Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Archive for joulukuu 2010

Varma Törmä joi Kristuksen veren ja ajoi ojaan

with 4 comments

 

 (voit antaa palautetta klikkaamalla tähtiä: kiitos!)

                                                                                                                                            Vähemmän kiireellinen

Varma Törmä
Uskonlahden seurakunnan vt. kappalainen

Hyvä piispa,

kiitos viestistä. Sen saaminen kyllä hieman pelästytti minua, koska tämän viimeisimmän asian ympäriltä on nyt kirjoiteltu pariin otteeseen paikallisessa lehdessä, vaikka minusta kyllä asiaan ei olisi ollut mitään syytä. Mutta ymmärrän kyllä, että tämän pienen – sanoisinko kalibaliikin – jälkeen asia on varmasti parasta selvittää perin pohjin. Tai ehtoollismaljan pohjaa myöden, siis tässä tapauksessa. Ja kyllä minua hävettää se lehden kuva, kun autokin meni lumihankeen.

Minusta kaikkeen on syypää seurakuntamme suntio. Hän oli sairastunut mainittuna sunnuntaina ja tilalle oli edellisiltana häthätää saatu sijainen, joka ei hallinnut tilannetta. Siis ollenkaan.

Tämä varasuntio oli saanut ohjeet puhelimessa ja valmistellut jumalanpalveluksen aamulla hyvissä ajoin, enkä mitenkään osannut häntä varoittaa ehtoollisviinistä. Vasta alttarilla tajusin, ettei kaikki ole kohdallaan, kun viinikannu oli tyhjä ja malja aivan täysi. (varasuntio sanoi jälkeenpäin, että hän vain halusi olla avuksi).

Ehtoollisviiniä riitti hyvin, kun kovin lumipyryn vuoksi messuun oli tullut vain viisi ihmistä. Niin tai siis varasuntion, minun ja kanttorin lisäksi kaksi muuta. Messun vietto meni oikein hyvin ja kanttori lähti saman tien soittamaan hautajaisia ja otti varasuntion kyytiin, kun sillä ei ole autoa.

Lupasin laittaa kirkon oven kiinni ja hoitaa muutoinkin asiat kuntoon, koska minulla ei ollut kova kiire. Vasta tarttuessani taas ehtoollismaljaan tuli mieleeni, että mitäs nyt tehdään. Siis viinille. Varasuntio oli kaatanut varmaan koko pullon viiniä maljaan eikä sitä nyt niin paljon lopulta kulunut messussa, kun meitä oli vain viisi.

Aikaisemmin muuten ei ollut ongelmia, kun viini vain pantiin pulloon takaisin, mutta nyt edes sitä pulloa ei löytynyt, mihin lie sen kätkenyt tai ehkä varasuntio vei mukanaan, siitähän saa pantin.(eikä se varasuntio sitä kyllä tunnustanut vaan väittä minun itse piilottaneen pullon, mutta se on kyllä valetta)

Ja silloin tuli mieleeni se kirkkoherran työntekijäkokouksessa lukema piispojen ohje, että pyhitetty ehtoollisviini on Kristuksen veri. Ja sanoihin se piispojen sihteerikin jossain kirjoituksessa, että Kristuksen verta ei saa kaataa viemäriin. Siis että se veri ei poistu siitä viinistä messun jälkeen, vaikka ei kai se siis oikeasti siihen viinin tulekaan. Tai tarkoitan, että se Kristuksen veri vain on, eikä merkitse tai muutu.

 Jos muuten ihan suoraan sanon, niin tätä kohtaa en oikein ymmärrä, mutta sen ymmärrän, että tosi tärkeätä tämä viini on.

 Olin jo kaatamassa sen viinin miesten vessan lavuaariin, mutta sitten kuitenkin asia jäi arveluttamaan, että jospa se kuitenkin on yhä Kristuksen veri, kun piispat ja sihteerikin niin sanoo. Vaikka kyllä se minusta näytti ihan viiniltä.

Ja maistui myös. Otin ihan vain pari pitkähköä kulausta ja istuin sakastissa miettimään, mitä tekisin. Viiniä oli vielä melkein puoli litraa – tai siis Kristuksen verta.

Pohdin kiivaasti, että olisiko se nyt kovin pahasti luterilaisuudesta ja kirkon opista luopumista, jos vain jättäisin viinin maljaan. Ja veisin sen vaikka alttarille. Mutta se hopeinen ehtoollismalja on vanha ja niin arvokas, että eihän sitä voi noin vain jättää. Odotin varttitunnin ja pohdin, että olisiko Kristus nyt jo taivaassa, mutta muistin, että tämähän on kalvinilaisten harhaoppia.

Ja niin minä sitten join sen viinin tai veren. Ja ollakseen verta se maistui viiniltä ja täytyy kyllä sanoa, että ei ole koskaan ehtoollisviini tehnyt minuun niin suurta vaikutusta kuin tuolla kertaa.

Kun pääsin kirkosta ulos, tunsin itseni niin keventyneeksi ja ihan iloiseksi, kun asia oli ratkennut lopulta. Ja vasta silloin muistin, että minullahan oli auto ja se lumipyry oli aivan mahdoton. Päätinkin saman tien, että en lähde ajamaan autolla kotiin, kun kerran olin vähän veressä tai viinissä ja ainoastaan siirrän sen suojaan parempaan paikkaan.

Ja oli vain erityisen huono yhteensattuma, että juuri kun vaihdoin auton paikkaa, niin jalkani hieman lipsahti – ja olin ojassa. Mistä lie sattunut paikalle juuri silloin tuo ohikulkija, joka napsautti kuvan puhelimellaan. Ja olihan oja sen verran syvä, että en sieltä päässyt enää autolla pois.

Siitä se juttu vain lähti liikkeelle, enkä käsitä ollenkaan, että miksi. Ja jos nyt hieman liukastuin noustessani autosta, niin se johtui vain lumesta. Ja jäästä, jonka takia kaaduin itsekin ojaan.

Ja miksi sen piti kuvata minut vielä sinne juutuupiin sillä puhelimellaan vai mikä lie veispuuki se nyt oli? Ja se kuvasi juuri silloin, kun nousen ojasta.

Mitään muuta asiassa ei tapahtunutkaan. Kävelin kotiini ja siinä meni ainakin tunti, sillä jostakin syystä eksyin matkalla.

Yksi kysymys minulla kuitenkin on. Tämän kokemukseni perusteella olen sitä mieltä, että olisiko mahdollista, että piispainkokous päättäisi antaa luvan laittaa viinin ja Kristuksen veren johonkin pyhään pulloon. Ja jos Kristus on siinä pullossa ja kun Henki lähtee Pojasta, niin pullossahan on sekä Poika että Henki. Niin sitä vain haluan nyt kysyä, että onko siellä pullossa sitten koko kolminaisuus?

Epävarmoin terveisin,

Varma Törmä

Written by latvus

19.12.2010 at 23.07

Koivuniemen lahkon tarkempi syyni

with 3 comments

 

(anna palautetta, klikkaa tähtiä, kiitos)

Koivuniemen lahko tuli yleiseen tietouteen 4.12.2010 julkaistun HS Kuukausiliitteen laajan artikkelin myötä. Kirjoitin Dosentin Ikkunasta blogissa asiasta samana päivänä (Maitobaareista Tapani Koivuniemen lahkoon). Blogin vilkas keskustelu keskittyi lähinnä pohtimaan sitä, miten tällainen voi tapahtua Suomessa vuonna 2010. Monet kommentit ja erityisesti Jaana Hallamaan osuva kuvaus vastaavien lahkojen yleisistä piirteistä (perustuu Robert B. Cialdinin kirjaan Influence: Science and Practice) vahvistivat ilmiön olemassaoloa. Keskustelussa Cialdinin kuvausta pidettiin osuvana ja myös Koivuniemen lahkoon sopivana.

Viime viikonlopun tiivistä some-keskustelua (FB, blogit yms) seurasi kaksi selkeää kysymystä.

1. Onko HS kuvaus tosi keskeisiltä osiltaan?

2. Saako uskonnon nimissä toimia, niin kuin haluaa vai rikkooko lahkon toiminta Suomen lakeja ja tuleeko se saatta edesvastuuseen?

Ensimmäiseen kysymykseen kieltävän vastauksen antoi kultin johtaja Tapani Koivuniemi yrityksensä nettisivulla julkaistulla vastineella. Yleisellä tasolla Koivuniemi haluaa kiistää HS artikkelin tiedot ja pitää sekä MOT-ohjelmaa vuodelta 2009 ja maanantaipiiriin liittyvää nettisivustoa vihan ja kateuden synnyttämänä ja totuutta vääristelevänä. Koivuniemen mukaan HS-kirjoituksen ”teksti on yleisesti ottaen törkyä sisältäen niin suuren määrän valheellisia tietoja, että niiden oikomista tuskin kukaan jaksaisi edes lukea.”

 Vastineessa kiinnittää huomiota tekstin pituus, sen sisältämien väitteiden epätarkkuus ja konretian puute. Teksti on argumentoinnin sijasta tyyliltään syyttävä ja manipulatiivinen. Tilanteessa moni odottaisi toisenlaista otetta. Jos mediassa suunnataan uskonnolliseen ryhmään ja erityisesti sen johtajaan raskaita syytöksiä naisten lähes sadistisesta alistamisesta, ryhmiin kuuluvien jäsenten hyväksikäyttämisestä Koivuniemen yrityksessä ja lasten eristämisestä ryhmän ulkopuolisesta maailmasta, niin väitteiden osoittaminen vääräksi olisi odotettavaa.

10.12.2010 Ilkka Wiion antama haastattelu STT:lle ja pitkä kirjoitus Kotimaa24 sivustolla vahvistavat kuitenkin pääosiltaan artikkelin tiedot. Wiio on ollut kultin jäsen kahdeksan vuotta, eronnut siitä ja toimii nykyisin pappina. Asiasta kirjoitti myös Helsingin Sanomat. Wiion tiedot ovat painava naula lahkon arkkuun.

Entä mitä tapahtui toisen kysymyksen kohdalla? Saako uskonnollisen ryhmän sisällä tehdä mitä haluaa? Asia, johon on tartuttu, on Koivunimen yritys ja sen oletetut työaikalainsäädösten rikokset. Yrityksessä tehdään tähän liittyvä tarkistus vuoden vaihteessa.

Sen sijaan (HS 11.12.2010, A15) lapsiasianvaltuutettu Kaisa Maria Aula ja professori Tuula Tamminen tyytyvät nostamaan kätensä ylös antautumisen merkiksi. Kuvaus lapsiin kohdistuvasta väkivallasta (väkivaltaisen kasvatuksen salliminen, tukistaminen, luunapit) tai lasten eristäminen kultin ulkopuolisista lapsista on ainoastaan ”lapselle suuri riski”. Ennaltaehkäisevä lastensuojelu näyttää tässä tapauksessa lamaantuneelta.

Kaiken lukemani jälkeen ymmärrän, että siihen tartutaan, mihin lain puitteissa voidaan. Siitä huolimatta pidän erittäin outona ja huolestuttavana, että Suomessa suojellaan aikuista työntekijää liioilta työtunneilta, mutta ei huolestuta, jos iso joukko lapsia on vaarassa menettää elämästään jotain keskeistä ja peruuttamatonta. Ehkä lastensuojelulaki ei ole ajan tasalla? Eikö kukaan Suomessa todellakaan aio tarttua lasten tilanteeseen kaiken kirjoitetun aineiston perusteella?

Kultin esiintulo nostaa myös esiin tarpeen saada uskonnollisen yhteisöjen toiminta joidenkin yleisesti sovittavien pelisääntöjen alaiseksi. Ehkä ei olekaan vain yksilön oma asia, jos lahko pakottaa konkreettisesti naisia ryömimään maassa ja nimittämään puolisoaan ”herraksi”?  Jos sama kerrottaisiin vaikka urheiluseurasta, niin olen varma että asian pengonta olisi kiivaassa vauhdissa ja raastuvan oven saranoita rasvattaisiin jo.

Saako uskonnon nimissä tehdä mitä vain, kunhan ei riko Suomen lakeja? Onko yhteisön harjoittama uskonto yksityisasia? Näihin kysymyksiin tarvitaan nyt aiempaa paremmin määriteltyjä vastauksia. Uskonnon privatisoituminen Suomessa on piilottanut näkyvistä sen, että uskonnonharjoitus on luonteeltaan sosiaalista toimintaa.

Written by latvus

11.12.2010 at 23.23

Hyväksytkö mukaan?

leave a comment »

12.12.2010

3. adventtisunnuntai

Hyväksytkö mukaan?

Mukaan pääseminen ja ulosjääminen ovat isoja asioita. Moni muistaa lämmöllä ne
hetket, jolloin on päässyt hyvässä ystäväjoukossa jakamaan elämisen iloja ja
suruja. Pienten yhteisöjen voima on suuri.

Suurissa juhlissa, kuten jouluna, esiin nousevat perheen ja suvun kohtaamiset,
arjessa taas muut tärkeät ihmiset. Syntymässä, kuolemassa, parin siunaamisessa
yhteiseen elämään ja muissa tärkeissä juhlissa tuon hetken yhteinen jakaminen
on erityisen tärkeää. Yhteys tekee juhlan.

Jeesus Nasaretilainen on ilmeisesti monien juhlien mies, koska häneen on lyöty
leimoja: ”syömäri ja juomari” (Matt. 11:19). Edellyttääköhän tämä jo sitä, että
Jeesusta on pidettävä varsinaisena riekkujana, joka jaksoi istua jatkoilla
pitkään ja jonka isossa seurueessa moni viihtyi juhlissa?

Jeesus tuli Nasaretista. Hänen ei kerrota käyneen kouluja tai kuuluneen niihin,
jotka olivat trimmanneet oppinsa temppelin pappiskorkeakoulussa. Ehkä tästä
johtui myös se, että Jeesus oli arjen säädösten edessä valmis joustamaan
ihmisen tarpeiden suuntaan – ja ottamaan välimatkaa elämän vastaisiin
perinnäissääntöihin. Jeesus hyväksyi ihmisen myös silloin, kun moni ympärillä
oli hänet hylännyt.

Evankeliumit kuvaavat monia kertomuksia siitä, kuinka Jeesus hyväksyi seuraansa
niitä ihmisiä, joita monet pitivät huonona seurana. Epäilyttävä ammatti
miehittäjien yhteistyöverkostossa, sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvät
leimat eivät näytä rajanneen sitä, keitä Jeesus Nasaretilainen hyväksyi
seuraansa. Arjen ateriat ja juhlat, jotka ottivat muiden leimaamat joukkoon
mukaan, puhuivat armon kieltä.

Yhteinen ateria, hetken matkaa kuljettu yhteinen tie, elämän painoja luotaava
ja jakava keskustelu tai toisen mukaan ottaminen arjen juhlaan. Näillä pienillä
asioilla aukeaa arjen armo.

Kari Latvus
(evl.fi/ Sana sinulle -hartaus)

Written by latvus

10.12.2010 at 12.54

Kategoria(t): diakonia, raamatuntutkimus

Tagged with , ,

Maitobaareista Tapani Koivuniemen lahkoon

with 19 comments

 

(anna palautetta, klikkaa tähtiä yllä, kiitos)

 Helsigin Sanomien Kuukausi-liitteessä on (4.12.2010) Anu Nousiaisen laaja ja terävä artikkeli suomalaisesta uskonlahkosta. Pitkä ja tarkasta kuvattu kertomus oli niin järisyttävää luettavaa, että päivän Hesari jäi aamukahvilla lukematta. Artikkeli oli pakko lukea heti loppuun.

Lukemisen aikana ja sen jälkeen mielessä nousee uudestaan ja uudestaan esiin mielettömyys, mikä liittyy uskonnolliseen valtaan ja suggestioon. Miten järkevät ja suomalaisen korkeakoulusivistyksen saaneet ihmiset voivat vuosikausia elää suoranaisessa harhassa, jossa ulkopuolinen maailma kuvun ulkopuolella vääristyy ja kaikki kritiikki unohtuu? Miksi usko saattaa joissakin kohdin kokonaan unohtaa terveen järjen?

En ihannoi mitään järkiuskoa tai markkinoi tiedemantraa uskon perustana, mutta kuvaus insinööri Tapani Koivuniemen Otaniemen teekkarikylässä syntyneistä raamattupiireistä ja sen pohjalta muodostuneista suljettuista salaryhmistä – Maanantaipiiri, Puutarha ja Torni – muistuttavat siitä, että tiede, järki ja avoimen kriittinen keskustelu ovat terveen uskonyhteisön tunnusmerkkejä.
Jutussa mielenkiintoinen sivujuonne on se, että toiminta tapahtui aluksi kirkon tiloissa ja espoolaisten luterilaisten seurakuntien siipien suojissa. Espoolaiset Maitobaarit olivat ryhmän sisäänheitto-osastoa. Ilmeisesti rajanveto lahkon ja seurakuntien välillä on jo tapahtunut jokunen vuosi sitten.

Jälkikirjoitus:

Lisää informaatiota asiasta seuraavilta sivuilta jossa myös linkki adressin allekirjoittamiseen toiminnan boikotoinnista: http://sites.google.com/site/maitobaari/

Lahkon liittyvän ja ilmeisesty riistotyöhön perustuvan yhtiön palveluiden käyttöä vastaan voi allekirjoittaa adressin.
Firmaa näyttää käyttävän monet sen taustoja tuntemattomat tahot.  http://www.adressit.com/koivuniemiko

Jälkikirjoitus 2 (5.12. klo 12): tämä postaus ladattiin vuorokauden aikana liki 800 kertaa. Kyse on viikonlopun keskustelujen iso aihe

Jälkikirjoitus 3 (6.12. klo 22): reilussa parissa vuorokaudessa 1500 latausta. Suosittelen erityisesti lukemaan keskusteluosasta Jaana Hallamaan osuvan ja terävän kommentin.

Written by latvus

4.12.2010 at 12.21

Kategoria(t): väkivalta

Tagged with , ,