Työkiireiden vuoksi katsoin vasta nyt TV2-Homoillan Areenasta – ohjelma on vielä kuukauden katsottavissa. Sitä ennen olin lukenut kymmeniä tuohtuneita, loukkaantuneita ja kyllästyneitä viestejä ohjelmasta. Jari Tervo tiivisti kritiikkinsä kirkolle vain yhteen sanaan: ”Hävetkää”.
Monessa viestissä on kauhisteltu Päivi Räsäsen (KD), Sonja Falkin (Kansanlähetys) tai Pasi Turusen (Patmos) äärikonservatiivisia linjauksia ja niiden aiheuttamaa masentavaa arvovaltatappiota kristinuskolle. On arveltu, että nämä olisivat kohtuuttomilla ja eettisesti tökeröillä mielipiteillään saaneet yli 10 000 ihmistä eroamaan kirkosta. En kuitenkaan usko näiden puheenvuorojen syntien suoraan sataneen luterilaisen kirkon laariin.
Vähänkin asioiden taustoja tunteva tietää, etteivät Kristillisdemokraatit, Kansanlähetys ja Patmos-järjestö edusta luterilaisen kirkon keskilinjaa vaan ovat äärikonservatiivia liikkeitä ja edustavat äärimmäisiä mielipiteitä. Äärikonservatiivit eivät ole kirkko.
Protestin kärki ja eroaallon voima nousee piispa Matti Revon puheista. Repo oli keskustelussa vaitonainen ja jos kommentoi jotakin, niin linjaukset tukivat mainittujen äärilinjan puheita. Mikä selittää piispan nukahduksen ja puheet?
Suoran lähetyksen paineeseen ja esiintymiskokemuksen puutteeseen asia tuskin kaatui, vaikka silläkin voi olla oma vaikutuksensa. Pikemminkin taustalla saattoi olla uuden piispan epävarmuus omasta linjastaan, joka kuullun perusteella näyttää horjuvan pahasti. Pahaksi kömmähdykseksi on laskettava se, ettei Repo tuonut esiin piispainkokouksen tänä vuonna suurella vaivalla puristamaa linjausta.
Matti Repo ei saanut kakistettua suustaan, että piispainkokous on kyennyt sopimaan
a) selkeän linjauksen, joka merkitsee homojen hyväksymistä
b) ja tähän liittyen homoparien suhteen periaatteellisen hyväksymisen sekä
c) päätöksen homoparien puolesta järjestettävästä rukoushetkestä.
Se, että piispa Matti Repo vaikeni tästä ja myötäili äärikonservatiivien puheita antoi pohjan protestiaallolle. Piispa olisi voinut selkeästi vetää linjaa äärimielipiteiden ja kirkon päälinjan välille. Ehkä suuren seurakunnan verran jäseniä olisi pysynyt kirkossa. Nyt heillä oli hyvä syy vetäytyä pois, enkä ajattele että kyse olisi uskonsa hukanneista, kirkolle merkityksettömistä tai vähäpätöisistä ihmisistä.
Ilman piispainkokouksessa sovitusta linjasta kiinnipitämisestä astutaan takaisin kaksikymmentä vuotta asennehistoriassa. Tätä taustaa vasten on yllättävää, että tähän mennessä ohjelman takia on kirkosta eronnut vasta alle 10 000 jäsentä (enemmänkin olisi odotettavissa ja jopa kohtuullista – mitä en tietenkään toivo tapahtuvan). Liikemaailmassa tällaista ihmis- ja taloustappiota ei hyvällä katsottaisi. Menikö kirkolta yli 3 miljoonaa euroa?
Kirkosta eronneiden määrä on muuten reilusti suurempi kuin Nokia-mission ja Luther-säätiön arvioitu yhteinen jäsenmäärä. Kumartaessaan näille Repo hylkäsi monta. En voi mitenkään ymmärtää, että tällä tavoin kirkon nimissä käännetään selkä kristityille homoille.
Jari Tervo oli oikeassa. Häpeän paikka.
[Jälkikirjoitus 17.10.2010 klo 17.30
Tämä teksti on ladattu vuorokauden kuluessa yli 4000 kertaa. Se on ollut kahden päivän ajan luetuin postaus WordPress postaus Suomessa.
Olen hyväksynyt moderoinnissa yhtä lukuunottamatta kaikki kommentit (vain copy-paste Raamatun teksti ei mennyt läpi), vaikka osa niistä niistä on mielestäni ollut asiattomia. Jos päädyn poistamaan kommentaja niin kirjaan ne näkyviin poistoina. Tässä blogissa saa keskuskustella ja ole eri mieltä, mutta en hyväksy alatyyliä tai inttämistä. Sitä voi harjoittaa muualla. Ja luonnollisesti itsevaltiaasti päätän missä raja menee.]
Latvus 
En ole ihan varma, voiko Revon osuutta pitää ihan niin ratkaisevana. Hänen ongelmansa oli mielestäni enemmän se, että hän jätti sanomatta jotain tärkeää, asia, mihin sinäkin kiinnität huomiota, kuin se, että hän olisi sanonut jotakin erityisen kovasydämistä ja intohimoja herättävää. Hän esiintyi ylivarovasti ja virallisesti. Joku ”boikotoitavista piispoista” olisi ollut parempi kirkon edustaja tässä keskustelussa.
Merkittävämpänä pitäisin Räsäsen roolia. Jo ihan siitä syystä, että monilla asioita vähemmän seuraavilla kirkon jäsenillä on se käsitys, että KD on kirkon oma puolue ja Räsänen on lähes piispoihin verrattava auktoriteetti. Asiaa ei helpota se, että Räsästä kohdellaan mediassa kirkon tai vähintään kristittyjen pää-äänitorvena. Ja hän jos kuka oli ohjelmassa äänessä. Hänet tiedetään, Repo todennäköisesti unohdettiin ainakin nimeltä pian ohjelman jälkeen.
En minä huomannut Päivin tai Revon puheissa mitään Raamatun vastaista. Raamattu lienee kuitenkin ylin auktoriteetti. Jos ihmiset pitävät itseään synnittömänä, ei hän tarvitse pelastavaa armoakaan. On vain yksi tie pelastukseen meille kaikille syntisille, ja se on Jeesuksen kertakaikkisen syntien lunastustyön uskominen omalle kohdalleen.
Matti Repo antoi kirkon äänen Päivi Räsäselle ja kumppaneille. Katsojalle jäi se vaikutelma, että hän on täysin samaa mieltä heidän kanssaan. Ainakin hän jätti sanomatta, missä hän olisi eri mieltä.
Olen pitkälti Mikon kanssa samaa mieltä. Tosin kyllähän Repo ihan suoraan sanoi että hän ei suostu vihkimään eikä siunaamaan homopareja. Samassa kamera ”tarkensi” nyökyttelevään Räsäseen. Niissä muutamassa tietämässäni tapauksessa, joissa ohjelman takia on erottu kirkosta, syy on ollut kutakuinkin se mitä Mikko kirjoitti: Repoa ei mainittu millään tavalla, tuskin häntä edes muistettiin ohjelman jälkeen.
Mutta mitä Tervon kirjoitukseen tulee, niin minusta se oli yliampuva ja mauton. Aika törkeätä nimittää piispa Repoa ihmisvihaajaksi. Kenenkähän pitäisi hävetä? Ei ainakaan niiden kirkon työntekijöiden jotka tekevät työtä oikeudenmukaisen kirkon puolesta. Itse en aio kirkon pappina hävetä millään tavalla. Päinvastoin. Jokunen rohkaisun sana voisi olla paikallaan jotta jaksaisimme jatkaa työtämme takaiskuista huolimatta.
Surullista on se, että suurin osa ohjelman seuraajista ymmärsi varmastikin Matti Revon seurailevan konservatiivien ”Raamatun mukaan homous on syntiä”-linjaa. Käsittääkseni piispa puhui Raamattuun viitatessaan kuitenkin siitä, että kirkollisilla toimituksilla täytyy olla raamatullinen pohja esim. Jeesuksen käsky kastaa jne. Piispainkokouksen linjaa seuraillen hän siis ei luvannut homopareille kirkollista siunausta. Homopareja hän ei silti tuominnut. Piispa ei sanonut, kuten konservatiivit, että homous on syntiä mutta hänen olisi ehkä kuitenkin pitänyt sanoa ääneen, ettei se ole.
Vielä häkellyttävämpää on, että kirkossa ei näytä olevan käynnissä minkäänlaista kampanjaa tappioiden rajaamiseksi, eikä ainakaan ulospäin näy mitään merkkejä siitä, että elettäisiin kriisin tunnelmissa.
Arkkipiispalla olisi ollut hyvä tilaisuus laittaa piste keskustelulle ja tuoda esiin vapaamielisempi näkemys, mutta mitä sanoi arkkipiispa:
-”Ymmärrän, että monet odottavat, että kirkko näyttäisi selkeämmin hyväksyvänsä homoseksuaalisuuden. Tämän kysymyksen avulla puhutaan paljon muustakin kuin homoseksuaalisuudesta kuten esimerkiksi ihmisten yhtäläisestä arvosta, uskosta, rakkaudesta ja seksuaalisuuden merkityksestä”
Niin, mitä ihmettä sanoi arkkipiispa? Minulle ei ainakaan aukea mitä tuossa yritetään sanoa. Ei ainakaan tuomita kristillisdemokraattista vihapuhetta.
On myös muistettava että homoseksuaaleistakin löytyy kirkollisia traditionalisteja, jotka piispa Revon tavoin ymmärtävät avioliiton instituutiona kuuluvan miehelle ja naiselle. Sehän olisikin mielenkiintoinen ajatusleikki, että kun nyt heterot pähkäilevät mitä homot haluavat ja mitä heille voi antaa, niin homoseksuaalit perustaisivat oman kirkolliskokouksen ja he itse päättäisivat mitä haluavat ja miten heidän liittonsa pyhitettäisiin. Tulos voisi olla yllättävä.
Erittäin hyvä kirjoitus ja Repo minuakin eniten ihmetytti (ja kammoksutti, kylmän oloinen jäinen mies). Minusta hän ihan selkeästi oli samaa mieltä Räsästen ja muiden kanssa: ole vain homo, mutta älä missään nimessä toimi/elä sen mukaan eli älä ”homoile”. Kirkon todellakin luulisi reagoivan jotenkin tähän (erinomaiseen!) eroaaltoon. Ei millään kirkollisvaaleissa äänestämisellä tms. ole mitään merkitystä, vaan ”money talks”. Tämä on tehokkain tapa tuoda mielipiteensä esiin eli äänestää: jaloillaan eli rahoillaan.
Koko keskustelussa on mennyt ihan sekaisin monta asiaa: se, kenelle vihkimys (tai siunaus) kirkossa pitäisi antaa ja se, että saako homo elää itsensä mukaista elämää. Vastustajat tekivät (onneksi) sen mokan, että kielsivät vahvasti homojen oikeuden elää täyttä elämää homona (rakastaa, solmia suhteita jne.), eikä kielto jäänyt vain siihen, että ei saisi siunata tai vihkiä. Ja siitä he saavat nyt kalliin laskun maksaa.
Oma arvelu on suureen eroamismäärään myös se, että nyt kun mediassa on paljon ollut puhetta kirkosta eroamisesta, niin ihmiset muistavat tehdä sen.
Miksi kuulua johonkin, mihin ei usko? Tai jonka toimintaa ei hyväksy monilta muiltakaan osin kuin vain homokeskustelun perusteella. Miksi yrityksiltä kerättävä yhteisvero päätyy isolta osin kirkolle?
Nämä ovat myös kysymyksiä, joihin haluaisin vastauksia. Miksi meillä on valtion kirkko, kouluissa kasvatetaan lapsia uskontoon, ei anneta vapautta valita. Aika moni myös on tuomitsemassa Islaminuskontoa sen tarkemmin siihen tutustumatta.
Suomalaisten tiedot uskonnoista on aika hatarat, vaikka luulisi koultusjärjestelmässä olevan mahdollisuus kertoa eri uskonnoista ja antaa ihmisen tehdä itse päätöksensä, mihin uskontoon hän haluaa kuulua, vai kuuluuko mihinkään.
Valtio ja kirkko tulisi erottaa toisistaan. Mitä pikimmiten.
Miksi homoille ei riitä kirkollinen siunaaminen, niinkuin tähänkin asti. Tuntuu olevan suurta muotia olla homo – solidaarinen, sen enemmän asiaan perehtymättä. Asia on verrattavissa kettutyttöjen ”hyvää” tarkottaviin keinoihin, päästää häkkieläimet luontoon. Minkki tappaa ja jalostetut eläimet kuolevat. Asiaa ei oltu mietitty. Huiskastu vaan, niinkuin tässäkin tapauksessa. Mikä auktoriteetti se Tervo on sanomaan ?
Olen samaa mieltä, että Revon puheita suurempi ongelma oli Revon vaikeneminen. Olkoonkin niin, että ohjelman asetelma oli konservatiivisiipeä korostava. Miksi piispallista auktoriteettia ei oltu pyydetty myös homojen oikeuksia puolustavalle kannalle? Olisiko tällaisia keskusteluja mahdollista järjestää kolmen tahon kesken, jolloin äärilaitojen välissä oleva maltillinenkin porukka tulisi näkyväksi? Vaikenemisen ongelma koskee koko kirkon johtoa. Kun äärikonservatiivit puhuvat ja piispat, kirkkohallitus ym vaikenee, jää käsitykseksi että Patmoksen, Kristillisdemokraattien ja Kansanlähetyksen näkemykset ovat kirkon kanta. Olemme ajaneet itsemme (demokratian?) umpikujaan, kun emme sano mitään, ellei ole yhtenäistä kokouksessa muodostettua virallista kantaa. Onko mitään tehtävissä?
Kiitos tuosta piispainkokouksen tulosten tiivistyksestä. Kävin lukemassa heidän raporttiaan ja kuvittelin löytäväni siitä jotain vastaavaaa, mutta johtopäätös-osiokin oli yli 20 sivua.
Niin, ja kuten ehkä huomasitkin, laitoin tuon tiivistyksen jakoon FBssä. LInkii blogiisi on kiertänyt tosi paljon.
Kiitos monista kommenteista ja vilkkaasta keskustelusta.
Tällä hetkellä kirkossa on meneillään raju ja iso vääntö, josta näkyy vasta vain jäävuoren huippu. Siitä kuinka syvästi ihmisiä on loukattu näkyy nyt yli 15 000 kirkosta eronneessa. Määrä ei pysähdy tähän.
Keskustelua ja analyysejä kuhisee, mikä näkyy myös siitä että tämäkin blogi on ladattu vajaassa 20 tunnissa yli 3000 kertaa.
Luther poisti selkeästi ja perustellusti sakramentin aseman häävihkimiseltä.
Ja siis myös seksuaalisuudelta ominaisuuden transsendenttisena määrittäjänä.
Parisuhde ei ole siis luterilaisen teologia mukaan uskonnollinen ”toimenpide” tai mikään uskonnollinen asia.
Protestantismissa uskonto ei saa määrittää todellisuutta ja todellisuudessa elävät ihmiset eivät pakene realismia uskonnolla vaan rikastuttavat sitä mielekkäämmäksi.
Todellisuuden kieltäminen (mm.seksuaalisuus) oli Lutherin mukaan jumalanpilkkaa.
Nykyisen kriisin tausta on hyvin yksinkertainen: valtaosin kirkolliskous ja piispat ovat kiertoilmaisujensa taustalla selkeästi fundamentalistisempia kuin mitä riviseurakuntalainen tai media käsittää.
Seurakunnissa eri tavoin fundamentalistien takaa-ajamia syrjittyjä ei ole rakastettu tai tasa-arvoa monessakaan asiassa varmistettu vaan on huolehdittu laskelmoivasti vain kirkon poliittisesta imagokulissista, passiivisesta status quo-”rauhasta” ja valtiopoliittisesta perinteestä itsestäänselvytenä.
Tuttaviani on tehnyt elämänpäättämisvalintoja kirkkofundamentalistien verbaalisten tuomioiden takia.
Minusta on hienoa että kirkossa on vielä yksi piispa joka ei voi ajatellakaan vihkivänsä homopareja. Eikö raamattu kuitenkin ole se kirja minkä mukaan kirkossa pitäisi toimia? Siellä on aivan selvästi sanottu mitä mieltä homosuhteista ollaan.
Ihmisinä niin homot kuin heterot ovat tietysti tasa-arvoisia. Herää vaan kysymys miksi ihmeessä homojen pitäisi saada kirkollinen vihkymys nyt yhtäkkiä? He eivät ole tarvinneet sitä ennenkään eikä monet heterotkaan siitä välitä vaan virallistavat suhteensa maistraatissa. Homoliitot voi muutenkin virallistaa ja kuka tahansa voi rukoilla ihmisenä toisen puolesta, myös hänen jolla on erilainen seksuaalinen suuntaus. Homosuhteet on raamatun mukaan synti ja synnin puolesta en alkaisi rukoilemaan.
Kiitos Kari terävästä analyysistä. Antoi ajattelemisen aihetta. Tuota Revon vaitonaisuutta minäkin hiukan ihmettelin. Yksi kysymys: Noin tarkkanäköisenä kirjoittajana, miten analysoisit (minulle ennestään tuntemattoman) Pasi Turusen osuutta? http://uskonpuolesta.blogspot.com/2010/10/ylen-homoilta-aiheutti-ennatyksellisen.html?spref=fb
Terve Jontte,
En tunne henkilöä tuon lähetyksen ulkopuolelta, mutta sen perusteella Pasi Turunen on paraatiesimerkki heterononormatiivisesta ihmisestä. Oma käsitys ihmisen seksuaalisuudesta naamioituu silloin kristillisyydeksi.
Vastauksesi herättää kyllä enemmän kysymyksiä kuin vastaa niihin. Heteronormatiivisuudella kai tarkoitetaan sitä, että oletusarvona ihminen on normaalisti heteroseksuaalinen. Kun sanot että tämä käsitys ”naamioituu kristillisyydeksi” niin ymmärrän sen niin, että mielestäsi kristillisyydessä ei ole mitään normia ihmisen seksuaalisuudesta. Se on jo aika kaukana siitä mitä kirkossamme opetetaan asiasta ensimmäisen uskonkappaleen pohjalta. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Se että normista on olemassa poikkeavuuksia, ei mielestäni poista normatiivisuutta. Kiteytettynä siis se, että pidän heteroseksuaalisuutta normatiivisena, ei tee minusta silti homovastaista.
Moro Jontte,
heteronormatiivsuus tarkoittaa, etteä kaikkea seksuaalisuutta mitataan heterouden tarjoamalla normistolla. Siis etukäteen päätetään, että heterous on hyvä ja ok, ja samalla päätetään että homoseksuaalisuus on jotain muuta. Siis outoa, vinoa, väärää, syntiä tms.
Jos ajattelun lähtökohtana on homouden kieltäminen ja torjuminen, niin silloin voi rauhassa kulkea kehää Raamatun ja oman asenteensa välillä, eikä mikään kello soita missään.
Muu vaihtoehto on kuulla ja arvioida homoseksuaalisuutta ilman tätä ennakkokäsitystä. Siis katsoa homoseksuaalisuutta ilman ennakkoon lukkoonlyötyä kantaa; myös kuulla homoja siitä mitä he sanovat itse itsestään.
Ihmiskunnan historiassa on viimeisen vuosisadan aikana ollut menossa suuri uudelleenarviointi siitä homoseksuaalisuus tarkoittaa. Muutamat harvat lauseet Raamatussa samaa sukupuolta olevien seksistä ovat aivan eri maailmasta kuin omamme ja Raamatun tekstejä ei tulisi missään mielessä suoraan liittää ja samastaa nykyajan homojen tilanteeseen.
Ai niin, nyt muistankin, että olet eksegeetti, ja sinulla ei ole ennakkokäsityksiä. Lähestyt kysymystä toisella tavalla kuin me konservatiivisemmin ja dogmaattisemmin asioihin suhtautuvat. Mutta kirkkohistorioitsijana on todettava, että näinhän se taitaa mennä, että kirkon dogma sitten hitaasti ja viiveellä muovautuu vähän niinkuin pakon edessä, kun joku suunta saa enemmän kannatusta kuin toinen. Ja ääripäät karsiutuvat ja lähtevät pois.
En itse katsonut koko ohjelmaa. Sen mitä katsoin, niin on lähes tragikoomista, että kaikki olisi Revon syytä. Mielestäni hän sanoi aika paljonkin. Viittasi kirkon mietintöön ja ei ollut toki suoralta kädeltä hyväksymässä homovihkimyksiä.
Räsäsen puheet olivat myös maltillisia, ja hän sanoi sen mitä keskiverto seurakuntalainen ajattelee. Mitä muuta hänen olisi pitänyt sanoa.
Homoseksuaalinen kulttuuri on ilmeisesti aika akressiivista porukkaa, he vaativat kirkolta mahdottomia. He vaativat muuttamaan Raamatun heidän näköiseksi, tämä agenda on tullut mielestäni esille useamman kerran. Saatiin nyt syntipukki kuten juutalaisista aikoinaa Hitlerin saksassa.
Raamattu puhuu totuutta, etsikäämme sitä – esimerkiksi Room.1:19-32
ja Hebr. 11:6
Kiitos Kari hyvästä kirjoituksesta. On todella sääli, että moniääninen kirkko joutuu kärsimään ääriliikkeidensä päänavauksista.
Tapakristityt, joihin moni evankelis-luterilaisen kirkon jäsen valitettavasti lukeutuu, ei välttämättä kykene erottamaan ääriliikkeiden mielipiteitä kirkon yleisistä linjauksista.
Oma lukunsa ovat Kristillisdemokraatit. KD ei tietenkään ole kristillinen ääriliike, saati kirkon sisäinen sellainen. Se on poliittinen puolue, jolla on täysin oma agendansa. Kärkevät mielipiteet, joita Päivi Räsäsen ja muiden kristillisdemokraattien suusta on kuultu jo jonkin aikaa, ovat osa Kristillisdemokraattien tiukkaa vaalikampanjointia.
KD käy veristä kamppailua Perussuomalaisten kanssa vaaleissa jaettavista konservatiivien äänistä. Tässä taistelussa ei Päivi Räsästä, tai muita Kristillisdemokraatteja, voisi vähempää kiinnostaa, vaikka Suomen ev. -lut. kirkko tulee runneltua jalkoihin.
Surullista on, että tässä polittisessa taistossa kirkko, ja erityisesti sen liberaalisiipi, on sijaiskärsijänä.
Kirkko on pyrkinyt vastakampanjointiin kannustamalla äänestämään seurakuntavaaleissa. Facebookista löytyy sivu: Kristitty ei tuomitse rakkautta, homokielteisyys ei kuulu kirkkooni. Sillä on nyt lähes 8500 jäsentä. Toivottavasti jäseniä tulee lisää, jotta median huomio kohdistuisi myös kirkon virallisiin avauksiin.
Tämä tilanne on itsetutkistelun paikka meille jokaiselle: emmekö ole osanneet puhua tai elää evankeliumin mukaan niin, että näillä eronneilla olisi ollut ihmisiä, joiden kanssa puida omaa kokemustaan ko. televisiokeskustelun jälkeen vaan heti reagoitiin eroamalla.
Median tekemä asetelma sinänsä ei juuri suosinut muuta kuin kakofoniaa, mutta itsekin mietin sitä, olisiko esim. tietoisku siitä, missä nyt mennään, selkeyttänyt keskustelun lähtökohtia. Siis ensiksikin se, että parisuhteensa rekisteröineillä on jo kaikki ne n.2000 eri puolilla lakikirjaa olevaa oikeutta kuin avioliiton solmineillakin, paitsi avioliittoon vihkiminen, ulkoinen adoptio-oikeus ja yhteinen sukunimi (joita on perusteltu sillä, että ne ovat kahden suvun yhdistämisen merkkejä ja siksi kuuluvat avioliittoon ja ulkoisessa adoptiossa lapsen oikeudella isään ja äitiin). Toiseksi olisi voinut olla tietoisku piispainkokouksen selvityksestä (”Parisuhdelain seuraukset kirkossa”), jolloin olisi käynyt ilmi kirkon moniäänisyys tässä asiassa. On se moniäänisyys sitten hyvä tai paha asia, niin todellisuutta se on joka tapauksessa.
Mietin myös, miten paljon painoi se, mikä jäi sanomatta eli esim. se, että myös konservatiivien mielestä homoseksuaaleilla on samanlainen ihmisarvo ja paikka seurakunnissamme, heidän kanssaan ja puolestaan rukoillaan ja heille kuuluu armo samoin kuin heteroillekin ja Jumala rakastaa kaikkia tasaveroisesti.
Olen ollut molemmissa parisuhdelakiseminaareissa ja myös kirkolliskokouksessa käsittelemässä ko. selvitystä, mutta minusta selvitys ei ole niin yksiselitteinen kuin dosentti Latvuksen tiivistys antaa ymmärtää. (Selvitys löytyy osoitteesta http://www.evl.fi/piispainkokous/PARISUHDESELVITYS-10-2-2010.pdf )Ensiksikin siellä todetaan, ettei yksimielisyyttä löytynyt, esim. ”Osa piispainkokouksen jäsenistä katsoo, että rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen on teologisesti mahdollista. Osa on sillä kannalla, että siunaamiselle ei ole kirkon uskonkäsityksestä nousevia perusteita.”(s.128) Piispa Repo ehkä mielsi olevansa paikalla Tampereen hiippakunnan piispana ja oikeutettu kertomaan oman mielipiteensä, jonka hän selkeästi sanoi.( Arkkipiispa mielletään enemmän koko kirkon ääneksi.) Toki hän olisi voinut selvityksestä kertoa, mutta toimittajien kysymykset ohjasivat tilannetta aika pitkälle.
Piispainkokouksen selvityksessä nostetaan esiin kuusi teoreettista vaihtoehtoa asian ratkaisemiseksi, joista todetaan, että ”Kirkon yhteisen uskon, kirkkomme aiempien kannanottojen ja tämän selvityksen pohjalta piispainkokous katsoo, että yhteistä ratkaisua on MAHDOLLISTA ETSIÄ lähinnä neljännen vaihtoehdon pohjalta.”(s.128)
Piispainkokous ei siis tehnyt päätöstä, vaan antoi pyydetyn, monipuolisen selvityksen ja kertoi kirkolliskokoukselle, että tämä voisi olla jonkinlainen kompromissi. Tämä neljäs vaihtoehto on vapaamuotoinen rukous parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja tähän piispa tai piispainkokous voi antaa pastoraalisen ohjeen. Se ei siis ole rukoushetki, joka tulisi kirkollisten toimitusten kirjaan ja kirkolliskokouksessa arkkipiispa Paarma korosti, että kyse ei ole pariSUHTEEN puolesta rukoilemisesta, vaan parisuhteensa REKISTERÖINEIDEN puolesta rukoilemista. Käytännössä lienee aika vaikea erottaa näitä…Asia on tällä hetkellä perustevaliokunnassa ja ehkä marraskuussa kirkolliskokous omasta puolestaan päättää, mitä mieltä on selvityksestä, antaako esim. piispainkokoukselle pyynnön antaa ohjeet tällaisen vapaamuotoisen rukoilemisen suhteen.
Aino,
ero-aalto tuli pian ohjelman jälkeen, mutta sen takana on useamman vuosikymmenen odotus asioiden edistymisestä. Piispankokous teki selvän linjauksen (jonka Repo pyyhki jalkoihinsa vaikenemisella) ja äänestyksen jälkeen päätyi pitämään parhaana vaihtoehtona mainitsemaasi neljättä vaihtoehtoa (rukous; ei siunaaminen). Tsunamin kaltaisen eroaallon tausta on siinä, että piispojen etsimä ja lupaama päätös ei näytä pitävän vaan siitä kiemurrellaan pois. Tässä on palaute tästä taka-askeleesta.
Tekstissäsi mainitset erilaisia lakeja, jotka säätelevät samaa sukupuolta olevien parisuhdetta. Suomessa näistä puuttuu nimilaki ja adoptio-oikeus.
Kyllä piispainkokouksen äänestyspäätös on päätös. Jos kirkolliskokous nyt asian hylkää niin piispainkokous antanee omana pastoraalisena ohjeenaan samansisältöisen uuden päätöksen.
Kirkolliskokous on seuraavaksi paljon haltijana: sieltä tuleva jyrkkä homovastainen viesti vahvistaa eroaaltoa hyvin helposti.
PS olen aiemmin kommentoinut piispainkokouksen päätöstä Kotimaa24 sivustolla. Saman tekstin voit lukea tämän blogin sivuaineistosta ”Homot kirkossa” (https://latvus.wordpress.com/seksuaaliset-vahemmistoryhmat-kirkossa/)
Ajankohtaisen kakkosen Jyrki Richt sanoo, etteivät he halunneet ohjelmaan ”boikottipiispaa”. Toimittajat siis antoivat viidesläisen, kansanlähetyksen Uusi Tie-lehden päätoimittajan Leif Nummelan leimakirveen määrittää, kuka piispoista ohjelmaan pyydettiin.
Matti Revon vaietessa ja myötäillessä kaksi viidesläistä, Päivi Räsänen ja Sonja Falk, ikään kuin käytti kirkon ääntä – Patmoksen Pasi Turusen komppaamana.
Leena Huovinen joutui kohtuuttomaan tilanteeseen, sillä toimittajat kuvasivat hänen lukeutuvan kirkon ”oppositioon” sateenkaariparin siunanneena. Katsoja ymmärsi hänen puheenvuoronsa tätä taustaa vasten.
Asetelma johti kaikkkinensa siihen, että viidesläiset määrittivät kirkon kannalta keskustelun linjan ja sävyn – helluntailaisen säestyksellä.
Maallikko ei nyt ihan ymmärrä julkisuudessa olevia uutisia, voisiko joku selventää. Tänään Hesarissa esim. (Vain kaksi piispaa valmis siunaamaan homoliitot) sanotaan, että ”Arkkipiispa Kari Mäkinen toivoo ja pitää tärkeänä, että homoparien puolesta rukoilu hyväksytään kirkolliskokouksessa tänä syksynä.” Eikös se ole jo hyväksytty tuossa aiemassa piispainkokouksessa, josta kerrot? Miksi nyt annetaan tällainen tieto ja mitä se kirkolliskokouksen tuleva päätös tarkoittaa?
Jos rukoushetkikin on vielä auki, eikä kuin kaksi piispaa ole valmis siunaamaan homoliittoja (joka ei tarkoita sukupuolivapaata avioliittoa tai avioliittoon vihkimistä, eihän?), niin aika vaikealta vaikuttaa. Näillä kirkon viesteillä ihmiset eivät tule liittymään takaisin kirkkoon. Eivätkä homoseksuaalisten ihmisten ihmisoikeudet toteudu.
Joka tapauksessa kirkon (kriisi)viestintä on myöhässä, alkeellista ja epäonnistunutta. Toivottavasti tämä eroaalto nyt sitten jotenkin vaikuttaa marraskuun kokouksessa tehtäviin päätöksiin (ja päätösesityksiin?).
Mikähän homoseksuaainen ”toive” nyt on, jos yhteistä näkemystä on? Saada ennen avioliittolain lakimuutoksia kirkolta päätös siunata homoseksulaalisia parisuhteita?
Pellon Pientareella kysyi,
että miksi piispainkokouksen päättämä asia vielä kiertää kirkolliskokouksessa. Hyvä kysymys.
Hallinnollisesti on kyse siitä että viimekädessä kirkolliskokous kirkon synodina on kirkon laista päättävä elin. Toisaalta piispat ovat kirkon johtona kirkon linjaa vetävä ryhmä. Ideaalitilanne on että nämä kaksi kulkevat rinta rinnan. Kirkolliskokous on kuitenkin tällä hetkellä erityisen konservatiivinen ja sen lisäksi se on aina ollut hidas ynnä kankea toimintatavoiltaan. Sen sijaan että se olisi vain näyttänyt vihreää valoa piispojen paperille, se lähetti asian vielä yhdelle kierrokselle valiokuntaan.
Näin jälkiviisaudella voi sanoa, että paha virhe.
Eli piispoilla ei ole todellista valtaa ja heidän päätöksensä ovat vain sanahelinää, ”olis kiva jos tehtäis näin, käviskö?”.
”Kirkolliskokouksen työskentelyssä etsitään keskeisissä kysymyksissä varsin suurta yksimielisyyttä. Kirkon uskoa tai oppia koskeva periaatteellinen kannanotto tulee hyväksyä 3/4 äänten enemmistöllä. Sama koskee kirkollisten kirjojen, kirkkolain tai kirkkojärjestyksen hyväksymistä.” (evl.fi) Eli ei toivoa edes rukoushetken hyväksymisestä, puhumattakaan tietysti siunaamisesta?
Yritin tutustua kirkon hallintokaavioon, mutta vaikuttaa moniportaiselta, byrokraattiselta ja sekavalta enkä jaksa perehtyä. Mutta siis kun nyt viisastellaan tuhmille seurakuntalaisille, jotka eroavat, että miksette jää seurakuntaan ja äänestä seurakuntavaaleissa, niin olisiko sillä käytännössä mitään merkitystä, jos kerran kirkolliskokouksella on se isoin ja lopullinen valta, ei seurakuntavaaleissa valituilla?
On tämä käsittämätöntä, että ihmisen ja parisuhteen puolesta ei voida edes rukoilla!!?? Jokainen saa olla mitä mieltä tahansa homosuhteista, mutta ettei ihmisten puolesta voida rukoilla, enkä ymmärrä, miksi se pitäisi vielä erikseen kieltää? Eikö se juuri ole yksi kristinuskon ydinasioista, rukoilu. Ja rakkaus. Kaikkea luotua kohtaan. Tekisi mieli kiroilla… pah.
Miksi rukoilusta tai siunauksesta on edes tehty ”lakiasia”. Eikö se ole jokaisen papin oikeus.
Hei,
soitat ihan oikeaa kelloa kirkon koneistossa. Piispojen kädet ovat sidotut joissakin asioissa: jos halutaan muutos kirkon lakiin tai kirkkojärjestykseen, jos muutetaan jumalanpalveluksen kaavaa tai luodaan uusi kirkollinen toimitus.
Olet kuitenkin tasan ja tarkkaan oikeassa kysyessäsi sen perään, mikseivät piispat ja papit tee näitä ”pienieleisempi” asioita omin päin. Näin tapahtuu jo nyt pappien kohdalla, kun homoparien puolesta järjestetään rukoushetkiä. ja toisin kuin Jyrki Richt (Homoillan juontajana) letkautti, niin näin toimivat myös miespuoliset papit, eivät vain naiset.
Otaksun myös, että jos kirkolliskokous ottaa kielteisen kannan asiaan tai liian hitaan etenemistavan, niin piispoilla on paine antaa pastoraaliset ohjeet asiasta.
Ihmislaji on ainoa, jolla on kyky vaikuttaa omaan kehitykseensä.
Tämä on tärkeä ymmärrys, sillä uskomuksemme, jotka luulemme olevan pakollisia säilyttää tukeaksemme identiteettejämme, sattuvatkin olemaan usein muuttuvien käsitysten ja henkilökohtaisen kasvun tiellä.
Kaikkein vallitsevimmat instituutiot, jotka jatkavat tämän kaltaista ymmärryksen hidastamista, ovat teistinen uskonto ja rahajärjestelmä. Teistinen uskonto edistää pysyvää maailmankuvaa uskoon perustuvilla käsityksillä, jotka syrjäyttävät logiikan ja uuden tiedon.
Rahajärjestelmä (kaikissa maissa) perustuu työvoiman kilpailuttamiseen ja näin ollen työntekoon rahan ansaitsemiseksi. Lyhyesti sanottuna ”kilpailuetu” voidaan pitää yllä vain itsensä säilyttämällä. Itsensä säilyttämisen/oman edun ohjaama toiminta, johtaa luonnollisesti instituutioon, joka ei halua muuttua, sillä muutos uhkaa sen yrityksen, hallituksen tai vastaavan selviytymistä.