Kuopion piispanvaalin ehdokas Jari Jolkkonen antoi Kotimaa24-sivustolle 3.1.2011 lausunnon, jonka mukaan yliopiston raamatuntutkimus vieraannutti hänet Raamatusta. Jolkkonen: ”Eksegetiikkaan kuuluu naturalistinen metodi, jossa suljetaan etukäteen pois Jumala selittävänä tekijänä ja nähdään Raamattu pelkästään inhimillisenä kirjana, jonkunlaisena ihmisten valtapelinä. Sinänsä metodi on ymmärrettävä, mutta se alkaa helposti tunkeutua myös maailmankatsomukselliselle tasolle, jonne se ei oman luonteensa mukaisesti voi kuulua. Otti oman aikansa työstää kirkon uskon ja tieteellisen metodin oikea suhde.
– Hartaudellinen lukeminen edellyttää nöyryyttä ja uskon asennetta. Omista ennakkoluuloista ja viisastelusta pitää luopua. Pitää uskaltaa tehdä se yksinkertainen kysymys, että mitä sinä Pyhä Jumala tahdot sanoa minulle tämän tekstin välityksellä tässä ja nyt.” Kotimaa 24-artikkelin mukaan Jolkkonen pitää yhä eksegetiikkaa arvossa. Hänen mukaansa Raamatun tieteellisessä lukemisessa asetutaan tietoisesti tekstin yläpuolelle, kun taas hartaudellisessa lukemisessa sen alle ja puhuteltavaksi.
Uutisen perusteella esiin nousee väistämättä kaksi asiaa:
Ensinnäkin tämänkaltainen sivulauseessa heitetty syytös eksegeettisen raamatuntutkimuksen pelkästään kielteisestä merkityksestä antaa ikävän kuvan Jolkkosen suhteesta eksegeettiseen tutkimukseen ja sen opetukseen yliopistossa. Lähimpiä maalitauluja saattavat kuitenkin olla piispa Wille Riekkinen ja piispakandidaatti Sakari Häkkinen. Siis: Jolkkonen näyttää tietoisesti riveillä ja rivien välissä tölväisevän Kuopion eksegeettejä. Heitto on samankaltainen, kun jos toteaisi, että piispainkokouksessa laaditut jumalanpalvelusohjeet ovat niin puuduttavat, että niissä menee Henki.
Toiseksi, ja ehkä vielä suuremmalla otsan kurtistamisella totean, että Jolkkosen antama kuva raamatuntutkimuksesta sen ”yläpuolelle asettumisena” ja ”luonteeltaan naturalistisena metodina” on dosentin suusta outo. Eksegetiikka ei halua asettua välineenä Raamatun yläpuolelle. Raamatun yläpuolelle voi asettua niin hengellisessä vakaumuksessa kuin aatteen palosta, mutta silloin ei ole kyse tutkimuksen luonteesta. Tutkimus on kriittinen erityisesti meidän raamatuntulkinnallemme ja raamattukäsityksillemme.
Tutkimus selvittää teksteissä olevaa käsitystä Jumalasta, ei siis pyri tietoisesti ”sulkemaan Jumalaa pois”, mutta lakkaa vetoamasta siihen ilman teksteissä näkyviä syitä. Tutkimuksen myötä Jumalan toiminta näkyy keskellä arkea, historiaa, inhimillistä elämää. Eikö siis pikemminkin tutkimus tuo esiin uusia puolia ja käsityksiä asioista, ei sulje niitä pois?
Sitä vastoin haluan nähdä eksegetiikan Raamatun rakastamisena. Metodin tehtävä on varjella Raamattua meidän tulkinnoiltamme ja antaa tilaa tekstin ajatuksille. Eksegetiikka on syntynyt aikanaan turvaamaan Raamatun moniäänisyyden kuulemista dogmaattista kovakorvaisuutta vastaan; dogmeilla rellestäminen vei aikanaan Raamatun äänestä paljon pois. Eksegetiikka on etsinyt ääniä takaisin. Myös niitä ääniä, joita virtaviivainen dogmatiikka ei ole halunnut kuulla.
Tutkimus ei ole kuitenkaan uskomista. Ja toki menetelmä myös paljastaa välimatkan lukijan ja tekstin välille, vieraannuttaakin, mutta se on osa ammatillista suhdetta Raamattuun, joka papilla tulisi olla – mielellään myös piispaehdokkaalla.
Lopuksi: Pahoittelut suorasukaisesta tekstistä ja kriittisistä äänenpainoista, mutta tältä Jolkkosen lausunnot vaikuttavat ammatikseen eksegetiikkaa opettavan näkökulmasta.
Jälkikirjoitus: alkuperäinen otsikko jakoi FB-keskustelussa mieliä. Osan mielestä se toi asian esiin, toisten mielestä se on liian voimakas ilmaus. Tekstin kärkevimmät sanat on editoitu pois. Mea culpa.
Latvus 
Mielenkiintoista, en tullut ajatelleeksi Jolkkosen kommenttia hyökkäyksenä Kuopion eksegeettejä kohtaan ennen kuin otit asian esille. Periaateessa kai ihan perusteltu näkökulma.
Pystyn samaistumaan Jolkkosen sanoihin ja itse asiassa olen kuvannut omaa kokemustani eksegetiikan opiskelusta hyvin samankaltaisin sanoin pari vuotta sitten. On mukava, että problematisoit eksegetiikan esittämisen tekstin yläpuolelle asettumisena. En ollut ajatellut asiaa tästä näkökulmasta aikaisemmin. Kokemus, joka syntyy tekstin takaiseen historialliseen todellisuuteen pyrittäessä implisiittisestä kysymyksestä ”pitääkö paikkansa, mitä Raamatusta luen? (Ja missä mielessä?)”, tuntuu intuitiivisesti hyvinkin tekstin yläpuolelle asettumiselta. Tuo kokemus tekstin kritisoimisesta vaikeuttaa tekstin oman kritiikin alle asettumista, vaikkei jossain mielessä asettuisikaan tekstin yläpuolelle. Kokemus vaikuttaa henkilökohtaiseen raamattusuhteeseen enemmän kuin varsinainen hermeneuttinen todellisuus (onkohan tämä ollenkaan soveltuva termi? Toivottavasti kommenttini ei käy käsittämättömäksi). Siksi esittämäsi näkökulma on minulle arvokas ja mielenkiintoinen, kiitos siitä.
Kuten tulkitsen kirjoittamaasi, tekstin kriittinen tarkastelu on kuitenkin välttämätöntä sen oman äänen kuulemiseksi. Vaikka siihen liittyisi ongelmia. Pitääpä katsoa josko eksegeetin raamattusuhdetta voisi hahmottaa muutenkin kuin epätoivoisena yrityksenä olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, tai hämmentävästi vuorotellen. 🙂
Luulenpa, että eksegetiikasta – toisin kuin esim. systemaattisesta teologiasta – ärrytään niin helposti koska se puuttuu Raamattuun, ja Raamattu on usein nykyuskovaisille Jumalan korvike, sellainen kätevä paperinen oraakkeli, jolta voi kysyä mitä vaan ja se sitten vastaa äkkiä ja helposti. Vrt. vaikkapa ”en minä tuomitse, mutta Raamattu tuomitsee” (lue: Jumala tuomitsee) -argumentteihin eri asioissa. Tällaisen primitiivisen uskonkäsityksen eksegetiikka romuttaa aika nopeasti, ja syystä, ja minusta tämän takia eksegeeteille sovitellaan niin usein uskonvihollisen viittaa.
Minäkään en osannut kyllä tulkita Jolkkosen lausuntoa mitenkään erityiseati kuopiolaisiin suunnattuna. Ennemminkin tuo vaikuttaa puheenvuorolta viime aikoina medioissa aktiivisena olleeseen keskusteluun teologian sisällöstä asemasta yliopistossa. Tämä keskustelu on ollut esillä lukuisissa medioissa, ja on jatkunut aivan viime päivinäkin aktiivisena: http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/2082/professorit_vaittelevat_teologian_akateemisesta_asemasta
Viime vuoden puolellahan eräät teologit perustelivat osana tätä keskustelua teologian asemaa yliopistossa juuri sillä, että teologia noudattaa naturalistista lähtökohtaa, eikä eroa yhtään millään tavoin muista tieteistä. Kuvaukset teologiasta olivat juuri sellaisia, joita Jolkkonen toi esiin. Tähän puolestaan esim. Siikavirta vastasi, että:
”Suomessa regimentit menevät kuitenkin pahasti sekaisin. Teologiset tiedekunnat toimivat akateemisen työn ohella pappien ammattikouluina. Saarna-, liturgia-, sielunhoito- ja opetustaitoja opetetaan sekulaarin yliopiston kursseilla, joita voi periaatteessa opettaa ja joille voi osallistua kuka tahansa. Voiko tällaisessa kontekstissa sanoa, että näin luterilainen kirkko opettaa ja näin sen tulevien pastorien tulee uskoa? Jos voi, se tuntuu syystäkin vähintään oudolta. Jos ei voi, pappiskoulutuksessa on suuri puute.”
http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/cam-joen_sillalta/515/kahdenlaista_teologiaa
Jotenkin itse tulkitsin siis Jolkkosen puheenvuoron liittyvän juuri tähän teemaan. Yksikään teologi ei osana tätä keskustelua ole esittänyt edes mitään tämän tapaista, mitä Kari Latvus kirjoittaa:
”Tutkimuksen myötä Jumalan toiminta näkyy keskellä arkea, historiaa, inhimillistä elämää.?”
Siis teologia ei tutkikaan vain toisten ihmisten käsityksiä Jumalasta, vaan ainakin eksegetiikan tutkimus myös tuo esiin myös Jumalan toimintaa? Millaisella metodilla ja miten tämä käytännössä tutkimuksellisesti tapahtuu?
Todettakoon vielä, että lopun kysymykset olivat luonteeltaan enemmän retorisia kuin sellaisia, joihin odottaisin vastausta. Pointtini oli se, että kumpikaan kritiikeistäsi (1. syytös kuopiolaisten mustamaalauksesta ja 2. raamatuntutkimuksen kommenttia koskeva kritiikki) eivät osu kohteeseensa, vaan perustuvat siihen, että alkuperäiseen tekstiin luetaan lukijan ennakkoasenteiden myötä sisään asioita, joita siellä ei alunperin ole.
Havainnollistan vielä jälkimmäistä kohtaa. Jolkkonen kirjoitti:
””Eksegetiikkaan kuuluu naturalistinen metodi, jossa suljetaan etukäteen pois Jumala selittävänä tekijänä ja nähdään Raamattu pelkästään inhimillisenä kirjana, jonkunlaisena ihmisten valtapelinä. ”
Eli Jolkkosen mukaan tieteellisessä eksegetiikassa ei saa käyttää Jumalaa selittävänä tekijänä. Eli sen sijaan, että toisin kuin kirkollisessa teologiassa voidaan sanoa, että Jumala, Pyhä Henki jne. teki jotain, tms., eksegetiikassa sanotaan ”kirjoittajan mielestä niin tai näin” tms.
Kommentti tyyliin:
”Tutkimus selvittää teksteissä olevaa käsitystä Jumalasta, ei siis pyri tietoisesti ”sulkemaan Jumalaa pois”, mutta lakkaa vetoamasta siihen ilman teksteissä näkyviä syitä.”
EI mitenkään kumoa Jolkkosen lausumaa, vaan perustuu ilmeisesti ns. ”quote miningiin”: kolmen sanan poimiseen keskeltä tekstiä, ja näiden kritisoimiseen tavalla, jossa nämä on irrotettu alkuperäisestä kontekstista. Alkuperäisen tekstin sanoma ei ollut se, mitä tuossa kritisoidaan. Jolkkonenhan sanoi, että eskegetiikassa ”suljetaan etukäteen pois Jumala SELITTÄVÄNÄ TEKIJÄNÄ”. Siinä, missä kirkollisessa teologiassa vaikkapa Jeesuksen tekemät ihmeet voidaan selittää ja ymmärtää Jumalan tekoina. Ja Raamatun tekstiäkin voidaan tulkita Pyhän Hengen vaikutuksen alla jollain tavoin syntyneenä (tarkoitus ei ole nyt mennä erilaisiin inspiraatio-oppeihin), eksegetiikassa ei tavata tekstiä lukiessa todeta, että teksti selittyisi edes jollain tavoin Pyhän Hengen oikealla toiminnalla.
Vai käytetäänkö eksegetiikassa Jumalaa selittävänä tekijänä? Millaisia ovat/olisivat ”tekstissä näkyvät syyt”, jotka johtavat eksegeetikot toteamaan tekstin selittyvän Jumalan teolla?
Hyviä kommentteja ja kysymyksiä. Olosuhteiden takia en pääse niihin vastaamaan lainkaan siinä mitassa kun ne ansaisisivat.Joudun siis vain sanomaan lyhyesti pääasiat.
Enksiksi. On selvää etei Jolkkonen suorin sanoin sano mitään Kuopion eksegeeteistä. Se osuus jää rivien väliin (kuten blogissani sanonkin).
Toiseksi. Kaikki teologiset tutkimusalat ovat ihan samalla viivala puhuessaan Jumalasta. Tai olessaan puhumatta.
Kolmanneksi. Tarkoitukseni on palata asiaan tarkemmin kun saan Jolkkosen kommentin tarkistettua.
Hei hyvä Kari et. al.,
Joku nuori ylioppilas sanoi, että uskontotiede on kummallinen tiede, kun se ei voi sanoa mitään
Jumalasta. Samaa joku kokematon teologian opiskelija voisi sanoa teologiasta.
Mutta Jumalasta ei niinkään voi puhua, mutta Jumalalle voidaan puhua. Voidaan puhua
myös ihmisistä, jotka uskovat Jumalaan. Jumala voi olla olemassa ja tai olematta.
Jumalan olemassaolon todennäköisyyden laskeminen ei ole myöskään kovin relevanttia,
vaikka evidentialisti (ja tasokas sellainen) Richard Swinburne niin tekee.
Itse ajattelen uskonnon olevan elämänmuotona sui generis, vaikka siihen liittyykin
relativismin vaara, joka ehkä voidaan kuitenkin välttää.
Olen päättänyt kumota tiedon tehdäkseni tilaa uskolle. Näin Kant toteaa Puhtaan järjen
kritiikin toisen painoksen esipuheessaan. Minun mielestäni varsin viisasti.
ystävällisesti Matti Taneli
Hei vielä kaikki,
Korjaus edelliseen viestiini, siis piti sanomani, että Jumala voi olla olemassa tai olematta. Näin filosofis-rationaalisesti tarkastellen.
yst. terv. Matti Taneli
Matti Taneli,
osuvasti laukaistu.
Tieteessä ja tutkimuksessa Jumalaa ei saa mikroskoopin alle minkään oppiaineen parissa. Ei myöskään Jumalaa voi lähestyä (rukoilla) tieteen nimissä.
Sen sijaan Jumala-puhetta voi tutkia. Sen erilaisia ilmenemismuotoja, variaatioita. Tässä suhteessa systemaatinen teologia, uskontotiede ja eksegetiikka ovat samalla viivalla.
Jumala-puheen tutkiminen, sen ilmeneminen ja sen merkitys eivät muuten minulle merkitse jotain reduktionismia tai vähätelyä vaan aitoa mahdollisuutta pohtia uskon merkitystä teologian tutkimuskentillä.
t.
Kari
Latvus kirjoitti:
”Ei myöskään Jumalaa voi lähestyä (rukoilla) tieteen nimissä. Sen sijaan Jumala-puhetta voi tutkia. Sen erilaisia ilmenemismuotoja, variaatioita. Tässä suhteessa systemaatinen teologia, uskontotiede ja eksegetiikka ovat samalla viivalla.”
Ammatikseen eksegetiikkaa opettava siis yhä enemmän vahvistaa Jolkkosen kuvausta sellaiseksi, joka teologian koulutuspajassa tällä hetkellä vallitsee. Edellä kuvatulla tavallahan ei ajatella eikä sen mukaisesti toimita kaikissa pappiskouluissa muualla maailmassa. Tosin edes kaikki teologisen tiedekunnan sisällä eivät taida ajatella niin, etteikö paitsi tekstejä, myös itse Jumalaa voisi lähestyä tutkimuksen kautta. Se on sitten asia erikseen, onko silloin kyse tieteestä (kaikki tutkimus, mitä tehdään, ei ole tieteelliseksi luokiteltavaa) ja kuinka lähestymisen voi lopulta tunnistaa.
Itselleni on hämärän peitossa, minkä vuoksi (paitsi historiallisista syistä) eksegetiikka on oma tieteenalansa. Monet eksegeetit korostavat sitä, että he tekevät historian, kielen ja kirjallisuuden tutkimusta aivan samalla tavoin kuin muutkin historian, kielen ja kirjallisuuden tutkijat. Jos näin on, eikä eroa ole muuta kuin erikoistumisessa tiettyjen aikakausien tekstiin tietyllä maantieteellisellä alueella, niin miksi eksegetiikka pyrkii esiintymään omana tieteenalana? Kirkollisessa teologiassa sen asema on selviö, mutta sekulaarissa yliopistokontekstissa näin ei välttämättä samalla tavalla ole.
Parahin anonyymi kirjoittaja,
Raamattu on tärkeä kirkossa ja teologiassa. Eksegetiikan tutkimus on ihan asian ytimessä. Siksi eksegetiikka on osa teologian kovaa ja elintärkeää ydintä.
Kari
Olen samaa mieltä siitä, että Raamatun tulkintaan liittyvät asiat ovat teologian ytimessä ja kirkolle tärkeitä asioita.