Siunatut ja kirotut: radion aamuhartaus 7.2.2013

 

Tammikuun lopulla Britannian valtalehti Guardian ja uutiskanava BBC nostivat otsikoihin sata ihmistä. Nimittäin sata rikkainta maailmassa. Lehdet viittasivat Oxfam-nimisen köyhyysjärjestön uuteen raporttiin, jonka mukaan sata rikasta voisi poistaa maailmasta köyhyyden. (Oxfam 18.1.2013/ The cost of inequality: how wealth and income extremes hurt us all)

Tämä häkellyttävä uutinen muistuttaa kahdesta asiasta. Ensiksi köyhien määrästä. Maailmassa on yli miljardi ihmistä – siis yli tuhat miljoonaa ihmistä – jotka elävät noin yhden euron päivätulolla. Puolentoista euron päiväkohtaiseen vaurauteen joutuu tyytymään kaksi ja puoli miljardia ihmistä, siis joka kolmas meistä maailman kylien asukkaista.

Kieltämättä moinen lukema loksauttaa alaleuan apposen auki, koska puolentoista euron tulorajalla eläminen merkitsee jatkuvaa kamppailua henkiinjäämisestä ja asumisesta ilman riittävää perusterveydenhoitoa.

Onko maailmassa tosiaan näin monta ihmistä kirottu köyhyyden vitsauksella?

Samaan aikaan sadalla rikkaimmalla menee hyvin: heitä näyttää Jumala siunanneen, koska vuonna 2012 pelkästään heidän varallisuutensa kasvoi 240 miljardilla dollarilla, siis noin 177 miljardilla eurolla (177 000 000 000). Numeroiden 177 jälkeen tulee yhdeksän nollaa. (tilasto: HS 24.1.2013).

Isoja täytyy rikkaiden kukkarojen olla, jotta rahat niihin mahtuvat.

 

1. Kuulkaa, keitä Mestari,

halleluja,

autuaiksi julisti,

halleluja.

 

 

2. Köyhä, tyhjä, neuvoton,

halleluja,

Herrassansa rikas on,

halleluja.
Virsi 516:1-2

 

Siunatut ja kirotut. Rikkaat ja köyhät. Jumalako näitä rikkaita rahalla siunaa ja köyhiä sen puutteella kiroaa, kun maailmassa tuntuu kohtuus katoavan usvana tuntemattomaan? Mutta hetkinen: onko rikkaus todella siunausta ja köyhyys kirousta?

 

Näin moni on ainakin ajatellut, mutta löytyykö Raamatusta tai arkisesta elämästä tälle tukea?

 

Vanhaan testamenttiin mahtuu myös tiukkoja käsityksiä tekojen ja seuraamusten läheisestä yhteydestä. Sen mukaan ihminen valitsee kirouksen tai siunauksen tien (5. Moos. 28). Siunauksen tie edellyttää tarkkaa Jumalan lain noudattamista ja siitä on luvassa palkkio, joka mitataan omaisuutena ja kaikenlaisena menestyksenä. Viholliset jäävät alakynteen, karja kasvaa ja tulopuolella pukkaa laariin menestystä. Toisaalta väärin uskominen, siis muun kuin oikeaoppisen Jahve-uskon noudattaminen synnyttää pelkkää onnettomuutta, kauhua, hivuttavaa tautia, kuumetta ja kärsimyksiä. Viidennen Mooseksen kirjan teologia on jyrkän mustavalkoista, tiukkaa ja opillisesti ehdotonta: siunauksen ja kirouksen syyt löytyvät ihmisen omista asenteista ja uskon laadusta.

Kaikki eivät näin yksioikoista ajattelua kuitenkaan Raamatussakaan seuraa vaan muistuttavat, ettei siunausta voi selittää.

Rikkaudesta ja vaurastumisesta ei voi päätellä siunausta tai Jumalan läsnäoloa. Tästä muistuttaa Jobin kertomus, jossa Jobia koetellaan köyhyydellä ja kaiken menettämisellä, mutta Jumala ei silti katoa minnekään. Ja kertomuksen lopuksi Jumala siunaa Jobin vauraudelle ja laajalla perheelle.

Raha ei siis ole varma merkki Jumalan siunauksesta. Jo Raamatussa rikkaan eliitin sinänsä ihan lailliset, mutta vähäväkisen ihmisen hyväksikäyttöön perustuvat teot saavat armottoman tuomion. Sellainen rikkaus, joka perustuu toisten riistoon – lain vastaiseen tai lain turvin tapahtuneeseen – ei ole merkki siunauksesta.

Vieläkin selkeämmin köyhyyden ja kirouksen välisen sidoksen katkaisee Jeesus, joka julistaa onniteltaviksi köyhät ja nälkäiset. Jeesuksen mukaan köyhyys ei siis ole merkki Jumalan kirouksesta. Sen sijaan tosi siunaus on siinä, että köyhille kuuluu Jumalan valtakunta ja nälkäiset saavat syödä.

Rikkaille ja liikaa vaurautta keränneille Jeesus antaa sen sijaan tiukan läksytyksen ja pitkän buuauksen. Voi teitä te rikkaat, onnenne meni ohi, te joudutte itkemään ja näkemään nälkää. (Luuk 6:24-25)

Toki Jumalan siunaus voi kulkea käsikädessä hyvän elämän ja onnellisen elämän kanssa. Jumalan siunaus ei kuitenkaan ole automaatti, joka poistaa vaivan ja voitelee elämän rattaat tuottamaan talouden voittoa.

Merkillisellä tavalla jokapäiväinen leipä on Jumalan suuri ihme ja lahja, mutta yritys koota itselle kaikkien ihmisten leipä tänä päivänä kääntyy itseään vastaan.

Itsekkyys, joka kokoaa kohtuuttomat tulot on yksinkertaisesti väärin.

Siitä seuraa kirous.

 

Niinpä niin, ehkä maailman sata rikkainta eivät olekaan maailman sata siunatuinta, sillä siunaus on osallisuutta, elämän jakamista toisten kanssa, yhteyttä muihin ihmisiin.

Sen tähden siunaus ei ole takuu talouden menestyksestä, työpaikan säilymisestä ja terveyden pysymisestä vaan yksinkertainen kutsu jakaa toisten kanssa se hyvä elämässä, mitä sinulla on.

 

Tänä aamuna, keskeneräisenä ja ehkä elämän matkan keskelle jääneenä, köyhänä tai uupuneena, sellaisena kuin olet, ota vastaan siunaus:

Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinut sellaiselta vauraudelta, joka riistää ihmisarvosi.

Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen, niin että näkisit vierellesi olevat ihmiset.

Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antokoon sinulle rauhan, jota et voi rahalla ostaa.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen

 

3. Suuren murheen keskellä,

halleluja,

seisoo Herra vierellä,

halleluja.

 

4. Hiljaiset ja sävyisät,

halleluja,

valtakunnan perivät,

halleluja.

 

5. Nälkäiset ja nääntyvät,

halleluja,

Isän pöytään pääsevät,

halleluja.        

 

6. Joka muita armahtaa,

halleluja,

itse laupeuden saa,

halleluja.

 

10. Kaikki köyhät katselkaa,

halleluja,

autuutenne Jumalaa,

halleluja.

Virsi 516:1-6, 10

 

Kari Latvus, dosentti, Järvenpää

Mainokset

Köyhät kyykyssä? Kirkkopäivien jälkipelit

(voit antaa palautetta klikkaamalla tähtiä yllä, kiitos)

Kirkkopäivillä Lahdessa käytiin keskustelu: Köyhät kyykkyyn? Keskustelu haki vastausta ajankohtaiseen tilanteeseen, sillä aika ajoin köyhät unohtuvat niin kirkolta kuin valtioltakin. Miten köyhyyden ongelmaan tulisi tarttua? Onko Suomessa edelleen 700 000 köyhää? Miksi?

Keskustelemassa olivat Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamo, piispa Kaarlo Kalliala, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Jouko Karjalainen, Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professori, teologian tohtori Elina Vuola. Puheenjohtajana toimi allekirjoittanut.
Keskustelun pohjana olivat seuraavat teesini.
1) Kaikissa yhteiskunnissa köyhät ovat olleet kyykyssä, siis kyykytettyinä; ilmiön muodot ovat vain vaihdelleet.
2) Juutalais-kristillinen perinne on erittäin mielenkiintoinen. Yhtäältä Vanha testamentti (VT) muistuttaa, että Jumala huolehtii köyhistä ja vaatii köyhistä huolen pitämistä. Toisaalta kuitenkin köyhät jäävät myös VT:ssa yleensä keskiön ulkopuolelle, köyhien oma ääni kuuluu niukasti ja köyhät ovat se ”toinen”, josta puhutaan (siis: köyhä ei itse puhu, eikä myöskään köyhälle puhuta suoraan).
3) Juutalaisuuden köyhistä huolehtimisella on kuitenkin iso perinne: eurooppalainen huolenpito köyhistä perustuu juutalais-kristilliseen arvoperustaan.
4) Tästä huolimatta kirkko on (osaksi/ajoittain) kadottanut perintönsä köyhien yhteisönä ja köyhien puolestapuhumisen yhteisönä.
5) Siksi uudestaan tulee nostaa kristilliseksi, kansalliseksi ja eurooppalaiseksi perusarvoksi köyhistä huolehtiminen sekä köyhyyden ja marginalisoitumisen vastustaminen.
6) Köyhyyden vastaisen työ on paikallista, kansallista ja globaalia. Siksi kaukana olevaa köyhää ei voi enää jättää oman onnettomuutensa varaan.

Kaikki panelistit sekä valtaosa salin yleisöstä oli pikagallupissa samaa mieltä ainakin kahdesta asiasta.

Kysymys: Suomessa tuloerojen kasvu sekä eriarvoistuminen etenee ja köyhien määrä kasvaa. Pitääkö paikkaansa? Kyllä.

Kysymys: Arkkipiispa John Vikström sai aikanaan ison keskustelun, kun sanoi, että muukalaisvastaisuus on rasismia ja siksi myös synti. Onko eriarvoistumisen ja köyhyyden salliminen syntiä? Kyllä.

Monipolvinen keskustelu nosti esiin sen, että köyhyys on monisyinen ilmiö, johon ei ole helppoja ratkaisuja, mutta tarve toimiin kasvaa koko ajan. Kirkon tärkeä rooli tuli keskustelussa voimakkaasti esiin diakonian konkreettisen avun ja piispojen tärkeiden kannanottojen muodossa.

Jos samaa riviin kirkossa saataisiin myös suuremmalla joukolla papit, niin profiili olisi vielä napakampi. Tämä kuitenkin edellyttäisi uudenlaista panostusta teologikoulutuksessa niin perustutkintojen kuin lisäkoulutuksen kohdalla.

Köyhät ovat kirkon asia

(julkaistu Helsingin sanomat 24.1.2011/Mielipide)

Markku Niinikoski (HS 21.1.) paheksui kirkon huolta köyhyydessä ja puutteessa elävistä.  Kirjoittajan mukaan kirkon tulisi keskittyä perustehtäväänsä ja pysyä lestissään:
hengellisyydessä.

Kristillinen usko syntyi köyhyydessä elävien ihmisten keskellä ja on ydinolemukseltaan
sidoksissa siihen todellisuuteen missä ihmiset elävät. Historiallisen taustan kirkon
asenteille loi toisen temppelin ajan juutalaisuus, jossa haluttiin samastua köyhän
ihmisen asemaan, kantaa huolta oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ja riittävästä
toimeentulosta.

Juutalais-kristillisen perinteen myötä on eurooppalaiseen mentaliteettiin liittynyt
köyhistä huolehtimisen vakaumus, jota esimerkiksi hellenistinen ajattelu vieroksui.
Juutalais-kristilliseen perinteeseen on sittemmin nojannut myös humanismin ja
vasemmistolaisuuden aatteet, joilla on näissä kohdin osittain yhteinen agenda kirkon
kanssa.

Kirkko on aidosti omilla juurillaan, kun se kantaa huolta yhteiskunnan jakautumisesta,
eriarvoistumisesta ja köyhimpien jäsentensä kohtuullisesta elämästä.

Kari Latvus
Dosentti, raamatuntutkija

Köyhät ovat osa Paavalin evankeliumia

Amerikkalaisen tukijan Bruce Longenneckerin uusi teos Remember the Poor. Paul, Poverty and the Greco-Roman World (Eerdmans 2010) on pysähdyttävä tutkimus. Näin voin ainakin itse sanoa, sillä kirjan suljettuani joudun miettimään vakavasti olenko aiemmin tulkinnut Paavalia väärin (kuten Longenneckerin mielestä monet ovat tehneet) ja tulisiko suomalainen raamatunkäännös tarkistaa Galatalaiskirjeen jakeessa 2:10.

 ”He päinvastoin näkivät, että minun tehtäväkseni oli annettu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille niin kuin Pietarin tehtäväksi sen julistaminen ympärileikatuille. 8 Sillä hän, joka on antanut Pietarille voiman toimia juutalaisten apostolina, on antanut minulle voiman toimia muiden kansojen keskuudessa. 9 Kun Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, käsittivät, minkä tehtävän Jumala oli minulle armossaan antanut, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi: meidän oli määrä mennä vieraiden kansojen, heidän taas juutalaisten keskuuteen. 10 [Heidän] köyhiä[än] meidän vain tuli muistaa, ja niin minä olen ahkerasti tehnytkin. ” (Gal 2:7-10)

Longenneckerin pääteesiin mukaan Paavali on tulkittu väärin siinä, ettei hänen asennettaan köyhien huolehtimisesta ole otettu vakavasti. Käymällä läpi Paavalin tekstit Longennecker osoittaa, kuinka kristittyjen keskinäisen solidaarisuuden osoittaminen, kristittyjen eläminen yhteisönä, oli osa evankeliumia. Longennecker vetää linjan Vanhan testamentin teksteistä Jeesuksen ja Paavaliin: niissä kaikissa köyhät ovat keskeisesti otettu huomioon. Ja miksi, ei sillä Paavalihan oli juutalainen.

Paavalin osuutta eivät edes köyhyystutkijat (kuten Leslie Hoppe) ottaneet vakavasti.

Entä tuo Gal 2:10? Ensinnäkin on selvää että suomalaisen käännöksen sana ”heidän” on puhtaasti tulkitseva lisäys. Kreikkalainen teksti puhuu pelkästään köyhien muistamisesta osana Paavalin missioita ilman, että sidottaisiin tiettyyn paikkaa. Longennecker osoittaaa, että jo kirkkoisien parissa Paavalin kirjettä luettiin myös tässä laajassa merkityksessä. Kyse ei ehkä olekaan pelkästään yhdestä keräyksestä Jerusalemiin vaan laajemmasta ja jatkuvasta toimintaohjelmasta.

Longenneckerin mukaan Paavali olikin köyhyysmiehiä!

Loppulause: Marraskuussa Society of Biblical Literature järjestön seminaarissa puitiin perusteellisesti Longenneckerin kirjaa usean huippuosaajan voimin ja sali täynnä kuulijoita. Kaikki eivät suoralta kädeltä tietty 100% allekirjoittaneet kirjan teesejä, mutta kaikki olivat vakuuttuneet, että nyt Paavalista ja köyhyystutkimuksesta kirjoitettu merkittävä teos.