Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Posts Tagged ‘kirkolliskokous

Digitaalinen vaalipaneeli: Kallion seurakunnassa tiukka vaalikisa

with 3 comments

Vaaliblogi nro 5

Kirkolliskokousvaalit nostivat esiin erikoisen tilanteen. Kallion seurakunnasta on pappisehdokkaiden vaalissa kolme ehdokasta, yksi jokaisessa valitsijamiesyhdistyksessä. Ehdolla on seurakuntapastorit Mari Mattsson (Kaikkien kirkko) ja Marjaana Toiviainen (Viinipuu) sekä Alppilan kirkon toiminnanjohtaja, TT Kari Latvus (Tulkaa kaikki). Digitaalinen vaalipaneeli selvittää onko ehdokkailla ja ryhmillä aidosti eroja.

Kuka olet ja mikä on listasi? (vastausjärjestys arvottu)

Mari Mattsson

Mari Mattsson

 

Mari Mattsson:
Olen kalliolainen Kallion seurakunnan pastori ja tiedottaja, äiti ja vaimo ja työläisperheen tytär Kotkasta. Olen ehdokkaana Kaikkien kirkko -listalla, jota on perinteisesti kutsuttu myös ”kirkkoherrojen listaksi” – rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Kari Latvus:
Diakonia- ja raamattumies, jonka työhistoriaan mahtuu seurakunta, merimieskirkko, lähetystyö (Hongkong), pitkät opetusjaksot Kirkon koulutuskeskuksessa, Diakissa ja teologisessa tiedekunnassa. Töiden mukana nyt Helsinkiin ja Tulkaa kaikki –listalla.

Osan edellisestä kaudesta olin kirkolliskokouksen jäsenenä.
Esittelyklippi tästä linkistä.

Marjaana Toiviainen:
Paikallisseurakunnan peruspappi. Uskontodialogia elävä tanssinharrastaja. Vääryydestä sisuuntuva viestijä ja missiologian tohtorikoulutettava. Hiljaisuutta opetteleva luottamuksen pyhiinvaeltaja. Savokarjalainen mielenterveyskuntoutuja.
Yhteisöni näissä kinkereissä: Viinipuu.
Nettisivu
Facebook

Kolme tärkeintä asiaa, jotka haluat pitää vaaleissa esillä?
Mari Mattsson:
Minulle kolme tärkeintä asiaa näissä vaaleissa ovat seurakunta, rakenteet ja kunnioitus, SRK.
1) Seurakunta on minulle hyvin laaja käsite. Seurakuntani on koko Kallio – ihmiset joita kohtaan kaduilla ja kaupoissa, kirkoissa ja kodeissa, päivällä ja yöllä. En kysele jäsenpapereita tai uskontunnustusta. Seurakunta olemme sinä ja minä, myös ”ne”.
2) Kirkon ja seurakuntien rakenteet ovat tällä hetkellä byrokraattiset ja jähmeät. Rakenteita tarvitaan, mutta ne eivät saa olla este eivätkä hidaste. Avoimet ovet, avaimet ja yhdessä tekeminen ovat tulevaisuutta.
3) Kunnioitus on luovuttamaton asia kaikessa mitä teen. Sana sisältää myös erilaisten ihmisten tasa-arvon. Kirkossa ja seurakunnassa me kaikki olemme samalla viivalla Jumalan kasvojen edessä – epätäydellisen täydellisinä, omiksi itseksemme luotuina.

Kari_Latvus2

Kari Latvus

Kari Latvus:
Haluan viedä eteenpäin kristinuskon perinnettä tuntevaa ja toisia kristittyjä kunnioittava asioiden ratkomismallia. Ratkaisuja tulee hakea avoimesti ja maltillisesti.
Liputan 1) paikallisen ja myös pienen seurakuntayhteisön varjelemisen tärkeyttä ja mahdollisimman kevyttä väliportaan (=yhtymä) hallintoa 2) rohkeutta nähdä ihmisten arjen tarpeet sekä oivaltaa diakonia kaikkia koskevana näkökulmana ja 3) avioliittolain muutoksen käsittelyä niin, että kaikkien kirkon jäsenten hengelliset tarpeet otetaan asianmukaisesti huomioon.

Marjaana Toiviainen:
1. Teologinen, syvällinen kirkko-oppi
Vero tai väestörekisteri ei liitä asiakasta Kirkkoon. Kaste liittää. Hyvästi, markkinatalouden jargon!
2. Rohkea kokeilukulttuuri
Inkarnaatio. Seurataan Jeesusta. Pois tarpeeton byrokratia, hierarkinen valta ja egoistinen jäsenpaniikki. Lopetetaan ”toiminta”, aloitetaan eläminen.
3. Maailmanlaaja Kirkko konkretiaksi
Luterilaisten kielet ja kulttuurit todeksi. Lähetystyöntekijöitäkin maailmalta Suomeen. Avoin ehtoollispöytä kaikille kastetuille kristityille. Arkista uskontodialogia.

 

Mitä vaaleista puuttuisi, jos ryhmääsi ei olisi ehdolla?
Mari Mattsson:
Jos Kaikkien kirkko -ryhmämme ei olisi mukana näissä vaaleissa, niin puuttumaan jäisi toiseus. Ryhmäämme on kritisoitu yhtenäisen vaaliagendan puutteesta ja ehdokkaiden näkemyseroista. Tunnustettava tosiasia on kuitenkin se, että kirkko tulee aina olemaan monenlaisten näkemysten, ihmisten ja uskomusten suloinen seos. Ryhmässämme me kunnioitamme toinen toistemme vahvuuksia ja tuomme vaaleihin valtavan määrän seurakunnallisia työvuosia ja konkreettista ruohonjuuritason työkokemusta sekä papin ammatista että muista seurakunnan työtehtävistä. Kirkon tulevaisuuden kynnyskysymys on löytää sekä päättävissä elimissä että seurakunnissa sellainen yhteinen näky, jonka jokainen työntekijä, seurakuntalainen ja seurakunnan ulkokehällä keikkuva ihminen voi kokea omakseen. Mahdoton tehtäväkö – ei, mikäli suostumme aidosti ja ennakkoluulottomasti kuuntelemaan toinen toisiamme.

Kari Latvus:
Ilman Tulkaa kaikki –ryhmää Helsingin pappisvaalissa puuttuisi maltillinen, kokenut ja päättäväinen muutosvoima. Ryhmän ohjelma on hyvin juurtunut luterilaiseen teologiaa ja se on avoin nykyhetken haasteille.
TK-ehdokkaat ovat hyvin tietoisia kirkolliskokouksen käytännön työn haasteista, koska kolme ehdokasta on ollut viime kirkolliskokouksessa jäsenenä. Tiedämme sen vuoksi, mitä voi saavuttaa ja haluamme kehittää lisää valtakunnallista uudistusmielisten ryhmän (Muutoksen tuuli) toimintaa kirkolliskokouksessa.
TK-ehdokkaissa on sekä kokeneita pitkän linjan kirkon työntekijöitä että nuoria osaajia.
Jos nykyistä TK-listaa ei olisi ehdolla, niin Helsingin pappisehdokkaissa ei olisi ehdolla yhtään, jolla on kokemus kirkolliskokouksen työtä.

Marjaana Toiviainen

Marjaana Toiviainen

Marjaana Toiviainen:
Viinipuuta taustoittaa vahva ja raikas kristillinen identiteetti ja eletty teologia. Emme halua uudistaa ja muuttaa Kirkkoa, vaan rakastaa sitä, jotta se muuttaisi meitä. Mielestämme Kirkko elää parhaiten olemalla uskollinen Jeesuksen Kristuksen radikaalille opetukselle ja elämälle.
Viinipuu ylittää kuluneen liberaalit-konservatiivit -jaon. Tuoreena toimijana rikomme vanhoja vastakkainasetteluja, mikä järjestää kirkollista kenttää terveesti uusiksi. Olemme askel (modernista) kansankirkollisuudesta postmoderniin kristillisyyteen: emme kaipaa lut. kirkolle monopoliasemaa ja hegemonista valtaa.
Voimme luopua virkamiesroolista, etsimme vastakulttuurisuutta julkiseen valtaan nähden. Kirkossa työntekijöiden rooli on toimia seurakuntansa rakentajina, ei erityisalansa reservaattien ammattilaisina. Kannatamme rohkeaa kokeilukulttuuria, juurevaa hengellistä elämää sekä keveää, teologisesti perusteltua hallintoa.
Pappislistamme on Helsingin ainoa, jolla on alle kolmekymppisiä ja eläkepappeja. Meillä on selkeät teesit ja – idealismia varomatta – tulevaisuuden kirkon ohjelmakohtia, keskustelua herättämään.

 

Nyt on sinun vuorosi kysyä
Digitaalisen vaalipaneelin osallistujille voi tehdä kysymyksiä tämän blogin kautta jättämällä kommentin. Kysymykset tehdään aina koko nimellä, ei nimettöminä tai nimimerkillä.

Mainokset

Written by latvus

25.1.2016 at 10.00

Sukupuolitettu kirkkoherra

with 3 comments

Kirkolliskokous Turussa on ollut tällä viikolla dramaattinen ja yllätyksellinen. Yksi erityisen kuumista keskustelluista asioista on ollut kirkkoherran asema seurakuntaneuvostossa ja tähän liittyen tulevan ns. yhtymärovastin asema seurakuntayhtymän yhtymän kirkkoneuvostossa.

Kirkolliskokous teki historiallisen päätöksen ja linjasi kirkkoherran pois puheenjohtajan paikalta. Päätös on historiallinen, sillä toisin kuin johtajat kunnallisdemokratiassa, on seurakunnassa kirkkoherra johtanut seurakunnan päätöksentekoa johtamalla puhetta, toimimalla esittelijänä, päättäjänä ja päätösten toimeenpanijana. Lopuksi kirkkoherra on vielä arvioinut tekemänsä työtä.

Kirkolliskokouksessa ratkaisevan aloitteen teki Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen.

Kysymys oli siis kirkkoherran asemasta ja mielipiteiden jakolinjojen olisi voinut olettaa muodostuvan maallikkoedustajien ja papiston välillä. Toisin kuitenkin kävi, sillä sekä kirkolliskokouksessa että sen jälkeisessä some-keskustelussa kysymyksestä tuli sukupuolen mukaan roolitettu asia.

Kirkkoherran puheenjohtajuuden taakse olivat jo ennen kirkolliskokousta ilmoittautuneet kirkkoherrat Kalervo Salo ja Oiva Malinen. Kokouksen aikana samaa linjaa jatkoi kirkkoherra Tapio Seppälä, jonka taakse ilmoittautuivat näyttävästi kannatuspuheenvuoroilla miespiispojen letka (Repo, Peura, Salmi, Häkkinen). Kotimaa 24-uutisen mukaan samaa kantaa edusti myös piispa Luoma.

Merkittävät puheenvuorot maallikkopuheenjohtaja ratkaisun puolesta käyttivät kirkkoherroista Eija Nivala ja Päivi Linnoinen – sekä Pertti Simola, ainoa sukupuolirajan rikkonut kirkkoherra. (Papeista toki muitakin oli samalla kannalla, blogistin lisäksi mm. Mika Aspinen.)

Kaksi keskeistä seikkaa
Eija Nivala ilmoittautui ratkaisevassa vaiheessa tukemaan Pirjo Alakapee-Hakulisen esitystä. Asian käsittelyssä Päivi Linnoinen totesi, että kirkkoherran tehtävää seurakunnan johtajana voi mainiosti hoitaa esittelijänä. Näin voi oikeastaan keskittyä paremmin teologisen ja hengellisen asiantuntijuuden hoitamiseen.

Myös omassa jälkianalyysissani ajattelen, että ratkaisu aivan ilmeisesti sisältää paljon positiivisia mahdollisuuksia kehittää seurakunnan johtamista uudesta roolista käsin.

Toinen ja erikoisempi seikka on sukupuolirooli: päätöksenteossa mieskirkkoherrojen joukko vannoi puheenjohtamisen ja perinteisen vallankäytön nimeen, samoin kantansa ilmaisseet miespiispat. Onko niin, että miehille puheenjohtajan rooli on tärkeämpi ja pitää sisällään sanoittamattomia kulttuurisia seikkoja.  Miesjohtajan malliin kuuluu toimia ryhmän puheenjohtajana ja myös kantaa historiallista pappissäädyn sosiaalista mallia. Toisaalta naisjohtajien saattaa olla helpompi hyväksyä työtoveriksi vaaleilla valittu maallikkopuheenjohtaja.

Erityisesti mieskirkkoherrojen tulisi katsoa asiassa sekä kulttuurihistorian analyysiin että myös peiliin.

Oma päätökseni kannattaa kirkkoherran roolin muutoksesta perustui kahteen asiakokonaisuuteen. Yhtäältä kysymys on mahdollisuudesta sitouttaa, joku asiansa osaava seurakuntalainen toimimaan aktiivisesti seurakunnan hyväksi. Toiseksi ratkaisussa poistetaan niitä kiusallisia seikkoja, jotka kirkkoherrojen moninkertaiset ja päällekkäiset roolit synnyttävät.

Päätös on tervetullut linjaus, joka tarjoaa paljon opittavaa seurakunnissa ja varmasti enemmän voitettavaa kuin hävittävää sekä seurakunnille että kirkkoherroille. Naiskirkkoherrat näyttävät osaamisellaan tietä uuteen.

Tarkennus 21.5. 2013: Kirkkoherra (electa) Päivi Linnoinen aloittaa kirkkoherrana Tapiolassa 1.6.2013.

Written by latvus

16.5.2013 at 23.30

Muutosmatkalaiset

leave a comment »

 

Radion aamuhartaus 16.5.2013

Tällä viikolla kokoontuu Turussa kirkolliskokous. Millainen on tulevaisuuden seurakunta? Miten valitaan johtajat uusiin seurakuntayhtymiin ja jäsenet kirkolliskokoukseen? Siinä joitakin viikon kysymyksistä.

Turussa on meneillään on yhtä aikaa intensiivinen uuden etsiminen ja toisaalta melkoinen määrä puisevia paperipinoja, tiivistä työtä valiokunnissa ja loputon määrä puhetta.

Pelkästään omaan peiliin ja papereihin ei kuitenkaan kannata kirkossa katsoa, sillä Euroopassa on meneillään vuosikymmeniin rajuin taloudellinen taantuma, Suomessa puolestaan raju kuntarakenteen muutos. Mihin menee tämän kaiken keskellä kirkko Suomessa? Ja jos sana kirkko tuntuu liian vaativalta, niin kysymyksen voi muotoilla myös selkokielellä: mihin suuntaan kulkee Suomessa luterilaisten kristittyjen joukko?

Me elämme muutoksen keskellä. Silmiä ei voi ummistaa siltä, mitä tapahtuu ympärillä, sillä elämä vaatii yhä nopeammassa tahdissa vastaamaan uusiin kysymyksiin.

Tänä aamuna mielessäni on neljä kuvaa, jotka kertovat muutoksessa matkaamisesta.

Ensimmäinen sana on museo. Aluksi on reilusti muistettava, että matkamme ei ole alkanut tänään vaan kristityt ovat jo kulkeneet pitkään ja eläneet monen muutoksen läpi. Matkalaukkuun on tarttunut jo monta merkintää, laukkujen koko ja tyyli on vaihdellut pienistä nyyteistä kiiltäviin komistuksiin. Onpa paikoin käytetty isoja matka-arkkuja ja konttejakin omaisuuden siirtämiseen.  Ja aiemmilta vaiheilta kerrotaan uudestaan ja uudestaan mieltä ravistavia kertomuksia. Kristittyinä olemme muutoksen ja matkan keskellä aina yhdeltä osalta vanhan vaalijoita, siis antikvariaatin pitäjiä ja museon oppaita. Pölyä on nurkissa ja moni asia näyttää vuosi vuodelta yhä vanhemmalta. Muutoksen hammas nakertaa asiaa kuin asiaa ja kaikki uusi on hetken päästä muinaismuistoa. Ajan rattaita ei voi pysäyttää, eikä eiliseen voi jäädä.

Rakkaassa perinteessä on kuitenkin ihana kuljeskella, menneitä vaiheita on hienoa palauttaa mieliin ja samoihin kertomuksiin on tärkeää palata. Pölyt pyyhitään silloin pois ja paikat kiiltävät komeasti.

Mutta mutta, eihän se pelkästään näin voi mennä!
Jo äskeisen sanominen ääneen on tuskastuttavaa, sillä eihän Kristus lähettänyt seuraajiaan perustamaan museoita vaan kertomaan Jumalan armosta ja rakastamaan lähimmäisiä. Sen tähden on tarpeen muistuttaa toinen toistamme siitä, että kristittyinä olemme uuden etsijöitä ja matkalla tulevaan, jota emme ole vielä kohdanneet. Luterilainen kristillisyys on ovien avaamista elämälle ja uuden löytämiselle. Siksi toinen kuva on muutokseen suostuminen.

Meidät on myös kutsuttu jakamaan saamamme, sillä me elämme rakkaudesta ja toivosta, lämmöstä ja voimasta, jota saamme ihmisiltä meidän ympärillämme. Siksi olennaista on muistaa katsoa ympärilleen ja nähdä ihmiset. Arjessa katseen armo kantaa sinua ja minua. Pienillä eleille, sanoilla ja teoilla me jaamme Kristuksen arkisia eväitä. Ja pienten arkisten asioiden joukkoon mahtuvat myös tänään oman aterian jakaminen sen kanssa, jolla ei maailman kylissä lähellä ja kauempana ole juuri mitään syötävää. Siksi kolmas sana on huolenpito.

Muutoksen viedessä ja kirkkorakennuksen vanhojen seinien vikistessä emme ole matkassa yksin ja avuttomina. Kristittyjen matkalla olevana joukkona saamme tänäänkin luottaa siihen, että yli oman hengästymisemme kuuluu isompi ääni. Henki kulkee ja kuljettaa myös matkasta hengästyneitä. Oman yrittämisen keskellä  kannattaa muistaa ja rukoilla, että kuljemme Jumalan Hengen johtamina. Jeesus Nasaretilainen ei kävele keskellämme eikä johda puhetta kirkolliskokouksessa, mutta Jumalan Henki on läsnä. Sen tähden neljäs sana on Henki.

Henki kuljettaa meitä myös silloin, kun emme tunne tietä ja epäröimme mennä eteenpäin. Silloin, kun kohtaamme ympärillämme maiseman, joka on outo ja uusi, mutta samalla lupaus tulevasta ja lupaus elämästä.

Helatorstain jälkeisellä viikolla kirkon vuodessa on vuorossa outouden aika. Ylösnoussut meni jo matkoihinsa, mutta Hengen vuodatusta, Helluntaita, ei ole vielä juhlittu. Myös näinä outouden viikkoina voimme kuitenkin nojata Jumalaan ja elää hänen johdatuksessaan.

Olemme siis matkalla yksin, yhdessä ja ymmällämme, mutta silti Hengen johdattamina. Tulkoon elämä, johtakoon Henki.

Virsi 508 Valkeus kirkas päällä synkän maan

1.

Valkeus kirkas päällä synkän maan, nyt johdata!

Tietä en itse tunne ollenkaan. Nyt johdata!

Matkaani ohjaa! Kauas näe en, vain askelen, vaan ottaa tahdon sen.

 

2.

Ennen en, Herra, koskaan rukoillut: Nyt johdata!

Polkuni itse olin valinnut. Nyt johdata!

Ylpeät aikeet, väärät pelkoni, oi Herrani, ne anna anteeksi.

 

3.

Herra, et kesken heitä, tiedän sen, viet taivaaseen.

Yön yli, vuorten, soiden, virtojen viet taivaaseen.

Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan, ja valkeus ei sammu milloinkaan.

 

 

Written by latvus

16.5.2013 at 8.51

Kategoria(t): kirkolliskokous

Tagged with , ,

Kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalitavan muutos

leave a comment »

Kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalitavan muutos

Puheenvuoro kirkolliskokouksessa
Kari Latvus, 13.5.2013

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat

Esillä oleva aloite on yksinkertainen ja selkeä: äänivaltaisille seurakunnan jäsenille annetaan mahdollisuus osallistua oman kirkkonsa päätöksentekoon suoraan, ilman holhoajaa ja ilman välikättä.

Hiukan yli vuosisata sitten tehtiin Suomessa radikaali päätös: kansalaiset saivat äänestää yleisillä vaaleilla lakiasäätävän elimen, eduskunnan jäsenistä. Moni arveli, ettei siitä tule mitään, jopa naiset saivat äänestää, samoin köyhät ja varattomat sekä ties minkä poliittisen linjan edustajat. Oli harkittu riski ottaa valta säädyiltä ja antaa se kansalle. Päätös kuitenkin tehtiin ja se toimi. Säätyvallasta siirryttiin kansalaisten valtaan.

Valtiollisissa vaaleissa välillisiä vaaleja käytettiin presidentinvaalissa vuoteen 1987 asti. Myös silloin epäiltiin, että vaalista tulee pinnallinen ja se saattaisi suosia julkisuuden henkilöitä. Vaalitavan muutos on kuitenkin merkittävästä edistänyt kokemusta osallisuudesta ja vaikuttamisesta.

Tällä hetkellä kirkolliskokouksen maallikkojen vaali toimitetaan välillisesti ja käyttäen monimutkaisia seurakunnallisia kertoimia. Vaalisalaisuus on erittäin kyseenalainen. Järjestelmä on epäselvä ja vieraannuttaa seurakuntalaiset kirkon keskeisestä lainsäädäntöelimestä. Tarjoamalla mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua suoraan kirkolliskokouksen vaaliin puretaan yksi kirkon holhousjärjestelmä ja osoitetaan luottamusta seurakuntalaisiin.

Ratkaisu ei ole ihmelääke, mutta yksi tarpeellinen askel kansankirkon matkassa kohti suurempaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Seurakuntalaisten osallisuuden kasvattaminen on niin suuri asia, että sitä kannattaa pappisedustajankin ehdottaa.

Onko ratkaisussa ongelmia? Ehkä, ainakin esitys voi tuoda esiin pelon, että seurakuntalaiset äänestävät huonosti tai ainakin huonommin kuin me itse.  Pelätään, että konfirmoidut äänestysikäiset eivät osaa tehdä hyviä äänestyspäätöksi. Tai pelon siitä, että kirkolliskokouksen valtaavat julkimot ja turhakkeet. Tämän kaltaisille seikoilla vastustettiin vuonna 1996 kirkolliskokouksessa edustaja Pertti Rajalan tekemää ehdotusta suorasta kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalista. Esitys tuli lähetekeskusteluun viikon alussa ja yleisvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti se tapettiin vielä samalla viikolla.

Ehkä samoja pelkoja voi olla vieläkin, mutta miksi käpertyä pelkoon, jos vaihtoehtona on mahdollisuus onnistumisesta? Miksi jättää tekemättä asia, joka avaa uuden mahdollisuuden kirkolle tulla näkyväksi?

Uusi vaalijärjestelmä kannustaisi hyvään vaali-infoon ja korostaisi selkeästi koottuja valitsijamiesyhdistyksiä. Vaali innostaisi järjestämään hiippakunnallisia vaalipaneeleita, jotka jaetaan internetissä ja yksittäisten ehdokkaitten kohdalla nostaisi myös vaalikoneiden merkitystä. Kaikki mainitut seikat toisivat julkisuudessa luontevalla tavalla esiin kirkon ajankohtaisia keskustelukysymyksiä.

Mikä sitten voi olla pahin skenaario? Se, että seurakuntalaiset kiinnostuvat kirkolliskokouksesta, asettuvat ehdolle vaaleissa ja keräävät paljon äänestäjiä.

Tätä siunausta ei kannata pelätä vaan rukoilla.

[PS. Päätös: lähetekeksustelun jälkeen lirkolliskokous lähetti ehdotuksen jatkovalmisteluun yleisvaliokuntaan]

Written by latvus

13.5.2013 at 17.31

Kirkolliskokoukseen on syntymässä vahva uudistusmielisten ryhmä

with 6 comments

Muutoksen tekijät -verkosto sai kirkolliskokoukseen yhteensä 19 edustajaa. Painopiste on pääkaupunkiseudulla, mutta puolet tulee eri puolelta Suomea: Helsingistä kuusi, Espoosta neljä, Turusta yhden, Kuopiosta yhden, Tampereelta kolme, Mikkelistä yhden ja Oulusta kolme edustajaa. Kyse on viidesosasta edustajien määrästä. Vaaleissa edustajat ovat edustaneet eri hiippakuntia ja olleet ehdolla erinimisten valitsijamiesyhdistysten listoilla. Koko verkosto syntyi vasta vaalityön aikana ja varsin spontaanisti.

Nähtäväksi jää pystyykö verkosto muuttumaan kiinteäksi yhteistyöryhmäksi ja kuinka moni muu kirkolliskokouksen edustaja vielä liittyy verkostoon mukaan.

* * *

Koko maan äänestystulosta on osin vielä liian varhaista arvioida, mutta oletettavaa on, ettei kirkolliskokouksen äänenpainoissa tapahtunut kovin suurta muutosta. Tulosten perusteella Tampereen hiippakunta on edelleen yksi Suomen konservatiivisimmista alueista: pappisvaalin kärjessä loistaa Niilo Räsänen (Kansanlähetys) ja maallikkovaalin kärkeen sijoittuvat aiemman kirkolliskokouksen julkikonservatiivit. Listakärkenä ovat Leif Nummela (Uusi tie -lehden päätoimittaja), Pekka Simojoki ja Riku Rinne.

Tampereen hiippakunnan maallikkovaali on kuvaava esimerkki siitä, mistä tulos johtuu. Maallikkovaalissa oli peräti viisi valitsijamiesyhdistystä: kokoomus, demarit, Ihmisen ja kirkon puolustajat (= Muutoksen tekijät -verkoston jäsen), Kirkko keskellä arkea ja juhlaa sekä Yhdistynyt seurakuntaväki (= konservatiivien lista).  Konservatiivilista sai neljä paikkaa, kokoomus kaksi ja muut kukin yhden paikan.  Konservatiivien vahva tulos rakentuu siihen, että äänet keskitetään tarkasti, toimitaan harhauttavasti ”yhteinen seurakuntaväki” -otsakkeen alla vaikka edustetaan voimakkaan konservatiivisia arvoja ja lisäksi houkutellaan samalle listalle äänentuojiksi iso joukko pahaa-aavistamattomia ja hyväuskoisia kirkon keskitien kulkijoita. Tampereen maallikkoäänestäjien olisi hyvä katsoa peiliin ja miettiä mihin tällainen vie. Miksi koota viisi erilaista listaa, jakaa ääniä eri suuntiin ja tyrkyttää voittoa konservatiiveille?

* * *

Toisaalta esimerkkejä selkeästä uudistusmielisestä linjasta ja sen saamasta vahvasta kannatuksesta ovat Helsinki, Espoo ja hieman yllättäen Oulu. Kaikissa näissä kirkon uudistusmieliset, avaran kansankirkolliset edustajat saivat ison vaalivoiton. Sen ytimessä on selkeä ohjelma ja avoimin kortein vaaleissa esillä olo.

Kirkolliskokousvaalit kaipaavat jatkossa suurempaa selkeyttä kautta maan tuodakseen kirkkoon demokraattisemman päätöksentekoelimen. Vanhalla vaalijärjestelmällä konservatiivit osaavat vaalitaktiikallaan lypsää vaalikarjaa haluamallaan tavalla ja tehdä sen taitavasti julkisuudelta piilossa. Pidän asiaan kuuluvana, että konservatiivit ovat vaalissa ehdolla ja muodostavat aatettaan kantavia valitsijamiesyhdistyksiä. Sitä vastoin sellaiset valitsijoiden harhauttamiseksi valitut nimet kuin ”Yhteinen seurakuntaväki” tulisi jo viimein unohtaa.

* * *

Yhteisellä ohjelmalla vaaleissa esiintynyt Kansankirkon rakentajat sai yhteensä seitsemän paikkaa kirkolliskokoukseen. Aika näyttää muodostuuko tästä joukosta jonkinlainen kirkon ”keskitien” etsijöiden joukko ja mitä kirkkopoliittinen keskustalaisuus merkitsee käytännön asioissa.

Written by latvus

17.2.2012 at 12.46

Espoon hiippakunnan kolmas vaalipaneeli ja vaalin loppukommentit

with 3 comments

Keravalla pidettiin torstai-iltana 9.2.2012 Espoon hiippakunnan kolmas kirkolliskokousvalipaneeli. Kiitos ripeästä järjestelyistä lyhyellä varoitusajalla: vastuun kantoivat lääninrovasti Ilkka Järvinen, sekä Nurmijärven ja Järvenpään seurakuntien kirkkoherrat Ari Tuhkanen ja Vesa Koivisto.

Tilaisuudessa oli paikalla useita kymmeniä ehdokkaita ja pari-kolme kymmentä paneelin seuraajaa. Puhetta riitti ja parhaat palat taisivat lohjeta vasta lopussa, kun ryhmät saivat tentata toisiaan.

Mikä jäi erityisesti mieleen:

– kirkolliskokouksen valintaan liittyvät vaalipaneelit on hyvä idea, jota pitää kehittää edelleen
– tilaisuus on tarpeen jo pelkästään ehdokkaitten takia:  opimme tuntemaan toisiamme
– kirkolliskokouksen suuri kysymys on seurakuntarakenne
– keskusteluun noussee tavalla tai toisella myös kysymys samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta

– ilta vahvisti sitä, että Espoon hiippakunnassa on tarjolla karkeasti jakaen kolmen eri ohjelman ryhmät:  osin konservatiivisemman virkakäsityksen edustajat (Uskon ja yhteyden kirkko, papit; Kirkko lähellä ihmistä – kirkon ja seurakuntien parhaaksi, maallikkolista), uudistusmielinen Kevään kirkko – papit ja maallikot sekä pienten lyhtyjen ryhmä Elävä kansankirkko – papit ja maallikot  [ryhmä on toisaalta maallikkojen aluelista ja toisaalta yleiskirkollisuutta tavoitteleva pappislista]. Analyysin ryhmistä löydät aiemmin Dosentin ikkunasta.

Omta toiveeni tulevalle kirkolliskokoukselle olisivat seuraava (asiat tässä järjestyksessä):

1. kirkon talous ja seurakuntien rakenne kuntoon
– ensin pitää saada kuntoon kirkon talous ja seurakuntarakenne
– vaikka moni on jo ehtinyt liputtamaan ns. rovastikuntamallin puolesta, niin tarkkaan kannattaa katsoa myös ns. hiippakuntamallin edut. Olen myös hieman varautunut ajatuksesta, että kautta kirkon kasvaisi vahva väliportaan hallinto rovastikuntiin. Jos kirkosta tulee seurakuntayhtymien kirkko, niin paikallistason työhön jää vähemmän resursseja.

2. Diakonaatti päätökseen
– myös epäselvä nimikekysymys tulee saada kuntoon. Ekumeenisesti vahva ja kirkollisesti pitkään käytössä ollut diakoni-termi on hyvä laaja-alaisen diakonaatin käyttöön. (katso kirjoitukseni TAik 5/2011 ja Diakonian tutkimus 2/2011 tai Kotimaa24 verkkoessee)

3. Kirkolliskokouksen vaalitavan muutos
– maallikkovaali tulee uudistaa
– maallikkojäsenten valinta tulisi tapahtua seurakuntavaalien yhteydessä suorana vaalina. Tämä voisi lisätä kiinnostusta myös seurakuntavaaleihin.

4. Kysymys kirkon yhteydestä ja erilaisuuden hyväksymisestä
– vahvistetaan mallia, jossa kirkossa opetellaan kunnioittamaan erilaista kristillistä vakaumusta. Siihen kuuluu kunnioitus yhtä lailla sateenkaarimessuille kuin perinnemessuille (jotka pidetään ennen vuotta1986 olleen rituksen mukaan); samalla tarkistetaan käytäntöä samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parien rukoushetken kohdalla ja puhutaan reilusti siitä mistä on kysymys: siunaamisesta.

– perinnemessut eivät saa asettaa millään tavoin kyseenalaiseksi naisten asemaa pappina. Niiden toimittaminen tähtää ennen kaikkea perinnemessujen tarjoamiseen niille seurakuntalaisille, jotka näitä toivovat. Seurakunnassa toimivien pappien tulee noudattaa nykyistä virkajärjestystä piispainkokouksen ohjeiden mukaan.

– ratkaisujen toteuttaminen yhtä aikaa vahvistaa kirkon kykyä toimia yhdessä ja opetella erilaisuuden kunnioitusta

Onko kirkkoon syntymässä kaksi hengellistä puoluetta – vai kolme?

leave a comment »

Vaalijärjestelmä ja -tapa

Kirkolliskokousvaalien vanha vaalikulttuuri on muutoksen kourissa. Perinteisesti vaaleissa on äänestetty tuttuja ja tunnettuja vaikuttajia ja unohdettu, että kyse ei kuitenkaan ole henkilövaalista. Henkilövaalissa katsotaan vain kuka saa eniten ääniä ja näin saadaan lista valituista edustajista.

Kirkolliskokouksen vaalissa on kuitenkin käytössä suhteellinen vaalitapa. Se tarkoittaa, että annettu ääni menee valitsijayhdistykselle, jonka äänet lasketaan yhteen.  Sen jälkeen ääniä saaneet saavat äänimääränsä mukaisessa järjestyksessä suhdeluvun: ensimmäinen listalla  saa suhdeluvun joka vastaa listan saamien kaikkien äänien määrää, toiseksi tullut puolet äänimäärän luvusta jne. Suhteellinen äänestysjärjestelmä merkitsee, että olennaista on se, mille ryhmälle ääni annetaan.

 

Uudet verkostot

FB-keskustelussa Terhi Paananen totesi että, Muutoksen tekijät –ryhmä (www.kirkkovoimuuttua.fi  ) on itse asiassa jo nyt  koonnut ainekset sille, että siitä voi syntyä kirkollinen puolue. Media ei kuitenkaan tähän ole tarttunut millään muotoa. Tutkijan journalismin iloksi tarjoan pienen pohdinnan nykytilanteen mahdollisuuksista.

Muutoksen tekijät  -ryhmää kuvaa sana ”uudistusmielinen”. Mukana olevat ryhmät ovat valmiit ajamaan seurakuntien rakennemuutosta paikallisen seurakuntatyön voimistamiseksi ja asettuvat diakonaattiuudistuksen taakse. Esiin nousee myös selkeän kielteinen kanta sukupuoleen kohdistuvalle syrjinnälle ja toive, että naisten ja homoparien asemasta kirkossa on kärkevimmät puheenvuorot jo käytetty. Ryhmiä on seitsemästä hiippakunnasta yhteensä kaksitoista. Uutta on se, että pappislistat ja maallikkolistat ovat kiinteässä yhteistyössä monessa hiippakunnassa.

Samoissa vaaleissa on näkyvissä toinenkin laaja yhteenliittymä: kansankirkon puolustajat (http://www.kansankirkonrakentajat.fi/). Mukana on ryhmiä neljästä hiippakunnasta. Äänenpainot vaihtelevat ohjelmassa, eikä eri ryhmien asemaa ole ihan helppoa määritellä. Kysymys on pappislistoista, jotka sanovat edustavansa ”kirkon keskitietä” – siis olematta vanhoillisia tai vapamielisiä (tällaisia vertailuryhmiä ei kuitenkaan nimetä).  Ohjelma on kuitenkin niin ympäripyöreä, että sen voisivat varmaan allekirjoittaa Suomessa liki kaikki – ehkä joitakin konservatiivisimpia lukuun ottamatta. Linja on siis varovaista keskitiekirkollisuutta.

Jos kaikista ehdolla olevista ryhmistä otetaan pois kaksi yllämainittua keskittymää, niin mitä jää jäljelle? Osa ryhmittymistä voisi varmaan helposti liittyä mainittuihin isompiin liittoihin, osa ei. Näiden jäljelle jääneiden joukossa saattaa olla niitäkin, jotka haluavat menneitten vuosien tyyliin vielä puolustaa jonkin rovastikunnnan tai maakunnan asemaa ja varmistaa yksi oman alueen ääni kirkon parlamenttiin. Toisaalta ainakin Espoon hiippakunnan viidesläiset ovat muodostaneet oman ryhmittymänsä  (papit) ja maallikoissa on eri herätysliikkeitten (viidesläiset ja lestadiolaiset) ryhmä löytänyt toisensa. Onko odotettavissa, että aikaa myöden syntyy vielä kolmas voimaryhmä, johon kokoontuu erityisesti herätysliikkeitten ihmisiä? Perinteinen raamatuntulkinta ja virkakäsitys ja kysymys homopareista saattaa yhdistää näitä ryhmiä

Koossa saattaa siis olla ainekset kolmesta kirkon linjasta: uudistushenkiset, keskitietä etsivät ja perinteitä vaalivat (viimeksi mainittu ei ole yhtenäinen herätysliike vaan sisältää viidesläisiä, lestadiolaisia jne). Eroja siis löytyy, mutta radikaalit puuttuvat kummaltakin laidalta.

Vastaavan analyysin Helsingin hiippakunnan ryhmistä on tehnyt Kirkko ja Kaupunki lehdessä päätoimittaja Seppo Simola (5/8.2.2012). Simolan yleensä tarkkaan näkökenttään vain ei ole tarttunut valtakunnallisen kehityslinjan uusia vaiheita.

* * *

Jos kirkkoon syntyisi löyhempiä tai kiinteämpiä ryhmiä kirkolliskokousta silmällä pitäen, olisi luultavaa, että ainakin kaksi seikkaa tulisi esiin.

Ensinnäkin vaaleihin liittyvä ohjelmatyö saatettaisiin saada ad hoc –puuhastelusta asialliselle tasolle. Kuka oikeasti saa laadittua miniaikataulussa vaalista toiseen aikaan laadukkaita ja pitkälle tähtääviä ohjelmia? Nykyisellään sekä ryhmien nimet että ohjelmat ovat enemmän kuurupiiloleikkiä kuin asiallista viestintää.

Toiseksi päämäärätietoisuus kirkon hengellisten asioiden ja kirkon rakenteiden hoidossa saattaisi siirtyä myös seurakuntavaaleihin. Paikallisesti olisi mahdollista nojata tiettyyn hengelliseen perusnäkemykseen ja sen johdonmukaiseen toteuttamiseen seurakuntahallinnossa. Seurakuntavaaleissa ohjelmattomuus on vielä suurempi ongelma ja poliittiset puolueet pääsevat sen vuoksi tekemään usein kirkon vaaleista kunnallispolitiikan harjoituskaukalon.

 

* * *

Kirkolliskokouksen ryhmittymiä en muuten halua samastaa puolueisiin tai poliittisiin puolueisiin. Enkä myöskään toivo poliittisten puolueitten rynnivän kirkolliskokoukseen. En ainakaan pysty näkemään millä tavoin puoluepoliittinen agenda auttaisi kirkon keskeisten asioiden päätöksenteossa.

Written by latvus

8.2.2012 at 11.35