Arkkipiispan hiipan tavoittelijat

AP_kaapu

Tulevan arkkipiispan nimi on useaan kertaan mainittu, mutta vielä ei asiasta voi olla varma, koska vaali on vasta edessä. Ehdokkaita on nyt virallisesti viisi: lähetysjohtaja, teologian tohtori Ville Auvinen (s.1966), organisaation ja johtamisen yliopisto-opettaja, teologian tohtori Heli Inkinen (s.1957), kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantola (s. 1957), Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma (s.1962) ja Porvoon hiippakunnan piispa, dosentti Björn Vikström (1963).

Arkkipiispan viran hakuprosessi on siis siirtynyt tositoimien osastoon. Ja kannattaa muistaa, että virkaa ei haeta vaan aina kyse on ryhmästä äänivaltaisia päättäjiä (minimi 30), jotka voivat asettaa ehdolle jonkun henkilön arkkipiispaksi. Nyt on siirrytty alkuverryttelystä esivaaliin ja ehdokkaiden esittelyyn erilaisissa tilaisuuksissa. Vaalissa on edessä kahden kuukauden mittainen alkuerä ja finaalisarja alkanee ensimmäisen kierroksen jälkeen – tässä vaalissa tuskin kukaan saa yli 50% äänistä ensimmäisellä kierroksella.

Faktat

– vaalipäivät ovat 8.2.2018 ja toinen kierros 1.3.2018
– äänestäjiä on 1525, joista 603 arkkihiippakunnan pappeja ja lehtoreita, 603 seurakuntien edustajia. Näiden äänien painoarvo tiputetaan vaalissa yhteen kolmasosaan eli noin 400 ääneen. Muut äänet, 320, lasketaan sellaisenaan. Äänestäjiä ovat kirkolliskokous, hiippakuntavaltuustot, kapitulit ja kirkkohallituksen täysistunto. Läpimenoon vaaditaan siis hiukan yli 360 ääntä.

Arkkipiispan-vaakuna-v_

Ehdokkaat

Ehdokkaat voi ryhmitellä useammalla tavalla:
miehet-naiset: Tässä osastossa Heli Inkinen ponkaisee esiin suvereenisti. Naispuolisen arkkipiispan odotus on kovaa ja Inkinen saa tästä vahvan nosteen.

piispat – ei-piispat: Björn Vikström, Tapio Luoma ja Ilkka Kantola ovat piispoja ja he saavat tästä vaalissa apua. Arkkipiispan työssä on suuri määrä hallinnollisia vastuita ja niiden tunteminen oman piispanviran hoidon näkökulmasta auttaa paljon.

poliitikot – muut: Sekä Ilkka Kantola (sd) että Ville Auvinen (kd) ovat vahvasti mukana politiikassa. Auvinen tosin on vielä jäänyt oman kaupunkinsa valtuutetuksi, eikä ole pärjännyt valtakunnan politiikassa. Kaksi kysymystä: Onko poliittinen ura tässä vaalissa este vai noste? Onko arkkipiispan vaalilla merkitystä mahdollisiin tuleviin vaaleihin?

teologinen linja: Ville Auvinen singahtaa tässä kohdin ihan omaan luokkaansa vastustamalla sekä naisten pappisvirkaa että homoparien kirkollista vihkimistä. Muiden ehdokkaiden kohdalla kysymys naisen asemasta pappisvirassa ei ole mikään kysymys enää. Tapio Luoma ei kannata homoparien kirkollista vihkimistä, mutta toisaalta on luvannut seurata perässä, jos kirkossa näin päätetään. Tämä linjan päättämättömyys on jo saanut Miikka Ruokasen Kotimaa-lehdessä nostamaan esiin ajopuusyytöksen: eikö arkkipiispan tulisi johtaa eikä peesata?, kysyi Ruokanen. – On sinällään todella outoa, että kysymys sukupuolesta saa edelleen merkittävän aseman teologisen linjan määrittäjänä. Toisaalta sitä kautta peilataan kysymystä raamatuntulkinnasta, arjen kokemustodellisuuden näkemisestä, etiikasta ja kristillisestä elämäntulkinnasta. Oma toiveeni on, että paneelit nostavat esiin ehdokkaiden käsityksiä kirkon ydintehtävästä, evankeliumin merkityksestä arjessa, kirkon ja yhteiskunnan suhteesta jne.

 

apsauva1

Esivaali ja ennuste

Perinteinen piispanvaalin ilmiö oli lehtien yleisönosaston kannattajalistat. Digiaika on tuonut mukanaan kannattajasivut, joilla voidaan myös esitellä monipuolisesti ehdokkaan mielipiteitä. Ehdokkaiden sivut ovat yleisesti hienot ja informatiiviset, tosin Ville Auvinen ja Ilkka Kantola ovat liikkeellä hieman muiden jäljessä ja se näkyy myös sivujen niukkuutena.

Kunkin ehdokkaan tukiryhmä on nyt julkistanut äänestävien tukijoiden listan. Minimissään sen tulee siis olla 30. Lähimmäs tätä minimimäärää jäävät tässä alkuvaiheessa Ville Auvinen (43 äänestäjää) ja Ilkka Kantola (42 äänestäjää).

Kannattajasivujen epävirallisessa esivaalissa Tapio Luoma näyttää vetävän kaulaa muihin, mutta jos äänestäjien osalta palauttaa turkulaisäänet 1/3 mittakaavaan, niin tilanne on hieman toisenlainen.

Heli Inkinen on ollut vaalityössä muita aktiivisempi ja hänen äänestävä tukijoukkonsa on suurempi: 73 äänestäjää. Hieman suurempi määrä on Björn Vikströmin (75 äänestäjää) sivuilla ja etenkin Tapio Luomalla (109 äänestäjää). Yhteensä kantansa on ilmaissut jo nyt noin 350 äänestäjää [HUOM. äänimäärissä marraskuun lopun tilanne]

Kannattajasivujen epävirallisessa esivaalissa Tapio Luoma näyttää vetävän kaulaa muihin, mutta jos äänestäjien osalta palauttaa turkulaisäänet 1/3 mittakaavaan, niin tilanne on hieman toisenlainen. Luvut ovat osin tulkinnanvaraisia ja muuttuvat oletettavasti paljonkin jatkossa.

Luoma 67 (34%)
Vikström 53 (27%)
Inkinen 36 (18%)
Kantola 20 (10%)
Auvinen 20 (10%)
Yhteensä 196

Seuraa näitä seikkoja jatkossa

  1. Esivaalin alkuvaiheessa toiselle kierrokselle näyttäisi menevät Tapio Luoma ja Björn Vikström. Nousevatko he vaalipaneelissa esille samoin kuin ennakkoasetelmissa? Pitävätkö he ennakkosuosikin asemansa?
  2. Jos Luoma ja Vikström selviytyvät voittajiksi ensimmäisellä kierroksella, on edessä tiukka toinen kierros.
    Moni arvelee Auvisen äänten siirtyvän toisella kierroksella Luomalle.
    Toisaalta suuri osa Inkisen ja Kantolan äänestäjistä siirtyisi Vikströmin taakse. Tämän hetken kannatustilanteen mukaan Vikström näyttäisi olevan hienoisessa gallupkärjessä lopullisen äänestyksen osalta.
  1. Inkisen, Kantolan ja Auvisen kannattajalistat keskittyvät muita enemmän arkkihiippakuntaan. Nouseeko heidän osaltaan kannatus jatkossa, kun muun Suomen äänestäjät heräävät vaaliin?
  2. Yllätysmomentin voi tarjota monikin seikka.

– Onko Auvisen tukijoukko todellisuudessa suurempi? Kirkolliskokousvaaleissa Auvisen hengenheimolaiset saivat noin 25% papiston äänistä.

– Nouseeko Luoma-gate vaalissa merkittävään asemaan? Kysymys Espoon hiippakunnan seksuaalisen väärinkäyttöepäilyn puutteellisesta hoitamisesta voi hiertää vaalissa pitkään.

– Ketkä ehdokkaista nousevat esiin vaalikeskusteluissa? Arkkipiispalta toivotaan sekä vahvaa linjaa että myös kykyä tuoda se julki.

– Jokaiselta ehdokkaalta tulisi kysyä kirkon talouden hoitamisesta ja myös arvioida, mikä vaikutus kullakin olisi.

 

Välimatka seurakuntalaisten käsityksiin

Suurin ristiriita tai jännite on Ville Auvisen kantojen ja seurakuntalaisten (ja papiston) käsitysten välillä. Ennemmin tai myöhemmin jossakin haastattelusta tai linjauksesta ryöpsähtäisi nais- tai homokeskustelu, jossa elementteinä olisi syrjimisen ja ihmisarvon mausteilla kysymys siitä, kuka saa olla kokonaan pappi ja kristitty. Kirkosta saattaisi keventyä heittämällä saman verran jäseniä kuin konservatiivisiin herätysliikkeisiin lukeutuu tällä hetkellä (140 000-160 000). Siinä jo mitattaisiin arkkipiispan hintalappua. Näissä seikoissa Auvinen vetää nykyisin linjaa, joka on kovin kaukana seurakuntalaisten käsityksistä.

EDIT: kuvat vaihdettu 1.12.2017 klo 19:35

Mainokset

Mikä ratkaisi Helsingin piispanvaalin?

Ratkaisivatko konservatiivit?

Helsingin piispanvaali on nostanut esiin kaksi tulkintaa, jotka kaipaavat lyhyttä kommenttia. Seppo Simola (HS) aprikoi, että vaalissa liberaalit tai teologisesti liberaaleiksi määriteltävät olisivat äänestäneet naisehdokkaita (Hallamaa ja Hintikka): ”moni liberaaleista äänestäjistä valitsi jomman kumman naisehdokkaan”. Tämä väite on aivan liian yksioikoinen ja sen osoittaa vääräksi pelkästään se, että ns. konservatiivisempia ryhmien äänimäärä kirkolliskokousvaaleissa oli noin 170-180 äänen paikkeilla (papit ja maallikot yhteensä).

Vastaavan analyysin voi tehdä Jäsen 360 -aineistosta.

Tämän pohjalta voi olettaa, että reilusti yli puolet tai ehkä jopa 70-80% Laajasalon äänistä tuli perusliberaalista hiippakunnan kannattajakunnasta. Hiippakunnan äänestäjät nyt vain eivät ole konservatiiveja kuin varsin pieneltä osalta. Seurakuntalaiset kokonaisuudessaan vielä vähemmän.

Toisaalta on luultavaa, että ns. konservatiivisen joukon äänet ovat menneet Laajasalolle ja ilman niitä vaali ei olisi ratkennut ensimmäisellä kierroksella. Konservatiivit olivat siis vaa’ankieliasemassa.  [Jos siis ylipäänsä huonosti todellisuutta tulkitseva jako liberaaleihin ja konservatiiveihin on mielekäs tässä kohdassa.]

 

Miksi Laajasalo valittiin?

Toinen kysymys liittyy Teemu Laajasalon suuren kannatuksen syihin. Hätäisimmät ovat etsineet syytä sukupuolesta ja näyttelijän työstä televisiossa. Olennainen asia on kuitenkin käsittääkseni huikea veto, jonka Laajasalo teki Kallion kirkkoherrana. Olin Alppilan kirkon toiminnanjohtajana aitiopaikalla näkemässä sen erinomaisen työn, jota Laajasalo teki johtaessaan seurakuntaa (työntekijät, seurakuntaneuvosto, Kallion asukkaat). Muutamassa vuodessa seurakunnan toiminta on kehittynyt valtavasti ja sen ytimessä on ollut innovatiivinen johtaminen.

Sukupuolesta Laajasalo sai ehkä jonkun lisä-äänen, mutta myös menetti ääniä. Valtaosa kaikista, myös Laajasaloa äänestäneistä, olisi toivonut piispojen joukkoon ainakin yhden naisen. Tätä käsitystä olisi hyvä jotenkin tutkimuksen keinoin varmentaa.

TV-julkisuuden merkitys on moninainen.  Hyvä esiintymiskyky a-talk tyyppisissä ympäristöissä on vahva plussa kaikille. Kun siihen liitetään osaaminen yle-leaks näyttelijänä ja käsikirjoittajana tai radio Dein ohjelman vetäjänä, niin mediaosaamisen määrä on suuri. Ei tästä piispalle työssään haittaa pitäisi olla.

Sukupuoli ja medianäkyvyys eivät vaalia ratkaisseet. Kyllä se oli arkiduuni Kallion kirkkoherrana. Piispoja myös valitaan tällä yhä useammin kirkkoherrojen joukosta.

Arkkipiispa, MTV3, PS ja kirkkoturva

AP_MakinenFaktat

Arkkipiispa Kari Mäkinen antoi 26.3. MTV3 Uutisekstrassa noin 10 minuutin mittaisen haastattelun pääsiäisen teemasta ja Euroopan terroriuutisista.

Aivan viime sekunneilla haastattelija Kari Pyrhönen kysyi kirkon suhtautumista ”paperittomiin, jotka hakevat turvaa kirkosta”. Arkkipiispa Mäkisen lyhyt vastaus kuului näin: ”Silloin kun ihminen on sellaisessa tilanteessa, että ihminen hakee turvaa, niin kirkon ovet eivät ole kiinni. Tähän on varauduttu ja tästä on keskusteltu. Se tarkoittaa sitä, että ihmiset otetaan vakavasti, mutta me emme piilottele ihmisiä – mutta emme myöskään aja ihmisiä pois.”

Lyhyt vastaus avasi tärkeän kysymyksen, mutta aikapulan vuoksi teemaa ei käsitelty likimainkaan siinä määrin kuin olisi ollut tarpeen. Mitä oikeastaan tarkoittaa, että kirkon ovi ei ole kiinni?

 

MTV3 lisätulkinta

MTV3-uutissivulla kirjoitettiin pian haastattelun jälkeen seuraavasti:

Arkkipiispa kertoo, että kirkossa on varauduttu kielteisiin päätöksiin, joita monet turvapaikanhakijat tämän vuoden aikana saavat. Tämä voi johtaa paperittomiksi jääneiden ”katoamisiin” ja uuden turvapaikan etsimiseen seurakunnista.
Kirkko on varautunut kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden suojelemiseen, kertoo arkkipiispa Kari Mäkinen MTV:n Uutisextran haastattelussa.

MTV3 on tulkinnut arkkipiispan lausuntoa kovin leväperäisesti ja puhunut kirkon antamasta ”uudesta turvapaikasta”. Tällaista kirkossa ei kuitenkaan ole tiettävästi suunnitteilla missään päin.

 

PS_kuvaPerussuomalaisten kärjistys

Keskustelu sai edeellen lisäpontta, kun Perussuomalaiset julkaisivat Facebookissa tiistaina 29.3. klo 8 kuvan, jossa on teksti:

Arkkipiispa Mäkinen antaisi ilman perustetta maahan saapuville turvapaikan
Me antaisimme heille käytäväpaikan
Taustakuvana lentokone, kuvan alalaidassa Perussuomalaisten logo.

Perussuomalaiset ovat  kärjistäneet puolestaan asiaa edelleen. Heidän julkaisussaan turvapaikan hakijat leimataan ”ilman perustetta maahan tuleviksi”. Kaikilla turvapaikan hakijoilla on kuitenkin vahva syy etsiä turvaa, myös niillä jotka lopulta saavat Suomen tiukentuneiden nykysäädösten vuoksi kielteisen päätöksen.

 

Mitä kirkko tekee ja mitä kirkko ei tee: kirkkoturva

Yllä kuvatussa uutisoinnissa ja keskustelussa menivät valitettavasti sekaisin (toivottavasti ei kuitenkaan tietoisesti ja tahallaan) turvapaikan hakeminen ja kirkon antama muu tuki. Miksi MTV3 ei tarkistanut uutisen sisältöä ja miksi Perussuomalaiset esiintyi korostetun kirkkokielteisesti?

Kirkko ei myönnä turvapaikkaa, kirkko ei myöskään elä omankädenoikeuden maailmassa vaan toimii yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Joissakin tilanteissa kirkko kuitenkin tarjoaa erityistä tukea, kun selvitetään onko kielteinen päätös lainmukainen ja onko päätöksenteko ottanut huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat jne. Silloin kun kirkon ovelta haetaan apua, ruokaa tai turvaa, niin sitä tarjotaan, jos voidaan. Tämä koskee myös jokaista avuntarvitsijaa katsomatta ikään, sukupuoleen, sukuun, säätyyn tai kansallisuuteen. Joskus apu voi olla vain kohtaaminen ja ymmärtäminen, Joskus enemmän.

On kaikkien etu, että millään osapuolella ei ole käsitystä, että kirkko ryhtyisi käymään erityistä kirkollista lisäoikeutta ja myöntäisi muutamalla tuhannelle hakijalle omin luvin turvapaikan.

On kuitenkin tilanteita, jossa kielteisen päätöksen saanut tarvitsee aineellista ja henkistä tukea. On myös tilanteita, joissa on vielä hyvä käydä läpi päätöksenteko ja tutkia, onko kaikki olennainen otettu huomioon. On ehkä myös tilanteita, joissa kirkolla on juuri kyseiseen tapaukseen liittyen erityisen hyvät kansainväliset yhteydet ja erityistä paikallistuntemusta. Siitä voi parhaimmillaan olla hyötyä myös viranomaisten päätöksentekoon. Kirkko on perinteisesti ollut paikka, jossa oikeutensa menettänyt voi sitä hakea ja siksi kirkon ovia ei tule sulkea.

Mitään ylimaallista viisautta ei kirkollakaan ole turvapaikan käsittelyyn. Inhimillisyyttä ja ihmisten kohtaamista ehkä sitäkin enemmän.

Suomessa on tällä hetkellä myönteinen kuva siitä, että virkamiehet tekevät hyvä työtä ja valmistelevat päätökset asianmukaisesti lakeja noudattaen. Jos kuitenkin käy ilmi, että jossakin kohtaa laki on kohtuuton, niin kirkon tulee nostaa asiat keskusteluun ja puolustaa ihmistä.

 

Kirkon vuonna 2015 päivitetyt ohjeet kirkkoturvasta löytyvät tästä linkistä.
ps. linkki tarkistettu 30.3.2016 klo 13.45

 

Piispa, moskeijat ja suurmoskeija

Fazl moskeija Lontoossa vuodelta 1926. Kuva: wikipedia
Fazl moskeija Lontoossa vuodelta 1926. Kuva: wikipedia

Helsinkiin on puuhattu jonkin aikaa suurmoskeijaa. Hanke on saanut paljon julkisuutta ja vaikka rahoitus on vielä aivan alkutekijöissään, on rakennukselle jo kaavailtu paikkaa keskustaan perinteisten hiilikasojen kulmille. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on muutamia pienehköjä muslimien sakraalitiloja.

Helsingin piispa Irja Askola tuki haastattelussaan (HS 16.1.2015) muslimien tarvetta saada asianmukaisia tiloja uskonharjoittamiseen. Samalla hän torppasi ajatuksen kirkkojen käyttämisestä tähän tarkoitukseen. Tässä vaiheessa piispa vältti kommentoimasta suurmoskeijahanketta, koska hanke on vielä niin alkuvaiheessa.

Millaisia islamin pyhiä tiloja tarvitaan Helsinkiin lisää ?

Piispa Askola totesi mielestäni erinomaisen osuvasti, että kristinuskon näkökulmasta tulee kysymyksiä lähestyä lähimmäisenrakkauden näkökulmasta: miten vahvistaa maahanmuuttajien kotoutumista? miten tarjota mahdollisuus oman uskon harjoittamiseen?

Siitä huolimatta, että missään muslimimaassa ei taideta suhtautua erityisen myönteisesti kristittyjen uskonharjoittamiseen, on meidän syytä toimia näin. Sen sijaan, että rakentaisimme viholliskuvia erilaista uskoa tunnustavista, on jokainen kristitty kutsuttu rakastamaan tulijoita ja tukemaan oman identiteetin rakentumista vieraissa oloissa.

 

Kysymykset

Entä ajatus suurmoskeijasta? Ajattelen, että samoin kuin kristityt kaipaavat paikkaa hiljentyä ja rukoilla, niin saman haluan suoda muslimeille. Tästä huolimatta ajatus suurmoskeijasta on mielestäni kysymyksiä herättävä hanke kahdesta syystä.

Ensinnäkin on vaikea ajatella, että yksi suurmoskeija voisi olla yhtä aikaa kaikkien eri maista tulevien muslimiryhmien koti. Voisiko vastaavasti jonnekin rakentaa suurkirkon, joka palvelisi yhtä aikaa ortodokseja, katolisia ja protestantteja? Jos Venäjän ortodoksit vetäisivät liturgiaa, niin USA:n baptistit voisivat vierastaa menoja. Tai jos Ruotsin luterilaiset hoitaisivat kirkon virkaa, niin Italian katolisilla voisi olla nieleskelemistä. Tuskin vastaavat kysymykset ovat muslimien parissa paljon helpompia.

Toinen kysymysrypäs liittyy hankkeen rahoitukseen ja mittaluokkaan. Kun Ruotsissa Göteborgiin (7 miljoonaa euroa) ja Gävleen (0,5 miljoonaa euroa) rakennettiin tai korjattiin moskeijat, niin mittaluokka oli maltillinen Miksi Helsinkiin tulisi rakentaa yli 100 miljoonan rahoituksen tarvitseva suurmoskeija ja kulttuurikeskus?
”Hinta-arvio, 110–140 miljoonaa euroa, lähentelee Musiikkitalon 165 miljoonan euron hintaa.” (HS 10.1.2015)
Olisiko asianmukaisempaa etsiä pienempiä ja eri muslimiyhteisöjä palvelevia pienempiä tiloja?

Sinällään lienee varsin normaalia, että jonkin verran rahoitusta tulee myös ulkomailta. Tämän tulee olla kuitenkin erittäin läpinäkyvää ja avointa. Ehkä esimerkkinä voi pitää Suomen Luterilaisen kirkon saamaa tukea Amerikasta toisen maailmansodan jälkeen. Ulkomainen rahoitus loi hyvää yhteisöön. Miten sama voisi toteutua nyt?

Nämä kysymykset ovat aitoja myös siinä mielessä, että tällä hetkellä mielessäni vallitsevista epäilyksistä huolimatta voi suurmoskeijahanke olla lopulta ihan mielekäs hanke. Aika näyttää millaisia vastauksia kysymykset saavat.

 

Realismi ja rakkaus

Ei tule olla sinisilmäinen sen suhteen, että uskontojen sisällä kaikki ryhmät aina rakentavat rauhaa ja hyvinvointia. Hyvää tahtoessaan on esimerkiksi muinaisen Israelin parissa esiintynyt sotaideologiaa Jahven nimissä ja 1600-luvulla suomalaiset taistelivat protestanttien riveissä katolisen lipun alla liikkuneita vastaan vuosikymmeniä. Siis vain kaksi esimerkkiä mainitakseni. Joskus uskontoa viedään politiikan ehdoilla kovin helposti.

Jos maahanmuuttajien sosiaaliset olosuhteet ovat vaikeat, niin uskonto voi toimia myös kärjistymistä suuntaavana tekijänä. Ongelmat nousevat kuitenkin erityisesti työttömyydestä, ulkopuolisuudesta, vieraantumisesta ja muista sosiaalisista ongelmista. Näiden kysymysten edessä ei minkään tahon sinisilmäisyys auta vaan on tehtävä töitä yhteiskunnan kaikkien jäsenten hyvinvoinnin eteen.

 

PS1 Kotouttamista eli kokonaisvaltaista yhteiskuntaan liittymistä tarvitaan niin maahanmuuttajille kuin myös maassa eläville työttömille. Turvapaikan hakijoita on noin 30 000, työttömiä yli 300 000. Rakkauden ja realismin tekoja tarvitaan kaikkien niiden kohdalla, jotka elävät vaarassa tulla yhteisöjen uloslyömiksi.

Kari_Latvus2
Blogisti: Kari Latvus

PS2 Samalla kun tuetaan muslimien omaa uskonnonharjoitusta, on seurakunnissa syytä ilolla ja lämmöllä ottaa vastaan jokainen kristinuskosta kiinnostunut maahanmuuttaja. Tulijoita ei tule käännyttää kristinuskoon, mutta ei myöskään käännyttää pois kirkon ovelta silloin siihen kolkutetaan.

Sukupuolitettu kirkkoherra

Kirkolliskokous Turussa on ollut tällä viikolla dramaattinen ja yllätyksellinen. Yksi erityisen kuumista keskustelluista asioista on ollut kirkkoherran asema seurakuntaneuvostossa ja tähän liittyen tulevan ns. yhtymärovastin asema seurakuntayhtymän yhtymän kirkkoneuvostossa.

Kirkolliskokous teki historiallisen päätöksen ja linjasi kirkkoherran pois puheenjohtajan paikalta. Päätös on historiallinen, sillä toisin kuin johtajat kunnallisdemokratiassa, on seurakunnassa kirkkoherra johtanut seurakunnan päätöksentekoa johtamalla puhetta, toimimalla esittelijänä, päättäjänä ja päätösten toimeenpanijana. Lopuksi kirkkoherra on vielä arvioinut tekemänsä työtä.

Kirkolliskokouksessa ratkaisevan aloitteen teki Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen.

Kysymys oli siis kirkkoherran asemasta ja mielipiteiden jakolinjojen olisi voinut olettaa muodostuvan maallikkoedustajien ja papiston välillä. Toisin kuitenkin kävi, sillä sekä kirkolliskokouksessa että sen jälkeisessä some-keskustelussa kysymyksestä tuli sukupuolen mukaan roolitettu asia.

