Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Archive for the ‘Saarnat’ Category

Toivo, velka ja armo

leave a comment »

Kari_alp_saarnaLähtösaarna Alppilan kirkossa 17.1.2016

Erään profeetanoppilaan vaimo pyysi Elisalta apua sanoen: ”Minun mieheni, sinun palvelijasi, on kuollut. Sinä tiedät, kuinka hartaasti hän palveli Herraa. Nyt velkoja aikoo viedä molemmat poikani orjikseen.” Elisa sanoi hänelle: ”Mitä minä voisin tehdä hyväksesi? Sano minulle, mitä sinulla on talossasi.” Nainen vastasi: ”Ei minulla, palvelijallasi, ole kotona muuta kuin pullollinen ruokaöljyä.” Elisa sanoi silloin: ”Mene nyt ja lainaa kaikilta naapureiltasi tyhjiä astioita. Kerää niitä niin paljon kuin voit. Mene sitten poikiesi kanssa sisään ja sulje ovi perässäsi. Kaada kaikkiin astioihin öljyä ja siirrä täysi astia aina syrjään.”
Nainen lähti hänen luotaan, meni poikiensa kanssa sisään ja sulki oven. Pojat ojensivat hänelle astioita, ja hän kaatoi pullosta niihin öljyä. Kun astiat olivat täynnä, hän sanoi pojalleen: ”Anna minulle vielä yksi astia.” Mutta poika vastasi hänelle: ”Ei ole enää yhtään.” Silloin öljyn tulo lakkasi. Leski lähti Jumalan miehen luo ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Elisa sanoi: ”Myy nyt öljy ja maksa velkasi. Sinä ja poikasi voitte vielä elää sillä, mitä jää jäljelle.”  (2.Kun. 4: 1–7)

 Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle.(Room. 12: 6–16)

Evankeliumi Joh. 2: 1–11 (saarnan lopussa)

 

Rakkaat Alppilan kirkon kuulijat,
Vuosi tässä kirkossa on vilistänyt käsittämän nopeana, tiiviinä ja innostavana. Kun tällä erää pääsen viimeistä kertaa kiipeämään Alppilassa saarnastuoliin, niin päivän evankeliumi kertoo käsittämättömästä Jeesuksen tekemästä viini-ihmeestä, jossa Jeesus pelastaa ystävänsä hädästä ja häpeästä tarjoamalla hääjuhlissa loputtoman määrän upeaa viiniä.

Tästä kutsusta huolimatta katseeni kääntyy aiemmin kuultuun Vanhan testamentin tekstiin ja kertomukseen yksinhuoltajanaisesta, joka on jäänyt velkojan kynsiin.

 

Kertomus Juhanista ja Riitasta

Raamatun kertomus nostaa esiin erään suomalaisen kertomuksen, tarinan Juhanista ja Riitasta. Pienyrittäjäpariskunta oli saanut toimeentulonsa jo muutaman vuoden perheyrityksenä toimivasta kahvilasta, joka väliin menestyi paremmin, joskus taas tuotti vain niukasti.
Kahvilan takahuoneen pienessä keittiössä leivottiin monet tarjottavat ja vakituisten kävijöiden joukossa puhuttiin monet elämän asiat parempaan muotoon.

Elämän myrsky alkoi siitä, kun Juhani sairastui ja menetti lopulta työkykynsä. Riittaa painoi alkuun hurja työmäärä, mutta se kävi voimille. Ja kun työtahtia hellitti ja omien leipomusten sijaan tarjosi valmiita eineksiä kahvilassa, niin kävijämäärä alkoi pienentyä.

Lopulta kahvila tuotti hädin tuskin sen, mitä tarvittiin elämisen. Kahvilan perustamisessa otettua lainaa ei enää lyhennetty, edes kaikkia korkomenoja ei saanut maksettua. Samaan aikaan Juhanin sairaus ja hoidot veivät yhä enemmän rahaa. Pelko siitä, että kaikki elämässä luhistuu, oli yhä suurempi.

Silloin Riitta päätti rukoilla Jumalalta apua. Hän rukoili pitkään ja marssi sen jälkeen kioskiin täyttämään lottokupongin. Kuponki täyttyi ja rukous jatkui.

Viimein tuli lottoarvonta ja mikä olikaan lopputulos?

 

Leskivaimo

Raamatun kertomus leskeksi jääneestä naisesta on lähtökohdiltaan karu. Perheessä isä on kuollut ja muu perhe on joutunut ahdinkoon. Itämainen maailma oli voimakkaan patriarkaalinen, miesten maailma. Valtaosa sai toimeentulonsa maanviljelyksestä, johon koko perhe osallistui. Maanviljelys merkitsi sitä, että yleensä kymmeneen vuoteen osui kaksi, joskus kolmekin niukan sadon vuotta ja silloin elettiin nälkärajalla. Välillä oli pakko ostaa velaksi öljyä, viljaa ja oliiveja.

Jos velallisen maksukyky loppui, niin silloin perheen omaisuus otettiin velan kuittauksena. Tuottavasta peltokaistaleesta ei aina luovuttu ensimmäisenä vaan velka saatettiin kuitata myymällä perheenjäseniä orjiksi. Ensin tyttäret, sitten pojat, vaimo ja lopuksi mies.

Sen vuoksi yksinhuoltajan tuskainen kertomus ei ollut ainutlaatuinen muinaisessa Israelissa, jossa ihminen oli hätätilassa kauppatavaraa.

 

Velka vs. toivo&armo

Kertomukset muinaisesta Israelista, 1990-luvun lama-Suomesta tai eri puolilta maailmaa nykyisin kertovat velan voimasta ja vallasta. Raha synnyttää edelleen ihmisten välisissä suhteissa painostusvälineen, jossa ihmisarvo uhkaa kadota ja velka voi kuristaa elämää hengiltä.
Mitä siis sanomme näiden kertomusten keskellä? Kolme keskeistä asiaa.

Ensimmäinen asia: toivo on!
Me emme ole tänään jakamassa epätoivon kertomusta vaan toivon ja valon kertomusta. Me emme jää piehtaroimaan ja jakamaan pelkästään pimeään kuiluun putoamista.

Kertomus velkaantuneesta leskestä kerrotaan siksi, että se muistuttaa toivon olemassaolosta. Jumalan läsnäolon keskeinen piirre on toivon näkyminen, toivon tuoma valo ja uuden mahdollisuuden aukeaminen umpikujassa.

Koska Jumala on totta, niin toivo on totta. Valo on pimeyttä suurempi.

 

Toinen asia: Jumala ei ole taikuri

Nykyinen paavi Franciscus tunnetaan osuvista lohkaisuistaan. Kun hän puhui maailman ja elämän kehittymisestä, evoluutiosta, niin hän vahvasti liputti sen tutkimuslinjan puolesta, missä nähdään maailman kehittyminen evoluution myötä. Silloin hän totesi, että Jumala ei toimiessaan ole ”taikuri, joka heiluttaa taikasauvaa”. Hyvin sanottu ja siitä voi oppia myös kun puhutaan velasta.

Vaikka Vanhan testamentin kertomus leskestä ehkä viittaakin taianomaiseen ratkaisuun, niin meidän ei tule tänään ajatella, että Jumala on taikuri, joka joissakin kohdissa taikoo rukoilijoille tai rakastamilleen ihmisille taivaasta lottopotteja. Jos näin olisi, niin voisimme ratkaista maailman velkaongelmat helposti.

Sen sijaan Jumalalla on yhteisö, joka toimii ja rukoilee: Anna meille anteeksi meidän velkamme, niin kuin mekin anteeksi annamme velallisillemme.
Jumalan kansan tehtävä on muistuttaa jakamisesta ja siitä, että me seuraamme Paavalin ohjetta: Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Paavali ei asetu itse sisä- tai ulkopuolelle puhumalla meistä vähäosaisista tai niistä vähäosaisista, koska kysymys on saman yhteisön ihmisistä. Yhteisö johon me kaikki kuulumme.

Ihmisinä kuljemme toinen toisemme rinnalla ja Jumalan yhteisöinä me kysymme: kuka meistä on tällä kerralla nääntymässä kohtuuttoman taakan alle ja tarvitsee apua?

 

Kolmas kohta: kohtaamisen armo

Joskus on sanottu varoitellen, että jos kohdistamme katseemme liikaa kohti sosiaalisia kysymyksiä, niin saatamme unohtaa evankeliumin, Jumalan parantavan ja ilmaisen rakkauden. Nostaako siis velasta ja köyhyydestä puhuminen esiin teot ja vaatimuksen ja tuleeko siitä meillä lain saarnaa?

Tämä vaara on olemassa, jos teemme toinen toisemme vierellä kulkemisesta itsellemme lain. Tätä myrkkyä vastaan on nostettava esiin ajatus vierellä kulkemisen armosta. Me emme rakasta ja välitä toinen toisestamme sen vuoksi, että ansaitsisimme sillä hyvää, että saavuttaisimme sillä Jumalan suosion tai pelastuksen.

Se merkitsee, kun kuljemme toistemme vierellä, kun annamme anteeksi velkoja, kun avaamme pimeitä kaivoja lähellämme, niin avaamme samalla rakkauden ja armon ikkunoita. Kun katsomme toisiamme silmiin, elämme ihmisiksi toistemme kanssa, niin me olemme samalla Jumalan armokylvyssä. Toisen ihmisen pyhyyden ja arvon ottaminen todesta, toisen ihmisen silmiin katsominen ja todesta ottaminen on yksinkertainen, tosi ja arkinen armon väline.

Vielä viimeinen kuva toisen vierellä olemisesta. Usein puhutaan siitä, että toisen vierellä kävellään tai toisen vierellä istutaan. Silloin kun asetumme toisen vierelle ja avaamme toivon ikkunoita, me itse asiassa kellumme. Kellumme samalla tavoin kuin kellutaan Kuolleen meren yltiösuolaisessa vedessä, johon ihminen vain ei voi upota. Älä siis tee suoritusta ja painetta siitä, että asetut toisen rinnalle.

Meitä kannattaa Jumalan armo ja toivo.

Tekstit
Ensimmäinen lukukappale 2.Kun. 4: 1–7
Erään profeetanoppilaan vaimo pyysi Elisalta apua sanoen: ”Minun mieheni, sinun palvelijasi, on kuollut. Sinä tiedät, kuinka hartaasti hän palveli Herraa. Nyt velkoja aikoo viedä molemmat poikani orjikseen.” Elisa sanoi hänelle: ”Mitä minä voisin tehdä hyväksesi? Sano minulle, mitä sinulla on talossasi.” Nainen vastasi: ”Ei minulla, palvelijallasi, ole kotona muuta kuin pullollinen ruokaöljyä.” Elisa sanoi silloin: ”Mene nyt ja lainaa kaikilta naapureiltasi tyhjiä astioita. Kerää niitä niin paljon kuin voit. Mene sitten poikiesi kanssa sisään ja sulje ovi perässäsi. Kaada kaikkiin astioihin öljyä ja siirrä täysi astia aina syrjään.”
Nainen lähti hänen luotaan, meni poikiensa kanssa sisään ja sulki oven. Pojat ojensivat hänelle astioita, ja hän kaatoi pullosta niihin öljyä. Kun astiat olivat täynnä, hän sanoi pojalleen: ”Anna minulle vielä yksi astia.” Mutta poika vastasi hänelle: ”Ei ole enää yhtään.” Silloin öljyn tulo lakkasi. Leski lähti Jumalan miehen luo ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Elisa sanoi: ”Myy nyt öljy ja maksa velkasi. Sinä ja poikasi voitte vielä elää sillä, mitä jää jäljelle.”

Toinen lukukappale Room. 12: 6–16
Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.
Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle.

Evankeliumi Joh. 2: 1–11
Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: ”Heillä ei ole viiniä.” Mutta Jeesus vastasi: ”Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”
Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: ”Täyttäkää astiat vedellä”, ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: ”Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle”, ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: ”Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.”
Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.

 

Mainokset

Written by latvus

17.1.2016 at 21.18

Kategoria(t): Saarnat

Erilaisuuden aamu

with 2 comments

 

Radion aamuhartaus torstai 18.7.2013
Dosentti, pastori Kari Latvus, Järvenpää

 

Te kaikki, jotka nautitte varhaisesta kesäaamusta, onneksi olkoon! Olkoon päivänne siunattu ja muistattehan, että toiset haluavat nukkua pidempään ja herättyään tarvitsevat vielä aikansa päästäkseen jalkeilleen.

Te taas, jotka vasta puolilta päivin tai ehkä iltapäivän tunteina kuuntelette tätä hartautta YLE-areenasta, olkoon päivänne levollinen, jaksakaa hyvin niitä, jotka ovat virkeänä nousseet aiemmin, puhkuneet energiaa ympärillä ja saaneet aikaiseksi vaikka mitä.

Ilta- ja aamuihmisten välinen taisto on pikkujuttu, vai onko? Elämässä ja uskossa vain toiset nousevat aamuunsa eri tavoin. Tästä muistuttaa hyvin Kaarlo Kallialan kirjoittama Tosielämän aamuvirsi – Arkkivirsi 2004.

Sen sanat on luettava, sillä arkkivirren musiikkitallennetta tai edes youtube-taltiointia ei ole saatavilla – ainakaan vielä.

 

1. Herra, auta kestämään

aamunvirkut keskellämme.

Iloitsevat yhtenään

piittaamatta ilmeistämme.

Oikein loitko kuviksesi

heidät – vaiko huviksesi?

 

 2. Laulavat he tohkeissaan

”niin kuin aamuruskon peura”.

Painon tuntee pohkeissaan

raskaan aamu-uskon seura.

Erämaan on mykkä kyyhky

veisuun malli, synkkä nyyhky.

 

Kiistaa aamu- ja iltakristittyjen välillä ei tule suurennella, mutta se kertoo paljon elämästä. Ehkä liiankin paljon.

Onhan se ilmeistä, että pikkujutuista tehdään jatkuvasti uskonelämässä ja muutoinkin järjettömän suuria asioita. Puuttuu vain, että etsimme Raamatusta aamukristillisyyden perustelut tai ryyditämme iltakristillisyyden ihmeellisyyttä tunnustuskirjoilla.

Ja kuitenkin Jumala loi meidät kaikki. Ne, jotka iloitsevat varhaisesta aamusta pirteinä ja ne jotka notkuvat iltaa pitkää.  Olemme erilaisia, voisimmeko antaa sille hiukan lisää tilaa?

Samaa kyselevät arkkivirren säkeistöt 3-4

3. Pikkulinnut karjukoot –

pakkoko on ihmislasten?

Reippailijat vaietkoot,

pankoot käden suuta vasten.

Hymyilkööt noin takkuisille

käynnistymisvaivaisille.

 

4. Emmehän me navettaan

enää nouse kalpein aamuin.

Töihin silti huuhaillaan

aamuyöstä harmain haamuin.

Onko vielä virkeys hyve?

Synnintunnossa en ryve.

 

Kovin helposti kristityt muistuttavat toisiaan oikeasta uskosta ja elämästä. Mutta mikä merkitys lopulta on sillä, listaanko uskoni Jumalaan näin vai noin?

Onko merkitystä sillä, rukoilenko Jumalaa oikealla tai vasemmalla aivopuoliskolla? Vievätkö tunteet vai järki.

Mitä merkitystä on sillä, kääntyykö pappi oikein värisessä asussa alttarilla oikein vai vasemmin?

Mitä merkitystä on sillä, onko kristitty hetero vai homo ja millä tavoin hän osoittaa rakkautta ja seksuaalisuutta puolisolleen?

Mitä ratkaisee arvosta ja työurasta kirkossa se, onko mies vai nainen?

 

Monet näihin asioihin liittyvistä valtakiistoista ovat kuin toisintoja aamu- ja iltakristillisyyden välillä.  Arkkivirren säkeistöt 5-6.

5. Miksi nousta sängystä?

Tätä usein kyselemme.

Ei kai soi jo kännykkä –

kuka haastaa ynseytemme?

Tahdon hitautta, rauhaa.

Puhua en jaksa, jauhaa.

 

 6. Herra, vielä kestäthän,

etten ole aamunvirkku?

Vaikean saa ystävän

tällaisesta varhaissirkku.

Ohjaa, etten liioittele,

pöljyyttäni kiukuttele.

 

Me emme tiedä, millaisia nukkujia olivat Jeesus ja hänen opetuslapsensa. Opetuslapsia voi toki epäillä iltaunisiksi, koska he eivät jaksaneet pysyä hereillä Jeesuksen kärsimyksen alkaessa. Toisaalta Jeesus nukkui kerran, kun hänen oppilaansa olivat jo päästää pelosta alleen myrskyn yllättäessä pahemman kerran.

Saatat sanoa, että nyt et ymmärrä. Eihän tällä aamu- ja iltanukkumisella ole mitään olennaista merkitystä Jumalan, Kristuksen, pelastuksen ja lähimmäisen näkökulmasta!

Toivottavasti näin ajattelet, sillä olen kanssasi ihan samaa mieltä.  Aivan liian usein kristittyjen väliin nousee jotakin, jolla lopultakaan ei ole mitään olennaista merkitystä Jumalan, Kristuksen, pelastuksen tai lähimmäisen kannalta – ja siitä huolimatta vasen ja oikeakätinen kristillisyys on valmis taisteluun. Tai sini- ja ruskeasilmäinen kristillisyys liittoutuu vihreäsilmäisten kristittyjen virsikirjaa ja raamatunkäännöstä vastaan.

Erilaiset ihmiset, erilaiset kristityt. Jumala, Oikein loitko kuviksesi meidät ja heidät – vaiko huviksesi?

Jumala meitä armahtakoon ja antakoon henkensä uudistamaan meitä kaunasta ja eriseurasta.

Jumala vuodattakoon henkensä, niin että kaikki voivat olla Jumala lapsia ja tulla hyväksytyiksi.

Elämän luoja ja ylläpitäjä katsokoon puoleemme, niin että kuulemme heikkojen ja vähäväkisten elämänsä kautta julistamaa evankeliumia. (Joel 2)

Tulkoon henki, puhaltakoon Jumala tuulensa siellä, missä tahtoo ja uudistakoon meitä kuten tahtoo.

 

Virsi 447:1, 3

1.

Kristus, valo maailman,

hän, ei kukaan toinen.

Pimeyteen syntyi hän,

syntyi veljeksemme.

Jos me hänet tunnemme,

tunnemme myös Isämme.

Kiitos Jumalalle!

Jos me hänet tunnemme,

tunnemme myös Isämme.

Kiitos Jumalalle!

 

 

3.

Kristus, leipä maailman,

hän, ei kukaan toinen,

kavallettiin rahasta,

kuoli puolestamme.

Hän, ken meidät pelastaa,

elää luona Isänsä.

Kiitos Jumalalle!

Hän, ken meidät pelastaa,

elää luona Isänsä.

Kiitos Jumalalle!

Written by latvus

18.7.2013 at 8.22

Kategoria(t): Saarnat

Tagged with ,

Jumala kiihdytyskaistalla

leave a comment »

Radion aamuhartaus torstai 27.6.2013
Dosentti, pastori Kari Latvus, Järvenpää

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi Kultarannassa pidetyssä turvallisuuspolitiikan seminaarissa, että Suomessa ja ylipäänsä Euroopassa eletään parhaillaan suurta murrosta.

Niinistö pohti puheessaan, että ”kukaan meistä ei pysty sanomaan, missä maailman mahti makaa parinkymmenen vuoden kuluttua. Aiemmin läntinen raha puhui, nyt läntinen velka kahlehtii. Se on valtava muutos, jos on tottunut paukuttamaan nuijaa ja nyt huomaa olevansa nuijan alustana.” Näin siis presidentti Niinistö puheessaan.

Moni muukin talouden ja maailmanpolitiikan pohtija on todennut, että isot mannerlaatat ovat nyt liikkeessä. Millainen muutos lopulta on ja mihin se johtaa, on vielä epäselvää. Parin vuosisadan kehityskaaressa saattaa olla edessä tavallista isompi käänne.

600:1-2

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan

olemme kaikki hiljaa kätketyt.

Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,

yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

 

Jos ahdistuksen tie on edessämme,

myös silloin Kristus meitä kuljettaa.

Annamme Isän käsiin elämämme.

Hän itse meille rauhan valmistaa.

Kuva uskosta, Jumalasta, kirkosta ja lähimmäisestä on notkeasti heijastanut tätä mennyttä kehitystä. Jumala on puettu aina tilanteen mukaiseen asuun. Amerikkalainen teologi, Harvardin yliopiston emeritusprofessori Harvey Cox on vastaavalla tavoin osoittanut, että myös kirkolla on edessään tavallista suurempi käänne. Coxin mukaan elämme murroksessa, josta nousee esiin uudenlainen kuva Jumalasta. Sen myötä tulevaisuuteen kuuluu vähemmän varmuutta ja enemmän matkalla oloa.

Mutta mikä on ollut se kestotrendi, johon presidentti Niinistön mukaan on tulossa suuri käänne?

Läntisen maailman, erityisesti Euroopan, kehityskulku on ollut kahden vuosisadan ajan vaikuttava. Edes kaksi raastavaa maailmansotaa eivät ole saaneet kehitystä pois raiteiltaan. 1800-luvun alussa tapahtui ratkaiseva käänne. Napoleonin sotien jälkeen Euroopassa elettiin myös vaivassa ja puutteessa, mutta uuden paratiisin tarjosi teollistuminen. Toinen toisensa merkittävämpiä asioita kyettiin yht’äkkiä tuottamaan teollisuuden avulla ja se kasvatti pikavauhtia kaupunkien väkilukua, mutta myös loi kaupunkien köyhälistön.

Samaan aikaan tarvittiin yhä kiihkeämmin voimavaroja ja luonnonrikkauksia. Niitä tarjosivat siirtomaat, joita surutta hamuttiin erityisesti Afrikassa ja Aasiassa. Ihmisen hinta siellä oli sitä vastoin lähes mitätön.

Citius, altius, fortius – siis nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin ovat peräisin olympian aatelistalta, mutta ne ovat myös leimanneet kahden vuosisadan kilpajuoksua maailmassa.

Mutta entä sitten Jumala? Ja kristillinen usko? Onko Jumala saanut olla rauhassa kaikesta tästä kiihdytyskaistalla ajamisesta?

Osuva esimerkki on lähetysaate ja kirkkojen lähetystyö. Ajan henkeä on heijastanut kristillinen lähetystyö, joka syntyi ja kasvoi kolonialismin serkkuna. Lähetys on kulkenut yhtä jalkaa siirtomaavallan kanssa, mutta pyrkinyt koko ajan pitämään esillä omaa asialistaansa. Lähetys on vienyt sanomaan Kristuksesta, mutta kyllä kielenkäyttöön on tarttunut myös sellaisia ilmauksia kuin koko maailman voittaminen ja valloittaminen Kristukselle.

Valloituspuheet ja niihin liittyvä asennemaailma ovat myös siirtäneet aika ajoin lähetystyöhön jotakin siitä mentaliteetista, joka on liittynyt siirtomaiden hamuamiseen tähtäävään  poliittiseen maailmaan.

Evankeliumin edustajina ovat usein toimineet ne, joilla on ollut suuri vauraus ja jotka ovat edustaneet valtaa eri tavoin. Muut kansat ja erityisesti köyhemmät kansat ovat olleet usein kohteita.

Perinteisen kolonialismin aika on kuitenkin nyt suurelta osalta ohi ja samalla tavoin lähetystyö on yhä selvemmin oppinut etteivät lähetyskentät ole valloitettavia maita ja maailman kansat käännytettäviä ihmisiä.

Sen sijaan yhä enemmän lähetystyössä on opittu puhumaan Jumalan lähetyksestä, elämän ja uskon jakamisesta ja vuoropuhelusta.

600:3

Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,

tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.

Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.

Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

Kahden vuosisadan taloudellinen kiihdytysajo on kaupallistanut ja tuotteistanut elämää. Kauppa ja kaupallinen kilpailu hallitsee elämää jatkuvasti yhä syvemmin ja yhä useammalla alalla.

Onko sama asennemaailma siirtynyt myös kristilliseen uskoon? Olemmeko kaupallistaneet ja tuotteistaneet myös uskon, kirkon ja Jumalan? Onko Jeesuksesta tullut osa siistiin muovirasiaan pakattua osta nyt –uskonnollisuutta? Maksa kaksi, saat kolme.
Luterilainen kirkko Suomessa painii vaikean talouden ja hitaasti laskevan jäsenmäärän kanssa. Myös kirkossa nostetaan esiin se, että kirkon brändien tulee näkyä. Lasten kerhoja, menestyvää rippikoulua tai diakoniatyötä nostetaan esiin kuin mainoskylttejä, jotka kauppaavat kirkon huipputuotteita.

***

Hitaammin, matalammalta, heikommin.

Uuden suunnan ja vauhdin hyväksyminen kiihdytyskaistalla ajamisen jälkeen tuntuu pelottavalta, järjettömältä ja kaikin puolin opitun vastaiselta.

Ja kuitenkin kiihdytyskaistan loppuminen kertoo, että loputtoman kasvun ja rikastumisen sijaan tarvitaan uudenlaista asennetta. Ja että sitä pitää etsiä myös kirkossa, joka tottunut vain kasvamaan ja vaurastumaan.

Silloin kirkossa on ehkä myös enemmän tilaa niille, jotka eivät elämässään ja työssään enää jaksa pinnistää nykyisellä vauhdilla vaan läkähtyvät.

Silloin kirkossa on ehkä tarve myös yhä useammalle seurakuntalaiselle, joiden osaamista ja läsnäoloa tarvitaan vastuunkantajina.

Silloin kirkossakin muistetaan, että todellinen evankeliumi ei ole oikean opin puolesta kilpailua vaan Jumalan armon jakamista niiden kesken, joiden voimat ovat käyneet vähiin.

Ehkä murroksessa ei olekaan vain pelättävää vaan enemminkin edessä on jotain hyvää ja siunattua.

600:5

Hyvyyden voiman uskollinen suoja

piirittää meitä, kuinka käyneekin.

Illasta aamuun kanssamme on Luoja.

Häneltä saamme huomispäivänkin.

Written by latvus

27.6.2013 at 12.22

Rikos ja sovitus; radion aamuhartaus

leave a comment »

 

6.6.2013;
Kari Latvus

 

Väärästä teosta seuraa rangaistus. Tämä sääntö on tunnettu periaate kaikissa yhteisöissä. Joskus teot ovat pieniä ja vaarattoman oloisia näpistyksiä, joskus taas teko vie toiselta hengen tai aiheuttaa elämän mittaisen trauman.

 

Yleinen moraalinen taju kertoo, että väärin tehnyt ei ole sankari vaan roisto, pieni tai suuri, mutta kuitenkin roisto.

 

”Toinen pettää aivan julkisesti toista väärennetyin tavaroin, mitoin, painoin ja rahoin sekä hankkii itselleen etuja vilpillisesti, ovelilla juonilla ja luihuilla tempuilla. Kauppaa tehtäessä kiskotaan ylihintaa, pannaan mielivaltaisia rasitteita, nyljetään ja kiusataan. Kuka tuon kaiken pystyy kertomaan ja luettelemaan?”

 

Näin sivaltaa Martti Luther ja jatkaa.

 

”Kyseessä on sanalla sanoen maailman yleisin elinkeino ja suurin ammattikunta. Jos tarkastellaan nykyhetken maailmaa, niin säädystä riippumatta se on kuin yksi ainoa valtavan suuri ja laaja rosvoluola, pullollaan suurvarkaita. Noita kiskureita kutsutaankin syystä nojatuolirosvoiksi, maiden ja mantujen varkaiksi. He eivät ole mitään rahakirstun ryöstäjiä eivätkä pikkuvarkaita, jotka kähveltävät käteistä, vaan he istuvat tuoleissaan ja käyvät suurista herroista ja arvokkaista kunnon kansalaisista. Heidän ryöstönsä ja varkautensa tapahtuvat oikeuden varjolla.”

 

Näin sanoessaan Martti Luther ei ihan väärässä ollutkaan.

 

Kuluvana vuonna Suomessa erityisen huomion ovat saaneet julkisuuden henkilöiden, kuten ministereiden Heidi Hautalan ja Ville Niinistön toimet lain ja laittomuuden välissä; siis sillä kuuluisalla harmaalla alueella, jossa oma etu on kirkkaampi kuin lain selvät sanat.

 

Tänä vuonna erityinen piirre on ollut tekojen julkistamisen jälkeiset pikaiset anteeksipyynnöt.  Ajan henki on selvä: se joka yrittää julkisuudessa puolustella tekojaan, on sosiaalisen median tikarien heiton kohteena välittömästi. Oikein tai väärin, mutta somen kenttätuomioistuin on aina valmiina langettamaan tuomion tapahtuneesta, kuullusta ja usein myös luullusta.

 

Valtakunnan tunnustajien listalle kipusi hiljattain myös taiteilija Kristiina Isola. Hän oli suunnitellut kankaan, joka oli kopioitu ukrainalaisen taiteilijan Maria Primatshenkon teoksesta. Kuvien katsominen rinnakkain aamun lehdestä ei jättänyt sijaa epäilylle.

 

Kristiina Isolan vastausta ei tarvinnut kauan odottaa. Hän kirjoitti: ”En tullut ajatelleeksi tekijänoikeuksia tai sitä, että omisin jonkun toisen luovaa työtä. […] Ymmärrän nyt menetelleeni väärin ja kadun ja häpeän toimintaani.”

 

Kohu syntyy, tekijä tunnustaa ja pyytää anteeksi. Toisiaan seuraavat rikos, rangaistus ja sovinto.

 

Häviävätkö ihmisten pahat teot samalla tavoin kuin Finnair poistomaalaa lentokoneesta petoksella syntyneen teoksen. Valkoista maalia päälle ja asia on pois päiväjärjestyksestä. Näinkö se menee?

 

On helppo jakaa se tuntemus, että väärin tehneen tulisi joutua kiinni teoistaan.  Yhteinen elämä perustuu luottamukseen ja yhteistyöhön. Se, joka rikkoo lähellä olevan tai laajemman yhteisön pelisääntöjä syö samalla maata koko yhteisön alta.

 

Toisinaan on ilmeistä, todellinen sovinto syntyy vasta, kun loukattu osapuoli saa korvauksen kärsimästään vääryydestä. On asioita, joissa on selvää, että vasta silloin kun rikkeestä, lainkiertämisestä, moraalittomuudesta ja suoranaisista rikoksesta joutuu edesvastuuseen ja joutuu korvaamaan tekemänsä vääryyden, voi vapautua syyllisyyden painosta. Teko piinaa tekijää niin pitkään, kun se ei ole tunnustettu ja sovitettu.

 

Entä miten toimia silloin, kun rikokset ovat kohtuuttoman suuret, yhteisön uskottavuutta syvältä kaivavat ja kaikkien moraalitajua räikeästi kalvavat? Tästä antaa hyvän mallin Etelä-Afrikkassa käytetty ”totuuskomissio”. Erityisesti arkkipiispa Desmond Tutun liikkeellepanema totuuskomissio tarjosi mahdollisuuden käsitellä asioita, joita ei ollut mahdollisuutta saada tavalliseen oikeuteen, mutta jotka oli pakko käsitellä julkisesti.

Totuuskomissio oli poikkeuksellinen teko, kuin julkinen rippi. Se merkitsi julkista väärintekemisen tunnustamista ja mahdollisuutta jatkaa eteenpäin. Etelä-Afrikan totuuskomissio kävi läpi rankkoja asioita: väkivaltaa, ihmisten katoamisia, poliittista ja rasistista laittomuutto.

 

Kuuntelin monta vuotta sitten vankilapappi Markku Yli-Mäyryn pysähdyttävää kertomusta, kuinka tärkeä on tuoda raskaita rikoksia tehneitä ihmisiä kohtaamaan uhreja, omaisia ja samalla itseään. Vuosikymmenien kokemus nosti esiin sen, että tarvitaan kohtaamista ja tarvitaan sovintoa. Usein vasta silloin väärintekijä ja uhri voivat saada elämässään uuden mahdollisuuden. Yli-Mäyry puhui pitkään rakkaudesta, sovinnosta ja siitä mitä tästä kaikesta syntyy: anteeksiannosta. Hän ei sanonut mitään rangaistuksesta ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta – ehkä siksi, että se on vankilassa muutenkin esillä.

 

Isä meidän,

Joka olet meitä vastapäätä.

Anna meille rohkeus tunnustaa tekomme ja

kohdata kaltoin kohtelemamme ihmiset.

Jumala, älä unohda oikeutta,

mutta vieläkin enemmän rukoilen tänään,

että opettaisit meille, mitä merkitsevät armahdus ja sovinto.

 

Virsi 591:3-4

3. Rakkauden henki saa koskettaa

kylmän kouristamaa ihmismieltä.

Käsi käteen ojentuu.

Ruoho versoo. Laulaa puu. Vääryys väistyy oikeuden tieltä.

 

4. Nosta katse huomiseen: luomiseen

kuulet Herran kutsuvan jo meitä.

Hän voi poistaa orjuuden,

hän luo meistä ihmisen luomaan auki toivon, ilon teitä.

Written by latvus

6.6.2013 at 10.27

Kategoria(t): Saarnat

Tagged with , , ,

Pyhän sodan pitkä varjo

with one comment

Radion Yle Ykkösen aamuhartaus 25.4.2013

Osa I

Tänään ajattelen Jumalaa ja katson lehtien uutisotsikoita. Kysymysten määrä on suuri, eikä Jumalasta saa mitään otetta. Jumala tuntuu karkaavan, sillä maailma on mieletön. Siitä huolimatta haluan etsiä tänä aamuna Jumalaa otsikoiden sisällä ja vierellä.

Hidastettu uutiskuva tuo yksityiskohtia esiin. Maratonjuoksijan taival päättyy vain muutamaa metriä ennen maalia. Juoksija kaatuu maahan, sillä häneen osuu ehkä mutteri tai naula tai kuulalaakeri. Pommi-isku maratonin loppumetreillä on päätön tapahtuma. Miksi joku voi kyhätä pommeja, jotka tappavat maratonia seuraamaan tulleen 8-vuotiaan pikkupojan, kiinalaisen opiskelijan ja ravintolan pitäjän? Pommeja, jotka haavoittavat 183 ihmistä?

Epäilemättä Bostonin maratonin pommi-iskun taustaa tutkitaan perinpohjaisesti ja tekijöistä kaivetaan esiin kaikki mahdollinen. Moni kysyy pommimiesten yhteyttä uskontoon ja Islamiin: onko Islamin pyhän sodan ajatus ajanut kaksikon terrori-iskuun?

Monen mieleen on myös palautunut New Yorkin iskut, kaapatut lentokoneet ja luhistuvat tornitalot, vaikka tapahtumasta on kulunut jo yli vuosikymmen.

Vuosikymmenen aikana on keskusteluun tullut uusi sana jihad, islamiin kuuluva kamppailu Jumalan tiellä ja Jumalan asialla. Yleensä tuo ilmaus viittaa yksilön sisäiseen kamppailuun, mutta otsikoissa näkyy jihad-ajattelun väkivaltainen puoli. Lyhyessä otsikossa monimutkainen uskonnollinen asia yksinkertaistuu iskulauseeksi: Pyhä sota islamin puolesta.

Näin piirtyy pelottava kuva, joka uhkaa maailmanrauhaa.

 

Pyhää sotaa eivät kuitenkaan ole käyneet vain ”ne muut” tai ”toisinuskovat”. Helsingin Sanomien laaja artikkeli viime sunnuntaina (Pekka Mykkänen 21.4.2013, sivut C1–4) muistutti siitä, kuinka myös suomalaiset kävivät ”pyhää sotaa”. Sota käytiin Neuvostoliittoa vastaan ja silloin suomalaiset osallistuivat ”ristiretkeen” idän vihollista vastaan.

Jumalan nimessä ja oikean asian puolesta suomalaiset puolustivat omaa maata ja puolustussodan nimissä hyökkäsivät pahaa jättiläistä vastaan. Pyhästä sodasta saarnattiin ja kirkko tuki sodan moraalista oikeutta väärintekijöitä vastaan. Silloin oli helppoa vedota Jumalan nimeen, koska vastassa oli kristinuskonvastainen ateismi ja monia kauhistuttanut bolsevistinen hallinto.  Seitsemän vuosikymmentä sitten ei Suomessa vallinnut erimielisyyttä siitä, tuliko maata puolustaa tai tuliko sodassa menetetty alue vallata takaisin. Sodan oikeutus, laillisuus ja jopa pyhyys oli selvää.

Näinkö yksinkertainen on pyhän sodan mekanismi? Omaa maata, omaa kansaa ja omaa uskontoa saamme puolustaa, mutta toisten terrorititeot me päättäväisesti torjumme.

 

Kuulen jo monen varmistimen naksahtavan ja sapen kiehuvan. Suomalaisen pyhän sodan ja islamistisen jihadin rinnastaminen ei ole sallittua.

 

 

Osa II

 

On kuitenkin arveluttavaa työntää omaa pää kristillisyyden pensaaseen ja iskeä terrorismin ja pahantekijän leima islamistiseen taistelijaan.  Jotta vältämme liian suuren yksinkertaistamisen, niin on myös aika katsoa peiliin ja muistaa oman uskomme taustahistoria.

 

Vanha testamentti tarjosi viime sotien aikana mallin pyhän sodan käyntiin myös suomalaisille. Kertomus, jossa Jumala antaa maan omilleen ja tappaa muut kansat tieltä pois, on yksi Raamatun ydinkertomuksista

Herra itse raivaa ja hävittää nuo kansat tieltänne, ja te saatte haltuunne niiden maat, kuten Herra, teidän Jumalanne, on luvannut.” (Joos 23:5)

 

Raamatun tarjoamaa kansanmurhan oikeaoppista toteuttamista on harjoiteltu ahkerasti, onneksi kuitenkin useimmin sanoissa kuin teoissa.  Itse asiassa Raamatun kertomukset muiden kansojen hävittämisestä israelilaisten tieltä ovat valtaosaltaan uskonnollista ohjelmapuhetta, ei todellisen historian kuvausta. Kysymys oli pikemminkin toiveesta, että Jumala astuisi esiin ja ryhtyisi taisteluun oman kansansa puolesta.  Kysymys oli myös luottamuksen säilymistä siihen, ettei Jumala ole unohtanut omiaan, vaikka suurvaltojen armeijat, veronkeruu- ja valtakoneistot jyräsivät kansan ylitse.

 

Toinen sitaatti asiaan liittyen kuuluu seuraavasti: ”Taistelkaa Jumalan tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, mutta älkää sortuko tekemään väärin: Jumala ei rakasta väärintekijöitä.” (Koraani 2:190)

 

Tämä teksti ei ollut Raamatusta vaan Koraanista. Kyseinen jae on jihad-ajattelun keskeinen teksti, mutta siihen ei sisälly käskyä terrorismiin. Tällainen ajatus on enemmänkin siihen liitettyä tulkintaa.

 

Osa III

Tänä aamuna paini Jumalan edessä ja pyhän sodan kanssa nostaa kolme asiaa esiin.

 

Ensinnäkin, on inhimillistä nähdä oma pyhyys ja toisen pahuus. Siksi niin helposti sanotaan, että me sodimme ja ”ne toiset” tekevät terroritekoja. Tämän vuoksi on erityisesti varottava leimaamasta toisen uskoa ja uskontoa.

 

Toiseksi on myös muistettava, että monet äärimmäiset teot kertovat monien ihmisten pahoinvoinnista. Väkivallan tekoja ei tule hyväksyä, mutta on tarkoin kuultava sitä kipua, mistä ne nousevat. Kyse on avunpyynnöstä.

 

Kolmanneksi, erityisesti tänään on jokaisen kristityn tartuttava naapurissa asuvan tai kadulla vastaan tulevan muslimin käteen ja tervehdittävä toista avoimesti, luottaen ja rauhaa rakentaen. On syytä tehdä parannusta omista synneistä ja keventää toisen kuormaa, jos mahdollista.

 

Sen tähden on juuri tänään on aika pyytää Jumalalta rauhaa myös sinne, missä se ei ole vielä totta. Tänäkin päivänä autuaita ovat rauhantekijät.

 

 

Virsi 514:1-3

1.

Anna meille rauhasi, Herra, tänäänkin.

Älä hylkää kansaasi koskaan vaaroihin.

Sillä vain sinä voit, sillä vain sinä voit

elämämme varjella, Herra, tänäänkin.

 

2.

Anna meille vapaus, Herra, tänäänkin.

Anna meille luottamus sinun voimaasi.

Sillä vain sinä voit, sillä vain sinä voit

rohkeuden lahjoittaa, Herra, tänäänkin.

 

3.

Anna meille iloa, Herra, tänäänkin

elämämme lahjoista pienimmistäkin.

Sillä vain sinä voit, sillä vain sinä voit

elämämme uudistaa, Herra, tänäänkin.

 

Written by latvus

25.4.2013 at 8.31

Kategoria(t): Saarnat

Tagged with , , , ,

Siunatut ja kirotut: radion aamuhartaus 7.2.2013

leave a comment »

 

Tammikuun lopulla Britannian valtalehti Guardian ja uutiskanava BBC nostivat otsikoihin sata ihmistä. Nimittäin sata rikkainta maailmassa. Lehdet viittasivat Oxfam-nimisen köyhyysjärjestön uuteen raporttiin, jonka mukaan sata rikasta voisi poistaa maailmasta köyhyyden. (Oxfam 18.1.2013/ The cost of inequality: how wealth and income extremes hurt us all)

Tämä häkellyttävä uutinen muistuttaa kahdesta asiasta. Ensiksi köyhien määrästä. Maailmassa on yli miljardi ihmistä – siis yli tuhat miljoonaa ihmistä – jotka elävät noin yhden euron päivätulolla. Puolentoista euron päiväkohtaiseen vaurauteen joutuu tyytymään kaksi ja puoli miljardia ihmistä, siis joka kolmas meistä maailman kylien asukkaista.

Kieltämättä moinen lukema loksauttaa alaleuan apposen auki, koska puolentoista euron tulorajalla eläminen merkitsee jatkuvaa kamppailua henkiinjäämisestä ja asumisesta ilman riittävää perusterveydenhoitoa.

Onko maailmassa tosiaan näin monta ihmistä kirottu köyhyyden vitsauksella?

Samaan aikaan sadalla rikkaimmalla menee hyvin: heitä näyttää Jumala siunanneen, koska vuonna 2012 pelkästään heidän varallisuutensa kasvoi 240 miljardilla dollarilla, siis noin 177 miljardilla eurolla (177 000 000 000). Numeroiden 177 jälkeen tulee yhdeksän nollaa. (tilasto: HS 24.1.2013).

Isoja täytyy rikkaiden kukkarojen olla, jotta rahat niihin mahtuvat.

 

1. Kuulkaa, keitä Mestari,

halleluja,

autuaiksi julisti,

halleluja.

 

 

2. Köyhä, tyhjä, neuvoton,

halleluja,

Herrassansa rikas on,

halleluja.
Virsi 516:1-2

 

Siunatut ja kirotut. Rikkaat ja köyhät. Jumalako näitä rikkaita rahalla siunaa ja köyhiä sen puutteella kiroaa, kun maailmassa tuntuu kohtuus katoavan usvana tuntemattomaan? Mutta hetkinen: onko rikkaus todella siunausta ja köyhyys kirousta?

 

Näin moni on ainakin ajatellut, mutta löytyykö Raamatusta tai arkisesta elämästä tälle tukea?

 

Vanhaan testamenttiin mahtuu myös tiukkoja käsityksiä tekojen ja seuraamusten läheisestä yhteydestä. Sen mukaan ihminen valitsee kirouksen tai siunauksen tien (5. Moos. 28). Siunauksen tie edellyttää tarkkaa Jumalan lain noudattamista ja siitä on luvassa palkkio, joka mitataan omaisuutena ja kaikenlaisena menestyksenä. Viholliset jäävät alakynteen, karja kasvaa ja tulopuolella pukkaa laariin menestystä. Toisaalta väärin uskominen, siis muun kuin oikeaoppisen Jahve-uskon noudattaminen synnyttää pelkkää onnettomuutta, kauhua, hivuttavaa tautia, kuumetta ja kärsimyksiä. Viidennen Mooseksen kirjan teologia on jyrkän mustavalkoista, tiukkaa ja opillisesti ehdotonta: siunauksen ja kirouksen syyt löytyvät ihmisen omista asenteista ja uskon laadusta.

Kaikki eivät näin yksioikoista ajattelua kuitenkaan Raamatussakaan seuraa vaan muistuttavat, ettei siunausta voi selittää.

Rikkaudesta ja vaurastumisesta ei voi päätellä siunausta tai Jumalan läsnäoloa. Tästä muistuttaa Jobin kertomus, jossa Jobia koetellaan köyhyydellä ja kaiken menettämisellä, mutta Jumala ei silti katoa minnekään. Ja kertomuksen lopuksi Jumala siunaa Jobin vauraudelle ja laajalla perheelle.

Raha ei siis ole varma merkki Jumalan siunauksesta. Jo Raamatussa rikkaan eliitin sinänsä ihan lailliset, mutta vähäväkisen ihmisen hyväksikäyttöön perustuvat teot saavat armottoman tuomion. Sellainen rikkaus, joka perustuu toisten riistoon – lain vastaiseen tai lain turvin tapahtuneeseen – ei ole merkki siunauksesta.

Vieläkin selkeämmin köyhyyden ja kirouksen välisen sidoksen katkaisee Jeesus, joka julistaa onniteltaviksi köyhät ja nälkäiset. Jeesuksen mukaan köyhyys ei siis ole merkki Jumalan kirouksesta. Sen sijaan tosi siunaus on siinä, että köyhille kuuluu Jumalan valtakunta ja nälkäiset saavat syödä.

Rikkaille ja liikaa vaurautta keränneille Jeesus antaa sen sijaan tiukan läksytyksen ja pitkän buuauksen. Voi teitä te rikkaat, onnenne meni ohi, te joudutte itkemään ja näkemään nälkää. (Luuk 6:24-25)

Toki Jumalan siunaus voi kulkea käsikädessä hyvän elämän ja onnellisen elämän kanssa. Jumalan siunaus ei kuitenkaan ole automaatti, joka poistaa vaivan ja voitelee elämän rattaat tuottamaan talouden voittoa.

Merkillisellä tavalla jokapäiväinen leipä on Jumalan suuri ihme ja lahja, mutta yritys koota itselle kaikkien ihmisten leipä tänä päivänä kääntyy itseään vastaan.

Itsekkyys, joka kokoaa kohtuuttomat tulot on yksinkertaisesti väärin.

Siitä seuraa kirous.

 

Niinpä niin, ehkä maailman sata rikkainta eivät olekaan maailman sata siunatuinta, sillä siunaus on osallisuutta, elämän jakamista toisten kanssa, yhteyttä muihin ihmisiin.

Sen tähden siunaus ei ole takuu talouden menestyksestä, työpaikan säilymisestä ja terveyden pysymisestä vaan yksinkertainen kutsu jakaa toisten kanssa se hyvä elämässä, mitä sinulla on.

 

Tänä aamuna, keskeneräisenä ja ehkä elämän matkan keskelle jääneenä, köyhänä tai uupuneena, sellaisena kuin olet, ota vastaan siunaus:

Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinut sellaiselta vauraudelta, joka riistää ihmisarvosi.

Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen, niin että näkisit vierellesi olevat ihmiset.

Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antokoon sinulle rauhan, jota et voi rahalla ostaa.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen

 

3. Suuren murheen keskellä,

halleluja,

seisoo Herra vierellä,

halleluja.

 

4. Hiljaiset ja sävyisät,

halleluja,

valtakunnan perivät,

halleluja.

 

5. Nälkäiset ja nääntyvät,

halleluja,

Isän pöytään pääsevät,

halleluja.        

 

6. Joka muita armahtaa,

halleluja,

itse laupeuden saa,

halleluja.

 

10. Kaikki köyhät katselkaa,

halleluja,

autuutenne Jumalaa,

halleluja.

Virsi 516:1-6, 10

 

Kari Latvus, dosentti, Järvenpää

Written by latvus

9.2.2013 at 20.18

Kategoria(t): Saarnat

Tagged with , ,

Saarna Tuomasmessussa 9.9.2012

with 2 comments

Saarna

Kari Latvus
Tuomasmessu 9.9.2012

Tekstit: Matt. 11:25-30 ja 1. Moos. 21:8-21

 

Johdanto

Tämän sunnuntain Vanhan testamentin matkakumppanina on kertomus Aabrahamista, Saarasta ja Hagarista sekä heidän pojistaan. Katkelma kertomuksesta 1. Mooseksen kirjan luvusta 21 (21:8-21).

8 Iisak kasvoi, ja hänet vieroitettiin, ja Abraham järjesti Iisakin vieroituspäivänä suuret pidot. 9 Saara huomasi, että Abrahamin ja egyptiläisen Hagarin poika Ismael ilvehti, 10 ja silloin hän sanoi Abrahamille: ”Aja pois tuo orjatar ja hänen poikansa. Orjattaren poika ei saa periä yhdessä minun poikani Iisakin kanssa.”

11 Tämän kuullessaan Abraham pahastui kovin Ismaelin puolesta. 12 Mutta Jumala sanoi Abrahamille: ”Älä niin kovin sure tuon pojan ja orjattaresi puolesta, vaan noudata kaikessa Saaran mieltä, sillä vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi. 13 Mutta myös orjattaren pojasta minä annan kasvaa suuren kansan, sillä hänkin on sinun jälkeläisesi.”

14 Abraham nousi aamulla varhain, otti leipää ja vesileilin, pani ne Hagarin selkään ja lähetti hänet ja Ismaelin matkaan. Hagar lähti ja harhaili Beerseban autiomaassa. 15 Mutta kun vesi loppui leilistä, hän jätti pojan pensaan alle 16 ja meni istumaan syrjemmälle, noin jousenkantaman päähän, sillä hän ajatteli: ”Minä en kestä nähdä lapsen kuolevan.” Ja Hagarin istuessa syrjempänä poika alkoi ääneensä itkeä.

17 Jumala kuuli pojan valituksen, ja Jumalan enkeli kutsui taivaasta Hagaria ja sanoi hänelle: ”Mikä sinun on, Hagar? Älä ole huolissasi. Jumala on kuullut pojan itkun. 18 Nouse, nosta poika maasta ja pidä hänestä hyvää huolta. Minä annan hänestä polveutua suuren kansan.” 19 Ja Jumala avasi Hagarin silmät, niin että hän näki lähellään kaivon, ja hän meni täyttämään leilin vedellä ja antoi pojan juoda.

20 Poika kasvoi aikuiseksi, ja Jumala oli hänen kanssaan. Hän jäi autiomaahan asumaan, ja hänestä tuli taitava jousimies. 21 Hän asui Paranin autiomaassa, ja hänen äitinsä otti hänelle vaimon Egyptistä.

Tänä iltana rinnakkain on kaksi kertomusta: rakastettu ja luettu katkelma Matteuksen evankeliumista sekä toisaalla liki vaiettu kertomus Hagarista. Aloitetaan evankeliumista.

Tiedätkö mitä blondi sanoi, kun kuuli tämän sunnuntain evankeliumin lauseen lapsenmielisistä? ”Ei muuta kun Herran haltuun. Kyllä blondi pärjää!”

Onko siis aika nostaa kunniaan tietämättömyys ja lapsekkuus, nostaa esiin hupsut, hupakot, edesvastuuttomat tai muutoin reitiltä eksyneet? Vai mitä oikeastaan Jeesus mahtoi tarkoittaa, kun hän sanoi, että Jumalan maailma ilmoitetaan pikkulapsille ja imeväisille.   Uuden testamentin sana nhpioV kun voidaan parhaiten kääntää pikkulapseksi tai imeväisikäiseksi.

Napakka on myös jaottelu: viisaat ja oppineet vastaan pikkulapset. Jumalan valtakunta haastaa ja raastaa perinteitä tänään isolla kämmenellä. Valta-asemat saavat kyytiä oikein isolla kämmenellä.

Jeesus puhui siis lapsen tärkeästä asemasta. Jos tekisimme lyhyen haastatteluntutkimuksen täällä kirkossa siitä, mitä pieni lapsi edustaa, niin esiin voisi nousta kovin monenlaisia ajatuksia. Yksi sanoisi, että lapsi leikkii, ei näe vaivaa tai kanna huolta. Toinen ehdottaisi, että lapset puhuvat totta, eivätkä sensuroi puheitaan. Kolmas voisi todeta, että lapsi on välitön ja tunnevaltainen. Monta muutakin mielikuvaa voi liittyä omaan ja muiden lapsuuteen.

On kuitenkin luultavaa, että jos siirrämme meidän omat kokemuksemme ja käsityksemme lapsen todellisuudesta päivän evankeliumiin, niin luomme ihan uuden kertomuksen ja annamme tekstillä merkityksiä, joita siihen ei kuulunut. Meidän kuvamme lapsen asemasta ja merkityksestä on ratkaisevasti erilainen kuin Jeesuksen aikana.

Jotta löydämme osuvamman taustan asialle, niin kannattaa muistaa, että Jeesuksen aikana lapsikuolleisuus oli järkyttävän suuri. Kolmannes lapsista kuoli ensimmäisen elinvuoden aikana ja puolet viiden ikävuoden kuluessa. Lapsella ei katsottu olevan ihmisoikeuksia, varsinkaan tytöillä. Vastasyntyneen hylkääminen ei ollut tavatonta, varsinkaan tyttölapsen. Lapsessa oli lähinnä vain potentiaali, mahdollisuus: hänestä tulisi joskus aikuinen. Se oli hänen arvonsa. Hän tulisi tekemään joskus työtä.

Miksi siis Jeesus nostaa keskellä elämänsä menettämisen vaaraa elävän ihmisen alun Jumalan erityisen mielisuosion kohteeksi?

 

Matkakumppanina Hagar

Mainion matkakumppanin tälle pohdinnalle tarjoaa tänään kuultu Vanhan testamentin kertomus Hagarista. Hagar on Abrahamin ja Saaran orja ja hänen synnyinmaansa oli Egypti. Hagar oli myyty orjaksi ilman, että sitä olisi häneltä kysytty. Eikä häneltä kysytty silloinkaan, kun Saara halusi antaa hänet miehelleen vaimoksi perillisen saamiseksi. Nykytermeillä ilmaistuna voisi puhua kohdun vuokraamisesta. Vielä rajumpi ilmaus olisi toisen kohdun haltuunotto.

Hagar kokee väkivaltaa, kuolemanuhkaa ja tänään kuulimme kertomuksen lopun: hänet karkotettiin suurperheestä pienen lapsen kanssa Negevin kuiviin maastoihin kohti varmaa kuolemaa.

Hagar ei elämässään päätä asioistaan, koska muilla on valta päättää hänen elämästään. Hän ei voi ottaa kantaa tai ilmaista kenellekään omia tarpeitaan, koska hän on orja, koska hän on vierasmaalainen ja koska hän kuuluu ulkokehälle.

Se ei kuitenkaan estänyt häntä kamppailemasta elämänsä puolesta, se ei lannistanut häntä vaan ajoi liikkeelle.

Hagarin kertomuksessa, niin tänään kuullussa kuin sitä edeltävässä osiossa, näkyy kuinka vastakkain asettuvat valtaa ja asemaa edustavat Aabraham ja Saara ja toiselle laidalle jää Hagar. Monien mielikuvissa Hagar on edelleen vähempiarvoinen ja tuskin ainakaan esikuvaksi kelpaava henkilö.

Suomen luterilaisessa kirkossakin Hagar on vaiettu henkilö, sillä virallisesti hänestä ei lueta messussa koskaan – siksi Tuomasmessu onkin oiva paikka nostaa Hagar esiin.
(kotiläksyksi sopii kaikille: lue luvut 1. Moos. 16 ja 21)

Vailla valtaa, elämässään useasti hyväksi käytettynä, pahoinpideltynä, kotoaan karkotettuna, heitteille jätettynä Hagar on se ihminen, jolle Jumala ilmestyy. Hagar on Vanhassa testamentissa ensimmäinen nainen, joka nimeää Jumalan. El Roi, Jumala joka näkee minut.

Hagar on toivonsa ja elämänsä menettänyt, mutta saa ne uudelleen, koska Hagar on Jumalan löytämä.

Lapsenmieliset, Hagar ja me

Meille Hagar on tärkeä tiennäyttäjä, kun kysymme, mitä tarkoittaa, että Jumala valitsee lapset, orjat, köyhät ja osattomat. Ajattele siis blondin, pikkulapsen tai lapsenmielisen sijaan toisten määräysvallan alaista orjaa, kun mietit päivän evankeliumia.

Juuri siksi Kristus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Kristuksella on kolme tärkeää viestiä tänä iltana.

Ensinnäkin Kristuksen puhe kohdistuu kaikkiin, jotka ovat elämänsä menettäneet, toivonsa hukanneet, karanneet, eronneet, karkotetut, tulleet muiden lyömiksi ja jääneet piiloon. Juuri sinulle kuuluu Jumalan valtakunta, koska ymmärrät muita paremmin, että kaikki on lahjaa ja ilmaista. Armoon astumisessa ei ole kynnystä.

Toiseksi Kristuksen kutsu Jumalan valtakunnan matkakumppaniksi merkitsee liikkeellä oloa. Hagar vilkuttaa tässä kohdin kiivaasti ja sanoo, että kiirastuleen ei saa jäädä makaamaan. On myös taisteltava elämän perusteiden ja oikeuden puolesta. On rakennettava koti uudestaan ja tarpeen vaatiessa myös noustava niitä vastaan, jotka toimivat väärin. Armo ilman oikeutta on kuin kulkijan saapas ilman vartta.

Kolmanneksi Kristuksen kutsu ottaa ies ja tarttua kuormiin merkitsee toinen toisemme näkemistä. Vierellä kulkevien taakat voivat olla pieniä tai suuria, mutta meidät kaikki on kutsuttu jakamaan ja kantamaan toinen toistemme kuormia. Katsokaa ympärillenne, katsokaa silmiin vierellä kulkijaa ja ottakaa hänet todesta.

Kantakaa toistenne kuormia, niin te olette Kristuksen matkakumppaneita.

Hiljenny hetkeksi ajattelemaan matkakumppanisi Hagarin kertomusta ja Kristuksen kutsua sinulle.

Written by latvus

9.9.2012 at 23.41

Kategoria(t): Saarnat

Tagged with , ,