Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Archive for huhtikuu 2011

Piina, kärsimys ja hiljaisuus – hukatut sanat

leave a comment »

 

Viikko ennen pääsiäistä on saanut useita nimiä, jotka kaikki kuulostavat hieman vaikeilta tai oudoilta. Hiljainen viikko vielä menee, mutta piinaviikko on jo monelle liikaa. Luulen kuitenkin, että minä ja moni muu on työlääntynyt siihen, että moiset sanat on yhdistetty verellä ja kärsimyksellä piehtaroivaan yltiöuskonnolliseen kielenkäyttöön.

***

Pääsiäistä edeltävän viikon teemat ja sanasto ovat vuoden parasta antia koko kristillisyydessä. Tähän viikkoon mahtuu elämisen ahdistus, vaiva ja vaikeus. Toisten väkivaltainen riistäminen ja oikeusmurhakin. Siis koko elämän iso draama.

***

Pääsiäisviikosta tulee helposti tuore ja vaikuttava, kun sen teemoja lukee ja kuuntelee arjessa, tavallisten elämisen kokemusten valossa. Välttäen liiaksi ladattua teologista sanastoa ja uskonopin termejä. Hiljaisen viikon kärsimys on niin kovin totta katsoipa maailmaa ihan mihin suuntaan vain.

 (PS vuonna 2010 Dosentin ikkunassa tein hiljaisen viikon matkan vanhojen tekstien ja nykyajan teemojen kyydissä: sen löytää tästä https://latvus.wordpress.com/wp-admin/post.php?post=127&action=edit)

Written by latvus

23.4.2011 at 22.55

Kategoria(t): kärsimyshistoria

Tagged with , ,

Timo Soini, Suomen ensimmäinen musta ministeri

with one comment

 (voit antaa palautetta myös klikkaamalla tähtiä, kiitos)

Eduskuntavaaleista ounasteltiin tasaväkistä ja yllätyksellistä kamppailua neljän suuren puolueen välillä. Itse asiassa kisa oli vielä huikeampi: muutama tuhat ääntä puoleen tai toiseen niin pääministerin viittaa aseteltaisiin Jyrki Kataisen, Jutta Urpilaisen tai Timo Soinin hartioille. Persut ylsivät varsinaiseen jytkyyn, mutta tuntuu, että melkeinpä mitä tahansa olisi voinut tapahtua. Trilleri vailla vertaa ja mittasuhteet selvisivät aidosti vasta vaalien jälkeen.

Eihän kukaan aidosti uskonut, että Timo Soinista olisi voinut tulla suurimman puolueen johtaja. Ilmeisesti ei Timo Soini itsekään.

Sen sijaan nyt näyttää yhä selvemmältä, että Timo Soinista on tulossa hallituksen ministeri. Siis miesmuistiin Suomen ensimmäinen musta ministeri. ”Musta” ei tässä yhteydessä viittaa ihonväriin sen enempään kuin Bill Clinton oli ihonväriltään musta presidentti saadessaan nimityksen ”ensimmäinen musta presidentti”. Ilmauksella viitattiin Toni Morrisonin kolumnissa  Clintonin elämäntapaan, käyttäytymiseen ja välittömään läsnäoloon ihmisten parissa.

Soini on saanut valtakirjansa ministeriksi vähäväkiseltä kansalta, joka on huolissaan omasta köyhyydestään ja ymmärtää huonosti Suomen lupaamaa kansainvälistä tukea saksalaisille pankeille (= lue: tuki Portugalin valtion lainojen takaukseen). Mausteena on mukana myös ripaus, ellei peräti reilu lorautus, ulkomaalaisvastaisuutta (joka on erittäin arveluttava asia, kun lukee Persujen Nuivan Manifestin).

***

 

Soini, Suomen ensimmäinen vähäväkisten musta ministeri, on ikoni poliittisen kulttuurin muutoksesta, unohdetun kansan puolestapuhuja. Vaalivoiton jälkeisenä aamuna vaalivoittajan tavaramerkki on Hesen burgeri ja kokis, ”voiton kunniaksi täyttä tavaraa”, ei siis Coke-light vaan edelleen jytkyllä mennään kohti vallan ydintä.

Soinin johtaminen Persujen voitto on Risto E.J. Penttilän (SK 25.3.) mukaan osa 2010-luvun poliittisen kulttuurin murrosta, johon kuuluu perusduunin katoaminen ja pelko muutoksen edessä. Penttilän reseptin lisäksi on sanottava, että kokonaisuuteen kuuluu keskeisenä osana perinteisten vasemmistopuolueiden epäonnistuminen ja kykenemättömyys tulkita tilannetta ja puolustaa heikoimmassa asemassa olevia ihmisryhmiä. Ei ole sattumaa, että Persujen voitto tapahtuu aikana, jolloin Suomessa on 700 000 köyhää, mutta vasemmistopuolueet eivät nosta tätä vaaliteemaksi.

Soinin tavaramerkki on ollut naseva kielenkäyttö ja läsnäolo toreilla ja kujilla. Soini osaa olla läsnä vähäväkisten keskellä.

***

 

Soini, Suomen ensimmäinen musta ministeri, valitaan aikana, jolloin viestinnän murros tapahtuu. Some (sosiaalinen media) on tuonut jokaisen ulottuville mahdollisuuden ilmaista oma mielipiteensä, osallistua nimellä tai piilosta julkiseen keskusteluun ja löytää omalle mielipiteelleen kannattajia. Some on murtanut tiedonvälityksen keskusjohtoisuuden ja tarjonnut jokaiselle väylän oman tietotoimiston perustamiseen.

Samalla käydään läpi työn murrosta: perusduuni katoaa ja kaikilta kysytään erityistaitoja – näin syntyy töitä, jotka ehkä kohta myydään toiselle puolelle maailmaa, ties minne pitkin huitsin Nevadaa. Työ ja elämä murtuu, kun kaikki katsovat vain talouden ja kansantalouden lukuja.

On tavallaan tragikoomista, että Persut saavat kansallisuuden korostamisella voiton sillä hetkellä, jolloin Suomi on kansainvälisempi kuin koskaan ja nauttii koko rahalla eduista, jotka ovat mahdollisia vain osana Eurooppaa. Tällä ei ole kuitenkaan merkitystä poliittisen voiton hetkellä.

***

 

Murroksen keskellä Amerikassa ensimmäiselle mustalle presidentille ei käynyt kovin hyvin matkalla vallan peilisaleissa. Miten käy Timo Soinille?

Written by latvus

21.4.2011 at 0.52

Eduskuntavaalien 2011 tuloksen analyysi

with 10 comments

 

(voit antaa palautetta myös klikkaamlla tähtiä yllä, kiitos)

Edustakuntavaalien lähtökohdat eivät luvanneet suurta draamaa vielä vuodenvaihteessa, mutta vaali-illasta muodostui yksi viime vuosien suurimmista vaalitrillereistä. Illan myötä osoittautui ensinnäkin, että vaaligallupit oli tehty väärin. Niissä oli tiettävästi koko ajan saatu Persuille yli 20% tulosta, mutta tilastonikkarien mukaan tämä ei pitänyt paikkaansa ja tulos oli ”kalibroitu”. Koneisto ei osannut tulkita Persujen vyöryä.

Toiseksi myös vaali-iltana Ylen ns. vaaliennuste oli suurimman osan illasta vähintään yhtä pielessä kuin reaaliaikainen laskenta. Sekään ohjelma ei osannut muutoksen suuruutta.

Vaalitulos mahtuu kuuteen pääkohtaan:

Ensinnäkin nyt käytiin yksi viime vuosikymmenien dramaattisimmista ja tiukimmista eduskuntavaaleista: pääministerin paikka ratkaistiin alle tuhannella äänellä ja kahdella täpärällä edustajanpaikan kääntymisellä kokoomukselle (Vaasan ja Helsingin vaalipiireissä).

Toiseksi oikeisto-keskustalainen hallitus sai selkeän epäluottamuslauseen. Moni on tulkinnut protestin kohteen suuntautuneen Euroopan rahakriisiin, muuta Erkki Tuomioja totesi illan aikana, että vähintään yhtä paljon oli kyse protestista sitä vastaan, että Suomessa köyhyys lisääntyy ja tuloerot kasvavat rajusti. Se, että jättipotin keräsi Persut eikä Demarit tai Vasemmistoliitto kertoo horjuneesta luottamuksesta perinteisiin vasemmistopuolueisiin.

Kolmanneksi sekä Soinin että yleensä perussuomalaisten saama jättipotti on muistutus vähäväkisen kansan olemassaolosta. Mukana on protestia suomalaisen ahdingon unohtamisesta, kaunaa valtajärjestelmälle, epäluuloa Eurooppa-politiikalle, mutta myös yleistä kokemusta siitä, että puolueet ja kansa ovat ajautuneet liian kauas toisistaan. Elleivät Persut itse toista tule osoittamaan, niin ensi sijassa en pitäisi Persuja muukalaisvastaisena puolueena. Ainakin Soini on kiistänyt yhteyden oikeisto-nationalistisiin ja vierasmaalaisuutta kammoksuviin puolueisiin – ja joku Halla-Aho on luku sinänsä (siis näitäkin kai puolueessa löytyy).

Neljänneksi vaalin häviäjiä ja samalla voittajia olivat Kokoomus ja Demarit. Harvoin on vaalin voittajaksi julistettu pääministeripuolue hävinnyt yhtä paljon. Ja samalla tavoin demarit sai ison torjuntavoiton, kun Urpilainen löysi Mikael Jungerin myötä ihan uuden otteen johtamiseen ja esiintymiseen.  Urpilaisen uusi draivi tuli esiin vaalitenteissä.

Viidenneksi keskustan ja vihreiden kirvelet tappiot ovat ilmeisiä. Keskusta kantoi yhtä aikaa rötöspuolueen leimaa ja samalla pääministerivastuuta. Tämä tapahtui vielä varsin kokemattoman puheenjohtajan johdolla. Vihreiden uskottavuus puolestaan katosi hallituksen ydinvoimausvaan jo kauan sitten. Molemmilla puolueilla on edessä vaikea vaihe.

Kuudenneksi Räsänen aggressiivinen homovastainen kampanja veti vesiperän.  Syksyn homokampanjan vei KD:lta pois vahvoja ehdokkaita, teki puolueesta yksisilmäisen uskontopuolueen ja nosti Jani Toivolan (Vihr.) eduskuntaan.

Risto. E.J. Penttilän ennakoima Suomen murros (katso aiempi postaus)on nyt yhä selvemmin näkyvissä. Se tuli esiin tällä kerralla halussa vaikuttaa ja vahvistaa muutosta, jossa haetaan uutta tasapainoa kansainvälisyyden ja suomalaisuuden välillä; tämä liittyy ennen muuta globalisaatioon ja rahavallan siirtymiseen Suomen ulkopuolelle – ei vain Brysseliin. Tämän takana on vaalin toinen esiin nostama iso teema: köyhien ja vähäväkisten asema. Jos Persut asemoidaan poliittisella kartalla Kepun ja Demarien väliin (näin Soini itse), niin Suomen poliittinen kartta on nyt ihan uudessa muodossa.

Ehkä vaalien keskeisenä teemana ei lopulta ollutkaan suhde Portugalin lainoihin vaan Suomen köyhiin.

JK klo 21.00  Blogi ja tämä postaus erityisesti on ladattu tänään 200 kertaa. Vilkas päivä.

Written by latvus

18.4.2011 at 0.39

Suuri vaalikeskustelu 14.4.2011: lyhyt analyysi

leave a comment »

Isot edellä

– suurten sarjassa altavastaajana oli Mari Kiviniemi; olemus enemmän kärsivä kuin innokas. Iskulause: ”Eikö tämä jo lopu?”

– saakkaako PerSujen nousu? Timo Soini jatkoi linjaansa, mutta uutuudenviehätys ja terävin isku oli poissa; iskulause: ”Armeija kuntoon, rajat tiiviiksi”.

– Jyrki Katainen porskuttaa tyylillään. Joutui puolustamaan hallituksen linjaa köyhyyden kasvattamisessa ja eriarvoisuuden kasvattajana. Iskulause: ”Talous nousuun, köyhät kyykkyyn”.

– loppukiriä suurten sarjassa kehittää Jutta Urpilainen. Tarjoaa selvän vaihtoehdon Katainen-Kiviniemi parivaljakolle. Iskulause: ”Uutinen Demarien kuolemasta on liioiteltu ja ennenaikainen”.

Pienet perässä

– vihreiden taakka painaa. Se on hallituksessa tukenut ydinvoimaa ja tuhlannut tsunamin tarjoaman  vaalien jättipotin: uskottavuus liikkeestä on kaukana. Esiintymisongelma: Sinnemäki on terävä kirjoittaja, jota ei pitäisi päästää mikrofonin taakse.

– Paavo Arhinmäki oli illan onnistujia. Selkeät puheenvuorot ja napakka sanailija. Hakee vaaleissa torjuntavoittoa.

– Kristillisten rooli on hukassa: Päivi Räsänen jäi varjoihin, jollaista syksyn medialoisteen perusteella ei voinut odottaa.

– Oliko mukana myös RKP? Stefan Wallinia tuskin huomasi.

 Isot asiat
– haetaanko rahamarkkinoilla suurempaa vastuuta sijoittajille?
– miten käy Suomessa köyhille: jatkuuko eriarvoistuminen?

Tuloskäyrät
YLE:n ja HS:n gallupit viittaavat siihen, että aidosti moni asia on auki. Nousevia kannatuslukuja voi odottaa demarien ja laskevia PerusSuomalaisten kohdalla. Keskusta tuskin nousee vaaliraharötösten ja EU-rahoitusvaikeuksien keskeltä. Kokoomuksen ja Keskustan pariveto seuraavassa hallituksessa ei ole enää lainkaan selvää.

Written by latvus

14.4.2011 at 22.39

Kategoria(t): politiikka

Tagged with ,

Yhteinen palaute EK103 luentojen oppimispäiväkirjoista

leave a comment »

 

Kari Latvus
12.4.2011

Oppimispäiväkirjat on nyt arvioitu ja tulos (asteikko: hyväksytty-hylätty) on nähtävissä 3.kerroksen ilmoitustaululla. Olen jokaiseen työhön antanut lisäksi lyhyen sanallisen palautteen. Toisinaan kyse on vain pari-kolme sanaa, joskus jotain muutakin. Valitettavasti suuren opiskelijamäärän takia palautteet eivät ole kovin henkilökohtaisia tai tarkkoja.

Jos haluat vielä kommentoida, niin voit jättää tähän blogiin kommentin tai lähettää sähköpostia.

Oman työsi voit hakea samasta laatikosta, jonne sen palautit (3. krs).

Valtaosa teksteistä oli hyvin kirjoitettuja ja täytti hyvin tehtävälle asetetut tavoitteet. Joukkoon mahtuu muutama hylätty suoritus (jos arvio on ”hylätty”, niin kirjoita UUSI oppimispäiväkirja ja tuo se LOKEROONI 3krs). Työhön lisätyt sanat antavat osviittaa onnistumisen määrästä.

Oikein hyvin:  analyyttinen ja jäsentynyt analyysi, sisällöt hyvin kuvattu; mukana on sekä omaa päättelyä, itse-analyysi, ja sisällöt kuvattu riittävän detaljoidusti

Hyvä työ: sisällöt selkeät/keskeiset sisällöt hyvin

Puutteellinen, mutta hyväksyttävä: hyväksytään nihkeästi, koska jokin osa-alue puuttui (Emo, luentojen sisällön kuvaus yms); tai työ on osin ylimalkainen

Hylätty: tehtävässä ei vastata annettuun tehtävään (kuvaa luentojen ja EMO sisältöä ja arvioi omaa oppimista); työ on erittäin yleisellä tasolla ja vain niukasti kuvaa sisältöjä

En ole arvioinut kenenkään kohdalla kirjoittajan omaan uskonvakaumukseen liittyviä asioita vaan sitä, kuinka hyvin työssä kuvataan luennoilla ja EMOssa kuvattua eksegeettisen analyysin tekemistä, eksegeettisiä metodeja ja tulkinnan kysymyksiä.

Tutkimuksen objektiivisuudesta vielä varmuuden vuoksi muutama ajatus, vaikka luulen kyllä tämän jo toistaneeni usein: humanistinen tutkimus, siis myös teologia, ei ole koskaan objektiivista, eikä sitä voi itsestään väittää. Tutkimuksen tehtävänä on luoda käytettävissä olevilla metodeilla paras tulos tietystä tutkimusaineistosta. Tulos on siis parhaiten perusteltu teoreettinen jäsennys näillä reunaehdoilla. Tutkimuksen luonteeseen kuuluu, että se alistetaan muiden tutkijoiden testiin (inter-subjektiivinen testi). Tutkimus tulos ei ole siis totuus, historiallinen totuus tai objektiivinen totuus. Se on paras tieteellinen selitys asioille ja tieteen luonteeseen kuuluu, että asioille on usein muitakin tulkintoja. Osa asioista on varsin selkeitä ja tulokset vakiintuneita (esim. Markuksen evankeliumin jakeet 16:9-20 tai Pentateukin Pappiskirjan traditiopiiriin kuuluvien tekstien sisältö). Toisaalta osa tutkimustuloksista on edelleen kiisteltyjä (esim.  Jahvistin tekstien sisältö ja ajoitus tai Korinttilaiskirjeiden yhtenäisyys). Olennaista on nähdä tämä: mitkä ovat keskeiset teksteistä nousevat perustelut ja oppia ymmärtämään kunkin esitetyn tutkimuksen lähtökohtia ja näkemään sen vahvuudet ja heikkoudet. Näin tutkimustulokset saavat mittakaavan ja kiinnittyvät selkeisiin perusteisiin.

Tehtävä tuli saada mahtumaan kahteen sivuun (mikä oli haastavaa). Samalla tuli kuitenkin olla myös riittävän yksityiskohtainen, että eri luentojen teemat tulivat kattavasti esiin. Kuten lukuisat tekstit osoittivat, on tämä mahdollista. Tiivis ja napakka teksti voi lyhyestikin tuoda esiin olennaisia pääpiirteitä ja jäsentää esimerkkeinä joitakin yksityiskohtia.

Oppimispäiväkirjoissa suurin vaihtelu oli EMOn sisältöjen kuvaamisessa.

Vielä muutama yksikohta:

– pari kysymystä kohdistui siihen, onko Raamatun lukeminen leipäjonosssa tieteellistä tutkimusta. Ei välttämättä. Kyse voi olla muustakin, vaikka saarnan valmistuksesta. Jos omaa tutkijan positioitaan haluaa ottaa mukaan tutkimukseen niin vastaavia kokemuksia voi jäsentää kirjoittamalla (kenttäpäiväkirja) ja kirjoituksia analysoida. Tällöin on siis käytännössä modernin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kenttätutkimuksen metodiikka

– intertekstuaalisuus ja interkontekstuaalisuus ovat eri asioita

Kiitos,

oli suuri ilo pitää EK 103 peruskurssiluennot sekä lukea oppimispäiväkirjat. Rakastakaa Raamattua enemmän kuin omaa tulkintaanne siitä!

Kari

Written by latvus

12.4.2011 at 17.02

Heikka vs. Heikka

with 4 comments

 

(voit antaa palautetta myös napauttamalla tähtiä yllä, kiitos)
Viikon kirkollinen myrsky ehtoollismaljassa oli Espoon Olarin seurakunnan kiistellyt SLEY:n miesmessut. Kirkkoherra Jouni Turtiainen, tunnettu pehmokonservatiivi, joka kyllä henkilökohtaisesti hyväksyy naisen papinvirassa, oli sallinut herätysliikkeen järjestämät messut sivukappelissa – mutta ilman naisia lipereissä. Siis selkeästi vain miespappien toimittamia perinneriittejä ajalta ennen naisten tasavertaista asemaa kirkossa. Tämä oli kuitenkin liikaa piispa Mikko Heikalle. Oliko aiemmin vähemmistöjen tasavertaisuudesta huolta kantanut piispa oikeassa vai löikö hän kirveensä kivikkoon (tai oikeammin kiveksikköön)?

Osa 1: Piispa Heikka on väärässä?

Yhtäältä voi sanoa, että kirkon historiassa on kääntynyt uusi lehti. Vielä muutama vuosi sitten vallan kahvaa hivelleet kirkon konservatiivit ovat ajautuneet mentaaliseen umpikujaan. Harventuneet joukot harhailevat taistelujen savujen hälvettyä ja heittävät noppaa kohtalostaan. Jos lähtee kirkosta, niin edessä on oletettavasti kuihtumiskehitys omassa kirkossa, joka lähtökohdiltaan rakentuisi sukupuolikysymysten varaan (tai mahdollisesti kahdessa eri yhteisössä, jos evankeliset ja Ryttylän ryhmä haluavat laulaa messuissa omia kirjoistaan). Jos taas joukko jää luterilaiseen emokirkkoon, niin naispapit ja homoparit ahdistavat niin, että syntisen vanhurskaus hämärtyy. 

On kiistämätön seikka, että konservatiiveista on muodostunut marginaali, pieni vähemmistö kirkon sisällä. Miten vähemmistön uskonnollinen vakaumus voidaan ottaa huomioon, kun se samalla on vielä muisto epätasa-arvosta? Pitääkö vähemmistöön jääneitä konservatiiveja suvaita siitä huolimatta, että nämä eivät suvaitse muita? Jos vastaa myöntävästi, niin kovin kaukana ei ole johtopäätös, että piispa Heikka erehtyi. Hänen tekemänsä ratkaisu on ihan oikea linjaus, mutta muuttunut valta-asetelma olisi edellyttänyt suurempaa sallivuutta herkässä tilanteessa. Aikaisemmin naisten tasavertaisuutta on täytynyt tukea millimetrin tarkasti, mutta nyt kokonaisen sentin jousto olisi ollut tarpeen. Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen.

Osa 2: Piispa Heikka on oikeassa?

Toisaalta Espoon SLEY-messujen salliminen kirkon omissa tiloissa tapahtuvaksi toiminnaksi olisi ollut epäsuora tunnustus sille, että konservatiivien agendassa on jotain perää. Ilmaan olisi saattanut jäädä haiku siitä, että kirkon ratkaisut naisten ja homojen tasavertaisesta asemasta kirkossa eivät olekaan yksiselitteisiä. Tämänkaltaiset tulkinnat loisivat pohjaa epäluulolle kirkon epäselvästä linjasta.  Tähän kohdistui esimerkiksi 2010 syksyllä perusteltu epäilys. Edelleenkö kirkko siis jahkailisi naiskysymyksenkin kanssa, jonka luulisi olevan jo yksiselitteisen selvä?

Kaiken lisäksi espoolaisten SLEY-messujen taustahistoriaan kietoutuu hankala säie. Joitakin vuosia sitten Espoossa järjestettiin vastaavia miesmessuja, joiden taustalla oli Luther-säätiön ja SLEYn vaikuttajia. Niiden osalta seurakuntien ja hiippakunnan mitta tuli kuitenkin täyteen, kun Luther-säätiön profiili separatistisena kirkkona voimistui.

Tämän historian tuntien Espoossa oli kysymys vanhan ottelun viimeisestä erästä. Sen myötä SLEYn miesmessujen järjestäjät ajetaan nyt valinnan tielle: on liputettava joko ev-lut kirkon tai LS-kirkon virkakäsityksen ja messuperinteen välillä. Piispojen ja herätysliikkeiden välillä solmittu sopimus muistuttaa tästä samasta, sillä siinä herätysliikkeet sitoutuvat nykyisen virkaratkaisun noudattamiseen.

Osa 3: Jatko?

Riippumatta Espoon jälkilöylyistä, on kirkolla mahdollisuus joko vetää tiukkaa linjaa tai sallia tietyissä rajoissa tila vähemmistöille. Erilaisuuden salliva linjan löytyminen ei ole kovin helppoa tällä hetkellä, mutta siihenkin lienee mahdollisuudet. Kirkon konservatiivien taholta tämä edellyttänee selkeää signaalia siitä, että kirkon peruslinjaa naisten ja homoseksuaalien tasavertaisen kohtelun puolustajana ei aseteta kyseenalaiseksi. Vastaavasti jonkinlaiset perinneriitin mukaiset jumalanpalvelusyhteisöt Teemu Laajasalon tai Jouni Turtiaisen mallia soveltaen eivät liene mahdottomia, jos luottamuksen ilmapiiri asian tiimoilta syntyy ja vahvistuu.

Jälkikirjoitus 10.4.2011
Samaan teemaan liittyvät aiemmat kirjoitukseni ovat Dosentin ikkunan postaus : Nollatoleranssi ja tila erilaisuudelle (1.4.2011) ja Kotimaan postaus Raamattu, Sukupuoli ja selätyksen tarve (7.11.2009)

Written by latvus

10.4.2011 at 0.48

Kansan ja kirkon murros 2010-luvulla

with 3 comments

 

(voit antaa palautetta klikkaamalla tähtiä yllä, kiitos)

Suomessa odotetaan jännityksellä kevään eduskuntavaaleja.  Murtaako perussuomalaisten mahdollinen vaalivoitto perinteisen puoluejärjestelmän? Risto E.J. Penttilän mukaan tällä hetkellä on menossa 1990-jälkeen suurin kansallinen murroskausi (SK nro 12, 25.3. ja Voimala 2.4.2011).

Myös kirkossa kuohuu, sanan säilä heiluu, adresseilla putsataan kirkon toimintoja, julkisesti esitetään boikotteja ja pidetään mielenosoituksia. Dosentti Mikko Malkavaara totesi vuoden 2010 piispanvaalien yhteydessä (HS), että kirkko on aiempaa enemmän jakautunut. Pastori Teemu Laajasalo kuvasi tilanteen kirkossa muistuttavan henkistä ”sisällissotaa” (Voimala). Onko Suomessa (ja kirkossa) menossa murroskausi, jonkinlainen jakautumisprosessi tai jopa henkinen sisällissota?

Ilmiö 1: talouskriisi

Merkittävä kansainvälinen murros liittyy talousjärjestelmien kriisiin. Kysymys on pankkien luottokriisistä, pankkien ja valtioiden velkaantumisesta ja euro-alueen talouden horjumisesta. Kriisi on sekä eurooppalaisen systeemin vakavasta toimintahäiriöstä että myös globaalin markkinatalouden seurausta, jossa ihmisen ahneus ja halu yltää yhä nopeammin ja yhä korkeammalla on saanut käänteisen seurauksen. Pankkien ja pääomien yhä vapaammat kädet ovat jättäneet suuren kysymysmerkin, mutta siitä huolimatta esimerkiksi Euroopan tasolla perinteisesti markkinavallan kritiikkiä ylläpitäneet vasemmistopuolueet eivät ole kyenneet tarjoamaan mitään merkittäviä ehdotuksia tilanteen muuttamiseen.

Pelkistetty kokemus asiasta on, että jälleen kerran pankit pelastetaan, mutta kansallisella, eurooppalaisella ja maailmanlaajalla tasolla köyhimmät jätetään kituuttamaan. Tässä syntyy syy protesteille, eikä ”vanhoilla puolueilla” ole toisistaan eroavia rohtoja tarjolla.

Ilmiö 2: uusi some-teknologia

Viimeisen vuosikymmenen aikana tietoverkoista on kasvanut uusi some-todellisuus. Sähköpostit, web, FB, keskustelupalstat, blogit, twitter jne houkuttelevat osallistumaan, olemaan aktiivisia, mutta myös kärjistävät ja koventavat ilmaisuja. Ihmiset tulevat yhtä aikaa hyvin lähelle ja samalla jäävät kauemmaksi, kun bittiläheisyys korvaa suoraa vuorovaikutusta

Näihin positiiviseen uusiin teknisiin ja sosiaalisiin aluevaltaisuuksiin kohdistuu useilla tahoilla kritiikki siitä, että liian usein maltti, harkinta ja järki jäävät narikkaan, kun pelot, tunteet ja intohimot ottavat vallan näppäimistöllä olevista sormista.

Ilmiö 3: tasavertaisuus

Vuosi 2010 merkitsi isoa askelta ihmisten tasavertaisuuden ja hyväksymisen näkökulmasta. Se näkyi naisten tasavertaistumisessa kirkossa, kun nainen on ensimmäistä kertaa valittu Suomessa piispaksi. Samaan aikaan seksuaalisten vähemmistöryhmien asema on edistynyt kirkossa (ja muussa yhteiskunnassa). Molemmissa on kysymys pitkän aikajänteen kehityksestä ja hitaasti vaikuttavan kehityskaaren seurauksista.

Taustalla on yhteiskunnan trendejä, joiden äärellä kirkko on tehnyt omat ratkaisunsa. Ratkaisut ovat ihmisen äänen kuulevia ja ihmisen todesta ottavia ratkaisuja, joissa historian naiskielteisyys tai seksuaalisen identiteetin jyrkät normit pieneltä osin kumoutuvat. Suurelle enemmistölle yhteiskunnassa ja kirkossa nämä ratkaisut ovat olleet siunattuja päätöksiä ja samalla myös osoitus kirkon kyvystä uusiutua.

Pienelle vähemmistölle kirkossa molemmat päätökset ovat olleet luopumus oikeasta opista ja suuren protestin paikka. Tästä vähemmistöstä useimmat haluavat silti pysyä kirkossa ja vain pienen pieni osa puuhaa omaa kirkkoaan.

Ilmiö 4: joukkoero kirkosta

Syksyn 2010 iso ilmiö oli joukkoero kirkosta. Siinä kuului vastalause kirkolle ja elämän realiteeteista etääntymiselle. Mukana oli protestia siitä, että kirkko ei ollut enää pienen ja syrjityn rinnalla vaan ihmistä vastaan. Asiaa voi verrata siihen, että 1990-luvun lamassa kirkko oli hätään jääneen puolella ja auttoi minkä kykeni; nyt kirkko jäi homojen armottomaksi piiskaajaksi.

Syksyllä lähes kaikki halusivat ottaa kantaa ja se nopeutti kirkon päätöksiä. Erityiseen asemaan nousi sosiaalinen media, some, joka heilutti kirkkovenettäkin melkoisesti.

Ilmiö 5: perussuomalaiset

Kuluvan talven ilmiö numero yksi Suomessa on perussuomalaisten kannatuksen hurja nousu. Penttilän analyysi SK:ssa on osuva. Taustalla on talouden kriisi, takatalvi suomalaisen eliitin ajamaan eurooppalaisuuden projektiin, kansallisuuden korostusta ja kansainvälisyyden torjuntaa.

Perussuomalaisten nousu on murroksen merkki, mutta tuskin kuitenkaan kansallisen jakautumisen merkki. Tosin Penttilä heittää esiin ajatuksen, että perussuomalaisten nousun taustalla on nuorten, työmarkkinoilta syrjäytyvien nuorten miesten kapinaa.

Ilmiö 6: kirkon pietistit

Kirkon konservatiivisten ryhmien kuohuminen näkyy mediassa. Ensin oli esillä Nokia-Missio, jonka vanavedessä tuli esiin Luther Säätiön-kirkko [joka on jo nyt de facto kirkko] ja viimeksi eheyttämis-syndikaatti eli SLEY, Raamattuopisto ja Kansanlähetys. Konservatiiveja ei hierrä kysymys Raamatusta, kirkko-opista, sakramenteista, virasta tai mistään keskeisestä kirkon opista. Kysymys on vain ja ainoastaan kysymys sukupuolen ja ihmisyyden tasavertaisesta tunnustamisesta, ja siksi nainen ja homo ovat elämää suurempia kysymyksiä näille liikkeille. Kuohunta ei merkitse konservatiivien määrän nousua vaan medianäkyvyyden kasvua. Ainakaan mikään tutkimus ei ole tuonut esiin näiden ryhmittymien kannattajamäärien kasvua. Sitä paitsi näin yksipuolinen agenda luo yhdenasianliikkeen, josta aika tekee selvää muutamassa vuodessa.

Pietistiset ryhmät ovat Suomessa jo usean vuosisadan ajan halunneet olla kirkko kirkossa, tosiuskovia liian maallisen kirkon sisällä – tässä suhteessa ei mitään uutta auringon alla. Pietistejä on aiemminkin suitsittu ruotuun: ennen olivat käytössä kokouskiellot, nyt puuhataan rahakieltoja. Toisaalta ilmassa on myös turhautumista konservatiivien uhoon ja pullisteluun: joillekin provosoituminen menee perille ja nämä olisivat valmiit tarttumaan tervaan ja höyheniin, jos tahti ei muutu. Elämässä usein saa sitä mitä tilaa.

Kekkosslovakiasta some-suomeen

Suomessa (ja Euroopassa) on 2010-luvu alussa tapahtunut merkittäviä muutoksia. Uusi suomalainen ilmiö on johtaja- tai systeemivetoisen konsensuksen rakoileminen.  Tilalle on noussut arvaamattomampi ja keskustelevampi kulttuuri. Kekkosslovakia on unohdettu ja tilalle on tullut some-suomi, jossa mielipiteistä voi kiistellä vapaasti, johtajia voi rökittää nettisivuilla ilman mitään seuraamuksia ja samaan kapinaan voi yllyttää muitakin. 1990-luvun kansainvälistymismurros mentiin pitkälle vielä kansakunnan johtajien pillin tahdissa. Samalla tavoin oli 1980-luvulla viety läpi papin viran avaamisesta naisille. Käännettä voisi Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtorin Jouni Kylmälän tapaan nimittään myös askeleeksi modernista postmoderniin.

Olisiko mahdollista yhdistää 1990-luvun kansainvälistyminen ja eurooppalaistuminen samaan trendiin naisten ja homojen aseman tasavertaistumiseen? Jos näin ajattelee, niin näiden ilmiöiden yläkäsitteeksi voi nähdä modernin aikakauteen kuuluvan edistysajattelun, jota Penttilä on kuvannut ”eliitin projektiksi”.

Postmodernin ajan myötä toiminta- ja puhekulttuuriin on tullut lisää kiihkeyttä, emootioita ja ei-rationaalisia purkauksia. Kirkon historiassa kysymys ei ole uudesta ilmiöstä. Se, että usko ei näyttäydy edes pääosiltaan rationaalisena ilmiönä, on tullut aiemmin esiin mm. mystiikassa ja monissa herätysliikkeissä.

Some-maailma tarjoaa suurennuslasin poliittiselle ja kirkolliselle murrokselle. Sen myötä kaikki näkyy paremmin ja suurempana. Keskustelut leviävät nopeammin ja tavoittavat useampia. Some-kulttuurin mustavalkoinen kielenkäyttö myös helposti siirtyy alueille, joissa muutoin maltettaisiin pitää sordiino päällä. Tästä syntyy vaikutelma tilanteen jyrkentymisestä ja jakautumisesta.

Muutoksista huolimatta tällä hetkellä ei ole mitään selkeää tutkimuksiin perustuvaa näyttöä kirkollisesta tai kansallisesta jakautumisesta. Toisaalta nykyinen tilanne tarjoaa rehevän maaperän kasvattaa vastakkainasetteluja ja syventää jakolinjoja.  Ne tahot, jotka katsovat hyötyvänsä jakautumisesta saattavat myös käyttää tilannetta hyväkseen. Myös provokaatioille on aikaista suurempi tilaus, koska somen sopulilaumat tarttuvat hanakasti syötteihin. Penttilän mukaan murroskaudessa keskeinen kamppailu käydään siitä, kuka osaa sanoittaa ja tarjoilla suurelle enemmistölle oman tulkintatarinansa. Ehkäpä keskeinen jakolinja tarinoissa kulkee erilaisuuden hyväksymisen ja sen torjumisen välillä.

Written by latvus

3.4.2011 at 12.05