Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Raamatuntulkinnan lähtökohtia

with one comment


 

Raamatun ymmärtämisen vaikeudesta – esimerkkinä Foibe

6.12.2009 | Kari Latvus (Kotimaa24)

Raamattu on kristillisen uskon kulmakivi. Se ei ole ainoa historiallinen lähde, joka kuvaa juutalaisuuden ja kristinuskon varhaisimpia vaiheita, mutta on eittämättä tärkein. Luterilaiselle kirkolle se on myös kirkkolain mukaan keskeinen opin perusta. Saman lain mukaan luterilaisuudelle Raamattu ei kuitenkaan ole ”opin ja elämän ohje” kuten usein virheellisesti väitetään.

Kuinka ymmärtää se, mitä Raamatun kirjoittajat kirjoituksissaan omana aikanaan sanoivat ja miten soveltaa se nykyaikaan?

Moni toivoisi, että Raamattu voitaisiin vain lukea sellaisenaan, ilman tulkintaa, ilman tutkimusta. Kyse on kuitenkin toteutumattomasta illuusiosta, joka ei ole mahdollista toteuttaa. Kaikki, mikä liittyy kieleen, on aina väistämättä monitulkintaista: kieli ja teksti eivät ole matematiikkaa. Kun lisäksi puhutaan tekstin merkityksestä, niin sen edellytyksenä on aina vuorovaikutus merkeistä paperilla ja lukijan käsityksestä – siis kirjosta erilaisia ”ymmärryksiä”. Jokainen käännös on jo sinällään tulkintaa, olipa se dynaaminen tai kielen rakeita säilyttävä formaali käännös.

Jokainen tuo mukaan lukemiseen oman päänsä, persoonansa ja sosiaalisen maailmansa. Historia on näyttänyt, että pelkkä luottamus hengen johdatukseen ja suuren valaistuksen etsiminen on usein johtanut äärimmäiseen mielivaltaan. Historiasta voisi poimia Thomas Münzerin, lähihistoriasta David Koreshin.

Lukijaan liittyvistä sidoksista ei ole vapaa kukaan, ei sen enempää pelkkää hengen johdatusta etsivä rukoilija kuin akateemisessa tutkijakammiossa tekstiä lukeva tutkijakaan. Tutkimus on jopa vimmaisesti yrittänyt eliminoida ja unohtaa tutkijan oman persoonan, mutta tekijä on silloinkin yleensä tihkunut mukaan riveille ja rivien väliin.

Yleisesti kirkossa vahvistettu käsitys on, että tarvitsemme tätä kaikkea: rukousta, tutkimusta ja valmiutta myöntää omien tulkintojen suhteellisuus (on siis avoimen kritiikin paikka).

                                      *  *  *

Esimerkiksi käy pieni katkelma Paavalin tekstistä, maininta Foibesta Room. 16:1-2 (kannattaa lukea eri käännöksistä). Mainio ja ajantasalla oleva johdatus teemaan on J.C. Cambell, Phoebe: Patron and Emissary. Liturgical Press 2009.

Foibesta tiedämme neljä mainintaa: 1) Foibe on Paavalin luottohenkilö ja luvun Room. 16 nimilistan kärjessä olevana hänellä on ollut erityinen suhde kirjeeseen (ehkä kuriiri joko koko Roomalaiskirjeelle tai vain luvulle 16), 2) hän on lämpimästi sisareksi tituleerattu (osa kristittyjen ”perhettä”), mutta koska miestä ei mainita, niin ehkä on kyse leskestä, 3) Foibe nimetään”diakoniksi” (diakonos) ja 4) kuvataan kreikan sanalla ”prostatis” (käännetty sanalla ”tuki”, ”apu”).

Parin tai ehkä useammankin vuosisadan aikana Foibe on luettu sosiaaliseksi apulaiseksi, eräänlaiseksi diakoniatyöntekijäksi. Joskus Foibe kuvattiin jopa ilmauksella ”diakonissa”.  Tällainen käsitys sopi vallinneeseen kuvaan naisesta ja diakoniatyöntekijästä.

Viimeisten vuosikymmenien tutkimus on nostanut esiin useita toiseen suuntaan viittaavia seikkoja. Sana prostatis tarkoittaa mesenaattia, talouden ja sosiaalisen vaikuttamisen merkkihenkilöä – ajatus jota ei aiemmin oikein haluttu liittää naiseen. Vastaavalla tavalla ilmaus diakonos on opittu liittämään nykyisin seurakunnan vaikutusvaltaisiin johtohenkilöihin.

Kun näihin tietoihin ynnätään Foiben asema luvun 16 alussa, niin kuva monia palvelevasta piiasta on kääntynyt varakkaaksi matroonaksi, Kenkrean seurakunnan tukihenkilöksi, yhdeksi alkukristillisyyden voimanaiseksi.

Meillä ei ole vieläkään totuutta Foibesta, mutta käyttämällä tekstin vihjeet, olemalla kriittisiä ja tiedostavia lähtökohdillemme olemme ehkä päässeet vähän lähemmäs todellista kuvaa Foibesta.

Raamatun lukemisen helppous – ja sen rajat

12.12.2009 | Kari Latvus (Kotimaa24)

Raamattu on kirjoitettu toisenlaisessa kulttuurissa kuin missä nyt elämme. Raamattu on kirjoitettu eri kielellä kuin mitä me puhumme. Raamatun ja meidän välillämme vallitsee ajan, kielen, kulttuurien luoma kuilu, joka estää kuvittelemasta, että Raamattu olisi kirjoitettu meille. Perehtyminen Raamatun tieteelliseen tutkimukseen vain selventää ja vahvistaa tämän kuilun olemassaolon.

Tästä huolimatta Raamatun ytimessä olevan kertomuksen armosta ja lähimmäisen rakkaudesta, evankeliumista ja laista, uskosta ja rakkaudesta voi ymmärtää jokainen lukutaitoinen ihminen.  Raamatun ydinsanoman tavoittaakseen keskeiset apuvälineet ovat tekstin sisälukutaito, suhteellisuudentaju, kyky samastua toisen ihmisen tilanteeseen ja oman elämän kontekstin liittäminen Raamattuun.  Evankeliumien – erityisesti Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan (synoptikkojen) – opetuspuheet, kertomukset ja varsinkin Jeesuksen vertaukset antavat perustan, jonka hahmottamiseen ei vaadita käsitystä Israelin kansan historiasta, Paavalin käsitteellisestä teologiasta tai kristinuskon varhaisina vuosisatoina muodostuneesta opista. Evankeliumin ydin on yksinkertainen ja elämää kannattava, vaikka muuta oppirakennelmaa ei jaksaisi ymmärtääkään.

Kristinuskon ytimessä eivät ole järki ja teologia vaan armo ja lähimmäisenrakkaus.

                                       * * *

Yhden esimerkin arjen raamatuntulkinnasta tarjoaa Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologia. Raamatun kertomukset avattiin yhteisöjen arjessa, siinä sivussa puhuttiin politiikkaakin (joidenkin mielestä ihan liikaa) ja ilman erityistä tutkimustietoa tulkittiin Raamatun tekstejä. Yksilöiden mielivaltaisten tulkintojen apuna oli perusyhteisön tarjoama kriittinen keskustelu. Vapautuksen teologiaa täydensi kyllä myös pappien ja tutkijoiden luoma teoreettinen viitekehys. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kirjalliset dokumentit vapautuksen teologiasta keskittyvät yleensä vain tähän tasoon.

Toisen esimerkin dynaamisesta raamatuntulkinnasta tarjoaa bibliodraama. Siinä Raamatun tekstiä luetaan ryhmässä pienissä paloissa maistellen ja pohtien, eläytyen ja rooleja ottaen. Yleensä käytetään myös liikettä, toimintaa ja taidetta oman tulkinnan välineenä. Myös bibliodraamaa voi ja sitä kannattaa täydentää raamatuntutkimuksen antamalla tiedolla – tästä suomalainen bibliodraama onkin erityisesti tunnettu.

                                         * * *

Onko Raamatun ymmärtämisellä rajat? Mihin asti pääsemme hyvällä sisälukutaidolla? Vastaus kysymykseen riippuu varmaan paljolti siitä, kuinka kiinnostuneesta lukijasta on kyse ja kuinka laajasti haluaa lukea Raamattua kannesta kanteen. Jos jättää evankeliumit ja tarttuu Paavalin kirjeisiin (vaikka Roomalaiskirje tai kirjeet Korinttilaisille), niin tukiopetus on jo paikallaan.  Evankeliumi on transponoitu ihan uuteen sävellajiin ja käsitteellisyys on kasvanut.

 Ja jos avaa vaikkapa Mooseksen kirjat koorahilaisten kapinasta kertovan luvun kohdalta (4. Moos. 16), niin lukija lienee jo ihan ymmällään. Miksi poloiset demokratia-aktivistit, jotka vetosivat Jumalan olevan läsnä kansan keskellään, tuli syöstä elävältä tuonelaan? Hurjaa kertomusta ei voi enää ymmärtää pelkästään vertaisopintoryhmän tuella vaan avuksi tarvitaan jo tutkimuksen tietoja: kyse ei ole oikeasta historian tapahtumasta vaan menneeseen historiaan projisoidusta kertomuksesta. Kyse lienee Israelin kansan sisäisestä johtotaistelusta, jota ei tule soveltaa missään tapauksessa esimerkiksi oman seurakunnan työhön. Omassa väitöskirjassani päädyin siihen, että kyse on vertauskuviin verhotusta pakkosiirtolaisuuden jälkeisestä valtataistelusta, jossa vallassa olevien johtajien kritiikki torjutaan tyystin.

Tai miten suhtautua Joosuan kirjassa kuvattuun veriseen valloituskertomukseen, jossa pahaa-aavistamaton alkuperäisväestö tapetaan kansanmurhaa muistuttavalla tavalla? Tässä kohdin on suhteellisuudentaju tarpeen: tämä ei kelpaa malliksi ihmisten väliseen toimintaan. Tutkimus taas lieventää tuskaa sillä, että kyseiset kertomukset olivat ilmeisesti enemmän ahdingossa olevan kansan uhoa kuin oikeasti aiheutettua tuhoa.

                                        * * *

Raamattu on siis sekä helppo että vaikea kirjakokoelma. Luterilaisuudessa on toisinaan uskottu, että Raamattu yksi riittää (sola scriptura – yksin Raamattu). Tosiasiassa Raamattu ei ole ollut koskaan, eikä missään tulkinnan ainoa määräävä seikka (siis: scriptura numquam sola – Raamattu ei ole koskaan yksin). Seurassa on aina tulkitsija itse ja tämän mukana tuleva teologisten ja sosiaalisten viitekehysten verkko.

Written by latvus

21.3.2010 klo 13.43

Yksi vastaus

Subscribe to comments with RSS.

  1. No tässä pitää huomtata, että että Luoja on vanhurskas ja silloin aina tekee oikein ja me ihmiset pyrimme aina esitämään Luojalle meidän oman version parempana kuinmitä Luoja meille tarjoaa Sanassa

    Jali Karjalainen

    18.8.2017 at 6.04


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: