Kuuluuko valta kirkossa harvoille vai valituille?

Kirkon kuohuvassa syksyn 2010 keskustelukattilassa poreilevat monet teemat. Yksi niistä on kirkon vallan ja päätöksenteon muotoutuminen. Hiljattain tutkimusprofessori Heikki Hiilamo kehotti kirkko ottamaan todesta demokratian vaatimukset ja toteuttamaan vallanjaon aidon kolmijaon, joka on yhteiskunnassa jo vanhaa kauraa. Hiilamo on valmis antamaan demokratialle tilaa lisää ja ottamaan papistolta (ehkä myös piispoilta?) näiden erityisoikeudet pois.

Keskustelukulttuurin toista laitaa edustaa Savonlinnan kirkkoherra, dosentti Sammeli Juntunen, joka on huolissaan kirkon raamattuteologiasta ja opintulkinnasta (katso dosentin ikkunan arviota kirjasta Juntunen, Kirkon raamattuteologiasta). Juntunen kulkisi Hiilamon kanssa päinvastaiseen suuntaan ja haluaisi antaa piispoille erityisen vallan päättää opista, raamatuntulkinnasta ja ties ehkä monista muistakin kysymyksistä.

Oman valtakeskustelun ovat synnyttäneet kirkon vaalit, joissa valitaan nyt edustajat paikallisiin kirkon aluetason päätöksentekokoneisiin, valtuustoihin ja neuvostoihin. Vaaleja pidetään yleensä demokratian merkkinä, mutta jos äänestäjiä on vain 20%  (aiemmin alle, nyt ehkä vähän yli, toivottavasti paljon yli 20%), niin onko kysymys enää demokratiasta vai lähinnä näennäisdemokratialla kuorrutetusta harvainvallasta?

Minne mennä?

Suuri toiveeni olisi, että kirkolliset paikallisvaalit saisivat ensinnäkin selkeät ryhmät ja epämääräiset ”puolueettomat seurakuntaväen” lopetettaisiin. Tilalle selkeät ”körtit avaran kirkon puolesta” tai ”fundamentalistit kirkon kunniaksi” tyyppiset linjat. ”Keskustaevankeliset ” ja ”kokoomuskarismaatikot” olisivat myös oikein selviä ryhmiä: niitä äänestävät tietäisivät, mitä tilaisivat. Turhaa sitä on piilottaa vakan alle, millaista uskoa edustaa.

Toinen tarve olisi saada äänestysprosentti tavalla tai toiselle 30-40% tienoille tai sitten tulee lopettaa puhe kirkon demokratiasta ja ryhtyä puhumaan sisäpiirivaalien harvainvallasta. Asioista on puhuttava oikeilla nimillä. Nykyisin seurakunnan hallinnon valtaa keskittyy kohtuuttomasta kirkon konservatiiviselle sisäpiirille, joka sitä surutta käyttää oman uskontulkintansa eteenpäin viemiseen.

Kolmas selkeä linja on tarve jatkaa hengellisen vallan ja demokraattisen vallan sekamuotoa. Kirkko on enemmän kuin vaaliyhteisö tai kirkollisveron vaalimisjärjestö. Kirkko kurkottaa kohti Jumalaa, totuutta, elämää ja tulevaa. Siksi en siis ostaisi sen enempää Hiilamon kuin Juntusen teesiä vaan pitäisin ainakin kokonaiskirkon ja hiippakuntien tasolla tasapainon demokraattisesti valittujen maallikkoedustajien ja kirkon hengellistä virkaa edustavien (papit, piispat; tulevaisuudessa toivottavasti myös laaja-alaisen diakonin viran haltijat) vallankäytön tasapainon. Olisin valmis tuomaan tämän myös seurakuntatasolle.  Tässä kohden seurakuntien tulisi kulkea kuntien kanssa eri suuntaan ja tulisi ottaa selkeämmin työntekijät mukaan päätöksentekojärjestelmään hengellisen viran edustajina.

Siis: näennäisdemokraattisesta harvainvallasta yhdistettyyn  ja kasvavaan äänestysdemokratian ja hengellisen vallan yhteistyöhön.

Mainokset

Miksi en enää kirjoita Kotimaa24 blogimetsässä?

Sain runsaasti palautetta edellisestä tekstistä Kotimaa24 blogimetsikössä. Lukijamittari myös Dosentin ikkunassa oli korkeissa luvuissa – taas kerran. Kotimaa24 kommentoinneissa moni ymmärsi ratkaisuni. Ylläpito toisti aiemman mantran, jonka mukaan keskustelu on sinänsä hyvää, mutta väliin joillakin kuohuu kattilasta puurot yli ja että joskus vielä asiaan tulee muutos. (Sen päivän kun näkisi – jotta asian voi harkita uudestaan)

Olen poiminut mukaan muutaman kommentin Kotimaa24 osaston ensimmäisen päivän yli 40 kommentista (lisäksi oli epälukuinen määrä ylläpidon poistamia kommentteja).

Kommentoitua

Anonyymi| 7.6.2010 03:37

Latvus kysyi ”Kotimaa-lehden tilaajana mietin, että minäkö ja muut tilaajat tämän touhun rahoitamme?” Ymmärtääkseni tämän sivuston rahoittavat me, eli KIRKOLLISVERONMAKSAJAT. Tämä nettisivusto ei varmuudella ole voittoa tuottavaa toimintaa, eikä tällä liene edes ensisijaista liiketoiminnallista tarkoitustakaan.

Loki

Viime aikoina eivät ainoastaan nikit ole käyttäytyneet asiattomasti, vaan myös muutamia bloggaajia on liittynyt siihen joukkoon. Pahintahan tällaisen sivuston seuraamisessa on se, että sivuston ”henki” tarttuu (oli henki mikä tahansa, se aina tarttuu. Voidaan sanoa sama asia myös siten, että seura tekee kaltaisekseen). En halua tulla tämän hengen tartuttamaksi, en tahdo tulla ilkeileväksi ja kirjoitella kommentteja, joissa osoitan omaa sanallista nokkeluuttani lyöden samalla toisia kirjoittajia ikään kuin alaspäin tai arvottomiksi. En tahdo tällaista omalle kohdalleni.

kaijamaria

Kiitos kirjoituksesta, Kari Latvus.

”Silloin, kun kuuluu kristilliseen yhteisöön, niin sen kirkon piispaa on syytä kunnioittaa ja siunata. Jos kuuluu toiseen kristilliseen kirkkoon, yhteisöön lahkoon tai ties mihin uskonnolliseen kuppikuntaan on silti syytä kunnioittaa toisten kristillisten yhteisöjen johtajia.”

Tämä sama asenne koskee myös oman seurakunnan työntekijöitä. Mitä enemmän kristityt riitelevät keskenään ja morkkaavat kirkkoa ja sen johtoa, sitä enemmän heidän toimintansa vie satoa vihollisen laariin. Ja huom! Arvostava asenne ei ole este sille, että ollaan erimieltä ja myös sanotaan se. Se vain vaatii pientä miettimistä, miten mielipiteensä sanoittaa. Viisas rakentaa rauhaa, silloinkin, kun on toista mieltä.

Koska jokainen kirkon jäsen on – tietenkin – rukoillut kirkollisten vaalien puolesta, että niissä toteutuisi Jumalan tahto, niin nyt on syytä uskoa, että niin on tapahtunut, vaikka tulos olisi toinen kuin rukoilijan tahto. Olisiko syytä hyväksyä se, ettei ihminen ymmärrä Jumalan suunnitelmia?

Madonna

Kunnioitan ja kannatan ratkaisuasi, Kari Latvus. Itse en ole edes voinut harkita alkavani omalla nimelläni kirjoittaa, kun huomasin jo varhain, millaista kuonaa täällä silmille räpsähtää. Ylläpito on lisäksi aivan liian lepsu idioottien suitsinnassa, joten jääköön minunkin osaltani tähän.

Toivo Loikkanen

Sivuston ylläpitäjän tulisi tehdä jotakin, jotta kirjoitusten ja keskustelun tyyli ja asiasisältö pysyisi asiallisena. Nyt tästä on tulossa hyvää tyylimakua hipova ja rikkova sivusto. Asiasivusto muuttuu räyhäsivustoksi!

