Tapio Luoma: Uusi arkkipiispa on kirkon kuva


Suomen ev.lut kirkon kirkon uusi arkkipiispa Tapio Luoma on kirkon nykyhetken kuva: oppinut mies, teologian tohtori, pitkän seurakuntauran kulkenut, eteläpohjanmaalla kirkkoherrana toiminut ja sanavalmis keskustelija. Omien sanojensa mukaan Tapio Luoma ei ole barrikadeille kiipeävä johtaja vaan mieluimmin keskusteleva ja asioita rauhassa pohtiva.

Luoman valinnan perusteella kirkon kuva on maltillinen ja seesteinen, sillä naispappeuden vastustajaa Luomasta ei saa, vaikka heidän äänensä Ville Auvinen halusi testamentata Luomalle. Toisaalta kysymykset kirkkoa jakavasta avioliittokeskustelusta saavat uuden värin: selkeä ei uudistuksille.

Ensimmäisen kierroksen pohjalta vaalista saattoi ennustaa täpärää, kuten arkkipiispanvaalissa on tapana käydä: 2010 Kari Mäkinen voitti vaalissa Miikka Ruokasen 11 äänellä ja 1998 Jukka Paarma päihitti Wille Riekkisen 21 äänellä.

Kannattaa siis huomata, että tiukatkin valinnat ovat kohdistuneet lopulta länsirannikon kasvatteihin.

589. Arkkipiispanvalinta

Kolme havaintoa vaalista

Vaisu finaali?
Arkkipiispan vaalin loppuvaihe oli hiukan vaisu. Kahden kohteliaan ja sanavalmiin ehdokkaan väliin ei riitaa tulekaan rakentaa, mutta silti profiilien erilaisuus jäi hiukan piiloon. Persoonat, teologiset linjat, johtamisen tapa, visiot kirkon tulevaisuudesta olisivat voineet tarjota enemmän aineksia keskusteluun, mutta ehkä vaalin alkuvaiheen (liian?) monet keskustelut veivät mehut prosessista.

Luoman tukialueet
Luoman kannatus oli erityiset kovaa muun Suomen hiippakunnista Lapualla, Oulussa, Mikkelissä ja Tampereella. Arkkihiippakunnan ääniä satoi Luoman laariin varsinkin Ala-Satakunnan ja Porin suunnalta. Tarkkoihin lukemiin ja analyysiin palaan viikonloppuna vielä, jos vain ehdin.

Sisäpiirin ääni kuului ja painottui
Vielä on liian varhaista sanoa, mikä ratkaisi vaalin, mutta ainakin osatekijänä on ollut kirkon uusi vaalijärjestelmä. Uudessa vaalitavassa annettiin lisää painoarvoa muuan Suomen osalle ja samalla vähennettiin arkkihiippakunnan pappien ja luottamushenkilöiden äänten painoarvoa.
Muun Suomen ääntä käyttivät kirkolliskokous, kirkkohallituksen täysistunto ja hiippakuntavaltuustot. Nämä elimet ovat kirkon sisäpiiriä ja valittu kaksin- tai kolminkertaisen edustuksellisuuden kautta. Vaaleilla valitut seurakuntien luottamushenkilöt ovat valinneet maallikkoedustajat kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoihin. Kirkolliskokous puolestaan on valinnut kirkkohallituksen täysistunnon.

Vaalitulos heijastaa myös enemmän kirkon luottamushenkilöiden kuin seurakuntalaisten näkemyksiä kirkkoa jakavassa avioliittokysymyksessä. Jos rinnakkain asettaa kolme ryhmää, seurakuntalaiset, luottamushenkilöt ja papiston, niin näistä Luoman linjaukset ovat olleet lähimpänä luottamushenkilöiden kantoja. Kaikkein kauimmaksi puolestaan jäävät Luoman ja papiston välillä, erityisen kauas, jos vertailu kohdentuisi eteläisimpään osaan Suomessa.

Siunaus ja haasteita

Omasta puolestani toivotan valitulle arkkipiispa Tapio Luomalle Jumalan siunausta ja viisautta ev.lut kirkon johtamiseen. Haasteita riittää ja kullakin päivällä on omat murheensa. Saakoon Henki johtaa ja johdattaa, veipä tie sitten toreille, pieniin saleihin tai jopa kaikesta huolimatta barrikadeille. Henki puhaltaa, missä tahtoo.


Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s