Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Archive for heinäkuu 2012

Kaksi kuukautta Diakonia-ammattikorkeakoulun potkuista

with one comment

Kirjoitin Dosentin ikkunan blogissa kesäkuun alussa Diakin antamista potkuista. Tekstin julkaisin noin viikon tapahtuman jälkeen. Analysoin ratkaisun taustoja ja yritin selvittää itsellenikin, mistä oikein oli kysymys. Asia näytti oudolta, käsittämättömältä ja täysin surrealistiselta.

Nyt on kulunut kaksi kuukautta. Olen puhunut satojen ihmisten kanssa asiasta, blogi on ladattu yli 7000 kertaa ja asiaa ovat kirjallisesti kommentoineet facebookissa, blogissa, sähköpostissa ja muissa viesteissä sekä tutut että tuntemattomat. Asiaa on käsitelty myös Kotimaassa (14.6. ja 21.6.) ja Kirkko & Kaupunki –lehdessä (4.7.).

Kesän mentyä on aika kommentoida muutamaa seikkaa. Tässä kirjoituksessa päivitän tilannetta ja keskustelua kahden kuukauden ajalta.

 

Onko Diakin talous konkurssin partaalla?

Julkisuudessa Diakin rehtori Jorma Niemelä on perustellut kahdentoista työntekijän irtisanomista erityisesti taloudellisilla seikoilla. Niemelän retoriikkaan on mahtunut lauseet Diakin kassavarojen hupenemisesta ”muutamassa vuodessa konkurssitilaan” (Kotimaa 21.6.).  Samaa konkurssipuhetta Niemelä on viljellyt monessa muussakin yhteydessä.

On totta, että Diakin tulorahoitus heikkenee mahdollisesti seuraavien vuosien aikana arviolta reilut 10 prosenttia – jos ennakoidut leikkaukset tapahtuvat. Diakin alkuperäinen henkilöstön vähennystarve oli lähes 30 henkeä. Tästä valtaosa näytti sulaneen pois, kun määräaikaisia työsuhteita ei jatkettu ja useita henkilöitä jäi eläkkeelle.

Tämän lisäksi toukokuussa irtisanotuista kolmannes oli juuri jäämässä eläkkeelle, joten tältä osin säästö on olematon. Loput irtisanotut, kahdeksan henkeä, ilmeisesti olisivat rehtori Niemelän mielestä aiheuttaneet Diakin konkurssin. Näin siitäkin huolimatta, että yli 200 hengen työyhteisössä aina joku on toimivapaan, äitiysloman ja tutkimusjakson tarpeessa. Näyttääkin ilmeiseltä, että Diakin johdon työvälineisiin ei tässä kysymyksessä kuulunut sopeuttamistoimien etsiminen.

Samaan aikaan kun työntekijöitä pelotellaan tulevalla konkurssilla Diak tekee vuosittain vahvaa tulosta ja kerää taloudellista voittoa, viime vuosina keskimäärin 0,7 miljoonaa euroa. Tulevissa ammattikorkeakoulujen toimilupien uusimisessa tarvitaan kyllä vakavaraisuutta, mutta OKM valmistelu ei edellytä vakavaraisuudelle mitään tiettyä euromäärää. Voittoa voi tehdä myös maltilla ja hitaammin kiiruhtaen. Voiton maksimointi laadun kustannuksella on Diakin johdon oma ja erikoinen valinta.

Niemelän konkurssipuhe on pelottelun retoriikkaa, jossa kritiikiltä pyritään sulkemaan suu. Pelottelulla ei ole kuitenkaan asiallisia perusteita.

 

Opettajatarve uudessa organisaatiossa

Diak on valmistellut uuden hallintomallin, joka tulee käyttöön vuoden 2013 alusta. Itse asiassa malli ei ole kovin uusi vaan on modifioitu versio pääkaupunkiseudun yksiköiden organisaatiomallista. Siinä kirkonalan opettajat muodostavat oman hallinnollisen ryhmänsä, sosiaali- ja terveysala omansa jne.

Kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon opetushenkilöstöä tarvitaan vuonna 2013. Diakin johdossa on kyllä tehty teoreettinen laskelma oletetusta opetushenkilöstön tarpeesta ja sen pohjalta on tehty supistuksia henkilökuntaan ennakkoon.

Vuoden 2013 alusta alkavan organisaation mielekkyys ja toimivuus on suuri kysymysmerkki. Moni Diakin sisällä vastusti suurella kiireellä valmisteltua mallia ja epäili sen mielekkyyttä.

Tilanteen kaoottisuutta kuvaa se, että sanottuaan tusinan verran ihmisiä irti toukokuussa Diak julisti kesäkuussa haettavaksi kymmenen henkilön toimet. Suuri osa näistä täytetään aluksi vuoden 2012 loppuun, muutama osa-aikaisena ja yksi palkataan toistaiseksi eli vakituiseen työsuhteeseen.

Jos työntekijöistä on pula syksyllä 2012, niin sama lienee edessä 2013.

Tämän lisäksi Diakilla on huutava pula tuntiopettajista. Sen tähden Diak joutui antamaan irtisanotuille laajan opetusvelvoitteen syksyksi 2012, vaikka rehtori 31.5. pitämässään puheessa ensin ilmoitti, että ”irtisanotuilla ei lähtökohtaisesti ole työvelvoitetta irtisanomisaikana”.

Työmarkkinoilla vallitseva käytäntö on, että irtisanotuilla ei teetetä töitä vaan irtisanomisajan voi keskittyä elämän saamiseen takaisin raiteilleen ja erityisesti uuden löytämiseen.

[Diakin maksama irtisanomisajan pituus muuten perustuu lain määrittelemään minimiin. Minkäänlaisia sosiaalipaketteja tai sopeuttamistukia ei makseta toisin kuin monilla aloilla.]

Monien mielestä Diakin johto on kohtuuttomasti hätäillyt sekä organisaation uudistamisessa että tehnyt selkeän arviointivirheen irtisanomisissa.

 

”Arvostan kontekstuaalista teologiaa”

Kirkko & kaupunki nosti esiin sen että, kontekstuaalisen teologian ja eksegetiikan osaaminen sai lähes täystyrmäyksen. Kysymys on Diakin Järvenpään yksikössä kehitetty ja Diakin opetussuunnitelmassa keskeisessä asemassa oleva teologisen koulutuksen sisältö ja metodi. Rehtori Niemelän vastaus tähän kuului: ”Arvostan erittäin paljon kontekstuaalista teologiaa”.

Niemelä ei ilmeisesti tunne lainkaan kontekstuaalista teologiaa, on sanoissaan tavattoman naiivi tai sitten tietoisesti vääristää todellisuutta. Kun puhutaan korkeakoulutasolla kontekstuaalisesta teologiasta, niin se edellyttää asianmukaisia teologisia perusopintoja, siis erityisesti systemaattisen teologian ja eksegetiikan perusteiden hallintaa. Muussa tapauksessa päädytään toimimaan mutu-teologian tasolla, joka on riittävää rippikoulun ja isoskoulutuksen käyneelle kristitylle, mutta ammatillisena näkökulmana arveluttava kirkon työhön tähdättäessä.

Ylemmän tutkinnon tekijöiden kohdalla kontekstuaalisen teologian osaamisen vaatimustaso nousee edelleen. Silloin tulisi päästä perusosaamisesta eteenpäin, mutta miten heikosta perustasta voi ponnistaa eteenpäin?

Tehdyt päätökset osoittavat, että Niemelä ei puheistaan huolimatta arvosta kontekstuaalista teologiaa. Teot puhuvat selvää ja päinvastaista kieltä.

 

Miten irtisanominen sitten olisi tullut tehdä?

Laaja kirkon eri aloja edustava ryhmä arvio kriittisesti Kotimaassa Diakin johdon toimia. Rehtori Niemelän vastaus oli piiloutua vastakysymykseen, miten olisi pitänyt toimia sen sijaan, että erotetaan eläkkeen kynnyksellä olevia, sairaslomalle olevia tai vuosikausia (lue: pari vuosikymmentä) organisaatiossa toimineita.  Tähän on helppo vastata. Eläkkeelle jäävien olisi tullut saada kunniallinen päätös työuralleen ja heidän kanssaan olisi tullut kasvokkain neuvotella eläkkeelle jäämisen aikataulusta. Toiseksi Diakin olisi tullut ensi koeajaa ensin uusi organisaatio ja testata tarvitaanko irtisanomisia lainkaan.

JOS irtisanomisiin olisi silti ollut pakko päätyä, niin luonnollista olisi ollut irtisanoa viimevuosina töihin tulleita, vähemmän kokeneita ja vähemmän ansioituneita. Toisin kuin rehtori Niemelä väittää Kotimaassa, niin osaamisen tasoeroja löytyy Diakissa kuten jokaisessa organisaatiossa. Osaamis- ja työkokemus erot ovat aivan ilmeisiä.

 

 

Palaan prosessin muihin puoliin ja johtopäätöksiin hiukan myöhemmin, ehkä jo muutaman päivän päästä.

Linkki: Diak tulilinjalla (Kirkko & Kaupunki)

Mainokset

Written by latvus

31.7.2012 at 12.11

Fakta, tilasto ja asenne: Helsingin Sanomien outo kirkkokesä

with 15 comments

Takavuosina puhuttiin yleisesti Helsingin Sanomien (HS) kirkkokompleksista. Lähes kaikkea kirkkoon liittyvää tarkasteltiin kielteisen asennefiltterin kautta. Kirkko vaiettiin tai se kuvattiin kielteisessä valossa.

Vuosien varrella tilanteessa on tapahtunut selvä muutos. Kirkkoon liittyviksi uutisiksi on kelvannut muutkin kuin piispanvaalit ja kirkon julkisen aseman heikentyminen. Uudet ja asianmukaisemmat asenteet ovat näkyneet myös päätoimittaja Mikael Pentikäisen teksteissä – näihin kuuluu myös osuvassa ja kriittisesti naisen asemaa uskonnossa pohtinut pääkirjoitus ”Mitä vikaa on naisissa?” (12.7.)

Kesä 2012 on kuitenkin ollut askel erilaiseen suuntaan, joko sattumalta tai tietoisesti. Silmiini on osunut kolme eri teemaa, joissa on käsitelty uskonnon ja kirkon asemaa: keskustelu uskonnonopetuksen tuntimääristä peruskoulussa (Pääkirjoitus: ”Uskonnosta joutaisi tunteja muualle”, 27.6.2012), siviilivihkimiset vs. kirkkohäät (19.7.) sekä viimeisimpänä artikkeli rippikoulusta (22.7.).

Uskonnonopetusta käsittelevissä teksteissä kuului viesti, jonka mukaan uskonnonopetusta kannattaa vähentää. Osa jutuista muistutti, se uskonnonopetus edustaa ajasta jäljessä olevaa vanhoillista uskonharjoitusta (perusteluna lähinnä yksittäisen oppikirjan teksti!). Vertailun vuoksi kannattaa huomata, että Suomen Kuvalehti otti hallituksen päätökseen liki päinvastaisen kannan ja totesi tehdyn päätöksen olleen typerän.

Jokakesäistä vakio-osastoa ovat HS:n artikkelit kirkkohäistä ja rippikoulusta (jota aina muistetaan verrata Prometheus-leiriin). Jotakin pitää kertoa Suomestakin, kun ulkomaanosasto on täynnä Espanjaa ja Kreikkaa. Tällä kertaa oli uskontojuttujen kantavana näkökulmana kirkon aseman heikentyminen. Todistusaineistoksi oli nostettu kaksi faktaa: Helsingissä on tällä hetkellä siviilivihkimisten määrä ylittänyt kirkkohäät ja rippikouluun osallistumisprosentti on laskenut alle 62 prosenttiin. Jutun juurena on siis kaksi faktaa, joille etsitään tulkintaa. Tulkintaa edustaa muun muassa otsake: ”Rippikoulun suosio alamaissa”.

Mutta hetkinen – mikä onkaan asianlaita, kun numeroita miettii tarkemmin?

Rippikoulujutussa asian ytimenä on se, että suosiossa on tapahtunut muutos. Aiemmin rippikoulu kokosi lähes koko ikäluokan, siis myös ne, jotka eivät kuuluneet kirkkoon. Nyt rippikoulu vetää mukaan Helsingissä noin kaksi kolmannesta kaikista nuorista. Tuohon jäljelle jäävään kolmannekseen mahtuvat  muun muassa ortodoksit ja helluntaiset, islaminuskoiset ja Jehovan todistajat. Muutoksesta kertoo se,  Helsingin alle 15-vuotiaista vieraskielisten osuus on jo lähes 14 prosenttia (mitä tosin jutussa ei kerrottu). Helsingissä on viime vuosikymmeninä tapahtunut aika suuri kasvu osastossa ”muut uskonnolliset yhteisöt” ja tämä vaikuttaa merkittävästi myös rippikoulutilastoon.

Juttuun mahtuu mukaan tieto siitä, että Malmin seurakunnassa rippikoulu vetää yli 90 prosenttia luterilaiseen kirkkoon kuuluvista ja että kokonaiset 250 nuorta osallistui Prometheus-leirille tänä kesänä. Siis: luterilaisen kirkon rippikoulu on jatkuvasti huikea menestystuote ainakin osassa Helsinkiä, mutta kaupungin ikäluokasta vain 250 menee protuleirille.  Montako prosenttia helsinkiläisistä viisitoistakesäisistä osallistuu Prometheus-leirille? Taitaa jäädä reilusti alle prosenttiin. Miksi jutun otsake ei ollut: ”Rippikoulun menestystarina jatkuu – Prometheus-leiri innostaa vain harvoja”?

Tältä osin rippikoulujutun kärki oli ihan kateissa tai edusti oikeastaan faktoja vääristävää asenteellisuutta.

Entä sitten kysymys siviilivihkimisen suosiosta, joka ohitti kirkollisen vihkimisen? Tässä kohdin toimittaja oli aavistuksen paremmin kartalla, sillä kyse on historiallisesti isosta käänteestä, jonka lähestymisen on tilastoissa nähnyt jo usean vuoden ajan. Tosin kohtuullisen suuren epätarkkuuden asiaan luo se, että siviilivihkimisten osastoon kuuluvat kaikki muihin uskonnollisiin ryhmiin kuuluvat parit, joiden on pakko hakea vihkipaikkansa kirkon ulkopuolelta. Tutkivan journalismin olisi kyllä toivonut kaivavan esiin tätä taustaa ja myös kyselevän sen perään, mistä trendi muutoin kertoo. Osasyynä voi myös olla pyrkimys hakea yksinkertaiset puitteet ilman suuria juhlia. Ehkä kirkkohäät mielletään usein suuriksi, juhlaviksi ja kalliiksi. Tämänkaltaisiin tausta-analyyseihin HS:n vihkimisartikkeli ei päässyt kiinni taustoihin lainkaan – vaikea sanoa yrittikö edes.

Vihkimisartikkelilla oli kuitenkin ansionsa, koska se nosti esiin selvän trendin. Ja asiasta sivuun harhautuen: tässä olisi muuten tarjolla markkinarako aivan mainion vihkiyön kehittäneelle vantaalaiselle ideanikkarille, pastori Heikki Lepälle. Kirkkoon tarvitaan myös arkiset lounastuntihäät, vaikkapa tiistaisin klo 11-13: paperit kuntoon ja ruokatunnilla naimisiin, kirkko tarjoaa kahvin ja eväspatongin.

Vanha sanonta muistutti aiemmin vertailuasteista: valhe, emävalhe, tilasto. Samaan sarjaan kuuluu: fakta, tilasto, asenne. Kaipaan taas kerran suomalaisen lehdistön lippulaivaan lisää analyyttistä ja asian tuntevaa otetta, jossa omat asenteet eivät liian helposti saa viedä kirjoittajaa mennessään. Kirkon toiminta kaipaa myös kritiikkiä ja tiukkaa arviointia, mutta se tulee tehdä taiten ja samalla osumatarkkuudella kuin vaikkapa talouden tai kulttuurin uutisointi.

Written by latvus

24.7.2012 at 15.58

Kädenojennus ja kaapin paikka

leave a comment »


Keväällä 2012 vanhoillislestadiolaisuus on ollut usein eri tahojen tarkastelun kohteena. Eri lehdet, TV ja internetin keskustelupalstat ovat sisältäneet poikkeuksellisen paljon analyysejä vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntakäsityksestä, kasteopista, naisten asemasta, hoitokokouksista ja jopa lapsiin kohdistuneista rikoksista. Monien mielestä liike on jo pitkään kulkenut tietä, joka saattaa jopa johtaa pois luterilaisen kirkon piiristä omaksi uskonnolliseksi yhteisöksi. Monet ovat tässä tilanteessa ihmetelleet piispojen vaitonaista ja kaiken hyväksyvää linjaa; myös allekirjoittanut pohti tätä  toukokuussa Kirkonkellarin pääkirjoituksessa  ”Piispojen hyväuskoinen vaikeneminen” (4/2012 ).

Lopella vietettiin Suviseuroja kesäkuun lopussa. Monilta osin tapahtuma noudatti vanhoja latuja. Johtopaikoille naisilla ei ollut edelleenkään asiaa. Jos tämä on mittari vanhalle linjalle, niin mitään muutosta ei ole näkyvissä.

On kuitenkin kaksi seikkaa, jotka kertovat muutoksen tuulista. Ensimmäinen on radion horisonttiohjelma, jossa mukana olivat teologi Ruut Hurtig, tutkija Tuomas Palola ja tiedottaja Rebekka Naatus (toimittajat Simo Alastalo ja Jan Ahonen). Siinä keskusteltiin avoimesti ja oikeilla nimillä asioista, jotka ovat keskeisiä ja tärkeitä. Tällainen liikkeen sisäisen keskustelun käyminen suorassa lähetyksessä on hatunnoston arvoinen asia. Lähetys on tarjolla jonkin aikaa Yle Areenassa. Tässä linkki ohjelmaan.

Toinen seikka on kolmen piispan, Matti Revon, Tapio Luoman ja Irja Askolan juhlilla käyttämät puheenvuorot. Kaikissa niissä etsittiin aivan uutta lähestymistapaa liikkeen ja luterilaisen kirkon suhteisiin. Erityisesti Matti Revon laaja avajaispuhe on tiukka ja suorasanainen läksytys kirkon opista poikenneelle liikkeelle.

Piispojen puheet ovat yhtä aikaa selvä linjanmuutos: niissä osoitetaan liikkeelle kutsu uuteen yhteistyöhön ja samalla näytetään kaapin paikkaa. Se, joka haluaa näkee niissä lämpimän kädenojennuksen, ei nyrkin lyömistä saarnastuolin kaiteeseen.  Piispojen puheissa on kuultavissa enemmän toivetta yhteistyöstä, mutta kyllä mukana on myös muistutus kirkon rajoista.

Written by latvus

5.7.2012 at 23.56