Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Archive for the ‘Uncategorized’ Category

Piispanvaalit Helsingissä 2017

leave a comment »

Piispanvaalit ovat Suomessa olleet viime vuosina usein polarisoituneita. Vaaleissa on rakennettu tai rakentunut paikoin myös konservatiivit vastaan liberaalit kampanjoita. Ehdokkaita on ollut tarjolla moneen lähtöön ja paikoin on rukousten sisältönä ollut: Hyvä Jumala, ethän anna sen ja sen tulla valituksi! Onko näitä rukouksia kuitenkaan koskaan kuultu? Mene ja tiedä.

Helsingin hiippakunnan piispanvaalissa on kuitenkin tarjolla poikkeuksellinen tilanne, sillä usein toistuva lause on ollut Onpas hyviä ehdokkaita. Näistä voisi ottaa kenet vain tai mieluimmin kaikki kolme. Näin ajattelen itsekin. Kuka tahansa valitaan, niin hiippakunta on hyvissä käsissä. Äänenpainot tulevat olemaan erilaisia valinnasta johtuen, matkareiteissä voi tulla poikkeamia ja lähestymistapa voivat vaihdella. Päälinja on silti selkeä ja hyvä.

Asetelma taatusti tarjoaisi monenlaisia aineksia tausta-analyysiin ja kaikenlaiseen kannunvalantaan. Yhden analyysin voisi tehdä kirkolliskokouksen äänestystuloksista. Toisen siitä paljonko ehdokkaiden esittelysivuilla on äänestäviä kannattajia. Laajemman analyysin ja tulosennusteen sijasta tyydyn muutamaan hajamerkintään.

Kaisamari-Hintikka-9668-520x347

Kaisamari Hintikka

Kaisamari Hintikka on tehnyt komean nousun aika suuresta tuntemattomuudesta kirkollisen keskustelun ytimeen. Ylipäänsä kansainvälisen näkökulman tuominen suomalaiseen keskusteluun on suuri plussa. Kun sen tekee taidolla ja asiantuntemuksella, niin sitä suuremman vaikutuksen se jättää. Kansainväliset johtotehtävät ovat hyvä meriitti ja vahva näyttö osaamisesta.

Hintikan vaalivankkurit lähtivät liikkeelle kovin myöhään ja tunnettavuuden osalta kirittävää jäi kovin paljon. Tällä voi olla vaikutus tulokseen.

Joka tapauksessa Hintikka on tullut suomalaiseen kirkolliseen keskusteluun läsnäolevaksi aivan uudella tavalla. Stoori jatkunee tavalla tai toisella Geneven lisäksi myös Suomessa.

Hallamaa

Jaana Hallamaa

Jaana Hallamaa on ollut kirkolliskokousvaaleissa papiston äänikuningatar ja teologien opettajana tullut vuosien aikana laajalti tunnetuksi. Hallamaan valinta vahvistaisi mainiosti kirkon terävää ja oivaltavaa sosiaalieettistä ääntä, jota odotetaan ja kaivataan yhä enemmän. Tämä rooli on ollut yksi keskeisistä (ei kuitenkaan ainoa) myös Helsingin piispan tehtäviä aiemmin hoitaneilla. Hallamaan työhistoriassa johtamistehtävien laajuus ei yllä Hintikan ja Laajasalon mittoihin. Hallamaa kuitenkin päihittää kuitenkin kaksi muuta linjan selkeydellä ja terävyydellä.

Sekä Hintikkaa että Hallamaata puolestaan yhdistää yksi seikka, joka antaa vahvan lisäarvon kampanjassa. Jos piispaksi ei valita tässä yhteydessä naista, niin piispojen joukko olisi all-male-panel.  Sitä paitsi naispuolista piispaa ei vielä kovin monessa hiippakunnassa valittaisikaan. Tämä ei ole vähäpätöinen asia.

Sekä Hintikkaa että Hallamaata puolestaan yhdistää yksi seikka, joka antaa vahvan lisäarvon kampanjassa. Jos piispaksi ei valita tässä yhteydessä naista, niin piispojen joukko olisi all-male-panel.  Sitä paitsi naispuolista piispaa ei vielä kovin monessa hiippakunnassa valittaisikaan. Tämä ei ole vähäpätöinen asia.

Versio 2

Teemu Laajasalo

Piispaehdokkaiden ainoa mies, Teemu Laajasalo, on erityisesti viimeisten vuosien aikana tehnyt Kallion kirkkoherrana vahvaa työtä. Kirkkoherra, seurakuntayhtymän johtaja ja kapitulin pappisasessori on ehdokkaiden joukossa ainoa, joka on tehnyt seurakuntapapin työtä Helsingin hiippakunnassa liki kaikissa mahdollisissa rooleissa. Myös Laajasalon innovatiivisuus Kalliossa on saanut laajaa huomiota.

Omat havaintoni Laajasalon johtamisesta ja uudistusrohkeudesta olivat Alppilan kirkon toiminnanjohtajan näkökulmasta todella myönteiset. Johtamisosaaminen, seurakuntaelämän ruohonjuuritason vahva osaaminen ja median erilaisten välineiden suvereeni käyttö ovat Laajasalon vahvuuksia.

Laajasalon ristinä on ikä: miten jaksaa duunissa liki neljännes vuosisadan? Ei ihan pieni kysymys.

HS-analyysi (13.2.2017) luonnehti Laajasaloa ”kaappikonservatiiviksi”. Tuo määritelmä ei oikein osu maaliin, mutta on ilmeistä, että Laajasalo haluaa aktiivisesti ymmärtää kirkon konservatiivisempaakin vähemmistöä. Maine ”kaappikonservatiivina” on syntynyt halusta pitää kirkon konservatiivit mukana samassa luterilaisessa kirkkoveneessä.

Poimin lopuksi ne seikat, jotka ovat omassa pohdinnassani erityisesti keskustelunarvoisia teemoja äänestyksessä.

Kuka on se, joka parhaiten
– tuntee kirkon työn hyvin hiippakunnassa?
– jolla on kyky innostaa seurakuntalaisia ja työntekijöitä hiippakunnassa?
– jolla on kyky sanoittaa kristinuskoa tässä ja nyt?
– jolla on taito osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun yhtenä kirkon äänistä?
– jolla on kyky johtaa yhteisöjen verkostoa?

Näitä mietin. Pian pitää päättää.
Millainen on sinun listasi top-teemoista?

Entä kuka kolmesta ehdokkaasta valitaan piispaksi? Ehkä useampikin, mutta vuonna 2017 vain yksi. Joka tapauksessa: onneksi olkoon Helsingin hiippakunta.

 

Written by latvus

8.8.2017 at 20.16

Kategoria(t): Uncategorized

Innovaation mielentila ja jääkiekon maailmanmestaruus

with one comment

Suomen JääkiekkoliittoSuomen voitto Venäjästä jääkiekon nuorten (U20) maailmanmestaruuskisoissa on huikea urheilusuoritus. Kysymys on myös kasvukertomuksesta, jossa osaavat yksilöt luovat peli peliltä yhä paremman joukkueen.

Tilastojen mukaan finaalia seurasi puolet kansasta ja lähes kaikki olivat tietoisia tapahtuneesta. Upeaa jälkitunnelmaa kuvaa se, että tuhansia nuoria kokoontui tiukkaa pakkasiltaan seuraavana päivänä – puhumattakaan Helsingin Sanomien kuvaamista naku-uimareista Havis Amandan patsaalla heti pelin jälkeen.

Suomessa jääkiekon maailmanmestaruuden voittaminen ei ole vain urheilusuoritus vaan sillä on syvempi vaikutus merkittävän laajoihin kansanryhmiin.

 

1990-luvun lama ja uusi nousu

Rahamarkkinoiden vapauttaminen, ylisuuret reaalikorot ja julkisen talouden leikkaukset johtivat lama-Suomen suurtyöttömyyteen. Vuonna 1993 Suomessa oli 500 000 työtöntä. Työttömyysaste oli yli 20 prosenttia. (Yle-dokumentti)

Suomen nykyinen tilanne on kaukana siitä lihamyllystä, mitä 1990-luvun lama merkitsi. Nykyinen jättityöttömyys, yli 330 000 työtöntä, kalpenee kolme vuosikymmentä sitten eletyn ahdingon rinnalla: työttömyys oli silloin lähes kaksi kertaa suurempaa.

Lamasta nouseminen 1990-luvulla oli komea suoritus, jonka osatekijöinä olivat hallituksen tiukat menoleikkaukset, Nokia nousu maailman huipulle ja jääkiekon maailmanmestaruuden voittaminen keväällä 1995 Tukholmassa. Den glider in.

Materialistinen ja taloudellinen tulkinta korostaa leikkausten, budjettikurin ja teknologisten innovaatioiden merkitystä. Siinä sivussa oltiin vain hyviä myös urheilussa.

Ehkä kuvaa voisi kääntää myös toiseen näkökulmaan. Keskellä umpisurkeaa mentaalisen lamaantumisen vuosikymmentä, jonka aikana hallitus ylimitoitettujen leikkausten keskellä lähinnä kykeni jarruttamaan loikkaa kohti uutta kasvua, oli juuri satumainen ja lajissaan ensimmäinen miesten jääkiekon maailmanmestaruus ratkaisevaa sille, että suunta muuttui. Suomesta ja suomalaisista tuli voittava joukkue. Työtön jaksoi nousta sohvalta ja hakea jälleen kerran uutta työpaikkaa, Nokian insinööri uskoi vihdoin työryhmänsä mahdollisuuksiin ja mentaalinen muutos säteili joka taholle.

Muutos mielentilassa loi pohjan Suomen nousulle.

 

Vuoden 2016 käänne

Nuorten saavuttaman finaalivoiton jälkeen Helsingin Sanomien kolumnisti Esa Lilja (5.1.2016) näkee tapahtuneessa avaimia moniin lukossa oleviin oviin:
On vaikeaa ja usein ongelmallistakin vetää urheilusta laajempia merkityksiä yhteiskuntaan. Teen sen silti.

Vihanpidon, yleisen lamaannuksen, piruilun ja selkäänpistämisen Suomessa tämä oli pieni tärkeä hetki.

Tietenkin se on vain jääkiekkoa. Mutta juuri nyt, näinä muutamina tunteina, se on monelle suomalaiselle jotakin enemmän. Iloa, uskoa, me-henkeä – hyvää suomalaisuutta. (linkki tekstiin)

Ehkä kolumnisti raapii oikeaa ovea. Esimerkin ja samastumisen voima on valtava, kun kertomus on kansallinen, liikuttaa lähes kaikkia ja voitto saadaan taistelun kautta. Ties kuinka monta kertaa oli suomalaisjoukkue tappiolla ja selkä seinää vasten, mutta kykeni kääntämään pelit voitoksi. Kyseessä oli suomalaisen taistelun arkkityyppinen kertomus, joka oli nyt käsikirjoitettu uuteen tilanteeseen.

Upeasti ansaitun arkipyhän, Loppiaisen, jälkeen on mielentilassa tapahtunut piirun verran hyviä muutoksia, kun arjen innovaatiot odottavat. Vuodessa 2016 on tarjolla positiivisia asioita.

Written by latvus

7.1.2016 at 0.08

Kategoria(t): Uncategorized

Vanha ja uusi blogi: dosentista tuli pastori mutta ikkunan näkymä säilyi

leave a comment »

Kari_Alppila_2015Matkani some-postailuun alkoi K24 blogilla. Se opetti paljon ja oli valtavan hieno (ja ärsyttävä) kokemus, jonka seurauksena perustin oman blogini: Dosentin ikkuna: Raamatusta, kirkosta ja köyhyydestä.

Olen edelleen yliopiston dosentti, mutta vuodesta 2013 on mukana kulkenut useammin nimitys pastori. Olin ensin 2013-2014 merimiespastori ja vuoden 2015 Alppilan kirkon pastori ja toiminnanjohtaja. Dosentin toimiin en ole ehtinyt näinä vuosina. Kun siirryn helmikuun alussa Kirkkohallituksen leipiin ja sielläyhteiskunnallisen työn asiantuntijan toimeen, niin on korkea aika ajantasaistaa myös blogi vastaamaan elämän ja työn painopistettä: olen pastori enemmän kuin dosentti, vaikka molemmissa titteleissä on puolensa.

Viimeisten vuosien aikana olen toisekseen kirjoittanut varsin paljon Kirkonkellari-verkkolehdessä. Sen rinnalla tämä blogi on usein kuihtunut. Ehkä nimen muutos kertoo myös siitä, että tällä blogilla voi olla oma paikkansa.

Written by latvus

6.1.2016 at 1.18

Kategoria(t): Uncategorized

Inhimillinen tekijä: potkut, moraali ja uusi työn ilo

leave a comment »

Anne Flinkkilän tuottama ja toteuttama ohjelma Inhimillinen tekijä, Vielä riittää virtaa! Nosti uudestaan esiin kokemuksia vuoden 2012 Diakonia-ammattikorkeakoulun antamista potkuista.

Positiivisia kommentteja on satanut eri tahoilta. Kiitos niistä! Tällaisia asioita ei kannata kohtuuttomasti haudata ja piilottaa, sillä niiden kanssa painii moni muukin.

Ohjelman voi katsoa tämän linkin kautta Yle Areenasta: http://areena.yle.fi/tv/2129448

Paljon on virrannut vettä eri ojissa potkujen jälkeen ja nyt kirjoitan tätä käydessäsi Hampurissa merimieskirkolla. Yliopettajan tehtävät ovat vaihtuneet työttömyyden jälkeen merimiespastorin puolipäivätöihin: kirjoitan merimieskirkon ja kirkon ulkosuomalaistyön teologiaa. Ihana haaste kaikkien vaiheiden jälkeen.

Oma jälkipohdintani potkuistani ohjelman jälkeen kiteytyy kolmeen asiaan.

Ensiksi täytyy sanoa, että nykyinen yt-lainsäädäntö antaa työnantajalle mahdollisuuden lain kirjaimen täyttämiseen ja sen jälkeen varsin vapaat kädet tehdä mitä haluaa, jos taustalla on edes pieniä tuotannollistaloudellisia käänteitä. Tämän jälkeen tuntuu mielivalta ottavan niskalenkin prosessissa.

Toiseksi olen miettinyt paljon lain ja moraalin suhdetta. Lainrikkomuksesta joutuu käräjille, mutta moraalin puuttumista ei punnitse laki lainkaan. Laki ja moraali ovat suhteessa toisiinsa, mutta jos välimatka lain ja moraalin välillä kasvaa, niin tilanne on huolestuttava.

Mikä on työyhteisön ja työnantajan moraalinen velvoite? Puhe siitä, että vain taloudellinen voitto ratkaisee on aivan liian ohut ja lyhyt ohjenuora. Erityisesti aloilla, joissa ei pyritä kaupalliseen voittoon vaan tuotetaan koulutus- tai sosiaalipalveluja. Omistajaohjaus on tunnetusti vain kumileima vesileimapaperissa – niin valtionyhtiössä kuin ammattikorkeakoulun omistajahallituksessa.

Oman tapaukseni käräjäoikeuskäsittelyn lopullinen päivämäärä on edelleen avoin – ilmeisesti kuukauden, parin sisällä.

Kolmanneksi on jälleen kerran sanottava, että on upeaa olla töissä. Mikään ei ole hienompaa kuin tehdä töitä hienossa työyhteisössä – kuten Merimieskirkossa.

Written by latvus

17.2.2014 at 0.23

Omat hyvät vankilat

leave a comment »

 

Rajuin ja pysäyttävin lause, jonka olen viime viikkoina lukenut tai kuullut on sunnuntain Helsingin Sanomissa (5.10.2013 C 27). Henrik Suihkonen laukaisee elämää suuremman väitteen: ”Pahinta, mitä ihmisen luovuudelle voi tapahtua, on asuntolaina.” (tässä linkki juttuun)

Onko pahaa, jos on vakituinen palkkatulo, oman asunnon maksamista vuodesta toiseen, elämän päätyminen sellaisille urille, jotka toistavat samaa maisemaa ja estävät katsomasta seuraavan kulman taakse?

Ehkä. Kun on maksanut kiltisti asuntolainansa ja hakeutunut vakituista kuukausituloa tuottaviin töihin, niin ajatusta on vaikea niellä.

Mutta. Kyllä Henrik Suihkosen ajatuksessa on myös perää. Elämisen varmuus tappaa nopeasti uudet löydöt ja ainakin osaltaan leikkaa etsimisen vimmaa. Ja jos ei etsi, niin ei myöskään löydä.

 

Yksilö

Jos ajatusta jatkaa askeleen edemmäs, niin samoin kuin asuntolaina, toimivat myös kaikki elämän varmuusjärjestelmät innovaation hiekkana ja hidasteena. Liian hyvä palkka työstä, joka vie mielen ja sielun, on turmioksi. Liian suuret suomalaiset lakiviidakot ansiosidonnaisen työttömyysturvan ympärillä estävät terveen yrittämisen ja uudet alut.

 

Kirkko

Jos asuntolainan kuukaudesta toiseen jatkuva ja ihmisen palkkatyöhön sitova suhde on innovaation turmio, niin miten se ei olisi sitä myös yhteisössä? Kirkossa myös?

Hyvät verotulot ja ylilaajat rakennukset ovat osa kirkon kultaista innovaatiovankilaa. Kun innovaatio kirkossa vähenee, niin vanhoilla löydöillä pärjää aikansa, mutta kukoistuskaudet vähenevät.

 

Silti

Ja kuitenkin olen myös huolissani vakituisen työn menettämisen jälkeen puolipäivätyöläisenä rahan niukkuudesta, tulevaisuuden epävarmuudesta ja

kituliaaksi kääntyvästä eläkkeestä.

Ja tietenkin asuntolainasta, jota pitää maksaa.

Onhan tässä osa-aikaisen merimiespastorin ja free lance teologin elämässä epävarmuutta ja suunnan etsimistä. Ja juuri siihen se Henrik Suihkosen lause taisi yllyttää.

 

Written by latvus

5.10.2013 at 11.19

Kategoria(t): Uncategorized

Työttömän päiväkirjasta: Diak käräjille

with 9 comments

 

Sisäisen matka

Minut irtisanottiin toukokuun lopulla. Kesäkuu oli pelkkä musta kaivo ja heinäkuussa kerroin voivani paremmin. Eräs vastaan polun kokenut ystäväni sanoi ettei tuollaisista potkusta selviä kahdessa kuukaudessa vaan se vie kaksi vuotta. Hän oli varmaankin oikeassa.

 

Kuluneen jakson parhaita päiviä ovat olleet ne, jolloin olen ollut töissä – eikä niitä ole ollut kovin montaa. Nyt on helmikuun puoliväli. Potkuista on kulunut yhdeksän kuukautta ja talvi Suomessa jatkuu.

 

Diakonia-ammattikorkeakoulu maksoi irtisanomisajalta palkkaa – tai oikeastaan vain neljän kuukauden palkan, sillä olin teologisen tiedekunnan leivissä heinäkuun loppuun asti.

 

Osa yhdeksästä kuukaudesta on kulunut taistellessa turhautumisen ja merkityksettömyyden kanssa. Oman alan – diakonian ja raamatuntutkimuksen – töiden saanti näyttää enemmän kuin epätodennäköiseltä ja vaihtoehtona on alan vaihto. Mitä voin 54-vuotias alan vaihtaja tehdä?

 

Satoja vaihtoehtoja on pyörinyt mielessä, mutta ratkaisuja ei ole vielä löytynyt.

 

Työttömyyskassa

Onneksi on olemassa ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha, joka auttaa pahimman yli. Tai siis, onneksi edes se. Monien kertoma systeemin hitaus on ihan totta. Sain ensimmäisen päivärahan tällä viikolla; siis kolmannen työttömyyskuukauden puoli välissä. Nyt maksettiin joulukuun osuus: verojen jälkeen reilut 1300  euroa, joista jokainen euro otetaan vastaan ilolla.

Tuotannollistaloudellisista syistä irtisanotut saavat normaalista 100 päivää korotettua ansiosidonnaista, mutta saan tyytyä 20 päivään, koska olen riitauttanut irtisanomisen. (miten ihmeessä se vaikuttaa päivärahan suuruuteen?) Irtisanomiseni oli liiton lakimiehen käsityksen mukaan laiton.

 

Diak käräjille

Moni kysyi kesällä, että oliko Diakonia-ammattikorkeakulun toiminta moraalisesti oikein ja laillista. Moraalisen konkurssin laajuuden voi jokainen arvioida itse lukemalla kevään ja kesän tekstejä asiasta. Moni myös kysyi, että miksei Diakin rehtoraattia vedetä toimistaan käräjille vastaamaan tekemisistä.

 

Nyt on se hetki. Liittoni juristi on osoittanut potkujen laittomuuden ja kun Diak ei edelleen asiaan vastaa on seuraava askel mennä käräjille. Raastuvanoikeus on julkinen taho, joka käsittelee asiaa seuraavaksi.

 

Written by latvus

16.2.2013 at 0.30

Kaupallisuus tappaa Facebookin

with 2 comments

Facebook on erikoinen ympäristö ja monella tavoin tehokas väline pitämään yllä yhteyksiä ja seuraamaan yhtä jos toista asianlaitaa.

Viimeisten kuukausien aikana olen ollut yhä ärtyneempi (oman havainnon mukaan rajusti) kasvavasta Facebookin mainosmaisuudesta – enkä tarkoita vain vaalimainontaa. Yhä useampi teksti ruudulla on kaupallinen mainos, eri ihmisten tykkäämiset muuntuvat mainokseksi viestivirrassa ja kaiken kukkuraksi uutisten mukaan nyt voi ostaa omille jutuilleen näkyvyyttä.

Kaikki tämä, vaikka visusti varon, että en tykkää mitään kaupallista tuotetta, en osallistu mihinkään peliin, en anna varsinkaan sähköpostiani mihinkään sovellutukseen. Pitäisikö vielä kaikki kaupallisten tuotteiden tykkääjät poistaa kavereista?

En elätä illuusiota, että Facebook olisi yleishyödyllinen yhteydenpitokaista. Kysehän on kaupallisesta tuotteesta. Mainosten määrä tai oikeammin tulva on kuitenkin nyt sen kokoinen, että se saa aikaan haaveita muutoksesta ja muusta todellisuudesta.

Kuka kehittää toimivan ja korkeintaan rajatusti vapaata mainosrahoitusta hyödyntävän uuden sosiaalisen viestinnän alustan, jossa on tarjolla Facebookin sosiaaliset innovaatiot, mutta vain rajatusti kaupallisuutta?

Voisin mieluummin maksaa hitusen ohjelmasta, joka olisi mainosvapaa.
Kuka on nörtti, joka osaa pelastaa maailman mainoksilta? Linus, sinua tarvitaan taas, pelasta meidät!

Kasvava kaupallisuus tapaa Facebookin.

Written by latvus

25.10.2012 at 10.17

Kategoria(t): Uncategorized

Tagged with , , ,