Demoneista – lyhyesti

(voit antaa palautetta myös klikkaamalla tähtiä yllä)

Demonit, riivaajat, pahat henget. Viime vuosina ei juuri ole Suomessa käyty keskustelua demoneista. Asia on hoidettu perinteisellä kirkollisen vaikenemisen metodilla: ei saarnata, ei nosteta teemaa esiin piispojen puheissa tai anneta asiasta julkilausumaa. Ja katso, kirkolliseen perinteeseen kuulunut, mutta painolastiksi koettu seikka häviää itsestään kirkon työjärjestyksestä.

Ei hävinnyt, sillä kirkon kovatuloisin (vuonna 2011 verotettava tulo 108 000€) rukoilija ynnä demonisaarnaaja Pirkko Jalovaara nosti kysymyksen valtakunnan keskiöön. Yhtäkkiä kirkossa oli tehtävä korkean tason pikapäätös: kuuluuko demoneista puhuminen vuonna 2013 Suomen ev-lut kirkon sanomaan vai ei. Ei kuulu, vastasivat asiaa kommentoineet piispat.

Mistä on kysymys? Seuraavassa demoniopin lyhyt oppimäärä.

 

Kohta yksi: demonit eivät kuluneet muinaisen Israelin uskoon

Vanhan testamenttinsa hyvin opiskelleet tietävät, ettei Vanhan testamentin sivuilla hyvät ja pahat henget ota toisistaan mittaa. Sama Jumala lähettää yhtä hyvin hyvän kuin pahan hengen vaikkapa kuningas Saulin iloksi ja masennukseksi.

 

Kohta kaksi: demonioppi on peräisin persialaisesta uskonnosta

Juutalaisuuteen oppi demoneista tuli vasta VT:n myöhäisvaiheessa persialaisesta ajattelussa, jossa esiintyi tiukka taistelu hyvän ja pahan välillä, Jumalan ja tämän vastustajan välillä; jossa hyvät ja pahat enkelijoukot ottavat mittaa toisistaan.

 

Kohta kolme: Uuden testamentin aikana demonit olivat normaali käyttökäsite

Se maailma, jossa Uusi testamentti syntyi oli otollista demonipuheelle. Erilaisia tauteja, kuten kuumetta, epilepsiaa tai skitsofreniaa oli mielekästä selittää puheella demoneista. Historian Jeesus oli ilmeisesti parantaja ja eksorkisti: tähän viittaavat monet evankeliumien kertomukset. Osa evankeliumien kertomuksista on historiallisesti todennäköisesti totta, osa taas perinteen synnyttämää liioittelua.

 

Kohta neljä: Uuden testamentin kielikuvat jäivät kirkkoon

Antiikin ajan kielikuvat jäivät kirkkoon vuosisadoiksi. Perkeleen tekoja ja pienempien henkien liikkeitä nähtiin siellä ja täällä. Kirkollisessa kielessä oli vielä keskiajalla ja reformaatiossa luontevaa puhua tällä tavoin. Siten esimerkiksi Lutherin kastekaavassa oli seuraava osa:

”Lähde ulos, sinä saastainen henki, ja anna tilaa Pyhälle Hengelle” Tämän jälkeen pappi tekee ristinmerkin kastettavan otsaan (ei siis kasvoihin, kuten KK 1984 ja komitean 2000 ehdotuksessa) ja rintaan ja lausuu: ”Ota pyhä ristinmerkki otsaasi (Stirn) ja rintaasi.” Myöhemmin kasterukouksen jälkeen sama toistetaan seuraavin sanoin: ”Minä manaan sinua, sinä saastainen henki, Isän (+) ja Pojan (+) ja Pyhän Hengen (+) nimeen, että poistut tästä Jeesuksen Kristuksen palvelijasta (NN.) ja väistyt hänen luotaan.”(sitaatti: Jari Jolkkonen Teologinen aikakauskirja 4/2000)

Kohta viisi: demonipuheen liudentuminen nykyaikana

Kirkossa ei ole tapana tehdä äkkikäännöksiä. Hitaasti muuttuvat siis sekä kieli että ajatukset. Samaan tahtiin, kun on ymmärretty ihmisen fysiologian ja psyyken mekanismeja, on kuitenkin käynyt selväksi, että puhe demoneista ei kuvaakaan ihmisen todellisuutta oikealla tavalla. Demoni-hypoteesi on tullut merkityksettömäksi ja vaivihkaa unohdettu. Hyvä esimerkki tästä on kastekaavan kohdat, joissa vieläkin heijastuu eksorkismin kehotus luopua pahasta ja ottaa ristin merkki. Tätähän ei kukaan kastepaikalla näin ajattele, mutta eksorkismin rituaali elää edelleen. Demonit on unohdettu, sanoille ja teoille on annettu uusia merkityssisältöjä.

 

Kohta kuusi: elämässä ja ihmisessä on aika ajoin edelleen paha

Demoneista on aika jättänyt, mutta silti ihmisessä on paha joskus niin pahaa, että mieluusti puhuisi ihmisten sijasta demoneista. Kansanmurhat, pedofialia tai muut rikokset ihmisyyttä vastaan ovat näitä hetkiä. Tämä olisi kuitenkin vastuun pakoilua itsestä ja toisesta.

PS. Demoneista kirjoitetaan laajemmin Kirkonkellarin tulevassa erityisnumerossa http://www.kirkonkellari.fi

Kaksi kuukautta Diakonia-ammattikorkeakoulun potkuista

Kirjoitin Dosentin ikkunan blogissa kesäkuun alussa Diakin antamista potkuista. Tekstin julkaisin noin viikon tapahtuman jälkeen. Analysoin ratkaisun taustoja ja yritin selvittää itsellenikin, mistä oikein oli kysymys. Asia näytti oudolta, käsittämättömältä ja täysin surrealistiselta.

Nyt on kulunut kaksi kuukautta. Olen puhunut satojen ihmisten kanssa asiasta, blogi on ladattu yli 7000 kertaa ja asiaa ovat kirjallisesti kommentoineet facebookissa, blogissa, sähköpostissa ja muissa viesteissä sekä tutut että tuntemattomat. Asiaa on käsitelty myös Kotimaassa (14.6. ja 21.6.) ja Kirkko & Kaupunki –lehdessä (4.7.).

Kesän mentyä on aika kommentoida muutamaa seikkaa. Tässä kirjoituksessa päivitän tilannetta ja keskustelua kahden kuukauden ajalta.

 

Onko Diakin talous konkurssin partaalla?

Julkisuudessa Diakin rehtori Jorma Niemelä on perustellut kahdentoista työntekijän irtisanomista erityisesti taloudellisilla seikoilla. Niemelän retoriikkaan on mahtunut lauseet Diakin kassavarojen hupenemisesta ”muutamassa vuodessa konkurssitilaan” (Kotimaa 21.6.).  Samaa konkurssipuhetta Niemelä on viljellyt monessa muussakin yhteydessä.

On totta, että Diakin tulorahoitus heikkenee mahdollisesti seuraavien vuosien aikana arviolta reilut 10 prosenttia – jos ennakoidut leikkaukset tapahtuvat. Diakin alkuperäinen henkilöstön vähennystarve oli lähes 30 henkeä. Tästä valtaosa näytti sulaneen pois, kun määräaikaisia työsuhteita ei jatkettu ja useita henkilöitä jäi eläkkeelle.

Tämän lisäksi toukokuussa irtisanotuista kolmannes oli juuri jäämässä eläkkeelle, joten tältä osin säästö on olematon. Loput irtisanotut, kahdeksan henkeä, ilmeisesti olisivat rehtori Niemelän mielestä aiheuttaneet Diakin konkurssin. Näin siitäkin huolimatta, että yli 200 hengen työyhteisössä aina joku on toimivapaan, äitiysloman ja tutkimusjakson tarpeessa. Näyttääkin ilmeiseltä, että Diakin johdon työvälineisiin ei tässä kysymyksessä kuulunut sopeuttamistoimien etsiminen.

Samaan aikaan kun työntekijöitä pelotellaan tulevalla konkurssilla Diak tekee vuosittain vahvaa tulosta ja kerää taloudellista voittoa, viime vuosina keskimäärin 0,7 miljoonaa euroa. Tulevissa ammattikorkeakoulujen toimilupien uusimisessa tarvitaan kyllä vakavaraisuutta, mutta OKM valmistelu ei edellytä vakavaraisuudelle mitään tiettyä euromäärää. Voittoa voi tehdä myös maltilla ja hitaammin kiiruhtaen. Voiton maksimointi laadun kustannuksella on Diakin johdon oma ja erikoinen valinta.

Niemelän konkurssipuhe on pelottelun retoriikkaa, jossa kritiikiltä pyritään sulkemaan suu. Pelottelulla ei ole kuitenkaan asiallisia perusteita.

 

Opettajatarve uudessa organisaatiossa

Diak on valmistellut uuden hallintomallin, joka tulee käyttöön vuoden 2013 alusta. Itse asiassa malli ei ole kovin uusi vaan on modifioitu versio pääkaupunkiseudun yksiköiden organisaatiomallista. Siinä kirkonalan opettajat muodostavat oman hallinnollisen ryhmänsä, sosiaali- ja terveysala omansa jne.

Kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon opetushenkilöstöä tarvitaan vuonna 2013. Diakin johdossa on kyllä tehty teoreettinen laskelma oletetusta opetushenkilöstön tarpeesta ja sen pohjalta on tehty supistuksia henkilökuntaan ennakkoon.

Vuoden 2013 alusta alkavan organisaation mielekkyys ja toimivuus on suuri kysymysmerkki. Moni Diakin sisällä vastusti suurella kiireellä valmisteltua mallia ja epäili sen mielekkyyttä.

Tilanteen kaoottisuutta kuvaa se, että sanottuaan tusinan verran ihmisiä irti toukokuussa Diak julisti kesäkuussa haettavaksi kymmenen henkilön toimet. Suuri osa näistä täytetään aluksi vuoden 2012 loppuun, muutama osa-aikaisena ja yksi palkataan toistaiseksi eli vakituiseen työsuhteeseen.

Jos työntekijöistä on pula syksyllä 2012, niin sama lienee edessä 2013.

Tämän lisäksi Diakilla on huutava pula tuntiopettajista. Sen tähden Diak joutui antamaan irtisanotuille laajan opetusvelvoitteen syksyksi 2012, vaikka rehtori 31.5. pitämässään puheessa ensin ilmoitti, että ”irtisanotuilla ei lähtökohtaisesti ole työvelvoitetta irtisanomisaikana”.

Työmarkkinoilla vallitseva käytäntö on, että irtisanotuilla ei teetetä töitä vaan irtisanomisajan voi keskittyä elämän saamiseen takaisin raiteilleen ja erityisesti uuden löytämiseen.

[Diakin maksama irtisanomisajan pituus muuten perustuu lain määrittelemään minimiin. Minkäänlaisia sosiaalipaketteja tai sopeuttamistukia ei makseta toisin kuin monilla aloilla.]

Monien mielestä Diakin johto on kohtuuttomasti hätäillyt sekä organisaation uudistamisessa että tehnyt selkeän arviointivirheen irtisanomisissa.

 

”Arvostan kontekstuaalista teologiaa”

Kirkko & kaupunki nosti esiin sen että, kontekstuaalisen teologian ja eksegetiikan osaaminen sai lähes täystyrmäyksen. Kysymys on Diakin Järvenpään yksikössä kehitetty ja Diakin opetussuunnitelmassa keskeisessä asemassa oleva teologisen koulutuksen sisältö ja metodi. Rehtori Niemelän vastaus tähän kuului: ”Arvostan erittäin paljon kontekstuaalista teologiaa”.

Niemelä ei ilmeisesti tunne lainkaan kontekstuaalista teologiaa, on sanoissaan tavattoman naiivi tai sitten tietoisesti vääristää todellisuutta. Kun puhutaan korkeakoulutasolla kontekstuaalisesta teologiasta, niin se edellyttää asianmukaisia teologisia perusopintoja, siis erityisesti systemaattisen teologian ja eksegetiikan perusteiden hallintaa. Muussa tapauksessa päädytään toimimaan mutu-teologian tasolla, joka on riittävää rippikoulun ja isoskoulutuksen käyneelle kristitylle, mutta ammatillisena näkökulmana arveluttava kirkon työhön tähdättäessä.

Ylemmän tutkinnon tekijöiden kohdalla kontekstuaalisen teologian osaamisen vaatimustaso nousee edelleen. Silloin tulisi päästä perusosaamisesta eteenpäin, mutta miten heikosta perustasta voi ponnistaa eteenpäin?

Tehdyt päätökset osoittavat, että Niemelä ei puheistaan huolimatta arvosta kontekstuaalista teologiaa. Teot puhuvat selvää ja päinvastaista kieltä.

 

Miten irtisanominen sitten olisi tullut tehdä?

Laaja kirkon eri aloja edustava ryhmä arvio kriittisesti Kotimaassa Diakin johdon toimia. Rehtori Niemelän vastaus oli piiloutua vastakysymykseen, miten olisi pitänyt toimia sen sijaan, että erotetaan eläkkeen kynnyksellä olevia, sairaslomalle olevia tai vuosikausia (lue: pari vuosikymmentä) organisaatiossa toimineita.  Tähän on helppo vastata. Eläkkeelle jäävien olisi tullut saada kunniallinen päätös työuralleen ja heidän kanssaan olisi tullut kasvokkain neuvotella eläkkeelle jäämisen aikataulusta. Toiseksi Diakin olisi tullut ensi koeajaa ensin uusi organisaatio ja testata tarvitaanko irtisanomisia lainkaan.

JOS irtisanomisiin olisi silti ollut pakko päätyä, niin luonnollista olisi ollut irtisanoa viimevuosina töihin tulleita, vähemmän kokeneita ja vähemmän ansioituneita. Toisin kuin rehtori Niemelä väittää Kotimaassa, niin osaamisen tasoeroja löytyy Diakissa kuten jokaisessa organisaatiossa. Osaamis- ja työkokemus erot ovat aivan ilmeisiä.

 

 

Palaan prosessin muihin puoliin ja johtopäätöksiin hiukan myöhemmin, ehkä jo muutaman päivän päästä.

Linkki: Diak tulilinjalla (Kirkko & Kaupunki)

Minä, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja potkut

Potkut

Potkut tulivat puhelimitse.

31.5.2012 aamupäivällä klo 10 jälkeen Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikönjohtaja Marja Pentikäinen soitti ja sanoi haluavansa tavata. Kerroin, että olin Jerusalemissa ja tapaaminen onnistuisi siellä hyvin. Pentikäiselle tämä ei sopinut. Sen sijaan hän ilmoitti, että Diak on irtisanonut minut. Ihmettelin asiaa, koska samat yliopettajan työt, joita olen aiemmin hoitanut, ovat edelleen olemassa. Ja koska Diak tarvitsee edelleen osaamistani useilla erityisalueilla. Vastaus: ”tämä perustuu ihan vain tuotannollistaloudellisiin syihin.” Siis mitä? ”Siis tuotannollistaloudellisiin syihin.”

Loput tiedot tulisivat kirjeessä, koska en ollut henkilökohtaisesti tavoitettavissa.

Viikkoa myöhemmin Pentikäinen halusi tavata vielä henkilökohtaisesti. Olisin halunnut nauhoittaa keskustelun, mutta se kiellettiin. Tapaamisen ensimmäinen asia oli se, että minun tuli luopua kaikista Diakin työvälineistä. Ilmoitin, että minulla ei niitä ollut. Toiseksi minulle kerrottiin, että irtisanomisaikana minulta odotetaan 135 tunnin mittaista opetusjaksoa erityisalueeltani eksegetiikasta. Ainoa asia, jonka itse jaksoin kysyä oli se, että hävettääkö Pentikäistä tällainen irtisanominen. Ei kuulemma hävettänyt. Keskustelu vei noin 15 minuuttia. Yksi minuutti yhtä Diakissa tehtyä työvuotta vastaan.
Vuodesta 1994 kestänyt Diakonia-ammattikorkeakoulun sitkeä rakentaminen oli ohi yhdessä lyhyessä puhelinkeskustelussa. En ollut uskoa korviani. Miksi Diak antaisi minulle potkut? Olen osallistunut Diakin suunnitteluun, toimiluvan anomiseen, kirkonalan polun rakentamiseen, kaikkien keskeisten opintojaksojen toteuttamiseen, ollut vastaamassa ylemmän tutkinnon suunnittelusta ja toteutuksesta, eurooppalaisen maisteritasoisen tutkinnon rakentamisesta, kirjoittanut, tutkinut, perustanut diakoniaan suomalaisen tieteellisen aikakauskirjan ja ollut mukana kansainvälisen aikakauskirjan perustamisessa.

Miksi ihmeessä joku on keksinyt, että minut pitää erottaa?

Diak
Diakin rakentaminen on ollut hieno kokemus. Vuonna 1994 kysymys kuului: miten kirkollinen opistotasoinen diakonien ja nuorisotyönohjaajien koulutus voitaisiin pitää osana koulutusjärjestelmää? Vaihtoehdot olivat tason laskeminen pykälällä tai uuteen AMK-järjestelmään mukaan pääseminen. Taustatyön ydin oli parivaljakko Jarmo Kökkö ja Paavo Voutilainen. Kahden ideanikkarin alkuvisioista syntyi Diak. Työryhmissä tehtiin eri vaiheissa pitkään ja intohimoisesti töitä suuren unelman toteuttamiseksi: tunteja ei juuri laskettu tai urakoinnista nuristu, koska visio kirkollisen koulutuksen uudesta toteutuksesta oli niin tärkeä.

Perusideana oli se, että kirkonalan koulutus rakentuu yhteiskunnallisen pätevyyden sisään, diakoniksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi opiskeleva opiskelee myös sosionomiksi, diakonissa sairaanhoitajaksi.

Tutkintojen integraation onnistuminen on Diakissa vaihdellut. Helsingissä saattoi vuosien ajan monissa kohdin kirkon alan ammatilliset ja teologiset opinnot jäädä vain kosmeettisiksi koristeiksi, Kauniaisissa taas moni epäili yhteiskunnallisen osaamisen jäävän herätysliikeväritteisen teologian jalkoihin, koska lähes kaikki opettajat olivat teologeja. Alkuvuosien aikana kunnianhimoisimmin integraatiosta piti kiinni Järvenpää.

Diakin omaleimaisuus on ilmiöpohjainen opetussuunnitelma. Samalla tästä on muodostunut myös opetuksen laadun akilleen kantapää. Ilmiöpohjaisen opsin myötä Diakissa on kadonnut taju tiedepohjaisesta osaamisesta, jolle opetus kuitenkin perustuu. Alun ideologisessa innossa koko tiedesana oli pannassa. Lehtoreista tehtiin yleisosaajia niin, että teologian maisteri kykeni opettamaan kaikkea mahdollista kirkon alan kentässä riippumatta siitä, oliko kyseisellä henkilöllä alueelta suoritettuna yliopistolliset perusopinnot tai maisteritutkinnon pääaine – puhumattakaan, että odotettaisiin, että hän olisi väitellyt alueelta. Korkeakoulumaisuus on silloin koetuksella.

Teologian opetuksen leväperäisyydestä kertoo se, että esimerkiksi Oulussa ei ole ollut usean vuoden aikana päätoimista teologia opettajien joukossa. Tai se, että koko Diakin yliopettajien tai lehtorien joukossa ei ole irtisanomiseni jälkeen enää yhtään eksegetiikkaan alalta väitellyttä, vaikka sekä perustutkinnossa että ylemmässä tutkinnossa on merkittäviä määriä eksegetiikkaa. Yliopiston näkökulmasta opintojen hyväksilukemiseen on yhä vähemmän perusteita.

Diak on kehittynyt vuodesta 1996 paljon, mutta suunta on ollut koko ajan epävakaa, hallinto sekavaa ja johtaminen poukkoilevaa.

Saneeraus 2012

Diak toteutti samaan aikaan organisaation uudistuksen ja saneerasi taloutta YT-neuvotteluissa. Diakin hallitus antoi rehtorille vapaat kädet ja Jorma Niemelä valitsi uuden organisaation johtajat. Tähän joukkoon kuului enää kaksi kirkon alan toimijaa, vararehtori Pirjo Hakala ja Esko Kähkönen (Kähkönen on ollut kevään 2012 toimivapaalla). Tämän jälkeen valittiin yliopettajat ja lehtorit – sekä ne, jotka irtisanottiin.

Irtisanomisten virallisena perusteena ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Muut seikat, jotka jäävät tämän hokeman taakse ovat vain arvailtavissa. Epävirallisen tiedon mukaan kolmannes irtisanotuista olisi ilmeisesti jäänyt lähikuukausina eläkkeelle. Lopuista osa teki vain osittain työnsä tutkintokoulutuksessa, jollain palkkarahat tulivat muualta. Kaikki irtisanotut ovat opettajien ikähaitarin yläpäästä. Monet ovat olleet Diakissa vuosikausia töissä.

Diak teki sekä 2010 että 2011 voittoa yli 500 000 euroa. Oletettavasti saneerausten myötä Diakin taloudellisen tuloksen teko jatkuu vuonna 2012. Näyttää ilmeiseltä, että Diakin ei olisi tarvinnut ryhtyä irtisanomisiin vaan erilaisilla sopeuttamistoimilla olisi tilanteessa löytynyt muita ratkaisuja, jos tahtoa olisi ollut. Tätä suuremmaksi nousi tahto taloudellisen tuloksen maksimoimiseen ja tahto päästä eroon joukosta henkilöstöä.

Diakin johtamisen, hallinnon ja päätöksenteon symbolina on keskustelu, jonka kävin silloisen Diakin hallituksen puheenjohtajan Esko Koskenvesan kanssa. Asia liittyi kriteereihin, jolla Diak valitsi tutkijaa. Koskenvesa sanoi: ”Tämä on yksityinen ammattikorkeakoulu, jossa päättäjät voivat tehdä mitä haluavat. Me voimme vaihtaa vaikka kesken laskun pujottelukepin paikkaa.”

Diak on pitänyt tässä asiassa sanansa.

Kirkonalan koulutuksen tulevaisuus

Tulin aikanaan diakonian teologian yliopettajaksi. Titteli vaihtui myöhemmin diakonian yliopettajaksi. Vuoden 2012 jälkeen Diakissa ei ole enää diakoniaan keskittyvää yliopettajuutta. Muutos kirkon alan koulutuksen perusteella toimilupansa saaneesta oppilaitoksesta sosiaalialan yleistoimijaksi on ilmeinen. Diak ei tällä hetkellä erityisesti panosta siihen, että sillä olisi erityisen vahva koulutuksen ja tutkimuksen kärkiasema Suomessa diakonian ja kristillisen kasvatuksen osalla vaan kirkonalan koulutus tasapäistetään ja kurjistetaan askel askeleelta. Kyseessä ei ole kirkonalan koulutuksen tietoinen ja suora lahtaus vaan pitkänajan vaivihkainen suunta, jota heijastavat myös henkilövalinnat.

On masentavaa ajatella, että kontekstuaalisen teologian osaamisen perään ei olla kiinnostuneita. Tai että eksegetiikan opetus ei Diakissa huoleta ketään. Tai se, että diakonian olemuksen ymmärtäminen, tutkimus ja opetus hapertuu. Diakonia osana kirkon työtä ja osana kristillistä uskoa kiinnostaa kovin harvoja Diakissa. Kuka Diakissa kysyy diakonian teologian perään?

Irtisanotun ahdistus

Eniten minua kuitenkin ahdistaa vain oma olemiseni. Tipun synkkään ja pimeään kuiluun, josta valoa ei näy mistään suunnasta. Elämäntyöstäni on liki pari vuosikymmentä menettänyt merkityksensä. Yliopistolla tekemäni sijaisuus päättyy heinäkuussa. Olen työtön irtisanomisajan jälkeen marraskuun lopussa. Sitä ennen minun on hoidettava iso opetusjakso syksyllä paikassa, joka on puukottanut minua selkään. Tämä tuntuu kaiken jälkeen kohtuuttomalta tulkinnalta irtisanomisajasta.

Olen pitänyt elämäntyöni keskiössä sanoja diakonia, sitoutuminen ja solidaarisuus. Samaa en voi sanoa yhteistyön toisesta osapuolesta.

[klo 22.55:  postaus on ladattu neljän tunnin aikana yli 1000 kertaa. Vastaavaa en muista tapahtuneen blogini aikana lukuunottamatta Homoilta-keskustelua. Lämmin kiitos tuesta ja viesteistä.

JK2/9.6. klo 16: vajaassa vuorokaudessa teksti on ladattu jo 2500 kertaa. Kiitos monista, monista kommenteista ja tuesta. 
Henkilökohtaista tilannettani suurempi asia on Diakin tila ja suunta kirkon alalle kouluttava korkeakouluna.

JK3/ lauantai-iltamyöhällä on blogin latauksia 3500. Diakonian koulutuksen tila Diakissa on yhteinen huolen aihe

JK4/ tiistai-aamuna tämä blogiteksti on ladattu yli 5600 kertaa. Olen saanut kymmeniä kommnetteja, erilaisia viestejä. Kiitos niistä. Niiden avulla yritän jaksaa nousta uuteen aamuun ja toivon myös että niissä välittyvä viesti Diakin nykymenosta tulee avoimeen keskusteluun. On aika rikkoa hiljaisuus heikosta hallinnosta ja yksinvaltaisuudesta. ] 

Jari Jolkkosen Raamattu

Kuopion piispanvaalin ehdokas Jari Jolkkonen antoi Kotimaa24-sivustolle 3.1.2011 lausunnon, jonka mukaan yliopiston raamatuntutkimus vieraannutti hänet Raamatusta. Jolkkonen: ”Eksegetiikkaan kuuluu naturalistinen metodi, jossa suljetaan etukäteen pois Jumala selittävänä tekijänä ja nähdään Raamattu pelkästään inhimillisenä kirjana, jonkunlaisena ihmisten valtapelinä. Sinänsä metodi on ymmärrettävä, mutta se alkaa helposti tunkeutua myös maailmankatsomukselliselle tasolle, jonne se ei oman luonteensa mukaisesti voi kuulua. Otti oman aikansa työstää kirkon uskon ja tieteellisen metodin oikea suhde.

– Hartaudellinen lukeminen edellyttää nöyryyttä ja uskon asennetta. Omista ennakkoluuloista ja viisastelusta pitää luopua. Pitää uskaltaa tehdä se yksinkertainen kysymys, että mitä sinä Pyhä Jumala tahdot sanoa minulle tämän tekstin välityksellä tässä ja nyt.” Kotimaa 24-artikkelin mukaan Jolkkonen pitää yhä eksegetiikkaa arvossa. Hänen mukaansa Raamatun tieteellisessä lukemisessa asetutaan tietoisesti tekstin yläpuolelle, kun taas hartaudellisessa lukemisessa sen alle ja puhuteltavaksi.

Uutisen perusteella esiin nousee väistämättä kaksi asiaa:

Ensinnäkin tämänkaltainen sivulauseessa heitetty syytös eksegeettisen raamatuntutkimuksen pelkästään kielteisestä merkityksestä antaa ikävän kuvan Jolkkosen suhteesta eksegeettiseen tutkimukseen ja sen opetukseen yliopistossa. Lähimpiä maalitauluja saattavat kuitenkin olla piispa Wille Riekkinen ja piispakandidaatti Sakari Häkkinen. Siis: Jolkkonen näyttää tietoisesti riveillä ja rivien välissä tölväisevän Kuopion eksegeettejä. Heitto on samankaltainen, kun jos toteaisi, että piispainkokouksessa laaditut jumalanpalvelusohjeet ovat niin puuduttavat, että niissä menee Henki.

Toiseksi, ja ehkä vielä suuremmalla otsan kurtistamisella totean, että Jolkkosen antama kuva raamatuntutkimuksesta sen ”yläpuolelle asettumisena” ja ”luonteeltaan naturalistisena metodina” on dosentin suusta outo. Eksegetiikka ei halua asettua välineenä Raamatun yläpuolelle. Raamatun yläpuolelle voi asettua niin hengellisessä vakaumuksessa kuin aatteen palosta, mutta silloin ei ole kyse tutkimuksen luonteesta. Tutkimus on kriittinen erityisesti meidän raamatuntulkinnallemme ja raamattukäsityksillemme.

Tutkimus selvittää teksteissä olevaa käsitystä Jumalasta, ei siis pyri tietoisesti ”sulkemaan Jumalaa pois”, mutta lakkaa vetoamasta siihen ilman teksteissä näkyviä syitä.  Tutkimuksen myötä Jumalan toiminta näkyy keskellä arkea, historiaa, inhimillistä elämää. Eikö siis pikemminkin tutkimus tuo esiin uusia puolia ja käsityksiä asioista, ei sulje niitä pois?

Sitä vastoin haluan nähdä eksegetiikan Raamatun rakastamisena. Metodin tehtävä on varjella Raamattua meidän tulkinnoiltamme ja antaa tilaa tekstin ajatuksille. Eksegetiikka on syntynyt aikanaan turvaamaan Raamatun moniäänisyyden kuulemista dogmaattista kovakorvaisuutta vastaan; dogmeilla rellestäminen vei aikanaan Raamatun äänestä paljon pois. Eksegetiikka on etsinyt ääniä takaisin. Myös niitä ääniä, joita virtaviivainen dogmatiikka ei ole halunnut kuulla.

Tutkimus ei ole kuitenkaan uskomista.  Ja toki menetelmä myös paljastaa välimatkan lukijan ja tekstin välille, vieraannuttaakin, mutta se on osa ammatillista suhdetta Raamattuun, joka papilla tulisi olla – mielellään myös piispaehdokkaalla.

Lopuksi: Pahoittelut suorasukaisesta tekstistä ja kriittisistä äänenpainoista, mutta tältä Jolkkosen lausunnot vaikuttavat ammatikseen eksegetiikkaa opettavan näkökulmasta.

Jälkikirjoitus: alkuperäinen otsikko jakoi FB-keskustelussa mieliä. Osan mielestä se toi asian esiin, toisten mielestä se on liian voimakas ilmaus. Tekstin kärkevimmät sanat on editoitu pois. Mea culpa.

Raamatuntutkijat köyhyyden parissa San Franciscossa

Olen Suomessa jo ehtinyt monessa yhteydessä tuoda esiin sen, että köyhyydellä ja köyhillä on merkittävä rooli Raamatussa. Köyhät eivät tosin kirjoittaneet Raamattua, köyhien asia näyttää paikka paikoin moniäänisen Raamatun sivuilla unohtuvan, mutta silti huoli köyhien tilasta ja osallistumisesta kulkee läpi Raamatun.

Siksi oli erityisen iloista, kun myös kansainvälisesti merkittävä yhteisö Society of Biblical Literature  (SBL) hyväksyi vuotuisen jättikonferenssinsa ohjelmaan keväällä 2011 konsultaation nimeltä Poverty in the Biblical World. Hankkeeseen ei ollut vaikea houkutella muita köyhyystutkijoita. Marraskuussa oli vihdoin aika aloittaa. San Franciscossa pidetty konferenssin osana köyhyys-konsultaatio sai todella positiivisen vastaanoton. Kokoustilamme oli ihan piripintaan täysi ja intensiteetti suuri: ”Juuri tätä on odotettu”-asenne täytti huoneen. Noista hetkistä jaksaa elämisen kaamosten ja muulla tavoin tiukempien jaksojen painaessa päälle!

Ohjelma oli seuraava:

Theme: Current Quest

Glenna Jackson, Otterbein College, Presiding (10 min)
J. David Pleins, Santa Clara University
Discordant Harmonies: The Traditioning of the Hebrew Bible’s Justice Vision (15 min)
Kari Latvus, University of Helsinki
Trajectories in the Hebrew Bible Poverty Research (15 min)
Gale A. Yee, Episcopal Divinity School
The Creation of Poverty in Ancient Israel (15 min)
Brigitte Kahl, Union Theological Seminary in the City of New York
Rethinking the Economic Situation and Relations of the Pauline Assemblies (15 min)
Richard Horsley, University of Massachusetts Boston
Jesus’ Focus on the Poor: Deeply Rooted in Israelite Tradition (15 min)
Discussion (30 min)
Business Meeting (30 min)

Jälkilöylyt kokouksesta olen kirjoittanut konsultaation blogiin: http://povertyinthebiblicalworld.wordpress.com/

Konsultaatio jatkuu ensi vuonna Chicagossa kahden tai kolmen seminaarin voimalla.

 

PS. matka on kyllä iso investointi, sillä kokous nielee yli viikon ja sen jälkeen toipumiseen menee pari viikkoa; vasta nyt parin viikon jälkeen olen jotenkin tolpillaan, eikä koko ajan vain väsytä tai tunne itseään ajattelutyöhön sopimattomaksi.

Neljä puhetta köyhyydestä ja Jumalasta. Kolmas puhe: Jumalasta ja velasta

Kolmas puhe: Jumalasta ja velasta

Tällä hetkellä tuntuu, että puhe velasta on eurooppalainen puheenaihe numero yksi. Ja sama kysymys tuntuu pitävän otsikot kuumina yhtä hyvin Yhdysvalloissa ja eri puolilla maailmaa. Jos aiemmin velka ja sitä selviytyminen oli miehen mitta, niin nyt sillä mitataan myös valtioita.

Onko Jumalalla mitään sanottavaa tähän asiaan? 

Velka on elämässä kovin yksinkertainen ja selkeä asia. Yhdellä ihmisellä on rahaa enemmän kuin tarvitsee juuri sillä hetkellä elämiseensä ja toiselta taas puuttuu irtonaista vaurautta. Näiden kahden ihmisen kohtaamisessa toinen antaa ja toinen saa vaurautta velaksi. Yleensä sopimukseen kuuluu velaksi saadun rahan palautus ja sovituista asioista vastaaminen.

Onko tämä sitten hyvää tai pahaa, riippuu ihan lopputuloksesta. Hyvän velan esimerkkinä voi pitää vaikka naisten pankin toimintaa. Siinä kehitysmaan naiset saavat pienen luoton ja usein sen avulla perustavat pienen työpisteen. Velaksi hankitun lypsävän lehmän, uuden miniuunin tai ompelukoneen avulla syntyy ihmisarvoista elämää ja uudenlaista toimeentuloa. Pienillä tuloilla saadaan sekä maksettua velka että ostettua koulutarpeita lapsille tai itselle jokin vaate – ilman ylimääräisiä varoja tämä jäisi ehkä saamatta. Tällainen velka tuntuu olevan köyhän ihmisen puolella. Velka siis luo elämää ja on kädenojennus köyhälle.

 Toisaalta nykyaikana pikavipeistä tai muista lainoista voi muodostua myös odottamaton riippa. Velka on suurempi kuin jaksaa maksaa tai velan maksuun liittyy sellaisia ehtoja, että niiden toteuttaminen johtaa ahdinkoon. Omat tulot eivät katakaan enää velanhoidon kuluja tai velasta maksettava korko ampaisee pilviin. Silloin saattaa velallinen olla pulassa ja konkurssi uhkaa – elämänmittainen velkataakka.

Nyt velka osoittautuukin auvoisista lupauksista ja paremman tulevaisuuden toiveesta huolimatta enkelin sijasta itse piruksi. Valkea lupaus lainarahan tuomasta ilosta onkin synkkä pimeys, joka mustaa oman mielen ja vetää masennukseen ynnä lamaan. Velka kääntyy näissä tapauksissa välineeksi, jolla rahan lainaaja hyötyy velasta ja ottaa mehut irti velallisesta. Tätä mehustamista kutsutaan myös kiskonnaksi ja tilanteen hyväksikäyttäjää kiskuriksi.

Ei siis ole ihme, että näin syvältä ihmistä ottavasta asiasta löytyy selkeitä linjauksia myös Raamatussa. Siellä ne kuvataan tuon hetken Jumalan puheena omilleen ja monissa kohdin ajatukset tutuntuvat edelleen arvokkailta, vaikka Raamatusta ei kansantalouden oppikirjaa pidä tehdäkään. Sen sijaan Raamattu avaa varsin selkeitä suuntaviittoja siitä, mitä itse velasta voi ajatella.

Ensimmäinen asia liittyy velan ehtoihin. Raamatussa käytetään asiasta ihan samoja ilmauksia kuin nytkin: kyse on koron perimisestä tai pantin vaatimisesta. Varhaisemmassa vaiheessa Israelin historiassa varmaankin ehdotettiin maltillisten korkojen perimistä, mutta sittemmin päädyttiin yksiselitteiseen linjaan. ”Älä määrää korkoa maksettavaksi” (2. Moos. 22:24; 5. Moos. 23:20). Käsky on ehdoton, eikä anna tilaa porsaanreiälle. Korkoa ei saa periä etukäteen tai lopuksi vaan lainattu raha on toisen omaa hetken aikaa ilman, että lainaaja pyrkisi tästä hyötymään.

Toinen ohje on edellistä radikaalimpi. Sen mukaan joka seitsemäs vuosi tuli julistaa Jumalan kunniaksi vapautus, siis armahdusvuosi (5. Moos 15). Tuo vuosi merkitsi joko hetkellistä tai kokonaisvaltaista vapautusta velasta. Silloin ”jokainen saamamies luopukoon siitä, minkä hän on lähimmäiselleen lainannut, älköönkä velkoko lähimmäistään ja veljeänsä” (KR 1933 käännös).  Vapautusvuoden tullessa velka menetti otteensa, samoin rahan toista alistava valta. Vauraus ei poistunut tai menettänyt positiivista merkitystään, sillä edelleenkin tuli hyvin toimeentulevan auttaa puutteessa olevaa.

Raamatun tekstissä on tässä kohdin kolme voimakasta kielikuvaa kädestä: velkojan käsi on se, joka pitää vaatimusta maksusta velallisen päällä.  Toisen kerran kädestä puhutaan vauraan miehen kätenä, jolla on rikkaus itsellään, suljettuna omassa kädessään ja omassa hallussaan. Kolmantena kuvana on avattu käsi, joka on valmis auttamaan sitä puutteessa olevaa, joka ei selviä elämässä ilman toisen antamaa apua. Köyhälle tulee lainata, vaikka vapautuksen vuosi olisi tulossa ja vaikka itse lainaamisesta ei mitään hyötyisikään.

Kolmas painava sana Raamatussa muistuttaa, että silloin kun ihmiset ovat jääneet velan alla vankeuteen ja maa on menetetty, niin silloin on riemuvuoden aika (3. Moos 25). Riemuvuoden tarkoitus oli rohkealla, jopa yltiöpäisellä tavalla estää ihmisten välisten varallisuuserojen loputon kasvu. Raha leipoo aivan liian helposti lisää rahaa, köyhien jäädessä loukkuun ja antaessaan perinnöksi lapsilleen vain vanhempien velat.  Siksi velka tuli aikanaan unohtaa, mutta sen lisäksi maansa menettänyt ja velkavankeuteen joutunut tuli vapauttaa ja päästää taas omalle maatilkulleen. Siis perheensä työpaikalla.

Neljänneksi meidät pysäyttää Jeesuksen opettama rukous: ”Anna meille tänä päivänä meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa.” (Matt 6:12) Ihmiset Jeesuksen ympärillä tunsivat velan mahdin ja pyysivät Jumalalta armahdusta. Velka kuristi arkipäivässä samoin kuin jokapäiväisen leivän puute. Samassa yhteisössä tuettiin toinen toista ja köyhien galilealaisten saama apu tuli sekä Jumalalta ja toisilta, lähellä eläviltä ihmisiltä.

Paha velka on ihmistä suurempi voima, jolla toinen ihminen voi nousta toisen yläpuolelle ja alistaa toista. Tälle tulee yhteisten sopimusten, siis lakien, panna tiukat rajat, jotta rahan valta ei sokaise liikaa.

Hyvä velka on toiselle lainaamista ja omasta antamista vain sen tähden, että voi tukea toisen selviytymistä. Tämä on se tie, jota Jeesus opetti seuraajansa kulkemaan.

Jumala,

anna meidän tänään opetella avaamaan kätemme apua tarvitsevalle

ja opeta meidät näkemään saamamme hyvä lahjana ja lainana,

jonka olet meille antanut.

Aamen

Virsi 509: 1, 4  Herra elämäni valvo

Neljä puhetta köyhyydestä ja Jumalasta: köyhän naisen kertomus

Toinen Puhe – köyhän naisen kertomus
Radiohartaus 13.9.2011

Sinun elämäsi ei jätä minua rauhaan. Olen jo useaan otteeseen sitä miettinyt, lukenut asiaan liittyviä tutkimuksia ja kirjoittanut tutkimusta itsekin. Ja yhä uudelleen palaan kahteen kertomukseen elämästäsi. Niissä on kohti käyvä kuvaus vaiheistasi, muiden ja sinun valinnoistasi, uhasta kuolla ja tuhoutua, pelosta menettää kaikki tai saada oma elämä.

Sinä tulit Egyptistä, mutta elit pitkään maahanmuuttajana muiden ehdoilla. Millaista oli pakon edessä jättää oma perhe, koti, äidinkieli ja maa? Ne jouduit jättämään taaksesi jo lapsena, eikä sinulta kysytty mitään vaan muut päättivät tästä.

Sinusta käytettiin sanaa ”orja”. Jouduitko orjaksi, koska vanhempasi olivat velkaantuneet ja sinut myytiin velan kuittaamiseksi? Muut päättivät elämästäsi, kaikesta.

Sinulta ei myöskään kysytty, kun omistajasi päättivät käyttää sinua kohdunvuokraukseen. Sait vain tiedon, että sinulta odotetaan lasta perheeseen. Sinut tarvittiin tuottamaan se, mitä ne, joilla oli vapaus ja vauraus, eivät kuitenkaan kyenneet tekemään.  Ja kun tulit raskaaksi ja iloitsit uudesta elämästä kehossasi, niin se olikin liikaa. Saako siis raskaana olevaa lyödä? Koko ajatus kohtaamastasi väkivallasta ja pahoinpitelystä, henkisestä ja ruumiillisesta, saa minut voimaan huonosti. Huonoa vointia ei paranna se, että tapausta peiteltiin ikään kuin Jumalan antamalla luvalla.

En siis ihmettele, että pakenit väkivaltaa ja pakottamista. Suunnittelematon ja päätä pahkaa tapahtunut pakosi kyllä saattoi sinut ja syntymättömän lapsesi alttiiksi vaaralle, mutta se oli silti elämän voitto vallasta ja väkivallasta.

Eniten minua on rohkaissut kertomuksessasi se, että jouduit Jumalan kanssa kasvotusten. Eikä Jumala syyttänyt, lyönyt tai syyllistänyt vaan puhui sinulle. ”Jumala, joka näkee minut.” Noilla sanoilla kutsuit Jumalaa, auttajaa ja pelastajaa. Niitä naisia, jotka ovat antaneet Jumalalle nimen ei ole kovin monta. Olet erityinen nainen Jumalan edessä.

Mutta miksi palasit? Menit takaisin ja synnytit lapsen. Perheen esikoisen, vielä pojan, jota oli odotettu kuin ensimmäistä valon sädettä pitkän pimeän yön jälkeen.

Toinen osa elämäsi keromusta ei ole sen helpompi.

Mutta se alkoi onnellisesti, kun olit ylpeä omasta pojastasi. Aavistan sinun hymyilleen monet kerrat ja lähettäneen kiitoksen Jumalalle kaikesta hyvästä, minkä koit elämässäsi.

Ja kuitenkin sinä ja poikasi olitte uhka ja pelote siitä päivästä alkaen, kun perheen toinen poika syntyi kaikille suureksi hämmästykseksi. Te olitte uhkana muille, koska te olitte jakamassa yhteistä hyvää, elämää, elämäntulkintaa, perintöä. Pelkästään siksi, että olitte vierasmaalaisia valtakulttuurin keskellä, tuli teidät torjua.

Jouduit lapsuudessasi lähtemään orjaksi myytynä kodistasi ja koit saman lapsesi kanssa. Sinut yksinkertaisesti karkotettiin, heitettiin pois, lähetettiin käytännössä tyhjin käsin pois niiden luota, jotka olivat pitäneet sinua orjana, toivoneet sinun antavan perheeseen perillisen – ja juuri siksi sinun täytyi nyt lähteä poikasi kanssa tuntemattomalle taipaleelle.

Elämässäsi kulki vierellä kuoleman pyyhkäisy. Kalma koetteli otsaasi ja poikaasi. Ennenaikainen kuolema oli taas odottamassa teitä kumpaakin.

Mutta jo toisen kerran tuskan hetkellä armollinen Jumala antoi elämän, eikä antanut ottaa henkeä pois.

Pyhä hetki.  Jumalan kohtaamisen hetki, joka merkitsee toivoa ja tuhon uhkan väistymistä sivuun.

Sinä sait lopulta oman elämän. Kasvatit poikasi ilman isää, mutta et ollut yksinhuoltaja, sillä Jumala piti teistä huolta. Löysit oman paikkasi lapsuutesi kotimaan ja muukalaisuutesi maan välistä. Et siis kuulunut mihinkään, mutta olit silti kotonasi.

Sinä olet oikea ja tosi sankarinainen, vaikka et koskaan ole tainnut kilpailla pääosan esittäjien sarjassa missään gaalassa. Teit täydellisen sivuosan, kun rohkeasti nousit vääryyttä vastaan ja luotit Jumalaasi. Osoitit kuinka köyhän naisen elämällä on merkitys.

Edelleen sinä tuot elämäsi kertomuksella toivon kaikille pakotettua elämää eläville, kaikille kotonaan pahoinpidellyille, kaikille naisille, jotka on ajettu pois kotoaan. Kaikille meille, jotka olemme elämässä aika ajoin umpikujassa. Erityisesti olet sisar jokaiselle velkojen takia ahdinkoon joutuneelle ja vierasmaalaisena kotoaan karkotetulle.

Sinun kertomuksesi on kirjoitettu Raamatun ensimmäiseen kirjaan, lukuihin 16 ja 21. Sinun nimesi on Hagar, ja sinut muistetaan yhä.

Ensi tiistaina on vuorossa kolmas puhe köyhyydestä: kysymys Jumalasta ja velasta.

Virsi 516

Köyhät kyykyssä? Kirkkopäivien jälkipelit

(voit antaa palautetta klikkaamalla tähtiä yllä, kiitos)

Kirkkopäivillä Lahdessa käytiin keskustelu: Köyhät kyykkyyn? Keskustelu haki vastausta ajankohtaiseen tilanteeseen, sillä aika ajoin köyhät unohtuvat niin kirkolta kuin valtioltakin. Miten köyhyyden ongelmaan tulisi tarttua? Onko Suomessa edelleen 700 000 köyhää? Miksi?

Keskustelemassa olivat Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamo, piispa Kaarlo Kalliala, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Jouko Karjalainen, Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professori, teologian tohtori Elina Vuola. Puheenjohtajana toimi allekirjoittanut.
Keskustelun pohjana olivat seuraavat teesini.
1) Kaikissa yhteiskunnissa köyhät ovat olleet kyykyssä, siis kyykytettyinä; ilmiön muodot ovat vain vaihdelleet.
2) Juutalais-kristillinen perinne on erittäin mielenkiintoinen. Yhtäältä Vanha testamentti (VT) muistuttaa, että Jumala huolehtii köyhistä ja vaatii köyhistä huolen pitämistä. Toisaalta kuitenkin köyhät jäävät myös VT:ssa yleensä keskiön ulkopuolelle, köyhien oma ääni kuuluu niukasti ja köyhät ovat se ”toinen”, josta puhutaan (siis: köyhä ei itse puhu, eikä myöskään köyhälle puhuta suoraan).
3) Juutalaisuuden köyhistä huolehtimisella on kuitenkin iso perinne: eurooppalainen huolenpito köyhistä perustuu juutalais-kristilliseen arvoperustaan.
4) Tästä huolimatta kirkko on (osaksi/ajoittain) kadottanut perintönsä köyhien yhteisönä ja köyhien puolestapuhumisen yhteisönä.
5) Siksi uudestaan tulee nostaa kristilliseksi, kansalliseksi ja eurooppalaiseksi perusarvoksi köyhistä huolehtiminen sekä köyhyyden ja marginalisoitumisen vastustaminen.
6) Köyhyyden vastaisen työ on paikallista, kansallista ja globaalia. Siksi kaukana olevaa köyhää ei voi enää jättää oman onnettomuutensa varaan.

Kaikki panelistit sekä valtaosa salin yleisöstä oli pikagallupissa samaa mieltä ainakin kahdesta asiasta.

Kysymys: Suomessa tuloerojen kasvu sekä eriarvoistuminen etenee ja köyhien määrä kasvaa. Pitääkö paikkaansa? Kyllä.

Kysymys: Arkkipiispa John Vikström sai aikanaan ison keskustelun, kun sanoi, että muukalaisvastaisuus on rasismia ja siksi myös synti. Onko eriarvoistumisen ja köyhyyden salliminen syntiä? Kyllä.

Monipolvinen keskustelu nosti esiin sen, että köyhyys on monisyinen ilmiö, johon ei ole helppoja ratkaisuja, mutta tarve toimiin kasvaa koko ajan. Kirkon tärkeä rooli tuli keskustelussa voimakkaasti esiin diakonian konkreettisen avun ja piispojen tärkeiden kannanottojen muodossa.

Jos samaa riviin kirkossa saataisiin myös suuremmalla joukolla papit, niin profiili olisi vielä napakampi. Tämä kuitenkin edellyttäisi uudenlaista panostusta teologikoulutuksessa niin perustutkintojen kuin lisäkoulutuksen kohdalla.

Yhteinen palaute EK103 luentojen oppimispäiväkirjoista

 

Kari Latvus
12.4.2011

Oppimispäiväkirjat on nyt arvioitu ja tulos (asteikko: hyväksytty-hylätty) on nähtävissä 3.kerroksen ilmoitustaululla. Olen jokaiseen työhön antanut lisäksi lyhyen sanallisen palautteen. Toisinaan kyse on vain pari-kolme sanaa, joskus jotain muutakin. Valitettavasti suuren opiskelijamäärän takia palautteet eivät ole kovin henkilökohtaisia tai tarkkoja.

Jos haluat vielä kommentoida, niin voit jättää tähän blogiin kommentin tai lähettää sähköpostia.

Oman työsi voit hakea samasta laatikosta, jonne sen palautit (3. krs).

Valtaosa teksteistä oli hyvin kirjoitettuja ja täytti hyvin tehtävälle asetetut tavoitteet. Joukkoon mahtuu muutama hylätty suoritus (jos arvio on ”hylätty”, niin kirjoita UUSI oppimispäiväkirja ja tuo se LOKEROONI 3krs). Työhön lisätyt sanat antavat osviittaa onnistumisen määrästä.

Oikein hyvin:  analyyttinen ja jäsentynyt analyysi, sisällöt hyvin kuvattu; mukana on sekä omaa päättelyä, itse-analyysi, ja sisällöt kuvattu riittävän detaljoidusti

Hyvä työ: sisällöt selkeät/keskeiset sisällöt hyvin

Puutteellinen, mutta hyväksyttävä: hyväksytään nihkeästi, koska jokin osa-alue puuttui (Emo, luentojen sisällön kuvaus yms); tai työ on osin ylimalkainen

Hylätty: tehtävässä ei vastata annettuun tehtävään (kuvaa luentojen ja EMO sisältöä ja arvioi omaa oppimista); työ on erittäin yleisellä tasolla ja vain niukasti kuvaa sisältöjä

En ole arvioinut kenenkään kohdalla kirjoittajan omaan uskonvakaumukseen liittyviä asioita vaan sitä, kuinka hyvin työssä kuvataan luennoilla ja EMOssa kuvattua eksegeettisen analyysin tekemistä, eksegeettisiä metodeja ja tulkinnan kysymyksiä.

Tutkimuksen objektiivisuudesta vielä varmuuden vuoksi muutama ajatus, vaikka luulen kyllä tämän jo toistaneeni usein: humanistinen tutkimus, siis myös teologia, ei ole koskaan objektiivista, eikä sitä voi itsestään väittää. Tutkimuksen tehtävänä on luoda käytettävissä olevilla metodeilla paras tulos tietystä tutkimusaineistosta. Tulos on siis parhaiten perusteltu teoreettinen jäsennys näillä reunaehdoilla. Tutkimuksen luonteeseen kuuluu, että se alistetaan muiden tutkijoiden testiin (inter-subjektiivinen testi). Tutkimus tulos ei ole siis totuus, historiallinen totuus tai objektiivinen totuus. Se on paras tieteellinen selitys asioille ja tieteen luonteeseen kuuluu, että asioille on usein muitakin tulkintoja. Osa asioista on varsin selkeitä ja tulokset vakiintuneita (esim. Markuksen evankeliumin jakeet 16:9-20 tai Pentateukin Pappiskirjan traditiopiiriin kuuluvien tekstien sisältö). Toisaalta osa tutkimustuloksista on edelleen kiisteltyjä (esim.  Jahvistin tekstien sisältö ja ajoitus tai Korinttilaiskirjeiden yhtenäisyys). Olennaista on nähdä tämä: mitkä ovat keskeiset teksteistä nousevat perustelut ja oppia ymmärtämään kunkin esitetyn tutkimuksen lähtökohtia ja näkemään sen vahvuudet ja heikkoudet. Näin tutkimustulokset saavat mittakaavan ja kiinnittyvät selkeisiin perusteisiin.

Tehtävä tuli saada mahtumaan kahteen sivuun (mikä oli haastavaa). Samalla tuli kuitenkin olla myös riittävän yksityiskohtainen, että eri luentojen teemat tulivat kattavasti esiin. Kuten lukuisat tekstit osoittivat, on tämä mahdollista. Tiivis ja napakka teksti voi lyhyestikin tuoda esiin olennaisia pääpiirteitä ja jäsentää esimerkkeinä joitakin yksityiskohtia.

Oppimispäiväkirjoissa suurin vaihtelu oli EMOn sisältöjen kuvaamisessa.

Vielä muutama yksikohta:

– pari kysymystä kohdistui siihen, onko Raamatun lukeminen leipäjonosssa tieteellistä tutkimusta. Ei välttämättä. Kyse voi olla muustakin, vaikka saarnan valmistuksesta. Jos omaa tutkijan positioitaan haluaa ottaa mukaan tutkimukseen niin vastaavia kokemuksia voi jäsentää kirjoittamalla (kenttäpäiväkirja) ja kirjoituksia analysoida. Tällöin on siis käytännössä modernin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kenttätutkimuksen metodiikka

– intertekstuaalisuus ja interkontekstuaalisuus ovat eri asioita

Kiitos,

oli suuri ilo pitää EK 103 peruskurssiluennot sekä lukea oppimispäiväkirjat. Rakastakaa Raamattua enemmän kuin omaa tulkintaanne siitä!

Kari

Köyhät ovat osa Paavalin evankeliumia

Amerikkalaisen tukijan Bruce Longenneckerin uusi teos Remember the Poor. Paul, Poverty and the Greco-Roman World (Eerdmans 2010) on pysähdyttävä tutkimus. Näin voin ainakin itse sanoa, sillä kirjan suljettuani joudun miettimään vakavasti olenko aiemmin tulkinnut Paavalia väärin (kuten Longenneckerin mielestä monet ovat tehneet) ja tulisiko suomalainen raamatunkäännös tarkistaa Galatalaiskirjeen jakeessa 2:10.

 ”He päinvastoin näkivät, että minun tehtäväkseni oli annettu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille niin kuin Pietarin tehtäväksi sen julistaminen ympärileikatuille. 8 Sillä hän, joka on antanut Pietarille voiman toimia juutalaisten apostolina, on antanut minulle voiman toimia muiden kansojen keskuudessa. 9 Kun Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, käsittivät, minkä tehtävän Jumala oli minulle armossaan antanut, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi: meidän oli määrä mennä vieraiden kansojen, heidän taas juutalaisten keskuuteen. 10 [Heidän] köyhiä[än] meidän vain tuli muistaa, ja niin minä olen ahkerasti tehnytkin. ” (Gal 2:7-10)

Longenneckerin pääteesiin mukaan Paavali on tulkittu väärin siinä, ettei hänen asennettaan köyhien huolehtimisesta ole otettu vakavasti. Käymällä läpi Paavalin tekstit Longennecker osoittaa, kuinka kristittyjen keskinäisen solidaarisuuden osoittaminen, kristittyjen eläminen yhteisönä, oli osa evankeliumia. Longennecker vetää linjan Vanhan testamentin teksteistä Jeesuksen ja Paavaliin: niissä kaikissa köyhät ovat keskeisesti otettu huomioon. Ja miksi, ei sillä Paavalihan oli juutalainen.

Paavalin osuutta eivät edes köyhyystutkijat (kuten Leslie Hoppe) ottaneet vakavasti.

Entä tuo Gal 2:10? Ensinnäkin on selvää että suomalaisen käännöksen sana ”heidän” on puhtaasti tulkitseva lisäys. Kreikkalainen teksti puhuu pelkästään köyhien muistamisesta osana Paavalin missioita ilman, että sidottaisiin tiettyyn paikkaa. Longennecker osoittaaa, että jo kirkkoisien parissa Paavalin kirjettä luettiin myös tässä laajassa merkityksessä. Kyse ei ehkä olekaan pelkästään yhdestä keräyksestä Jerusalemiin vaan laajemmasta ja jatkuvasta toimintaohjelmasta.

Longenneckerin mukaan Paavali olikin köyhyysmiehiä!

Loppulause: Marraskuussa Society of Biblical Literature järjestön seminaarissa puitiin perusteellisesti Longenneckerin kirjaa usean huippuosaajan voimin ja sali täynnä kuulijoita. Kaikki eivät suoralta kädeltä tietty 100% allekirjoittaneet kirjan teesejä, mutta kaikki olivat vakuuttuneet, että nyt Paavalista ja köyhyystutkimuksesta kirjoitettu merkittävä teos.