Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Toivo, velka ja armo

leave a comment »


Kari_alp_saarnaLähtösaarna Alppilan kirkossa 17.1.2016

Erään profeetanoppilaan vaimo pyysi Elisalta apua sanoen: ”Minun mieheni, sinun palvelijasi, on kuollut. Sinä tiedät, kuinka hartaasti hän palveli Herraa. Nyt velkoja aikoo viedä molemmat poikani orjikseen.” Elisa sanoi hänelle: ”Mitä minä voisin tehdä hyväksesi? Sano minulle, mitä sinulla on talossasi.” Nainen vastasi: ”Ei minulla, palvelijallasi, ole kotona muuta kuin pullollinen ruokaöljyä.” Elisa sanoi silloin: ”Mene nyt ja lainaa kaikilta naapureiltasi tyhjiä astioita. Kerää niitä niin paljon kuin voit. Mene sitten poikiesi kanssa sisään ja sulje ovi perässäsi. Kaada kaikkiin astioihin öljyä ja siirrä täysi astia aina syrjään.”
Nainen lähti hänen luotaan, meni poikiensa kanssa sisään ja sulki oven. Pojat ojensivat hänelle astioita, ja hän kaatoi pullosta niihin öljyä. Kun astiat olivat täynnä, hän sanoi pojalleen: ”Anna minulle vielä yksi astia.” Mutta poika vastasi hänelle: ”Ei ole enää yhtään.” Silloin öljyn tulo lakkasi. Leski lähti Jumalan miehen luo ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Elisa sanoi: ”Myy nyt öljy ja maksa velkasi. Sinä ja poikasi voitte vielä elää sillä, mitä jää jäljelle.”  (2.Kun. 4: 1–7)

 Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle.(Room. 12: 6–16)

Evankeliumi Joh. 2: 1–11 (saarnan lopussa)

 

Rakkaat Alppilan kirkon kuulijat,
Vuosi tässä kirkossa on vilistänyt käsittämän nopeana, tiiviinä ja innostavana. Kun tällä erää pääsen viimeistä kertaa kiipeämään Alppilassa saarnastuoliin, niin päivän evankeliumi kertoo käsittämättömästä Jeesuksen tekemästä viini-ihmeestä, jossa Jeesus pelastaa ystävänsä hädästä ja häpeästä tarjoamalla hääjuhlissa loputtoman määrän upeaa viiniä.

Tästä kutsusta huolimatta katseeni kääntyy aiemmin kuultuun Vanhan testamentin tekstiin ja kertomukseen yksinhuoltajanaisesta, joka on jäänyt velkojan kynsiin.

 

Kertomus Juhanista ja Riitasta

Raamatun kertomus nostaa esiin erään suomalaisen kertomuksen, tarinan Juhanista ja Riitasta. Pienyrittäjäpariskunta oli saanut toimeentulonsa jo muutaman vuoden perheyrityksenä toimivasta kahvilasta, joka väliin menestyi paremmin, joskus taas tuotti vain niukasti.
Kahvilan takahuoneen pienessä keittiössä leivottiin monet tarjottavat ja vakituisten kävijöiden joukossa puhuttiin monet elämän asiat parempaan muotoon.

Elämän myrsky alkoi siitä, kun Juhani sairastui ja menetti lopulta työkykynsä. Riittaa painoi alkuun hurja työmäärä, mutta se kävi voimille. Ja kun työtahtia hellitti ja omien leipomusten sijaan tarjosi valmiita eineksiä kahvilassa, niin kävijämäärä alkoi pienentyä.

Lopulta kahvila tuotti hädin tuskin sen, mitä tarvittiin elämisen. Kahvilan perustamisessa otettua lainaa ei enää lyhennetty, edes kaikkia korkomenoja ei saanut maksettua. Samaan aikaan Juhanin sairaus ja hoidot veivät yhä enemmän rahaa. Pelko siitä, että kaikki elämässä luhistuu, oli yhä suurempi.

Silloin Riitta päätti rukoilla Jumalalta apua. Hän rukoili pitkään ja marssi sen jälkeen kioskiin täyttämään lottokupongin. Kuponki täyttyi ja rukous jatkui.

Viimein tuli lottoarvonta ja mikä olikaan lopputulos?

 

Leskivaimo

Raamatun kertomus leskeksi jääneestä naisesta on lähtökohdiltaan karu. Perheessä isä on kuollut ja muu perhe on joutunut ahdinkoon. Itämainen maailma oli voimakkaan patriarkaalinen, miesten maailma. Valtaosa sai toimeentulonsa maanviljelyksestä, johon koko perhe osallistui. Maanviljelys merkitsi sitä, että yleensä kymmeneen vuoteen osui kaksi, joskus kolmekin niukan sadon vuotta ja silloin elettiin nälkärajalla. Välillä oli pakko ostaa velaksi öljyä, viljaa ja oliiveja.

Jos velallisen maksukyky loppui, niin silloin perheen omaisuus otettiin velan kuittauksena. Tuottavasta peltokaistaleesta ei aina luovuttu ensimmäisenä vaan velka saatettiin kuitata myymällä perheenjäseniä orjiksi. Ensin tyttäret, sitten pojat, vaimo ja lopuksi mies.

Sen vuoksi yksinhuoltajan tuskainen kertomus ei ollut ainutlaatuinen muinaisessa Israelissa, jossa ihminen oli hätätilassa kauppatavaraa.

 

Velka vs. toivo&armo

Kertomukset muinaisesta Israelista, 1990-luvun lama-Suomesta tai eri puolilta maailmaa nykyisin kertovat velan voimasta ja vallasta. Raha synnyttää edelleen ihmisten välisissä suhteissa painostusvälineen, jossa ihmisarvo uhkaa kadota ja velka voi kuristaa elämää hengiltä.
Mitä siis sanomme näiden kertomusten keskellä? Kolme keskeistä asiaa.

Ensimmäinen asia: toivo on!
Me emme ole tänään jakamassa epätoivon kertomusta vaan toivon ja valon kertomusta. Me emme jää piehtaroimaan ja jakamaan pelkästään pimeään kuiluun putoamista.

Kertomus velkaantuneesta leskestä kerrotaan siksi, että se muistuttaa toivon olemassaolosta. Jumalan läsnäolon keskeinen piirre on toivon näkyminen, toivon tuoma valo ja uuden mahdollisuuden aukeaminen umpikujassa.

Koska Jumala on totta, niin toivo on totta. Valo on pimeyttä suurempi.

 

Toinen asia: Jumala ei ole taikuri

Nykyinen paavi Franciscus tunnetaan osuvista lohkaisuistaan. Kun hän puhui maailman ja elämän kehittymisestä, evoluutiosta, niin hän vahvasti liputti sen tutkimuslinjan puolesta, missä nähdään maailman kehittyminen evoluution myötä. Silloin hän totesi, että Jumala ei toimiessaan ole ”taikuri, joka heiluttaa taikasauvaa”. Hyvin sanottu ja siitä voi oppia myös kun puhutaan velasta.

Vaikka Vanhan testamentin kertomus leskestä ehkä viittaakin taianomaiseen ratkaisuun, niin meidän ei tule tänään ajatella, että Jumala on taikuri, joka joissakin kohdissa taikoo rukoilijoille tai rakastamilleen ihmisille taivaasta lottopotteja. Jos näin olisi, niin voisimme ratkaista maailman velkaongelmat helposti.

Sen sijaan Jumalalla on yhteisö, joka toimii ja rukoilee: Anna meille anteeksi meidän velkamme, niin kuin mekin anteeksi annamme velallisillemme.
Jumalan kansan tehtävä on muistuttaa jakamisesta ja siitä, että me seuraamme Paavalin ohjetta: Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Paavali ei asetu itse sisä- tai ulkopuolelle puhumalla meistä vähäosaisista tai niistä vähäosaisista, koska kysymys on saman yhteisön ihmisistä. Yhteisö johon me kaikki kuulumme.

Ihmisinä kuljemme toinen toisemme rinnalla ja Jumalan yhteisöinä me kysymme: kuka meistä on tällä kerralla nääntymässä kohtuuttoman taakan alle ja tarvitsee apua?

 

Kolmas kohta: kohtaamisen armo

Joskus on sanottu varoitellen, että jos kohdistamme katseemme liikaa kohti sosiaalisia kysymyksiä, niin saatamme unohtaa evankeliumin, Jumalan parantavan ja ilmaisen rakkauden. Nostaako siis velasta ja köyhyydestä puhuminen esiin teot ja vaatimuksen ja tuleeko siitä meillä lain saarnaa?

Tämä vaara on olemassa, jos teemme toinen toisemme vierellä kulkemisesta itsellemme lain. Tätä myrkkyä vastaan on nostettava esiin ajatus vierellä kulkemisen armosta. Me emme rakasta ja välitä toinen toisestamme sen vuoksi, että ansaitsisimme sillä hyvää, että saavuttaisimme sillä Jumalan suosion tai pelastuksen.

Se merkitsee, kun kuljemme toistemme vierellä, kun annamme anteeksi velkoja, kun avaamme pimeitä kaivoja lähellämme, niin avaamme samalla rakkauden ja armon ikkunoita. Kun katsomme toisiamme silmiin, elämme ihmisiksi toistemme kanssa, niin me olemme samalla Jumalan armokylvyssä. Toisen ihmisen pyhyyden ja arvon ottaminen todesta, toisen ihmisen silmiin katsominen ja todesta ottaminen on yksinkertainen, tosi ja arkinen armon väline.

Vielä viimeinen kuva toisen vierellä olemisesta. Usein puhutaan siitä, että toisen vierellä kävellään tai toisen vierellä istutaan. Silloin kun asetumme toisen vierelle ja avaamme toivon ikkunoita, me itse asiassa kellumme. Kellumme samalla tavoin kuin kellutaan Kuolleen meren yltiösuolaisessa vedessä, johon ihminen vain ei voi upota. Älä siis tee suoritusta ja painetta siitä, että asetut toisen rinnalle.

Meitä kannattaa Jumalan armo ja toivo.

Tekstit
Ensimmäinen lukukappale 2.Kun. 4: 1–7
Erään profeetanoppilaan vaimo pyysi Elisalta apua sanoen: ”Minun mieheni, sinun palvelijasi, on kuollut. Sinä tiedät, kuinka hartaasti hän palveli Herraa. Nyt velkoja aikoo viedä molemmat poikani orjikseen.” Elisa sanoi hänelle: ”Mitä minä voisin tehdä hyväksesi? Sano minulle, mitä sinulla on talossasi.” Nainen vastasi: ”Ei minulla, palvelijallasi, ole kotona muuta kuin pullollinen ruokaöljyä.” Elisa sanoi silloin: ”Mene nyt ja lainaa kaikilta naapureiltasi tyhjiä astioita. Kerää niitä niin paljon kuin voit. Mene sitten poikiesi kanssa sisään ja sulje ovi perässäsi. Kaada kaikkiin astioihin öljyä ja siirrä täysi astia aina syrjään.”
Nainen lähti hänen luotaan, meni poikiensa kanssa sisään ja sulki oven. Pojat ojensivat hänelle astioita, ja hän kaatoi pullosta niihin öljyä. Kun astiat olivat täynnä, hän sanoi pojalleen: ”Anna minulle vielä yksi astia.” Mutta poika vastasi hänelle: ”Ei ole enää yhtään.” Silloin öljyn tulo lakkasi. Leski lähti Jumalan miehen luo ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Elisa sanoi: ”Myy nyt öljy ja maksa velkasi. Sinä ja poikasi voitte vielä elää sillä, mitä jää jäljelle.”

Toinen lukukappale Room. 12: 6–16
Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.
Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle.

Evankeliumi Joh. 2: 1–11
Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: ”Heillä ei ole viiniä.” Mutta Jeesus vastasi: ”Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”
Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: ”Täyttäkää astiat vedellä”, ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: ”Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle”, ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: ”Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.”
Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.

 

Mainokset

Written by latvus

17.1.2016 klo 21.18

Kategoria(t): Saarnat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: