Radion Yle Ykkösen aamuhartaus 25.4.2013
Osa I
Tänään ajattelen Jumalaa ja katson lehtien uutisotsikoita. Kysymysten määrä on suuri, eikä Jumalasta saa mitään otetta. Jumala tuntuu karkaavan, sillä maailma on mieletön. Siitä huolimatta haluan etsiä tänä aamuna Jumalaa otsikoiden sisällä ja vierellä.
Hidastettu uutiskuva tuo yksityiskohtia esiin. Maratonjuoksijan taival päättyy vain muutamaa metriä ennen maalia. Juoksija kaatuu maahan, sillä häneen osuu ehkä mutteri tai naula tai kuulalaakeri. Pommi-isku maratonin loppumetreillä on päätön tapahtuma. Miksi joku voi kyhätä pommeja, jotka tappavat maratonia seuraamaan tulleen 8-vuotiaan pikkupojan, kiinalaisen opiskelijan ja ravintolan pitäjän? Pommeja, jotka haavoittavat 183 ihmistä?
Epäilemättä Bostonin maratonin pommi-iskun taustaa tutkitaan perinpohjaisesti ja tekijöistä kaivetaan esiin kaikki mahdollinen. Moni kysyy pommimiesten yhteyttä uskontoon ja Islamiin: onko Islamin pyhän sodan ajatus ajanut kaksikon terrori-iskuun?
Monen mieleen on myös palautunut New Yorkin iskut, kaapatut lentokoneet ja luhistuvat tornitalot, vaikka tapahtumasta on kulunut jo yli vuosikymmen.
Vuosikymmenen aikana on keskusteluun tullut uusi sana jihad, islamiin kuuluva kamppailu Jumalan tiellä ja Jumalan asialla. Yleensä tuo ilmaus viittaa yksilön sisäiseen kamppailuun, mutta otsikoissa näkyy jihad-ajattelun väkivaltainen puoli. Lyhyessä otsikossa monimutkainen uskonnollinen asia yksinkertaistuu iskulauseeksi: Pyhä sota islamin puolesta.
Näin piirtyy pelottava kuva, joka uhkaa maailmanrauhaa.
Pyhää sotaa eivät kuitenkaan ole käyneet vain ”ne muut” tai ”toisinuskovat”. Helsingin Sanomien laaja artikkeli viime sunnuntaina (Pekka Mykkänen 21.4.2013, sivut C1–4) muistutti siitä, kuinka myös suomalaiset kävivät ”pyhää sotaa”. Sota käytiin Neuvostoliittoa vastaan ja silloin suomalaiset osallistuivat ”ristiretkeen” idän vihollista vastaan.
Jumalan nimessä ja oikean asian puolesta suomalaiset puolustivat omaa maata ja puolustussodan nimissä hyökkäsivät pahaa jättiläistä vastaan. Pyhästä sodasta saarnattiin ja kirkko tuki sodan moraalista oikeutta väärintekijöitä vastaan. Silloin oli helppoa vedota Jumalan nimeen, koska vastassa oli kristinuskonvastainen ateismi ja monia kauhistuttanut bolsevistinen hallinto. Seitsemän vuosikymmentä sitten ei Suomessa vallinnut erimielisyyttä siitä, tuliko maata puolustaa tai tuliko sodassa menetetty alue vallata takaisin. Sodan oikeutus, laillisuus ja jopa pyhyys oli selvää.
Näinkö yksinkertainen on pyhän sodan mekanismi? Omaa maata, omaa kansaa ja omaa uskontoa saamme puolustaa, mutta toisten terrorititeot me päättäväisesti torjumme.
Kuulen jo monen varmistimen naksahtavan ja sapen kiehuvan. Suomalaisen pyhän sodan ja islamistisen jihadin rinnastaminen ei ole sallittua.
Osa II
On kuitenkin arveluttavaa työntää omaa pää kristillisyyden pensaaseen ja iskeä terrorismin ja pahantekijän leima islamistiseen taistelijaan. Jotta vältämme liian suuren yksinkertaistamisen, niin on myös aika katsoa peiliin ja muistaa oman uskomme taustahistoria.
Vanha testamentti tarjosi viime sotien aikana mallin pyhän sodan käyntiin myös suomalaisille. Kertomus, jossa Jumala antaa maan omilleen ja tappaa muut kansat tieltä pois, on yksi Raamatun ydinkertomuksista
”Herra itse raivaa ja hävittää nuo kansat tieltänne, ja te saatte haltuunne niiden maat, kuten Herra, teidän Jumalanne, on luvannut.” (Joos 23:5)
Raamatun tarjoamaa kansanmurhan oikeaoppista toteuttamista on harjoiteltu ahkerasti, onneksi kuitenkin useimmin sanoissa kuin teoissa. Itse asiassa Raamatun kertomukset muiden kansojen hävittämisestä israelilaisten tieltä ovat valtaosaltaan uskonnollista ohjelmapuhetta, ei todellisen historian kuvausta. Kysymys oli pikemminkin toiveesta, että Jumala astuisi esiin ja ryhtyisi taisteluun oman kansansa puolesta. Kysymys oli myös luottamuksen säilymistä siihen, ettei Jumala ole unohtanut omiaan, vaikka suurvaltojen armeijat, veronkeruu- ja valtakoneistot jyräsivät kansan ylitse.
Toinen sitaatti asiaan liittyen kuuluu seuraavasti: ”Taistelkaa Jumalan tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, mutta älkää sortuko tekemään väärin: Jumala ei rakasta väärintekijöitä.” (Koraani 2:190)
Tämä teksti ei ollut Raamatusta vaan Koraanista. Kyseinen jae on jihad-ajattelun keskeinen teksti, mutta siihen ei sisälly käskyä terrorismiin. Tällainen ajatus on enemmänkin siihen liitettyä tulkintaa.
Osa III
Tänä aamuna paini Jumalan edessä ja pyhän sodan kanssa nostaa kolme asiaa esiin.
Ensinnäkin, on inhimillistä nähdä oma pyhyys ja toisen pahuus. Siksi niin helposti sanotaan, että me sodimme ja ”ne toiset” tekevät terroritekoja. Tämän vuoksi on erityisesti varottava leimaamasta toisen uskoa ja uskontoa.
Toiseksi on myös muistettava, että monet äärimmäiset teot kertovat monien ihmisten pahoinvoinnista. Väkivallan tekoja ei tule hyväksyä, mutta on tarkoin kuultava sitä kipua, mistä ne nousevat. Kyse on avunpyynnöstä.
Kolmanneksi, erityisesti tänään on jokaisen kristityn tartuttava naapurissa asuvan tai kadulla vastaan tulevan muslimin käteen ja tervehdittävä toista avoimesti, luottaen ja rauhaa rakentaen. On syytä tehdä parannusta omista synneistä ja keventää toisen kuormaa, jos mahdollista.
Sen tähden on juuri tänään on aika pyytää Jumalalta rauhaa myös sinne, missä se ei ole vielä totta. Tänäkin päivänä autuaita ovat rauhantekijät.
Virsi 514:1-3
1.
Anna meille rauhasi, Herra, tänäänkin.
Älä hylkää kansaasi koskaan vaaroihin.
Sillä vain sinä voit, sillä vain sinä voit
elämämme varjella, Herra, tänäänkin.
2.
Anna meille vapaus, Herra, tänäänkin.
Anna meille luottamus sinun voimaasi.
Sillä vain sinä voit, sillä vain sinä voit
rohkeuden lahjoittaa, Herra, tänäänkin.
3.
Anna meille iloa, Herra, tänäänkin
elämämme lahjoista pienimmistäkin.
Sillä vain sinä voit, sillä vain sinä voit
elämämme uudistaa, Herra, tänäänkin.
Latvus 