Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

John N. Collins -debatti

leave a comment »


 

Vuoden 2009 kirjoituksia liittyen John N. Collinsin vierailuun.

 

Kotimaa24 2.10.2009

Vuoden vierailija: John N. Collins

Ensimmäinen vaikutelmani John N. Collinsin tutkimustuloksista (Diakonia. Re-interpreting the Ancient Sources, 1990) hahmottui joskus 1990-luvun puolen välin paikkeilla. Tuolloin käsitin, että Collinsin mukaan kreikan sanoilla diakonia/diakonos/diakoneo tarkoitettiin lähinnä viestinviejää tai lähettilästä. Käsitys tuntui oudolta, sillä monissa kohdin perinteinen sana ”palvelija” oli ihan käypä käännös. Pidin silloin Collinsin ajatuksia vähän yliampuvina, mutta kreikankielisten sanojen tarkastelu osoitti, että esitetyissä ajatuksissa oli löydetty jotakin tärkeää tai että ainakin kysymykset olivat oikeita, vaikka en allekirjoittaisikaan tuloksia.

Toisen ja paljon inspiroivamman lähtökohdan tarjosi Collinsin vuonna 2002 julkaistu kirja Deacons and the Church. Lyhyempi, populaarimpi ja iskevämpi ilmaisun muoto nosti tietoisuuteeni uusia kysymyksiä. Huomasin myös entistä selvemmin, että monissa Uuden testamentin teksteissä diakonia-sanasto saattoi viitata palvelemiseen tai valtuutukseen, mutta kumpikaan ei liittynyt sosiaalis-karitatiiviseen sisältöön. Anni Hentschelin väitös Diakonia im Neuen Testament – perinpohjaisen saksalainen ja tarkka eksegeettinen analyysi – naulasi teesin vain syvemmälle puuhun.

Kolmas näkökulma Collinsiin syntyi, kun elokuussa 2009 isännöin hänen Suomen vierailuaan. Liki viikon vierailuun mahtui kaksi luentoa, työpaja diakonia-teksteistä ja lukemattomia keskusteluja. Mitä uutta Collinsista tuli esille? Esiin nousi monivaiheinen elämäntarina, katolisen kirkon antama pappeus ja ero papin virasta, työ koulussa ja osa-aikainen työ yliopistossa sekä jatkuva intohimo Raamatun tutkimukseen. Collinsin pääteos hyväksyttiin Englannissa väitöskirjana korkeimmalla arvosanalla vuonna 1976, mutta julkaistiin vasta 1990, kun teos oli leipätyön ohessa muokattu kustantajan toiveitten mukaisesti lukijaystävällisempään muotoon. Mietin muutamaan kertaan sitä, että miltä mahtoi tuntua, kun teki merkittävän tutkimuksellisen läpimurron, väitöksen hyväksymisen jälkeen kesti 16 vuotta julkaista työ ja sen jälkeen vielä syntyy vuosikymmenen hiljaisuus. Monen luulisi turhautuvan tai kehittävän salaliittoteorioita.

Vuosikymmenen hiljaisuuteen löytyy muutama hyvä selitys. Ensinnäkin nykytutkimukselle on tyypillistä klikkiytyminen ja pysyminen tutkimuskonventioissa. Collins itse – eivätkä muutkaan – osanneet tai halunneet ”myydä” tulosta eteenpäin. Tieteen teko ilman tieteen tehokasta markkinointia, oli huono yhdistelmä. Toinen selitys vastakaiun puutteeseen on siinä, että vuoden 1990 kirjasta puuttuu tulosten esittely. Yksittäiset luvut analysoivat hyvin tekstejä, mutta avoimeksi jää se, mitä on yhteenveto ja lopputulos. Jälkisanat eivät paikkaa synteesin esittelyä. Kolmanneksi on ilmeistä, että Collinsin tulokset eivät olleet mieluisia millekään taholle ja ne olisi mieluiten unohdettu.

Onko siis kaiken jälkeen yllätys, että kun kansainvälinen keskustelukin on vihdoin (erityisesti Deacons kirjan jälkeen) vilkastunut, Collins puolustaa usein tuloksiaan hiukan terrierimäisesti. Ehkä myös työ koulussa on lyönyt leimansa tutkijaan.

Ovatko Collinsin tulokset pitäviä? Ehdottaman oikeita ja taatusti tärkeitä ovat hänen tekemänsä kysymykset ja havainnot Uuden testamentin teksteistä. Samoin olen taipuvainen ajattelemaan, että Collinsin perustelu on vahva, kun hän sanoo, että Uuden testamentin teksteissä diakonia-sanoilla ei ole itsessään erityistä karitatiivista sisältöä.  Eivätkä varhaiskirkon diakonit olleet kirkon erityisiä sosiaalis-karitatiivisia toimijoita. Sitä vastoin en usko Collinsia siinä, että moderni diakonia-käsitteistö olisi syntynyt vasta 1800-luvulla. Termien väärinkäsityksen historiassa kunniapaikka kuuluu tänä vuonna 500-vuotisjuhliaan viettävälle Jean Calvinille. Calvin tulkitsi 1536 varhaiskirkon diakonit sosiaalis-karitatiivisiksi kirkon viran haltijoiksi ja halusi palauttaa ”raamatullisen” diakonian viran. En ole tosin vakuuttunut siitä, että tämä viimeksi mainittu tutkimustulos ilahduttaa suuremmin sen enempää diakoniaväkeä kuin diakonian tutkimustakaan, mutta monella tapaa se tekee historiallisesta kehityskulusta ymmärrettävämmän.

 

Kotimaa 6.10.2009

Ampuiko diakonian tutkimus omaan jalkaansa? –selvitys julkistettu

Olli Seppälä uumoili edellisen blogini kommentissaan, että diakonia on tällä hetkellä kirkossa tabu yli muiden ja sen perusteisiin kajoaminen on suurempi virhe kuin Jumalan kieltäminen. Pyyteetön puutteessa olevan auttaminen kun on se osa kristillistä uskoa, joka yhdessä lapsi- ja nuorisotyön kanssa pitää kirkon imagon kunnossa ja estää kassavirran romahduksen. Onko siis mitään mieltä esitellä uusimpia tutkimustuloksia, jotka yksiselitteisesti viittaavat siihen, että perinteistä käsitystä diakonian alkuperästä, käsitteistä, olemuksesta ja perusteista on tarkistettava? Miksi siis ampua omaan jalkaan?

Hevosmiesten tietotoimiston raportti yhdessä Tekniikan maailman Palvelu-liitteen tekemän selvityksen kanssa on paljastanut asian taustasta merkittäviä lisäseikkoja:

Vastaus 1a: kyseessä on salaliitto, pappien juoni (jota KMS tai RAY ei ole kuitenkaan rahoittanut). Suunnitelman mukaan on ilmeistä, että Collins tilattiin Suomeen kaatamaan diakonaatti-uudistus. Tekeillä ollut uudistus uhkasi papiston valtaa ja olisi johtanut aikanaan keskeisten valtarakenteiden uuteen jakoon. Jossakin vaiheessa diakonaatin edustajat olisivat päässeet äänestämään piispoista ja kirkolliskokouspaikoista ja tällä olisi jo ollut arvaamattomia seurauksia. Liittoutuessaan muiden vähäväkisten eli nuoremman papiston ja kanttorien kanssa diakonaattiin kuuluvat saattaisivat vaatia vallan ja toiminnan voimavarojen uusjakoa. Tämän uhkan torjumiseksi tarvittiin tutkija, joka sekoittaa pakkaa niin, että kukaan ei tiedä, mitä pitäisi päättää, ja koko hanke raukeaa vuosikymmeneksi tai kokonaan.

Vastaus 1b: kyseessä on kylläkin salaliitto, mutta mittakaava on oletettua suurempi. Vaikka Collins on katolisen kirkon pappisvirasta eronnut ja perheen perustanut mies, niin hän on kuitenkin kaksoisagentti, jonka jäljet viittaavat ehkä Opus Dein suuntaan. Teoriaa tukee se, että nykyinen paavi Benedictus tunsi Collinsin työn ollessaan kardinaalina ja käytti sitä jo ennen teoksen julkaisemista. Katolisen kirkon näkökulmasta kaksoisagentti Collins on palkattu torjumaan naisten pääsy pappisvirkaan. Pysyvän karitatiivisen diakonin viran eteneminen tarjoaa nimittäin portin naisille papistoon ja salaliiton tarkoituksena on tukkia naarasporsailta reikä.

Vastaus 2: kyse ei ole ehkä kuitenkaan salaliitosta vaan vain liian suurista tutkijan egoista. Kyse on siis tutkijoiden hörhöilystä, jolla etsitään julkisuutta. Käsityksen mukaan Collinsin teesi on itse asiassa ihan metsästä ja pelkkää huuta ja haata. Todellisuudessa jokainen savolaisten katkismuksen ostanut ja hetken taskussaan pitänyt tajuaa, että jos Uudessa testamentissa on sana diakonia niin monessa kohdassa kuin on, niin kyllähän diakonian raamatulliset juuret ovat kohdallaan. Tutkijat vain etsivät suurempia myyntilukuja kirjoilleen, kun esittävät näin päättömiä väitteitä.

Vastaus 3: Kolmannen käsityksen mukaan tutkijat ovat itse asiassa pelastamassa diakoniaa ja kirkon raamatuntulkintaa suuremmalta erehdykseltä. Jos tällä hetkellä laskutavasta riippuen todetaan kirkon erehtyneen pahemman kerran raamatuntulkinnassa 150 vuoden ajan (Collins) tai olleen harhassa peräti 500 vuotta (Latvus), niin asian paljastaminen tässä vaiheessa voidaan laskea kirkon ees-taas-aikakäsityksen tarjoaman marginaalin piiriin. Kysehän ei ole oikeasti edes merkittävästä väärässäoloajasta vaan vain kirkollisesta harkinta-ajan loppumisesta. Tosi tyhmää olisi huomata tällainen erhe vasta 750 vuoden päästä.

Vastaus 4: laukaus on tähdätty ja osunut vain diakoniatyön astraalivarpaaseen. Tämän kaikkein epäuskottavimman selityksen mukaan diakonian tutkimus ei lopultakaan ampunut omaan jalkaansa vaan vain sen tiimoilla liehuvaan astraalivarpaaseen. Tutkimuksen tavoitteena ei siis muka ollutkaan tähdätä ja tappaa itse köyhäinapua vaan pelkästään paljastaa asiaan liitettyjä vääriä perusteluja. Hyvän asian pehmoinen tai väärä perustelu olisi puolivillainen ratkaisu.

Lopulliset ja ehdottoman oikeat tiedot sekä tarkistettu Uuden testamentin käännös on saatavilla kaikista hyvin varustetuista HTT:n myymälöistä. Uskoo ken tahtoo.

 

Kotimaa 11.10.2009

Calvin – diakonian viran suojeluspyhimys?

Luterilaisesta näkökulmasta 1500-luvun reformaatio oli suuri Jumalan johdatus ja Martti Luther armoitettu Jumalan ruoska, joka sivalsi tarkalla silmällä ja vakaalla kädellä vankkureita kohti kristinuskon ydinpolkuja. 1500-luvun murros ei ollut pelkästään uuden evankelisen uskon etsimistä vaan koski kaikkia elämän alueita ja myös köyhäinapua. Perinteisten tukijärjestelmien horjuessa Luther toivoi uuden uskon virvoittavan ihmisten avun köyhille. Kaarlo Arffmanin tutkimus Auttamisen vallankumous osoittaa piinallisen selvästi, kuinka haluttomia lopulta monet yhteisöt kuitenkin olivat toteuttamaan uutta evankelista oppia. Mika Waltarin kirjoittama Mikael Karvajalka antaa samaan maailmaan ihmisen kokoisen ja inhimillisen näkökulman, jossa yhdistyy kirjailijan mielikuvituksen vapaus ja huolellinen tutkimuksellinen taustatyö. Monissa seurakunnissa suuntaus johti kaupunkien vastuullisuuteen ja luterilainen köyhäinapu alkoi kehittyä yhä selkeämmin kohti kunnallista köyhäinhoitojärjestelmää. Tässä mielessä Lutherin voi nähdä kuntavetoisen sosiaaliturvan edelläkävijänä.

Kautta maailman tänä vuonna juhlitaan Jean Calvinin 500-vuotissyntymäjuhlia – mutta ei tietenkään Suomessa, koska Calvin on täällä pahemman luokan väärinuskoja.  Calvin edustaa Suomessa väärää työmoraalia, kaksinkertaista predestinaatiota ja varsinkin arveluttavaa ehtoolliskäsitystä. Harva suomalainen Calvinin vihaaja tulee tämän keskellä havainneeksi, että Calvin oli kirjoituksissaan merkittävä diakoniamies. Tätä ei kyllä tuo esiin edes englanninkielinen wikipedi, mutta kylläkin monet tutkijat kuten Elsie Anne McKee, Jeannine Olson ja Gottfried Hammann. Calvinin unelma oli, että kirkossa olisi naisillekin avoin diakonian virka, johon seurakunta kutsuisi pysyvästi, ja johon työntekijät vihittäisiin kätten päälle panemisen kautta. Perustelut löytyvät jo vuoden 1536 Instituutiosta. Calvin oli kristikunnan historiassa ensimmäinen, joka ajoi määrätietoisesti seurakunnassa toimivan karitatiivisen diakoniatyöntekijän virkaa ja käytti myös käsitettä ”diakonia” tässä yhteydessä. Calvinin ideat purivat Genevessä vain osittain, mutta jäivät kuitenkin eloon ja välittyivät eteenpäin. Ilman Fliednerin ja muiden diakoniamiesten tarmokasta ponnistelua 1800-luvulla Calvinin käsitykset olisivat jääneet vaille todellista läpimurtoa.

Miten Calvinin diakoniakäsitykseen tulisi suhtautua? Jos John N. Collins, Annie Hentschel, Esko Ryökäs ja allekirjoittanut ovat yhtään oikeassa, niin varhaiskirkossa diakoni ei ollut erityinen laupeudenharjoittaja vaan vasta 1800-luku nosti kunnolla esiin käsityksen karitatiivisesta diakonista. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman Calvinin panosta. Tulisiko siis luterilaisten nyt manata Calvinin osallisuus diakonian viran kehittämisessä alimpaan dogmatiikan kattilaan vai ehdottaa Calvinin nimeämistä diakonien suojelupyhimykseksi? Calvinin syntymäpäivä (10.7.1509) on sopivasti keskellä kesää, joten sinne mahtuisi yksi ekumeeninenkin kinkeri. Tässä ei ole kysymys salakalvinimista (kuten väärässä ehtoollisaineiden säilyttämisessä) vaan avokalvinismista, siis uskosta aitoon vaikka monimutkaiseen hengen johdatukseen ja ihmisen hädän kuulemiseen. Calvin oli diakoniamies. Miksei siis diakonien suojelupyhimys?

Ai niin. Kieltämättä ainakin yksi asia tässä hiertää. Geneveläinen diakonia tuppasi olemaan vastikkeellista. Köyhän autettavan oletettiin siistivän elämänsä ja elävän Herran ynnä seurakuntalaisten silmissä nuhteetonta elämää. Tällainen avun antamisen ja hurskaan elämän koplaaminen ei oikein istu luterilaiseen käsitykseen diakoniasta, joka kyselemättä kohdentuu avun tarpeessa olevalle vain siksi, että hän tarvitsee apua. Ei siis taida karitatiivisen diakonian viran isästä olla juhlakaluksi luterilaiseen Suomeen.

                             * * *

Lisää teemasta ja lisäkirjallisuutta K. Latvus, ’Diakonian virka uusimman raamatuntutkimuksen valossa. Väärinkäsityksiä ja tosi rakkautta’ Diakonian Tutkimus 1/2009, 36-46. Luettavissa myös http://www.dts.fi DTS-kotisivut on juuri uusittu, joten niihin kannattaa tutustua myös sen tähden.

Mainokset

Written by latvus

19.3.2010 klo 21.36

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: