Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Kansan ja kirkon murros 2010-luvulla

with 3 comments


 

(voit antaa palautetta klikkaamalla tähtiä yllä, kiitos)

Suomessa odotetaan jännityksellä kevään eduskuntavaaleja.  Murtaako perussuomalaisten mahdollinen vaalivoitto perinteisen puoluejärjestelmän? Risto E.J. Penttilän mukaan tällä hetkellä on menossa 1990-jälkeen suurin kansallinen murroskausi (SK nro 12, 25.3. ja Voimala 2.4.2011).

Myös kirkossa kuohuu, sanan säilä heiluu, adresseilla putsataan kirkon toimintoja, julkisesti esitetään boikotteja ja pidetään mielenosoituksia. Dosentti Mikko Malkavaara totesi vuoden 2010 piispanvaalien yhteydessä (HS), että kirkko on aiempaa enemmän jakautunut. Pastori Teemu Laajasalo kuvasi tilanteen kirkossa muistuttavan henkistä ”sisällissotaa” (Voimala). Onko Suomessa (ja kirkossa) menossa murroskausi, jonkinlainen jakautumisprosessi tai jopa henkinen sisällissota?

Ilmiö 1: talouskriisi

Merkittävä kansainvälinen murros liittyy talousjärjestelmien kriisiin. Kysymys on pankkien luottokriisistä, pankkien ja valtioiden velkaantumisesta ja euro-alueen talouden horjumisesta. Kriisi on sekä eurooppalaisen systeemin vakavasta toimintahäiriöstä että myös globaalin markkinatalouden seurausta, jossa ihmisen ahneus ja halu yltää yhä nopeammin ja yhä korkeammalla on saanut käänteisen seurauksen. Pankkien ja pääomien yhä vapaammat kädet ovat jättäneet suuren kysymysmerkin, mutta siitä huolimatta esimerkiksi Euroopan tasolla perinteisesti markkinavallan kritiikkiä ylläpitäneet vasemmistopuolueet eivät ole kyenneet tarjoamaan mitään merkittäviä ehdotuksia tilanteen muuttamiseen.

Pelkistetty kokemus asiasta on, että jälleen kerran pankit pelastetaan, mutta kansallisella, eurooppalaisella ja maailmanlaajalla tasolla köyhimmät jätetään kituuttamaan. Tässä syntyy syy protesteille, eikä ”vanhoilla puolueilla” ole toisistaan eroavia rohtoja tarjolla.

Ilmiö 2: uusi some-teknologia

Viimeisen vuosikymmenen aikana tietoverkoista on kasvanut uusi some-todellisuus. Sähköpostit, web, FB, keskustelupalstat, blogit, twitter jne houkuttelevat osallistumaan, olemaan aktiivisia, mutta myös kärjistävät ja koventavat ilmaisuja. Ihmiset tulevat yhtä aikaa hyvin lähelle ja samalla jäävät kauemmaksi, kun bittiläheisyys korvaa suoraa vuorovaikutusta

Näihin positiiviseen uusiin teknisiin ja sosiaalisiin aluevaltaisuuksiin kohdistuu useilla tahoilla kritiikki siitä, että liian usein maltti, harkinta ja järki jäävät narikkaan, kun pelot, tunteet ja intohimot ottavat vallan näppäimistöllä olevista sormista.

Ilmiö 3: tasavertaisuus

Vuosi 2010 merkitsi isoa askelta ihmisten tasavertaisuuden ja hyväksymisen näkökulmasta. Se näkyi naisten tasavertaistumisessa kirkossa, kun nainen on ensimmäistä kertaa valittu Suomessa piispaksi. Samaan aikaan seksuaalisten vähemmistöryhmien asema on edistynyt kirkossa (ja muussa yhteiskunnassa). Molemmissa on kysymys pitkän aikajänteen kehityksestä ja hitaasti vaikuttavan kehityskaaren seurauksista.

Taustalla on yhteiskunnan trendejä, joiden äärellä kirkko on tehnyt omat ratkaisunsa. Ratkaisut ovat ihmisen äänen kuulevia ja ihmisen todesta ottavia ratkaisuja, joissa historian naiskielteisyys tai seksuaalisen identiteetin jyrkät normit pieneltä osin kumoutuvat. Suurelle enemmistölle yhteiskunnassa ja kirkossa nämä ratkaisut ovat olleet siunattuja päätöksiä ja samalla myös osoitus kirkon kyvystä uusiutua.

Pienelle vähemmistölle kirkossa molemmat päätökset ovat olleet luopumus oikeasta opista ja suuren protestin paikka. Tästä vähemmistöstä useimmat haluavat silti pysyä kirkossa ja vain pienen pieni osa puuhaa omaa kirkkoaan.

Ilmiö 4: joukkoero kirkosta

Syksyn 2010 iso ilmiö oli joukkoero kirkosta. Siinä kuului vastalause kirkolle ja elämän realiteeteista etääntymiselle. Mukana oli protestia siitä, että kirkko ei ollut enää pienen ja syrjityn rinnalla vaan ihmistä vastaan. Asiaa voi verrata siihen, että 1990-luvun lamassa kirkko oli hätään jääneen puolella ja auttoi minkä kykeni; nyt kirkko jäi homojen armottomaksi piiskaajaksi.

Syksyllä lähes kaikki halusivat ottaa kantaa ja se nopeutti kirkon päätöksiä. Erityiseen asemaan nousi sosiaalinen media, some, joka heilutti kirkkovenettäkin melkoisesti.

Ilmiö 5: perussuomalaiset

Kuluvan talven ilmiö numero yksi Suomessa on perussuomalaisten kannatuksen hurja nousu. Penttilän analyysi SK:ssa on osuva. Taustalla on talouden kriisi, takatalvi suomalaisen eliitin ajamaan eurooppalaisuuden projektiin, kansallisuuden korostusta ja kansainvälisyyden torjuntaa.

Perussuomalaisten nousu on murroksen merkki, mutta tuskin kuitenkaan kansallisen jakautumisen merkki. Tosin Penttilä heittää esiin ajatuksen, että perussuomalaisten nousun taustalla on nuorten, työmarkkinoilta syrjäytyvien nuorten miesten kapinaa.

Ilmiö 6: kirkon pietistit

Kirkon konservatiivisten ryhmien kuohuminen näkyy mediassa. Ensin oli esillä Nokia-Missio, jonka vanavedessä tuli esiin Luther Säätiön-kirkko [joka on jo nyt de facto kirkko] ja viimeksi eheyttämis-syndikaatti eli SLEY, Raamattuopisto ja Kansanlähetys. Konservatiiveja ei hierrä kysymys Raamatusta, kirkko-opista, sakramenteista, virasta tai mistään keskeisestä kirkon opista. Kysymys on vain ja ainoastaan kysymys sukupuolen ja ihmisyyden tasavertaisesta tunnustamisesta, ja siksi nainen ja homo ovat elämää suurempia kysymyksiä näille liikkeille. Kuohunta ei merkitse konservatiivien määrän nousua vaan medianäkyvyyden kasvua. Ainakaan mikään tutkimus ei ole tuonut esiin näiden ryhmittymien kannattajamäärien kasvua. Sitä paitsi näin yksipuolinen agenda luo yhdenasianliikkeen, josta aika tekee selvää muutamassa vuodessa.

Pietistiset ryhmät ovat Suomessa jo usean vuosisadan ajan halunneet olla kirkko kirkossa, tosiuskovia liian maallisen kirkon sisällä – tässä suhteessa ei mitään uutta auringon alla. Pietistejä on aiemminkin suitsittu ruotuun: ennen olivat käytössä kokouskiellot, nyt puuhataan rahakieltoja. Toisaalta ilmassa on myös turhautumista konservatiivien uhoon ja pullisteluun: joillekin provosoituminen menee perille ja nämä olisivat valmiit tarttumaan tervaan ja höyheniin, jos tahti ei muutu. Elämässä usein saa sitä mitä tilaa.

Kekkosslovakiasta some-suomeen

Suomessa (ja Euroopassa) on 2010-luvu alussa tapahtunut merkittäviä muutoksia. Uusi suomalainen ilmiö on johtaja- tai systeemivetoisen konsensuksen rakoileminen.  Tilalle on noussut arvaamattomampi ja keskustelevampi kulttuuri. Kekkosslovakia on unohdettu ja tilalle on tullut some-suomi, jossa mielipiteistä voi kiistellä vapaasti, johtajia voi rökittää nettisivuilla ilman mitään seuraamuksia ja samaan kapinaan voi yllyttää muitakin. 1990-luvun kansainvälistymismurros mentiin pitkälle vielä kansakunnan johtajien pillin tahdissa. Samalla tavoin oli 1980-luvulla viety läpi papin viran avaamisesta naisille. Käännettä voisi Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtorin Jouni Kylmälän tapaan nimittään myös askeleeksi modernista postmoderniin.

Olisiko mahdollista yhdistää 1990-luvun kansainvälistyminen ja eurooppalaistuminen samaan trendiin naisten ja homojen aseman tasavertaistumiseen? Jos näin ajattelee, niin näiden ilmiöiden yläkäsitteeksi voi nähdä modernin aikakauteen kuuluvan edistysajattelun, jota Penttilä on kuvannut ”eliitin projektiksi”.

Postmodernin ajan myötä toiminta- ja puhekulttuuriin on tullut lisää kiihkeyttä, emootioita ja ei-rationaalisia purkauksia. Kirkon historiassa kysymys ei ole uudesta ilmiöstä. Se, että usko ei näyttäydy edes pääosiltaan rationaalisena ilmiönä, on tullut aiemmin esiin mm. mystiikassa ja monissa herätysliikkeissä.

Some-maailma tarjoaa suurennuslasin poliittiselle ja kirkolliselle murrokselle. Sen myötä kaikki näkyy paremmin ja suurempana. Keskustelut leviävät nopeammin ja tavoittavat useampia. Some-kulttuurin mustavalkoinen kielenkäyttö myös helposti siirtyy alueille, joissa muutoin maltettaisiin pitää sordiino päällä. Tästä syntyy vaikutelma tilanteen jyrkentymisestä ja jakautumisesta.

Muutoksista huolimatta tällä hetkellä ei ole mitään selkeää tutkimuksiin perustuvaa näyttöä kirkollisesta tai kansallisesta jakautumisesta. Toisaalta nykyinen tilanne tarjoaa rehevän maaperän kasvattaa vastakkainasetteluja ja syventää jakolinjoja.  Ne tahot, jotka katsovat hyötyvänsä jakautumisesta saattavat myös käyttää tilannetta hyväkseen. Myös provokaatioille on aikaista suurempi tilaus, koska somen sopulilaumat tarttuvat hanakasti syötteihin. Penttilän mukaan murroskaudessa keskeinen kamppailu käydään siitä, kuka osaa sanoittaa ja tarjoilla suurelle enemmistölle oman tulkintatarinansa. Ehkäpä keskeinen jakolinja tarinoissa kulkee erilaisuuden hyväksymisen ja sen torjumisen välillä.

Advertisements

Written by latvus

3.4.2011 klo 12.05

3 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Olet oikeilla jäljilla tuon somen kanssa. Viimeistään some on tuonut kaikkien ulottuville paljon uusia ja voimakkaita viestintävälineitä. Enää viestejä ei välitetä vain muutamalle parhaalle kaverille vaan myös monille puolitutuille ja tuntemattomille. Kun voidaan kerrankin sanoa, sanotaan oma mielipide myös kirkosta.

    Ja kirkko taas, se on tottunut olemaan se, joka sanoo miten asiat ovat. Nyt olisi aika kuunnella, mitä ihmiset ajattelevat, mutta ei ole perinteitä sille miten kuunnellaan ja mitä tehdään sillä, mitä kuullaan.

    Saa nähdän miten tässä käy.

    Terhi P.

    4.4.2011 at 21.39

    • Terhi,
      some-aikakaudella isot (lue: jätti) organisaatiot ovat hitaita ja yksisilmäisiä (vrt kyklooppi-kertomus) kun taas alati leijuva some-sopulisto on enemmän kuin notkea lauma.

      Viestintäkamppailussa kirkolla taitaa olla heikko ennuste ellei uusille tavoille opita. Ja senkään jälkeen ratkaisevaan ei ole enää työntekijöiden vaan seurakuntalaisten toiminta. Pari (kymmentäkään) työntekiää Nokalla ei saa hakattua näppiksistään sitä mitä vaikapa 10% kirkon jäsenistä tekee hetkessä omilla koneillaan.

      latvus

      4.4.2011 at 23.17

      • Erinomaista pohdintaa. Some-yhteisöllisyyden luonne jossain kahvipöytäkeskustelun ja väittelyn välimaastossa on mielenkiintoista seurata.

        Minusta uusille tavoille ollaan oppimassa, kun näppiksiä ei hakata juurikaan Nokalla, vaan enemmän seurakunnissa. Ei se siltikään vedä vertoja 10% jäsenistöstä, mutta kuitenkin puhutaan ennemmin sadoista tai tuhansista kirkon näppäilijöistä.

        Sami K.

        5.4.2011 at 19.56


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: