Mikä ratkaisi Helsingin piispanvaalin?

Ratkaisivatko konservatiivit?

Helsingin piispanvaali on nostanut esiin kaksi tulkintaa, jotka kaipaavat lyhyttä kommenttia. Seppo Simola (HS) aprikoi, että vaalissa liberaalit tai teologisesti liberaaleiksi määriteltävät olisivat äänestäneet naisehdokkaita (Hallamaa ja Hintikka): ”moni liberaaleista äänestäjistä valitsi jomman kumman naisehdokkaan”. Tämä väite on aivan liian yksioikoinen ja sen osoittaa vääräksi pelkästään se, että ns. konservatiivisempia ryhmien äänimäärä kirkolliskokousvaaleissa oli noin 170-180 äänen paikkeilla (papit ja maallikot yhteensä).

Vastaavan analyysin voi tehdä Jäsen 360 -aineistosta.

Tämän pohjalta voi olettaa, että reilusti yli puolet tai ehkä jopa 70-80% Laajasalon äänistä tuli perusliberaalista hiippakunnan kannattajakunnasta. Hiippakunnan äänestäjät nyt vain eivät ole konservatiiveja kuin varsin pieneltä osalta. Seurakuntalaiset kokonaisuudessaan vielä vähemmän.

Toisaalta on luultavaa, että ns. konservatiivisen joukon äänet ovat menneet Laajasalolle ja ilman niitä vaali ei olisi ratkennut ensimmäisellä kierroksella. Konservatiivit olivat siis vaa’ankieliasemassa.  [Jos siis ylipäänsä huonosti todellisuutta tulkitseva jako liberaaleihin ja konservatiiveihin on mielekäs tässä kohdassa.]

 

Miksi Laajasalo valittiin?

Toinen kysymys liittyy Teemu Laajasalon suuren kannatuksen syihin. Hätäisimmät ovat etsineet syytä sukupuolesta ja näyttelijän työstä televisiossa. Olennainen asia on kuitenkin käsittääkseni huikea veto, jonka Laajasalo teki Kallion kirkkoherrana. Olin Alppilan kirkon toiminnanjohtajana aitiopaikalla näkemässä sen erinomaisen työn, jota Laajasalo teki johtaessaan seurakuntaa (työntekijät, seurakuntaneuvosto, Kallion asukkaat). Muutamassa vuodessa seurakunnan toiminta on kehittynyt valtavasti ja sen ytimessä on ollut innovatiivinen johtaminen.

Sukupuolesta Laajasalo sai ehkä jonkun lisä-äänen, mutta myös menetti ääniä. Valtaosa kaikista, myös Laajasaloa äänestäneistä, olisi toivonut piispojen joukkoon ainakin yhden naisen. Tätä käsitystä olisi hyvä jotenkin tutkimuksen keinoin varmentaa.

TV-julkisuuden merkitys on moninainen.  Hyvä esiintymiskyky a-talk tyyppisissä ympäristöissä on vahva plussa kaikille. Kun siihen liitetään osaaminen yle-leaks näyttelijänä ja käsikirjoittajana tai radio Dein ohjelman vetäjänä, niin mediaosaamisen määrä on suuri. Ei tästä piispalle työssään haittaa pitäisi olla.

Sukupuoli ja medianäkyvyys eivät vaalia ratkaisseet. Kyllä se oli arkiduuni Kallion kirkkoherrana. Piispoja myös valitaan tällä yhä useammin kirkkoherrojen joukosta.

Mainokset

Kuopion uusi piispa

Kuopion piispanvaalissa ovat alkamassa tositoimet. Takana on alkuvaiheen sapelinkalistelut ja markkinointikampanjoinnit. Dosentin ikkunassa on nyt esillä kevyellä sormella kirjoitettu analyysi ehdokkaista ja yhteenveto alkuvaiheesta ennen tositoimeen ryhtymistä.  Postaus on analyyttisen subjektiivinen ja perustuu kirjoittajan havaintoihin ja yleiseen vainuun asioista. Ensimmäinen vaalipäivä on tiistaina 31.1.2012 kello 13.

Ehdokkaitten ansiot, plussat ja miinukset (ehdokkaat aakkosjärjestyksessä)

Sakari Häkkinen
Kuopion hiippakunnan dekaani ja teologian tohtori. Perhe: naimisissa sairaalapastori Kati Häkkisen kanssa, kolme aikuistuvaa lasta.

Häkkinen on kansainvälisesti ansioitunut raamatuntutkija, joka on erikoistunut köyhyystutkimukseen. Häkkinen on toiminut aiemmin kirkkoherrana ja on nyt kapitulissa isossa roolissa dekaanina. Vahva ehdokas, joka tuntee hyvin hiippakunnan.

Häkkinen on tunnettu paitsi köyhien myös homojen asianmukaisen kohtelun puolestapuhujana.  Arvostuksesta kertoo se, että Häkkinen on valittu Yhteys-liikkeen puheenjohtajaksi. Häkkistä pidetään avoimena ja rehellisenä ajattelijana, mikä on monien mielestä tavoiteltava luonteenpiirre (mutta yleensä harvinaista piispanvaalissa). Osittain ovat julkisuudessa jääneet varjoon Häkkisen laajat kansainväliset yhteydet.

Piispana täydentäisi osaamisellaan piispojen joukkoa (mukana ei muutoin ole Riekkisen jälkeen enää ketään raamattuspesialistia).  Olisi vahva Raamatun tuntija ja selittäjä kansankielelle sekä kirkon ääni köyhien ja sorrettujen puolesta.

Jari Jolkkonen
Oppinut dosentti ja piispainkokouksen pääsihteeri. Perhe: vaimo seurakuntapastori Hanna Vasiljev, viisi lasta.

Jolkkonen on totuttu näkemään viime vuosina mediassa selventämässä sitä, mitä piispat tai kirkko itse asiassa ovat tarkoittavat rukouksella, ehtoollisella tai avioliitolla. Tästä syystä lempinimi Jarzinger (viittaa konservatiiviseen katoliseen saksalaiseen teologiin, Ratzingeriin). Kirkon nousevia kykyjä, jolla on laaja käsitys kirkon toiminnasta työkokemuksensa perusteella.

Savolainen vääräleuka, jonka jouheva esiintyminen piiloutuu tiukka kirkon opin puolustajan. Saattaa huonona päivänä rakastaa dogmia enemmän kuin elämää, mutta hyvän päivän tullessa tekee opista elävää. Osaa popularisoida kirkon sanomaa.

Ikänsä puolesta kuuluu sarjaan aivan-liian-nuoret-piispaehdokkaat (syntynyt 1970).

Olisi piispana median ja kansan suosikki.

Paulina Kainulainen
Teologian tohtori, tutkija. Perhe: naimisissa pastori Jari Kainulaisen kanssa.

Kainulainen on tutkinut ekofeminismiä ja väitellyt vuonna 2005. Lukuun ottamatta muutamaa lyhyitä visiittejä seurakuntatöissä on Kainulainen tehnyt tutkijan uraa. Samalla Kainulainen on ollut aktiivinen keskustelija ja vaikuttaja kirkon eri puolilla. Nuorena, itäsuomesta tulevana ja osavana naisena on saanut usein paikan erilaisissa kirkon keskusteluissa.  On edustanut Suomen kirkkoa myös kansainvälisesti. Toisen kauden kirkolliskokousedustaja.

Suurta plussaa ovat halukkuus ja kyky uusiin keskustelunavauksiin kirkossa. Miinuksena on kovin yksipuolinen työura. Kirkossa tulevaisuuden nouseva tekijä, jonka mahdollisuudet vaalissa jäänevät alkuvaiheen kannatuksen perusteella pieniksi. Saattaa vaaliin mukaan tulollaan viedä Marjaselta toisen kierroksen paikan.

Ikänsä puolesta kuuluu sarjaan aivan-liian-nuoret-piispaehdokkaat (syntynyt 1968).

Jaana Marjanen
Kirkkoherra ja pitkän linjan naisten aseman edistäjä kirkossa. Perhe: naimisissa diakoniajohtaja Seppo Marjasen kanssa, kaksi aikuistuvaa lasta.

Vihittiin papiksi Ruotsissa jo vuonna 1983. Vuoden pappi -tunnustus vuonna 2002. Marjanen on toiminut aktiivisesti myös pappisliitossa. Tuntee laajasti kirkon työn ja muistaa pitää jalat maassa.

Laajasta kannatuksesta Kuopion papiston parissa kertovat kaksi kautta kirkolliskokouksessa 2000-2004 ja 2008-2011.Ollut usean vuoden ajan kestosuosikki, kun keskustelu on kääntynyt mahdollisiin naispuolisiin piispakandidaatteihin.  Jos Irja Askolaa ei olisi valittu piispaksi Helsinkiin, niin paine naispiispan valintaan Kuopiossa olisi kova. Nytkin noste tuntuu, mutta ei niin suurena kuin aiemmin.

Marjasen miinuksena ovat puuttuvat teologiset jatko-opinnot. Monen mielestä piispan ei tarvitse olla tohtori, mutta se on usein eduksi.

Kuuluu selvästi vaalin kärkinimiin osaamisen, laajan kirkollisen kokemuksen ja suuren kannatuksen perusteella.  Kohtaloksi saattaa muodostua naisäänteen ja naista piispaksi toivovien äänien jakautuminen Pauliina Kainulaisen kanssa.

Tapani Nuutinen
Kirkkoherra, teologian tohtori. Perhe: naimisissa kuvataiteilija Pirkko Nuutisen kanssa, kolme aikuista lasta.

Nuutinen on arvostettu pitkän linjan kirkonmies. Saavutuksista tunnetuimmat ovat nuorisomusiikin alalta; ”Tuli kirkkoon mies ja lapsi” – on ollut vuosikymmenet kulttikappaleen asemassa kirkossa. Nuutisen vahvasta osaamisesta ja Kuopion papiston luottamuksesta kertovat vuodet kirkolliskokouksessa 1992-2000 ja asessorina 1996-99.

Peruslähtökohdiltaan Nuutinen täyttää kaikki perinteisen piispaehdokkaan kriteerit: vahva hallintokokemus kirkkoherrana, asessorina ja kirkolliskokouksessa, teologista oppineisuutta väitöksen verran ja näyttö paikallisten messujen kehittelijänä.

Nuutinen tuli vaaliin mukaan selvästi muita myöhemmin ja näyttää selvästi kärsivän myöhäisestä lähdöstä. Kannattajakunta ja erityisesti äänestävien kannattajien määrä näyttää vielä pieneltä ja Joensuun seudulle keskittyvältä.

Miikka Ruokanen
Dogmatiikan professori, vieraileva professori Kiinassa. Perhe: Naimisissa Li Junin kanssa, ensimmäisestä avioliitosta aikuinen lapsi.

Suomalaisen teologian yksi kansainvälisistä suurista tähdistä. Kotoisin Lapista ja osaa tulla toimeen myös lestadiolaisuuden kanssa.

Monilahjakkuus, joka on toiminut TV:n kuuluttajana ja toimittajana, rauhanliikkeen aktivisti, ollut perustamassa Tuomas-messua ja julkaissut merkittävän paljon kansainvälisesti arvostettua tutkimusta. Saanut myös kriittistä palautetta suomenkielisten julkaisujen sekä esitelmiensä tutkimuksellisesta löysyydestä ja asenteellisuudesta.

Oli ehdolla piispaksi Mikkelissä (jäi alkuerään) ja arkkipiispan vaalissa (jäi niukasti toiseksi Kari Mäkisen jälkeen).  On profiloitunut aiemmin tiukka homoparien siunaamisen vastustajana, mutta tällä hetkellä kannattaa kirkon nykyratkaisua rukoilla homoparin kanssa ja puolesta. Persoonana jakaa äänestäjät voimakkaasti kannattajiin ja ei-missään-tapauksessa-ruokanen ryhmään.

Olisi piispaksi valittuna konservatiivien märkä uni, mutta myös yllätyksellinen valinta. Näkyisi ja kuuluisi; mediataitoinen ja sanavalmis.

Ensimmäisen kierroksen momentumit

Kun ehdokkaita on näin monta, niin äänet saattavat mennä ensimmäisellä kierroksella yllättävän tasan. Toisaalta ehdokkaiden sivuilla mainitut äänestävien tukijoiden listat (joka tarkoittaa siis vain avointa lupaus äänestää ko. henkilöä) ovat kuitenkin toimineet useassa piispanvaalissa varsin hyvänä indikaattorina siitä, mitä tuleman pitää ensimmäisellä kierroksella.

1) Nainen piispaksi Kuopioon: Marjanen vs. Kainulainen
Paine naispiispojen saamiseksi on edelleen suuri, mutta onko itäinen hiippakunta tähän valmis? Tilastollisesti naisten asemaa kirkon johdossa ymmärretään parhaiten pääkaupunkiseudulla, joten vaali on tässä suhteessa aito kysymysmerkki.

Tilastollisesti naiset syövät toistensa mahdollisuuksia: on mahdollista ettei kumpikaan pääse jatkoon. Tällä hetkellä näyttää, että Kainulainen on vasta opintomatkalla ja todelliset kisat tulevat seuraavilla kierroksilla.

2) Kiistat
Ehdokkaista Ruokanen ja Jolkkonen ovat ottaneet mittaa näkyvästi Häkkisen kanssa. Viekö leimakirjeen heiluttaminen vaalin kohti kiihtyvää mustamaalausta? Kuka hyötyy ja kuka kärsii leimaamisesta ja asiakeskustelun polarisoitumisesta?

3) Ennakkokannatus
Äänestäjien tukilistat kertovat (tilanne 1.1.), että Miikka Ruokasella on eniten äänestäjiä takanaan (40 äänestävää kannattajaa). Ruokasen kannatus on niin suurta, että on yllätys jos ei pääse toiselle kierrokselle.

Myös Jari Jolkkonen (29 äänestävää kannattajaa) ja Jaana Marjanen (28 äänestävää kannattajaa) ovat kiinni mitalisijoissa. Sakari Häkkisen tukisivun kannatus on 23 äänestävän tukijan laajuinen.  Pauliina Kainulaisella on parikymmentä kannattajaa. Tapani Nuutinen ei ole saaneet vielä tukilistoille kuin reilun tusinan äänestäviä nimiä.  Kahden viimeksi mainitun mahtuminen toiselle kierrokselle edellyttää kannatuksen selvää kääntymistä parempaan suuntaan vaalikeskustelujen alettua. Erot ovat kuitenkin niin pieniä, että mahtuvat virhemarginaalin sisään.

Jos ennakkokannatuksen suunta kuitenkin pitää paikkansa, on toisella kierroksella Ruokanen ja tämän kanssa toisesta paikasta kisaavat vahvimmin Marjanen ja Jolkkonen, mutta Häkkisen kannatus on myös vahvaa. Äänestävien kannattajien listat viikko vaalitilaisuuksien jälkeen kertovat asetelmasta paljon enemmän.

* * *

PS pieniä henkilöhistorian tarkennuksia tehty (3.1.). Pahoittelut epätarkkuuksista!

Espoon piispaehdokkaan painopisteet kohdallaan

Espoon piispanvaalissa viime viikko tarjosi mielenkiintoisen keskustelun kirkon tulevaisuudesta. Hiippakunnan idea-illassa puhuttiin taloudesta, johtamisesta ja vähemmistöryhmien asemasta. Keskustelussa olivat mukana piispakandidaatti Kalervo Salo, taloustutkija KTT Signe Jauhiainen (”kirkon virallinen nuori”), palvelujohtaja Tapio Tähtinen (”asuntoja köyhille”), TT, johtaja Kari Kopperi (”harmaa eminenssi kirkossa”).

Kalervo Salo nosti esiin Keravalla hiippakunnan ideaillassa ja sen jälkeen blogissaan ajankohtaisia
ja keskeisiä kirkon ydinteemoja esiin. Vaalin lähetessä onkin paikallaan, että keskeisimmät asiat saavat lisää tilaa.

Ydinteemoiksi Salo nostaa seuraavat:

– arjen kristillisyys

– seurakuntalaisten kirkko ja
osallistumisen mahdollisuus

– rakkaus Raamattuun

– köyhät seurakuntalaiset

– vihapuheen paneminen aisoihin

Lue lisää Kalervo Salon blogista. Tällä agendalla liikkuvalle piispalle on suuri tilaus hetkessä, jolloin kirkon pitää aidosti tehdä uudelleen tiliä ainakin kolmesta suuresta kysymyksestä. Kirkon talouden ja rakennemuutoksen keskellä tarvitaan selkeitä linjoja siitä, miten seurakuntien elämässä seurakuntalaiset saavat paikkansa muutenkin kuin katsojina. Arjen kysymykset ja köyhyyden puristus painavat seuraavien vuosien aikana monen päälle kuin yleinen syyttäjä. Ja silloin tarvitaan Raamatun tuntemista ja sen monipuolista osaamista, jolloin erilaiset Raamatun tekstit tulevat tuoreella tavalla esiin.

Ensi viikolla vaalikeskustelut tulevat maaliinsa tiistaina 25.10. Espoossa; tilaisuus videoidaan. Viimeistään
silloin on jo loppuyhteenvedon aika ja aika äänestää perjantaina 4.11. Oman ääneni lähetin jo ennakkoon.

Espoon piispanvaali saa uuden ehdokkaan: Kalervo Salo

(voit antaa palautetta myös klikkaamalla yllä tähtiä, kiitos)

Pitkään hiljaiseloa uinunut Espoon piispanvaali sai 11.8.2011 uuden käänteen, kun Leppävaaran seurakunnan kirkkoherra Kalervo Salo suostui ehdolle piispan virkaan. Salo on pitkän linjan pääkaupunkiseutulainen ja kolunnut hiippakuntaa sekä pappina että myös asessorina piispantarkastusten yhteydessä. Salo on pitkään ollut töissä myös piispainkokouksen valmistelijana.

Mielenkiintoisella tavalla historia näyttää toistavan itseään, sillä edellisellä kerralla oli Espoon hiippakunnan vaalissa Lapuan hiippakunnasta Simo Peura (tuolloin Kirkon Koulutuskeskuksen johtaja), joka otti vaalissa mittaa toisella kierrokselle tuomiorovasti Mikko Heikan kanssa. Jos muita ehdokkaita ei mukaan tule, niin tälläkin kertaa on vastakkain Lapuan hiippakunnan kasvatti ja paikkakunnan oma osaaja, jotka pääsevät suoraan finaalikierrokselle.

Salon suostuminen ehdolle poistaa Espoossa huolen siitä, että tulossa olisi ollut peräti outo vaali. Aiemmin ei ollut ehdolla yhtään oman hiippakunnan pappia ja ainoaksi ehdokkaaksi oli tarjolla tuontitavarana kirkkoherra Seinäjoelta, Tapio Luoma. Yleensä pappispulaa on koettu Pohjois- ja Itä-Suomessa. Nyt piispaehdokaspulasta kärsi metropolialue.

Miksi en enää kirjoita Kotimaa24 blogimetsässä?

Sain runsaasti palautetta edellisestä tekstistä Kotimaa24 blogimetsikössä. Lukijamittari myös Dosentin ikkunassa oli korkeissa luvuissa – taas kerran. Kotimaa24 kommentoinneissa moni ymmärsi ratkaisuni. Ylläpito toisti aiemman mantran, jonka mukaan keskustelu on sinänsä hyvää, mutta väliin joillakin kuohuu kattilasta puurot yli ja että joskus vielä asiaan tulee muutos. (Sen päivän kun näkisi – jotta asian voi harkita uudestaan)

Olen poiminut mukaan muutaman kommentin Kotimaa24 osaston ensimmäisen päivän yli 40 kommentista (lisäksi oli epälukuinen määrä ylläpidon poistamia kommentteja).

Kommentoitua

Anonyymi| 7.6.2010 03:37

Latvus kysyi ”Kotimaa-lehden tilaajana mietin, että minäkö ja muut tilaajat tämän touhun rahoitamme?” Ymmärtääkseni tämän sivuston rahoittavat me, eli KIRKOLLISVERONMAKSAJAT. Tämä nettisivusto ei varmuudella ole voittoa tuottavaa toimintaa, eikä tällä liene edes ensisijaista liiketoiminnallista tarkoitustakaan.

Loki

Viime aikoina eivät ainoastaan nikit ole käyttäytyneet asiattomasti, vaan myös muutamia bloggaajia on liittynyt siihen joukkoon. Pahintahan tällaisen sivuston seuraamisessa on se, että sivuston ”henki” tarttuu (oli henki mikä tahansa, se aina tarttuu. Voidaan sanoa sama asia myös siten, että seura tekee kaltaisekseen). En halua tulla tämän hengen tartuttamaksi, en tahdo tulla ilkeileväksi ja kirjoitella kommentteja, joissa osoitan omaa sanallista nokkeluuttani lyöden samalla toisia kirjoittajia ikään kuin alaspäin tai arvottomiksi. En tahdo tällaista omalle kohdalleni.

kaijamaria

Kiitos kirjoituksesta, Kari Latvus.

”Silloin, kun kuuluu kristilliseen yhteisöön, niin sen kirkon piispaa on syytä kunnioittaa ja siunata. Jos kuuluu toiseen kristilliseen kirkkoon, yhteisöön lahkoon tai ties mihin uskonnolliseen kuppikuntaan on silti syytä kunnioittaa toisten kristillisten yhteisöjen johtajia.”

Tämä sama asenne koskee myös oman seurakunnan työntekijöitä. Mitä enemmän kristityt riitelevät keskenään ja morkkaavat kirkkoa ja sen johtoa, sitä enemmän heidän toimintansa vie satoa vihollisen laariin. Ja huom! Arvostava asenne ei ole este sille, että ollaan erimieltä ja myös sanotaan se. Se vain vaatii pientä miettimistä, miten mielipiteensä sanoittaa. Viisas rakentaa rauhaa, silloinkin, kun on toista mieltä.

Koska jokainen kirkon jäsen on – tietenkin – rukoillut kirkollisten vaalien puolesta, että niissä toteutuisi Jumalan tahto, niin nyt on syytä uskoa, että niin on tapahtunut, vaikka tulos olisi toinen kuin rukoilijan tahto. Olisiko syytä hyväksyä se, ettei ihminen ymmärrä Jumalan suunnitelmia?

Madonna

Kunnioitan ja kannatan ratkaisuasi, Kari Latvus. Itse en ole edes voinut harkita alkavani omalla nimelläni kirjoittaa, kun huomasin jo varhain, millaista kuonaa täällä silmille räpsähtää. Ylläpito on lisäksi aivan liian lepsu idioottien suitsinnassa, joten jääköön minunkin osaltani tähän.

Toivo Loikkanen

Sivuston ylläpitäjän tulisi tehdä jotakin, jotta kirjoitusten ja keskustelun tyyli ja asiasisältö pysyisi asiallisena. Nyt tästä on tulossa hyvää tyylimakua hipova ja rikkova sivusto. Asiasivusto muuttuu räyhäsivustoksi!

Raimo Turunen

Kari Latvus. Olen surullinen päätöksestäsi. Nämä julkiset forumit ovat lähes ainoat blogipalstat, joilla käyn ja olen iloinnut mm. sinun blogeistasi. Olen käynyt myös omilla sivuillasi. En tiedä niiden kävijämäärää, ehkä sinulla on laskuri, mutta keskustelu siellä ainakin on vähäistä. Minusta tämä blogimetsä on hyvä tuote. Verkossa on miljoonia blogisteja, joiden tuotantoa erillisiltä sivuilta on mahdoton seurata. Täällä yhdellä kertaa näkee otsikot, voi hypätä kiinnostamattomien yli ja pysähtyä mahdollisesti kiinnostaviin. Keskustelukulttuuri täällä on todella arveluttavaa ja odotankin milenkiinnolla Ylläpidon uudistuksia. Siihen asti aion noudattaa Olli Seppälän ohjetta olla tarttumatta asiattomiin kommentteihin. Omat blogini olen tosin jättänyt vähiin mutta keskustelemassa aion olla.

Jäi sanomatta, että blogisi varsinaisesta asiasta olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä.

Juhani Huttunen

Olli Seppälä perustelu kaikenmaailman huruja silllä, että tämä lienee heille ainoa paikka, jossa he saavat äänensä kuuluviin. Että sananvapauden nimissä ja silleen. Mutta jos tänne kohta ei jää kuin pelkkiä huruja, niin miten käy äänen kuuluville saamisessa?

Onhan tämä aivan sekopäinen foorumi.

Olli Seppälä

Kari, meidän on pakko (yhteisönä) sietää moniäänisyyttä ja valitettavsti se ihmisten maailmassaa tietää joskus sitä, että jollakin kiihkeällä uskonveljellä tai -sisarella karkaa mopo käsistä.

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että muutama mopollaan keulija ei saa viedä blogimetsän väkeä epätoivoon. Meillä on arvokas foorumi, pitäkäämme siitä huolta eli blogatkaamme rohkeasti asioita ja kokemuksia jakaen.

Teemu Kakkuri

Ei millään jaksa seurata miljoonaa erillistä blogia, vaan on mukavaa, kun täällä on yhdellä osoitteella monta saatavilla. Juuri näin minäkin [kuten Raimo Turunen] ajattelen.

Väri Lilja

Niin, tämä siivu blogisivuilla antaa haasteeksi miettiä, millä perustein kunnioitan tai olen kunnioittamatta jota kuta. Ja toisaalta, mitä on asiallinen ja terve kunnioitus?

Kun meillä varmaan toisaalta vielä tarvittaisiin myös rohkeita pietareita ja paavaleita, kuten myös tietysti rakastavia johanneksia ja marioita!

*********************************************************

Miten vastaan palautteeseen?

Olen täysin samaa mieltä Raimon ja Teemun kanssa siitä, että keskitetty laadukas, kirkollinen blogisivusto on toivottava asia. Myös minä toivoisin, että tällainen olisi olemassa. Ongelma on siinä, että Kotimaa24 on räyhäkulttuurin vallitessa ainakin minulle menettänyt mahdollisuutensa tällä hetkellä olla tätä. Kuten Loki sanoi, niin asenne ja räyhääminen tarttuu.

Kotimaa24 sivuston olemassaolon maksavat lähinnä paperilehden tilaajat. Yksityiset (kuten minä) ja monet yhteisöt. Kotimaata ei pidä yllä kirkko eikä veronmaksajat. Sivuston nykytila ei vastaa edes kohtuullisessa määrin sitä painopistettä, mikä sen rahoittajilla on. Kotimaa24 on kääntynyt yhä enemmän talven ja kevään 2010 aikana suomenkielisen konservatiivisen (epä?)kristillisyyden tyyssijaksi. Suluissa ja kysymysmerkillä varustettu etuliite epä? johtuu siitä, että pidän sivuston vallitsevaa keskustelukulttuuria monissa kohdin kristillisten arvojen vastaisina (no, ehkä tämä on jo liian suurella suulla sanottua). Kun yrittää olla oikein super-kristillinen, niin vaarana on asian meneminen yli, siis liioittelun puolelle.

Aika harva kommentoija jäi etsimään sitä, mitä toisten kunnioittaminen voi olla. Väri Lilja oli yksi näistä. kaijamarian viestin toivoisin olevan useammalle totta, sillä kirkon vaikeissa tilanteissa ja eri tavoin ajattelun oppimisen sallimisessa päästään eteenpäin vain silloin, kun aidosti kunnioitetaan toista keskustelijaa.

On oireellista, jos luterilaisen kirkollisen päämedian nettipalstalla vaikka osa blogisteja ja kommentoijia etsii aseita, joilla voi hyökätä toisia kristittyjä vastaan ja oman oikeaoppisuutensa nimissä halventavalla tavalla kohtelee ketä tahansa miten sattuu. Erityisen arveluttavana ja kirkon perusteista nakertavana pidin piispojen pilkkaamista. Siinä tehdään äärettömän suuri karhunpalvelus sille yhteisölle, jonka parasta näennäisesti ajetaan. Kovat ja halveksivat asenteet kirkossa toisia kristittyjä kohtaan on pahinta, mitä voi kuvitella.

Päätökseni lopettaa Kotimaa24 foorumissa kirjoittaminen ja kommentoiminen ei ollut hetken päähänpisto, mutta viimeisten päivien kirjoittelu (joka ajoittui Helsingin piispan vaaliin ja uuden arkkipiispan vihkimiseen) oli yksinkertaisesti niin räikeää, että yksinkertaisesti en enää voinut ajatella voivani kuulua kyseiseen yhteisöön.

Loppuun vielä yksi sivuseikka. Jotkut ajattelivat, että onhan sitä helppo paukuttaa henkseleitä, kun on voinut itse iloita äänestyksen tuloksista. Näille tiedoksi, että olen pyrkinyt samaan myös niiden vaalien jälkeen, kun kannattamani henkilöt eivät ole tulleet valituiksi. Kyllä vaalitappioiden kanssakin voi elää.

Piispan kunnioittamisesta

Kun kirkko valitsee linjansa, käydään asiasta keskusteluja ja ratkaisua etsitään Jumalan edessä rukoillen. Joskus prosessi on pitkä ja hidas; ehkä vaikeakin. Jumalan siunaus ja ohjaus on vilpittömän rukouksen sisältö. Kun valinnat ja ratkaisut on lopulta tehty asianmukaisella tavalla ja luottaen Jumalan ohjaukseen, niin silloin on aika elää päätösten mukaan. Erityisesti tämä koskee kirkon johtajien, piispojen valintaa. Kun valinnat on tehty, on aika tukea piispaa ja antaa hänelle tuki ja rukoilla piispan puolesta.

Luterilaisessa kirkossa on valittu uusi arkkipiispa ja Helsingin piispa. Molemmat vaalit ovat olleet tiukkoja taistoja sekä persoonista että myös niistä linjoista, joihin uuden johtajan toivotaan ohjaavan kirkkoa. Olen iloinnut molemmista tuloksista, koska uskon niiden olevan Jumalan johdatus tällä hetkellä, paras mahdollisuus kirkon uudistumiselle ja oikeille askelille tulevaisuuteen. Tiedän kyllä, että toisille äänestystulos on ollut pettymys, kun oma ehdokas ei ole menestynyt. Jos tulos olisi ollut toinen, niin olisin surrut ratkaisua ja sen jälkeen kunnioittanut valittua piispaa. Se, että käydyn vaalin jälkeen ryhtyisin propaganda taisteluun valittua vastaan, olisi minulle kirkon pilkkaamista, hävettävää ja väärin. Kristittynä ja pappina ajattelen, että kuuluessani kirkkoon, haluan tukea piispaani. Jos en halua kuulua yhteisöön on parempi siirtyä yhteisöstä pois, mutta tehdä se kunnioittavasti.

Jos Helsinkiin olisi valittu piispaksi Matti Poutiainen ja arkkipiispaksi Miikka Ruokanen, niin kunnioittaisin valintaa ja toivottaisin heille Jumalan siunausta haastavassa tehtävässä. Minulle heidän valintansa ei olisi ollut syy lähteä luterilaisesta kirkosta. Joillekin se olisi sitä ollut.

 Kunnioitan myös Matti Väisäsen valintaa, mutta ajattelen, että kyseessä ei ole enää osa Suomen ev-lut kirkkoa vaan oman kirkkokunnan perustaminen.  Väisänen kuuluu de facto jo nyt omaan kirkkoonsa, vaikka se perustetaan lopullisesti vasta hetken päästä.  Mitä pikemmin, sen parempi kaikille. En jaa hänen käsityksiään, mutta hänen oma kirkkonsa on valinnut hänet piispakseen. Toivon ja rukoilen, että Luther Säätiön kirkkokin voi tuoda osaltaan evankeliumia ja armoa Suomeen.

Silloin, kun kuuluu kristilliseen yhteisöön, niin sen kirkon piispaa on syytä kunnioittaa ja siunata. Jos kuuluu toiseen kristilliseen kirkkoon, yhteisöön lahkoon tai ties mihin uskonnolliseen kuppikuntaan on silti syytä kunnioittaa toisten kristillisten yhteisöjen johtajia.

Olen kirjoittanut pitkän ja joidenkin mielestä osoittelevan johdantokirjoituksen. On totta, että kirjoituksellani on selvä osoite. Se osoite on kotimaa24.fi sivuston nimellä, nimimerkillä tai nimettömästi kirjoittavien käsittämättömän ala-arvoiset kirjoitukset viime päivien aikana kirkon uusia johtajia kohtaan. Minua hävettää lukea näitä tekstejä. Eivät ne osu valittuihin piispoihin, mutta jättävät leimansa kirjoittajiin.

Toivoisin, ettei Kotimaa24 blogistossa julkaistaisi luterilaisen kirkon piispoja herjaavia kirjoituksia. Toivon, että vaalissa hävinneet kandidaatit voisivat myös suitsea parjauskirjoittamista. Toivon, että Kotimaa24 tekee asiasta omia johtopäätöksiään.

(Olenko muuten kaiken lisäksi Kotimaa-lehden tilaajana rahoittamassa koko tuota touhua?)

***

En kuitenkaan jaksa uskoa, että tämä tapahtuisi. Sen sijaan ajattelen, että räävittömyys jatkuu. Sen tähden en halua olla osallinen Kotimaa24 yhteisössä, koska lukemalla, kommentoimalla tai kirjoittamalla tuen tällaisen tavan jatkumista. Tulevat kirjoitukseni voi halutessaan lukea näiltä sivuilta  Dosentin ikkunan blogista.

PS
Kirjoitus on samanaikaisesti julkaistu Kotimaa24-sivustolla, joka kirjoituksen on saanut aikaiseksi.

Helsingin uuden piispan valinta on kirkon momentum

Helsingin piispan valinnassa ennakkoäänet on jo ainakin osin annettu ja viralliseen vaalipäivään on aikaa vain muutama päivä. Myös finaalikierroksen keskustelut ovat ohi ja nyt on vaalinasettelun loppuanalyysin paikka. Finaalikierrokselle päässeet kandidaatit ovat työkokemuksena perusteella vahvoja tekijöitä. Vaalikeskustelut ovat osoittaneet, että kumpikin on hyvä ja osaava valinta hiippakunnan piispaksi. Kumpi kahdesta hyvästä ehdokkaasta siis tulee valita ja millä perusteilla?

Dosentin ikkunan arviossa on esillä neljä keskeistä seikkaa. Kaikissa mainituissa alueissa kumpikin on spesialisti, mutta myös selviä eroja löytyy.

 

Perinteinen vs. uudistuva sanoitus kristillisestä uskosta
Poutiainen on kotonaan analysoidessaan katekismusta. Kirkon perinteen tuntijana Poutiainen on erityinen osaaja vertaamaan sitä, miten katekismus on muotoiltu viimeisten vuosikymmenien aikana. On liikaa sanoa, että Poutiainen osaa katsoa enemmän perinteeseen kuin tulevaan, mutta analysoidessaan kirkon perinnettä Poutiainen on omimmillaan.  Askola on myös vahvoilla kristinuskon sisällön osaajana. Kun Poutiainen on käynyt korkeakoulunsa katekismustalkoissa, on Askola saanut oman opinahjonsa kirkkojen kansainvälisellä foorumilla. Kristinuskon ydin on tullut opiskeltua kirkkojen kansainvälisessä työssä. Askolan erityisosaamista on sanoittaa kristinuskoa osuvasti ja terävästi vaihtuvien tilanteiden keskellä.

Vaalin ensimmäinen momentum on siis kirkon perinteen osaamisen versus perinteen ajankohtaisen sanoittamisen välillä.

 

Hiippakunnan hallinto ja käytäntöjen tuntemus
Molemmat kandidaatit ovat vahvoilla, kun tarkastellaan kapitulin työn tuntemusta. Molemmat pärjäävät varmasti myös hallinnon käytäntöjen kanssa. Niin tuomiorovasti Poutiainen kuin hiippakuntasihteeri Askola ovat kulkeneet piispan kintereille ja tuntevat tulevan työnsä varsin hyvin. Ero hallinnon osaamisen alueella nousee enemmän persoonista: Poutiainen on kokenut Helsingin hiippakunnan hallinnon kehäkettu ja ehkä taipuvaisempi kunnioittamaan ja jatkamaan nykyisiä hyviä käytäntöjä. Askola taas on päässyt aloittamaan Espoossa uuden hiippakunnan toimintaa ja oppinut uusien tuulien haistelijaksi hiippakunnan kehitystyössä.

Vaalin toinen momentum hyvän hallinnon osaaminen versus hallinnon kehittämisen muutoshalukkuus. 

 

Perinteisen liturgian kieli vai uudistuva spiritualiteetti
Kumpikin kandidaatti on kotonaan jumalanpalveluksessa. Poutiaisen käsialan voi nähdä tuomiokirkon jumalanpalveluksen hienossa hoitamisessa, jossa kirkon perinteen rikkaus tulee hyvin esiin.  Askola on taas yhdistelmä paikallisseurakunnan ja Tuomas-messun spiritualiteettia. Vaikutteet ovat tulleet kansainvälisen Taize-henkisen spiritualiteetin myötä. Useiden kirjojensa perusteella Askola on myös uudenlaisen spiritualiteetin kielen kehittäjä.

Vaalin kolmas momentum on spiritualiteetin kielessä: perinteinen versus vaihtoehto-spiritualiteetti.

 

Sisälle vai ulos?
Kummankin ehdokkaan käsityksessä kirkon tärkeissä työtavoissa tulee esiin koko kirkon työn odotettu kirjo. Erot ovat painopisteissä. Poutiaisen korostukset ovat useammin hakeutuneet kirkon sisäisiin toimintoihin, kun taas Askola on ainoana ehdokkaana läpi koko vaalin korostanut kirkon sosiaalisen ja diakonisen vastuun merkitystä. (Kyllä Poutiainen diakonian tuntee, mutta ehkä alitajuntaisesti kokee, että perheen työnjaossa diakonia ei kuulu hänelle vaan Kirsti-puolisolle.)  Kysymys ei ole kummallakaan joko-tai -vaihtoehdoista, mutta painopisteessä on ollut havaittava ero.

Vaalin neljäs momentum on siis kysymys: jäädäänkö kirkossa katsomaan sisään vai uskalletaanko lähteä kirkosta myös ulos?

Se, kumpaa ehdokasta äänestää, perustuu valintoihin yllämainituissa kysymyksissä. Monissa kohdin erot ovat enemmän painopisteen eroissa, mutta niiden kautta nousee esiin myös suurempi linjaero. Poutianen on useammin taipuvainen kunnioittamaan hyvin hoidettuja perinteisiä kirkon toimintatapoja, kun taas Askolassa voi nähdä suurempaa muutoshalukkuutta. Tätä kautta voi vaalin kiteyttää lopulta valintaan perinteen ja muutosvalmiuden välille. Tätä tukee myös kysymys piispan sukupuolesta; nainen piispaksi ei ole itseisarvo, mutta naisnäkökulma korostaisi muutoksen suuruutta.

On äänestäjien aika päättää kirkon suunnasta.

PS Kuluttajansuojalakien mukainen selvennys:  en ole äänioikeutettu Helsingisn vaalissa järvenpääläisenä, mutta jos olisin niin antaisin ääneni muutoksen puolesta