Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Posts Tagged ‘Kari Latvus

Digitaalinen vaalipaneeli: Kallion seurakunnassa tiukka vaalikisa

with 3 comments

Vaaliblogi nro 5

Kirkolliskokousvaalit nostivat esiin erikoisen tilanteen. Kallion seurakunnasta on pappisehdokkaiden vaalissa kolme ehdokasta, yksi jokaisessa valitsijamiesyhdistyksessä. Ehdolla on seurakuntapastorit Mari Mattsson (Kaikkien kirkko) ja Marjaana Toiviainen (Viinipuu) sekä Alppilan kirkon toiminnanjohtaja, TT Kari Latvus (Tulkaa kaikki). Digitaalinen vaalipaneeli selvittää onko ehdokkailla ja ryhmillä aidosti eroja.

Kuka olet ja mikä on listasi? (vastausjärjestys arvottu)

Mari Mattsson

Mari Mattsson

 

Mari Mattsson:
Olen kalliolainen Kallion seurakunnan pastori ja tiedottaja, äiti ja vaimo ja työläisperheen tytär Kotkasta. Olen ehdokkaana Kaikkien kirkko -listalla, jota on perinteisesti kutsuttu myös ”kirkkoherrojen listaksi” – rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Kari Latvus:
Diakonia- ja raamattumies, jonka työhistoriaan mahtuu seurakunta, merimieskirkko, lähetystyö (Hongkong), pitkät opetusjaksot Kirkon koulutuskeskuksessa, Diakissa ja teologisessa tiedekunnassa. Töiden mukana nyt Helsinkiin ja Tulkaa kaikki –listalla.

Osan edellisestä kaudesta olin kirkolliskokouksen jäsenenä.
Esittelyklippi tästä linkistä.

Marjaana Toiviainen:
Paikallisseurakunnan peruspappi. Uskontodialogia elävä tanssinharrastaja. Vääryydestä sisuuntuva viestijä ja missiologian tohtorikoulutettava. Hiljaisuutta opetteleva luottamuksen pyhiinvaeltaja. Savokarjalainen mielenterveyskuntoutuja.
Yhteisöni näissä kinkereissä: Viinipuu.
Nettisivu
Facebook

Kolme tärkeintä asiaa, jotka haluat pitää vaaleissa esillä?
Mari Mattsson:
Minulle kolme tärkeintä asiaa näissä vaaleissa ovat seurakunta, rakenteet ja kunnioitus, SRK.
1) Seurakunta on minulle hyvin laaja käsite. Seurakuntani on koko Kallio – ihmiset joita kohtaan kaduilla ja kaupoissa, kirkoissa ja kodeissa, päivällä ja yöllä. En kysele jäsenpapereita tai uskontunnustusta. Seurakunta olemme sinä ja minä, myös ”ne”.
2) Kirkon ja seurakuntien rakenteet ovat tällä hetkellä byrokraattiset ja jähmeät. Rakenteita tarvitaan, mutta ne eivät saa olla este eivätkä hidaste. Avoimet ovet, avaimet ja yhdessä tekeminen ovat tulevaisuutta.
3) Kunnioitus on luovuttamaton asia kaikessa mitä teen. Sana sisältää myös erilaisten ihmisten tasa-arvon. Kirkossa ja seurakunnassa me kaikki olemme samalla viivalla Jumalan kasvojen edessä – epätäydellisen täydellisinä, omiksi itseksemme luotuina.

Kari_Latvus2

Kari Latvus

Kari Latvus:
Haluan viedä eteenpäin kristinuskon perinnettä tuntevaa ja toisia kristittyjä kunnioittava asioiden ratkomismallia. Ratkaisuja tulee hakea avoimesti ja maltillisesti.
Liputan 1) paikallisen ja myös pienen seurakuntayhteisön varjelemisen tärkeyttä ja mahdollisimman kevyttä väliportaan (=yhtymä) hallintoa 2) rohkeutta nähdä ihmisten arjen tarpeet sekä oivaltaa diakonia kaikkia koskevana näkökulmana ja 3) avioliittolain muutoksen käsittelyä niin, että kaikkien kirkon jäsenten hengelliset tarpeet otetaan asianmukaisesti huomioon.

Marjaana Toiviainen:
1. Teologinen, syvällinen kirkko-oppi
Vero tai väestörekisteri ei liitä asiakasta Kirkkoon. Kaste liittää. Hyvästi, markkinatalouden jargon!
2. Rohkea kokeilukulttuuri
Inkarnaatio. Seurataan Jeesusta. Pois tarpeeton byrokratia, hierarkinen valta ja egoistinen jäsenpaniikki. Lopetetaan ”toiminta”, aloitetaan eläminen.
3. Maailmanlaaja Kirkko konkretiaksi
Luterilaisten kielet ja kulttuurit todeksi. Lähetystyöntekijöitäkin maailmalta Suomeen. Avoin ehtoollispöytä kaikille kastetuille kristityille. Arkista uskontodialogia.

 

Mitä vaaleista puuttuisi, jos ryhmääsi ei olisi ehdolla?
Mari Mattsson:
Jos Kaikkien kirkko -ryhmämme ei olisi mukana näissä vaaleissa, niin puuttumaan jäisi toiseus. Ryhmäämme on kritisoitu yhtenäisen vaaliagendan puutteesta ja ehdokkaiden näkemyseroista. Tunnustettava tosiasia on kuitenkin se, että kirkko tulee aina olemaan monenlaisten näkemysten, ihmisten ja uskomusten suloinen seos. Ryhmässämme me kunnioitamme toinen toistemme vahvuuksia ja tuomme vaaleihin valtavan määrän seurakunnallisia työvuosia ja konkreettista ruohonjuuritason työkokemusta sekä papin ammatista että muista seurakunnan työtehtävistä. Kirkon tulevaisuuden kynnyskysymys on löytää sekä päättävissä elimissä että seurakunnissa sellainen yhteinen näky, jonka jokainen työntekijä, seurakuntalainen ja seurakunnan ulkokehällä keikkuva ihminen voi kokea omakseen. Mahdoton tehtäväkö – ei, mikäli suostumme aidosti ja ennakkoluulottomasti kuuntelemaan toinen toisiamme.

Kari Latvus:
Ilman Tulkaa kaikki –ryhmää Helsingin pappisvaalissa puuttuisi maltillinen, kokenut ja päättäväinen muutosvoima. Ryhmän ohjelma on hyvin juurtunut luterilaiseen teologiaa ja se on avoin nykyhetken haasteille.
TK-ehdokkaat ovat hyvin tietoisia kirkolliskokouksen käytännön työn haasteista, koska kolme ehdokasta on ollut viime kirkolliskokouksessa jäsenenä. Tiedämme sen vuoksi, mitä voi saavuttaa ja haluamme kehittää lisää valtakunnallista uudistusmielisten ryhmän (Muutoksen tuuli) toimintaa kirkolliskokouksessa.
TK-ehdokkaissa on sekä kokeneita pitkän linjan kirkon työntekijöitä että nuoria osaajia.
Jos nykyistä TK-listaa ei olisi ehdolla, niin Helsingin pappisehdokkaissa ei olisi ehdolla yhtään, jolla on kokemus kirkolliskokouksen työtä.

Marjaana Toiviainen

Marjaana Toiviainen

Marjaana Toiviainen:
Viinipuuta taustoittaa vahva ja raikas kristillinen identiteetti ja eletty teologia. Emme halua uudistaa ja muuttaa Kirkkoa, vaan rakastaa sitä, jotta se muuttaisi meitä. Mielestämme Kirkko elää parhaiten olemalla uskollinen Jeesuksen Kristuksen radikaalille opetukselle ja elämälle.
Viinipuu ylittää kuluneen liberaalit-konservatiivit -jaon. Tuoreena toimijana rikomme vanhoja vastakkainasetteluja, mikä järjestää kirkollista kenttää terveesti uusiksi. Olemme askel (modernista) kansankirkollisuudesta postmoderniin kristillisyyteen: emme kaipaa lut. kirkolle monopoliasemaa ja hegemonista valtaa.
Voimme luopua virkamiesroolista, etsimme vastakulttuurisuutta julkiseen valtaan nähden. Kirkossa työntekijöiden rooli on toimia seurakuntansa rakentajina, ei erityisalansa reservaattien ammattilaisina. Kannatamme rohkeaa kokeilukulttuuria, juurevaa hengellistä elämää sekä keveää, teologisesti perusteltua hallintoa.
Pappislistamme on Helsingin ainoa, jolla on alle kolmekymppisiä ja eläkepappeja. Meillä on selkeät teesit ja – idealismia varomatta – tulevaisuuden kirkon ohjelmakohtia, keskustelua herättämään.

 

Nyt on sinun vuorosi kysyä
Digitaalisen vaalipaneelin osallistujille voi tehdä kysymyksiä tämän blogin kautta jättämällä kommentin. Kysymykset tehdään aina koko nimellä, ei nimettöminä tai nimimerkillä.

Written by latvus

25.1.2016 at 10.00

Saarna Tuomasmessussa 9.9.2012

with 2 comments

Saarna

Kari Latvus
Tuomasmessu 9.9.2012

Tekstit: Matt. 11:25-30 ja 1. Moos. 21:8-21

 

Johdanto

Tämän sunnuntain Vanhan testamentin matkakumppanina on kertomus Aabrahamista, Saarasta ja Hagarista sekä heidän pojistaan. Katkelma kertomuksesta 1. Mooseksen kirjan luvusta 21 (21:8-21).

8 Iisak kasvoi, ja hänet vieroitettiin, ja Abraham järjesti Iisakin vieroituspäivänä suuret pidot. 9 Saara huomasi, että Abrahamin ja egyptiläisen Hagarin poika Ismael ilvehti, 10 ja silloin hän sanoi Abrahamille: ”Aja pois tuo orjatar ja hänen poikansa. Orjattaren poika ei saa periä yhdessä minun poikani Iisakin kanssa.”

11 Tämän kuullessaan Abraham pahastui kovin Ismaelin puolesta. 12 Mutta Jumala sanoi Abrahamille: ”Älä niin kovin sure tuon pojan ja orjattaresi puolesta, vaan noudata kaikessa Saaran mieltä, sillä vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi. 13 Mutta myös orjattaren pojasta minä annan kasvaa suuren kansan, sillä hänkin on sinun jälkeläisesi.”

14 Abraham nousi aamulla varhain, otti leipää ja vesileilin, pani ne Hagarin selkään ja lähetti hänet ja Ismaelin matkaan. Hagar lähti ja harhaili Beerseban autiomaassa. 15 Mutta kun vesi loppui leilistä, hän jätti pojan pensaan alle 16 ja meni istumaan syrjemmälle, noin jousenkantaman päähän, sillä hän ajatteli: ”Minä en kestä nähdä lapsen kuolevan.” Ja Hagarin istuessa syrjempänä poika alkoi ääneensä itkeä.

17 Jumala kuuli pojan valituksen, ja Jumalan enkeli kutsui taivaasta Hagaria ja sanoi hänelle: ”Mikä sinun on, Hagar? Älä ole huolissasi. Jumala on kuullut pojan itkun. 18 Nouse, nosta poika maasta ja pidä hänestä hyvää huolta. Minä annan hänestä polveutua suuren kansan.” 19 Ja Jumala avasi Hagarin silmät, niin että hän näki lähellään kaivon, ja hän meni täyttämään leilin vedellä ja antoi pojan juoda.

20 Poika kasvoi aikuiseksi, ja Jumala oli hänen kanssaan. Hän jäi autiomaahan asumaan, ja hänestä tuli taitava jousimies. 21 Hän asui Paranin autiomaassa, ja hänen äitinsä otti hänelle vaimon Egyptistä.

Tänä iltana rinnakkain on kaksi kertomusta: rakastettu ja luettu katkelma Matteuksen evankeliumista sekä toisaalla liki vaiettu kertomus Hagarista. Aloitetaan evankeliumista.

Tiedätkö mitä blondi sanoi, kun kuuli tämän sunnuntain evankeliumin lauseen lapsenmielisistä? ”Ei muuta kun Herran haltuun. Kyllä blondi pärjää!”

Onko siis aika nostaa kunniaan tietämättömyys ja lapsekkuus, nostaa esiin hupsut, hupakot, edesvastuuttomat tai muutoin reitiltä eksyneet? Vai mitä oikeastaan Jeesus mahtoi tarkoittaa, kun hän sanoi, että Jumalan maailma ilmoitetaan pikkulapsille ja imeväisille.   Uuden testamentin sana nhpioV kun voidaan parhaiten kääntää pikkulapseksi tai imeväisikäiseksi.

Napakka on myös jaottelu: viisaat ja oppineet vastaan pikkulapset. Jumalan valtakunta haastaa ja raastaa perinteitä tänään isolla kämmenellä. Valta-asemat saavat kyytiä oikein isolla kämmenellä.

Jeesus puhui siis lapsen tärkeästä asemasta. Jos tekisimme lyhyen haastatteluntutkimuksen täällä kirkossa siitä, mitä pieni lapsi edustaa, niin esiin voisi nousta kovin monenlaisia ajatuksia. Yksi sanoisi, että lapsi leikkii, ei näe vaivaa tai kanna huolta. Toinen ehdottaisi, että lapset puhuvat totta, eivätkä sensuroi puheitaan. Kolmas voisi todeta, että lapsi on välitön ja tunnevaltainen. Monta muutakin mielikuvaa voi liittyä omaan ja muiden lapsuuteen.

On kuitenkin luultavaa, että jos siirrämme meidän omat kokemuksemme ja käsityksemme lapsen todellisuudesta päivän evankeliumiin, niin luomme ihan uuden kertomuksen ja annamme tekstillä merkityksiä, joita siihen ei kuulunut. Meidän kuvamme lapsen asemasta ja merkityksestä on ratkaisevasti erilainen kuin Jeesuksen aikana.

Jotta löydämme osuvamman taustan asialle, niin kannattaa muistaa, että Jeesuksen aikana lapsikuolleisuus oli järkyttävän suuri. Kolmannes lapsista kuoli ensimmäisen elinvuoden aikana ja puolet viiden ikävuoden kuluessa. Lapsella ei katsottu olevan ihmisoikeuksia, varsinkaan tytöillä. Vastasyntyneen hylkääminen ei ollut tavatonta, varsinkaan tyttölapsen. Lapsessa oli lähinnä vain potentiaali, mahdollisuus: hänestä tulisi joskus aikuinen. Se oli hänen arvonsa. Hän tulisi tekemään joskus työtä.

Miksi siis Jeesus nostaa keskellä elämänsä menettämisen vaaraa elävän ihmisen alun Jumalan erityisen mielisuosion kohteeksi?

 

Matkakumppanina Hagar

Mainion matkakumppanin tälle pohdinnalle tarjoaa tänään kuultu Vanhan testamentin kertomus Hagarista. Hagar on Abrahamin ja Saaran orja ja hänen synnyinmaansa oli Egypti. Hagar oli myyty orjaksi ilman, että sitä olisi häneltä kysytty. Eikä häneltä kysytty silloinkaan, kun Saara halusi antaa hänet miehelleen vaimoksi perillisen saamiseksi. Nykytermeillä ilmaistuna voisi puhua kohdun vuokraamisesta. Vielä rajumpi ilmaus olisi toisen kohdun haltuunotto.

Hagar kokee väkivaltaa, kuolemanuhkaa ja tänään kuulimme kertomuksen lopun: hänet karkotettiin suurperheestä pienen lapsen kanssa Negevin kuiviin maastoihin kohti varmaa kuolemaa.

Hagar ei elämässään päätä asioistaan, koska muilla on valta päättää hänen elämästään. Hän ei voi ottaa kantaa tai ilmaista kenellekään omia tarpeitaan, koska hän on orja, koska hän on vierasmaalainen ja koska hän kuuluu ulkokehälle.

Se ei kuitenkaan estänyt häntä kamppailemasta elämänsä puolesta, se ei lannistanut häntä vaan ajoi liikkeelle.

Hagarin kertomuksessa, niin tänään kuullussa kuin sitä edeltävässä osiossa, näkyy kuinka vastakkain asettuvat valtaa ja asemaa edustavat Aabraham ja Saara ja toiselle laidalle jää Hagar. Monien mielikuvissa Hagar on edelleen vähempiarvoinen ja tuskin ainakaan esikuvaksi kelpaava henkilö.

Suomen luterilaisessa kirkossakin Hagar on vaiettu henkilö, sillä virallisesti hänestä ei lueta messussa koskaan – siksi Tuomasmessu onkin oiva paikka nostaa Hagar esiin.
(kotiläksyksi sopii kaikille: lue luvut 1. Moos. 16 ja 21)

Vailla valtaa, elämässään useasti hyväksi käytettynä, pahoinpideltynä, kotoaan karkotettuna, heitteille jätettynä Hagar on se ihminen, jolle Jumala ilmestyy. Hagar on Vanhassa testamentissa ensimmäinen nainen, joka nimeää Jumalan. El Roi, Jumala joka näkee minut.

Hagar on toivonsa ja elämänsä menettänyt, mutta saa ne uudelleen, koska Hagar on Jumalan löytämä.

Lapsenmieliset, Hagar ja me

Meille Hagar on tärkeä tiennäyttäjä, kun kysymme, mitä tarkoittaa, että Jumala valitsee lapset, orjat, köyhät ja osattomat. Ajattele siis blondin, pikkulapsen tai lapsenmielisen sijaan toisten määräysvallan alaista orjaa, kun mietit päivän evankeliumia.

Juuri siksi Kristus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Kristuksella on kolme tärkeää viestiä tänä iltana.

Ensinnäkin Kristuksen puhe kohdistuu kaikkiin, jotka ovat elämänsä menettäneet, toivonsa hukanneet, karanneet, eronneet, karkotetut, tulleet muiden lyömiksi ja jääneet piiloon. Juuri sinulle kuuluu Jumalan valtakunta, koska ymmärrät muita paremmin, että kaikki on lahjaa ja ilmaista. Armoon astumisessa ei ole kynnystä.

Toiseksi Kristuksen kutsu Jumalan valtakunnan matkakumppaniksi merkitsee liikkeellä oloa. Hagar vilkuttaa tässä kohdin kiivaasti ja sanoo, että kiirastuleen ei saa jäädä makaamaan. On myös taisteltava elämän perusteiden ja oikeuden puolesta. On rakennettava koti uudestaan ja tarpeen vaatiessa myös noustava niitä vastaan, jotka toimivat väärin. Armo ilman oikeutta on kuin kulkijan saapas ilman vartta.

Kolmanneksi Kristuksen kutsu ottaa ies ja tarttua kuormiin merkitsee toinen toisemme näkemistä. Vierellä kulkevien taakat voivat olla pieniä tai suuria, mutta meidät kaikki on kutsuttu jakamaan ja kantamaan toinen toistemme kuormia. Katsokaa ympärillenne, katsokaa silmiin vierellä kulkijaa ja ottakaa hänet todesta.

Kantakaa toistenne kuormia, niin te olette Kristuksen matkakumppaneita.

Hiljenny hetkeksi ajattelemaan matkakumppanisi Hagarin kertomusta ja Kristuksen kutsua sinulle.

Written by latvus

9.9.2012 at 23.41

Kategoria(t): Saarnat

Tagged with , ,

Irtisanottujen päiväkirjasta

with 4 comments

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) irtisanoi 31.5.2012 kaksitoista työntekijää. Tapahtuneesta on puhuttu paljon ja siitä on kirjoitettu eri tahoilla runsaasti.

Miltä potkut näyttävät asianomaisten näkökulmasta? Juha Säkkinen, Jouni Kylmälä, Maija (nimi muutettu) ja Kari Latvus kertovat, mitä irtisanominen merkitsee.

 Juha Säkkinen, 62v lokakuussa 2012, on Suomen sosiaalikasvatuksen pioneereja. Säkkinen on johtanut alan ammattiliittoa, ollut kehittämässä Järvenpäässä Diakoniaopistossa 1990-luvun alussa sosiaalikasvattaja tutkintoa ja toimi myös pitkään Diakin pääluottamusmiehenä.

Juha Säkkinen oli suunnitellut jäävänsä eläkkeelle kesällä 2013, joten potkut tulivat ihan puun takaa. Jostakin syystä kukaan ei kysynyt tai neuvotellut asiasta.

Irtisanomisajalla työnantaja vaatii 260 tuntia opetusta.

Juha Säkkinen: ”Päällimmäinen tunne on haikeus, koska työuraa oli takana 39 vuotta ja nyt se loppuu tällä tavalla. Ihmetyttää, miksi ei asioista keskusteltu ja edelleen kysyn, etteikö ollut mitään muuta menettelytapaa.

Kun työkaverit aloittivat työvuoden kokouksessa, niin minä olin vadelmametsässä. Ajattelin, että huonomminkin voisi aikansa käyttää.”

* * *

Jouni Kylmälä, 58, tuli Järvenpään Diakoniaopistoon 1991 opettamaan tutkimusmenetelmiä ja ohjaamaan opinnäytetöitä. Kylmälän sosiologian alaan kuuluvan lisensiaattityön teema oli ollut pultsareiden elämää kartoittava tutkimus. Työllä on asunnottomuustutkimuksen parissa edelleen paikkansa.

Diakoniaopistossa ja sen jälkeen Diakin lehtorina Kylmälä on piirtänyt opiskelijoille kuvaa yhteiskuntateoriasta nykytodellisuudessa. Kylmälä on myös tällä hetkellä yksi harvoista Cable-menetelmän tuntijoista Suomessa (yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmä): miten havainnoida ympäristöä, miten jäsentää aisti- ja kokemustulvaa ja liittää tämä osaksi ammatillista toimintaa? Tätä koulutusta on Diakilta ostettu pääkaupunkiseudulla ja Kylmälä on vastannut asiasta pääkouluttajana.

Potkut tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta kahdenkymmenen yhden työvuoden jälkeen. Yksikönjohtajan Marja Pentikäisen soitto ja paperin allekirjoitus olivat muutaman minuutin juttu. Mistään asiasta ei kysytty eikä yt-lain henkeen kuuluvasta työuran sovittelusta ollut hajuakaan.

Jouni Kylmälä: ”Kesäkuusta en muista mitään, olin niin shokissa pari viikkoa. Hakkasin halkoja Hankasalmella ja aivot pyörittivät vain tätä asiaa. Olin tulla hulluksi. Aika harva uskalsi ottaa yhteyttä.”

Irtisanomisajaksi on tulossa myös runsas määrä opetusta. Syksyn työvelvollisuuden omalaatuisin osa on tarjota Cable-koulutus omalla työyhteisölle. [toim. välihuom: viimeksi mainitun koulutustehtävän edellyttäminen kuulostaa vaatimuksena jo törkeältä ja sadistiselta.]

”Ahdistus iskee edelleen ajoittain. Hetkellisesti tulee olo, että en kelpaa mihinkään.
Toivoa antaa se, että omalle erityisosaamiselle ja ammattitaidolle on kysyntää. Vakituisen työn saaminen ei kuitenkaan ole helppoa.
Elämään kuuluu sekin, että työttömällä on aikaa lukea ja miettiä.”

* * *

Maija (nimi muutettu), 55, on tehnyt lisensiaatin tutkinnon ja on lisäksi kelpoinen varhaiskasvatuksen opetustehtäviin. Kenola on toiminut lehtorina Helsingin yksikössä (aluksi Diakoniaopistossa, sitten Alppikadun yksikössä) Diakin alkuvaiheista 1990-luvun lopulta asti. Opetusalueet ovat liittyneet lukuisiin opintokokonaisuuksiin ja hän on opettanut eri vaiheissa opintoja. Monikulttuurisuus on keskeinen alue niin lisensiaattityössä kuin opetuksessa.

Jaana Kenola: ”Edelleen on typertynyt ja epätodellinen olo. Keäkuun alussa pari viikkoa olin täysin toimintakyvytön, sen jälkeen  päätin kuitenkin, että kesästä täytyy yrittää edes jotenkin nauttia. Loppukesä onkin mennyt kantarellimetsässä.
Omaa opettajuutta, osaamista ja identiteettiä on täytynyt kuitenkin jatkuvasti miettiä.
Tuntuu siltä, että prosessi on ollut hyvin epäammatillisesti ja asiattomasti hoidettu. Sekavuudesta kertoo esimerkiksi se, että irtisanomisen yhteydessä ensin haluttiin pois puhelin ja muut työvälineet, mutta työvelvollisuuden takia ne palautettiin.

Iso työvelvollisuus ajaa tilanteeseen, jossa olen irtisanottu ja poissa työyhteisöstä, mutta kuitenkin joudun tekemään töitä siellä. Tämä nostaa vääjäämättä esille monet kysymykset irtisanomisten tarpeellisuudesta, koska minullekaan ei kerrottu selkeitä syitä.”

* * *

Blogisti eli Kari Latvus, 53, tuli Seurakuntaopistolle 1994, Diak alkoi 1996. Aiempia työpaikkoja olivat mm. Kirkon koulutuskeskus ja Lutheran Theological Seminary (Hongkong). Olen eksegetiikan dosentti, kontekstuaalisen teologian, diakonian ja hermeneutiikan tutkija, opettaja ja tekijä; myös osallistunut Diakin kehittämiseen sen kaikissa vaiheissa. Viimeiset kolme vuotta tosin yliopistolla opetus/tutkimustoimessa ja toimivapaalla Diakista (keskeinen peruste rehtorin myöntämälle toimivapaalle oli se, että Diak ei voinut tarjota tuolloin lainkaan tutkimusaikaa diakonian yliopettajalle: tutkimus selvittää diakonian professiota, käsitettä ja teoriaa).

Potkujen ensireaktiosta voi lukea kesäkuun kirjoituksestani Minä, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja potkut. Nyt kaksi kuukautta myöhemmin tulisi tarttua keskeneräiseen tutkimukseen, mutta ahdistus ottaa mittaa mielestä.

Kari Latvus: ”Nukun huonosti, asioihin on vaikea tarttua ja keskittymiskyky on tällä hetkellä erittäin huono. Suurin ahdistus nousee siitä, että ne asiat, joihin on elämässä viimeisten vuosien aikana eniten panostanut – diakonian, köyhyyden ja Raamatun tutkimus – eivät olekaan minkään arvoisia sille yhteisölle, johon on kuulunut kaksi vuosikymmentä. Oma elämäntyö tuntuu täysin turhalta.

Tämän ikäisenä on uuden ammatin etsiminen todella vaikeaa. Tutkimukselle täytyy ehkä nyt sanoa hyvästit: se on karvas pala.

Tyhjyyden ja merkityksettömyyden perkele kalvaa syvältä.”

***

Kaiken jälkeen yhä uudelleen nousee esiin kysymys, johon kukaan ei vastaa: Missä on Diakin moraali ja päätöksenteon asianmukaisuus? Miten omistajat eli kirkko ja diakoniasäätiöt voivat sallia tällaisen?

***

Lue myös:

Diak tulilinjalla (Kirkko & Kaupunki)

Kaksi kuukautta Diakonia-ammattikorkeakoulun potkuista.

JK 12.8.klo 23
Kesän postauksista tämä näyttää kuuluvan runsaasti luettuihin: siihen viittaa avaus, silllä ensimmäisen vuorokauden aikana oli yli 500 latausta.

Written by latvus

11.8.2012 at 22.07

Dosentin ikkunassa 10 000 latausta – arvio ensimmäisestä puolesta vuodesta

with one comment

 

(anna palautetta klikkaamalla

Kuvassa oleva henkilö muistuttaa kirjoittajaa erehdyttävän paljon

 tähtiä 1-5, kiitos)

Sivuston laskuri napsautti puolivuotissynttärin kunniaksi, syyskuun 18 päivänä, tasaluvun 10 000 mittariin, joka rekisteröi blogin eri tiedostojen lataukset. Määrä on iso ja tekijän kannalta iso ilo, koska suuri kävijämäärä kertoo heränneestä mielenkiinnosta.

Mitä on luettu ja mikä on oma itsearvioni ensimmäisen puolen vuoden ajalta? Etusivu on ladattu 4241 kertaa, mikä mahdollistaa itse asiassa myös aika monen tekstin lukemisen blogissa.

Luetuimpia yksittäisiä tekstejä eli kuuden tekstin kärki on seuraava:
Upea piispanvihkimys Helsingissä – yksi asia kaduttaa: 552 latausta
Homot kirkossa: 537 latausta
Helsingin uusi piispa – osa 1: 448 latausta
Arvioidut kirjat: Juntunen, Kirkon raamattuteologiasta: 414 latausta
Raamattuun uskominen on epäjumalanpalvelusta: 382 latausta
Heprean opiskelusta: 276

Vaille lukijoita eivät ole jääneet tekstit viineistäkään: Viinien maailmasta: Seven Deadly Zins 247 latausta.

Miten lukijat tulevat sivuille? Linkkikone osoittaa, että merkittäviä väyliä ovat linkit Kirkon nettisivulla ja facebook-keskustelut. Lisäksi kaikkitietävä google tuo sivuille päivittäin monia kovin vaihtelevilla hakusanoilla.

Blogia on ollut hauska kirjoittaa, mutta yhdessä asiassa toivon vielä voivani kehittää Dosentin ikkunaa. Keskusteluja syntyy vielä harvakseltaan ja vain poikkeuksellisesti usean keskustelijan välillä. Kynnys kirjoittaa jotakin kommentteihin nimellä tai nimimerkillä on aika korkea. Reilusti alle 10% kävijöistä jättää myöskään arvioita painamalla artikkelien alussa olevaa arviota klikkaamalla tähdistöä (tähdet 1-5; kommenttimahdollisuus näkyy vain jos valitsee kyseisen postauksen näkyviin, ei vielä etusivu-tilassa).

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita ja lähes kaikki tekstit kulkevat moderoinnin läpi sivuille näkyville. Moniin kommentteihin olen ehtinyt myös vastaamaan. Kirjoittajien ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta edellytän asiallista tyyliä kaikilta. Kylläkyllä: tietenkin oma rajallinen käsitykseni on suppea ja ainoa taho joka ratkaisee asiallisen ja asiattoman eron.

Siis lämmin kiitos käynnistä ja tervetuloa uudestaan – sekä kurkistamaan Dosentin ikkunasta sisään että kommentoimaan sen tekstejä.

Written by latvus

19.9.2010 at 19.35