Arkkipiispan hiipan tavoittelijat

AP_kaapu

Tulevan arkkipiispan nimi on useaan kertaan mainittu, mutta vielä ei asiasta voi olla varma, koska vaali on vasta edessä. Ehdokkaita on nyt virallisesti viisi: lähetysjohtaja, teologian tohtori Ville Auvinen (s.1966), organisaation ja johtamisen yliopisto-opettaja, teologian tohtori Heli Inkinen (s.1957), kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantola (s. 1957), Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma (s.1962) ja Porvoon hiippakunnan piispa, dosentti Björn Vikström (1963).

Arkkipiispan viran hakuprosessi on siis siirtynyt tositoimien osastoon. Ja kannattaa muistaa, että virkaa ei haeta vaan aina kyse on ryhmästä äänivaltaisia päättäjiä (minimi 30), jotka voivat asettaa ehdolle jonkun henkilön arkkipiispaksi. Nyt on siirrytty alkuverryttelystä esivaaliin ja ehdokkaiden esittelyyn erilaisissa tilaisuuksissa. Vaalissa on edessä kahden kuukauden mittainen alkuerä ja finaalisarja alkanee ensimmäisen kierroksen jälkeen – tässä vaalissa tuskin kukaan saa yli 50% äänistä ensimmäisellä kierroksella.

Faktat

– vaalipäivät ovat 8.2.2018 ja toinen kierros 1.3.2018
– äänestäjiä on 1525, joista 603 arkkihiippakunnan pappeja ja lehtoreita, 603 seurakuntien edustajia. Näiden äänien painoarvo tiputetaan vaalissa yhteen kolmasosaan eli noin 400 ääneen. Muut äänet, 320, lasketaan sellaisenaan. Äänestäjiä ovat kirkolliskokous, hiippakuntavaltuustot, kapitulit ja kirkkohallituksen täysistunto. Läpimenoon vaaditaan siis hiukan yli 360 ääntä.

Arkkipiispan-vaakuna-v_

Ehdokkaat

Ehdokkaat voi ryhmitellä useammalla tavalla:
miehet-naiset: Tässä osastossa Heli Inkinen ponkaisee esiin suvereenisti. Naispuolisen arkkipiispan odotus on kovaa ja Inkinen saa tästä vahvan nosteen.

piispat – ei-piispat: Björn Vikström, Tapio Luoma ja Ilkka Kantola ovat piispoja ja he saavat tästä vaalissa apua. Arkkipiispan työssä on suuri määrä hallinnollisia vastuita ja niiden tunteminen oman piispanviran hoidon näkökulmasta auttaa paljon.

poliitikot – muut: Sekä Ilkka Kantola (sd) että Ville Auvinen (kd) ovat vahvasti mukana politiikassa. Auvinen tosin on vielä jäänyt oman kaupunkinsa valtuutetuksi, eikä ole pärjännyt valtakunnan politiikassa. Kaksi kysymystä: Onko poliittinen ura tässä vaalissa este vai noste? Onko arkkipiispan vaalilla merkitystä mahdollisiin tuleviin vaaleihin?

teologinen linja: Ville Auvinen singahtaa tässä kohdin ihan omaan luokkaansa vastustamalla sekä naisten pappisvirkaa että homoparien kirkollista vihkimistä. Muiden ehdokkaiden kohdalla kysymys naisen asemasta pappisvirassa ei ole mikään kysymys enää. Tapio Luoma ei kannata homoparien kirkollista vihkimistä, mutta toisaalta on luvannut seurata perässä, jos kirkossa näin päätetään. Tämä linjan päättämättömyys on jo saanut Miikka Ruokasen Kotimaa-lehdessä nostamaan esiin ajopuusyytöksen: eikö arkkipiispan tulisi johtaa eikä peesata?, kysyi Ruokanen. – On sinällään todella outoa, että kysymys sukupuolesta saa edelleen merkittävän aseman teologisen linjan määrittäjänä. Toisaalta sitä kautta peilataan kysymystä raamatuntulkinnasta, arjen kokemustodellisuuden näkemisestä, etiikasta ja kristillisestä elämäntulkinnasta. Oma toiveeni on, että paneelit nostavat esiin ehdokkaiden käsityksiä kirkon ydintehtävästä, evankeliumin merkityksestä arjessa, kirkon ja yhteiskunnan suhteesta jne.

 

apsauva1

Esivaali ja ennuste

Perinteinen piispanvaalin ilmiö oli lehtien yleisönosaston kannattajalistat. Digiaika on tuonut mukanaan kannattajasivut, joilla voidaan myös esitellä monipuolisesti ehdokkaan mielipiteitä. Ehdokkaiden sivut ovat yleisesti hienot ja informatiiviset, tosin Ville Auvinen ja Ilkka Kantola ovat liikkeellä hieman muiden jäljessä ja se näkyy myös sivujen niukkuutena.

Kunkin ehdokkaan tukiryhmä on nyt julkistanut äänestävien tukijoiden listan. Minimissään sen tulee siis olla 30. Lähimmäs tätä minimimäärää jäävät tässä alkuvaiheessa Ville Auvinen (43 äänestäjää) ja Ilkka Kantola (42 äänestäjää).

Kannattajasivujen epävirallisessa esivaalissa Tapio Luoma näyttää vetävän kaulaa muihin, mutta jos äänestäjien osalta palauttaa turkulaisäänet 1/3 mittakaavaan, niin tilanne on hieman toisenlainen.

Heli Inkinen on ollut vaalityössä muita aktiivisempi ja hänen äänestävä tukijoukkonsa on suurempi: 73 äänestäjää. Hieman suurempi määrä on Björn Vikströmin (75 äänestäjää) sivuilla ja etenkin Tapio Luomalla (109 äänestäjää). Yhteensä kantansa on ilmaissut jo nyt noin 350 äänestäjää [HUOM. äänimäärissä marraskuun lopun tilanne]

Kannattajasivujen epävirallisessa esivaalissa Tapio Luoma näyttää vetävän kaulaa muihin, mutta jos äänestäjien osalta palauttaa turkulaisäänet 1/3 mittakaavaan, niin tilanne on hieman toisenlainen. Luvut ovat osin tulkinnanvaraisia ja muuttuvat oletettavasti paljonkin jatkossa.

Luoma 67 (34%)
Vikström 53 (27%)
Inkinen 36 (18%)
Kantola 20 (10%)
Auvinen 20 (10%)
Yhteensä 196

Seuraa näitä seikkoja jatkossa

  1. Esivaalin alkuvaiheessa toiselle kierrokselle näyttäisi menevät Tapio Luoma ja Björn Vikström. Nousevatko he vaalipaneelissa esille samoin kuin ennakkoasetelmissa? Pitävätkö he ennakkosuosikin asemansa?
  2. Jos Luoma ja Vikström selviytyvät voittajiksi ensimmäisellä kierroksella, on edessä tiukka toinen kierros.
    Moni arvelee Auvisen äänten siirtyvän toisella kierroksella Luomalle.
    Toisaalta suuri osa Inkisen ja Kantolan äänestäjistä siirtyisi Vikströmin taakse. Tämän hetken kannatustilanteen mukaan Vikström näyttäisi olevan hienoisessa gallupkärjessä lopullisen äänestyksen osalta.
  1. Inkisen, Kantolan ja Auvisen kannattajalistat keskittyvät muita enemmän arkkihiippakuntaan. Nouseeko heidän osaltaan kannatus jatkossa, kun muun Suomen äänestäjät heräävät vaaliin?
  2. Yllätysmomentin voi tarjota monikin seikka.

– Onko Auvisen tukijoukko todellisuudessa suurempi? Kirkolliskokousvaaleissa Auvisen hengenheimolaiset saivat noin 25% papiston äänistä.

– Nouseeko Luoma-gate vaalissa merkittävään asemaan? Kysymys Espoon hiippakunnan seksuaalisen väärinkäyttöepäilyn puutteellisesta hoitamisesta voi hiertää vaalissa pitkään.

– Ketkä ehdokkaista nousevat esiin vaalikeskusteluissa? Arkkipiispalta toivotaan sekä vahvaa linjaa että myös kykyä tuoda se julki.

– Jokaiselta ehdokkaalta tulisi kysyä kirkon talouden hoitamisesta ja myös arvioida, mikä vaikutus kullakin olisi.

 

Välimatka seurakuntalaisten käsityksiin

Suurin ristiriita tai jännite on Ville Auvisen kantojen ja seurakuntalaisten (ja papiston) käsitysten välillä. Ennemmin tai myöhemmin jossakin haastattelusta tai linjauksesta ryöpsähtäisi nais- tai homokeskustelu, jossa elementteinä olisi syrjimisen ja ihmisarvon mausteilla kysymys siitä, kuka saa olla kokonaan pappi ja kristitty. Kirkosta saattaisi keventyä heittämällä saman verran jäseniä kuin konservatiivisiin herätysliikkeisiin lukeutuu tällä hetkellä (140 000-160 000). Siinä jo mitattaisiin arkkipiispan hintalappua. Näissä seikoissa Auvinen vetää nykyisin linjaa, joka on kovin kaukana seurakuntalaisten käsityksistä.

EDIT: kuvat vaihdettu 1.12.2017 klo 19:35

Mainokset

Kirkolliskokouksen katsomosta

Marraskuun perinteenä on Turkuun kokoontuva kirkolliskokous. Joskus kokous on kuin marraskuun sää, joskus on pitkäpiimäisiä puheita ja joskus tulee yllätyksiä.

Kirkolliskokous Turun kristillisellä opistolla 7.11.2017.

Tässä kolme poimintoa tämän viikon kokouksesta.

Striimi toimii, studio toisi lisää syvyyttä

Kirkolliskokous jaetaan nyt julkisuuteen suorana striiminä ja täysistunnot ovat katsottavissa youtuben kautta myös kokouksen jälkeen. Tämä on erinomainen ratkaisu. Useampaan sataan katsojakertaan aika pian nousevat latausmäärät kertovat, että tarvetta on. Kiitos tästä Kirkon viestinnälle!

Ja sitten perään ehdotus ideanikkari Samuli Suonpäälle. Pankkivaliokunnassa heittona ilmaan lausuttu Samuli Suonpään ajatus kisastudiosta ja pika-analyysien käyttämisestä voisi olla oikeasti seuraava hullun hauska ajatus toteutettavksi. Joissakin sopivissa kohdissa tiukan äänestyksen tai keskustelun jälkeen olisi mukava saada perään muutama päättäjä tai asiantuntija-analyysi.

Avioliittolain seuraukset

Keskustelussa ei vielä ollut esitys kirkon avioliittokäsityksen laajentamiseksi: se kulkee vielä valiokuntavalmistelussa ja valmistuu varmaan toukokuun iloksi.

Sen sijaan kirkolliskokousta puhutti pitkään piispainkokouksen tuottama selvitys siitä, tulisiko kirkon luopua avioliitto-oikeudesta. Selvityksen oli laatinut emerita professori Eila Helander ja mukaan oli leivottu kaksi kärkeä: kirkko ei luovu avioliitto-oikeudesta ja kirkon avioliittokäsitys pidetään entisellään, mutta samalla annetaan omantunnonvapaus papeille vihkiä myös samaa sukupuolta olevat parit.

Jälleen kerran iso osa puheista tuntui toistavan itseään. Muutama uusi liikahdus antaa kuitenkin toivoa jatkosta: Jouni Turtiainen liputti kompromissin etsimisen puolesta. Olisi kovin toivottavaa, että salissa olisi enemmänkin realismin tajua siitä, mikä on olennaista, mahdollista ja tarpeellista.

Kirkolliskokouksen edustajat punnitsevat jatkossa yhä enemmän sitä, haluavatko olla oikeassa erimieltä vai tyytyvätkö olemaa samaa mieltä erimielisyydestä. Tosiasioiden tunnustaminen voi olla uuden alku, mutta kyllä tässä vielä muutama vuosi keskustellaan.

Ehkä on joskus mahdollista tunnustaa se, että olemme kristittyinä Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen pohjalta päätyneet pieneltä osin (avioliiton yksi tulkinta) vastakkaisiin ratkaisuihin. Ja että jonakin päivänä on mahdollista kunnioittaa toista ja luottaa toiseen niin paljon, ettemme pelkää, voimme löytää tien eteenpäin. Kaksi muuta vaihtoehtoa ovat ajautua erilleen tai jatkaa kiistaa loputtomasti.

 

Rahat ja uudistus

Torstain yllätys oli se, että talousvaliokunta toi aamun täysistuntoon odottamattoman esityksen: seurakuntien maksama keskusrahastomaksu tulisi laskea 7,5 prosentista 6,5 prosenttiin. Taustalla on tulevaisuuskomitean ideoista noussut ajatus ohentaa kirkkohallitusta ja kapituleita sekä samalla luoda kirkkoon kehittämistyöhön panostava yksikkö. Samassa yhteydessä tehtäisiin keskusrahastomaksun leikkaus.

Kirkkohallituksen esitys asiassa oli, että asia etenee vuonna 2018 selvityksen tekemisellä ja sen pohjalta toimenpiteisiin. Maanantaina talousarvion lähetekeskustelussa en muista käytetyn yhtään puheenvuoroa keskusrahastomaksan alennuksen kiirehtimiseksi. Talousvaliokunta teki kuitenkin tällaisen esityksen, joka jaettiin torstaiaamuna edustajille. Mietintö ei ollut saatavilla vielä edellisenä iltana puolenyön aikaan.
[Välihuomautuksena on kyllä todettava, että kirkolliskokouksen vahvistetun työjärjestyksen §47 mukaan mietintö olisi tullut antaa jo keskiviikkona julkisuuteen: ”Talousvaliokunnan on kirkon keskusrahaston ja kirkon eläkerahaston talousarviota ja toiminta- ja taloussuunnitelmaa koskevassa mietinnössä käsiteltävä kaikki määräraha-asiat. Mietintö on annettava viimeistään syysistuntokauden kolmantena päivänä.”]
Talousvaliokunnan esitykselle olisi siis suonut edes kohtuullisesti aikaa keskusteluun käytävillä ja mahdollisuutta edustajille puntaroida ratkaisua yli yön.

Piispa Seppo Häkkinen paheksuikin toimintamallia ja piti tehtyä ehdotusta ”tempoilevana”. Yllättävästä ja isosta ehdotuksesta taisi Häkkisen lisäksi käyttää puheenvuoron vain Tapani Rantala, joka ehdotti pienempää muutosta (0,5%) keskusrahastomaksuun. Muutoin asiasta ei käyty keskustelua lainkaan: tähän varmasti vaikutti myös pikainen aikataulu. Joku murahtikin äänestyksen jälkeen, että ehtivätkö kaikki ymmärtää, mitä päättivät.

Menettelytapa ei saa kummoisia tyylipisteitä, mutta vielä enemmän se kertoo järjestelmän ongelmasta, joka on tullut esiin aiemminkin. Kirkkohallituksen valmistelu tapahtuu liian irrallaan kirkolliskokouksen päätöksenteosta. Valmistelun ja kirkollisedustajien toimivaa vuoropuhelua tarvitaan jatkossa lisää, tavalla tai toiselle.

Ratkaisun taustalla yhtenä lisäseikkana vaikutti kuitenkin myös se, että kirkon yhteisessä kassassa makaa tällä hetkellä varsin suuri kertymä, joka on syntynyt lähinnä myytyjen kirkkohallituksen toimitilojen seurauksena. Tämä seurauksena tase pullisteli rahaa, jolla juuri nyt on suuri tilaus seurakuntien talouden tasapainottajana. Yhtäältä kysymys onkin prosessista, jossa seurakuntien sijoitusta tuloutetaan takaisin. Kirkolliskokous hyväksyi mietinnön, jonka mukaan vuosien 2018-2020 aikana kirkkohallitus voi tehdä 5-6 miljoonaa euroa alijäämäisiä talousarvioita ja tilinpäätöksiä. Vasta vuonna 2021 tulee menojen olla uudella tiukemman tulovirran tasolla.

 

Jälkipelit

Eikö siis kaikki ole ihan hyvin, vaikka ilmaan jääkin puhalluksen tunnelma? Muutama kysymysmerkki kaikesta kuitenkin jää.

Vaikutusarvio puuttuu. Piispa Seppo Häkkisen mainitsema seikka on keskeinen. Olisi ollut toivottavaa tehdä ensin vaikutusarvio ja vasta sen jälkeen tehdä siitä nousevat taloudelliset johtopäätökset. Nyt mennään talous edellä ja syntyy pesäpallotermeillä ajolähtö: onnistuu lyöjä tai ei, niin pesästä on lähdettävä. Entä jos parin vuoden päästä nähdään, että koulutukseen, viestintään, talousvaikeuksissa olevien seurakuntien tukemiseen, ulkomailla tapahtuvaan kirkon työhön ja ylipäänsä kirkon yhteiseen työhön kannattaakin panostaa sen verran, mihin 7,5% keskusrahastomaksu tuottaa? Paluu vanhaan maksuun on silloin kivulias tai käytännössä mahdoton teko.

Hallintoakin pitää leikata!” Olen kuullut tänään monen perustelevan tehtyä ratkaisua sillä, että kun seurakunnissakin on säästetty, niin säästämistä pitää seuraavaksi tehdä hallinnossa, siis kirkkohallituksessa. Ajatuksessa on mukana kaksi ilmeistä virhettä. Ensinnäkin kirkkohallituksen kaikilla tasoilla on säästötalkoita jo tehty viime vuodet ihan samaan tahtiin kuin seurakunnissakin. Keskusrahastomaksun on koko ajan kellunut tai laskenut sen mukaan, miten seurakunnissa verokertymä on elänyt.

Toiseksi kirkkohallitus kokonaisuudessaan ei tarkoita samaa kuin hallinto. Suuri osa kirkkohallituksen kautta kulkevasta rahasta menee suoraan kirkon yhteisen työn tekemiseen. Kysymys on kirkon viestinnästä, kirkon koulutuksesta, ulkosuomalaistyöstä, tutkimuksesta, rippikoulun kehittämisestä, kirkon työttömyyshankkeesta, kirkon ilmastodiplomin ylläpitämisestä, lähetystyön edistämisestä jne. Suuri osa kirkkohallituksen toimintaa on kirkon yhteistä työtä, ei hallintoa tai virastona toimimista. Toki hallintoa tarvitaan muun muassa kirkolliskokouksen monien aloitteiden ja selvitysten tekemistä. Eli kyllä siis hallintoakin löytyy, mutta se ei ole sama kuin koko kirkkohallitus.

Jatkossa olisikin syytä saada hyvään vauhtiin tulevaisuuskomitean yksi upeimmista ideoista, kirkon kehittämiskeskuksen suunnittelu. Sen myötä on mahdollista varmasti tehostaa jonkin verran kirkon yhteistä suunnittelutyötä ja myös tehdä välttämätöntä priorisointia. Nyt tehdyt päätökset osoittavat jo siihen suuntaa: osasta nykyisin tehtyä kirkon yhteistä työtä täytyy luopua, jotta jäljelle jääneet tehtävät voidaan hoitaa hyvin.

Onkin toivottavaa, että ajolähtötilanne ei johda kohtuuttoman vaikeaa kyräilyyn, pelkoon ja taisteluun niukentuvista resursseista vaan vie aitoon muodonmuutokseen, jossa vanhasta tsaarin virastosta nousee esiin aiemmasta kuihtunut hallintovirasto ja elinvoimainen kirkon yhteistä työtä kehittävä yksikkö.

Pastorin ikkunan vaaliblogi nro1: Ikä- ja ammattihavaintoja

vaakunaPastorin ikkunassa seurataan kirkolliskokousvaalia, arvioidaan ehdokasasettelua, vaaliohjelmia sekä  vatuloidaan myös lopullista äänestystulosta 9.2.2016.

Nykyisin ovat vaalikoneet monien vaalien peruskauraa. Niiden avulla voi ehdokkaiden näkemykset saada jonkinlaiseen suhteeseen ja kokonaisuudesta voi piirtää mielipidekarttoja. Jostain syystä kirkolliskokousvaalissa ei vaalikone ole käytössä: luultavasti kysymys on ollut kustannuksista. Koska vaalikoneen puute voi kuitenkin herättää mielikuvia yhteiskunnan kelkasta tipahtamisesta, niin jatkossa asiaan kannattaa toivoa korjausta.

Sen sijaan tällä kerralla tarjolla on vaaligalleria, joka esittelee ehdokkaista kuvan, iän ja kaksi 500 merkin tekstiä: esittely ja ohjelma, minitekstejä molemmat. Sisältöihin voi palata myöhemmin, mutta tässä yksi maistiainen Helsingin hiippakunnan pappisehdokkaitten ikä ja ammattijakautumasta.

Pappislista Helsingissä
Ehdokaslistoja on kolme: Kaikkien kirkko, Viinipuu ja Tulkaa kaikki. Edellisissä vaaleissa mukana ollut ”konservatiivien” listaa ei ole mukana. Nämä kolme listaa jäsentyvät mielenkiintoisella tavalla tutkimalla listojen ikäjakautumat.

Ikä
Alle 35v ehdokkaat
Nuorimpien joukossa, alle 35v, on seitsemän ehdokasta. Tähän joukkoon ei kuulu kuitenkaan yhtään Kaikkien kirkko –listalta. Kaikkien kirkko -listalta on kuitenkin tarjolla eniten yli 60v osaston ehdokkaita.

Alle 35v ryhmässä Tulkaa kaikki –listalta ikähaarukkaan mahtuu kaksi ja Viinipuu-listalta viisi ehdokasta. Jos ikätarkastelun rajana olisi ollut 30v niin tulos olisi vielä yksiselitteisempi. Tähän kategoriaan kuuluvia ehdokkaita on ainoastaan Viinipuu-listalta: yhteensä neljä ehdokasta. Tähän joukkoon mahtuu myös yksi Viinipuu-listan taustahahmoista, Marjaana Toiviainen.

55+ joukko
Vastaavasti yli 55v ryhmään mahtuu yksitoista ehdokasta: yhden Viinipuu ehdokkaan, viisi ehdokasta Kaikkien kirkko ja viisi Tulkaa kaikki -listoilta (mukaan lukien allekirjoittanut).

Ammatit
Kolmen ehdokaslistan ammatillinen ja kirkollinen profiili kaipaisi pitemmän pohdinnan, mutta tässä kohdassa vain pari yleistä huomiota.

Seurakuntatyö vs. selektiivit
Eniten seurakuntatasolla kirkon työtä tekeviä on Kaikkien kirkko –listalla: peräti kymmenen kahdestatoista. Viinipuu ja Tulkaa kaikki –listoilla noin puolet sijoittuu seurakuntatyöhön ja puolet selektiivien ja muiden työnantajien palvelukseen.

Kirkkoherrat
Kirkkoherroja löytyy kaikilta listoilta; vähiten Viinipuun (1) ja Tulkaa kaikki (2) joukosta. Kaikkien kirkko –listalla kirkkoherroja on peräti viisi, mihin viittaa myös listan perinteinen lempinimi: ”Kirkkoherralista”.

Ikä ja ammatit antavat hyvän lähtökohdan miettiä ehdokkaiden osaamista, asenteita, koulutusta, työkokemusta, hallinnon ja kirkon eri alojen osaamista. Runsas ja monipuolinen valikoima takaa hyvät vaalit.
Mikä sinun mielestäsi on keskeistä ehdokkaissa?

Kuluttajasuojan mukainen tiedotus: kirjoittaja on ehdolla kirkolliskokoukseen Tulkaa kaikki –listalta Helsingin hiippakunnassa lahtelaisia jalkapalloperinteitä kunnioittavalla numerolla 69.
Blogin postaukset ovat sen vuoksi ja siitä huolimatta olemukseltaan pohdiskelevia, analyysiin pyrkiviä ja keskusteluun haastavia.

Kirkolliskokoukseen on syntymässä vahva uudistusmielisten ryhmä

Muutoksen tekijät -verkosto sai kirkolliskokoukseen yhteensä 19 edustajaa. Painopiste on pääkaupunkiseudulla, mutta puolet tulee eri puolelta Suomea: Helsingistä kuusi, Espoosta neljä, Turusta yhden, Kuopiosta yhden, Tampereelta kolme, Mikkelistä yhden ja Oulusta kolme edustajaa. Kyse on viidesosasta edustajien määrästä. Vaaleissa edustajat ovat edustaneet eri hiippakuntia ja olleet ehdolla erinimisten valitsijamiesyhdistysten listoilla. Koko verkosto syntyi vasta vaalityön aikana ja varsin spontaanisti.

Nähtäväksi jää pystyykö verkosto muuttumaan kiinteäksi yhteistyöryhmäksi ja kuinka moni muu kirkolliskokouksen edustaja vielä liittyy verkostoon mukaan.

* * *

Koko maan äänestystulosta on osin vielä liian varhaista arvioida, mutta oletettavaa on, ettei kirkolliskokouksen äänenpainoissa tapahtunut kovin suurta muutosta. Tulosten perusteella Tampereen hiippakunta on edelleen yksi Suomen konservatiivisimmista alueista: pappisvaalin kärjessä loistaa Niilo Räsänen (Kansanlähetys) ja maallikkovaalin kärkeen sijoittuvat aiemman kirkolliskokouksen julkikonservatiivit. Listakärkenä ovat Leif Nummela (Uusi tie -lehden päätoimittaja), Pekka Simojoki ja Riku Rinne.

Tampereen hiippakunnan maallikkovaali on kuvaava esimerkki siitä, mistä tulos johtuu. Maallikkovaalissa oli peräti viisi valitsijamiesyhdistystä: kokoomus, demarit, Ihmisen ja kirkon puolustajat (= Muutoksen tekijät -verkoston jäsen), Kirkko keskellä arkea ja juhlaa sekä Yhdistynyt seurakuntaväki (= konservatiivien lista).  Konservatiivilista sai neljä paikkaa, kokoomus kaksi ja muut kukin yhden paikan.  Konservatiivien vahva tulos rakentuu siihen, että äänet keskitetään tarkasti, toimitaan harhauttavasti ”yhteinen seurakuntaväki” -otsakkeen alla vaikka edustetaan voimakkaan konservatiivisia arvoja ja lisäksi houkutellaan samalle listalle äänentuojiksi iso joukko pahaa-aavistamattomia ja hyväuskoisia kirkon keskitien kulkijoita. Tampereen maallikkoäänestäjien olisi hyvä katsoa peiliin ja miettiä mihin tällainen vie. Miksi koota viisi erilaista listaa, jakaa ääniä eri suuntiin ja tyrkyttää voittoa konservatiiveille?

* * *

Toisaalta esimerkkejä selkeästä uudistusmielisestä linjasta ja sen saamasta vahvasta kannatuksesta ovat Helsinki, Espoo ja hieman yllättäen Oulu. Kaikissa näissä kirkon uudistusmieliset, avaran kansankirkolliset edustajat saivat ison vaalivoiton. Sen ytimessä on selkeä ohjelma ja avoimin kortein vaaleissa esillä olo.

Kirkolliskokousvaalit kaipaavat jatkossa suurempaa selkeyttä kautta maan tuodakseen kirkkoon demokraattisemman päätöksentekoelimen. Vanhalla vaalijärjestelmällä konservatiivit osaavat vaalitaktiikallaan lypsää vaalikarjaa haluamallaan tavalla ja tehdä sen taitavasti julkisuudelta piilossa. Pidän asiaan kuuluvana, että konservatiivit ovat vaalissa ehdolla ja muodostavat aatettaan kantavia valitsijamiesyhdistyksiä. Sitä vastoin sellaiset valitsijoiden harhauttamiseksi valitut nimet kuin ”Yhteinen seurakuntaväki” tulisi jo viimein unohtaa.

* * *

Yhteisellä ohjelmalla vaaleissa esiintynyt Kansankirkon rakentajat sai yhteensä seitsemän paikkaa kirkolliskokoukseen. Aika näyttää muodostuuko tästä joukosta jonkinlainen kirkon ”keskitien” etsijöiden joukko ja mitä kirkkopoliittinen keskustalaisuus merkitsee käytännön asioissa.

Espoon hiippakunnan kolmas vaalipaneeli ja vaalin loppukommentit

Keravalla pidettiin torstai-iltana 9.2.2012 Espoon hiippakunnan kolmas kirkolliskokousvalipaneeli. Kiitos ripeästä järjestelyistä lyhyellä varoitusajalla: vastuun kantoivat lääninrovasti Ilkka Järvinen, sekä Nurmijärven ja Järvenpään seurakuntien kirkkoherrat Ari Tuhkanen ja Vesa Koivisto.

Tilaisuudessa oli paikalla useita kymmeniä ehdokkaita ja pari-kolme kymmentä paneelin seuraajaa. Puhetta riitti ja parhaat palat taisivat lohjeta vasta lopussa, kun ryhmät saivat tentata toisiaan.

Mikä jäi erityisesti mieleen:

– kirkolliskokouksen valintaan liittyvät vaalipaneelit on hyvä idea, jota pitää kehittää edelleen
– tilaisuus on tarpeen jo pelkästään ehdokkaitten takia:  opimme tuntemaan toisiamme
– kirkolliskokouksen suuri kysymys on seurakuntarakenne
– keskusteluun noussee tavalla tai toisella myös kysymys samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta

– ilta vahvisti sitä, että Espoon hiippakunnassa on tarjolla karkeasti jakaen kolmen eri ohjelman ryhmät:  osin konservatiivisemman virkakäsityksen edustajat (Uskon ja yhteyden kirkko, papit; Kirkko lähellä ihmistä – kirkon ja seurakuntien parhaaksi, maallikkolista), uudistusmielinen Kevään kirkko – papit ja maallikot sekä pienten lyhtyjen ryhmä Elävä kansankirkko – papit ja maallikot  [ryhmä on toisaalta maallikkojen aluelista ja toisaalta yleiskirkollisuutta tavoitteleva pappislista]. Analyysin ryhmistä löydät aiemmin Dosentin ikkunasta.

Omta toiveeni tulevalle kirkolliskokoukselle olisivat seuraava (asiat tässä järjestyksessä):

1. kirkon talous ja seurakuntien rakenne kuntoon
– ensin pitää saada kuntoon kirkon talous ja seurakuntarakenne
– vaikka moni on jo ehtinyt liputtamaan ns. rovastikuntamallin puolesta, niin tarkkaan kannattaa katsoa myös ns. hiippakuntamallin edut. Olen myös hieman varautunut ajatuksesta, että kautta kirkon kasvaisi vahva väliportaan hallinto rovastikuntiin. Jos kirkosta tulee seurakuntayhtymien kirkko, niin paikallistason työhön jää vähemmän resursseja.

2. Diakonaatti päätökseen
– myös epäselvä nimikekysymys tulee saada kuntoon. Ekumeenisesti vahva ja kirkollisesti pitkään käytössä ollut diakoni-termi on hyvä laaja-alaisen diakonaatin käyttöön. (katso kirjoitukseni TAik 5/2011 ja Diakonian tutkimus 2/2011 tai Kotimaa24 verkkoessee)

3. Kirkolliskokouksen vaalitavan muutos
– maallikkovaali tulee uudistaa
– maallikkojäsenten valinta tulisi tapahtua seurakuntavaalien yhteydessä suorana vaalina. Tämä voisi lisätä kiinnostusta myös seurakuntavaaleihin.

4. Kysymys kirkon yhteydestä ja erilaisuuden hyväksymisestä
– vahvistetaan mallia, jossa kirkossa opetellaan kunnioittamaan erilaista kristillistä vakaumusta. Siihen kuuluu kunnioitus yhtä lailla sateenkaarimessuille kuin perinnemessuille (jotka pidetään ennen vuotta1986 olleen rituksen mukaan); samalla tarkistetaan käytäntöä samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parien rukoushetken kohdalla ja puhutaan reilusti siitä mistä on kysymys: siunaamisesta.

– perinnemessut eivät saa asettaa millään tavoin kyseenalaiseksi naisten asemaa pappina. Niiden toimittaminen tähtää ennen kaikkea perinnemessujen tarjoamiseen niille seurakuntalaisille, jotka näitä toivovat. Seurakunnassa toimivien pappien tulee noudattaa nykyistä virkajärjestystä piispainkokouksen ohjeiden mukaan.

– ratkaisujen toteuttaminen yhtä aikaa vahvistaa kirkon kykyä toimia yhdessä ja opetella erilaisuuden kunnioitusta

Onko kirkkoon syntymässä kaksi hengellistä puoluetta – vai kolme?

Vaalijärjestelmä ja -tapa

Kirkolliskokousvaalien vanha vaalikulttuuri on muutoksen kourissa. Perinteisesti vaaleissa on äänestetty tuttuja ja tunnettuja vaikuttajia ja unohdettu, että kyse ei kuitenkaan ole henkilövaalista. Henkilövaalissa katsotaan vain kuka saa eniten ääniä ja näin saadaan lista valituista edustajista.

Kirkolliskokouksen vaalissa on kuitenkin käytössä suhteellinen vaalitapa. Se tarkoittaa, että annettu ääni menee valitsijayhdistykselle, jonka äänet lasketaan yhteen.  Sen jälkeen ääniä saaneet saavat äänimääränsä mukaisessa järjestyksessä suhdeluvun: ensimmäinen listalla  saa suhdeluvun joka vastaa listan saamien kaikkien äänien määrää, toiseksi tullut puolet äänimäärän luvusta jne. Suhteellinen äänestysjärjestelmä merkitsee, että olennaista on se, mille ryhmälle ääni annetaan.

 

Uudet verkostot

FB-keskustelussa Terhi Paananen totesi että, Muutoksen tekijät –ryhmä (www.kirkkovoimuuttua.fi  ) on itse asiassa jo nyt  koonnut ainekset sille, että siitä voi syntyä kirkollinen puolue. Media ei kuitenkaan tähän ole tarttunut millään muotoa. Tutkijan journalismin iloksi tarjoan pienen pohdinnan nykytilanteen mahdollisuuksista.

Muutoksen tekijät  -ryhmää kuvaa sana ”uudistusmielinen”. Mukana olevat ryhmät ovat valmiit ajamaan seurakuntien rakennemuutosta paikallisen seurakuntatyön voimistamiseksi ja asettuvat diakonaattiuudistuksen taakse. Esiin nousee myös selkeän kielteinen kanta sukupuoleen kohdistuvalle syrjinnälle ja toive, että naisten ja homoparien asemasta kirkossa on kärkevimmät puheenvuorot jo käytetty. Ryhmiä on seitsemästä hiippakunnasta yhteensä kaksitoista. Uutta on se, että pappislistat ja maallikkolistat ovat kiinteässä yhteistyössä monessa hiippakunnassa.

Samoissa vaaleissa on näkyvissä toinenkin laaja yhteenliittymä: kansankirkon puolustajat (http://www.kansankirkonrakentajat.fi/). Mukana on ryhmiä neljästä hiippakunnasta. Äänenpainot vaihtelevat ohjelmassa, eikä eri ryhmien asemaa ole ihan helppoa määritellä. Kysymys on pappislistoista, jotka sanovat edustavansa ”kirkon keskitietä” – siis olematta vanhoillisia tai vapamielisiä (tällaisia vertailuryhmiä ei kuitenkaan nimetä).  Ohjelma on kuitenkin niin ympäripyöreä, että sen voisivat varmaan allekirjoittaa Suomessa liki kaikki – ehkä joitakin konservatiivisimpia lukuun ottamatta. Linja on siis varovaista keskitiekirkollisuutta.

Jos kaikista ehdolla olevista ryhmistä otetaan pois kaksi yllämainittua keskittymää, niin mitä jää jäljelle? Osa ryhmittymistä voisi varmaan helposti liittyä mainittuihin isompiin liittoihin, osa ei. Näiden jäljelle jääneiden joukossa saattaa olla niitäkin, jotka haluavat menneitten vuosien tyyliin vielä puolustaa jonkin rovastikunnnan tai maakunnan asemaa ja varmistaa yksi oman alueen ääni kirkon parlamenttiin. Toisaalta ainakin Espoon hiippakunnan viidesläiset ovat muodostaneet oman ryhmittymänsä  (papit) ja maallikoissa on eri herätysliikkeitten (viidesläiset ja lestadiolaiset) ryhmä löytänyt toisensa. Onko odotettavissa, että aikaa myöden syntyy vielä kolmas voimaryhmä, johon kokoontuu erityisesti herätysliikkeitten ihmisiä? Perinteinen raamatuntulkinta ja virkakäsitys ja kysymys homopareista saattaa yhdistää näitä ryhmiä

Koossa saattaa siis olla ainekset kolmesta kirkon linjasta: uudistushenkiset, keskitietä etsivät ja perinteitä vaalivat (viimeksi mainittu ei ole yhtenäinen herätysliike vaan sisältää viidesläisiä, lestadiolaisia jne). Eroja siis löytyy, mutta radikaalit puuttuvat kummaltakin laidalta.

Vastaavan analyysin Helsingin hiippakunnan ryhmistä on tehnyt Kirkko ja Kaupunki lehdessä päätoimittaja Seppo Simola (5/8.2.2012). Simolan yleensä tarkkaan näkökenttään vain ei ole tarttunut valtakunnallisen kehityslinjan uusia vaiheita.

* * *

Jos kirkkoon syntyisi löyhempiä tai kiinteämpiä ryhmiä kirkolliskokousta silmällä pitäen, olisi luultavaa, että ainakin kaksi seikkaa tulisi esiin.

Ensinnäkin vaaleihin liittyvä ohjelmatyö saatettaisiin saada ad hoc –puuhastelusta asialliselle tasolle. Kuka oikeasti saa laadittua miniaikataulussa vaalista toiseen aikaan laadukkaita ja pitkälle tähtääviä ohjelmia? Nykyisellään sekä ryhmien nimet että ohjelmat ovat enemmän kuurupiiloleikkiä kuin asiallista viestintää.

Toiseksi päämäärätietoisuus kirkon hengellisten asioiden ja kirkon rakenteiden hoidossa saattaisi siirtyä myös seurakuntavaaleihin. Paikallisesti olisi mahdollista nojata tiettyyn hengelliseen perusnäkemykseen ja sen johdonmukaiseen toteuttamiseen seurakuntahallinnossa. Seurakuntavaaleissa ohjelmattomuus on vielä suurempi ongelma ja poliittiset puolueet pääsevat sen vuoksi tekemään usein kirkon vaaleista kunnallispolitiikan harjoituskaukalon.

 

* * *

Kirkolliskokouksen ryhmittymiä en muuten halua samastaa puolueisiin tai poliittisiin puolueisiin. Enkä myöskään toivo poliittisten puolueitten rynnivän kirkolliskokoukseen. En ainakaan pysty näkemään millä tavoin puoluepoliittinen agenda auttaisi kirkon keskeisten asioiden päätöksenteossa.

Espoon hiippakunnassa kirkolliskokouksen linjavaalit

Olarin kirkolla järjestettiin 1.2.2012 hiippakunnan historian (ilmeisesti) ensimmäinen kirkolliskokouksen vaalipaneeli. Sen organisoi Tapiolan rovastikunnan lääninrovasti Salla-Maria Viitapohja. Tampereen ja Helsingin hiippakuntien esimerkki ja asialle heränneet lääninrovastit saivat aikaiseksi viime tipassa tilaisuudet myös Lohjalle ja Keravalle. Olarin tilaisuudessa kukin ryhmittymä esittäytyi ja sai vuorollaan vastata lääninrovasti Viitapohjan tekemiin kysymyksiin. Paikalla oli erityisesti vaalin ehdokkaita ja piskuinen määrä äänestäjiä.

Esittäytyminen ja keskustelut osoittivat selkeästi, millaisia ryhmittymiä on tarjolla. Toisin kuin vaali-illassa ehdokas Jouni Turtiainen (Uskon ja yhteyden kirkko) väitti, niin ryhmien välillä on selkeitä eroja ja itse asiassa vaalia voi perustellusti pitää linjavaalina.

Espoon vaalin ryhmät ovat seuraavat:

1) Perinteistä uskomisen muotoa ja herätysliikkeitä edustavat ryhmät
Kirkko lähellä ihmistä – kirkon ja seurakuntien parhaaksi, maallikkolista, ”Listan ehdokkaat tulevat erilaisista taustoista”.
Lista koostuu maantieteellisesti erityisesti Espoon alueen ehdokkaista. Mukana on yhtäältä Kokoomuksen värejä (mm. Jouni Mykkänen) ja vahvasti herätyskristillisyyttä edustavia ja herätysliikkeistä tulevia (mm. Kirsi Rostamo).  Herätysliiketaustaa korostaa esimerkiksi edellisessä kirkolliskokouksessa ollut ehdokas Heikki Sorvari, joka kuuluu vanhoillislestadiolaisiin (mutta ei jostain syystä tuo tätä esiin vaalityössä); samasta suunnasta tulee myös Johanna Lumijärvi. Lestadiolaisia on ryhmässä neljännes, viidesläisten määrä listalla tuskin jää tästä jälkeen; ehkä suurimmassa puristuksessa ovat kokoomuksen ehdokkaat. Kysymys kuuluu: jos äänestäjä haluaa kokoomuslaisen edustajan menevän läpi, niin miltä tuntuu tuupata kirkolliskokoukseen viidesläinen tai lestadiolainen vaikuttaja?

Uskon ja yhteyden kirkko, (papit), on varsin tyylipuhtaasti viidennen herätysliikkeen parista ponnistava ryhmä. Nimeksi sopisi mielestäni kiertelemättä ”viitoslaiset kirkon asialla”. Se kertoisi suoraan, mistä on kysymys. Ryhmä on selkeän yhtenäinen ja sitä äänestävä tietää, mitä saa: näillä äänillä eivät kirkon vapaamieliset juhli. Timo Junkkaalan johtama Kauniaisten raamattuopisto on ollut avoimesti yksi naispappeuden vastaisista keskittymistä.  Avoin kysymys ryhmälle: suhtautuvatko ehdokkaat edelleen kielteisesti naisen pappisvirkaan ja homoparien siunaamiseen? Onko linja näissä asioissa yhteinen Timo Junkkaalan, Juha Auvisen ja Jouni Turtiaisen välillä?

2) Kevään kirkko – papit ja maallikot
Ryhmä on tehnyt ohjelman ja siihen laajemman tulkintaoppaan. Siitä käy ilmi, että Kevään kirkko on tietoisen uudistushaluinen, avaraa kansankirkollisuutta ajava ryhmä.  Se on valmis uusiin ratkaisuihin esimerkiksi hallinnon kysymyksissä. Kirkon suuri ratkaisua odottava kysymys on seurakuntarakenteen uudistus, johon Kevään kirkko ei ole lyönyt lukkoon kantoja (rovastikuntamalli vs. hiippakuntamalli).

Kevään kirkko on valmis äänestämään parisuhteen siunaamisen puolesta (mutta ei aja esimerkiksi tasa-arvoista avioliittolakia). Yksityiskohtainen Kevään kirkon ohjelmapaperi ja ehdokkaat löytyvät www.kevaankirkko.net .

Ryhmä on yhteistyöverkossa johon kuuluu eri hiippakunnista 12 valitsijamiesyhdistystä (www.kirkkovoimuuttua.fi). Yhteistyötä luvataan verkoston sisällä myös kirkolliskokouksessa.

Nimensä mukaisesti ryhmä pyrkii ajamaan kirkon uudistusta ja toivoo kevään tuloa. Kevään kirkon ehdokkaat edustavat hiippakunnan eri puolilta tulevia henkilöitä ja ovat kirkon työssä eri tavoin pitkään toimineita. Pappisryhmän ääniharavaksi saattaa muodostua piispanvaalissa mukana ollut Kalervo Salo, joka jäi kirkolliskokouksesta viimeksi kahden äänen erolla.
Samoin kuin viidesläisten ryhmän osalta, myös tässä ryhmässä äänestäjä tietää tuotteen: kaikki ehdokkaat ovat yhteisen ja uudistushenkisen ohjelman takana.

3) Kirkollista pienten lyhtyjen-linjaa edustavat ryhmät
Elävä kansankirkko – papit ja maallikot

Ryhmillä on yhteinen ohjelma ja osin samankaltainen syntyhistoria, joten ne voinee kuvata yhdelle kertaa. Ryhmän ohjelma edustaa linjaa, jonka voi allekirjoittaa jokainen suomalainen kristitty. Siinä ei ole myöskään yhtään lausetta, joka erottaisi sen muista ryhmistä. Kyse onkin käytännössä sammutetuista lyhdyistä.

Mitä siis ryhmä edustaa? Taustalla on johtohahmona Kansan Raamattuseuran Vivamon toimipaikan johtaja Anne-Mari Kaskinen (entinen Lohjan rovastikunnan ryhmä), johon on liittynyt Keravan vahva mies Tapio Tähtinen (talous- ja diakoniamies, jolla on hyvät KRS-suhteet).  Tähtisen ehdokkuuden taustana on Tuusulan rovastikunnan tapa kierrättää yhtä maallikkopaikkaa ja perinteen mukaan nyt olisi ollut Keravan vuoro (jos vanha paikkakierrätys olisi voimassa).

Samalla ohjelmalla on tarjolla myös pappislista, joka koostuu hyvästä joukosta Espoon pappeja herätyskristityistä, körttiläisiin ja Tulkaa kaikki –ehdokkaisiin. Variaation keskellä on joukko ns. seurakuntalinjaa edustavia kansankirkon pappeja. Listalla on edellisissä vaaleissa lohjalaisten äänillä niukasti läpi mennyt Mika Nurmi (päihitti yhdellä äänellä Sirkka-Liisa Raunion).

Ryhmän ongelma on ohjelman täydellinen epämääräisyys ja ryhmän heterogeenisuus. Pienelläkin äänteen keskittämisellä ryhmästä saattaa mennä läpi kuka vain, ilman että muut ryhmää äänestäneet olisivat ratkaisua halunneet.

Summa:
Kyseessä on selkeä linjavaali, jossa äänestäjälle ratkaisevaa on se ryhmä, jonka ohjelmaa haluaa tukea. Vaihtoehtoja on tarjolla ja äänestäjä pääsee käyttämään valtaansa. Espoossa vaalikulttuuri on isossa muutoksessa. Nyt on otettu iso askel alueryhmistä ohjelmallisiin valitsijamiesyhdistyksiin: Espoossa mennään hyvään suuntaan. Kohta on äänestäjien vuoro.

Yksi olennainen tavoite vaaleissa on saada äänestysprosentti asialliselle tasolla Espoossa – viimeksi se oli ainakin pappien osalta heikonpuoleinen.

Kuluttajansuojelulain mukainen tiedote: kirjoittaja on Kevään kirkko –ryhmän perustajia ja pappisehdokas: numero 18 (kirkolliskokous); ehdolla myös hiippakuntavaltuustoon (nro 45)