Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Tapiolan vaali tulisi ilmeisesti uusia

with 4 comments


Tapiolan seurakunnan luottamushenkilöiden äänet kirkolliskokouksen maallikkovaalissa hylättiin. Äänestys tapahtui oikein ja tähän mennessä ei ole osoitettu pienintäkään seikkaa, joka viittaisi äänestäjien toimineen väärin. Kuitenkin vaalilautakunta hylkäsi 20.2.2012 valituksen Tapiolan seurakunnan äänten hylkäämisestä. Kysymys on kuoressa olleen sinetin puuttumisesta – siis teknisestä virheestä.

Tilanne on kiusallinen, sillä monen äänestäjän äänet jäivät nyt laskematta.

Voisiko kysymystä verrata kunnallisvaalin elektronisen äänestämisen kokeiluun joku vuosi sitten, jolloin pari kuntaa joutui uusimaan äänestyksen? Äänestys uusittiin, koska oli epäilys, että joidenkin äänet jäivät tulematta perille. Silloin oli kyse elektronisen vaalijärjestelmän virheestä. Nyt on kysymys manuaalisen vaalijärjestelmän virheestä. Nyt vaalivirkailija tekee virheen ja sen tähden 19 äänioikeutetun äänet jäävät laskematta.

Asiaa muutaman päivän mietittyäni olen taipuvainen ajattelemaan, että Tapiolassa pitää järjestää uusi äänestys ja nuo äänet on laskettava mukaan maallikkoäänien tulokseen hiippakunnassa. Jos tämä ei ole mahdollista, niin koko maallikkovaali on Espoon hiippakunnassa uusittava.

Kyse ei ole vain siitä noudatetaanko lakia tarkkaan vai ei (sinetti puuttui). Kyse on siitä, että saako virkahenkilön virheen vuoksi rankaista äänestäjiä. Minusta näin ei saa tehdä: se on demokratian vaarantamista, koska jatkossa voisi kuka tahansa käyttää tätä porsaanreikää hyväkseen, jos haluaisi jättää jonkin ryhmän äänet äänestyksen ulkopuolelle.

Advertisements

Written by latvus

20.2.2012 klo 20.00

4 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Mielestäni paras ratkaisu Tapiolan maalikkovaalissa tapahtuneen virheen osalta olisi ollut se, että hiippakunnan vaalilautakunta olisi toimitettujen selvitysten ja vakuutusten pohjalta hyväksynyt annetut äänet. Hallinto-oikeudelle mahdollisesti tehtävässä valituksessa tulisi pyytää hiippakunnan vaalilautakunnan päätöksen kumoamista ja Tapiolassa annettujen äänten laskemista. Vaalien kokonaan tai osittain uusimista en pidä oikeana menettelynä.

    Kirkon vaalilaki edellyttää vaalilautakunnalle toimitettavan aineiston sinetöintiä, jotta kukaan ei pääse peukaloimaan äänestyslippuja ennen kuin kuori vaalilautakunnassa avataan. Tapiolan seurakunnan luottamushenkilöt lähettivät vaalilautakunnalle vakuutuksen, ettei heillä ole pienintäkään syytä epäillä väärinkäytöksiä. Essessä 23.2.2012 vaalilautakunnan puheenjohtaja Juhani Korte harmittelee, ettei heillä ollut muuta mahdollisuutta kuin hylätä tapiolalaisten luottamushenkilöiden äänet. ”Vaali on toimitettava lain mukaan.” Tapiolassa itse vaali oli suoritettu kaikin puolin oikein, mutta kirje oli jäänyt sinetöimättä.

    Aikoinani olen toiminut Tapiolan seurakunnassa luotamushenkilönä 36 vuotta ja lukuisia vuosia vaalilautakunnissakin. Nyt olen vetäytynyt taustavaikuttajaksi. Tavoitteena on aina oltava se, että äänestäjien tahto toteutuisi mahdollisimman hyvin. Lait ovat tarpeen, ettei väärinkäytöksiä pääsisi tapahtumaan, mutta silloin kun on täysi yhteisymmärrys tapahtumien kulusta, muodollisuudet voidaan sivuuttaa.

    Vuonna 1978 tein mm. useiden kirkkovaltuuston jäsenten kanssa valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen tuomiokapitulin päätöksestä kumota valtuuston tekemä ratkaisu eräässä kariutuneessa rakennusurakassa. Lain mukaan meidän ei olisi tarvinnut maksaa urakoitsijalle mitään lähes valmiiksi saatetusta työstä. Päätimme kuitenkin maksaa kohtuuliseksi katsomamme korvauksen. Muutama valtuuston jäsen teki kapituliin valituksen seurakuntien varojen väärinkäytöstä. Korkein halinto-oikeus palautti valtuuston korvauspäätöksen voimaan. – Kirkon edun mukaista on toimia oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden ehdoin.

    Liisa Kivekäs

    Liisa Kivekäs

    27.2.2012 at 7.15

  2. Kirjoitin juuri pitkän kommentin Kari Latvukselle, mutta en huomannut alla olevaa rastittavaa ruutua.
    Kommenttini roikkuu hyväksyttävänä. Ehkä kaikki on kuitenkin sujunut sääntöjen mukaisesti. En ole aikaisemmin osallistunut keskusteluun verkossa.

    Liisa Kivekäs

    27.2.2012 at 7.38

  3. Liisa,
    hyvin tulivat kommentit perille. Ne kulkevat kuitenkin aina moderoinnin kautta joten et vain nähnyt niitä välittömästi blogissa.

    Olen pitkälle samaa mieltä kanssasi siitä miten asia pitäisi hoitaa. Kyse ei ole väärinkäytöstä tai sen yrityksestä. Jos on kyse jostakin niin ehkä hätävarjelun liioittelusta, johon vaalilautakunta syyllistyi. Toivotavasti hallinto-oikeus oikaisee tapatuneen ja äänet lasketaan.

    Toisena vaihtoehtona lienee uusia koko maallikkovaali Espoon hiippakunnassa.

    latvus

    27.2.2012 at 21.34

    • Hei,

      on aika kyseenalainen (tosin lain tulkintaa noudattava) peruste hylätä teknisen virheen vuoksi, kun kaikki muut 23 kirjekuorta teipillä suljettuna lojuivat kirkkoherrojen takana koko yön ja kiikutettiin aamulla kapituliin. Kyllä kirjekuoria ja samaa teippiä olisi voinut hyödyntää uudemman kerrankin jos siihen ’taipumusta’ olisi ollut. Siksi kirkkoherran juhlallinen vakuutus, ettei ole kirjekuoreen koskenut muussa tarkoituksessa kuin kuljettamisessa olisi pitänyt katsoa ihan yhtä päteväksi kuin teippaus vaalisalissa. Toivottavasti hallinto-oikeudelle saadaan nämä seikat selväksi niin saadaan lisää pontta koko vaalitavan uusimiseen.
      -Heikki

      Heikki Sorvari

      5.3.2012 at 8.03


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: