Synodaalien satoa: Espoossa futista kirkossa, Lapualla professori vääntää ruuvia kireämmälle

(voit antaa palautetta klikkaamalla tähtiä, kiitos)

1. Synodaalit

Synodaalikokouksissa pidettiin syyskuun viimeisellä viikolla merkittävä määrä korkeatasoisia esitelmiä, pohdittiin keskeisiä uskoon, kirkkoon ja papin virkaan liittyviä kysymyksiä. Puhetta oli paljon, mutta myös toinen toisensa kohtaamista. Tampereen hiippakunnan synodaalikokous teki uraa-uurtavaa työtä toteuttamalla kokouksen varsin pitkälti alhaalta ylös nousevan prosessioppimisen ja tasavertaisen jakamisen kautta. Pitkien esitelmien sijaan tekijöiksi haettiin osallistujia. Tampereen mallin toteutusta kannattaisi analysoida vähän julkisemminkin, sillä se voisi tarjota paljon opittavaa.

Espoossa puolestaan toteutettiin yksi viikon yllättävimmistä ohjelmanumeroista, kun piispa Mikko Heikka otti mittaa sisäfutiksen rangaistuslaukauskisassa kollegojensa Thomas Shivuten (Namibia) ja Brian Smith (Skotlanti) kanssa Tapiolan kirkon keskikäytävällä.

2. Miikka Ruokasen esitelmä Lapualla

Ilmeisesti julkisuudessa eniten huomiota on kerännyt Lapualla professori ja pastori Miikka Ruokasen esitelmä. Sen saamaa vastakaikua kuulijoissa kuvattiin sanoilla: ”ihastus ja tyrmistys”. Esitelmän runkona ollut teksti on luettavissa Ruokasen kotisivulla ja esitelmän keskeiset kohdat löytyvät myös Lapuan hiippakunnan sivuilta.

Ruokanen näkee Suomen ev-lut kirkon olevan vaarassa kulkea kohtia vapaamielistä uskontulkintaa, mikä ilmenee erityisesti kahdessa asiassa. Yhtäältä Raamatun ja uskontunnustuksen ajatuksia halutaan ymmärtää muutoinkin kuin vain kirjaimellisina lauseina ja toiseksi homoparien siunaaminen johtaa kirkon kaltevalle pinnalle, jossa häämöttävät mitä oudoimmat vaarat kuten ”lukumääräneutraali avioliitto”.

 En ota kantaa tässä yhteydessä tarkemmin kysymykseen spekulatiiviseen pelotteluun perhesuhteiden mielikuvituksellisilla skenaarioilla, koska ne eivät ole käsitykseni mukaan millään muotoa realistisia keskustelukohteita, eikä niitä voi verrata asialliseen kysymykseen homoparien aseman selkeyttämiseen kirkossa.

Sen sijaan Ruokasen vaatimus kirjaimellisen uskon puolesta kaipaa pari reunahuomautusta. ”Realistisen ontologian” nimissä Ruokanen vaatii ja vetoaa pitäytymään ehdottoman kirjaimellisessa uskontunnustuksen ja (ilmeisesti myös) Raamatun tulkinnassa. Keskeisiä uskonlauseita ei saa ymmärtää (lainkaan?) metaforisena kielenä vaan asiat on otettava kirjaimellisesti. Esimerkit ”liberaalista” ja ei-kirjaimellisestä tulkinnasta ovat John Spong, James Pike, Kari Syreeni ja Outi Lehtipuu. Kaksi viimeistä ovat päässeet kauhugalleriaan synodaalikirjassa olleiden artikkeleidensa johdosta. Lehtipuu esitellään ”nominalistisen ontologian” edustajana. Tätä vastustaakseen Ruokanen vaatii, että ”kristinuskon väitteet ovat tosia totuuden kaikilla eri tasoilla”.

Mihin Ruokasen viitoittama uskonlauseiden tulkinta sitten vie? Seuraavassa muutama jälkikommentti kysymykseen.

Lauseet ”astui alas tuonelaan (helvettiin)” tai ”astui ylös taivaisiin” ei saa Ruokasen mielestä viitata metaforiseen tilaan vaan kirjaimellisesti tuonelaa on haettava alhaalta maan sisästä. Mutta kuinka alas pitää mennä, että ollaan riittävän ei-metaforisia? Onko vielä alemmas menemisen uskominen vielä oikeampaa ja mitä itse asiassa ”alas astuminen tällöin merkitsee”? Entä miten ylös (avaruuteen) Kristus nousi? Kymmenen senttiä ei taida riittää vaan on puhuttava metreistä, ehkä peräti kilometreistä. Nämä esimerkit eivät ole pilkkaa metaforisen ja konkreettisen kielen rajoista vaan pelkästään asian havainnollistamista. Sitä paitsi jos uskontunnustuksen mukaan Apostolien tekoja seuraten Jeesus nousee ylös (Ap.t. 1), niin Matteuksen evankeliumin (Matt. 28:18-20) viesti on se, että Kristus on salatulla tavalla läsnä meidän kanssamme – eikä siis mennnytkään minnekään.

Onko uskon kielen ymmärtäminen kristillisen uskon kannalta aina ei-metaforiseksi ja kirjaimelliseksi parempaa, oikeampaa ja aidompaa? Ruokasen mielestä se merkitsee isien uskon puolustamista, kristillisen uskon väljähdyttävän liberaalin linjan valintaa ja johtaa kirkon rappioon. Vaihtoehdot ovat siis Ruokasen mielestä kääntyminen konservatiiviseen ja aiempaa kirjaimellisempaan tulkintaan tai hyväksyä liberaali rappio.

Haluaisin nähdä kirkon todellisuuden laajemmin kuin vain tällä yhdellä janalla. Espoon synodaalikokouksessa professori Kirsi Tirri toi esiin spiritualiteettiälyn, spiritualiteetin nousevan trendin ja tarpeen etsiä sellaisia spiritualiteetin malleja, jotka tukevat yksilön persoonallista ja hengellistä kasvua. Tällöin usko Jumalaan saa säilyttää mysteerinsä, eikä sitä selitetä rationaalisesti puhki. Tällöin vältetään hedelmätön jako kirjaimelliseen uskoon, joka johtaa päättömyyden uskomisen tarpeeseen tai uskonihmeen latistavaan järkiuskoon, jossa Jumalalla ei ole enää tilaa.

Metaforisen, konkreettisen ja mysteerille tilanantavan uskonkielen ja sitä tukevan spiritualiteetin tie näyttää dynaamisemmalta ja tasapainoisemmalta kuin Ruokasen populistiselta tuoksahtava tiukka jako kahteen.

Mainokset