Käpylän kirkko, vaikuttaminen ja seurakuntavaalit

Olen Oulunkylän seurakunnassa vaaleissa ehdolla ja se on laittanut mielessä liikkeelle montakin kysymystä: mitä kirkko voisi olla ja mitä sen tulisi tehdä omalla kulmallani Käpylässä. Käpylä oli itsenäinen seurakunta muutama vuosi sitten, mutta nyt osa suurempaa Oulunkylää (joka on myös oma kaupunginosansa). Entinen Käpylän kirkon kulttuuri katosi, mutta uutta ei ole oikein löytynyt tilalle.

Tulkaa kaikki

Ihan ensiksi kuittaan sen, että seurakunnan tulee osaltaan edistää ja viestittää toimillaan sitä, että se on avoin kaikille, kunnioittaa tasavertaisesti kaikkia seurakuntalaisia ja erityisesti tukee niitä, jotka ovat eri tavoin syrjittyjä tai ulossuljettuja. Siksi olen Tulkaa kaikki ryhmässä. Tältä osin on tehtävä se, mitä paikallisella ja hiippakunnan tasolla tehdään, ennen kuin asia on ratkaistu muutaman vuosikymmenen päästä kirkolliskokouksessa – ehkä kirkon kvartaalin eli 25 vuoden kuluttua.

Samaan aikaan on ilmassa pari muuta asiaa: suora vaikuttaminen ja aluekirkko.

Suora vaikuttaminen

Olen miettinyt myös vaikuttamisen kanavia: voisiko suorat äänestykset ajankohtaisista asioista olla käytössä seurakunnassa ja valittujen luottamushenkilöiden eri ryhmissä? Suorat demokratialiikkeet etsivät nyt tapaa tarjota rekisteröityjen jäsenten osallistua päätöksiin, silloin kun kannan voi ilmaista esimerkiksi netin avulla. Voisiko joissakin seurakuntaneuvoston ja seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston asioista äänestää netissä suuntaa-antavasti? Tätä kannattaa tutkia ja kehittää.

Lähikirkko Käpylässä

KäpylänkirkkoNyt katseeni kohdistuu lähikirkkoon, siis Käpylän kirkkoon. Näppituntumalla se on hiukan nahkeassa vedossa ja kaikkea muuta kuin täynnä käpyläläisiä eri viikon päivinä. Seurakuntalaiset eivät sitä valtaa sunnuntain messuun, päivisin ryhmien käyttöön tai iltaisin muihin tapahtumiin. Kerran olen nähnyt kirkon täynnä täällä asuessani –  silloin oli Käpylän lukion muistelujuhlat.

Käpylän alue ja kirkko voisi toimia erinomaisena koekenttänä vahvalle alueellistamiselle ja yhteisöllistämiselle: otetaan yhteisön ihmiset, seurakuntalaiset ja muut kiinnostuneet, mukaan ja pohditaan miten kirkko ja sen yhteydessä olevat tilat voisi palvella yhteisön tilana, yhteisenä keittiönä iltaisin tai päivällä, lapsiperheiden parkkina, musiikin harjoittamisen paikkana jne. Kysyisin myös sitä, millaista pyhän kohtaamista ihmiset odottavat. Millaisia hiljentymisen aikoja ja tapoja odotetaan ja tarvitaan?

Voi olla, että alkuun tulisi niukasti vastauksia, sillä mitä sitä nyt kirkosta osaisi odottaa. Mutta kysymällä, kokeilemalla, erehtymällä ja taas uutta etsimällä voisi löytyä alueen ihmisten näköinen tapa olla kirkko. Alueella asuu paljon energisiä, luovia ja osaavia ihmisiä. Nyt on hyvä hetki alkaa viritellä Käpylän kirkon uutta aikaa.

Hieno kirkko ja upeat ihmiset alueella. Siitähän tulee väistämättä mainio kertomus.

Seurakunnan työntekijöitä kaipaisin erityisesti prosessin pyörittäjiksi ja mahdollistajiksi. Ideat ja tekeminen voisi nousta alueesta, mutta tuskin itsestään ja tuskin ilman rohkaisua.

Käpylä on ideaali kokeilu ja kehittämiskirkko Helsingissä. Mitä sinä haluaisit siellä ja sen myötä tapahtuvan?

PS
Vastaavia alueita löytyy muuallakin Helsingissä ja Suomessa, kun seurakunnista on tehty laajempia ja alueiden kirkon etsivät uutta profiilia seurakuntaliitosten jälkeen. Mallia aluekirkon innovoinnista voisi kehitellä laajemmassakin mitassa ja yhteistyössä. Terveisiä vaan Alppilan kirkolle ja muualle.

Mainokset

Uusi tuomiorovasti, Marja Heltelä, onnea, siunausta ja rohkeutta uuteen!

Vuosi sitten kohistiin kirkossa siitä, että piispojen joukossa ei Irja Askolan jälkeen ollut yhtään naista. Se osui hermoon erityisesti Helsingissä.

Moni sanoi ääneen, että nyt tarvitaan naisia kirkon johtaviin virkoihin.

Tänään on yksi osa tuosta tahtotilasta täyttynyt, kun Marja Heltelä on virallisesti saanut virkansa tuomiorovastina. Tänään iloitsen ja onnittelen. Ja kun en päässyt paikalle kirkkoon niin tulkoon toivotukseni näin somen kautta.

Helsingin tuomiorovastin tehtävään haki yhdeksän henkilöä (olin hakijoiden joukossa), joiden joukosta Marja valittiin yksimielisesti. Marja ei ole Suomen ensimmäinen nainen tuomiorovastina: sama on koettu jo aiemmin Espoossa ja Oulussa.

Tässä onnittelupuheessa on paikallaan nostaa kaksi positiivista haastetta, joissa toivon ja otaksun valitun tuomiorovastin ja omien ajatusteni kulkevan samoilla suunnilla.

  1. Köyhät, äänettömät ja työttömät alueella. Tuomiokirkolla on iso rooli Helsingin seurakuntien joukossa ja sen vuoksi on olennaisen tärkeää seurata, mitä uusia avauksia tapahtuu yhteiskunnallisen keskustelun ja vaikuttamisen saralla. Pidän erittäin lupaavana sitä, että Marja Heltelän yksi ensimmäisiä puheenvuoroja tuomiorovastina pappien synodaalikokouksessa 4.9.2018 käsitteli juuri näitä kysymyksiä. (liitän linkin tähän, jos löydän Marjan mainion esitelmän vielä netistä: Lähetä minut -synodaaliesitelmä: Marja Heltelä, tuomiorovasti)

Se, miten seurakunnassa suhtaudutaan työttömiin, asunnottomiin ja erilaisten elämän kysymysten pusertamiin, on keskeinen mittari. Taloudellisesti Tuomiokirkossa – ja ylipäänsä Helsingin kaikissa seurakunnissa, joissa tehtiin vuonna 2017 noin 20 miljoonan euron ylijäämäinen tulos –  voidaan reilusti panostaa näihin kysymyksiin aiempaa enemmän. Kirkon yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja läsnäoloon on hyvät resurssit.

Piispa Teemu Laajasalo ja tuomiorovasti Marja Heltelä. Kuva: Satu Huttunen
  1. Avioliitto. Helsingin tuomiokirkon kirkkoherran virkaan liittyy valtaa hiippakunnan kapitulin päätöksenteossa. Yksi konkreettinen haaste liittyy ajankohtaiseen keskusteluun avioliitosta. Ne papit, jotka ovat kirkkojärjestyksen säädösten mukaan (mutta kirkollisten tulkintojen vastaisesti) vihkineet ja siunanneet samaa sukupuolta olevia pareja ovat saaneet eri hiippakunnissa erilaisia rangaistuksia. Helsingin tuomiokapituli äänin 4-3 annettu ”vakava moite” on asteikon lievin.
    Tuon päätöksen jälkeen on vaihtunut kapitulin istunnossa piispa, pappisasessori ja nyt myös tuomiorovasti. Monet ovat tulkinneet vaihdosten kääntäneen kapitulin voimasuhteet vapauttavan tulkinnan kannalle. Uusille ratkaisuille on nyt aidosti tilaa.

Juuri nyt, ei kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua, Helsingin hiippakunnan kapitulilla on mahdollisuudet etsiä ja viitoittaa käytännön ratkaisuja eteenpäin. Kirkolliskokous ei välttämättä kykene löytämään ¾ määräenemmistöä, jolla asiaan syntyisi mitään vastausta lähitulevaisuudessa.

 

Näiden kysymysten äärellä onnittelen seurakuntaa ja hiippakuntaa valinnasta ja toivotan tuomiorovasti Marja Heltelän viranhoitoon Jumalan tuulen puhallusta. Olkoon Herra kanssasi työsi ja elämäsi poluilla!

Kirkolliskokouksen katsomosta

Marraskuun perinteenä on Turkuun kokoontuva kirkolliskokous. Joskus kokous on kuin marraskuun sää, joskus on pitkäpiimäisiä puheita ja joskus tulee yllätyksiä.

Kirkolliskokous Turun kristillisellä opistolla 7.11.2017.

Tässä kolme poimintoa tämän viikon kokouksesta.

Striimi toimii, studio toisi lisää syvyyttä

Kirkolliskokous jaetaan nyt julkisuuteen suorana striiminä ja täysistunnot ovat katsottavissa youtuben kautta myös kokouksen jälkeen. Tämä on erinomainen ratkaisu. Useampaan sataan katsojakertaan aika pian nousevat latausmäärät kertovat, että tarvetta on. Kiitos tästä Kirkon viestinnälle!

Ja sitten perään ehdotus ideanikkari Samuli Suonpäälle. Pankkivaliokunnassa heittona ilmaan lausuttu Samuli Suonpään ajatus kisastudiosta ja pika-analyysien käyttämisestä voisi olla oikeasti seuraava hullun hauska ajatus toteutettavksi. Joissakin sopivissa kohdissa tiukan äänestyksen tai keskustelun jälkeen olisi mukava saada perään muutama päättäjä tai asiantuntija-analyysi.

Avioliittolain seuraukset

Keskustelussa ei vielä ollut esitys kirkon avioliittokäsityksen laajentamiseksi: se kulkee vielä valiokuntavalmistelussa ja valmistuu varmaan toukokuun iloksi.

Sen sijaan kirkolliskokousta puhutti pitkään piispainkokouksen tuottama selvitys siitä, tulisiko kirkon luopua avioliitto-oikeudesta. Selvityksen oli laatinut emerita professori Eila Helander ja mukaan oli leivottu kaksi kärkeä: kirkko ei luovu avioliitto-oikeudesta ja kirkon avioliittokäsitys pidetään entisellään, mutta samalla annetaan omantunnonvapaus papeille vihkiä myös samaa sukupuolta olevat parit.

Jälleen kerran iso osa puheista tuntui toistavan itseään. Muutama uusi liikahdus antaa kuitenkin toivoa jatkosta: Jouni Turtiainen liputti kompromissin etsimisen puolesta. Olisi kovin toivottavaa, että salissa olisi enemmänkin realismin tajua siitä, mikä on olennaista, mahdollista ja tarpeellista.

Kirkolliskokouksen edustajat punnitsevat jatkossa yhä enemmän sitä, haluavatko olla oikeassa erimieltä vai tyytyvätkö olemaa samaa mieltä erimielisyydestä. Tosiasioiden tunnustaminen voi olla uuden alku, mutta kyllä tässä vielä muutama vuosi keskustellaan.

Ehkä on joskus mahdollista tunnustaa se, että olemme kristittyinä Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen pohjalta päätyneet pieneltä osin (avioliiton yksi tulkinta) vastakkaisiin ratkaisuihin. Ja että jonakin päivänä on mahdollista kunnioittaa toista ja luottaa toiseen niin paljon, ettemme pelkää, voimme löytää tien eteenpäin. Kaksi muuta vaihtoehtoa ovat ajautua erilleen tai jatkaa kiistaa loputtomasti.

 

Rahat ja uudistus

Torstain yllätys oli se, että talousvaliokunta toi aamun täysistuntoon odottamattoman esityksen: seurakuntien maksama keskusrahastomaksu tulisi laskea 7,5 prosentista 6,5 prosenttiin. Taustalla on tulevaisuuskomitean ideoista noussut ajatus ohentaa kirkkohallitusta ja kapituleita sekä samalla luoda kirkkoon kehittämistyöhön panostava yksikkö. Samassa yhteydessä tehtäisiin keskusrahastomaksun leikkaus.

Kirkkohallituksen esitys asiassa oli, että asia etenee vuonna 2018 selvityksen tekemisellä ja sen pohjalta toimenpiteisiin. Maanantaina talousarvion lähetekeskustelussa en muista käytetyn yhtään puheenvuoroa keskusrahastomaksan alennuksen kiirehtimiseksi. Talousvaliokunta teki kuitenkin tällaisen esityksen, joka jaettiin torstaiaamuna edustajille. Mietintö ei ollut saatavilla vielä edellisenä iltana puolenyön aikaan.
[Välihuomautuksena on kyllä todettava, että kirkolliskokouksen vahvistetun työjärjestyksen §47 mukaan mietintö olisi tullut antaa jo keskiviikkona julkisuuteen: ”Talousvaliokunnan on kirkon keskusrahaston ja kirkon eläkerahaston talousarviota ja toiminta- ja taloussuunnitelmaa koskevassa mietinnössä käsiteltävä kaikki määräraha-asiat. Mietintö on annettava viimeistään syysistuntokauden kolmantena päivänä.”]
Talousvaliokunnan esitykselle olisi siis suonut edes kohtuullisesti aikaa keskusteluun käytävillä ja mahdollisuutta edustajille puntaroida ratkaisua yli yön.

Piispa Seppo Häkkinen paheksuikin toimintamallia ja piti tehtyä ehdotusta ”tempoilevana”. Yllättävästä ja isosta ehdotuksesta taisi Häkkisen lisäksi käyttää puheenvuoron vain Tapani Rantala, joka ehdotti pienempää muutosta (0,5%) keskusrahastomaksuun. Muutoin asiasta ei käyty keskustelua lainkaan: tähän varmasti vaikutti myös pikainen aikataulu. Joku murahtikin äänestyksen jälkeen, että ehtivätkö kaikki ymmärtää, mitä päättivät.

Menettelytapa ei saa kummoisia tyylipisteitä, mutta vielä enemmän se kertoo järjestelmän ongelmasta, joka on tullut esiin aiemminkin. Kirkkohallituksen valmistelu tapahtuu liian irrallaan kirkolliskokouksen päätöksenteosta. Valmistelun ja kirkollisedustajien toimivaa vuoropuhelua tarvitaan jatkossa lisää, tavalla tai toiselle.

Ratkaisun taustalla yhtenä lisäseikkana vaikutti kuitenkin myös se, että kirkon yhteisessä kassassa makaa tällä hetkellä varsin suuri kertymä, joka on syntynyt lähinnä myytyjen kirkkohallituksen toimitilojen seurauksena. Tämä seurauksena tase pullisteli rahaa, jolla juuri nyt on suuri tilaus seurakuntien talouden tasapainottajana. Yhtäältä kysymys onkin prosessista, jossa seurakuntien sijoitusta tuloutetaan takaisin. Kirkolliskokous hyväksyi mietinnön, jonka mukaan vuosien 2018-2020 aikana kirkkohallitus voi tehdä 5-6 miljoonaa euroa alijäämäisiä talousarvioita ja tilinpäätöksiä. Vasta vuonna 2021 tulee menojen olla uudella tiukemman tulovirran tasolla.

 

Jälkipelit

Eikö siis kaikki ole ihan hyvin, vaikka ilmaan jääkin puhalluksen tunnelma? Muutama kysymysmerkki kaikesta kuitenkin jää.

Vaikutusarvio puuttuu. Piispa Seppo Häkkisen mainitsema seikka on keskeinen. Olisi ollut toivottavaa tehdä ensin vaikutusarvio ja vasta sen jälkeen tehdä siitä nousevat taloudelliset johtopäätökset. Nyt mennään talous edellä ja syntyy pesäpallotermeillä ajolähtö: onnistuu lyöjä tai ei, niin pesästä on lähdettävä. Entä jos parin vuoden päästä nähdään, että koulutukseen, viestintään, talousvaikeuksissa olevien seurakuntien tukemiseen, ulkomailla tapahtuvaan kirkon työhön ja ylipäänsä kirkon yhteiseen työhön kannattaakin panostaa sen verran, mihin 7,5% keskusrahastomaksu tuottaa? Paluu vanhaan maksuun on silloin kivulias tai käytännössä mahdoton teko.

Hallintoakin pitää leikata!” Olen kuullut tänään monen perustelevan tehtyä ratkaisua sillä, että kun seurakunnissakin on säästetty, niin säästämistä pitää seuraavaksi tehdä hallinnossa, siis kirkkohallituksessa. Ajatuksessa on mukana kaksi ilmeistä virhettä. Ensinnäkin kirkkohallituksen kaikilla tasoilla on säästötalkoita jo tehty viime vuodet ihan samaan tahtiin kuin seurakunnissakin. Keskusrahastomaksun on koko ajan kellunut tai laskenut sen mukaan, miten seurakunnissa verokertymä on elänyt.

Toiseksi kirkkohallitus kokonaisuudessaan ei tarkoita samaa kuin hallinto. Suuri osa kirkkohallituksen kautta kulkevasta rahasta menee suoraan kirkon yhteisen työn tekemiseen. Kysymys on kirkon viestinnästä, kirkon koulutuksesta, ulkosuomalaistyöstä, tutkimuksesta, rippikoulun kehittämisestä, kirkon työttömyyshankkeesta, kirkon ilmastodiplomin ylläpitämisestä, lähetystyön edistämisestä jne. Suuri osa kirkkohallituksen toimintaa on kirkon yhteistä työtä, ei hallintoa tai virastona toimimista. Toki hallintoa tarvitaan muun muassa kirkolliskokouksen monien aloitteiden ja selvitysten tekemistä. Eli kyllä siis hallintoakin löytyy, mutta se ei ole sama kuin koko kirkkohallitus.

Jatkossa olisikin syytä saada hyvään vauhtiin tulevaisuuskomitean yksi upeimmista ideoista, kirkon kehittämiskeskuksen suunnittelu. Sen myötä on mahdollista varmasti tehostaa jonkin verran kirkon yhteistä suunnittelutyötä ja myös tehdä välttämätöntä priorisointia. Nyt tehdyt päätökset osoittavat jo siihen suuntaa: osasta nykyisin tehtyä kirkon yhteistä työtä täytyy luopua, jotta jäljelle jääneet tehtävät voidaan hoitaa hyvin.

Onkin toivottavaa, että ajolähtötilanne ei johda kohtuuttoman vaikeaa kyräilyyn, pelkoon ja taisteluun niukentuvista resursseista vaan vie aitoon muodonmuutokseen, jossa vanhasta tsaarin virastosta nousee esiin aiemmasta kuihtunut hallintovirasto ja elinvoimainen kirkon yhteistä työtä kehittävä yksikkö.

Kirkon tärkein kysymys kirkolliskokouksen nelivuotiskaudella

 

Kari_Latvus2Ydinjuttu

Moni nostaa peukun pystyyn sen puolesta, että kirkon tärkein kysymys tulevalla kirkon nelivuotiskaudella on päätös avioliitolain seurauksista kirkossa. Tämän asian kautta mitataan monen mielestä kirkon kyky uudistaa ajatteluaan ihmisiä silmiin katsoen ja samalla pitkää perinnettä kunnioittaen.

Mutta tämä kysymys ei ole kirkon tärkein asia. Kirkon uskottavuuden ja sanoman kannalta ydinkysymys on se, onko kirkko valmis yhä uudestaan keskittymään kahteen asiaan, jotka ovat oikeastaan saman kolikon kaksi puolta. Erottamattomia ja yhteen liimattuja. Siinä mielessä se yksi ja tärkein asia on:

elää Jumalan armosta ja olla edelleen armon, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden verkostona niiden kanssa, jotka kulloinkin ovat eniten uhattuina ja kärsivät eniten.

 

Juuret

Kristinuskoa ei olisi olemassa, jos varhaisimmat Jeesuksen seuraajat eivät olisi rakastaneet toisiaan ja antaneet nälkäisille syötävää ja juotavaa, myös tuntemattomille. Kristittyjen määrä oli parin vuosisadan ajan vain pahainen yhden tai kahden prosentin marginaali moniuskontoisen Välimeren ympäristössä. Se erottui muista sillä, se hyväksyi joukkoonsa orjat ja vapaat, miehet ja naiset, vauraat ja köyhät. Vaikka eripuraa saattoi esiintyä, niin Jeesuksen seuraajien mentaalinen DNA-rakentui yrityksestä ottaa joukkoon ja välittää.

Varhaisina vuosisatoina ei tunnettu nykymerkityksessä sanaa ”diakonia”, mutta hehku paloi komeasti. Meille samat asiat nostavat esiin lukuisia kysymyksiä: miten kristittyinä puolustamme sellaista yhteiskunnallista linjaa, joka sekä Suomessa että kansainvälisesti edistää tasauksen hidasta mutta määrätietoista toteutumista.

Uudet tutkimustiedot kertovat diakonian yhä suuremmasta painoarvosta. Kirkon tutkimuskeskuksen vs. johtajan Kimmo Ketolan mukaan juuri diakonia on se, mikä tällä hetkellä motivoi kirkkoon kuulumiseen. ”Se, että kirkko puolustaa julkisuudessa köyhiä ja syrjäytyneitä, on vähintään jokseenkin tärkeä jäsenyyden peruste kolmelle neljästä kirkkoon kuuluvasta. Kahdelle kolmasosalle vastaavasti syynä on kirkon apu kolmannen maailman ihmisille.

Kirkon tärkein asia on elää Jumalan armosta ja olla edelleen armon, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden verkostona niiden keskellä, jotka kulloinkin ovat eniten uhattuina ja kärsivät eniten.

Neljä isoa asiaa

  1. Yhdessä! Kirkossa olennaista on se, ettemme ulkoista köyhien ja tarpeessa olevien huolenpitämistä asiassa erityisesti koulutetulle joukolle vaan olemme liikkeellä koko yhteisönä.
  2. Osaajia! Tarvitsemme myös hyvin koulutettuja erityisosaajia ja seurakuntien sisäisiä konsultteja – siis diakoniatyöntekijöitä ja myös diakoniapappeja.
  3. Ohjausta! Kokonaiskirkon tasolla tarvitaan jatkuvaa ohjausta diakoniamyönteisyyteen. Tarvitsemme keskustelua ja päätöksiä, joilla taataan diakonian kehittyminen yhä selkeämmin kaikkien kristittyjen diakoniaksi, jossa erityisesti koulutetuilla on erityinen asema paikallisseurakunnassa.
  4. Tarvitaan lisää tukea! Vuonna 2014 kirkko antoi suoraa taloudellista apua diakoniassa 7,7 miljoonaa euroa. Diakoniatyöntekijöitä oli1393 (vertailuksi: pappeja 2119 ja perheneuvonnassa 160). Laajasti ymmärrettynä kirkon ”palvelusektori” kulutti kirkon vuosikatteesta 13,6% eli 140 miljoona.

Tämä ei ole lopulta kovin suuri luku ollakseen kirkon huippujuttu. Tästä päätetään seurakunnissa, mutta kirkolliskokouksen tehtävänä on antaa mentaalista ohjausta erityisesti juuri nyt talouden vaikean vaiheen puristuksessa.

  1. Vihdoin! Kirkolliskokouksessa tulee myös viedä diakonaattiprosessi päätökseen ja kirjata lakiin monet nykyiset käytännöt. Asian tutkimuksellinen tausta on nyt paljon selkeämpi kuin pari vuosikymmentä aiemmin ja päätöksenteko perustellumpaa.

 

TK_kuva2016Tiedot: Kirjoittaja on pappi ja diakoniamies.
TT, Alppilan kirkon toiminnanjohtaja Kari Latvus
Ehdolla kirkolliskokoukseen Helsingissä Tulkaa kaikki -listalla
#69

(1.2.2016 alkaen kirkkohallituksen yhteiskunnallisen työn asiantuntija)

 

Vaaliblogi nro 5

 

Digitaalinen vaalipaneeli: Kallion seurakunnassa tiukka vaalikisa

Vaaliblogi nro 5

Kirkolliskokousvaalit nostivat esiin erikoisen tilanteen. Kallion seurakunnasta on pappisehdokkaiden vaalissa kolme ehdokasta, yksi jokaisessa valitsijamiesyhdistyksessä. Ehdolla on seurakuntapastorit Mari Mattsson (Kaikkien kirkko) ja Marjaana Toiviainen (Viinipuu) sekä Alppilan kirkon toiminnanjohtaja, TT Kari Latvus (Tulkaa kaikki). Digitaalinen vaalipaneeli selvittää onko ehdokkailla ja ryhmillä aidosti eroja.

Kuka olet ja mikä on listasi? (vastausjärjestys arvottu)

Mari Mattsson
Mari Mattsson

 

Mari Mattsson:
Olen kalliolainen Kallion seurakunnan pastori ja tiedottaja, äiti ja vaimo ja työläisperheen tytär Kotkasta. Olen ehdokkaana Kaikkien kirkko -listalla, jota on perinteisesti kutsuttu myös ”kirkkoherrojen listaksi” – rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Kari Latvus:
Diakonia- ja raamattumies, jonka työhistoriaan mahtuu seurakunta, merimieskirkko, lähetystyö (Hongkong), pitkät opetusjaksot Kirkon koulutuskeskuksessa, Diakissa ja teologisessa tiedekunnassa. Töiden mukana nyt Helsinkiin ja Tulkaa kaikki –listalla.

Osan edellisestä kaudesta olin kirkolliskokouksen jäsenenä.
Esittelyklippi tästä linkistä.

Marjaana Toiviainen:
Paikallisseurakunnan peruspappi. Uskontodialogia elävä tanssinharrastaja. Vääryydestä sisuuntuva viestijä ja missiologian tohtorikoulutettava. Hiljaisuutta opetteleva luottamuksen pyhiinvaeltaja. Savokarjalainen mielenterveyskuntoutuja.
Yhteisöni näissä kinkereissä: Viinipuu.
Nettisivu
Facebook

Kolme tärkeintä asiaa, jotka haluat pitää vaaleissa esillä?
Mari Mattsson:
Minulle kolme tärkeintä asiaa näissä vaaleissa ovat seurakunta, rakenteet ja kunnioitus, SRK.
1) Seurakunta on minulle hyvin laaja käsite. Seurakuntani on koko Kallio – ihmiset joita kohtaan kaduilla ja kaupoissa, kirkoissa ja kodeissa, päivällä ja yöllä. En kysele jäsenpapereita tai uskontunnustusta. Seurakunta olemme sinä ja minä, myös ”ne”.
2) Kirkon ja seurakuntien rakenteet ovat tällä hetkellä byrokraattiset ja jähmeät. Rakenteita tarvitaan, mutta ne eivät saa olla este eivätkä hidaste. Avoimet ovet, avaimet ja yhdessä tekeminen ovat tulevaisuutta.
3) Kunnioitus on luovuttamaton asia kaikessa mitä teen. Sana sisältää myös erilaisten ihmisten tasa-arvon. Kirkossa ja seurakunnassa me kaikki olemme samalla viivalla Jumalan kasvojen edessä – epätäydellisen täydellisinä, omiksi itseksemme luotuina.

Kari_Latvus2
Kari Latvus

Kari Latvus:
Haluan viedä eteenpäin kristinuskon perinnettä tuntevaa ja toisia kristittyjä kunnioittava asioiden ratkomismallia. Ratkaisuja tulee hakea avoimesti ja maltillisesti.
Liputan 1) paikallisen ja myös pienen seurakuntayhteisön varjelemisen tärkeyttä ja mahdollisimman kevyttä väliportaan (=yhtymä) hallintoa 2) rohkeutta nähdä ihmisten arjen tarpeet sekä oivaltaa diakonia kaikkia koskevana näkökulmana ja 3) avioliittolain muutoksen käsittelyä niin, että kaikkien kirkon jäsenten hengelliset tarpeet otetaan asianmukaisesti huomioon.

Marjaana Toiviainen:
1. Teologinen, syvällinen kirkko-oppi
Vero tai väestörekisteri ei liitä asiakasta Kirkkoon. Kaste liittää. Hyvästi, markkinatalouden jargon!
2. Rohkea kokeilukulttuuri
Inkarnaatio. Seurataan Jeesusta. Pois tarpeeton byrokratia, hierarkinen valta ja egoistinen jäsenpaniikki. Lopetetaan ”toiminta”, aloitetaan eläminen.
3. Maailmanlaaja Kirkko konkretiaksi
Luterilaisten kielet ja kulttuurit todeksi. Lähetystyöntekijöitäkin maailmalta Suomeen. Avoin ehtoollispöytä kaikille kastetuille kristityille. Arkista uskontodialogia.

 

Mitä vaaleista puuttuisi, jos ryhmääsi ei olisi ehdolla?
Mari Mattsson:
Jos Kaikkien kirkko -ryhmämme ei olisi mukana näissä vaaleissa, niin puuttumaan jäisi toiseus. Ryhmäämme on kritisoitu yhtenäisen vaaliagendan puutteesta ja ehdokkaiden näkemyseroista. Tunnustettava tosiasia on kuitenkin se, että kirkko tulee aina olemaan monenlaisten näkemysten, ihmisten ja uskomusten suloinen seos. Ryhmässämme me kunnioitamme toinen toistemme vahvuuksia ja tuomme vaaleihin valtavan määrän seurakunnallisia työvuosia ja konkreettista ruohonjuuritason työkokemusta sekä papin ammatista että muista seurakunnan työtehtävistä. Kirkon tulevaisuuden kynnyskysymys on löytää sekä päättävissä elimissä että seurakunnissa sellainen yhteinen näky, jonka jokainen työntekijä, seurakuntalainen ja seurakunnan ulkokehällä keikkuva ihminen voi kokea omakseen. Mahdoton tehtäväkö – ei, mikäli suostumme aidosti ja ennakkoluulottomasti kuuntelemaan toinen toisiamme.

Kari Latvus:
Ilman Tulkaa kaikki –ryhmää Helsingin pappisvaalissa puuttuisi maltillinen, kokenut ja päättäväinen muutosvoima. Ryhmän ohjelma on hyvin juurtunut luterilaiseen teologiaa ja se on avoin nykyhetken haasteille.
TK-ehdokkaat ovat hyvin tietoisia kirkolliskokouksen käytännön työn haasteista, koska kolme ehdokasta on ollut viime kirkolliskokouksessa jäsenenä. Tiedämme sen vuoksi, mitä voi saavuttaa ja haluamme kehittää lisää valtakunnallista uudistusmielisten ryhmän (Muutoksen tuuli) toimintaa kirkolliskokouksessa.
TK-ehdokkaissa on sekä kokeneita pitkän linjan kirkon työntekijöitä että nuoria osaajia.
Jos nykyistä TK-listaa ei olisi ehdolla, niin Helsingin pappisehdokkaissa ei olisi ehdolla yhtään, jolla on kokemus kirkolliskokouksen työtä.

Marjaana Toiviainen
Marjaana Toiviainen

Marjaana Toiviainen:
Viinipuuta taustoittaa vahva ja raikas kristillinen identiteetti ja eletty teologia. Emme halua uudistaa ja muuttaa Kirkkoa, vaan rakastaa sitä, jotta se muuttaisi meitä. Mielestämme Kirkko elää parhaiten olemalla uskollinen Jeesuksen Kristuksen radikaalille opetukselle ja elämälle.
Viinipuu ylittää kuluneen liberaalit-konservatiivit -jaon. Tuoreena toimijana rikomme vanhoja vastakkainasetteluja, mikä järjestää kirkollista kenttää terveesti uusiksi. Olemme askel (modernista) kansankirkollisuudesta postmoderniin kristillisyyteen: emme kaipaa lut. kirkolle monopoliasemaa ja hegemonista valtaa.
Voimme luopua virkamiesroolista, etsimme vastakulttuurisuutta julkiseen valtaan nähden. Kirkossa työntekijöiden rooli on toimia seurakuntansa rakentajina, ei erityisalansa reservaattien ammattilaisina. Kannatamme rohkeaa kokeilukulttuuria, juurevaa hengellistä elämää sekä keveää, teologisesti perusteltua hallintoa.
Pappislistamme on Helsingin ainoa, jolla on alle kolmekymppisiä ja eläkepappeja. Meillä on selkeät teesit ja – idealismia varomatta – tulevaisuuden kirkon ohjelmakohtia, keskustelua herättämään.

 

Nyt on sinun vuorosi kysyä
Digitaalisen vaalipaneelin osallistujille voi tehdä kysymyksiä tämän blogin kautta jättämällä kommentin. Kysymykset tehdään aina koko nimellä, ei nimettöminä tai nimimerkillä.

Vaaliblogi nro 4: Yhden asian Tulkaa kaikki? Onko linjaa ja teologiaa?

TK_kuva2016Tulkaa kaikki –ryhmän (papit) vaaliohjelma Helsingissä
Tulkaa kaikki –liike (TK) juhli syksyllä 2015 kymmenvuotista taivaltaan. Toiminta on yhtäältä vakiintunut Helsingissä, mutta muualle Suomeen liike ei ole kunnolla jalkautunut. Esimerkiksi Espoon hiippakunnassa TK-ryhmän sijaan vaaleissa on esillä Kevään kirkko –valitsijamiesyhdistys.

Joidenkin silmissä TK-ryhmä on ollut yhden asian liike, jonka ohjelma on ollut sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Tässä linkki ohjelmaan, joka ei pullistele laajuudella tai teologisella painolastilla. Aivan hiljattain yksi arvostamani henkilö tokaisikin: ”Tulkaa kaikki ryhmästä sanoisin, että tarvittaisiin muutakin ohjelmaa ja tavoitteita kuin yhdenvertaisuus.”. Missä on siis näissä vaaleissa TK- linja ja teologia?

Tulkaa kaikki ryhmästä sanoisin, että tarvittaisiin muutakin ohjelmaa ja tavoitteita kuin yhdenvertaisuus.”

Kuulun niihin, jotka ovat useita vuosia sitten allekirjoittaneet TK-ohjelman. Toisaalta katsoin kirkolliskokousvaaleja vielä neljä vuotta sitten Espoon hiippakunnan näkökulmasta. Siellä laadittiin Kevään kirkon ryhmässä (katso ohjelma linkistä Kevään kirkko) vaaleja varten varsin laaja ja kattava ohjelma, jossa kysymys sukupuolesta ja syrjinnästä on mukana, mutta selkeästi halutaan katsoa eteenpäin ja etsiä laajempaa uudistuksen suuntaa. Kysymys on maltillisesta kirkon uudistjien ryhmästä.

Vuoden 2016 vaaleissa Tulkaa kaikki (Helsinki/papit) on ohjelmasta käyty vastaavalla tavoin keskustelua ja teologista taustaa sekä ajankohtaisia ohjelmakysymyksiä on nostettu reilusti esiin aiempaa enemmän.

Mitä Tulkaa kaikki ehdokaslista (Helsinki/papit) ajaa vaaleissa?
Yleisen Tulkaa kaikki –ohjelman lisäksi on vuoden 2016 vaaleihin TK-pappisehdokkaiden ryhmä Helsingissä halunnut selkeyttää hengellistä ja teologista profiiliaan sekä kirjannut näkyviin tavoiteltavia asioita. Seuraavat linjaukset ovat keskeisimmät.

Ytimessä on teologinen ohjelma, joka on muotoiltu seuraavasti

Teologinen ohjelma
Rakennamme kirkkoa, joka tarrautuu Jumalan lupauksiin.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jatkamme työtä, jotta luomisessa lahjoitettu ihmisarvo toteutuu ja jokainen saa elää ihmisyyttään tunnustettuna ja kenenkään syrjimättä niin yhteiskunnassa kuin kirkossakin.

Rakennamme kirkkoa, joka perustuu kasteelle.
Kaste liittää meidät Kristukseen ja toisiimme kirkoksi. Kirkon aarre, Sana ja sakramentit kuuluvat kaikille kastetuille. Ne kutsuvat meidät rakastamaan Kristusta erityisesti kärsivässä lähimmäisessä. Lähimmäisenrakkaus on kirkon keskeinen tuntomerkki.

Rakennamme kirkkoa, joka on yhteisö.
Kaste valtuuttaa kaikki osallisuuteen ja osallistumaan. Kastetut kristityt ovat seurakunta, jossa kirkko toteutuu ja jota työntekijät eri tehtävissään palvelevat ja tukevat. Evankeliumi kutsuu avoimuuteen ja antaa rohkeutta kohdata nykypäivän kysymykset ja etsiä niihin vastauksia yhdessä muiden kanssa. Lähettäjälleen uskollinen kirkko toteuttaa oikeudenmukaisuutta myös omassa toiminnassaan.

Yllä kuvattu teologinen linjaus on lyhyt ja tiivis. Tämän lisäksi on jatkaettu pohdintaa ajankohtaisten haasteiden suuntaan ja lähdetty hieman konkreettisemmista seikoista liikkeelle. Tässä kolmen pääkohdan ajankohtaislinjaus Tulkaa kaikki ryhmässä.

Ajankohtaisia asioita kirkossa, joka on
Avoin Jumalalle ajassa ja paikassa

  • ydinsanomana armo ja toivo: meillä kaikilla on toivo, kun toimimme heikkojen jäsenten kanssa ja puolesta.
  • lähimmäisenrakkaus on kirkon olemuksen keskeinen tuntomerkki sanan ja sakramenttien rinnalla.
  • käymme rakentavaa keskustelua, miten kirkon tulisi toimia avioliittokysymyksessä. 

Oikeudenmukainen

  • kristittyjen yhteisössä erityinen vastuu kohdistuu köyhiin ja eri tavoin uhan alla oleviin. Kyse ei ole yhdestä työalasta, vaan näkökulmasta koko kirkon uskoon ja toimintaan.
  • turvapaikanhakijoita on kohdeltava ihmisarvoisesti: kirkon tulee tarjota aktiivista ja monikulttuurista vieraanvaraisuutta Suomeen saapuville ja apua tarvitseville.

 Hallinto ja päätöksenteko on avointa

  • hallinnon ja talouden rakenteita on kevennettävä. Varsinainen toiminta tapahtuu lähellä ihmisiä seurakunnissa.
  • kirkko on jäsenten yhteisö. Seurakuntalaisten valtaa on lisättävä muun muassa vaaleja yksinkertaistamalla ja äänestämistä helpottamalla.
  • hyvien, avoimien ja läpinäkyvien kokouskäytäntöjen vahvistamista kirkollisessa päätöksenteossa.
  • tavoitteena kirkon rakentaminen ja rakastaminen.

 

Kuluttajasuojan mukainen tiedotus: kirjoittaja on ehdolla kirkolliskokoukseen pappisehdokkaana Tulkaa kaikki –listalta Helsingin hiippakunnassa lahtelaisia jalkapalloperinteitä kunnioittavalla numerolla 69.
Blogin postaukset ovat sen vuoksi ja siitä huolimatta olemukseltaan pohdiskelevia, analyysiin pyrkiviä ja keskusteluun haastavia.

Pastorin ikkunan vaaliblogi nro3: Kirkolliskokoukseen syntyy kirkkoryhmiä

vaakunaRisto Voipio nosti esiin Kotimaa24 blogissaan sen, että kirkolliskokousvaalit vaikeasti hahmotettavat ovat niin ryhmien nimien kuin vaaliohjelmien osalta. Kritiikki näyttää osuvan hyvin maaliin. Vielä ei ole julkisuuteen tullut maanlaajuisia kirkollisia ryhmiä, joilla olisi kuvaavat nimet ja tunnettu ohjelma.

Jotta ei vain hutkita vaan ollaan asianmukaisia, niin on kyllä sanottava, että Voipion analyysi on piirretty aika suurella pensselillä. Esimerkiksi blogistin näköpiiriin ei ole mahtunut valtakunnallista Muutoksen tuuli –verkostoa (muutoksentuuli.com), jonka syntyi neljä vuotta sitten muun muassa Espoon Kevään kirkko ja Helsingin Tulkaa kaikki –ryhmien yhteistyössä. Muutoksen tuuli kokoaa laajan ja valtakunnallisen maltillisten uudistusmielisten ryhmien verkoston.

Verkostolla on oma, kaikkien mukana olevien hyväksymä ohjelma. Sitä paitsi verkosto on jo toiminut kirkolliskokouksen viime istuntokaudella. Eikö tämä ole juuri sitä kehitystä, mitä Risto Voipio kaipasi?

Yhä vähemmän on muutaman ehdokkaan maantieteellisiä ryhmiä ja yhä enemmän on laajempia tietyn kirkollisen ja hengellisen linjan yhdistämiä ehdokkaita

Yhä vähemmän on muutaman ehdokkaan maantieteellisiä ryhmiä ja yhä enemmän on laajempia tietyn kirkollisen ja hengellisen linjan yhdistämiä ehdokkaita. Edelleen toivomisen varaa on kuitenkin siinä, miten selkeästi ryhmät ehtivät ja osaavat kirjata linjansa näkyviin. Toiminta aktivoituu lähinnä vaalivuonna ja tehdään liian spontaanisti.

Kehitys on kuitenkin tapahtunut pienin askelin ja tulee näkyviin oikeastaan vain, jos vertaa keskenään useamman peräkkäisen vaalin ryhmiä. Sen perusteella voi päätellä, että tämä kehityskulku on ottanut näissä vaaleissa vähintään kukonaskeleen eteenpäin.