Yhteinen palaute EK103 luentojen oppimispäiväkirjoista

 

Kari Latvus
12.4.2011

Oppimispäiväkirjat on nyt arvioitu ja tulos (asteikko: hyväksytty-hylätty) on nähtävissä 3.kerroksen ilmoitustaululla. Olen jokaiseen työhön antanut lisäksi lyhyen sanallisen palautteen. Toisinaan kyse on vain pari-kolme sanaa, joskus jotain muutakin. Valitettavasti suuren opiskelijamäärän takia palautteet eivät ole kovin henkilökohtaisia tai tarkkoja.

Jos haluat vielä kommentoida, niin voit jättää tähän blogiin kommentin tai lähettää sähköpostia.

Oman työsi voit hakea samasta laatikosta, jonne sen palautit (3. krs).

Valtaosa teksteistä oli hyvin kirjoitettuja ja täytti hyvin tehtävälle asetetut tavoitteet. Joukkoon mahtuu muutama hylätty suoritus (jos arvio on ”hylätty”, niin kirjoita UUSI oppimispäiväkirja ja tuo se LOKEROONI 3krs). Työhön lisätyt sanat antavat osviittaa onnistumisen määrästä.

Oikein hyvin:  analyyttinen ja jäsentynyt analyysi, sisällöt hyvin kuvattu; mukana on sekä omaa päättelyä, itse-analyysi, ja sisällöt kuvattu riittävän detaljoidusti

Hyvä työ: sisällöt selkeät/keskeiset sisällöt hyvin

Puutteellinen, mutta hyväksyttävä: hyväksytään nihkeästi, koska jokin osa-alue puuttui (Emo, luentojen sisällön kuvaus yms); tai työ on osin ylimalkainen

Hylätty: tehtävässä ei vastata annettuun tehtävään (kuvaa luentojen ja EMO sisältöä ja arvioi omaa oppimista); työ on erittäin yleisellä tasolla ja vain niukasti kuvaa sisältöjä

En ole arvioinut kenenkään kohdalla kirjoittajan omaan uskonvakaumukseen liittyviä asioita vaan sitä, kuinka hyvin työssä kuvataan luennoilla ja EMOssa kuvattua eksegeettisen analyysin tekemistä, eksegeettisiä metodeja ja tulkinnan kysymyksiä.

Tutkimuksen objektiivisuudesta vielä varmuuden vuoksi muutama ajatus, vaikka luulen kyllä tämän jo toistaneeni usein: humanistinen tutkimus, siis myös teologia, ei ole koskaan objektiivista, eikä sitä voi itsestään väittää. Tutkimuksen tehtävänä on luoda käytettävissä olevilla metodeilla paras tulos tietystä tutkimusaineistosta. Tulos on siis parhaiten perusteltu teoreettinen jäsennys näillä reunaehdoilla. Tutkimuksen luonteeseen kuuluu, että se alistetaan muiden tutkijoiden testiin (inter-subjektiivinen testi). Tutkimus tulos ei ole siis totuus, historiallinen totuus tai objektiivinen totuus. Se on paras tieteellinen selitys asioille ja tieteen luonteeseen kuuluu, että asioille on usein muitakin tulkintoja. Osa asioista on varsin selkeitä ja tulokset vakiintuneita (esim. Markuksen evankeliumin jakeet 16:9-20 tai Pentateukin Pappiskirjan traditiopiiriin kuuluvien tekstien sisältö). Toisaalta osa tutkimustuloksista on edelleen kiisteltyjä (esim.  Jahvistin tekstien sisältö ja ajoitus tai Korinttilaiskirjeiden yhtenäisyys). Olennaista on nähdä tämä: mitkä ovat keskeiset teksteistä nousevat perustelut ja oppia ymmärtämään kunkin esitetyn tutkimuksen lähtökohtia ja näkemään sen vahvuudet ja heikkoudet. Näin tutkimustulokset saavat mittakaavan ja kiinnittyvät selkeisiin perusteisiin.

Tehtävä tuli saada mahtumaan kahteen sivuun (mikä oli haastavaa). Samalla tuli kuitenkin olla myös riittävän yksityiskohtainen, että eri luentojen teemat tulivat kattavasti esiin. Kuten lukuisat tekstit osoittivat, on tämä mahdollista. Tiivis ja napakka teksti voi lyhyestikin tuoda esiin olennaisia pääpiirteitä ja jäsentää esimerkkeinä joitakin yksityiskohtia.

Oppimispäiväkirjoissa suurin vaihtelu oli EMOn sisältöjen kuvaamisessa.

Vielä muutama yksikohta:

– pari kysymystä kohdistui siihen, onko Raamatun lukeminen leipäjonosssa tieteellistä tutkimusta. Ei välttämättä. Kyse voi olla muustakin, vaikka saarnan valmistuksesta. Jos omaa tutkijan positioitaan haluaa ottaa mukaan tutkimukseen niin vastaavia kokemuksia voi jäsentää kirjoittamalla (kenttäpäiväkirja) ja kirjoituksia analysoida. Tällöin on siis käytännössä modernin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kenttätutkimuksen metodiikka

– intertekstuaalisuus ja interkontekstuaalisuus ovat eri asioita

Kiitos,

oli suuri ilo pitää EK 103 peruskurssiluennot sekä lukea oppimispäiväkirjat. Rakastakaa Raamattua enemmän kuin omaa tulkintaanne siitä!

Kari

Mainokset

Bibliobloggaus – eksegetiikkaa blogeissa

SBL Atlanta 22.11.2010

Yksi mielenkiintoisimmista osioista Atlantassa parhaillaan pidettävässä SBL-konferenssissa (Society of Biblical Literature, Annual Meeting 2010) oli ”SBL Blogger and Online Publication Section”. Teemana oli ”bibliobloggaus”: Raamatun tutkimukseen kohdistuvien blogien pitäminen. Viisi erinomaista puolentunnin esitystä, napakat keskustelut ja käsin kosketeltavan tiivis, jopa intohimoinen analyysi raamatuntutkimusblogien historiasta, kehityksestä ja nykytilasta.

Aluksi on kyllä todettava, että Suomessa ollaan tästä junasta pahasti jäljessä, koska kielialue on suppea ja erityisesti uuden tekniikan haltuunotossa on näkyvissä selvä viive. Bibliobloggaus on saamassa englanninkielisellä alueella ulottuvuuksia, joista emme ole tietoisia. Facebook, Twitter ja muut uudet välineet ovat kovassa kurssissa.

Termi bibliobloggaus on tosin hankala, koska myös monet kirjastoalan blogistit ovat käyttäneet sitä itsestään. Käsite on kuitenkin jäänyt elämään raamatuntutkijoiden joukossa ja raamattublogistien määrä kasvaa. Alalle etsitään laatukriteerejä ja myös hyväksyntää: tieteellisesti laadukas blogijulkaiseminen halutaan saada osaksi meritoitumista siinbä missä muukin julkaiseminen.

Bloggaamisen motiivina ei ole raha (kukaan ei maksa raamatuntutkimuksen julkaisemisesta netissä), julkisuuden tai maineen tavoittelu. Bloggaamisen taustalla on yleensä kirjoittamisen intohimo, joka jo itsessään tarjoaa suuren tyydytyksen. Blogien synnyttämät keskustelut ja niistä oppiminen on bonusta.

Havaintoni yllätti: viisi miestä piti esitelmän, viittasi useimmin miesten blogeihin ja runsaslukuinen kuulijakunta koostui lähes pelkästään miehistä. Naisbibliobloggareitakin kuulemma on (tarkistin asian esitelmöitsijöiltä), mutta selvästi vähemmän.

Hyvän kuvan nykytilanteesta saa tutustumalla päivän esitelmien blogeihin. Osa tänään pidetyistä esitelmistä on jo blogeissa luettavissa: klikkaa kyseistä nimeä tai tekstiä. Erityisesti suosittelen tutustumaan James Davilan kuvaukseen bibliobloggauksen historiasta ja nykytilasta. Kaikki teksti löytynevät pikapuoliin netistä myös googlaamalla. Blogien linkeistä tavoittaa lukuisia alaan liittyviä sivustoja ja lisää blogeja.

James Davila, University of St. Andrews-Scotland: What Just Happened:  The rise of “biblioblogging” in the first decade of the twenty-first century.  (blogi: PaleoJudaica.com)

Christian Brady, Pennsylvania State University University Park: Online Biblical Studies: Past, Present, Promise, and Peril (blogi: Targuman)

Michael Barber, John Paul the Great Catholic University: Weblogs and the Academy: The Benefits and Challenges of Biblioblogging (blogi: The Sacred Page)

James McGrath, Butler University: The Blogging Revolution: New Technologies and their Impact on How we do Scholarship (blogi: Exploring Our Matrix)

 Robert R. Cargill, University of California, Los Angeles: Instruction, Research, and the Future of Online Educational Technologies (blogi: Excavator)

Raamattukeskustelun kuuma vuosikymmen: 1980-luku

 

(Raamatusta: osa 5)

Viipyilevä sarjani Raamatun luonteesta, alkuperästä ja raamattukäsityksestä ottaa tällä kertaa vauhtia kolmen vuosikymmenen takaa. Sammeli Juntusen uusi kirja Kirkon raamattuteologiasta ja sen puutteesta (Kirjapaja 2010) nimittäin toi elävästi esiin 1980-luvun ja nosti Heikki Räisäsen tuotannon erityiseen merkitykseen. Juntunen tulkitsee sen kautta jopa seurakuntalehtien hartauskirjoituksia – tässä Juntunen ampuu kohtuuttoman lyhytpiippuisella aseella ja tulos on sen mukainen. Ajatus sai kuitenkin minut liikkeelle ja pohtimaan 1980-luvun merkitystä raamattukeskusteluun.

On yksi asia, jossa Juntunen antaa suoraa kiitosta Räisäsen työlle. Kysymys on pienestä kirjasta vuodelta 1981 Miten ymmärrän Raamattua oikein? Historiallisen ja epähistoriallisen raamatunselityksen vertailua (Kirjapaja). Tähän liittyen Juntunen toteaa Räisäsen osoittaneen fundamentalismin mahdottomuuden ja itsekin ottaa kielteisen kannan sanainspiraatioon.

Oma muistikuvani kirjan julkistamista edeltäneistä raamattukeskusteluista ja kirjan julkistamisesta on samansuuntainen. Se oli painava puheenvuoro, joka vei sitä edeltäneiden parin vuoden keskustelun mennessään ja myös muutti sen luonnetta. Ehkä kukaan tuon ajan muista keskustelijoista ei halunnut vakavasti enää haastaa Räisästä teemasta.  Ainoat vastineet ilmestyivät kirja-arvioina (konservatiiveista mm. Erkki Ranta, Eero Junkkaala ja Pekka Eskelinen).  Kai Peltonen kuvaa mainiosti teoksen merkityksestä Tulkinnan kehällä -kirjassa(1992)  ja antaa osuvan kuvauksen värikkäästä keskustelusta liki kolmen vuosikymmenen takaisista vaiheista.

Informatiivisuudessaan ja selkeässä tyylissä tuo teos jäänee suomalaisen raamattukeskustelun kärkipaikoille – olipa kirjan sisällöstä mitä mieltä tahansa. Jokaisen joka Suomessa haluaa keskustella Raamatun erehtymättömyydestä tai sana-inspiraatiosta, on syytä lukea teos Miten ymmärrän Raamattua oikein?  Kirja on edelleen ajankohtainen.

Sisällöstä vain sen verran, että kirja on fundamentalismin fileerausta alusta loppuun.

***

 

Jo mainitussa kirjassa Heikki Räisänen ilmaisi loppuluvussa halunsa luopua ”ilmoitus” käsitteestä ja puhua mieluummin ”uskon todistuksesta”.  Myöhemmät artikkelikokoelmat (mm. Raamattunäkemystä etsimässä ja Tuhat ja yksi tulkintaa) valottivat keskustelu monelta taholta. Ja kuka ei muistaisi kahden tutkimusprofessorin Tuomo Mannermaan ja Heikki Räisäsen pitkää debattia Teologisessa aikakauskirjassa raamattuteologiasta teemalla ”katedraali vai kiviraunio”. Kysymys oli siitä, onko Raamattu ja erityisesti Uusi testamentti jäntevä rakennelma vai erilaisten rakennelmien summa, kuin sarja pikkukappeleita. Uskomaton sarja pitkiä, petiitillä painettuja artikkeleita: pieni fontti ja olematon rivinväli, tarkoitettu siis vain asiaan vihkiytyneille.

1980-luvun raamattukeskusteluun mahtuivat mukaan myös piispojen, systemaatikkojen ja eksegeettien käymät keskustelut. Lukuisat esitelmät, tiukatkin keskustelut, mutta myös yhteisten näkökulmien etsiminen sulattivat monia jännitteitä, jotka vielä 1980-luvun alussa olivat jakamassa mielipiteitä niin voimakkaasti, että äärisuunnat havittelivat omaa, konservatiivista pappiskoulutusta Norjan mallin mukaan.  Suomen teologisen instituutin (STI) perustaminen oli aikanaan seurausta samoista tarpeista.

Arkkipiispa John Vikströmin merkitys keskusteluiden ylläpitäjänä ja avaajana oli erittäin suuri. Vikström ei julkaissut kovin runsaasti teemaan liittyviä kirjoituksia, mutta antoi merkittävän panoksen kokoamalla heikosti kommunikoivat osapuolet yhteisen pöydän ääreen keskusteluihin.

Asian kannalta keskeistä oli myös se, että Kirkon koulutuskeskukseen (KK)  perustettiin raamattuteologian kouluttajan toimi ja hermeneutiikan kurssi tuli pakolliseksi osaksi pastoraalikoulutusta. Tämä on taannut väylän asioiden prosessointiin ja eksegetiikan tulosten jäsentämiseen kirkon työssä. Kirkolla on siis ollut pitkään aktiivista raamattuteologian harjoitusta, vaikka arkinen koulutus ei kovin usein otsikkoihin pääsekään.

***

 

Entä mitä jäi käteen raamattukeskustelun kuumasta vuosikymmenestä, 1980-luvusta? Vuosikymmen merkitsi selvää päätöstä fundamentalismiin ja tiukkaan sanainspiraatio-oppiin nojaavalle Raamatun erehtymättömyyspuheelle. Sen perustelu osoittautui heikoksi ja virheelliseksi. Raamattu oli yksinkertaisesta toisenlainen. Raamatun tueksi luodut sloganit (esim: Arkeologia todistaa Raamatun erehtymättömyyden) olivat paikoin olleet jopa selvän valheellisia, vaikka varmaan muotoiltu hyvässä uskossa. Tämä osaltaan osoitti, että hyvä usko ei kuitenkaan korvannut puutteellista tietoa.

Merkittävät ansiot osuvat alueelle, jossa vanhaa purettiin.  Entä mitä nousi tilalle? Tämä on ehkä 80-luvun dilemma, sillä millään taholla keskustelussa ei osattu kiteyttää selkeästi ja jäsentyneesti sitä, mitä uusi ja vähemmän strukturoitunut, mutta silti kokonaisuuden muodostava Raamattu merkitsi. Ehkä 1980-luvun perua on vieläkin jäsentymätön Raamattu-käsitys, joka myös kuplii esiin Juntusen kirjassa. Vaikka vierastan Juntusen ratkaisuja, niin hänen kysymyksensä on aiheellinen. Keneltä saa lyhyen, asianmukaisen ja osuvan vastauksen kysymykseen: mikä on Raamattu luterilaisen kirkon näkökulmasta?

***

Mitä on Jumalan ilmoitus? Vai onko parempi puhua uskon todistuksesta? Näihin kysymyksiin haen vastausta ensi kerralla, kun kysyn että miten Raamatun syntyhistoria auttaa raamattukäsityksen jäsentämisessä. Sitä seuraa myös kysymys: mitä tarkoittaa ilmaus Jumalan Sana/sana?