Onko kirkkoon syntymässä kaksi hengellistä puoluetta – vai kolme?


Vaalijärjestelmä ja -tapa

Kirkolliskokousvaalien vanha vaalikulttuuri on muutoksen kourissa. Perinteisesti vaaleissa on äänestetty tuttuja ja tunnettuja vaikuttajia ja unohdettu, että kyse ei kuitenkaan ole henkilövaalista. Henkilövaalissa katsotaan vain kuka saa eniten ääniä ja näin saadaan lista valituista edustajista.

Kirkolliskokouksen vaalissa on kuitenkin käytössä suhteellinen vaalitapa. Se tarkoittaa, että annettu ääni menee valitsijayhdistykselle, jonka äänet lasketaan yhteen.  Sen jälkeen ääniä saaneet saavat äänimääränsä mukaisessa järjestyksessä suhdeluvun: ensimmäinen listalla  saa suhdeluvun joka vastaa listan saamien kaikkien äänien määrää, toiseksi tullut puolet äänimäärän luvusta jne. Suhteellinen äänestysjärjestelmä merkitsee, että olennaista on se, mille ryhmälle ääni annetaan.

 

Uudet verkostot

FB-keskustelussa Terhi Paananen totesi että, Muutoksen tekijät –ryhmä (www.kirkkovoimuuttua.fi  ) on itse asiassa jo nyt  koonnut ainekset sille, että siitä voi syntyä kirkollinen puolue. Media ei kuitenkaan tähän ole tarttunut millään muotoa. Tutkijan journalismin iloksi tarjoan pienen pohdinnan nykytilanteen mahdollisuuksista.

Muutoksen tekijät  -ryhmää kuvaa sana ”uudistusmielinen”. Mukana olevat ryhmät ovat valmiit ajamaan seurakuntien rakennemuutosta paikallisen seurakuntatyön voimistamiseksi ja asettuvat diakonaattiuudistuksen taakse. Esiin nousee myös selkeän kielteinen kanta sukupuoleen kohdistuvalle syrjinnälle ja toive, että naisten ja homoparien asemasta kirkossa on kärkevimmät puheenvuorot jo käytetty. Ryhmiä on seitsemästä hiippakunnasta yhteensä kaksitoista. Uutta on se, että pappislistat ja maallikkolistat ovat kiinteässä yhteistyössä monessa hiippakunnassa.

Samoissa vaaleissa on näkyvissä toinenkin laaja yhteenliittymä: kansankirkon puolustajat (http://www.kansankirkonrakentajat.fi/). Mukana on ryhmiä neljästä hiippakunnasta. Äänenpainot vaihtelevat ohjelmassa, eikä eri ryhmien asemaa ole ihan helppoa määritellä. Kysymys on pappislistoista, jotka sanovat edustavansa ”kirkon keskitietä” – siis olematta vanhoillisia tai vapamielisiä (tällaisia vertailuryhmiä ei kuitenkaan nimetä).  Ohjelma on kuitenkin niin ympäripyöreä, että sen voisivat varmaan allekirjoittaa Suomessa liki kaikki – ehkä joitakin konservatiivisimpia lukuun ottamatta. Linja on siis varovaista keskitiekirkollisuutta.

Jos kaikista ehdolla olevista ryhmistä otetaan pois kaksi yllämainittua keskittymää, niin mitä jää jäljelle? Osa ryhmittymistä voisi varmaan helposti liittyä mainittuihin isompiin liittoihin, osa ei. Näiden jäljelle jääneiden joukossa saattaa olla niitäkin, jotka haluavat menneitten vuosien tyyliin vielä puolustaa jonkin rovastikunnnan tai maakunnan asemaa ja varmistaa yksi oman alueen ääni kirkon parlamenttiin. Toisaalta ainakin Espoon hiippakunnan viidesläiset ovat muodostaneet oman ryhmittymänsä  (papit) ja maallikoissa on eri herätysliikkeitten (viidesläiset ja lestadiolaiset) ryhmä löytänyt toisensa. Onko odotettavissa, että aikaa myöden syntyy vielä kolmas voimaryhmä, johon kokoontuu erityisesti herätysliikkeitten ihmisiä? Perinteinen raamatuntulkinta ja virkakäsitys ja kysymys homopareista saattaa yhdistää näitä ryhmiä

Koossa saattaa siis olla ainekset kolmesta kirkon linjasta: uudistushenkiset, keskitietä etsivät ja perinteitä vaalivat (viimeksi mainittu ei ole yhtenäinen herätysliike vaan sisältää viidesläisiä, lestadiolaisia jne). Eroja siis löytyy, mutta radikaalit puuttuvat kummaltakin laidalta.

Vastaavan analyysin Helsingin hiippakunnan ryhmistä on tehnyt Kirkko ja Kaupunki lehdessä päätoimittaja Seppo Simola (5/8.2.2012). Simolan yleensä tarkkaan näkökenttään vain ei ole tarttunut valtakunnallisen kehityslinjan uusia vaiheita.

* * *

Jos kirkkoon syntyisi löyhempiä tai kiinteämpiä ryhmiä kirkolliskokousta silmällä pitäen, olisi luultavaa, että ainakin kaksi seikkaa tulisi esiin.

Ensinnäkin vaaleihin liittyvä ohjelmatyö saatettaisiin saada ad hoc –puuhastelusta asialliselle tasolle. Kuka oikeasti saa laadittua miniaikataulussa vaalista toiseen aikaan laadukkaita ja pitkälle tähtääviä ohjelmia? Nykyisellään sekä ryhmien nimet että ohjelmat ovat enemmän kuurupiiloleikkiä kuin asiallista viestintää.

Toiseksi päämäärätietoisuus kirkon hengellisten asioiden ja kirkon rakenteiden hoidossa saattaisi siirtyä myös seurakuntavaaleihin. Paikallisesti olisi mahdollista nojata tiettyyn hengelliseen perusnäkemykseen ja sen johdonmukaiseen toteuttamiseen seurakuntahallinnossa. Seurakuntavaaleissa ohjelmattomuus on vielä suurempi ongelma ja poliittiset puolueet pääsevat sen vuoksi tekemään usein kirkon vaaleista kunnallispolitiikan harjoituskaukalon.

 

* * *

Kirkolliskokouksen ryhmittymiä en muuten halua samastaa puolueisiin tai poliittisiin puolueisiin. Enkä myöskään toivo poliittisten puolueitten rynnivän kirkolliskokoukseen. En ainakaan pysty näkemään millä tavoin puoluepoliittinen agenda auttaisi kirkon keskeisten asioiden päätöksenteossa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s