Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Archive for joulukuu 2011

Syntyi neitsyt Mariasta. Kirkon kiista uskontunnustuksesta

with 4 comments

Kuopion piispanvaali kuumentaa tunteita jo alkuvaiheissa. Piispanvaalin ehdokas hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen totesi YLEn alueuutisten haastattelussa, ettei pidä kertomusta Jeesuksen neitseellistä syntymää biologisena seikkana. Siitä huolimatta Häkkisen mukaan on perusteltua uskoa Jeesukseen Jumalan poikana. Vastaehdokas professori Miikka Ruokanen sivalsi tiukasti kilpahakijaa ja epäili Häkkisen olevan ”väärällä alalla”.

”Onko uskontunnustus sitä, mitä siinä lukee vai onko se tulkittava vertauskuvallisesti?” Provosoivaa kysymystä tarjotaan erityisesti piispanvaalien kandidaateilta toivoen, että nyt saadaan näkyviä otsikoita. Vaalikeskustelujen huono puoli on kuitenkin siinä, että niissä harvoin maltetaan rauhassa punnita monisyisen asian eri puolia asianmukaisesti. Vastaukset supistuvat median paineessa 160 merkin mittaiseen miniviestintään tai pahimmassa tapauksessa kohdistuvat muiden ehdokkaiden mustamaalaukseen.

 

Liittyen, palvoen ja nojaten

Uskontunnustuksen luonne on yhteisöllinen. Se on ollut kristittyjen yhteisön uskon ilmaus yli ajan ja paikan. Samoilla sanoilla uskon ovat ilmaisseet kristityt liki kahden vuosituhannen ajan ja edelleen kirkot eri puolilla maailmaa tarttuvat perinteisiin uskontunnustuksiin. Nikean uskontunnustus on globaalisti laajemmin käytetty kun taas ns. apostolinen uskontunnustus on vieraampi idän kirkoissa. Jälkimmäinen on yleinen messuissa Suomessa.

Uskontunnustuksen keskeinen merkitys on yhteenliittymisessä. Tunnustamalla yhteisen uskon voi liittyä laajaan kristittyjen joukkoon, siis uidaan samassa virrassa, johon ovat uskaltautuneet monet muutkin kysymyksineen, epäilyineen tai haparoivine uskoineen. Erilaiset ihmiset, erilaisin ajatuksin ja tulkinnoin liittyvät samaa jatkokertomukseen, jossa liitytään vaeltavaan kristittyjen matkaseurueeseen. Pitkään ja laajaan karavaaniin kuuluu aina myös monta tulkintaa samoistakin asioista.

Mukaan mahtuu ripaus tietoa, sillä mahtuuhan lauseisiin esimerkiksi maininta Pontius Pilatuksesta, jonka aikaan keskeiset asiat tapahtuvat. Hänen elämänsä voi paikallistaa historiassa. Tieto-osastossa ei uskontunnustuksen kohdalla pääse kuitenkaan alkua pidemmälle, jos mittarina on historiallisesti ja tutkimuksen avulla varmennettu tieto. Kukapa todentaisi Jeesuksen astumista alas tai ylös, puhumattakaan Isän oikealle puolelle istumista? Kyseessä on siis joukko uskonnollisia vertauskuvia, kielikuvia, jotka kuvaavat Jumalan toimintaa. Tieto ja historiallinen todeksi tietäminen on yksi kapea säie uskontunnustuksessa, sillä monissa kohdissa historian tutkimuksen avulla uskontunnustuksen seikkoja ei voi todistaa puoleen tai toiseen.

Kristittyjen joukkoon liittymisen ja tietämisen lisäksi tarvitaan muutakin. Mukaan uskontunnustukseen mahtuu Jumalaan nojaamista. Perinteisesti on puhuttu ”palvonnasta”, vaikka tuo sana on nykyisin varsin harvinainen ja lähinnä esillä vain sokeasti rakastuneiden kielessä, kun hormonit vievät elämää mennessään. Jos sana palvonta on vaikea pitää itselle sopiva, niin tilalle voi etsiä muitakin ilmauksia. Miksei voisi ajatella nojaavansa Jumalaan lausuessaan uskontunnustuksen? Jumalaan nojatessa turvataan elämän epävakaiden ilmojen keskellä elämän antajaan. Silloin tunnustetaan Jumalalle se paikka, joka Jumalalle kuuluu. Tässä vaiheessa on rationaalinen osuus jäänyt syrjemmälle ja tilalle tullut tunne, halu ja tahto. Myös ne kuuluvat mukaan uskontunnustukseen. Kyse ei kuitenkaan ole sokeasta, ehtoja asettamattomasta uskonvimmasta vaan kokonaisvaltaisesta uskoon ojentautumisesta. Mukaan mahtuu tietoa, todistettavia historian faktoja, uskonnollisia vertauskuvia, mutta myös asennetta ja tunnetta.

Monitahoisessa asiassa yksioikoiset vaatimukset ovat yleensä pahasta. Se, joka alleviivaa vaikkapa vaatimusta todistaa uskontunnustuksessa kaikki kirjaimellisesti todeksi, ryhtyy samalla purkamaan uskon mysteeriä tavalla, josta ei enää muodostu mielekästä kokonaisuutta.

Esimerkkinä ”syntyi neitsyt Mariasta”

Hyvän esimerkin tarjoaa lause ”syntyi neitsyt Mariasta”.  Lause on osa apostolista uskontunnustusta. Lauseen taustalla on Uuden testamentin tekstit, mutta kyse ei ole Raamatun sitaatista. Vuosisatojen aikana lauseelle on annettu erilaisia sisällöllisiä tulkintoja riippuen siitä, mihin uskontulkinnan yhteyteen se on sijoitettu.

Mitä voimme sanoa Jeesuksen neitseellisestä syntymästä historian tutkimuksen avulla? Historiallisesti tärkein todistusaineisto tulee ns. primäärilähteistä, joissa kirjoittaja kuvaa itse tuntemiaan tai havainnoimiaan seikkoja. Jeesuksen äidin, Marian, emme tiedä kirjoittaneen mitään tai ainakaan meille ei ole säilynyt hänen kirjoittamiaan tekstejä. Varhaisin kirjoittaja Uudessa testamentissa on Paavali. Hänen kirjeissään sivutaan Jeesuksen syntymää kahdesti. Galatalaiskirjeessä (4:4) Paavali sanoo, että ajan täyttyessä Jumala lähetti poikansa, ”naisesta syntyneen” ja lain alaiseksi tulleen, vapauttamaan lain alaiset. Jeesuksen syntymään tai hänen äitiinsä ei liity mitään yliluonnollisia määreitä. Sitä vastoin Paavali viittaa Roomalaiskirjeen alkujakeissa (1:2-4) Jeesuksen olevan fyysisen syntyperän puolesta Daavidin sukulainen (ek spermatos David): sana siemen viittaa fyysiseen isälinjaan. Suvunjatkamisen ytimessä oli miehen siemen, jolle nainen tarjosi kasvuastian. Naisen munasolustahan kukaan ei vielä tiennyt mitään liki kahteen vuosituhanteen. Paavalille Jeesus on Kristus ja Jumalan poika ylösnousemuksen myötä. Sen sijaan Jeesuksen syntymään Paavali ei liitä mitään erityisiä mainintoja. Kannattaa myös muistaa, että Paavali ei myöskään käytä Jeesuksesta nimitystä Jumala vaan jättää tämän ilmauksen ainoastaan Isälle.

Nämä Paavalin tekstit sijoittuvat 50-luvulle, vain pari vuosikymmentä Jeesuksen kuoleman jälkeen. Varhaisin evankeliumi, Markus, on kirjoitettu oletettavasti 70-luvulla. Jeesuksen syntymästä Markus ei kerro mitään. Sukulaisiin liittyvä jakso vain mainitsee Jeesuksen olleen Marian poika ja Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli (6:3) – siis vain tavallinen nasaretilainen. Markus ei kerro Jeesuksen elämäntarinaa vaan hänen sanomansa ja korostaa ristinkuolemaa.

Matteuksen evankeliumi 80-luvulla ja Luukas vähän myöhemmin laajentavat näkökulmaa. Molemmilla on kuvaus Jeesuksen lapsuudesta evankeliumien alussa. Kertomukset ovat kovin erilaiset ja käytännössä vaatii suurta fundamentalistista akrobatiaa, jos niiden pohjalta laatii yhtenäisen kuvauksen Jeesuksen syntymän tapahtumista. Yhdellä on maininta tietäjistä, ihmetähdestä, Egyptin pakomatkasta ja Herodeksen lapsenmurhasta. Toinen taas kertoo verollepanosta, paimenista ja enkelistä kedolla. Yhteistä ovat vanhemmat, Joosef ja Maria, viittaus Betlehemiin sekä maininta lapsen syntymästä Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Olennaista on huomata myös se, että evankeliumeissa neitseellisellä syntymällä viitataan Jeesuksen merkittävään tulevaan elämään. Vastaavia kertomuksia tunnetaan antiikissa runsaasti suurmiesten lapsuudesta. Toisaalta evankeliumeissa – tai myöskään yleisemmin kristikunnan alkuvuosisatoina – ei viitata Jeesuksen syntyneen neitseestä, jotta Jeesus olisi synnitön ja siten voisi lunastaa maailman. Sitä paitsi Jeesuksen jumalallisuutta perustellaan Apostolien teoissa (Luukkaan jatko-osa) ylösnousemuksella, ei syntymällä.

Evankeliumeista myöhäisin, Johannes, kirjoitettiin ehkä ensimmäisen vuosisadan lopulla. Kirjoittaja ei käytä ilmausta ”syntyi neitsyt Mariasta” vaan toteaa Sanan tai Järjen (logos) olleen jo alussa Jumalan luona ja ”tulleen lihaksi” (1:14).

Jos historian tutkimuksen keinoin pyrkii kaivautumaan mahdollisimman varhaiseen ja historiallisesti luotettavimpaan vaiheeseen (Paavali ja Markus), niin neitseellisestä syntymästä ei tässä tasossa puhuta mitään. Myöhemmin syntyneet kertomukset laajentavat kuvausta yhtäältä Jeesuksen syntymään (Luukas, Matteus) tai jopa aikojen alkuun (Johannes). Entä mikä on historiallinen tapahtumakulku uskonnollisten tekstien takana? Historian tutkijat eivät voi saavuttaa koskaan ehdotonta totuutta vaan ainoastaan luoda todennäköisen historiallisen rekonstruktion, joka parhaiten selittää olemassa olevat tosiseikat.

Uuden testamentin eri-ikäiset ja erilaisin äänenpainoin varustetut tekstit eivät vielä pidä sisällään 300-400 –luvuilla syntyneitä uskonopillisia muotoiluja, joita esimerkiksi Nikean uskontunnustus viljelee.

 

Kukaan ei omista Jumalaa

Jeesuksen merkityksestä kristillisyydessä puhutaan erilaisin sanoin ja kuvin. Taustalla on monitahoinen kehityskulku, jolle fundamentalismiin taipuva historiallisuuden vaatiminen ei tee oikeutta. Kirjaimellisuuden tai historiallisuuden ylikorostaminen unohtaa sen, ettei kristillisellä kirkolla ole hallussaan suoraa tai absoluuttista tietoa Jumalasta tai valtaa Jumalaan. On asianmukaista nöyryyttä muistaa, että Raamattu, uskontunnustus ja näiden akateeminen tutkimus ovat vain apuvälineitä, joita kirkossa(kin) voidaan keskustellen opetella käyttämään.

Historian tulkintaprosessi muistuttaa, että yhtä ja oikeaa tietoa Jumalasta ei hallitse mikään taho.  Kirkkokaravaanissa kulkeneitten ja siihen liittyvien kutsumuksena on edelleen kysyä, pohtia ja epäröiden uskoakin.  Kun uskontunnustuksen mieltää yhteisöön liittymisenä ja Jumalaan nojaamisena, niin Jumalan omistamisen sijaan korostuu ajatus jatkokertomukseen liittymisestä. Tämänkaltaisen tulkinnan korostaminen vapauttaa myös kirkkoa oikeassa olon pakkopaidasta.

(julkaistu myös Kotimaa24 verkkoesseenä)

Mainokset

Written by latvus

30.12.2011 at 19.35

YleAreenassa joulukeskustelu köyhyydestä ja ruoasta

leave a comment »

Radion Ykkösellä keskustelu syömisestä, köyhistä ja Raamatusta. Simo Alastalon ja Kari Latvuksen keskustelun voit kuunnella Yle Areenasta.  http://areena.yle.fi/audio/1324804246064 Samassa ohjelmassa filosofi Lauri Järvilehto, emeritus arkkipiispa John Vikström ja dosentti Kari Latvus. Kokoisuus kestää tunnin, oma osuuteni alkaa noin 26 minuutin kohdalla.

Ohjelma esitettiin 25.12.2011 (uusinta 1.1.2012 klo 11).

Written by latvus

25.12.2011 at 23.47

Kategoria(t): diakonia

Tagged with , ,

Kirkolliskokous pienin askelin matkalla uuteen

leave a comment »

Vaaliblogi, osa 2

Kirkolliskokouksen vanha vaalitapa

Kirkolliskokous uudistuu keväällä 2012, kun sille valitaan helmikuussa uudet edustajat.  Moni edustaja luopuu mandaatistaan ja uudestaan vaaliin lähtevien on haettava uutta valtakirjaa äänestäjiltä. Kirkolliskokoukseen valitaan 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa. Lisäksi kaikilla piispoilla on paikka kirkolliskokouksessa. Jaottelu perustuu ajatukseen, että seurakuntien ja seurakuntalaisten ääni tulee kuuluville maallikkokiintiön kautta ja toisaalta hengellisen viran edustajille on olemassa oma kiintiönsä. Papiston osalta valinta on suora vaali, kun taas maallikkopaikoista äänestetään välillisesti: viime syksynä valittiin seurakuntien luottamushenkilöt ja nyt nämä äänestävät kirkolliskokousedustajista.

Liekö johtunut vaalien monikerroksisuudesta ja epämääräisestä valitsijayhdistysten muotoutumisesta, mutta yleisesti kirkolliskokousta on pidetty kirkon kokonaisuuteen nähden varsin vanhoillisena. Herätysliikkeillä, erityisesti vanhoillislestadiolaisilla, on kirkolliskokouksessa laajuuteensa nähden erityisen suuri edustus.

Kotimaa24 :n mukaan Oulussa vanhoillislestadiolaisten jättäminen pois papiston listalta herätti pientä porinaa. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, että vanhoillislestadiolaiset tai joku muu ryhmä jätettäisiin vaalin ulkopuolelle vaan että heidän tulisi muodostaa oma valitsijamiesyhdistys ja olla vaaleissa keräämässä linjansa mukainen määrä ääniä.

Konservatiivien hyvästä vaalitaktikoinnista kuluneella vaalikaudella oli paraatiesimerkkinä Kansanlähetyksen ja muutoinkin erityisen konservatiivisesti esiintyneiden edustajien vaalimenestys Tampereen hiippakunnassa.

Uutta vuoden 2012 vaaleissa

Aiemmin on useasti ollut tapana, että on muodostettu alueellisesti koottuja listoja, joille ovat mahtuneet eri tavoin ajattelevat ehdokkaat.  Monin paikoin listat ovat koottu alueellisesti, ei aatteellisesti. Vaaleihin liittyvä keskustelu ja useat uudet valitsijamiesryhmät ennakoi sitä, että kirkolliskokous uudistunee merkittävällä tavalla. Kevään 2012 vaaleissa on uutena ilmiönä se, että entistä enemmän ehdokkaat ovat muodostaneet selkeästi profiloituja ryhmiä ja edustavat ilmaisemaansa kirkollista ja hengellistä ajattelua.

Äänestäjän selkeämmät linjat merkitsevät sen tietämistä, meneekö hänen äänensä esimerkiksi avaraa kansankirkollisuutta edustavalle ryhmälle tai vanhoillislestadiolaisille tai kirkon virkakäsitystä vastustavalla Kansanlähetyksen edustajalle.  Näin ainakin niissä listoissa, missä uusi tuuli on ehtinyt puhaltaa.

Uuden ohjelmallisen ryhmän esimerkkinä on Espoon hiippakunnassa syntynyt Kevään kirkko–ryhmä. Ensimmäistä kertaa hiippakunnan lyhyessä historiassa saman otsakkeen ja avoimesti ilmaistun hengellisen ohjelman takana on sekä pappien että maallikkojen valitsijayhdistys.  Olen ollut mukana rakentamassa Kevään kirkon –ryhmää ja myös ehdolla vaaleissa papiston listalla.

Ryhmä on selkeästi ja avoimesti maltillisen uudistusmielinen. Kevään kirkkoa äänestävä tietää koko ryhmän seisovan yhteisen ohjelman takana ja tietää äänensä menevän tämän suuntaisen kristillisyyden edistämiseen.  Muutos on kohtalaisen suuri papiston osalta, mutta maallikkovaalin osalta se merkitsee isoa harppausta kohti demokraattisempaa ja avoimempaa vaalia.

Ryhmien linjoja selvittävät nettisivut antavat ehdokkaille mahdollisuuden tuoda esiin ajatuksiaan keskeisissä kohdissa. Edistysaskeleen ottaa myös KT:n vaaliohjelma, joka tulee esittelemään ehdokkaita. Kyse ei ole varsinaisesta vaalikoneesta, mutta ohjelman avulla ehdokkaitten kantoihin voi perehtyä.

Bloggaan vaaleihin liittyen säännöllisesti seuraavan parin kuukauden aikana. Seuraavissa blogeissa:

– miten kirkolliskokouksen valintatapaa tulisi uudistaa?

– mitkä ovat keskeiset asiat kirkolliskokouksen seuraavalla kaudella?

– mikä on Kevään kirkon ohjelma – ja omat kommenttini siihen

Written by latvus

22.12.2011 at 17.38

Juhlajuomat jouluksi

leave a comment »

Dosentin vinkit joulun juomaosastoon on katsottu juhlamielellä. Juhlassa kannattaa panostaa laatuun ja juoda vähemmän mutta hyvää. Sopii myös terveydelle paremmin.

Juhlallassa samppanjaa alkumaljaksi:

upgrade-versio voisi olla Billecart-Salmon http://www.alko.fi/tuotteet/fi/548517 (tai vanha luotettava Louis Massing jonka saa alle 25,-)

Kaloille hyvä tuote on vanha kaveri Petit Bourgeois Sauvignon Blanc http://www.alko.fi/tuotteet/fi/570617

Tai valkofiiniksi voi harkita myös upgrade-versiona Trimbach Pinot Gris Reserve, Personelle http://www.alko.fi/tuotteet/fi/575727

Possun ja laatikoiden kanssa linjana voi siis olla white christmas: pelkkää valkkaria siis, usein riesling tai pinot gris osastosta. Muista myös Wolfberger (W3) http://www.alko.fi/tuotteet/fi/597157

Jos kuitenkin joulun tunnelma edellyttää punaista (reilusti karahvissa pari tuntia), niin siihen käy Leyda Chilestä (täytyy tunnustaa että en pitänyt Leydasta vuosi pari sitten, mutta nyt parempi versio tai makuni on muuttunut) http://www.alko.fi/tuotteet/fi/475537  tai valpolicellaa http://www.alko.fi/tuotteet/fi/450187

Juustoille portviiniä ja viikunahilloa.

Lisäksi: Alko on tuonut joulun iloksi Westmalle trappistioluen myyntiin. Jostain syystä trippelin myyntikoko on alkossa 0,3 ja suosikkini Westmalle Dubbel tulee 0,75 pullossa. Hyvää kyllä, mutta sopii juotavaksi seurassa (yksi kiskottuna on aika napakka lataus jo yksikin kolmen vartin rykäisy). Maku on tuhti ja ehkä jonkun mielestä vähän karvaskin (sopivasti tasapainossa). http://www.alko.fi/tuotteet/fi/737787
Tätä pitää hankkia!

Written by latvus

20.12.2011 at 21.05

Diakonit eivät olleet varhaiskirkon sosiaalityöntekijöitä

leave a comment »

Juuri ilmestyneessä aikakauskirjassa Diaconia. Journal for the Study of Christian Social Practice 2/2 (2010) on uusi artikkelini, jossa testaan perinteistä tutkimushypoteesiä diakoneista varhaiskirkon sosiaalityöntekijöinä. Vastaavan  ajatuksen voi lukea liki kaikista vanhoista diakonian oppikirjoista. Tätä teesiä ovat haastaneet mm. John N. Collins ja Anni Hentschel. Olen liittynyt joukkoon jo aiemmin.

Artikkelissani testasin nyt miten hyvin vanhan teesin puolustajat perustelevat asiansa. Syynissä on kolme tutkijaa (J.M. Barnett,  G. Hammann ja J.E. Olson) ja merkittävimmät viime vuosikymmenien tutkimukset. Analyysissä tutkijoiden perustelut vanhalle teorialle jäävät minimalistisiksi. Primäärilähteiden tasolla perinteinen teoria jää vaille todistusvoimaa.

Mielestäni kyse on taas yhdestä naulasta vanhan teorian arkkuun.

Kannattaa tutustua muuten tähän aikakauskirjaan. Mainio tuote ja tarjoaa kohtuuhinnalla uusinta diakoniatutkimusta. Suosittelen tilaamaan!

Abstract:

Kari Latvus

The Conventional Theory about the Origin of Diaconia. An Analysis of Arguments

Diaconia. Journal for the Study of Christian Social Practice  2011/2,2  p. 194–209

The classical paradigm before the 1990s unanimously considered the early apostolic and biblical age as a special era for the diaconal ministry. According to this theory, in the early church, the deacons had a prominent position in their local churches and the major responsibility for social-caritative actions. Recent biblical studies, however, have argued that this traditional view is not historically correct. According to the new theory, the permanent caritative ministry of deacons was introduced during the Reformation and especially by John Calvin. This article analyses the arguments of the traditional theory in the studies of G. Hammann, Die Geschichte der christlichen Diakonie. Praktizierte Nächstenliebe von der Antike bis zur Reformationszeit, J.M. Barnett, The Diaconate. A Full and Equal Order and J.E. Olson, Deacons and Deaconnesses Through the Centuries. In these studies charity, love and care for the poor in the early church are well documented. On the other hand, evidence of the caritative role of the deacons is lacking in the primary sources but still supported by the authors. The conventional theory has obviously misinterpreted the sources.

Written by latvus

13.12.2011 at 20.36

Raamatuntutkijat köyhyyden parissa San Franciscossa

with 4 comments

Olen Suomessa jo ehtinyt monessa yhteydessä tuoda esiin sen, että köyhyydellä ja köyhillä on merkittävä rooli Raamatussa. Köyhät eivät tosin kirjoittaneet Raamattua, köyhien asia näyttää paikka paikoin moniäänisen Raamatun sivuilla unohtuvan, mutta silti huoli köyhien tilasta ja osallistumisesta kulkee läpi Raamatun.

Siksi oli erityisen iloista, kun myös kansainvälisesti merkittävä yhteisö Society of Biblical Literature  (SBL) hyväksyi vuotuisen jättikonferenssinsa ohjelmaan keväällä 2011 konsultaation nimeltä Poverty in the Biblical World. Hankkeeseen ei ollut vaikea houkutella muita köyhyystutkijoita. Marraskuussa oli vihdoin aika aloittaa. San Franciscossa pidetty konferenssin osana köyhyys-konsultaatio sai todella positiivisen vastaanoton. Kokoustilamme oli ihan piripintaan täysi ja intensiteetti suuri: ”Juuri tätä on odotettu”-asenne täytti huoneen. Noista hetkistä jaksaa elämisen kaamosten ja muulla tavoin tiukempien jaksojen painaessa päälle!

Ohjelma oli seuraava:

Theme: Current Quest

Glenna Jackson, Otterbein College, Presiding (10 min)
J. David Pleins, Santa Clara University
Discordant Harmonies: The Traditioning of the Hebrew Bible’s Justice Vision (15 min)
Kari Latvus, University of Helsinki
Trajectories in the Hebrew Bible Poverty Research (15 min)
Gale A. Yee, Episcopal Divinity School
The Creation of Poverty in Ancient Israel (15 min)
Brigitte Kahl, Union Theological Seminary in the City of New York
Rethinking the Economic Situation and Relations of the Pauline Assemblies (15 min)
Richard Horsley, University of Massachusetts Boston
Jesus’ Focus on the Poor: Deeply Rooted in Israelite Tradition (15 min)
Discussion (30 min)
Business Meeting (30 min)

Jälkilöylyt kokouksesta olen kirjoittanut konsultaation blogiin: http://povertyinthebiblicalworld.wordpress.com/

Konsultaatio jatkuu ensi vuonna Chicagossa kahden tai kolmen seminaarin voimalla.

 

PS. matka on kyllä iso investointi, sillä kokous nielee yli viikon ja sen jälkeen toipumiseen menee pari viikkoa; vasta nyt parin viikon jälkeen olen jotenkin tolpillaan, eikä koko ajan vain väsytä tai tunne itseään ajattelutyöhön sopimattomaksi.

Written by latvus

12.12.2011 at 22.30