantunnonklausuulin suhteen. Samoin minua loukkaa se, että papeista hyvin suuri osa ei usko kirkon tunnustuksen mukaan ja silti jatkaa papinvirassaan piispojen hyväksymänä. Tämä on erittäin kaksinaamaista ja valheellista. Heidän tulisi ensimmäisinä lähteä kirkosta kun eivät usko kirkon uskon mukaisesti. Kirkon jäsenten pitäisi sitten vielä maksaa palkkaa näille epäuskoisille papeille, jotka kirjoittavat kirjoja ja julistavat sanomaa, joka ei ole kirkon uskon mukaista. Törkeää!
Matti,
kirkossa voi vallan mainiosti elää yhdessä, jos kunnioittaa eri tavoin ajattelemista ja suostuu yhteistyöhön. Mainitsemiesi kirkon konservatiivien ongelma ei ole siinä, että he eivät saisi elää ja tehdä työtä kirkossa vaan se, että he eivät suostu siihen. Onhan se se selvä, että jos vaatii itselleen täydellsistä oikeassa olon sädekehää ja aggresiivisesti kieltää muiden (naispuolisten pappisviran edustajien) kanssa yhteistyön, niin ajautuuhan siinä väkisin nurkkaan ja ennen pitkää perustamaan oman nurkkamessunsa ja kirkkonsa. Sitä saa mitä tilaa.
Kari
Niin, he saavat ajatella mitä haluavat, kunhan eivät elä vakaumuksensa mukaan. Kohtuullisen omituista vakaumuksen ”sallimista”. Kuullostaa vähän entisen Neuvostoliiton ja kommunistivaltioiden uskonnonvapaudelta.
Useat näistä papeista ovat sitotuneet kirkon perinteiseen virkaan ja vannoneet pappisvalansa silloin kun se on ollut vielä voimassa. Nyt nämä kirkon uudistajat ovat kaapanneet vallan kirkossa ja muuttannet käytännöt ja edellyttävät toisten rikkovan pappisvalansa sallimatta mitään joustavuutta. Hävytöntä! Uudempi pappispolvi tulee kyllä koostumaan kirkon uutuuksiin myöntyvistä papeista. Siitä pitää jo nyt huolen papin virkaan vihittävien kuulustelut ennen vihkimistä.
Otat aikalailla kierroksia siitä, että yhdelle marginaalisen pienelle ryhmälle ei anneta kristittyjen yhteisössä oikeutta itse määrittämänsä ja ehdottoman totuuden mukaiseen komenteluun. Oletko tosissasi siitä, että nimität ”hävyttömäksi” sitä kristikansan päätöstä, että kirkon konservatiiveilta viedään lupa absoluuttisen ja muut ulkopuolelle sulkevan totuuden hallintaan?
Uskonnollisten yhteisöjen historiassa omaan absoluuttiseen oikeassaoloonsa uskoneet ovat järjestäen kokeneet farao Ekhnatonin kohtalon. Reformaatioajan jäljet ovat samanlaisia.
Konservatiiveja ei sujeta kirkosta pois, mutta heidän on suostuttava olemaan osa yhteisöä, elämään yhteisössä yhteisön yhteisillä pelisäännöillä tai sitten vetäydyttävä pois – kuten nyt näyttää käyvän.
Kari
On järkyttävää, että luterilaisessa kirkossa puhutaan erikseen nais- ja miespappeudesta. Raamattu ei tunne minkäänlaista ”naispappeutta, ei vanhassa eikä uudessakaan liitossa. Uuden liiton aikana on Raamatun mukaan olemassa vain yleinen pappeus, mikä merkitsee sitä, että kaikki uudestisyntyneet ihmiset sukupuoleen katsomatta ovat Kristuksen pappeja. Koska nais- ja miespappeutta ei Raamattu tunne, koko luterilainen pappeusasetelma on täysin Raamatun vastainen.
Eri asia on,minkälaisia nimityksiä ja virkanimityksiä kirkko jäsenilleen antaa, mutta älkää sotkeko raamatullista pappeutta virkanimityksiinne.
Samalla kehoitan teitä lopettamaan lapsi- (vauva) kasteet, koska sitäkään Raamatusta ei löydy. Harhaopetusta on myöskin se, että kirkko ilmoittaa vauvan kokevan uudestisyntymisen siinä, kun vettä pirskotetaan asiasta mitään tieämättömän vauvan päähän.
Minkälaisen peruuttamattoman harhaopin kautta kirkko uskaltaakin sanoa pienen, synnittömän lapsen saavan lapsikasteessa syntinsä anteeeksi ja tulevan Jumalan lapseksi. Katsokaa ympärillenne, käyttäytyvätkö lapsikastetut uskovaisten tavalla. Poikkeuksia on, mutta lapsikasteessa EI uudestisynnytä, koska se tapahtuu Pyhän Hengen toimesta ihmisen haluttua uskoon tultuaan mennä raamatulliselle upotuskasteelle.
Kirkon aktiivisin osa on konservatiiveja. He luottavat Raamatun sanaan Jumalan ilmoituksena ja muihin Raamatun mukaisiin kirkon uskontulkintoihin kuten uskontunnustuksiin. Muutaman viime vuoden takaisen tutkimuksen mukaan puolestaan hyvin suurella osalla papeista on huomattavia vaikeuksi uskoa kirkon perinteisen uskon mukaan. Onneksi suurempi osa kuitenkin uskooo.
Naispappeuskysymys on vain yksi kysymys. Suurempi osa ongelmaa, josta naispappeuskin juontuu ei ole niinkään pelkää konservatiivisuuden vastustus (epäkristillisten tapojen säilytyttäminen joutaa pois), vaan kristinuskon rapauttajat, jotka eivät anna kirkon historiallisille dokumenteilla Raamatusta alkaen mitään ohjeellista arvoa. Mitä näillä epäuskoisilla nimikristityillä on oikeutta muuttaa kirkon uskoa? Eettisesti korreketimpaa olisi jos nämä epäuskoiset papit ja muuta nimelliset kirkon jäsenet lähtisivät kirkosta pois.
Kristinusko ei määräydy enemmistöpäätöksellä, vaan sen mukaan mitä kirkon uskon dokumenteissä, ennen kaikkea Raamatussa on kerrottu.
Jos kirkon uskon rapauttava kehitys jatkuu, uskovaiset kirkon jäsenet lähtevät kirkosta ja jäljelle jäävät passiiviset nimikristity, jotka eivät kirkkoon tule uudistusten jälkeenkään ja joista suuri osa tulee nykyisen kehityksen ja esimerkkien valossa luopumaan kirkon jäseyydestä. Mitä enemmän maallistuminen valtaa yhteiskuntaa sitä vähemmän kirkon maallistuneilla jäsenillä on motiivia säilyä kirkon jäseninä.
Kaiken kaikkiaan kirkko vain sahaa omaa oksaansa näillä uudistuksilla pyrkiessään pitämään epäuskoiset nimikristityt kirkollisveronmaksajat jäseninään. Seuraus on vain uskovien ja epäuskoisten jäsenten menettäminen ja kokonaisjäsemäärän vähentyminen sen seurauksena.
Olisi syytä miettiä mihin niitä kirkollisveroja tarvitaan. Jos se ei enää ole kirkon uskon mukaisen sanoman julistaminen, niin mikä sitten? Yhteiskunnallisten asioiden kuten terapian ja köyhien auttamisen tai päiväkerhojen pitämisestä voi huolehtia muut yhteiskunnalliset instituution yhtä hyvin. Ainoa uniikki asia mitä kirkolla on, on sen sanoma ja se siitä luopuu, sille ei jää enää mitään.
Mikä on sinun tai kaltaistesi kirkon muuttajien motiviina kaikessa tässä? Haluatko sinä maalistaa kirkon ja aikaa myöten tapaa sen kokonaan? Miksi olet vielä kirkon jäsen jos et usko edes Raamatun olevan ohjellinen Jumalan ilmoitus kuten kirkko on periteisesti opettanut? Eikö tämä ole epärehellistä ja kaksinaamaista toimintaa?
Matti,
sinulle kirkon ydin ovat konservatiiviset ja uskonnollisesti aktiiviset ihmiset. Et anna kovin suurta arvoa pienelle ja heikolle uskolle, joka ei ehkä aina osaa edes ilmaista kysymyksiään uskonnollisella kielellä. Uskovaiset konservatiivisi sanovat pelastuvansa uskomalla, muiden on syytä tyytyä armoon.
Armo ei ole kaksinaamaista eikä epärehellistä. Sen varassa arkea eletään.
Päädyt viestien lopuksi muuten paikka paikoin syyttelemään minua milloin mistäkin. Mistä kenkä puristaa?
Kari
Mikäli oikein muistan en ole syytellyt sinua henkilökohtaisesti juuri mistään. Emmehän me edes tunne toisiamme. Tämä on ennenkaikkea ajatusten ja näkemysten vaihtoa menemättä suuremmin henkilökohtaisuuksiin ellei sillä ole asian kanssa jotain varsinaista tekemistä.
Olen esittänyt näkemykseni siitä, että homoseksuaalisuus ei ole Raamatun etiikan mukainen elämäntapa. Olen esittänyt perusteltua kritiikkiä historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen heikkouksia kohtaan. Nyt viimeiseksi olen kysellyt (vastausta saamatta), miten kukaan voi olla kirkon jäsen jos ei usko kirkon tunnustusperustaan ja haluaa muuttaa sen toiseksi. Mielestäni se on epäeettistä kirkkoa ja sen sanomaan uskovia kohtaan ja voidaan katsoa eräänalaiseksi vallankumousyritykseksi kirkon hallinnossa ja elämässä.
Sama vaikenemisen muuri tai kysymyksen kiertäminen näyttää tapahtuvan muiden samalla tavalla ajattelevien kohdalla. Ei tämän sen kummallisempaa syyttelyä ole. Syyttelyväitteesi vaikuttaa enemmänkin keinolta väistää vaikea kysymys epärehellisestä käytöksestä.
Jos tämä vaikuttaa syyttelyltä niin se johtuu siitä, että kysymys on osuneet oikeaan kohteeseen ja kuulut siihen ryhmään josta esitän kritikkiä.
Armosta ne uskovatkin elävät. Heikko usko on uskoa enkä lähde luokittelemaan kenenkään uskoa pieneksi tai suureksi. Sillä ei nähdäkseni ole mitään tekemistä tämän aiheen kanssa.
Kristillisellä uskolla on kuitenkin sisältönsä ja sen muuttaminen toiseksi jos se ei vastaa omaa uskoa on epäeettistä niitä kirkon jäseniä kohtaan, jotka uskovat kirkon tunnustuksen mukaan. Jos uskoo toisella tavalla, voi perustaa oman kirkkonsa tai elää omaa uskoaan yksityisesti todeksi.
Matti,
pidiän erikoisena että naulaat ensin oman konservatiivisen uskonnollisen käsityksesi kritistillisestä uskosta ja sen jälkeen pidit toisella tavoin uskovaa epäeettisenä ja epärehellisenä.
Kritiikkisi raamatuntutkimuksesta ei ole hyvin perusteltua vaan oman uskonnollisen vakaumuksesi pohjalta nousevaa epäluuloa.
Vielä tuosta syyttelyajatuksesta. Mikäli koet minun syyttävät sinua milloin mistäkin, parasta katsoa mitä ne syytökset oikein ovat. Siitä se selviää. Ei siinä ole yhtään enempää salaisuuksia takana kuin mitä siihen on kirjoitettu.
Kuka on sinun mielestäsi kristitty jos perinteinen (konservatiivinen?) Raamatun pohjalta määräytyvä näkemys ekumeenisine uskonttunnustuksineen ei kelpaa? Miten määrittelet kristityn?
Mikä historiallis-kriittisen Raamatun kritiikin kritiikissäni ei ole hyvin perusteltua?
Pystytkö esittämään missä ovat ne esim. Mooseksen kirjojen lähteet, joista tutkijat ovat eri mieltä? Et koska niitä ei. Jos niitä olisi, olisivat tutkijat samaa mieltä. Erimielisyydet kertovat metodin voimaakkasta subjektiivisuudesta ja epäluotettavuudesta. Epäilemättä lähteitä on, mutta kuka tutkijoista on oikeassa varmoine mielipiteineen?
Miksi enää ei Jahvisti tai Elohisti kelpaakaan useille eksegeetikoille selitykseksi kun taas toisille se on selvääkin selvempää totuutta?
Miksi toiset ovat varmaakin varmempia heprean kielihistoriasta ja toiset viime aikaiset tutkijat näkevät Raamatun heprean sisäiset erot murteellisuuksina?
Jos metodit ja tutkimus on niin hienoa ja luotettavaa, miksi näin perustavanlaisissa asioissa on näin suuria eroja?
Oliskohan sittenkin niin, että Raamatun heprean kielihistorian suhteen meillä ei ole riittävästi vetailumateriaalia saman ajan hepreasta muuten kuin muutamia ostrakan palasia ja inskriptejä saadaksemme luotettavia tutkimustuloksia?
Samoin tekstilöytöjen suhteen. Niitä ei ole läheskään niin paljon, että voisimme asettaa Raamatun tekstin kyseenalaisesksi tai vahvistaa sen historiallisuuden. Tosin niiltä osin kuin niitä on, ne vahvistat useimmiten Raamatun sanoman.
Mikä tässä ei ollut perusteltua kritiikkiä?
Matti, [tuliko kommenttisi muuten väärään keskustelunauhaan; kirjoitit eksegetiikan tutkimuksesta toisessa postauksessa]
kritiikkisi sisältö on aiemmin ollut se, että eksegetiikka on spekulatiivista (näin kirjoitit toisen postaukseni kommenttiin); asian ainoa perustelu oli väitteesi.
No, katsotaanpa tässä kohdassa hetki kysymystä Pentateukin syntyhistoriasta. Eri teorioitten tarkoitukseni on selittää tekstin epäyhtenäisyydestä, teemoista ja
erilaisista tyyleistä johtuvat havainnot. Kaksi yleisintä tutkijoiden teoriaa on ollut ns. nelilähdeteoria (JEDP) ja ns. blokkimalli (teemasikermät muotoutuneet kukin omina blokkeinaan; vrt Rendttorff).
Useimmat tutkijat ovat pitäneet JEPD-mallia parempana. Eli sen on katsottu parhaiten selittävän tekstin havainnot.
Ei näihin teorioihin ole tarkoitus uskoa vaan niitä analysoidaan, tutkitaan ja punnitaan todennäköisyyksinä. Näissä kohdissa tiede toimii ihan samoin kuin muissakin humanistisissa tutkimuskohteissa. Ja varmaan omiin tuloksiin luotetaan, ne esitetään jotta voitaisiin löytää mahdollisimman oikea tulos.
Joskus tieteen erilaiset tulokset ärsyttävät. Totta. Niiden avulla kuitenkin pyritään seulomaan jyvät akanoista.
Ja Jahvistin tekstin löytäminen olisi kova juttu!
Voimme siis todeta JEDP ja ns. blokkimallin esimerkistä, että eksegettisen tutkimuksen varmuus on subjektiivisen mielipiteen varmuuta objektiivisen tutkimuksen jäädessä vain ihanteeksi tutkijoiden ollessa keskenään eri mieltä.
Voihan olla, että joku tutkijoista on oikeassa ja joku väärässä, mutta siihen ei auta se, että toinen sanoo: ”musta tuntuu/vaikuttaa, että tuossa on lähde ja tuossa toimittajan osuutta” ja toinen toteaa vastaa ja sanoo: ”musta ei tunnu eikä vaikuta ollenkaan siltä”. Eri mielipiteitä voidaan perustella kiivaasti erilaisilla väitteillä, mutta niitä ei voida osoittaa todeksi oletettujen lähteiden puuttuessa reaalimaailmasta.
Ainoa objektiivinen varmuus asiaan saataisiin löytämällä jonkin teorian mukaiset lähteet (joku JEDP-mallin erilaisista versioista tai blokkimallin eri versioista) Mooseksen kirjojen ulkopuolisesta tekstistä, jonka voidaan varmasti todeta olevan sitä vanhempi. Sitä odotellessa emme voi muuta kuin todeta, että varmuus on subjektiivista mutu-tuntumaa.
Kielellisistä seikoista voidaan todeta, että nykyään eräillä tahoilla Raamatun sisäinen kielihistoria asetetaan kovasti kyseenalaiseksi ja sen sijaan on asetettu murreteoria. Itseäni ajatus Raamatun kielihistoriallisen teorian luotettavuudesta alkoi epäilyttämään mietittyäni kreikan- ja latinenkielisen kirjallisuuden suurta määrää Raamatun heprean korpuksen (käytännössä vain Tanach/VT) vähäisyyteen nähden. Jos Raamatun hepreasta olisi enemmän tekstejä eri aikakausilta, voisimme päästä johonkin suhteelliseen objektiivisuuteen, mutta kun sitä ei ole, on asia huomattavasti monimutakisempi eikä tarjoa suurille väitteille varmuutta.
Kun olen esittänyt kritiikkiä eri Raamatun tutkimusmenetelmiä ja tuloksia kohtaan en ole tehnyt sitä älyllisen epärehellisyyden pohjalta, vaan päin vastoin. Se, mikä on ehkä lisännyt tiettyä kiivautta tässä asiassa ovat suuret väitteet, jotka perustuvat pienelle ja epävarmalle näytölle. Jos asiat olisivatkin niin selviä kuin ns. historiallis-kriittisen tutkimusen usein niin rakidaalit väitteet esittävät. Valitettavasti en voi tällä hetkellä rehellisesti luottaa näihin väitteisiin mielestäni tutkimuksen vahvan subjektiivisuuden ja spekulatiisuuden vuoksi.
Tässä suhteessa tietysti menetelmien luotettavuus tai epäluotettavuus on sama jos siirrymme tutkimaan mitä tahansa kirjallisuutta Raamatun ulkopuolella. Ainoa ero kirjallisuudesta riippuen on lähteiden tarkitettavuus. Jos kyse on vain tekstin sisällä pysyvästä kirjalliskriittisestä traditiohistorian, lähteiden tai toimittajan panoksesta lopullisen tekstin muodostumisesta eikä ulkopuolisia lähteitä ole, on tulos yhtä subjektiivista ja mielestäni spekulatiivista olkoon kyseessä mikä tahansa kirja.
Matti,
hyvä kun olet huomannut, että raamatuntutkimus ei ole objektiivista, mutta kylläkin toisinaan monimutkaista. Ei tosin aina, sillä hyvä tutkimus on myös selkeää parhaimmillaan.
Kari
Tutkimustulosten luotettavuudessa on tietysti eroja riippuen tutkittavasta aiheesta ja käytetyistä menetelmistä ja tutkijan pyrkimyksistä. Raamatuntukimuksessa on kuitenkin jo useasti mainitsemani ongelmat, jotka pitää tiedostaa tuloksia lukiessaan.
Ongelmaksi tutkimustulokset, joita pidän spekulatiivisina, muodostuvat silloin kun niitä aletaan käyttää oman ideologian keppihevosina tai kirkkotaistelun välikappaleina yritettäessä muuttaa kirkon uskoa toiseksi ja perusteltaessa niitä näillä tutkimuksilla. Pahimillaan ollaan tietysti silloin jos tutkimuksia tuotetaan oman näkemyksen tueksi, jolloin on tutkimuksen teon objektiivisuus kaukana. Näin on erityisesti feministiteologian ja muun gender-tutkimuksen laita, jossa Raamattua on vain pyritty käyttämään oman ideologian välikappaleena.
Ongelmaksi spekulatiiviset tutkimustulokset muodostuvat myös silloin kun niihin aletaan uskoa muuttumattomina totuuksina, jotka tukevat vain omaa maailmankatsomusta.
Ongelmaksi raamatuntutkimuksen spekulaatiot muodostuvat myös silloin kun niitä esitetään popularisoidussa tutkimuksessa selittämättä tutkimuksen epävarmuutta ja ”ratsastetaan” tieteen nimissä, jolloin ns. tavalliselle tiedonhankkijalle muodostuu aiheesta tarpeettomasti erehtymättömyyden vaikutelma.
Ennen kaikkea olisi mielestäni korostettava tutkimuksen luonetta ja tutkimustulosten epävarmuutta tai uskonvaraisuutta yleisessä keskustelussa, mikä tutkijoidenkin pitäisi tiedostaa, mutta joka usein näyttää unohtuvan. Sama olisi tarpeen ottaa huomioon tutkimuksen kriittisyyden kannalta tarpeen raamatuntutkimuksen opiskelijoien tai tutkijoiden koulutuksessa. Nyt yleinen vaikutelma on se, että tutkimustuloksien varmuutta ja oman tutkimusalan merkitystä liioitellaan, jolloin on usein kyseessä muut motiivit kuin objektiivisen tutkimuksen tuottaminen, esmerkiksi tutkimuksen rahoitus, oma elanto tai tutkimuksen käyttäminen ulkopuolisen ideologian välikappaleena.