Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Archive for Touko 2013

Sukupuolitettu kirkkoherra

with 3 comments

Kirkolliskokous Turussa on ollut tällä viikolla dramaattinen ja yllätyksellinen. Yksi erityisen kuumista keskustelluista asioista on ollut kirkkoherran asema seurakuntaneuvostossa ja tähän liittyen tulevan ns. yhtymärovastin asema seurakuntayhtymän yhtymän kirkkoneuvostossa.

Kirkolliskokous teki historiallisen päätöksen ja linjasi kirkkoherran pois puheenjohtajan paikalta. Päätös on historiallinen, sillä toisin kuin johtajat kunnallisdemokratiassa, on seurakunnassa kirkkoherra johtanut seurakunnan päätöksentekoa johtamalla puhetta, toimimalla esittelijänä, päättäjänä ja päätösten toimeenpanijana. Lopuksi kirkkoherra on vielä arvioinut tekemänsä työtä.

Kirkolliskokouksessa ratkaisevan aloitteen teki Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen.

Kysymys oli siis kirkkoherran asemasta ja mielipiteiden jakolinjojen olisi voinut olettaa muodostuvan maallikkoedustajien ja papiston välillä. Toisin kuitenkin kävi, sillä sekä kirkolliskokouksessa että sen jälkeisessä some-keskustelussa kysymyksestä tuli sukupuolen mukaan roolitettu asia.

Kirkkoherran puheenjohtajuuden taakse olivat jo ennen kirkolliskokousta ilmoittautuneet kirkkoherrat Kalervo Salo ja Oiva Malinen. Kokouksen aikana samaa linjaa jatkoi kirkkoherra Tapio Seppälä, jonka taakse ilmoittautuivat näyttävästi kannatuspuheenvuoroilla miespiispojen letka (Repo, Peura, Salmi, Häkkinen). Kotimaa 24-uutisen mukaan samaa kantaa edusti myös piispa Luoma.

Merkittävät puheenvuorot maallikkopuheenjohtaja ratkaisun puolesta käyttivät kirkkoherroista Eija Nivala ja Päivi Linnoinen – sekä Pertti Simola, ainoa sukupuolirajan rikkonut kirkkoherra. (Papeista toki muitakin oli samalla kannalla, blogistin lisäksi mm. Mika Aspinen.)

Kaksi keskeistä seikkaa
Eija Nivala ilmoittautui ratkaisevassa vaiheessa tukemaan Pirjo Alakapee-Hakulisen esitystä. Asian käsittelyssä Päivi Linnoinen totesi, että kirkkoherran tehtävää seurakunnan johtajana voi mainiosti hoitaa esittelijänä. Näin voi oikeastaan keskittyä paremmin teologisen ja hengellisen asiantuntijuuden hoitamiseen.

Myös omassa jälkianalyysissani ajattelen, että ratkaisu aivan ilmeisesti sisältää paljon positiivisia mahdollisuuksia kehittää seurakunnan johtamista uudesta roolista käsin.

Toinen ja erikoisempi seikka on sukupuolirooli: päätöksenteossa mieskirkkoherrojen joukko vannoi puheenjohtamisen ja perinteisen vallankäytön nimeen, samoin kantansa ilmaisseet miespiispat. Onko niin, että miehille puheenjohtajan rooli on tärkeämpi ja pitää sisällään sanoittamattomia kulttuurisia seikkoja.  Miesjohtajan malliin kuuluu toimia ryhmän puheenjohtajana ja myös kantaa historiallista pappissäädyn sosiaalista mallia. Toisaalta naisjohtajien saattaa olla helpompi hyväksyä työtoveriksi vaaleilla valittu maallikkopuheenjohtaja.

Erityisesti mieskirkkoherrojen tulisi katsoa asiassa sekä kulttuurihistorian analyysiin että myös peiliin.

Oma päätökseni kannattaa kirkkoherran roolin muutoksesta perustui kahteen asiakokonaisuuteen. Yhtäältä kysymys on mahdollisuudesta sitouttaa, joku asiansa osaava seurakuntalainen toimimaan aktiivisesti seurakunnan hyväksi. Toiseksi ratkaisussa poistetaan niitä kiusallisia seikkoja, jotka kirkkoherrojen moninkertaiset ja päällekkäiset roolit synnyttävät.

Päätös on tervetullut linjaus, joka tarjoaa paljon opittavaa seurakunnissa ja varmasti enemmän voitettavaa kuin hävittävää sekä seurakunnille että kirkkoherroille. Naiskirkkoherrat näyttävät osaamisellaan tietä uuteen.

Tarkennus 21.5. 2013: Kirkkoherra (electa) Päivi Linnoinen aloittaa kirkkoherrana Tapiolassa 1.6.2013.

Written by latvus

16.5.2013 at 23.30

Muutosmatkalaiset

leave a comment »

 

Radion aamuhartaus 16.5.2013

Tällä viikolla kokoontuu Turussa kirkolliskokous. Millainen on tulevaisuuden seurakunta? Miten valitaan johtajat uusiin seurakuntayhtymiin ja jäsenet kirkolliskokoukseen? Siinä joitakin viikon kysymyksistä.

Turussa on meneillään on yhtä aikaa intensiivinen uuden etsiminen ja toisaalta melkoinen määrä puisevia paperipinoja, tiivistä työtä valiokunnissa ja loputon määrä puhetta.

Pelkästään omaan peiliin ja papereihin ei kuitenkaan kannata kirkossa katsoa, sillä Euroopassa on meneillään vuosikymmeniin rajuin taloudellinen taantuma, Suomessa puolestaan raju kuntarakenteen muutos. Mihin menee tämän kaiken keskellä kirkko Suomessa? Ja jos sana kirkko tuntuu liian vaativalta, niin kysymyksen voi muotoilla myös selkokielellä: mihin suuntaan kulkee Suomessa luterilaisten kristittyjen joukko?

Me elämme muutoksen keskellä. Silmiä ei voi ummistaa siltä, mitä tapahtuu ympärillä, sillä elämä vaatii yhä nopeammassa tahdissa vastaamaan uusiin kysymyksiin.

Tänä aamuna mielessäni on neljä kuvaa, jotka kertovat muutoksessa matkaamisesta.

Ensimmäinen sana on museo. Aluksi on reilusti muistettava, että matkamme ei ole alkanut tänään vaan kristityt ovat jo kulkeneet pitkään ja eläneet monen muutoksen läpi. Matkalaukkuun on tarttunut jo monta merkintää, laukkujen koko ja tyyli on vaihdellut pienistä nyyteistä kiiltäviin komistuksiin. Onpa paikoin käytetty isoja matka-arkkuja ja konttejakin omaisuuden siirtämiseen.  Ja aiemmilta vaiheilta kerrotaan uudestaan ja uudestaan mieltä ravistavia kertomuksia. Kristittyinä olemme muutoksen ja matkan keskellä aina yhdeltä osalta vanhan vaalijoita, siis antikvariaatin pitäjiä ja museon oppaita. Pölyä on nurkissa ja moni asia näyttää vuosi vuodelta yhä vanhemmalta. Muutoksen hammas nakertaa asiaa kuin asiaa ja kaikki uusi on hetken päästä muinaismuistoa. Ajan rattaita ei voi pysäyttää, eikä eiliseen voi jäädä.

Rakkaassa perinteessä on kuitenkin ihana kuljeskella, menneitä vaiheita on hienoa palauttaa mieliin ja samoihin kertomuksiin on tärkeää palata. Pölyt pyyhitään silloin pois ja paikat kiiltävät komeasti.

Mutta mutta, eihän se pelkästään näin voi mennä!
Jo äskeisen sanominen ääneen on tuskastuttavaa, sillä eihän Kristus lähettänyt seuraajiaan perustamaan museoita vaan kertomaan Jumalan armosta ja rakastamaan lähimmäisiä. Sen tähden on tarpeen muistuttaa toinen toistamme siitä, että kristittyinä olemme uuden etsijöitä ja matkalla tulevaan, jota emme ole vielä kohdanneet. Luterilainen kristillisyys on ovien avaamista elämälle ja uuden löytämiselle. Siksi toinen kuva on muutokseen suostuminen.

Meidät on myös kutsuttu jakamaan saamamme, sillä me elämme rakkaudesta ja toivosta, lämmöstä ja voimasta, jota saamme ihmisiltä meidän ympärillämme. Siksi olennaista on muistaa katsoa ympärilleen ja nähdä ihmiset. Arjessa katseen armo kantaa sinua ja minua. Pienillä eleille, sanoilla ja teoilla me jaamme Kristuksen arkisia eväitä. Ja pienten arkisten asioiden joukkoon mahtuvat myös tänään oman aterian jakaminen sen kanssa, jolla ei maailman kylissä lähellä ja kauempana ole juuri mitään syötävää. Siksi kolmas sana on huolenpito.

Muutoksen viedessä ja kirkkorakennuksen vanhojen seinien vikistessä emme ole matkassa yksin ja avuttomina. Kristittyjen matkalla olevana joukkona saamme tänäänkin luottaa siihen, että yli oman hengästymisemme kuuluu isompi ääni. Henki kulkee ja kuljettaa myös matkasta hengästyneitä. Oman yrittämisen keskellä  kannattaa muistaa ja rukoilla, että kuljemme Jumalan Hengen johtamina. Jeesus Nasaretilainen ei kävele keskellämme eikä johda puhetta kirkolliskokouksessa, mutta Jumalan Henki on läsnä. Sen tähden neljäs sana on Henki.

Henki kuljettaa meitä myös silloin, kun emme tunne tietä ja epäröimme mennä eteenpäin. Silloin, kun kohtaamme ympärillämme maiseman, joka on outo ja uusi, mutta samalla lupaus tulevasta ja lupaus elämästä.

Helatorstain jälkeisellä viikolla kirkon vuodessa on vuorossa outouden aika. Ylösnoussut meni jo matkoihinsa, mutta Hengen vuodatusta, Helluntaita, ei ole vielä juhlittu. Myös näinä outouden viikkoina voimme kuitenkin nojata Jumalaan ja elää hänen johdatuksessaan.

Olemme siis matkalla yksin, yhdessä ja ymmällämme, mutta silti Hengen johdattamina. Tulkoon elämä, johtakoon Henki.

Virsi 508 Valkeus kirkas päällä synkän maan

1.

Valkeus kirkas päällä synkän maan, nyt johdata!

Tietä en itse tunne ollenkaan. Nyt johdata!

Matkaani ohjaa! Kauas näe en, vain askelen, vaan ottaa tahdon sen.

 

2.

Ennen en, Herra, koskaan rukoillut: Nyt johdata!

Polkuni itse olin valinnut. Nyt johdata!

Ylpeät aikeet, väärät pelkoni, oi Herrani, ne anna anteeksi.

 

3.

Herra, et kesken heitä, tiedän sen, viet taivaaseen.

Yön yli, vuorten, soiden, virtojen viet taivaaseen.

Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan, ja valkeus ei sammu milloinkaan.

 

 

Written by latvus

16.5.2013 at 8.51

Kategoria(t): kirkolliskokous

Tagged with , ,

Kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalitavan muutos

leave a comment »

Kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalitavan muutos

Puheenvuoro kirkolliskokouksessa
Kari Latvus, 13.5.2013

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat

Esillä oleva aloite on yksinkertainen ja selkeä: äänivaltaisille seurakunnan jäsenille annetaan mahdollisuus osallistua oman kirkkonsa päätöksentekoon suoraan, ilman holhoajaa ja ilman välikättä.

Hiukan yli vuosisata sitten tehtiin Suomessa radikaali päätös: kansalaiset saivat äänestää yleisillä vaaleilla lakiasäätävän elimen, eduskunnan jäsenistä. Moni arveli, ettei siitä tule mitään, jopa naiset saivat äänestää, samoin köyhät ja varattomat sekä ties minkä poliittisen linjan edustajat. Oli harkittu riski ottaa valta säädyiltä ja antaa se kansalle. Päätös kuitenkin tehtiin ja se toimi. Säätyvallasta siirryttiin kansalaisten valtaan.

Valtiollisissa vaaleissa välillisiä vaaleja käytettiin presidentinvaalissa vuoteen 1987 asti. Myös silloin epäiltiin, että vaalista tulee pinnallinen ja se saattaisi suosia julkisuuden henkilöitä. Vaalitavan muutos on kuitenkin merkittävästä edistänyt kokemusta osallisuudesta ja vaikuttamisesta.

Tällä hetkellä kirkolliskokouksen maallikkojen vaali toimitetaan välillisesti ja käyttäen monimutkaisia seurakunnallisia kertoimia. Vaalisalaisuus on erittäin kyseenalainen. Järjestelmä on epäselvä ja vieraannuttaa seurakuntalaiset kirkon keskeisestä lainsäädäntöelimestä. Tarjoamalla mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua suoraan kirkolliskokouksen vaaliin puretaan yksi kirkon holhousjärjestelmä ja osoitetaan luottamusta seurakuntalaisiin.

Ratkaisu ei ole ihmelääke, mutta yksi tarpeellinen askel kansankirkon matkassa kohti suurempaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Seurakuntalaisten osallisuuden kasvattaminen on niin suuri asia, että sitä kannattaa pappisedustajankin ehdottaa.

Onko ratkaisussa ongelmia? Ehkä, ainakin esitys voi tuoda esiin pelon, että seurakuntalaiset äänestävät huonosti tai ainakin huonommin kuin me itse.  Pelätään, että konfirmoidut äänestysikäiset eivät osaa tehdä hyviä äänestyspäätöksi. Tai pelon siitä, että kirkolliskokouksen valtaavat julkimot ja turhakkeet. Tämän kaltaisille seikoilla vastustettiin vuonna 1996 kirkolliskokouksessa edustaja Pertti Rajalan tekemää ehdotusta suorasta kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalista. Esitys tuli lähetekeskusteluun viikon alussa ja yleisvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti se tapettiin vielä samalla viikolla.

Ehkä samoja pelkoja voi olla vieläkin, mutta miksi käpertyä pelkoon, jos vaihtoehtona on mahdollisuus onnistumisesta? Miksi jättää tekemättä asia, joka avaa uuden mahdollisuuden kirkolle tulla näkyväksi?

Uusi vaalijärjestelmä kannustaisi hyvään vaali-infoon ja korostaisi selkeästi koottuja valitsijamiesyhdistyksiä. Vaali innostaisi järjestämään hiippakunnallisia vaalipaneeleita, jotka jaetaan internetissä ja yksittäisten ehdokkaitten kohdalla nostaisi myös vaalikoneiden merkitystä. Kaikki mainitut seikat toisivat julkisuudessa luontevalla tavalla esiin kirkon ajankohtaisia keskustelukysymyksiä.

Mikä sitten voi olla pahin skenaario? Se, että seurakuntalaiset kiinnostuvat kirkolliskokouksesta, asettuvat ehdolle vaaleissa ja keräävät paljon äänestäjiä.

Tätä siunausta ei kannata pelätä vaan rukoilla.

[PS. Päätös: lähetekeksustelun jälkeen lirkolliskokous lähetti ehdotuksen jatkovalmisteluun yleisvaliokuntaan]

Written by latvus

13.5.2013 at 17.31