Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Archive for the ‘piispa’ Category

Mikä ratkaisi Helsingin piispanvaalin?

leave a comment »

Ratkaisivatko konservatiivit?

Helsingin piispanvaali on nostanut esiin kaksi tulkintaa, jotka kaipaavat lyhyttä kommenttia. Seppo Simola (HS) aprikoi, että vaalissa liberaalit tai teologisesti liberaaleiksi määriteltävät olisivat äänestäneet naisehdokkaita (Hallamaa ja Hintikka): ”moni liberaaleista äänestäjistä valitsi jomman kumman naisehdokkaan”. Tämä väite on aivan liian yksioikoinen ja sen osoittaa vääräksi pelkästään se, että ns. konservatiivisempia ryhmien äänimäärä kirkolliskokousvaaleissa oli noin 170-180 äänen paikkeilla (papit ja maallikot yhteensä).

Vastaavan analyysin voi tehdä Jäsen 360 -aineistosta.

Tämän pohjalta voi olettaa, että reilusti yli puolet tai ehkä jopa 70-80% Laajasalon äänistä tuli perusliberaalista hiippakunnan kannattajakunnasta. Hiippakunnan äänestäjät nyt vain eivät ole konservatiiveja kuin varsin pieneltä osalta. Seurakuntalaiset kokonaisuudessaan vielä vähemmän.

Toisaalta on luultavaa, että ns. konservatiivisen joukon äänet ovat menneet Laajasalolle ja ilman niitä vaali ei olisi ratkennut ensimmäisellä kierroksella. Konservatiivit olivat siis vaa’ankieliasemassa.  [Jos siis ylipäänsä huonosti todellisuutta tulkitseva jako liberaaleihin ja konservatiiveihin on mielekäs tässä kohdassa.]

 

Miksi Laajasalo valittiin?

Toinen kysymys liittyy Teemu Laajasalon suuren kannatuksen syihin. Hätäisimmät ovat etsineet syytä sukupuolesta ja näyttelijän työstä televisiossa. Olennainen asia on kuitenkin käsittääkseni huikea veto, jonka Laajasalo teki Kallion kirkkoherrana. Olin Alppilan kirkon toiminnanjohtajana aitiopaikalla näkemässä sen erinomaisen työn, jota Laajasalo teki johtaessaan seurakuntaa (työntekijät, seurakuntaneuvosto, Kallion asukkaat). Muutamassa vuodessa seurakunnan toiminta on kehittynyt valtavasti ja sen ytimessä on ollut innovatiivinen johtaminen.

Sukupuolesta Laajasalo sai ehkä jonkun lisä-äänen, mutta myös menetti ääniä. Valtaosa kaikista, myös Laajasaloa äänestäneistä, olisi toivonut piispojen joukkoon ainakin yhden naisen. Tätä käsitystä olisi hyvä jotenkin tutkimuksen keinoin varmentaa.

TV-julkisuuden merkitys on moninainen.  Hyvä esiintymiskyky a-talk tyyppisissä ympäristöissä on vahva plussa kaikille. Kun siihen liitetään osaaminen yle-leaks näyttelijänä ja käsikirjoittajana tai radio Dein ohjelman vetäjänä, niin mediaosaamisen määrä on suuri. Ei tästä piispalle työssään haittaa pitäisi olla.

Sukupuoli ja medianäkyvyys eivät vaalia ratkaisseet. Kyllä se oli arkiduuni Kallion kirkkoherrana. Piispoja myös valitaan tällä yhä useammin kirkkoherrojen joukosta.

Mainokset

Written by latvus

17.8.2017 at 8.55

Arkkipiispa, MTV3, PS ja kirkkoturva

with one comment

AP_MakinenFaktat

Arkkipiispa Kari Mäkinen antoi 26.3. MTV3 Uutisekstrassa noin 10 minuutin mittaisen haastattelun pääsiäisen teemasta ja Euroopan terroriuutisista.

Aivan viime sekunneilla haastattelija Kari Pyrhönen kysyi kirkon suhtautumista ”paperittomiin, jotka hakevat turvaa kirkosta”. Arkkipiispa Mäkisen lyhyt vastaus kuului näin: ”Silloin kun ihminen on sellaisessa tilanteessa, että ihminen hakee turvaa, niin kirkon ovet eivät ole kiinni. Tähän on varauduttu ja tästä on keskusteltu. Se tarkoittaa sitä, että ihmiset otetaan vakavasti, mutta me emme piilottele ihmisiä – mutta emme myöskään aja ihmisiä pois.”

Lyhyt vastaus avasi tärkeän kysymyksen, mutta aikapulan vuoksi teemaa ei käsitelty likimainkaan siinä määrin kuin olisi ollut tarpeen. Mitä oikeastaan tarkoittaa, että kirkon ovi ei ole kiinni?

 

MTV3 lisätulkinta

MTV3-uutissivulla kirjoitettiin pian haastattelun jälkeen seuraavasti:

Arkkipiispa kertoo, että kirkossa on varauduttu kielteisiin päätöksiin, joita monet turvapaikanhakijat tämän vuoden aikana saavat. Tämä voi johtaa paperittomiksi jääneiden ”katoamisiin” ja uuden turvapaikan etsimiseen seurakunnista.
Kirkko on varautunut kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden suojelemiseen, kertoo arkkipiispa Kari Mäkinen MTV:n Uutisextran haastattelussa.

MTV3 on tulkinnut arkkipiispan lausuntoa kovin leväperäisesti ja puhunut kirkon antamasta ”uudesta turvapaikasta”. Tällaista kirkossa ei kuitenkaan ole tiettävästi suunnitteilla missään päin.

 

PS_kuvaPerussuomalaisten kärjistys

Keskustelu sai edeellen lisäpontta, kun Perussuomalaiset julkaisivat Facebookissa tiistaina 29.3. klo 8 kuvan, jossa on teksti:

Arkkipiispa Mäkinen antaisi ilman perustetta maahan saapuville turvapaikan
Me antaisimme heille käytäväpaikan
Taustakuvana lentokone, kuvan alalaidassa Perussuomalaisten logo.

Perussuomalaiset ovat  kärjistäneet puolestaan asiaa edelleen. Heidän julkaisussaan turvapaikan hakijat leimataan ”ilman perustetta maahan tuleviksi”. Kaikilla turvapaikan hakijoilla on kuitenkin vahva syy etsiä turvaa, myös niillä jotka lopulta saavat Suomen tiukentuneiden nykysäädösten vuoksi kielteisen päätöksen.

 

Mitä kirkko tekee ja mitä kirkko ei tee: kirkkoturva

Yllä kuvatussa uutisoinnissa ja keskustelussa menivät valitettavasti sekaisin (toivottavasti ei kuitenkaan tietoisesti ja tahallaan) turvapaikan hakeminen ja kirkon antama muu tuki. Miksi MTV3 ei tarkistanut uutisen sisältöä ja miksi Perussuomalaiset esiintyi korostetun kirkkokielteisesti?

Kirkko ei myönnä turvapaikkaa, kirkko ei myöskään elä omankädenoikeuden maailmassa vaan toimii yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Joissakin tilanteissa kirkko kuitenkin tarjoaa erityistä tukea, kun selvitetään onko kielteinen päätös lainmukainen ja onko päätöksenteko ottanut huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat jne. Silloin kun kirkon ovelta haetaan apua, ruokaa tai turvaa, niin sitä tarjotaan, jos voidaan. Tämä koskee myös jokaista avuntarvitsijaa katsomatta ikään, sukupuoleen, sukuun, säätyyn tai kansallisuuteen. Joskus apu voi olla vain kohtaaminen ja ymmärtäminen, Joskus enemmän.

On kaikkien etu, että millään osapuolella ei ole käsitystä, että kirkko ryhtyisi käymään erityistä kirkollista lisäoikeutta ja myöntäisi muutamalla tuhannelle hakijalle omin luvin turvapaikan.

On kuitenkin tilanteita, jossa kielteisen päätöksen saanut tarvitsee aineellista ja henkistä tukea. On myös tilanteita, joissa on vielä hyvä käydä läpi päätöksenteko ja tutkia, onko kaikki olennainen otettu huomioon. On ehkä myös tilanteita, joissa kirkolla on juuri kyseiseen tapaukseen liittyen erityisen hyvät kansainväliset yhteydet ja erityistä paikallistuntemusta. Siitä voi parhaimmillaan olla hyötyä myös viranomaisten päätöksentekoon. Kirkko on perinteisesti ollut paikka, jossa oikeutensa menettänyt voi sitä hakea ja siksi kirkon ovia ei tule sulkea.

Mitään ylimaallista viisautta ei kirkollakaan ole turvapaikan käsittelyyn. Inhimillisyyttä ja ihmisten kohtaamista ehkä sitäkin enemmän.

Suomessa on tällä hetkellä myönteinen kuva siitä, että virkamiehet tekevät hyvä työtä ja valmistelevat päätökset asianmukaisesti lakeja noudattaen. Jos kuitenkin käy ilmi, että jossakin kohtaa laki on kohtuuton, niin kirkon tulee nostaa asiat keskusteluun ja puolustaa ihmistä.

 

Kirkon vuonna 2015 päivitetyt ohjeet kirkkoturvasta löytyvät tästä linkistä.
ps. linkki tarkistettu 30.3.2016 klo 13.45

 

Written by latvus

29.3.2016 at 15.56

Piispa, moskeijat ja suurmoskeija

leave a comment »

Fazl moskeija Lontoossa vuodelta 1926. Kuva: wikipedia

Fazl moskeija Lontoossa vuodelta 1926. Kuva: wikipedia

Helsinkiin on puuhattu jonkin aikaa suurmoskeijaa. Hanke on saanut paljon julkisuutta ja vaikka rahoitus on vielä aivan alkutekijöissään, on rakennukselle jo kaavailtu paikkaa keskustaan perinteisten hiilikasojen kulmille. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on muutamia pienehköjä muslimien sakraalitiloja.

Helsingin piispa Irja Askola tuki haastattelussaan (HS 16.1.2015) muslimien tarvetta saada asianmukaisia tiloja uskonharjoittamiseen. Samalla hän torppasi ajatuksen kirkkojen käyttämisestä tähän tarkoitukseen. Tässä vaiheessa piispa vältti kommentoimasta suurmoskeijahanketta, koska hanke on vielä niin alkuvaiheessa.

Millaisia islamin pyhiä tiloja tarvitaan Helsinkiin lisää ?

Piispa Askola totesi mielestäni erinomaisen osuvasti, että kristinuskon näkökulmasta tulee kysymyksiä lähestyä lähimmäisenrakkauden näkökulmasta: miten vahvistaa maahanmuuttajien kotoutumista? miten tarjota mahdollisuus oman uskon harjoittamiseen?

Siitä huolimatta, että missään muslimimaassa ei taideta suhtautua erityisen myönteisesti kristittyjen uskonharjoittamiseen, on meidän syytä toimia näin. Sen sijaan, että rakentaisimme viholliskuvia erilaista uskoa tunnustavista, on jokainen kristitty kutsuttu rakastamaan tulijoita ja tukemaan oman identiteetin rakentumista vieraissa oloissa.

 

Kysymykset

Entä ajatus suurmoskeijasta? Ajattelen, että samoin kuin kristityt kaipaavat paikkaa hiljentyä ja rukoilla, niin saman haluan suoda muslimeille. Tästä huolimatta ajatus suurmoskeijasta on mielestäni kysymyksiä herättävä hanke kahdesta syystä.

Ensinnäkin on vaikea ajatella, että yksi suurmoskeija voisi olla yhtä aikaa kaikkien eri maista tulevien muslimiryhmien koti. Voisiko vastaavasti jonnekin rakentaa suurkirkon, joka palvelisi yhtä aikaa ortodokseja, katolisia ja protestantteja? Jos Venäjän ortodoksit vetäisivät liturgiaa, niin USA:n baptistit voisivat vierastaa menoja. Tai jos Ruotsin luterilaiset hoitaisivat kirkon virkaa, niin Italian katolisilla voisi olla nieleskelemistä. Tuskin vastaavat kysymykset ovat muslimien parissa paljon helpompia.

Toinen kysymysrypäs liittyy hankkeen rahoitukseen ja mittaluokkaan. Kun Ruotsissa Göteborgiin (7 miljoonaa euroa) ja Gävleen (0,5 miljoonaa euroa) rakennettiin tai korjattiin moskeijat, niin mittaluokka oli maltillinen Miksi Helsinkiin tulisi rakentaa yli 100 miljoonan rahoituksen tarvitseva suurmoskeija ja kulttuurikeskus?
”Hinta-arvio, 110–140 miljoonaa euroa, lähentelee Musiikkitalon 165 miljoonan euron hintaa.” (HS 10.1.2015)
Olisiko asianmukaisempaa etsiä pienempiä ja eri muslimiyhteisöjä palvelevia pienempiä tiloja?

Sinällään lienee varsin normaalia, että jonkin verran rahoitusta tulee myös ulkomailta. Tämän tulee olla kuitenkin erittäin läpinäkyvää ja avointa. Ehkä esimerkkinä voi pitää Suomen Luterilaisen kirkon saamaa tukea Amerikasta toisen maailmansodan jälkeen. Ulkomainen rahoitus loi hyvää yhteisöön. Miten sama voisi toteutua nyt?

Nämä kysymykset ovat aitoja myös siinä mielessä, että tällä hetkellä mielessäni vallitsevista epäilyksistä huolimatta voi suurmoskeijahanke olla lopulta ihan mielekäs hanke. Aika näyttää millaisia vastauksia kysymykset saavat.

 

Realismi ja rakkaus

Ei tule olla sinisilmäinen sen suhteen, että uskontojen sisällä kaikki ryhmät aina rakentavat rauhaa ja hyvinvointia. Hyvää tahtoessaan on esimerkiksi muinaisen Israelin parissa esiintynyt sotaideologiaa Jahven nimissä ja 1600-luvulla suomalaiset taistelivat protestanttien riveissä katolisen lipun alla liikkuneita vastaan vuosikymmeniä. Siis vain kaksi esimerkkiä mainitakseni. Joskus uskontoa viedään politiikan ehdoilla kovin helposti.

Jos maahanmuuttajien sosiaaliset olosuhteet ovat vaikeat, niin uskonto voi toimia myös kärjistymistä suuntaavana tekijänä. Ongelmat nousevat kuitenkin erityisesti työttömyydestä, ulkopuolisuudesta, vieraantumisesta ja muista sosiaalisista ongelmista. Näiden kysymysten edessä ei minkään tahon sinisilmäisyys auta vaan on tehtävä töitä yhteiskunnan kaikkien jäsenten hyvinvoinnin eteen.

 

PS1 Kotouttamista eli kokonaisvaltaista yhteiskuntaan liittymistä tarvitaan niin maahanmuuttajille kuin myös maassa eläville työttömille. Turvapaikan hakijoita on noin 30 000, työttömiä yli 300 000. Rakkauden ja realismin tekoja tarvitaan kaikkien niiden kohdalla, jotka elävät vaarassa tulla yhteisöjen uloslyömiksi.

Kari_Latvus2

Blogisti: Kari Latvus

PS2 Samalla kun tuetaan muslimien omaa uskonnonharjoitusta, on seurakunnissa syytä ilolla ja lämmöllä ottaa vastaan jokainen kristinuskosta kiinnostunut maahanmuuttaja. Tulijoita ei tule käännyttää kristinuskoon, mutta ei myöskään käännyttää pois kirkon ovelta silloin siihen kolkutetaan.

Written by latvus

16.1.2016 at 21.06

Kategoria(t): piispa, väkivalta

Sukupuolitettu kirkkoherra

with 3 comments

Kirkolliskokous Turussa on ollut tällä viikolla dramaattinen ja yllätyksellinen. Yksi erityisen kuumista keskustelluista asioista on ollut kirkkoherran asema seurakuntaneuvostossa ja tähän liittyen tulevan ns. yhtymärovastin asema seurakuntayhtymän yhtymän kirkkoneuvostossa.

Kirkolliskokous teki historiallisen päätöksen ja linjasi kirkkoherran pois puheenjohtajan paikalta. Päätös on historiallinen, sillä toisin kuin johtajat kunnallisdemokratiassa, on seurakunnassa kirkkoherra johtanut seurakunnan päätöksentekoa johtamalla puhetta, toimimalla esittelijänä, päättäjänä ja päätösten toimeenpanijana. Lopuksi kirkkoherra on vielä arvioinut tekemänsä työtä.

Kirkolliskokouksessa ratkaisevan aloitteen teki Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen.

Kysymys oli siis kirkkoherran asemasta ja mielipiteiden jakolinjojen olisi voinut olettaa muodostuvan maallikkoedustajien ja papiston välillä. Toisin kuitenkin kävi, sillä sekä kirkolliskokouksessa että sen jälkeisessä some-keskustelussa kysymyksestä tuli sukupuolen mukaan roolitettu asia.

Kirkkoherran puheenjohtajuuden taakse olivat jo ennen kirkolliskokousta ilmoittautuneet kirkkoherrat Kalervo Salo ja Oiva Malinen. Kokouksen aikana samaa linjaa jatkoi kirkkoherra Tapio Seppälä, jonka taakse ilmoittautuivat näyttävästi kannatuspuheenvuoroilla miespiispojen letka (Repo, Peura, Salmi, Häkkinen). Kotimaa 24-uutisen mukaan samaa kantaa edusti myös piispa Luoma.

Merkittävät puheenvuorot maallikkopuheenjohtaja ratkaisun puolesta käyttivät kirkkoherroista Eija Nivala ja Päivi Linnoinen – sekä Pertti Simola, ainoa sukupuolirajan rikkonut kirkkoherra. (Papeista toki muitakin oli samalla kannalla, blogistin lisäksi mm. Mika Aspinen.)

Kaksi keskeistä seikkaa
Eija Nivala ilmoittautui ratkaisevassa vaiheessa tukemaan Pirjo Alakapee-Hakulisen esitystä. Asian käsittelyssä Päivi Linnoinen totesi, että kirkkoherran tehtävää seurakunnan johtajana voi mainiosti hoitaa esittelijänä. Näin voi oikeastaan keskittyä paremmin teologisen ja hengellisen asiantuntijuuden hoitamiseen.

Myös omassa jälkianalyysissani ajattelen, että ratkaisu aivan ilmeisesti sisältää paljon positiivisia mahdollisuuksia kehittää seurakunnan johtamista uudesta roolista käsin.

Toinen ja erikoisempi seikka on sukupuolirooli: päätöksenteossa mieskirkkoherrojen joukko vannoi puheenjohtamisen ja perinteisen vallankäytön nimeen, samoin kantansa ilmaisseet miespiispat. Onko niin, että miehille puheenjohtajan rooli on tärkeämpi ja pitää sisällään sanoittamattomia kulttuurisia seikkoja.  Miesjohtajan malliin kuuluu toimia ryhmän puheenjohtajana ja myös kantaa historiallista pappissäädyn sosiaalista mallia. Toisaalta naisjohtajien saattaa olla helpompi hyväksyä työtoveriksi vaaleilla valittu maallikkopuheenjohtaja.

Erityisesti mieskirkkoherrojen tulisi katsoa asiassa sekä kulttuurihistorian analyysiin että myös peiliin.

Oma päätökseni kannattaa kirkkoherran roolin muutoksesta perustui kahteen asiakokonaisuuteen. Yhtäältä kysymys on mahdollisuudesta sitouttaa, joku asiansa osaava seurakuntalainen toimimaan aktiivisesti seurakunnan hyväksi. Toiseksi ratkaisussa poistetaan niitä kiusallisia seikkoja, jotka kirkkoherrojen moninkertaiset ja päällekkäiset roolit synnyttävät.

Päätös on tervetullut linjaus, joka tarjoaa paljon opittavaa seurakunnissa ja varmasti enemmän voitettavaa kuin hävittävää sekä seurakunnille että kirkkoherroille. Naiskirkkoherrat näyttävät osaamisellaan tietä uuteen.

Tarkennus 21.5. 2013: Kirkkoherra (electa) Päivi Linnoinen aloittaa kirkkoherrana Tapiolassa 1.6.2013.

Written by latvus

16.5.2013 at 23.30

Kädenojennus ja kaapin paikka

leave a comment »


Keväällä 2012 vanhoillislestadiolaisuus on ollut usein eri tahojen tarkastelun kohteena. Eri lehdet, TV ja internetin keskustelupalstat ovat sisältäneet poikkeuksellisen paljon analyysejä vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntakäsityksestä, kasteopista, naisten asemasta, hoitokokouksista ja jopa lapsiin kohdistuneista rikoksista. Monien mielestä liike on jo pitkään kulkenut tietä, joka saattaa jopa johtaa pois luterilaisen kirkon piiristä omaksi uskonnolliseksi yhteisöksi. Monet ovat tässä tilanteessa ihmetelleet piispojen vaitonaista ja kaiken hyväksyvää linjaa; myös allekirjoittanut pohti tätä  toukokuussa Kirkonkellarin pääkirjoituksessa  ”Piispojen hyväuskoinen vaikeneminen” (4/2012 ).

Lopella vietettiin Suviseuroja kesäkuun lopussa. Monilta osin tapahtuma noudatti vanhoja latuja. Johtopaikoille naisilla ei ollut edelleenkään asiaa. Jos tämä on mittari vanhalle linjalle, niin mitään muutosta ei ole näkyvissä.

On kuitenkin kaksi seikkaa, jotka kertovat muutoksen tuulista. Ensimmäinen on radion horisonttiohjelma, jossa mukana olivat teologi Ruut Hurtig, tutkija Tuomas Palola ja tiedottaja Rebekka Naatus (toimittajat Simo Alastalo ja Jan Ahonen). Siinä keskusteltiin avoimesti ja oikeilla nimillä asioista, jotka ovat keskeisiä ja tärkeitä. Tällainen liikkeen sisäisen keskustelun käyminen suorassa lähetyksessä on hatunnoston arvoinen asia. Lähetys on tarjolla jonkin aikaa Yle Areenassa. Tässä linkki ohjelmaan.

Toinen seikka on kolmen piispan, Matti Revon, Tapio Luoman ja Irja Askolan juhlilla käyttämät puheenvuorot. Kaikissa niissä etsittiin aivan uutta lähestymistapaa liikkeen ja luterilaisen kirkon suhteisiin. Erityisesti Matti Revon laaja avajaispuhe on tiukka ja suorasanainen läksytys kirkon opista poikenneelle liikkeelle.

Piispojen puheet ovat yhtä aikaa selvä linjanmuutos: niissä osoitetaan liikkeelle kutsu uuteen yhteistyöhön ja samalla näytetään kaapin paikkaa. Se, joka haluaa näkee niissä lämpimän kädenojennuksen, ei nyrkin lyömistä saarnastuolin kaiteeseen.  Piispojen puheissa on kuultavissa enemmän toivetta yhteistyöstä, mutta kyllä mukana on myös muistutus kirkon rajoista.

Written by latvus

5.7.2012 at 23.56

Tapio Luoma vihittiin Espoon piispaksi

leave a comment »

Tänään 12.2.2012 vietetiin hieno juhla Espoon uuden piispan Tapio Luoman tullessa hiippakuntaan. Arkkipiispa Kari Mäkisen painava viesti liittyi piispan oman inhimillisyyden, erehtyväisyyden ja haavoittuvaisuuden muistamiseen. Tämä on ikiaikaisesti ollut piispojen kilvoittelun paikka ja haastetta varmaan riittää pitää jalat arkisesti maassa.

Piispa Tapio Luoma kehoitti saarnassaan katsomaan arkiseen ja pieneen. Siinä on Jumalan työ läsnä. Hyvä ajatus.

Piispojen asusteet ovat sopivan juhlavia, mutta hiippa, siis mitra, jonka symboliikka tulee itämaisten kuninkaiden kruunuista herättää ainakin minun mielessäni myös pientä epäröintiä. Piispan vallan merkkejä on tasaisesti kasvatettu viimeisten vuosikymmenien aikana ja se näkyy myös tässä kohdin. Vielä 1970-luvulla korostettiin piispan olevan yksi papeista, mutta nyt on toisin. Selkeä virkaan vihkimys ja viran tunnusmerkit. Piispan valta on noussut siis myös hiippaan eli mitraan.

