Kädenojennus ja kaapin paikka


Keväällä 2012 vanhoillislestadiolaisuus on ollut usein eri tahojen tarkastelun kohteena. Eri lehdet, TV ja internetin keskustelupalstat ovat sisältäneet poikkeuksellisen paljon analyysejä vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntakäsityksestä, kasteopista, naisten asemasta, hoitokokouksista ja jopa lapsiin kohdistuneista rikoksista. Monien mielestä liike on jo pitkään kulkenut tietä, joka saattaa jopa johtaa pois luterilaisen kirkon piiristä omaksi uskonnolliseksi yhteisöksi. Monet ovat tässä tilanteessa ihmetelleet piispojen vaitonaista ja kaiken hyväksyvää linjaa; myös allekirjoittanut pohti tätä  toukokuussa Kirkonkellarin pääkirjoituksessa  ”Piispojen hyväuskoinen vaikeneminen” (4/2012 ).

Lopella vietettiin Suviseuroja kesäkuun lopussa. Monilta osin tapahtuma noudatti vanhoja latuja. Johtopaikoille naisilla ei ollut edelleenkään asiaa. Jos tämä on mittari vanhalle linjalle, niin mitään muutosta ei ole näkyvissä.

On kuitenkin kaksi seikkaa, jotka kertovat muutoksen tuulista. Ensimmäinen on radion horisonttiohjelma, jossa mukana olivat teologi Ruut Hurtig, tutkija Tuomas Palola ja tiedottaja Rebekka Naatus (toimittajat Simo Alastalo ja Jan Ahonen). Siinä keskusteltiin avoimesti ja oikeilla nimillä asioista, jotka ovat keskeisiä ja tärkeitä. Tällainen liikkeen sisäisen keskustelun käyminen suorassa lähetyksessä on hatunnoston arvoinen asia. Lähetys on tarjolla jonkin aikaa Yle Areenassa. Tässä linkki ohjelmaan.

Toinen seikka on kolmen piispan, Matti Revon, Tapio Luoman ja Irja Askolan juhlilla käyttämät puheenvuorot. Kaikissa niissä etsittiin aivan uutta lähestymistapaa liikkeen ja luterilaisen kirkon suhteisiin. Erityisesti Matti Revon laaja avajaispuhe on tiukka ja suorasanainen läksytys kirkon opista poikenneelle liikkeelle.

Piispojen puheet ovat yhtä aikaa selvä linjanmuutos: niissä osoitetaan liikkeelle kutsu uuteen yhteistyöhön ja samalla näytetään kaapin paikkaa. Se, joka haluaa näkee niissä lämpimän kädenojennuksen, ei nyrkin lyömistä saarnastuolin kaiteeseen.  Piispojen puheissa on kuultavissa enemmän toivetta yhteistyöstä, mutta kyllä mukana on myös muistutus kirkon rajoista.

Mainokset

Kirkon uusi homolinjaus – noin viikko jälkeen suuren Homoillan vuonna 2010

Suuren kirkkokeskustelun tuiskeessa kuvattiin eri uutislähetyksissä tänään (19.10.2010) sitä, miten kirkko on eroaallon takia lamassa, mutta todettiin myös, että kriisi voi olla hyödyllinenkin, jos se johtaa avoimeen ja rehelliseen keskusteluun. Kirkosta eronneiden määrä on jo reilusti yli 20 000. On mahdollista ja realistista, että kirkosta eroaa lähikuukausina vielä moninkertainen määrä. Samalla kun keskustelu jatkuu, niin piispoilta odotetaan nyt jämäkkää ja selkeää tiekarttaa, joka vie kirkkolaivan takaisin oikealle reitilleen.

Yhtenä osana uutta kurssia tarvitaan selkeä ja lyhyt muutaman kohdan ohjelma siitä, mihin kirkkoa johdetaan. Koska piispat eivät ole vielä julkaisseet ohjelmaansa, niin seuraavassa on tarjolla Dosentin ikkunan linjaus.

1. esiinnoussut kirkosta eroamisen aalto on vahva viesti ja myös sinällään arvokas ja tärkeä: se viestittää myös liian suuresta jähmeydestä kirkossa ja monien perustellusta loukkaantumisesta jo pitemmän ajan kuluessa

2. piispainkokouksen päätöksen mukaisesti kirkko hyväksyy homot ja homoparit ja muistuttaa, että homous ei ole synti vaan osa Jumalan luomaa maailmaa

3. kirkko lupaa lopettaa ajanpeluun ja vitkuttelun homokysymyksessä ja siirtyä nopeaan päätöksentekoon

4. kirkko rukoilee homoparien puolesta: nyt sen tekevät yksittäiset papit ja kristityt. Lähiaikana menettelylle haetaan virallinen asema, kun kirkolliskokous on asian käsitellyt. Kirkossa pyritään lisäksi pikaisesti järjestämään rekisteröidyn parisuhteen siunaamisen mahdollisuus.

5. kirkossa saa ajatella homokysymyksestä myös eri tavoin, mutta toista loukkaava puhe on vastoin kristittyjen keskinäistä ja toinen toistaan kunnioittavaa käytöstä.

Näiden linjausten takana on reilu ja kasvava enemmistö piispoista, papeista ja muista Suomen kristityistä. Uudella linjalla kirkko haluaa viestittää avoimuuden, armon ja oikeudenmukaisuuden voimakkaampaa etsimistä myös kirkon omassa päätöksenteossa ja viestinnässä. Kirkko haluaa nyt saarnata teoillaan.