Luther-säätiö-kirkon on aika lopettaa asiaton vetkutus

Arkkipiispa Kari Mäkinen totesi TV1:n ykkösaamun lähetyksessä (21.1.12) sen, mikä on harvinaisen totta. Luther-säätiö on käytännössä oma uskonnollinen yhdyskunta. Sen tulisi vetää johtopäätökset tilanteesta ja virallistaa oman yhteisönsä asema.

Luther-säätiön-kirkko on omilla toimillaan jo aikaa sitten ylittänyt sen rajan, joka on kirkkoon kuuluvan herätysliikkeen ja oman kirkon välillä. Erityisesti vihkimällä oman ”niin sanotun piispan” oman järjestyksensä mukaan ja vastoin kirkon järjestystä on ilmaistu oman kirkon perustaminen.

Luther-säätiön-kirkon vs. dekaanin Esko Murron naureskelu Ylen uutisissa asialle kertoo paljon LS-kirkon asenteista: tehdään mitä huvittaa, lähtöä vitkutetaan ja luterilaiselle emokirkolle nauretaan, kun se ei kirkkolaista löydä pykälää, jolla erottaisi oman kirkkonsa perustaneet.

Tähän asti LS-kirkko on varmaankin yhtäältä pelännyt eroa, koska sen myötä paljastuu kuinka piskuisesta uskonnollisesta yhdyskunnasta on kysymys. Toisaalta kirkon kupeeseen nojaamisesta on haluttu saada vielä mahdollinen talousetu omaan käyttöön. Harkinta-aika on nyt kuitenkin loppumassa ja on tekojen aika.

Asiassa on ilmeisesti kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisen mukaan LS-kirkko jatkaa päällekkäispolitiikkaansa ja yrittää elää kirkossa kirkkona viimeiseen asti. Tällöin ev-lut kirkon välineeksi jää ensin erottaa pappisvirasta ne papit, jotka toimivat LS-kirkossa ja sitten harkita muita lisätoimia. Edessä on pitkä ja lihava riita, jonka lopputuloksesta ei ole mitään epäilystä.

Toinen linja on se, johon arkkipiispa Mäkinen viittaasi. LS-kirkko ”vetää omat johtopäätökset tilanteesta ja perustaa oman uskonnollisen yhdyskunnan. Tämän ratkaisun jälkeen olisi mahdollista katsoa millaiset välit LS-kirkon ja ev.lut kirkon välille voidaan löytää – jos ei sisarellisia niin ainakin asialliset.

Jälkimmäisessä ratkaisussa kaikki olisivat voittajia ja kirkkojen rajat ylittävällä Kristuksen seuraajien joukolla yhteensä vähemmän mustelmia. Aika on jo.

 

JK  Asiasta uutisoi myös Ylen uutiset.

Mainokset

Mikä muuttui kirkossa vuoden 2010 aikana?

 

(voit antaa palautetta klikkaamalla tähtiä yllä, kiitos)

 

Vuosi 2010 jää merkittäväksi historian pitkässä saatossa Suomen ev-lut kirkon kohdalla.  Ja samalla on sanottava, ettei tuo väite pidä paikkaansa, sillä kaikki on lähes samoin kuin vuotta aiemmin. Muutoksen askeleet ovat olleet pieniä ja varovaisia, mutta niiden symboliarvo on sitäkin suurempi.

1.  Irja Askola on ensimmäinen nainen piispanvirassa

Perinteisen luterilaisen käsityksen mukaan piispa on vain yksi papeista ja siksi suuri askel otettiin oikeastaan vuonna 1987, kun kirkolliskokous avasi pappisviran naisille. Luterilaisuuden näkökulmasta piispanvirka on pienempi askel samaan suuntaan. Toisaalta naisen valinta ylimpään hengellisen kaitsijan virkaan oli näkyvä murtumakohta perinteisen patriarkaatin vallassa. Herravalta vapisee, vaikka ei pääty tähän, sillä matkaa tasavertaiseen ihmisyyteen ja kristillisyyteen on vielä kosolti.

2. Homojen puolesta saa rukoilla myös kirkossa

Muutaman kymmenen tuhannen kirkosta eronneen ratkaisua kunnioitettiin kirkossa. Sen seurauksena kirkolliskokouksessa vaan suurimmat konservatiiviset jäärät harasivat vastaan, kun kirkolliskokouksen päätti pyytää piispainkokousta antamaan ohjeet rekisteröityjen homoparien puolesta rukoilemiseen. Päätös oli pienin mahdollinen askel suuntaan, jossa homoja lakataan synnillistämästä olemuksen perusteella. Nyt esitetyillä teologisilla perusteilla olisi ollut johdonmukaista päättää rekisteröityjen homoparien siunaamisesta, mutta tähän askeleeseen kirkon jäykkä hallinto ei taipunut.  Pieni askel kertoo kuitenkin, että homous ei ole enää synti. Heteronormatiivinen valta vapisee, vaikka ei pääty tähän, sillä matkaa tasavertaiseen ihmisyyteen ja kristillisyyteen on vielä kosolti.

3. Luther-säätiöstä tuli oma kirkkonsa

Luther-säätiö päätti valita itselleen piispan, mutta ei kertonut missä ja miten päätös tapahtui – mikä on kyllä outoa. Itsevalitun piispan myötä LS-ryhmä on de facto kirkko, joka oman järjestyksensä mukaan valitsee ja vihkii pappinsa ja piispansa. LS-kirkon virallistamisessa päättävä ryhmä (siis ketkä?) yrittää pelata taiten kirkkokorttinsa, sillä sen kovin suurta laumaa ei saa vielä koolle pelkästään vastustamalla naisia ja homoja. Sukupuolen vastustaminen on ylipäänsä outo syy perustaa kirkko, mutta vuosi 2010 loi sille pienen kantoaallon konservatiivien kentässä. LS-kirkon pulma on vain siinä, että konservatiivit eivät ole yksi joukko, vaan kirjava nippu monesta tahosta nousevia perinneyhdistyksiä. Ehkä LS-kirkon kaapista ulostuloa estävätkin ennen muuta sisäiset väännöt ja niiden esiintulon pelko. Ja myös yksin jäämisen pelko.

Muuttuiko mikään?

Kirkon pitkässä jatkumossa juuri mitään ei siis tapahtunut. Joitakin vallan ja alistamisen vääriksi käsitettyjä rakenteita murtui, kun naisia ja homoja päätettiin kohdella tasavertaisina kristittyinä. Ehkä sekin on kuitenkin aika paljon yhdelle vuodelle.

 

Valepiispa Matti Väisänen on erotettu papin virasta

Tampereen tuomiokapituli teki 11.8.2010 merkittävän päätöksen ja erotti Matti Väisäsen papin virasta. Päätös astui voimaan heti mahdollisesti valituksesta huolimatta. Kapitulin päätös on huolella valmisteltu ja tarkasti muotoiltu asiakirja. Se ei jätä kiveäkään kääntämättä vaan yksityiskohtaisesti osoittaa, kuinka Matti Väisänen on vastoin kirkon vallitsevaa järjestystä ryhtynyt vääräksi piispaksi. Matti Väisänen on siis osoittautunut valepiispaksi Suomen ev-lut kirkossa.

Nähtäväksi jää se, kuinka pian Luther Säätiö nyt ryhtyy toimiin jo nyt olemassa olevan kirkkonsa julkistamiseen. Ilmeistä on, että valmistelut ovat pitkällä. Tuleva syksy ja talvi näyttävät, miten asia kulkee eteenpäin. Mistään suuresta yhteisöstä ei kuitenkaan ole kysymys vaan LS-kirkosta muodostunee pieni kirkollinen ryhmittymä muiden Suomessa jo olevien protestanttisten ryhmien joukkoon. LS-kirkko ei HTT:n (Hevosmiesten TietotoToimisto) tietojen mukaan tule olemaan kovin paljon suurempi kuin Suomessa oleva juutalainen yhdyskunta (noin 1000 jäsentä) ja kooltaan ilmeisesti lähempänä Mormonikirkkoa (reilut 3000 jäsentä). Suomen katolisen kirkon kokoiseksi (noin 10 000 jäsentä) LS-kirkko näillä näkymin tuskin muodostuu. Uskontokuntien tiedot on muuten vuodelta 2007. LS-kirkon väestöennuste perustuu julkisuudessa olleisiin tietoihin yhteisön postituslistoista ja jumalanpalvelusyhteisöjen määrästä.

Piispan kunnioittamisesta

Kun kirkko valitsee linjansa, käydään asiasta keskusteluja ja ratkaisua etsitään Jumalan edessä rukoillen. Joskus prosessi on pitkä ja hidas; ehkä vaikeakin. Jumalan siunaus ja ohjaus on vilpittömän rukouksen sisältö. Kun valinnat ja ratkaisut on lopulta tehty asianmukaisella tavalla ja luottaen Jumalan ohjaukseen, niin silloin on aika elää päätösten mukaan. Erityisesti tämä koskee kirkon johtajien, piispojen valintaa. Kun valinnat on tehty, on aika tukea piispaa ja antaa hänelle tuki ja rukoilla piispan puolesta.

Luterilaisessa kirkossa on valittu uusi arkkipiispa ja Helsingin piispa. Molemmat vaalit ovat olleet tiukkoja taistoja sekä persoonista että myös niistä linjoista, joihin uuden johtajan toivotaan ohjaavan kirkkoa. Olen iloinnut molemmista tuloksista, koska uskon niiden olevan Jumalan johdatus tällä hetkellä, paras mahdollisuus kirkon uudistumiselle ja oikeille askelille tulevaisuuteen. Tiedän kyllä, että toisille äänestystulos on ollut pettymys, kun oma ehdokas ei ole menestynyt. Jos tulos olisi ollut toinen, niin olisin surrut ratkaisua ja sen jälkeen kunnioittanut valittua piispaa. Se, että käydyn vaalin jälkeen ryhtyisin propaganda taisteluun valittua vastaan, olisi minulle kirkon pilkkaamista, hävettävää ja väärin. Kristittynä ja pappina ajattelen, että kuuluessani kirkkoon, haluan tukea piispaani. Jos en halua kuulua yhteisöön on parempi siirtyä yhteisöstä pois, mutta tehdä se kunnioittavasti.

Jos Helsinkiin olisi valittu piispaksi Matti Poutiainen ja arkkipiispaksi Miikka Ruokanen, niin kunnioittaisin valintaa ja toivottaisin heille Jumalan siunausta haastavassa tehtävässä. Minulle heidän valintansa ei olisi ollut syy lähteä luterilaisesta kirkosta. Joillekin se olisi sitä ollut.

 Kunnioitan myös Matti Väisäsen valintaa, mutta ajattelen, että kyseessä ei ole enää osa Suomen ev-lut kirkkoa vaan oman kirkkokunnan perustaminen.  Väisänen kuuluu de facto jo nyt omaan kirkkoonsa, vaikka se perustetaan lopullisesti vasta hetken päästä.  Mitä pikemmin, sen parempi kaikille. En jaa hänen käsityksiään, mutta hänen oma kirkkonsa on valinnut hänet piispakseen. Toivon ja rukoilen, että Luther Säätiön kirkkokin voi tuoda osaltaan evankeliumia ja armoa Suomeen.

Silloin, kun kuuluu kristilliseen yhteisöön, niin sen kirkon piispaa on syytä kunnioittaa ja siunata. Jos kuuluu toiseen kristilliseen kirkkoon, yhteisöön lahkoon tai ties mihin uskonnolliseen kuppikuntaan on silti syytä kunnioittaa toisten kristillisten yhteisöjen johtajia.

Olen kirjoittanut pitkän ja joidenkin mielestä osoittelevan johdantokirjoituksen. On totta, että kirjoituksellani on selvä osoite. Se osoite on kotimaa24.fi sivuston nimellä, nimimerkillä tai nimettömästi kirjoittavien käsittämättömän ala-arvoiset kirjoitukset viime päivien aikana kirkon uusia johtajia kohtaan. Minua hävettää lukea näitä tekstejä. Eivät ne osu valittuihin piispoihin, mutta jättävät leimansa kirjoittajiin.

Toivoisin, ettei Kotimaa24 blogistossa julkaistaisi luterilaisen kirkon piispoja herjaavia kirjoituksia. Toivon, että vaalissa hävinneet kandidaatit voisivat myös suitsea parjauskirjoittamista. Toivon, että Kotimaa24 tekee asiasta omia johtopäätöksiään.

(Olenko muuten kaiken lisäksi Kotimaa-lehden tilaajana rahoittamassa koko tuota touhua?)

***

En kuitenkaan jaksa uskoa, että tämä tapahtuisi. Sen sijaan ajattelen, että räävittömyys jatkuu. Sen tähden en halua olla osallinen Kotimaa24 yhteisössä, koska lukemalla, kommentoimalla tai kirjoittamalla tuen tällaisen tavan jatkumista. Tulevat kirjoitukseni voi halutessaan lukea näiltä sivuilta  Dosentin ikkunan blogista.

PS
Kirjoitus on samanaikaisesti julkaistu Kotimaa24-sivustolla, joka kirjoituksen on saanut aikaiseksi.