Kirkkoherran puheenjohtajuuden taakse olivat jo ennen kirkolliskokousta ilmoittautuneet kirkkoherrat Kalervo Salo ja Oiva Malinen. Kokouksen aikana samaa linjaa jatkoi kirkkoherra Tapio Seppälä, jonka taakse ilmoittautuivat näyttävästi kannatuspuheenvuoroilla miespiispojen letka (Repo, Peura, Salmi, Häkkinen). Kotimaa 24-uutisen mukaan samaa kantaa edusti myös piispa Luoma.

Merkittävät puheenvuorot maallikkopuheenjohtaja ratkaisun puolesta käyttivät kirkkoherroista Eija Nivala ja Päivi Linnoinen – sekä Pertti Simola, ainoa sukupuolirajan rikkonut kirkkoherra. (Papeista toki muitakin oli samalla kannalla, blogistin lisäksi mm. Mika Aspinen.)

Kaksi keskeistä seikkaa
Eija Nivala ilmoittautui ratkaisevassa vaiheessa tukemaan Pirjo Alakapee-Hakulisen esitystä. Asian käsittelyssä Päivi Linnoinen totesi, että kirkkoherran tehtävää seurakunnan johtajana voi mainiosti hoitaa esittelijänä. Näin voi oikeastaan keskittyä paremmin teologisen ja hengellisen asiantuntijuuden hoitamiseen.

Myös omassa jälkianalyysissani ajattelen, että ratkaisu aivan ilmeisesti sisältää paljon positiivisia mahdollisuuksia kehittää seurakunnan johtamista uudesta roolista käsin.

Toinen ja erikoisempi seikka on sukupuolirooli: päätöksenteossa mieskirkkoherrojen joukko vannoi puheenjohtamisen ja perinteisen vallankäytön nimeen, samoin kantansa ilmaisseet miespiispat. Onko niin, että miehille puheenjohtajan rooli on tärkeämpi ja pitää sisällään sanoittamattomia kulttuurisia seikkoja.  Miesjohtajan malliin kuuluu toimia ryhmän puheenjohtajana ja myös kantaa historiallista pappissäädyn sosiaalista mallia. Toisaalta naisjohtajien saattaa olla helpompi hyväksyä työtoveriksi vaaleilla valittu maallikkopuheenjohtaja.

Erityisesti mieskirkkoherrojen tulisi katsoa asiassa sekä kulttuurihistorian analyysiin että myös peiliin.

Oma päätökseni kannattaa kirkkoherran roolin muutoksesta perustui kahteen asiakokonaisuuteen. Yhtäältä kysymys on mahdollisuudesta sitouttaa, joku asiansa osaava seurakuntalainen toimimaan aktiivisesti seurakunnan hyväksi. Toiseksi ratkaisussa poistetaan niitä kiusallisia seikkoja, jotka kirkkoherrojen moninkertaiset ja päällekkäiset roolit synnyttävät.

Päätös on tervetullut linjaus, joka tarjoaa paljon opittavaa seurakunnissa ja varmasti enemmän voitettavaa kuin hävittävää sekä seurakunnille että kirkkoherroille. Naiskirkkoherrat näyttävät osaamisellaan tietä uuteen.

Tarkennus 21.5. 2013: Kirkkoherra (electa) Päivi Linnoinen aloittaa kirkkoherrana Tapiolassa 1.6.2013.

Kädenojennus ja kaapin paikka


Keväällä 2012 vanhoillislestadiolaisuus on ollut usein eri tahojen tarkastelun kohteena. Eri lehdet, TV ja internetin keskustelupalstat ovat sisältäneet poikkeuksellisen paljon analyysejä vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntakäsityksestä, kasteopista, naisten asemasta, hoitokokouksista ja jopa lapsiin kohdistuneista rikoksista. Monien mielestä liike on jo pitkään kulkenut tietä, joka saattaa jopa johtaa pois luterilaisen kirkon piiristä omaksi uskonnolliseksi yhteisöksi. Monet ovat tässä tilanteessa ihmetelleet piispojen vaitonaista ja kaiken hyväksyvää linjaa; myös allekirjoittanut pohti tätä  toukokuussa Kirkonkellarin pääkirjoituksessa  ”Piispojen hyväuskoinen vaikeneminen” (4/2012 ).

Lopella vietettiin Suviseuroja kesäkuun lopussa. Monilta osin tapahtuma noudatti vanhoja latuja. Johtopaikoille naisilla ei ollut edelleenkään asiaa. Jos tämä on mittari vanhalle linjalle, niin mitään muutosta ei ole näkyvissä.

On kuitenkin kaksi seikkaa, jotka kertovat muutoksen tuulista. Ensimmäinen on radion horisonttiohjelma, jossa mukana olivat teologi Ruut Hurtig, tutkija Tuomas Palola ja tiedottaja Rebekka Naatus (toimittajat Simo Alastalo ja Jan Ahonen). Siinä keskusteltiin avoimesti ja oikeilla nimillä asioista, jotka ovat keskeisiä ja tärkeitä. Tällainen liikkeen sisäisen keskustelun käyminen suorassa lähetyksessä on hatunnoston arvoinen asia. Lähetys on tarjolla jonkin aikaa Yle Areenassa. Tässä linkki ohjelmaan.

Toinen seikka on kolmen piispan, Matti Revon, Tapio Luoman ja Irja Askolan juhlilla käyttämät puheenvuorot. Kaikissa niissä etsittiin aivan uutta lähestymistapaa liikkeen ja luterilaisen kirkon suhteisiin. Erityisesti Matti Revon laaja avajaispuhe on tiukka ja suorasanainen läksytys kirkon opista poikenneelle liikkeelle.

Piispojen puheet ovat yhtä aikaa selvä linjanmuutos: niissä osoitetaan liikkeelle kutsu uuteen yhteistyöhön ja samalla näytetään kaapin paikkaa. Se, joka haluaa näkee niissä lämpimän kädenojennuksen, ei nyrkin lyömistä saarnastuolin kaiteeseen.  Piispojen puheissa on kuultavissa enemmän toivetta yhteistyöstä, mutta kyllä mukana on myös muistutus kirkon rajoista.

Tapio Luoma vihittiin Espoon piispaksi

Tänään 12.2.2012 vietetiin hieno juhla Espoon uuden piispan Tapio Luoman tullessa hiippakuntaan. Arkkipiispa Kari Mäkisen painava viesti liittyi piispan oman inhimillisyyden, erehtyväisyyden ja haavoittuvaisuuden muistamiseen. Tämä on ikiaikaisesti ollut piispojen kilvoittelun paikka ja haastetta varmaan riittää pitää jalat arkisesti maassa.

Piispa Tapio Luoma kehoitti saarnassaan katsomaan arkiseen ja pieneen. Siinä on Jumalan työ läsnä. Hyvä ajatus.

Piispojen asusteet ovat sopivan juhlavia, mutta hiippa, siis mitra, jonka symboliikka tulee itämaisten kuninkaiden kruunuista herättää ainakin minun mielessäni myös pientä epäröintiä. Piispan vallan merkkejä on tasaisesti kasvatettu viimeisten vuosikymmenien aikana ja se näkyy myös tässä kohdin. Vielä 1970-luvulla korostettiin piispan olevan yksi papeista, mutta nyt on toisin. Selkeä virkaan vihkimys ja viran tunnusmerkit. Piispan valta on noussut siis myös hiippaan eli mitraan.

Tarvitaanko piispan mitraa oikeasti luterilaisessa kirkossa? Pitääkö piispojen kuninkaallisuutta korostaa? Miksi ja milloin hiipat eli mitrat tulivat Suomessa käyttöön?
Mitraa voi perustella katolisen kirkon esikuvalla, mutta onko tämä oikeasti hyvä ja toivottava luterilainen polku, joka näkyy myös muissa luterilaisissa kirkoissa? Mitä trendi kertoo suomalaisista ja innostamme liittyä katoliseen kulttuuriin?

* * *

Lämpimästi tervetuloa, piispa Tapio Luoma, Espoon hiippakuntaan – vai oliko se nykyisin Luomakunta?

 

Jälkikirjoitus 12.2.2012: Tapio Luoman piispanvihkimyksessä Kaarlo Kalliala ja Björn Vikström eivät käyttäneet tilaisuudessa piispan hiippaa eli mitraa.  Dosentin ikkunan saamien tietojen mukaan he eivät ole käyttäneet mitraa oman piispanvihkimyksensä jälkeen.