Raimo Turunen

Kari Latvus. Olen surullinen päätöksestäsi. Nämä julkiset forumit ovat lähes ainoat blogipalstat, joilla käyn ja olen iloinnut mm. sinun blogeistasi. Olen käynyt myös omilla sivuillasi. En tiedä niiden kävijämäärää, ehkä sinulla on laskuri, mutta keskustelu siellä ainakin on vähäistä. Minusta tämä blogimetsä on hyvä tuote. Verkossa on miljoonia blogisteja, joiden tuotantoa erillisiltä sivuilta on mahdoton seurata. Täällä yhdellä kertaa näkee otsikot, voi hypätä kiinnostamattomien yli ja pysähtyä mahdollisesti kiinnostaviin. Keskustelukulttuuri täällä on todella arveluttavaa ja odotankin milenkiinnolla Ylläpidon uudistuksia. Siihen asti aion noudattaa Olli Seppälän ohjetta olla tarttumatta asiattomiin kommentteihin. Omat blogini olen tosin jättänyt vähiin mutta keskustelemassa aion olla.

Jäi sanomatta, että blogisi varsinaisesta asiasta olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä.

Juhani Huttunen

Olli Seppälä perustelu kaikenmaailman huruja silllä, että tämä lienee heille ainoa paikka, jossa he saavat äänensä kuuluviin. Että sananvapauden nimissä ja silleen. Mutta jos tänne kohta ei jää kuin pelkkiä huruja, niin miten käy äänen kuuluville saamisessa?

Onhan tämä aivan sekopäinen foorumi.

Olli Seppälä

Kari, meidän on pakko (yhteisönä) sietää moniäänisyyttä ja valitettavsti se ihmisten maailmassaa tietää joskus sitä, että jollakin kiihkeällä uskonveljellä tai -sisarella karkaa mopo käsistä.

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että muutama mopollaan keulija ei saa viedä blogimetsän väkeä epätoivoon. Meillä on arvokas foorumi, pitäkäämme siitä huolta eli blogatkaamme rohkeasti asioita ja kokemuksia jakaen.

Teemu Kakkuri

Ei millään jaksa seurata miljoonaa erillistä blogia, vaan on mukavaa, kun täällä on yhdellä osoitteella monta saatavilla. Juuri näin minäkin [kuten Raimo Turunen] ajattelen.

Väri Lilja

Niin, tämä siivu blogisivuilla antaa haasteeksi miettiä, millä perustein kunnioitan tai olen kunnioittamatta jota kuta. Ja toisaalta, mitä on asiallinen ja terve kunnioitus?

Kun meillä varmaan toisaalta vielä tarvittaisiin myös rohkeita pietareita ja paavaleita, kuten myös tietysti rakastavia johanneksia ja marioita!

*********************************************************

Miten vastaan palautteeseen?

Olen täysin samaa mieltä Raimon ja Teemun kanssa siitä, että keskitetty laadukas, kirkollinen blogisivusto on toivottava asia. Myös minä toivoisin, että tällainen olisi olemassa. Ongelma on siinä, että Kotimaa24 on räyhäkulttuurin vallitessa ainakin minulle menettänyt mahdollisuutensa tällä hetkellä olla tätä. Kuten Loki sanoi, niin asenne ja räyhääminen tarttuu.

Kotimaa24 sivuston olemassaolon maksavat lähinnä paperilehden tilaajat. Yksityiset (kuten minä) ja monet yhteisöt. Kotimaata ei pidä yllä kirkko eikä veronmaksajat. Sivuston nykytila ei vastaa edes kohtuullisessa määrin sitä painopistettä, mikä sen rahoittajilla on. Kotimaa24 on kääntynyt yhä enemmän talven ja kevään 2010 aikana suomenkielisen konservatiivisen (epä?)kristillisyyden tyyssijaksi. Suluissa ja kysymysmerkillä varustettu etuliite epä? johtuu siitä, että pidän sivuston vallitsevaa keskustelukulttuuria monissa kohdin kristillisten arvojen vastaisina (no, ehkä tämä on jo liian suurella suulla sanottua). Kun yrittää olla oikein super-kristillinen, niin vaarana on asian meneminen yli, siis liioittelun puolelle.

Aika harva kommentoija jäi etsimään sitä, mitä toisten kunnioittaminen voi olla. Väri Lilja oli yksi näistä. kaijamarian viestin toivoisin olevan useammalle totta, sillä kirkon vaikeissa tilanteissa ja eri tavoin ajattelun oppimisen sallimisessa päästään eteenpäin vain silloin, kun aidosti kunnioitetaan toista keskustelijaa.

On oireellista, jos luterilaisen kirkollisen päämedian nettipalstalla vaikka osa blogisteja ja kommentoijia etsii aseita, joilla voi hyökätä toisia kristittyjä vastaan ja oman oikeaoppisuutensa nimissä halventavalla tavalla kohtelee ketä tahansa miten sattuu. Erityisen arveluttavana ja kirkon perusteista nakertavana pidin piispojen pilkkaamista. Siinä tehdään äärettömän suuri karhunpalvelus sille yhteisölle, jonka parasta näennäisesti ajetaan. Kovat ja halveksivat asenteet kirkossa toisia kristittyjä kohtaan on pahinta, mitä voi kuvitella.

Päätökseni lopettaa Kotimaa24 foorumissa kirjoittaminen ja kommentoiminen ei ollut hetken päähänpisto, mutta viimeisten päivien kirjoittelu (joka ajoittui Helsingin piispan vaaliin ja uuden arkkipiispan vihkimiseen) oli yksinkertaisesti niin räikeää, että yksinkertaisesti en enää voinut ajatella voivani kuulua kyseiseen yhteisöön.

Loppuun vielä yksi sivuseikka. Jotkut ajattelivat, että onhan sitä helppo paukuttaa henkseleitä, kun on voinut itse iloita äänestyksen tuloksista. Näille tiedoksi, että olen pyrkinyt samaan myös niiden vaalien jälkeen, kun kannattamani henkilöt eivät ole tulleet valituiksi. Kyllä vaalitappioiden kanssakin voi elää.

Piispan kunnioittamisesta

Kun kirkko valitsee linjansa, käydään asiasta keskusteluja ja ratkaisua etsitään Jumalan edessä rukoillen. Joskus prosessi on pitkä ja hidas; ehkä vaikeakin. Jumalan siunaus ja ohjaus on vilpittömän rukouksen sisältö. Kun valinnat ja ratkaisut on lopulta tehty asianmukaisella tavalla ja luottaen Jumalan ohjaukseen, niin silloin on aika elää päätösten mukaan. Erityisesti tämä koskee kirkon johtajien, piispojen valintaa. Kun valinnat on tehty, on aika tukea piispaa ja antaa hänelle tuki ja rukoilla piispan puolesta.

Luterilaisessa kirkossa on valittu uusi arkkipiispa ja Helsingin piispa. Molemmat vaalit ovat olleet tiukkoja taistoja sekä persoonista että myös niistä linjoista, joihin uuden johtajan toivotaan ohjaavan kirkkoa. Olen iloinnut molemmista tuloksista, koska uskon niiden olevan Jumalan johdatus tällä hetkellä, paras mahdollisuus kirkon uudistumiselle ja oikeille askelille tulevaisuuteen. Tiedän kyllä, että toisille äänestystulos on ollut pettymys, kun oma ehdokas ei ole menestynyt. Jos tulos olisi ollut toinen, niin olisin surrut ratkaisua ja sen jälkeen kunnioittanut valittua piispaa. Se, että käydyn vaalin jälkeen ryhtyisin propaganda taisteluun valittua vastaan, olisi minulle kirkon pilkkaamista, hävettävää ja väärin. Kristittynä ja pappina ajattelen, että kuuluessani kirkkoon, haluan tukea piispaani. Jos en halua kuulua yhteisöön on parempi siirtyä yhteisöstä pois, mutta tehdä se kunnioittavasti.

Jos Helsinkiin olisi valittu piispaksi Matti Poutiainen ja arkkipiispaksi Miikka Ruokanen, niin kunnioittaisin valintaa ja toivottaisin heille Jumalan siunausta haastavassa tehtävässä. Minulle heidän valintansa ei olisi ollut syy lähteä luterilaisesta kirkosta. Joillekin se olisi sitä ollut.

 Kunnioitan myös Matti Väisäsen valintaa, mutta ajattelen, että kyseessä ei ole enää osa Suomen ev-lut kirkkoa vaan oman kirkkokunnan perustaminen.  Väisänen kuuluu de facto jo nyt omaan kirkkoonsa, vaikka se perustetaan lopullisesti vasta hetken päästä.  Mitä pikemmin, sen parempi kaikille. En jaa hänen käsityksiään, mutta hänen oma kirkkonsa on valinnut hänet piispakseen. Toivon ja rukoilen, että Luther Säätiön kirkkokin voi tuoda osaltaan evankeliumia ja armoa Suomeen.

Silloin, kun kuuluu kristilliseen yhteisöön, niin sen kirkon piispaa on syytä kunnioittaa ja siunata. Jos kuuluu toiseen kristilliseen kirkkoon, yhteisöön lahkoon tai ties mihin uskonnolliseen kuppikuntaan on silti syytä kunnioittaa toisten kristillisten yhteisöjen johtajia.

Olen kirjoittanut pitkän ja joidenkin mielestä osoittelevan johdantokirjoituksen. On totta, että kirjoituksellani on selvä osoite. Se osoite on kotimaa24.fi sivuston nimellä, nimimerkillä tai nimettömästi kirjoittavien käsittämättömän ala-arvoiset kirjoitukset viime päivien aikana kirkon uusia johtajia kohtaan. Minua hävettää lukea näitä tekstejä. Eivät ne osu valittuihin piispoihin, mutta jättävät leimansa kirjoittajiin.

Toivoisin, ettei Kotimaa24 blogistossa julkaistaisi luterilaisen kirkon piispoja herjaavia kirjoituksia. Toivon, että vaalissa hävinneet kandidaatit voisivat myös suitsea parjauskirjoittamista. Toivon, että Kotimaa24 tekee asiasta omia johtopäätöksiään.

(Olenko muuten kaiken lisäksi Kotimaa-lehden tilaajana rahoittamassa koko tuota touhua?)

***

En kuitenkaan jaksa uskoa, että tämä tapahtuisi. Sen sijaan ajattelen, että räävittömyys jatkuu. Sen tähden en halua olla osallinen Kotimaa24 yhteisössä, koska lukemalla, kommentoimalla tai kirjoittamalla tuen tällaisen tavan jatkumista. Tulevat kirjoitukseni voi halutessaan lukea näiltä sivuilta  Dosentin ikkunan blogista.

PS
Kirjoitus on samanaikaisesti julkaistu Kotimaa24-sivustolla, joka kirjoituksen on saanut aikaiseksi.

Helsingin uuden piispan valinta on kirkon momentum

Helsingin piispan valinnassa ennakkoäänet on jo ainakin osin annettu ja viralliseen vaalipäivään on aikaa vain muutama päivä. Myös finaalikierroksen keskustelut ovat ohi ja nyt on vaalinasettelun loppuanalyysin paikka. Finaalikierrokselle päässeet kandidaatit ovat työkokemuksena perusteella vahvoja tekijöitä. Vaalikeskustelut ovat osoittaneet, että kumpikin on hyvä ja osaava valinta hiippakunnan piispaksi. Kumpi kahdesta hyvästä ehdokkaasta siis tulee valita ja millä perusteilla?

Dosentin ikkunan arviossa on esillä neljä keskeistä seikkaa. Kaikissa mainituissa alueissa kumpikin on spesialisti, mutta myös selviä eroja löytyy.

 

Perinteinen vs. uudistuva sanoitus kristillisestä uskosta
Poutiainen on kotonaan analysoidessaan katekismusta. Kirkon perinteen tuntijana Poutiainen on erityinen osaaja vertaamaan sitä, miten katekismus on muotoiltu viimeisten vuosikymmenien aikana. On liikaa sanoa, että Poutiainen osaa katsoa enemmän perinteeseen kuin tulevaan, mutta analysoidessaan kirkon perinnettä Poutiainen on omimmillaan.  Askola on myös vahvoilla kristinuskon sisällön osaajana. Kun Poutiainen on käynyt korkeakoulunsa katekismustalkoissa, on Askola saanut oman opinahjonsa kirkkojen kansainvälisellä foorumilla. Kristinuskon ydin on tullut opiskeltua kirkkojen kansainvälisessä työssä. Askolan erityisosaamista on sanoittaa kristinuskoa osuvasti ja terävästi vaihtuvien tilanteiden keskellä.

Vaalin ensimmäinen momentum on siis kirkon perinteen osaamisen versus perinteen ajankohtaisen sanoittamisen välillä.

 

Hiippakunnan hallinto ja käytäntöjen tuntemus
Molemmat kandidaatit ovat vahvoilla, kun tarkastellaan kapitulin työn tuntemusta. Molemmat pärjäävät varmasti myös hallinnon käytäntöjen kanssa. Niin tuomiorovasti Poutiainen kuin hiippakuntasihteeri Askola ovat kulkeneet piispan kintereille ja tuntevat tulevan työnsä varsin hyvin. Ero hallinnon osaamisen alueella nousee enemmän persoonista: Poutiainen on kokenut Helsingin hiippakunnan hallinnon kehäkettu ja ehkä taipuvaisempi kunnioittamaan ja jatkamaan nykyisiä hyviä käytäntöjä. Askola taas on päässyt aloittamaan Espoossa uuden hiippakunnan toimintaa ja oppinut uusien tuulien haistelijaksi hiippakunnan kehitystyössä.

Vaalin toinen momentum hyvän hallinnon osaaminen versus hallinnon kehittämisen muutoshalukkuus. 

 

Perinteisen liturgian kieli vai uudistuva spiritualiteetti
Kumpikin kandidaatti on kotonaan jumalanpalveluksessa. Poutiaisen käsialan voi nähdä tuomiokirkon jumalanpalveluksen hienossa hoitamisessa, jossa kirkon perinteen rikkaus tulee hyvin esiin.  Askola on taas yhdistelmä paikallisseurakunnan ja Tuomas-messun spiritualiteettia. Vaikutteet ovat tulleet kansainvälisen Taize-henkisen spiritualiteetin myötä. Useiden kirjojensa perusteella Askola on myös uudenlaisen spiritualiteetin kielen kehittäjä.

Vaalin kolmas momentum on spiritualiteetin kielessä: perinteinen versus vaihtoehto-spiritualiteetti.

 

Sisälle vai ulos?
Kummankin ehdokkaan käsityksessä kirkon tärkeissä työtavoissa tulee esiin koko kirkon työn odotettu kirjo. Erot ovat painopisteissä. Poutiaisen korostukset ovat useammin hakeutuneet kirkon sisäisiin toimintoihin, kun taas Askola on ainoana ehdokkaana läpi koko vaalin korostanut kirkon sosiaalisen ja diakonisen vastuun merkitystä. (Kyllä Poutiainen diakonian tuntee, mutta ehkä alitajuntaisesti kokee, että perheen työnjaossa diakonia ei kuulu hänelle vaan Kirsti-puolisolle.)  Kysymys ei ole kummallakaan joko-tai -vaihtoehdoista, mutta painopisteessä on ollut havaittava ero.

Vaalin neljäs momentum on siis kysymys: jäädäänkö kirkossa katsomaan sisään vai uskalletaanko lähteä kirkosta myös ulos?

Se, kumpaa ehdokasta äänestää, perustuu valintoihin yllämainituissa kysymyksissä. Monissa kohdin erot ovat enemmän painopisteen eroissa, mutta niiden kautta nousee esiin myös suurempi linjaero. Poutianen on useammin taipuvainen kunnioittamaan hyvin hoidettuja perinteisiä kirkon toimintatapoja, kun taas Askolassa voi nähdä suurempaa muutoshalukkuutta. Tätä kautta voi vaalin kiteyttää lopulta valintaan perinteen ja muutosvalmiuden välille. Tätä tukee myös kysymys piispan sukupuolesta; nainen piispaksi ei ole itseisarvo, mutta naisnäkökulma korostaisi muutoksen suuruutta.

On äänestäjien aika päättää kirkon suunnasta.

PS Kuluttajansuojalakien mukainen selvennys:  en ole äänioikeutettu Helsingisn vaalissa järvenpääläisenä, mutta jos olisin niin antaisin ääneni muutoksen puolesta

Helsingin uusi piispa: vaalissa Poutiainen johtaa ja Askola haastaa

Osa 3

Helsingin piispanvaalin ensimmäinen kierros on käyty ja Matti Poutiainen on napannut ensimmäisen lähtöruudun. Irja Askola haastaa Poutiaisen, kun finaalikierros alkaa. Äänet jakautuivat prosenteissa seuraavasti Poutiainen 35%, Askola 34%, Vapaavuori 20%, Heltelä 8% ja Glad 2%. Äänestysprosentti oli 90%  –  siis yli sata ääntä jäi antamatta.

Rovastikunnittain tulokset ovat näkyvillä hiippakunnan sivuilla.

 

Yllättikö tulos?

Tulos oli odotettu. Kirkon ja kaupungin nro 15 (28.4.2010) tekemä vaaligallup ennakoi tuloksen jo etukäteen varsin tarkasti.  Oikeaan osui sekä kärkikaksikon ennustaminen että myös vaalin päälinja. Vastoin ennustetta Poutianen oli ensimmäisen kierroksen ykkönen. Virhemarginaali oli kunkin osalla 2-3%.

Gallup-kysely lupasi seuraavia prosentteja; sulussa ensimmäisen kierroksen tulos ja äänimäärä.

Poutiainen 32% ennuste  (35% tulos; 399 ääntä)
Askola 36% (34%; 386 ääntä)
Vapaavuori 18% (20%; 222 ääntä)
Heltelä 10% (8%; 89 ääntä)
Glad  4% (2%; 27 ääntä)

Noin 10% jätti äänioikeuden käyttämättä. Syynä saattoi olla pakottava este, mutta mahdollisesti joukossa on myös nukkuvia protestiääniä koko systeemiä vastaa.

Poutiaisen profiilina pitkin vaalia on ollut kirkon opin tuntijan rooli ja kirkon perinteen korostaminen. Helsingin sanomien verkkosivut (11.5.2010) määrittelekin Poutiaisen edustaneen vaalissa ”perinteisintä linjaa ja siksi koonnut taakseen Helsingin hiippakunnan vanhoillisimpia äänestäjiä.” Askola on vaalikeskustelujen aikana liputtanut kirkon läsnäoloa arjessa ja diakonisen roolin tärkeyttä.

 

Mitä tulos kertoo jatkosta?

Henkilövaalien kohdalla yleisenä trendinä on aika usein ollut polarisoitumien, tiukka lopputaisto ja usein myös vaalitenttien tuomat kuhinat.  Finaalikierros alkaa puhtaalta pöydältä, jolloin jokainen ääni on annettava uudestaan, mutta finalisteja äänestäneet lienevät uskollisia ratkaisuilleen.

Voittaja tarvitsee siis liki 20% lisää ääniä varmistaakseen voittonsa. Kenelle Vapaavuoren, Heltelän, Gladin ja nukkuvien puolueen (10%) äänet ovat menossa?  Jos nukkuvien äänet  jättää pois laskuista, niin jatkosta pudonneiden saldo 338 ääntä.

Nukkuvien puolueen äänet ovat arvoitus ja niistä kumpikin finalisti voi periä yhtä suuren osan. Gladin äänipotista suurimman osan voisi olettaa kääntyvän Poutiaiselle. Vastaavasti voisi olettaa Heltelän ja Vapaavuoren äänestäjistä reilun enemmistön suuntaavan helpommin Askolan kuin Poutiaisen suuntaan. Tämänkaltaiset äänivirrat toisivat Poutiaiselle lisää ääniä noin 100-120. Askolan lisä-äänien määräksi tulisi noin 180-200.

Vaaliin on kuitenkin aikaa vielä vajaa kuukausi, eikä yhtään ääntä lopullisessa äänestyksessä ole vielä annettu. Finaalikierroksen keskustelut voivat nousta isoon rooliin, kun liikkuvat äänestäjät tekevät ratkaisujaan.

Finaalikierrokselle Poutiainen lähtee johdossa ja Askola on takaa-ajaja. Se, pitääkö tämä asetelma loppuun asti vai saako Helsinki Suomen ensimmäisen naispiispan, selviää kesän korvalla.