Tarvitaanko piispan mitraa oikeasti luterilaisessa kirkossa? Pitääkö piispojen kuninkaallisuutta korostaa? Miksi ja milloin hiipat eli mitrat tulivat Suomessa käyttöön?
Mitraa voi perustella katolisen kirkon esikuvalla, mutta onko tämä oikeasti hyvä ja toivottava luterilainen polku, joka näkyy myös muissa luterilaisissa kirkoissa? Mitä trendi kertoo suomalaisista ja innostamme liittyä katoliseen kulttuuriin?

* * *

Lämpimästi tervetuloa, piispa Tapio Luoma, Espoon hiippakuntaan – vai oliko se nykyisin Luomakunta?

 

Jälkikirjoitus 12.2.2012: Tapio Luoman piispanvihkimyksessä Kaarlo Kalliala ja Björn Vikström eivät käyttäneet tilaisuudessa piispan hiippaa eli mitraa.  Dosentin ikkunan saamien tietojen mukaan he eivät ole käyttäneet mitraa oman piispanvihkimyksensä jälkeen. 

Written by latvus

12.2.2012 at 15.28

Kategoria(t): piispa

Tagged with , , ,

Luther-säätiö-kirkon on aika lopettaa asiaton vetkutus

with 2 comments

Arkkipiispa Kari Mäkinen totesi TV1:n ykkösaamun lähetyksessä (21.1.12) sen, mikä on harvinaisen totta. Luther-säätiö on käytännössä oma uskonnollinen yhdyskunta. Sen tulisi vetää johtopäätökset tilanteesta ja virallistaa oman yhteisönsä asema.

Luther-säätiön-kirkko on omilla toimillaan jo aikaa sitten ylittänyt sen rajan, joka on kirkkoon kuuluvan herätysliikkeen ja oman kirkon välillä. Erityisesti vihkimällä oman ”niin sanotun piispan” oman järjestyksensä mukaan ja vastoin kirkon järjestystä on ilmaistu oman kirkon perustaminen.

Luther-säätiön-kirkon vs. dekaanin Esko Murron naureskelu Ylen uutisissa asialle kertoo paljon LS-kirkon asenteista: tehdään mitä huvittaa, lähtöä vitkutetaan ja luterilaiselle emokirkolle nauretaan, kun se ei kirkkolaista löydä pykälää, jolla erottaisi oman kirkkonsa perustaneet.

Tähän asti LS-kirkko on varmaankin yhtäältä pelännyt eroa, koska sen myötä paljastuu kuinka piskuisesta uskonnollisesta yhdyskunnasta on kysymys. Toisaalta kirkon kupeeseen nojaamisesta on haluttu saada vielä mahdollinen talousetu omaan käyttöön. Harkinta-aika on nyt kuitenkin loppumassa ja on tekojen aika.

Asiassa on ilmeisesti kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisen mukaan LS-kirkko jatkaa päällekkäispolitiikkaansa ja yrittää elää kirkossa kirkkona viimeiseen asti. Tällöin ev-lut kirkon välineeksi jää ensin erottaa pappisvirasta ne papit, jotka toimivat LS-kirkossa ja sitten harkita muita lisätoimia. Edessä on pitkä ja lihava riita, jonka lopputuloksesta ei ole mitään epäilystä.

Toinen linja on se, johon arkkipiispa Mäkinen viittaasi. LS-kirkko ”vetää omat johtopäätökset tilanteesta ja perustaa oman uskonnollisen yhdyskunnan. Tämän ratkaisun jälkeen olisi mahdollista katsoa millaiset välit LS-kirkon ja ev.lut kirkon välille voidaan löytää – jos ei sisarellisia niin ainakin asialliset.

Jälkimmäisessä ratkaisussa kaikki olisivat voittajia ja kirkkojen rajat ylittävällä Kristuksen seuraajien joukolla yhteensä vähemmän mustelmia. Aika on jo.

 

JK  Asiasta uutisoi myös Ylen uutiset.

Written by latvus

21.1.2012 at 17.54