Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Archive for tammikuu 2011

Köyhät ovat kirkon asia

with 5 comments

(julkaistu Helsingin sanomat 24.1.2011/Mielipide)

Markku Niinikoski (HS 21.1.) paheksui kirkon huolta köyhyydessä ja puutteessa elävistä.  Kirjoittajan mukaan kirkon tulisi keskittyä perustehtäväänsä ja pysyä lestissään:
hengellisyydessä.

Kristillinen usko syntyi köyhyydessä elävien ihmisten keskellä ja on ydinolemukseltaan
sidoksissa siihen todellisuuteen missä ihmiset elävät. Historiallisen taustan kirkon
asenteille loi toisen temppelin ajan juutalaisuus, jossa haluttiin samastua köyhän
ihmisen asemaan, kantaa huolta oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ja riittävästä
toimeentulosta.

Juutalais-kristillisen perinteen myötä on eurooppalaiseen mentaliteettiin liittynyt
köyhistä huolehtimisen vakaumus, jota esimerkiksi hellenistinen ajattelu vieroksui.
Juutalais-kristilliseen perinteeseen on sittemmin nojannut myös humanismin ja
vasemmistolaisuuden aatteet, joilla on näissä kohdin osittain yhteinen agenda kirkon
kanssa.

Kirkko on aidosti omilla juurillaan, kun se kantaa huolta yhteiskunnan jakautumisesta,
eriarvoistumisesta ja köyhimpien jäsentensä kohtuullisesta elämästä.

Kari Latvus
Dosentti, raamatuntutkija

Written by latvus

24.1.2011 at 18.02

Kategoria(t): diakonia

Tagged with ,

Köyhät ovat osa Paavalin evankeliumia

leave a comment »

Amerikkalaisen tukijan Bruce Longenneckerin uusi teos Remember the Poor. Paul, Poverty and the Greco-Roman World (Eerdmans 2010) on pysähdyttävä tutkimus. Näin voin ainakin itse sanoa, sillä kirjan suljettuani joudun miettimään vakavasti olenko aiemmin tulkinnut Paavalia väärin (kuten Longenneckerin mielestä monet ovat tehneet) ja tulisiko suomalainen raamatunkäännös tarkistaa Galatalaiskirjeen jakeessa 2:10.

 ”He päinvastoin näkivät, että minun tehtäväkseni oli annettu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille niin kuin Pietarin tehtäväksi sen julistaminen ympärileikatuille. 8 Sillä hän, joka on antanut Pietarille voiman toimia juutalaisten apostolina, on antanut minulle voiman toimia muiden kansojen keskuudessa. 9 Kun Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, käsittivät, minkä tehtävän Jumala oli minulle armossaan antanut, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi: meidän oli määrä mennä vieraiden kansojen, heidän taas juutalaisten keskuuteen. 10 [Heidän] köyhiä[än] meidän vain tuli muistaa, ja niin minä olen ahkerasti tehnytkin. ” (Gal 2:7-10)

Longenneckerin pääteesiin mukaan Paavali on tulkittu väärin siinä, ettei hänen asennettaan köyhien huolehtimisesta ole otettu vakavasti. Käymällä läpi Paavalin tekstit Longennecker osoittaa, kuinka kristittyjen keskinäisen solidaarisuuden osoittaminen, kristittyjen eläminen yhteisönä, oli osa evankeliumia. Longennecker vetää linjan Vanhan testamentin teksteistä Jeesuksen ja Paavaliin: niissä kaikissa köyhät ovat keskeisesti otettu huomioon. Ja miksi, ei sillä Paavalihan oli juutalainen.

Paavalin osuutta eivät edes köyhyystutkijat (kuten Leslie Hoppe) ottaneet vakavasti.

Entä tuo Gal 2:10? Ensinnäkin on selvää että suomalaisen käännöksen sana ”heidän” on puhtaasti tulkitseva lisäys. Kreikkalainen teksti puhuu pelkästään köyhien muistamisesta osana Paavalin missioita ilman, että sidottaisiin tiettyyn paikkaa. Longennecker osoittaaa, että jo kirkkoisien parissa Paavalin kirjettä luettiin myös tässä laajassa merkityksessä. Kyse ei ehkä olekaan pelkästään yhdestä keräyksestä Jerusalemiin vaan laajemmasta ja jatkuvasta toimintaohjelmasta.

Longenneckerin mukaan Paavali olikin köyhyysmiehiä!

Loppulause: Marraskuussa Society of Biblical Literature järjestön seminaarissa puitiin perusteellisesti Longenneckerin kirjaa usean huippuosaajan voimin ja sali täynnä kuulijoita. Kaikki eivät suoralta kädeltä tietty 100% allekirjoittaneet kirjan teesejä, mutta kaikki olivat vakuuttuneet, että nyt Paavalista ja köyhyystutkimuksesta kirjoitettu merkittävä teos.

Written by latvus

24.1.2011 at 0.26

Eksegeettinen työskentely (EK103), osa 1

with 2 comments

Selitys

Pidän teologisessa tiedekunnassa keväällä 2011 luentoja eksegetiikan menetelmistä, eksegeettisestä analyysistä ja hermeneutiikasta. Dosentin ikkunan postauksissa jaan luentosarjan keskeiset teemat. Blogi toimii ensisijassa viestinvälittäjänä opiskelijoille. Luentorungot eivät ole tarkoitettu sellaisenaan luettaviksi, joten pahoittelen tekstin ajoittaista niukkuutta.

 

Eksegeettinen työskentely EK 103: luentorunko
Dos. Kari Latvus
15.1.2011

Teemat

1. Miten Raamatusta tuli Raamattu?
2. Raamatun tekstin historia
3. Tutkimuksen historiasta
4. Raamatun tekstien luonne: illuusio yhtenäisyydestä, epäyhtenäisyys ja kertomukset
5. Tutkimuksen metodien kuvaus
    – Perinteiset metodit
    – Uudet tuulet: vapautuksen teologia, kontekstuaalisuus, naisnäkökulma jne
6. Eksegetiikan ja hermeneutiikan näkökulmat
7. Apuvälineet sanakirjoista tietokoneisiin

Luennot

1. Miten Raamatusta tuli Raamattu? Miten minusta tuli minä (miksi luen/luemme kuten luen/luemme)?
Tulkinnan (lukemisen) osatekijöitä: Raamattu, kaanon, ilmoitus, tulkintaperinne, konteksti, lukija
– lukija: kielitaito, elämä, sukupuoli, perhe, historia (HUOM: tärkein tulkinnan elementti)
– konteksti: uskonto, yhteiskunta, sosiaalinen maailma, poliittinen tilanne
– tulkintaperinne: herätysliike, luterilaisuus
– ilmoitus: Raamatun jumalallisuuden merkitys (vrt Koraani, Mormonin kirja); Jumalan Sana,  Jumalan sanaa, sanoja Jumalasta, sanoja jumalista (muutos määräävyydessä, viestinnän suunnassa)
– kaanon: ohjeellisuus, mittari muille tulkinnoille
– Raamattu (kr. grammata kirjoitukset), Biblia (kr. biblos papyruskasvi, kirja; biblion paperi, käärö): kokoelma kirjoja tai kahden uskonnon kanoniset kokoelmat; Vanha testamentti tai Heprealainen Raamattu (HR; Tanak) ja Uusi testamentti

Raamatun ohjeellisuus
– Esimerkki: Suomen luterilaisen kirkon kirkkolaki & kirkkojärjestys (KL 1§ ” Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.”  KJ 1§ ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.”)
– reformaatio: Tunnustuskirjat eivät yksityiskohtaisesti määrittele ja analysoi Raamatun asemaa vaan käyttävät sitä ylimpänä auktoriteettina; sola scriptura: yksin Raamattu on kristillisen opin ylin ohje [tosin Raamattu ei koskaan ollut yksin vaan osana tulkintaprosessia]; keskustelut: mitkä kirjat kuuluvat Raamattuun: Luther kriittinen mm. VT:n apokryfeihin (hyödyllisiä), Heprealaiskirje, Juudan ja Jaakob (olkikirje), Johanneksen Ilmestykseen (ei apostolinen tai profeetallinen).
Uusi testamentti & varhaiskirkko: piispa Athanasioksen pääsiäiskirje 367 jaa. sekä sitä seuraten Hippon konsiili (393 jaa.) vahvistavat kanoniset eli Raamattuun kuuluvat tekstit; joistakin UT:n kirjoista kiista (Hepr., Jaak. , Juuda, 2. Piet., 2.Joh, 3.Joh.) vrt. Filem., Hermaan Paimen, 1. ja 2. Kleemens.
– kriteerit: apostolinen alkuperä ja kokonaan kirkon hyväksymä (molemmat periaatteet myöhäisiä ja epäselviä)
– Markion (n. 85-160) hylkäsi HR:n ja loi UT:n suppean version: toimitetut Luukas ja 10 Paavalin kirjetta (ei Past. tai Hepr.); ideana tarve saa kaanoniin kaanon, jolla torjutaan väärä sisältö; Markion torjuttiin
– UT:n arvovalta syntyi vähitellen noin kolmen sadan vuoden aikana
– UT omana auktoriteettina ovat 1) HR,  2) Jeesuksen opetus (apostolin auktoriteetti vs. Jeesuksen auktoriteetti 1. Kor.7:12) tai 3) Jumalan sana (sanoma, evankeliumi) Ap.t. 4:31
– UT:n eri kirjat eivät olleet omana kirjoitusaikanaan tietoisia tulevasta asemastaan osana kaanonia; ne olivat Raamatuksi suunnittelemattomia tilannesidonnaisia sanoja lähimmäisistä, uskosta, Jumalasta; teksteillä tai kirjoittajilla ei ole pyhän kirjan statuksen vaatimusta

Jumalan sana -ilmaus UT:ssa
Joh 1:1 Alussa oli sana ja oli Jumalan luona
Matt 15:6 tyhjäksi Jumalan sanan (=tahto)
Luuk. 4:32 ”hän puhui kuin se jolla on valta”
”lähellä sinua”, Kristuksen sana 10:17

vrt. ”siemen on Jumalan sana” Luuk. 8:11 (vrt. Mark/Matt!)
vrt. ”julistivat rohkeasti Jumalan sanaa” Ap.t. 4:31; 6:2,7 (8:4 evankeliumin sana)
vrt.”Jesajan puhuma [Jumalan] sana” (Matt. 12:17)
vrt. Room 15:4 (”kirjoitukset meille opiksi”); 2Tim3:16 (”jokainen pyhä, Jumalan hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen ..”); 2Piet 1:21 (”yksikään profeetallinen sana ei ole tullut ihmisten tahdosta, vaan Pyhän hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet…”)

– ilmaus Jumalan sana ja yksittäinen UT:n teksti (tai kaikki tekstit) eivät ole synonyymejä: Jumalan sana edeltää UT:a, tulee esiin teksteissä ja saman periaatteen mukaisesti on tulevaisuudessakin liittynyt näihin teksteihin dynaamisesti

Heprealainen Raamattu: lopullinen kaanon oli vielä osin avoin Qumranissa (tai varhaiskirkossa); Qumranin teksteistä puuttuu Ester; on Riemuvuosien kirja (14 kopiota) ja 1. Heenok (12 kopiota).
– Josefus (Contra Ap. 1:8) ja 4. Esra 14:44-45 viittaavat HR kirjoihin (22/24 kirjaa)
– UT:n kirjoittajat viittaavat ”lakiin, profeettoihin ja kirjoituksiin” (esim. Lk 24:44); ”psalmien kirja” Ap.t. 1:20, profeetta Jesajan kirja (Mark 1:2); ”Jumalan sana” Room. 9:6; 10:8 
– HR tekstin vakiintuminen 1) kunkin kirjan lopulliseksi tekstiksi ja 2) lopulliseen määrään kirjoja on ollut hidas prosessi
– heprealainen teksti (josta myöhemmin keskiajalla masoreettinen traditio): ei mukana ns. apokryfikirjoja; kirjojen järjestys heijastaa syntyhistoriaa (toora, profeetat, kirjoitukset)
– kreikankielinen käännös (käännös tehty n. 200-100 eaa.) Septuaginta, LXX: mukana myös ns. apokryfikirjat; kirjat ryhmitelty uudelleen
– suomalainen Raamatun käännös: kirjojen lukumäärä kuten HR; järjestys kuten LXX; sanamuoto yleensä masoreettisen tekstin mukaan (pulma: miten kääntää UT:n LXX-sitaatit?)

 Jumala sana -ilmaus HR:ssa
– ilmaus Jumalan (Herran) sana on yleinen HR:ssa (neum Jahwe , devar Jahwe, ko amar Jahwe): Jumala puhuu suoraan ihmisille tai näiden edustajille kuten Mooses
– usein liittyy myös profetismiin: Jumalan viestin välittäminen eri tilanteissa. Esiintymiä on satoja Pentateukissa ja profeettakirjoissa
– ero sosiaalisen ilmiön (profetismi) ja profeettakirjallisuuden välillä: alkuperäinen viesti on ollut tilannesidonnainen, kun taas tekstien tilannesidos on muuttuva ja siihen kohdistuu tarve ajankohtaistaa ja tulkita
– tekstien syntyhistorian ytimenä usein prosessi: perinne (ilmaistuna myös tekstein), uusi kokemus joka muuttaa perinnettä (positiivinen/negatiivinen), uusi tulkinta (ilmaistuna uusin tekstein), josta puolestaan syntyy aikanaan osa laajentunutta perinnettä (H. Räisänen, Tuhat ja yksi tulkintaa)

Kaanon
– kr. kanon ruoko, ohje, sauva
– HR:n ja UT:n kirjoitukset ovat valikoituneet osaksi Raamattua
– Raamatulla on nykyisellään ohjeellinen asema kirkon opin ja sanoman määrittelyssä
– mihin Raamatun kanonisuus perustuu? mistä tiedämme tämän?
– SIIS: antaako tiettyjen kirjojen valikoituminen osaksi kaanonia myös viestin siitä, millaisia nuo tekstit ovat, miten ne on kirjoitettu tai mihin niiden käyttö tähtää?
– KYLLÄ: se osoittaa tekstien puhutteluluonteen; Raamatun teksteissä, niitä lukemalla, niitä tulkitsemalla on etsitty ja löydetty Jumalan sana, sanoma, puhuttelu;  EI: avoimeksi jää se, millainen Raamattuun kuuluvan kirjan tulisi olla esim. historiallisen tai luonnontieteellisen tiedon suhteen. Avoimeksi jää se, miten tekstit syntyivät. (Jumalan puhuttelu ei edellytä esim. tiettyä historiallista tosiseikkaa)
– yksi malli: Raamatussa ydin ja kehällinen aines. Ydin pysyvä ja ajaton, kehällinen taas on ajanhistoriallisesti muuttuva. Ajatus on itsestään selvä, oikeansuuntainen, mutta keinotekoinen, koska rajanvetokin on osa tulkintaa.

Yhteenveto
 – Raamattua tekstejä ei ole kirjoitettu alun perin osaksi tulevaa ”Raamattua” (esim. Filemon, Valitusvirret): Raamattu on ihmisten kirjoitusta, siis ”ihmisen sanaa
– Raamatun arvovaltainen asema perustuu myöhempään vaikutukseen ja vastaanottoon käyttöyhteisöissä
– ajatus kaanonista sisältää uskonvakaumuksen, joka ei näy suoraan tekstien omassa itseymmärryksessä
– kaanon on myös valtakysymys: se määrittelee sisä- ja ulkopuolisuuden; oikein ja väärän uskontulkinnan rajat
– kaanon sisältää kuitenkin moniäänisyyden
– Raamatun teksti edellyttää uudessa tilanteessa tulkintaa
– Raamattu ei ole ollut myöskään varhaisvaiheissa identtinen ilmauksen ”Jumalan sana” kanssa
– Jumalan sana on ilmauksena laajempi, dynaamisempi ja muotoillaan uudestaan uudessa tilanteessa
– avoimeksi jää kysymys Raamatun sisältämien tekstien historiallisesta ja luonnontieteellisestä luonteesta
– avoimeksi jää myös kysymys, miten Raamattua tulee soveltaa nykyhetkeen
– dynaamisen Jumalan sanan ja staattisten Raamatun tekstien välillä on aina väistämättä jännite
– jännite tulee tiedostaa, jotta sen kanssa voidaan työskennellä
– yksilö ja yhteisö, joka tulkitsee tekstiä etsii Jumalan sanaa, puhetta nykyhetkeen tulee paneutua sekä menneeseen (miten tekstiä on ennen käytetty) ja haettava uutta Hengen johdatusta, puhuttelua koska pelkkä vanhan toistaminen johtaa museoitumiseen, perinteen vaalimiseen
– tutkimuksen työvälineet: raamatuntutkimus (eksegetiikka) ja raamatuntulkinta (hermeneutiikka)
– uskonyhteisön työvälineet: vuoropuhelu uskon ja tutkitun tiedon välillä; vuoropuhelu yksilön ja yhteisön välillä; rukous ja meditaatio (sisältyvät myös edellisiin)

PS. Kari Väänäsen elämään liittyvä musiikki on Sinatran, Strangers in the night

Written by latvus

17.1.2011 at 18.31

Kategoria(t): raamatuntutkimus

Naisia itämään tietäjien joukossa

leave a comment »

Matteuksen evankeliumin kuvaus idästä tulevista tietäjistä (kr. maagoi) on Loppiaisen suuri kertomus. Tietäjät ovat kiehtoneet monen lukijan mieltä ja niille on löytynyt ja aikaa sitten lukumäärä ja nimet. Kolme miestä olivat Larvandad, Hormisdad ja Gushnasaph. Siis mitä? Eivätkö oikeat nimet olekaan Caspar, Melchior ja Balthasar? Kun Matteus ei kerro nimiä, niin molemmat ehdotukset ovat yhtä hyviä. Ne ovat eri aikoina eri tahoilla syntyneitä ehdotuksia.

Entä montako naista on joukossa? Kysymys saattaa kuulostaa tyhmältä, kun jo kolmen miehen nimet tiedetään. Kysymyksen on sinänsä ihan aiheellisesti nostanut esiin tutkija ja pastori Viviano, joka ottaa todesta kieliopin sisältämän mahdollisuuden. Jos ryhmässä on sekä miehiä että naisia, niin heitä puhuteltiin maskuliinin monikkomuodolla.

Entä jos porukassa olikin neljä naista ja yksi mies? Entä jos heidän nimensä olivatkin Juhani, Marja, Riitta, Lea ja Anna? Nyt menivät maalaukset uusiksi.

Written by latvus

6.1.2011 at 13.27

Kategoria(t): raamatuntutkimus

Tagged with ,

Uskontodialogia

leave a comment »

06.01.2011

loppiainen 6.1.2011

Uskontodialogia

Uskontojen kohtaaminen ja aito vuoropuhelu on haastavaa ja myös vähän
pelottavaa. Voinko vilpittömästi sanoa olevani kristitty ja valmis
kunnioittamaan toisinuskovaa? Voinko ajatella oppivani muilta jotakin elämästä,
itsestäni ja Jumalasta? Pelottavaa toisen uskonnon kohtaamisessa on erilaisuus,
eri käsitykset ja oudot tavat. Kohtaaminen ja vuoropuhelu edellyttää ainakin
vilpitöntä halua pysähtyä toisen luo ja kuunnella ymmärryksellä.

Loppiaisen kertomus Aasian suunnasta tulleista ennustajamiehistä (kreikaksi
maagoi) kertoo etsimisestä, erilaisuuden kunnioittamisesta ja suuresta
rohkeudesta. Nuo miehet on aikojen kuluessa ”kristillistetty” monin tavoin,
heidän lukumääränsä ja nimensäkin on määritelty. Loppiaisen evankeliumi (Matt.
2) kertoo kuitenkin vain sen, että he tulivat idästä ja että heitä oli useampi.
Tietäjämiehet eivät olleet juutalaisia tahi kristittyjä, mutta he tulivat
kunnioittamaan vastasyntynyttä Jeesus-lasta. Eriuskoiset ihmiset kohtasivat
toisensa.

Kelpaisivatko nämä Aasian suunnalta tulevat tietäjät myös meille esikuvaksi
niihin hetkiin, kun me kohtaamme toisen uskonnon edustajia? Uskontojen
lähtökohdat saattavat erota toisistaan, kun yhdet katsovat tähtiin ja toiset
selittävät profetioita. Kertomuksessa tämä erilaisuus ei kuitenkaan
muodostunut esteeksi, vaan kävi pikemminkin päinvastoin. Kertomus antaa osuvan
kuvan siitä, kuinka kenelläkään ei ollut tilanteessa riittävästi tietoa ja
osaamista, vaan perille pääseminen edellytti kyselyä ja vuoropuhelua.

Kysyminen, kuuntelu, toiselta oppiminen sekä oman ja toisen perinteen
kunnioitus ovat hyviä tienviittoja uskontodialogin matkalla eteenpäin.

Kari Latvus

evl.fi/sana sinulle

Written by latvus

6.1.2011 at 12.27

Mikä muuttui kirkossa vuoden 2010 aikana?

with 2 comments

 

(voit antaa palautetta klikkaamalla tähtiä yllä, kiitos)

 

Vuosi 2010 jää merkittäväksi historian pitkässä saatossa Suomen ev-lut kirkon kohdalla.  Ja samalla on sanottava, ettei tuo väite pidä paikkaansa, sillä kaikki on lähes samoin kuin vuotta aiemmin. Muutoksen askeleet ovat olleet pieniä ja varovaisia, mutta niiden symboliarvo on sitäkin suurempi.

1.  Irja Askola on ensimmäinen nainen piispanvirassa

Perinteisen luterilaisen käsityksen mukaan piispa on vain yksi papeista ja siksi suuri askel otettiin oikeastaan vuonna 1987, kun kirkolliskokous avasi pappisviran naisille. Luterilaisuuden näkökulmasta piispanvirka on pienempi askel samaan suuntaan. Toisaalta naisen valinta ylimpään hengellisen kaitsijan virkaan oli näkyvä murtumakohta perinteisen patriarkaatin vallassa. Herravalta vapisee, vaikka ei pääty tähän, sillä matkaa tasavertaiseen ihmisyyteen ja kristillisyyteen on vielä kosolti.

2. Homojen puolesta saa rukoilla myös kirkossa

Muutaman kymmenen tuhannen kirkosta eronneen ratkaisua kunnioitettiin kirkossa. Sen seurauksena kirkolliskokouksessa vaan suurimmat konservatiiviset jäärät harasivat vastaan, kun kirkolliskokouksen päätti pyytää piispainkokousta antamaan ohjeet rekisteröityjen homoparien puolesta rukoilemiseen. Päätös oli pienin mahdollinen askel suuntaan, jossa homoja lakataan synnillistämästä olemuksen perusteella. Nyt esitetyillä teologisilla perusteilla olisi ollut johdonmukaista päättää rekisteröityjen homoparien siunaamisesta, mutta tähän askeleeseen kirkon jäykkä hallinto ei taipunut.  Pieni askel kertoo kuitenkin, että homous ei ole enää synti. Heteronormatiivinen valta vapisee, vaikka ei pääty tähän, sillä matkaa tasavertaiseen ihmisyyteen ja kristillisyyteen on vielä kosolti.

3. Luther-säätiöstä tuli oma kirkkonsa

Luther-säätiö päätti valita itselleen piispan, mutta ei kertonut missä ja miten päätös tapahtui – mikä on kyllä outoa. Itsevalitun piispan myötä LS-ryhmä on de facto kirkko, joka oman järjestyksensä mukaan valitsee ja vihkii pappinsa ja piispansa. LS-kirkon virallistamisessa päättävä ryhmä (siis ketkä?) yrittää pelata taiten kirkkokorttinsa, sillä sen kovin suurta laumaa ei saa vielä koolle pelkästään vastustamalla naisia ja homoja. Sukupuolen vastustaminen on ylipäänsä outo syy perustaa kirkko, mutta vuosi 2010 loi sille pienen kantoaallon konservatiivien kentässä. LS-kirkon pulma on vain siinä, että konservatiivit eivät ole yksi joukko, vaan kirjava nippu monesta tahosta nousevia perinneyhdistyksiä. Ehkä LS-kirkon kaapista ulostuloa estävätkin ennen muuta sisäiset väännöt ja niiden esiintulon pelko. Ja myös yksin jäämisen pelko.

Muuttuiko mikään?

Kirkon pitkässä jatkumossa juuri mitään ei siis tapahtunut. Joitakin vallan ja alistamisen vääriksi käsitettyjä rakenteita murtui, kun naisia ja homoja päätettiin kohdella tasavertaisina kristittyinä. Ehkä sekin on kuitenkin aika paljon yhdelle vuodelle.