Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Kaupallisuus tappaa Facebookin

with 2 comments


Facebook on erikoinen ympäristö ja monella tavoin tehokas väline pitämään yllä yhteyksiä ja seuraamaan yhtä jos toista asianlaitaa.

Viimeisten kuukausien aikana olen ollut yhä ärtyneempi (oman havainnon mukaan rajusti) kasvavasta Facebookin mainosmaisuudesta – enkä tarkoita vain vaalimainontaa. Yhä useampi teksti ruudulla on kaupallinen mainos, eri ihmisten tykkäämiset muuntuvat mainokseksi viestivirrassa ja kaiken kukkuraksi uutisten mukaan nyt voi ostaa omille jutuilleen näkyvyyttä.

Kaikki tämä, vaikka visusti varon, että en tykkää mitään kaupallista tuotetta, en osallistu mihinkään peliin, en anna varsinkaan sähköpostiani mihinkään sovellutukseen. Pitäisikö vielä kaikki kaupallisten tuotteiden tykkääjät poistaa kavereista?

En elätä illuusiota, että Facebook olisi yleishyödyllinen yhteydenpitokaista. Kysehän on kaupallisesta tuotteesta. Mainosten määrä tai oikeammin tulva on kuitenkin nyt sen kokoinen, että se saa aikaan haaveita muutoksesta ja muusta todellisuudesta.

Kuka kehittää toimivan ja korkeintaan rajatusti vapaata mainosrahoitusta hyödyntävän uuden sosiaalisen viestinnän alustan, jossa on tarjolla Facebookin sosiaaliset innovaatiot, mutta vain rajatusti kaupallisuutta?

Voisin mieluummin maksaa hitusen ohjelmasta, joka olisi mainosvapaa.
Kuka on nörtti, joka osaa pelastaa maailman mainoksilta? Linus, sinua tarvitaan taas, pelasta meidät!

Kasvava kaupallisuus tapaa Facebookin.

Advertisements

Written by latvus

25.10.2012 klo 10.17

Kategoria(t): Uncategorized

Tagged with , , ,

2 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Itsehän te tapatte keskustelun:

    Kirkonkellari on poistanut kommenttini Hirvosen johtamisartikkeliin. No, jos keskustelu on monopolisoitu, niin koko blogistania, somea ja avointa nettiä ei tarvita. Jupiskoot keskenään siellä kellarissa….

    Veikko Hiiri

    3.11.2012 at 19.10

  2. Hei
    en osaa sanoa mitään väitteeseesi siitä, että kommenttisi on poistettu. Onko se siis julkaistu ja poistettu? Vai onko se odottamassa julkaisua? En siis ole sitä itse nähnyt.

    Kirkonkellarin kaikki kommnetit moderoidaan. Niissä edellytetään, että viestit on kirjoitettu omalla nimellä (nimimerkillä vain jos sen erityistilanteessa sopii toimituksen kanssa ja jos toimituksella on kirjoittajan nimi. Muutoinkin hyväksyttävän kirjoituksen tulee olla huolella laadittu ja selkeä teksti. Kirkonkellari ei julkaise esim. puolihuolimattomia chattejä.
    Jos mielikuvaa haluat, niin ajattele vaikka lehden yleisönosastoa. Jos jokin noista mainituista kohdista ei tekstissäsi ollut kohdallaan niin kannattaa korjata ja laittaa uusi versio. Tekstisi on taatusti tervetullut!

    Tässä blogissa olen kannustanut myös kaikkia kirjoittamaan omalla nimellään. Ihan tarkka en siitä ole tosin ollut.

    Joten: tavoitellaan somessakin laadukkaita tekstejä!
    t.
    Kari

    latvus

    3.11.2012 at 20.27


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: