Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Muutosmatkalaiset

leave a comment »


 

Radion aamuhartaus 16.5.2013

Tällä viikolla kokoontuu Turussa kirkolliskokous. Millainen on tulevaisuuden seurakunta? Miten valitaan johtajat uusiin seurakuntayhtymiin ja jäsenet kirkolliskokoukseen? Siinä joitakin viikon kysymyksistä.

Turussa on meneillään on yhtä aikaa intensiivinen uuden etsiminen ja toisaalta melkoinen määrä puisevia paperipinoja, tiivistä työtä valiokunnissa ja loputon määrä puhetta.

Pelkästään omaan peiliin ja papereihin ei kuitenkaan kannata kirkossa katsoa, sillä Euroopassa on meneillään vuosikymmeniin rajuin taloudellinen taantuma, Suomessa puolestaan raju kuntarakenteen muutos. Mihin menee tämän kaiken keskellä kirkko Suomessa? Ja jos sana kirkko tuntuu liian vaativalta, niin kysymyksen voi muotoilla myös selkokielellä: mihin suuntaan kulkee Suomessa luterilaisten kristittyjen joukko?

Me elämme muutoksen keskellä. Silmiä ei voi ummistaa siltä, mitä tapahtuu ympärillä, sillä elämä vaatii yhä nopeammassa tahdissa vastaamaan uusiin kysymyksiin.

Tänä aamuna mielessäni on neljä kuvaa, jotka kertovat muutoksessa matkaamisesta.

Ensimmäinen sana on museo. Aluksi on reilusti muistettava, että matkamme ei ole alkanut tänään vaan kristityt ovat jo kulkeneet pitkään ja eläneet monen muutoksen läpi. Matkalaukkuun on tarttunut jo monta merkintää, laukkujen koko ja tyyli on vaihdellut pienistä nyyteistä kiiltäviin komistuksiin. Onpa paikoin käytetty isoja matka-arkkuja ja konttejakin omaisuuden siirtämiseen.  Ja aiemmilta vaiheilta kerrotaan uudestaan ja uudestaan mieltä ravistavia kertomuksia. Kristittyinä olemme muutoksen ja matkan keskellä aina yhdeltä osalta vanhan vaalijoita, siis antikvariaatin pitäjiä ja museon oppaita. Pölyä on nurkissa ja moni asia näyttää vuosi vuodelta yhä vanhemmalta. Muutoksen hammas nakertaa asiaa kuin asiaa ja kaikki uusi on hetken päästä muinaismuistoa. Ajan rattaita ei voi pysäyttää, eikä eiliseen voi jäädä.

Rakkaassa perinteessä on kuitenkin ihana kuljeskella, menneitä vaiheita on hienoa palauttaa mieliin ja samoihin kertomuksiin on tärkeää palata. Pölyt pyyhitään silloin pois ja paikat kiiltävät komeasti.

Mutta mutta, eihän se pelkästään näin voi mennä!
Jo äskeisen sanominen ääneen on tuskastuttavaa, sillä eihän Kristus lähettänyt seuraajiaan perustamaan museoita vaan kertomaan Jumalan armosta ja rakastamaan lähimmäisiä. Sen tähden on tarpeen muistuttaa toinen toistamme siitä, että kristittyinä olemme uuden etsijöitä ja matkalla tulevaan, jota emme ole vielä kohdanneet. Luterilainen kristillisyys on ovien avaamista elämälle ja uuden löytämiselle. Siksi toinen kuva on muutokseen suostuminen.

Meidät on myös kutsuttu jakamaan saamamme, sillä me elämme rakkaudesta ja toivosta, lämmöstä ja voimasta, jota saamme ihmisiltä meidän ympärillämme. Siksi olennaista on muistaa katsoa ympärilleen ja nähdä ihmiset. Arjessa katseen armo kantaa sinua ja minua. Pienillä eleille, sanoilla ja teoilla me jaamme Kristuksen arkisia eväitä. Ja pienten arkisten asioiden joukkoon mahtuvat myös tänään oman aterian jakaminen sen kanssa, jolla ei maailman kylissä lähellä ja kauempana ole juuri mitään syötävää. Siksi kolmas sana on huolenpito.

Muutoksen viedessä ja kirkkorakennuksen vanhojen seinien vikistessä emme ole matkassa yksin ja avuttomina. Kristittyjen matkalla olevana joukkona saamme tänäänkin luottaa siihen, että yli oman hengästymisemme kuuluu isompi ääni. Henki kulkee ja kuljettaa myös matkasta hengästyneitä. Oman yrittämisen keskellä  kannattaa muistaa ja rukoilla, että kuljemme Jumalan Hengen johtamina. Jeesus Nasaretilainen ei kävele keskellämme eikä johda puhetta kirkolliskokouksessa, mutta Jumalan Henki on läsnä. Sen tähden neljäs sana on Henki.

Henki kuljettaa meitä myös silloin, kun emme tunne tietä ja epäröimme mennä eteenpäin. Silloin, kun kohtaamme ympärillämme maiseman, joka on outo ja uusi, mutta samalla lupaus tulevasta ja lupaus elämästä.

Helatorstain jälkeisellä viikolla kirkon vuodessa on vuorossa outouden aika. Ylösnoussut meni jo matkoihinsa, mutta Hengen vuodatusta, Helluntaita, ei ole vielä juhlittu. Myös näinä outouden viikkoina voimme kuitenkin nojata Jumalaan ja elää hänen johdatuksessaan.

Olemme siis matkalla yksin, yhdessä ja ymmällämme, mutta silti Hengen johdattamina. Tulkoon elämä, johtakoon Henki.

Virsi 508 Valkeus kirkas päällä synkän maan

1.

Valkeus kirkas päällä synkän maan, nyt johdata!

Tietä en itse tunne ollenkaan. Nyt johdata!

Matkaani ohjaa! Kauas näe en, vain askelen, vaan ottaa tahdon sen.

 

2.

Ennen en, Herra, koskaan rukoillut: Nyt johdata!

Polkuni itse olin valinnut. Nyt johdata!

Ylpeät aikeet, väärät pelkoni, oi Herrani, ne anna anteeksi.

 

3.

Herra, et kesken heitä, tiedän sen, viet taivaaseen.

Yön yli, vuorten, soiden, virtojen viet taivaaseen.

Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan, ja valkeus ei sammu milloinkaan.

 

 

Mainokset

Written by latvus

16.5.2013 klo 8.51

Kategoria(t): kirkolliskokous

Tagged with , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: