Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Köyhät ovat osa Paavalin evankeliumia

leave a comment »


Amerikkalaisen tukijan Bruce Longenneckerin uusi teos Remember the Poor. Paul, Poverty and the Greco-Roman World (Eerdmans 2010) on pysähdyttävä tutkimus. Näin voin ainakin itse sanoa, sillä kirjan suljettuani joudun miettimään vakavasti olenko aiemmin tulkinnut Paavalia väärin (kuten Longenneckerin mielestä monet ovat tehneet) ja tulisiko suomalainen raamatunkäännös tarkistaa Galatalaiskirjeen jakeessa 2:10.

 ”He päinvastoin näkivät, että minun tehtäväkseni oli annettu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille niin kuin Pietarin tehtäväksi sen julistaminen ympärileikatuille. 8 Sillä hän, joka on antanut Pietarille voiman toimia juutalaisten apostolina, on antanut minulle voiman toimia muiden kansojen keskuudessa. 9 Kun Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, käsittivät, minkä tehtävän Jumala oli minulle armossaan antanut, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi: meidän oli määrä mennä vieraiden kansojen, heidän taas juutalaisten keskuuteen. 10 [Heidän] köyhiä[än] meidän vain tuli muistaa, ja niin minä olen ahkerasti tehnytkin. ” (Gal 2:7-10)

Longenneckerin pääteesiin mukaan Paavali on tulkittu väärin siinä, ettei hänen asennettaan köyhien huolehtimisesta ole otettu vakavasti. Käymällä läpi Paavalin tekstit Longennecker osoittaa, kuinka kristittyjen keskinäisen solidaarisuuden osoittaminen, kristittyjen eläminen yhteisönä, oli osa evankeliumia. Longennecker vetää linjan Vanhan testamentin teksteistä Jeesuksen ja Paavaliin: niissä kaikissa köyhät ovat keskeisesti otettu huomioon. Ja miksi, ei sillä Paavalihan oli juutalainen.

Paavalin osuutta eivät edes köyhyystutkijat (kuten Leslie Hoppe) ottaneet vakavasti.

Entä tuo Gal 2:10? Ensinnäkin on selvää että suomalaisen käännöksen sana ”heidän” on puhtaasti tulkitseva lisäys. Kreikkalainen teksti puhuu pelkästään köyhien muistamisesta osana Paavalin missioita ilman, että sidottaisiin tiettyyn paikkaa. Longennecker osoittaaa, että jo kirkkoisien parissa Paavalin kirjettä luettiin myös tässä laajassa merkityksessä. Kyse ei ehkä olekaan pelkästään yhdestä keräyksestä Jerusalemiin vaan laajemmasta ja jatkuvasta toimintaohjelmasta.

Longenneckerin mukaan Paavali olikin köyhyysmiehiä!

Loppulause: Marraskuussa Society of Biblical Literature järjestön seminaarissa puitiin perusteellisesti Longenneckerin kirjaa usean huippuosaajan voimin ja sali täynnä kuulijoita. Kaikki eivät suoralta kädeltä tietty 100% allekirjoittaneet kirjan teesejä, mutta kaikki olivat vakuuttuneet, että nyt Paavalista ja köyhyystutkimuksesta kirjoitettu merkittävä teos.

Advertisements

Written by latvus

24.1.2011 klo 0.26

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: