Espoon hiippakunnassa kirkolliskokouksen linjavaalit

Olarin kirkolla järjestettiin 1.2.2012 hiippakunnan historian (ilmeisesti) ensimmäinen kirkolliskokouksen vaalipaneeli. Sen organisoi Tapiolan rovastikunnan lääninrovasti Salla-Maria Viitapohja. Tampereen ja Helsingin hiippakuntien esimerkki ja asialle heränneet lääninrovastit saivat aikaiseksi viime tipassa tilaisuudet myös Lohjalle ja Keravalle. Olarin tilaisuudessa kukin ryhmittymä esittäytyi ja sai vuorollaan vastata lääninrovasti Viitapohjan tekemiin kysymyksiin. Paikalla oli erityisesti vaalin ehdokkaita ja piskuinen määrä äänestäjiä.

Esittäytyminen ja keskustelut osoittivat selkeästi, millaisia ryhmittymiä on tarjolla. Toisin kuin vaali-illassa ehdokas Jouni Turtiainen (Uskon ja yhteyden kirkko) väitti, niin ryhmien välillä on selkeitä eroja ja itse asiassa vaalia voi perustellusti pitää linjavaalina.

Espoon vaalin ryhmät ovat seuraavat:

1) Perinteistä uskomisen muotoa ja herätysliikkeitä edustavat ryhmät
Kirkko lähellä ihmistä – kirkon ja seurakuntien parhaaksi, maallikkolista, ”Listan ehdokkaat tulevat erilaisista taustoista”.
Lista koostuu maantieteellisesti erityisesti Espoon alueen ehdokkaista. Mukana on yhtäältä Kokoomuksen värejä (mm. Jouni Mykkänen) ja vahvasti herätyskristillisyyttä edustavia ja herätysliikkeistä tulevia (mm. Kirsi Rostamo).  Herätysliiketaustaa korostaa esimerkiksi edellisessä kirkolliskokouksessa ollut ehdokas Heikki Sorvari, joka kuuluu vanhoillislestadiolaisiin (mutta ei jostain syystä tuo tätä esiin vaalityössä); samasta suunnasta tulee myös Johanna Lumijärvi. Lestadiolaisia on ryhmässä neljännes, viidesläisten määrä listalla tuskin jää tästä jälkeen; ehkä suurimmassa puristuksessa ovat kokoomuksen ehdokkaat. Kysymys kuuluu: jos äänestäjä haluaa kokoomuslaisen edustajan menevän läpi, niin miltä tuntuu tuupata kirkolliskokoukseen viidesläinen tai lestadiolainen vaikuttaja?

Uskon ja yhteyden kirkko, (papit), on varsin tyylipuhtaasti viidennen herätysliikkeen parista ponnistava ryhmä. Nimeksi sopisi mielestäni kiertelemättä ”viitoslaiset kirkon asialla”. Se kertoisi suoraan, mistä on kysymys. Ryhmä on selkeän yhtenäinen ja sitä äänestävä tietää, mitä saa: näillä äänillä eivät kirkon vapaamieliset juhli. Timo Junkkaalan johtama Kauniaisten raamattuopisto on ollut avoimesti yksi naispappeuden vastaisista keskittymistä.  Avoin kysymys ryhmälle: suhtautuvatko ehdokkaat edelleen kielteisesti naisen pappisvirkaan ja homoparien siunaamiseen? Onko linja näissä asioissa yhteinen Timo Junkkaalan, Juha Auvisen ja Jouni Turtiaisen välillä?

2) Kevään kirkko – papit ja maallikot
Ryhmä on tehnyt ohjelman ja siihen laajemman tulkintaoppaan. Siitä käy ilmi, että Kevään kirkko on tietoisen uudistushaluinen, avaraa kansankirkollisuutta ajava ryhmä.  Se on valmis uusiin ratkaisuihin esimerkiksi hallinnon kysymyksissä. Kirkon suuri ratkaisua odottava kysymys on seurakuntarakenteen uudistus, johon Kevään kirkko ei ole lyönyt lukkoon kantoja (rovastikuntamalli vs. hiippakuntamalli).

Kevään kirkko on valmis äänestämään parisuhteen siunaamisen puolesta (mutta ei aja esimerkiksi tasa-arvoista avioliittolakia). Yksityiskohtainen Kevään kirkon ohjelmapaperi ja ehdokkaat löytyvät www.kevaankirkko.net .

Ryhmä on yhteistyöverkossa johon kuuluu eri hiippakunnista 12 valitsijamiesyhdistystä (www.kirkkovoimuuttua.fi). Yhteistyötä luvataan verkoston sisällä myös kirkolliskokouksessa.

Nimensä mukaisesti ryhmä pyrkii ajamaan kirkon uudistusta ja toivoo kevään tuloa. Kevään kirkon ehdokkaat edustavat hiippakunnan eri puolilta tulevia henkilöitä ja ovat kirkon työssä eri tavoin pitkään toimineita. Pappisryhmän ääniharavaksi saattaa muodostua piispanvaalissa mukana ollut Kalervo Salo, joka jäi kirkolliskokouksesta viimeksi kahden äänen erolla.
Samoin kuin viidesläisten ryhmän osalta, myös tässä ryhmässä äänestäjä tietää tuotteen: kaikki ehdokkaat ovat yhteisen ja uudistushenkisen ohjelman takana.

3) Kirkollista pienten lyhtyjen-linjaa edustavat ryhmät
Elävä kansankirkko – papit ja maallikot

Ryhmillä on yhteinen ohjelma ja osin samankaltainen syntyhistoria, joten ne voinee kuvata yhdelle kertaa. Ryhmän ohjelma edustaa linjaa, jonka voi allekirjoittaa jokainen suomalainen kristitty. Siinä ei ole myöskään yhtään lausetta, joka erottaisi sen muista ryhmistä. Kyse onkin käytännössä sammutetuista lyhdyistä.

Mitä siis ryhmä edustaa? Taustalla on johtohahmona Kansan Raamattuseuran Vivamon toimipaikan johtaja Anne-Mari Kaskinen (entinen Lohjan rovastikunnan ryhmä), johon on liittynyt Keravan vahva mies Tapio Tähtinen (talous- ja diakoniamies, jolla on hyvät KRS-suhteet).  Tähtisen ehdokkuuden taustana on Tuusulan rovastikunnan tapa kierrättää yhtä maallikkopaikkaa ja perinteen mukaan nyt olisi ollut Keravan vuoro (jos vanha paikkakierrätys olisi voimassa).

Samalla ohjelmalla on tarjolla myös pappislista, joka koostuu hyvästä joukosta Espoon pappeja herätyskristityistä, körttiläisiin ja Tulkaa kaikki –ehdokkaisiin. Variaation keskellä on joukko ns. seurakuntalinjaa edustavia kansankirkon pappeja. Listalla on edellisissä vaaleissa lohjalaisten äänillä niukasti läpi mennyt Mika Nurmi (päihitti yhdellä äänellä Sirkka-Liisa Raunion).

Ryhmän ongelma on ohjelman täydellinen epämääräisyys ja ryhmän heterogeenisuus. Pienelläkin äänteen keskittämisellä ryhmästä saattaa mennä läpi kuka vain, ilman että muut ryhmää äänestäneet olisivat ratkaisua halunneet.

Summa:
Kyseessä on selkeä linjavaali, jossa äänestäjälle ratkaisevaa on se ryhmä, jonka ohjelmaa haluaa tukea. Vaihtoehtoja on tarjolla ja äänestäjä pääsee käyttämään valtaansa. Espoossa vaalikulttuuri on isossa muutoksessa. Nyt on otettu iso askel alueryhmistä ohjelmallisiin valitsijamiesyhdistyksiin: Espoossa mennään hyvään suuntaan. Kohta on äänestäjien vuoro.

Yksi olennainen tavoite vaaleissa on saada äänestysprosentti asialliselle tasolla Espoossa – viimeksi se oli ainakin pappien osalta heikonpuoleinen.

Kuluttajansuojelulain mukainen tiedote: kirjoittaja on Kevään kirkko –ryhmän perustajia ja pappisehdokas: numero 18 (kirkolliskokous); ehdolla myös hiippakuntavaltuustoon (nro 45)

Mainokset

Kevään kirkon vaaliohjelma

Kirkolliskokousvaalit  2012 Espoon hiippakunnassa
Kevään kirkko – papit ja maallikot

Suuntaamme vaaleissa kohti kirkkoa,

  • joka on avoin muutoksille, ydinsanoman ajankohtaiselle tulkinnalle ja tuoreelle hengellisyydelle
  • joka on avaran kansankirkollinen
  • jossa on tilaa erilaisille kristityille syrji­mät­tä ketään
  • joka tuntee vastuunsa lähimmäisistä ja koko luomakunnasta
  • jonka hallinto ja päätöksenteko on avointa ja demokraattista 

Ehdokkaat: www.kevaankirkko.net
Laajempi verkosto Suomessa: www.kirkkovoimuuttua.fi

Mitä tarkoittaa avoimuus muutoksille, ydinsanoman ajankohtaiselle tulkinnalle ja tuoreelle hengellisyydelle?

– Ydinsanomana armo ja toivo

– Luterilaiseen perinteeseen kuuluu erityinen halu etsiä ja kirkastaa evankeliumin ydintä.

– Otamme todesta Jumalan antaman armon.

– Toimimme oikeudenmukaisuuden ja yhteisön heikkojen jäsenten puolesta.

– Näemme ja kuulemme arkisen todellisuuden rehellisesti ja uteliaasti.

– Syrjimättömyys ja avoimuus tarkoittavat, että otamme tosissaan sen, että Jumala on rakkaus.

– Käytämme tuoreita hengellisiä ilmaisuja.

– Riittämättömyys ja ehtimättömyys on monelle tuttu tunne. Tarvitsemmeko riittämisen teologiaa?

– Rukousta ja hiljaisuutta

Puhumme avaran kansankirkollisuuden puolesta. Mitä tarkoitamme sillä?

– Kirkon muodostavat sen kaikki kastetut jäsenet.

– Hapuileva, arka ja epävarma usko on yhtä arvokas kuin vankka vakaumus

– Kirkko on avara yhteisö, johon kuuluvat myös ne, joiden kontaktipinta yhteisöön on pieni. Yhteisiin kokoontumisiin täytyy jokaisen tuntea olevansa tervetullut kuin kotiinsa.

– Kodin ja arjen kristillisyys on keskeinen osa suomalaista luterilaisuutta.

– Yhtenäiskulttuurin aika on ohi: avara kansankirkollisuus merkitsee sitä, että evankeliumin viestiä välitetään ja eletään todeksi erilaisilla tavoilla eri yhteyksissä. Puhumisen ja toimimisen tavan on muututtava ympäristönsä mukaan niin, että ihmiset kuulevat uskon viestin omalla kielellään ja kokevat sen merkitykselliseksi omassa elämässään.

– Kirkko on alusta saakka ollut kontekstuaalinen, se on elänyt ajan mukana. Me haluamme jatkaa keskustelua ja uusien tulkintojen löytämistä valmiiden vastauksien antamisen sijaan. Näin välitämme Jumalan armoa, rakkautta ja toivoa tässä ajassa ymmärrettävällä tavalla.

Suuntaamme kohti kirkkoa, jossa on tilaa erilaisille kristityille syrji¬mät¬tä ketään. Mitä se on?

– että rukoilemme yhdessä monenlaisissa messuissa, internetissä, erilaisissa kohtaamisissa. Käymme messussa ja elämme ihmisiksi.

– että ryhdymme sanoista tekoihin, pelkät juhlapuheet eivät enää riitä.

– tekoja ovat mm. ystävällinen kohtaaminen ja kutsuminen yhteyteen, jossa jokaista kuunnellaan ja sovitaan etenemisestä.

– kaikenlaiselle vihapuheelle ehdoton kielto ensin kirkon omissa työyhteisöissä ja kaikkialla, missä kirkkona toimitaan.

– rukous parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja kanssa on hyvä askel. Meidän mielestämme homoparit pitäisi voida siunata.

– rohkeaa henkilöstöpolitiikkaa, jolla pyritään saamaan kirkkoon eri alojen ammattilaisia ja muutenkin monimuotoista osaamista. Vapaaehtoisia arvostetaan aivan toisella tavoin kuin nyt.

– että etsitään aktiivisesti ja monenlaisin keinoin (sosiaalinen media, verkottuminen) yhteyksiä arkeaan eläviin ihmisiin, kirkosta eronneisiin, eri kulttuurien kasvattamiin maahanmuuttajiin ja kaikenlaisiin ”epäileviin Tuomaisiin”

Tavoitteena on kirkko, joka tuntee vastuunsa lähimmäisistä ja koko luomakunnasta. Mitä se tarkoittaa?

– lähimmäisenrakkaus on kirkon olemuksen keskeinen tuntomerkki sanan ja sakramenttien rinnalla.

– kristittyjen yhteisössä erityinen vastuu kohdistuu köyhiin, äänettömiin ja eri tavoin uhan alla oleviin. Kysymys ei siis ole vain yhdestä työalasta (diakoniatyö) muiden joukossa, vaan näkökulmasta koko kirkon uskoon ja toimintaan. Tarvitaanko kirkkoon lähimmäisdiplomi?

Vastuu tarkoittaa luonnon osalta esimerkiksi:

– seurakuntien kannustamista kirkon ympäristödiplomien hankkimiseen

– avointa keskustelua kasvissyönnin lisäämiseksi ja lihantuotannon eettisyyden kasvattamiseksi

– seurakuntien kannustamista arvokkaiden luontoalueiden suojeluun

– kirkkoa, joka pitää lähimmäisenrakkautta keskeisenä uskonasiana, eikä minään ”kehällisenä asiana”. Se on olennainen osa Kristus-julistusta, eikä siitä erillinen asia.

– kirkkoa, joka uskoo lähimmäisenrakkauden ulottuvan myös muuhun luomakuntaan kuin ihmiseen

Mitä tarkoitamme kirkolla, jonka hallinto ja päätöksenteko on avointa ja demokraattista?

– sen hallinnon ja talouden rakenteita on purettava ja yhdisteltävä. Se ei tarkoita seurakuntalaisista etääntymistä, sillä varsinainen toimintaa tapahtuu lähellä ihmisiä, seurakunnissa tai kirkkopiireissä, ja ihmisten keskellä, yhä enemmän myös tietoverkoissa.

– se on jäsenten muodostama yhteisö, jossa jäsenillä on oltava myös paljon päätösvaltaa. Seurakuntalaisten valtaa on lisättävä muun muassa vaaleja yksinkertaistamalla ja äänestämistä helpottamalla.

– on keskusteltava siitä, tulisiko myös kirkolliskokous valita suoralla jäsenvaalilla seurakuntavaalien yhteydessä.

– siellä puhutaan ymmärrettävää kieltä ja avoimuus on sen keskeinen arvo. Avoimuus antaa tilaa kysymyksille. Se mikä ei ole erikseen salaista, on julkista ja läpinäkyvää. Esitykset ja päätökset tehdään julkisesti.

– se käyttää aktiivisesti ja monipuolisesti viestinnän keinoja. On kehitettävä vaalien ohella muita keinoja osallistumiseen ja demokratiaan.

– Kipa, Kirjuri ja It-keskukset ovat periaatteessa oikeita ratkaisuja, mutta ne tulisi alueellisesti ja hallinnollisesti yhdistää.

– on harkittava, mihin tarvitaan keskushallintoa ja mikä sujuu paremmin paikallisesti. Työalajako ei saisi olla este yhteistyölle.


Ehdokaat Espoossa:
www.kevaankirkko.net
Laajempi yhteistyöverkosto:
www.kirkkovoimuuttua.fi

Hiippakuntavaltuusto – turhaa rahan haaskausta vai käyttämätön ideasampo?

Kirkolliskokousvaalien varjossa valitaan helmikuussa myös hiippakuntavaltuustot. Seuraavan arvion pohjana ovat yleisten keskustelujen lisäksi omat kokemuksena Espoon hiippakuntavaltuustosta.

Yleinen käsitys on, että hiippakuntavaltuuston vaaleihin ei juurikaan panosteta ja monet sanovatkin etteivät ole edes kiinnostuneet moisesta ajanhukasta. Hiippakuntavaltuusto kokoontuu kaksi, kolme kertaa vuodessa eikä sieltä kuulu kovin innostuneita uutisia. Tai uutisia. Tai rehellisesti sanoen: oikeastaan ei kuulu yhtään mitään. Onko kyse vain ihan turhasta kirkon byrokratiasta, johon kuluu vuodessa muutama tuhat euroa kapitulin pienestä budjetista matka- ja kokouskuluina?

Virallisesti hiippakuntavaltuuston työlistalla ovat kirkkojärjestyksen mukaan seuraavat asiat.

1) tukea ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa;

2) hyväksyä vuosittain hiippakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio;

3) hyväksyä hiippakunnan edellisen tilikauden toimintakertomus ja tilinpäätös;

4) perustaa ja lakkauttaa tuomiokapitulin virat, jollei 20 luvun 7 §:n 2 momentista muuta johdu;

5) käsitellä hiippakuntavaltuuston jäsenten, tuomiokapitulin, kirkkoneuvostojen, yhteisten kirkkoneuvostojen ja seurakuntaneuvostojen sille tekemät aloitteet; sekä

6) suorittaa muut kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä ja kirkon vaalijärjestyksessä sille annetut tehtävät.

Hiippakuntavaltuusto voi asettaa enintään toimikaudekseen tuomiokapitulin avuksi sen alaisia johtokuntia, joiden tehtävät määrätään hiippakuntavaltuuston antamissa johtosäännöissä.

Vaihtoehto 1. Mitään ei muuteta – minimimalli.

Hiippakuntavaltuuston tehtävät voidaan pitää nykyisellään ja tehtäviksi jää vahvistaa kapitulin budjetti (johon ei voi tehdä mitään olennaisia muutoksia), keskustella hiippakunnan toiminnasta (joka käytännössä on tehtyjen suunnitelmien kannustamista) ja ottaa kantaa harvoihin todellisiin kysymyksiin. Unohtaa ei kannata myöskään hiippakuntavaltuuston jäsenten mahdollisuutta tehdä aloitteita kirkolliskokoukseen.

Jos hiippakuntavaltuustoon ei saada uutta ilmettä, niin vaarana on jääminen paperitiikereiden joukkoon.

Vaihtoehto 2. Minimoidaan lakimääräisiä asioista ja lisätään puhevaltaa

Toisen suunnan voisi tarjota hiippakuntavaltuuston kehittäminen hiippakunnallisen ideariihen suuntaan. Tietyt lain vaatimat asiat voidaan paukuttaa hyväksytyiksi reippaasta, jos kerran niissä ei ole pelivaraa vaihtoehdoille. Säästynyt aika voisi toimia hiippakunnan elämän kannalta keskeisten kirkollisten ja yhteiskunnallisten teemojen ruotimiseen. Keskustelu tarjoaisi piispalle ja kapitulin työntekijöille yhden lisäfoorumin nousevien trendien ja uusien ratkaisujen pohdintaan. Seuraavassa esimerkkejä ajankohtaisista asioista: Miten puhu uskosta Espoon hiippakunnassa niin, että pyhä on läsnä ja puhe on totta arjessa? Miten kohdata teologisen tutkimuksen nostamia uusia haasteita? Millaisia kysymyksiä nousee herätysliikkeiden toiminnasta hiippakunnassa? Miten kohdata kasvava yhteiskunnallinen eriarvoistuminen? Tätä listaa voisi jatkaa pitkään, sillä monet kirkon uskon kannalta keskeiset teemat ovat nostavat toistuvasti esiin keskustelua eri tahoilla.

Nostamalla hiippakuntavaltuuston profiilia vapaamuotoisen ideoinnin ja ajankohtaisen arvioivan keskustelun foorumina nousisi myös elimen kiinnostavuus. Päätösten määrä ehkä vähenisi, mutta tärkeitten keskustelujen osuus nousee. Puheen valta siis kasvaisi.

Kuten yllä olevasta voi päätellä, toivon että Espoon uusi piispa Tapio Luoma tarttuu rohkeasti ruoriin ja on valmis tuulettamaan hiippakuntavaltuuston toimintaa reilulla kädellä.

Kevään kirkko

Kirkolliskokousvaalit Espoon hiippakunnassa 2012

Tänään on avattu Kevään Kirkko Facebook-sivut. Kevään kirkko on vuoden 2012 kirkolliskokousvaaleihin (ja myös hiippakuntavaltuuston vaaleihin) valmistautuva valitsijayhdistys Espoon hiippakunnassa. Kevään Kirkko – ryhmä on ehdokaslista kirkolliskokouksen pappisedustajien ja maallikkoedustajien vaalissa.

Mistä on kysymys?

Kevät on lupaus uusista aluista, valon lisääntymisestä ja kylmän talven väistymisestä. Kirkossa kevät merkitsee evankeliumin etsimistä ja kuulemista sekä avoimuutta Hengen johdatukselle. Kirkon uudistus nousee perinteen kunnioittamisesta, halusta katsoa avoimin silmin ympärille ja ottaa todesta elämän kysymykset.

Suomessa ev.lut. kirkko elää suurten muutosten keskellä. Keskustelu naisen asemasta ja seksuaalisten vähemmistöryhmien kysymykset ovat jo ehkä ohittaneet kärkevimmät vaiheensa ja syrjimisen aika menettänyt otteensa. Nyt on aika suunnata katse suuriin
peruskysymyksiin: Miten sanoma armosta, synnistä ja rakkaudesta on totta Suomessa nyt? Miten kirkko löytää uuden, kokonaisvaltaisen ja kaikkia koskettavan vastuun heikommista ja uhatuimmista jäsenistään? Miten vastataan kirkon suuriin tuleviin hallinnollisiin kysymyksiin seurakuntien rakenteesta ja talouden muutoksista?

Suuntaamme vaaleissa kohti kirkkoa,

– joka on avoin muutoksille, ydinsanoman ajankohtaiselle tulkinnalle ja tuoreelle hengellisyydelle

– joka on avaran kansankirkollinen

– jossa on tilaa erilaisille kristityille syrjimättä ketään

– joka tuntee vastuunsa lähimmäisistä ja koko luomakunnasta

– jonka hallinto ja päätöksenteko on avointa ja demokraattista

Kirkolliskokousedustajien ja hiippakuntavaltuuston jäsenten vaalit järjestetään 13.2.2012. Vaaleissa seurakuntien luottamushenkilöt valitsevat maallikkoedustajat ja papit valitsevat
pappisedustajat kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoihin. Espoon hiippakunnasta
kirkolliskokoukseen valitaan 6 maallikkoa ja 4 pappia.

Kevään kirkko
-valitsijayhdistykseen ovat tervetulleita maallikot ja papit kaikista Espoon hiippakunnan seurakunnista. Jos haluat olla mukana toimimassa avoimemman ja avaramman kirkon puolesta, ota rohkeasti yhteyttä:

Pappisedustajien vaali:
Kari Latvus, kari.latvus[at]helsinki.fi . Työryhmässä mukana Päivi Linnoinen, Sini Hulmi ja Panu Pihkala.

Maallikkojäsenten vaali:
Minna Kaartinen-Koutaniemi,  minna.kaartinen-koutaniemi[at]helsinki.fi.  Työryhmässä mukana muiden muassa Markku Jalava, Tuula Huuhtanen, Sanna-Maaria Tornivaara ja Signe Jauhiainen.

Tervetuloa mukaan Kevään kirkkoon!

Espoon piispanvaali saa uuden ehdokkaan: Kalervo Salo

(voit antaa palautetta myös klikkaamalla yllä tähtiä, kiitos)

Pitkään hiljaiseloa uinunut Espoon piispanvaali sai 11.8.2011 uuden käänteen, kun Leppävaaran seurakunnan kirkkoherra Kalervo Salo suostui ehdolle piispan virkaan. Salo on pitkän linjan pääkaupunkiseutulainen ja kolunnut hiippakuntaa sekä pappina että myös asessorina piispantarkastusten yhteydessä. Salo on pitkään ollut töissä myös piispainkokouksen valmistelijana.

Mielenkiintoisella tavalla historia näyttää toistavan itseään, sillä edellisellä kerralla oli Espoon hiippakunnan vaalissa Lapuan hiippakunnasta Simo Peura (tuolloin Kirkon Koulutuskeskuksen johtaja), joka otti vaalissa mittaa toisella kierrokselle tuomiorovasti Mikko Heikan kanssa. Jos muita ehdokkaita ei mukaan tule, niin tälläkin kertaa on vastakkain Lapuan hiippakunnan kasvatti ja paikkakunnan oma osaaja, jotka pääsevät suoraan finaalikierrokselle.

Salon suostuminen ehdolle poistaa Espoossa huolen siitä, että tulossa olisi ollut peräti outo vaali. Aiemmin ei ollut ehdolla yhtään oman hiippakunnan pappia ja ainoaksi ehdokkaaksi oli tarjolla tuontitavarana kirkkoherra Seinäjoelta, Tapio Luoma. Yleensä pappispulaa on koettu Pohjois- ja Itä-Suomessa. Nyt piispaehdokaspulasta kärsi metropolialue.