Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Archive for marraskuu 2010

Kontekstuaalinen raamatuntulkinta – esimerkkinä SBL-konferenssi Atlantassa 2010

leave a comment »

(anna palautetta; klikkaa tähtiä, kiitos)

Kontekstuaalinen raamatuntulkinta merkitsi vuosikymmen sitten SBL:ssa (Society of Biblical Literature) subjektin teologiaa. Aallon kärkenä oli ollut feministinen eksegeesi ja sen vanavedessä tulivat lukemattomat etniset variaatiot: aasialainen, latinalainen, afrikkalais-amerikkalainen raamatuntulkinta (reading).

Viimeiset neljä vuotta mukana on toiminut myös Vanderbiltin yliopiston professorin Daniel Patten johtama ryhmä ”Contextual Interpretation of the Bible”. Ryhmä on koonnut vuotuisissa SBL konferensseissa viimeisen parin vuoden ajan neljä teemaan liittyvää kolmen tunnin mittaista miniseminaaria. Atlantassa ryhmällä oli runsas ohjelma: yksi sessioista kohdistui VT:n teksteihin (Ex-Deut), kaksi Uuteen testamenttiin (mm. Matteus) ja yksi tietosanakirjaan The Cambridge Dictionary of Christianity (arvio puheenvuoron käytti mm. Heikki Räisänen). Tietosanakirjaa saa muuten ostaa erittäin edullisesti Amacon.com verkkokirjakaupasta – itse asiassa 31$ plus postikulut jättiteoksesta on käsittämättömän halpa hinta – selkeä suositus: osta.

Patten ryhmä on tuottanut Fortress Pressin sarjassa texts@contexts jo pari nidettä Genesis/ Mark. Kirjoihin tutustuminen nostaa esiin tosiasian, että samasta tekstistä saatetaan kulkea kovin moneen eri suuntaan. Variaatioiden määrä tuntuu rajattomalta. Olen kirjoittanut Genesis-niteeseen Hagar-analyysin (Gen. 16;21) ja paininut muutenkin interkontekstuaalisen metodin kanssa jo tovin.

Missä metodin kehittelyssä mennään Atlantan SBL-konferenssin perusteella? Interkontekstuaalisuus tarjoaa tärkeitä näkökulmia sekä eksegetiikkaan että sitä edellään työssään eri tavoin soveltaville. Samalla olen yhä vakuuttuneempi siitä, että työskentelyssä tulisi pyrkiä selvästi suurempaan metodiseen läpinäkyvyyteen. Pulmakohdat eivät tule esiin niinkään eksegetiikan käytössä tai tekstien analyysissä muinaisen kontekstin yhteydessä. Sen sijaan siirtyminen nykykontekstiin tapahtuu toisinaan löyhästi. Eksegeettisesti tulkittu teksti tuodaan ”[nyky]kontekstiin” tavalla, jossa ei selkeästi ilmaista tutkimuksellisia peruselementtejä (tutkimuskysymys, tutkimusaineisto, metodi). Voi olla, että näiden vaatimusten vieminen liian pitkälle saattaisi kuristaa kontekstuaalisen analyysin hengiltä, mutta toisaalta täysi välinpitämättömyys saattaa johtaa tutkimuksen liukumisen saarnaksi tai poliittiseksi agendaksi. Jos nykykontekstia analyysiä ei voi liittää selkeästi dokumentoituihin kirjallisiin, kuvallisiin tai muihin vastaaviin kohteisiin, siis aikaan ja paikkaa, on jäljellä vain hutera ja dokumentoimaton autobiografinen kuvaus, joka ei ansaitse metodin asemaa (autobiographical criticism). Oma ratkaisuni on interkontekstuaalisesta metodista puhuminen ja sen alleviivaaminen, että niin muinaisen kuin nykyisen kontekstin kohdalla tarvitaan selkeästi ilmaistuja metodisia määritelmiä. Niukkakin määritelmä on parempi kuin ei mitään, sillä lukija voi sen nähdessään tehdä omat johtopäätöksensä.

Written by latvus

28.11.2010 at 20.22

Kirkon salainen radikaaliliike?

with 4 comments

Onko kirkossa salainen kumousliike ? Näin väittää outo kirjoituskampanja Yhteys-liikkeettä vastaan. Länsiväylä –nimisen lehden päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä julkaisi lehdessään sekä levitytti tekstinsä saman yhtymän sisällä useisiin pienlehtiin eri puolella Suomea. Pietilän kirjoituksen ”Kirkko käy omaa sisällissotaansa” (16.11.2010) sanatarkkoja väitteitä ovat mm.:

– ”Sukupuolineutraali avioliitto ja homoparien kirkollinen siunaaminen ovat olleet kirkon sisällä toimivan ryhmittymän tavoitteena jo kymmenen vuotta. ”

– ”Yhteys-liikkeen nimellä toimiva ryhmä oli aluksi salainen ja sen asiakirjat pidettiin luottamuksellisina. Ryhmä keräsi muun muassa kirkon työntekijöistä salaisen rekisterin, johon kirjoittautuneet lupautuivat esiintymään julkisuudessa homojen puolesta, heti kun aika olisi kypsä.”

-”Yhteys-liikkeen kannattajat esittelivät viimeviikon kirkolliskokouksessa homopareille tarkoitetun rukouskaavan, joka erehdyttävästi muistuttaa heteroparien vihkikaavaa. Luonnos menee piispainkokoukselle, joka määrittää homojen ja lesbojen tulevan siunauskaavan. Tämä on Yhteys-liikkeelle merkittävä taisteluvoitto.”

– [Yhteys-liiketttä edustava] ”pappi tuomitsee perinteisen avioliittokäsityksen kannattajat helvettiin, koska hän pitää heitä homokammoisina. Uskonsodat ovat sotia ilman armoa.”

Näin siis A-P. Pietilä, jonka saama/välittämä informaatio on väärää ja harhaanjohtavaa.

Olen ollut Yhteys-liikkeessä mukana keväästä 2000, muutaman vuoden myös johtokunnassa. Koko sen ajan toiminta on ollut avointa, keskusteluhakuista ja vuorovaikutukseen tähtäävää. Tämä on tapahtunut aikana, jolloin homoseksuaalisuus olivarsin suuri tabu ja kantoi synnillisen elämän leimaa. Yhteys-liikkeen avoimuudesta on kertonut 2000-luvun alun kirjallinen esite ja varsin pian syntyneet nettisivut (www.yhteys.org), jotka ovat listanneet tukijajoukon nimiä myöten.

Olin 2000-luvun alussa mukana työryhmässä, jossa muotoiltiin vielä nytkin Yhteys-liikkeen kotisivuilla olevat tavoitteet. Tuolloin todettiin, että:

– Yhteys-liikkeen tavoitteena on että homo- ja lesboparien kodit siunataan pyydettäessä
– kirkoissa työskentelevät homot ja lesbot voivat halutessaan rekisteröidä parisuhteensa pelkäämättä seurauksia ja että
– kirkoissa ryhdytään toimiin, jotta homo- ja lesboparit halutessaan voivat saada rekisteröidylle parisuhteelleen kirkollisen siunauksen.

Tänä syksynä kirkossa on otettu askel suuntaan, joita Yhteys-liike on rukoillut, toivonut ja tavoitellut. Yhteys-liike ei ole salannut toimintaansa vaan pikemminkin pyrkinyt olemaan julkinen, jos se on mahdollista. Avoin keskustelu kirkossa on ollut Yhteys-liikkeen toive jo silloin, kun keskustelua ei haluttu käydä.

Sen sijaan Yhteys-liike ei ole koskaan ajanut sukupuolineutraalia avioliittoa tai jollakin tavoin pyrkinyt kieltämää perinteisen heteroliiton merkitystä.  Henkilökohtaisesti ajattelen edelleen samoin kuin vuosikymmen sitten: homojen tulee saada rekisteröidä suhteensa myös kirkon työntekijöinä (tämä on jo mahdollista) ja kodit siunataan pyydettäessä (näin tapahtuu) ja rukous homoparin puolesta on toteutumassa (vaikka minusta teologisesti oikea ratkaisu olisi siunaus).

Pietilän mielestä kyse on salaseurasta – todellisuudessa salaseuraa ei ole olemassakaan. Joidenkin mielestä Yhteys-liike on tavoitteineen radikaali. Näin ehkä oli vuosikymmen sitten jostakin näkökulmasta, mutta nyt liike edustaa kirkon keskilinjaa. Keskeistä asiassa ei ole kuitenkaan liike tai organisaatio vaan kristittyjen seksuaalisen vähemmistön kotipaikka kirkossa. On outoa, että tätä vastaa sotii vielä tänä vuonna Länsiväylä-tasoisen lehden päätoimittaja ja käyttää väitteitä, jotka eivät pidä alkuunkaan paikkaansa.

Lue myös Yhteys-liikkeen puheenjohtajan Sakari Häkkisen vastine kirjoitukseen.

Written by latvus

26.11.2010 at 0.30

Bibliobloggaus – eksegetiikkaa blogeissa

with 5 comments

SBL Atlanta 22.11.2010

Yksi mielenkiintoisimmista osioista Atlantassa parhaillaan pidettävässä SBL-konferenssissa (Society of Biblical Literature, Annual Meeting 2010) oli ”SBL Blogger and Online Publication Section”. Teemana oli ”bibliobloggaus”: Raamatun tutkimukseen kohdistuvien blogien pitäminen. Viisi erinomaista puolentunnin esitystä, napakat keskustelut ja käsin kosketeltavan tiivis, jopa intohimoinen analyysi raamatuntutkimusblogien historiasta, kehityksestä ja nykytilasta.

Aluksi on kyllä todettava, että Suomessa ollaan tästä junasta pahasti jäljessä, koska kielialue on suppea ja erityisesti uuden tekniikan haltuunotossa on näkyvissä selvä viive. Bibliobloggaus on saamassa englanninkielisellä alueella ulottuvuuksia, joista emme ole tietoisia. Facebook, Twitter ja muut uudet välineet ovat kovassa kurssissa.

Termi bibliobloggaus on tosin hankala, koska myös monet kirjastoalan blogistit ovat käyttäneet sitä itsestään. Käsite on kuitenkin jäänyt elämään raamatuntutkijoiden joukossa ja raamattublogistien määrä kasvaa. Alalle etsitään laatukriteerejä ja myös hyväksyntää: tieteellisesti laadukas blogijulkaiseminen halutaan saada osaksi meritoitumista siinbä missä muukin julkaiseminen.

Bloggaamisen motiivina ei ole raha (kukaan ei maksa raamatuntutkimuksen julkaisemisesta netissä), julkisuuden tai maineen tavoittelu. Bloggaamisen taustalla on yleensä kirjoittamisen intohimo, joka jo itsessään tarjoaa suuren tyydytyksen. Blogien synnyttämät keskustelut ja niistä oppiminen on bonusta.

Havaintoni yllätti: viisi miestä piti esitelmän, viittasi useimmin miesten blogeihin ja runsaslukuinen kuulijakunta koostui lähes pelkästään miehistä. Naisbibliobloggareitakin kuulemma on (tarkistin asian esitelmöitsijöiltä), mutta selvästi vähemmän.

Hyvän kuvan nykytilanteesta saa tutustumalla päivän esitelmien blogeihin. Osa tänään pidetyistä esitelmistä on jo blogeissa luettavissa: klikkaa kyseistä nimeä tai tekstiä. Erityisesti suosittelen tutustumaan James Davilan kuvaukseen bibliobloggauksen historiasta ja nykytilasta. Kaikki teksti löytynevät pikapuoliin netistä myös googlaamalla. Blogien linkeistä tavoittaa lukuisia alaan liittyviä sivustoja ja lisää blogeja.

James Davila, University of St. Andrews-Scotland: What Just Happened:  The rise of “biblioblogging” in the first decade of the twenty-first century.  (blogi: PaleoJudaica.com)

Christian Brady, Pennsylvania State University University Park: Online Biblical Studies: Past, Present, Promise, and Peril (blogi: Targuman)

Michael Barber, John Paul the Great Catholic University: Weblogs and the Academy: The Benefits and Challenges of Biblioblogging (blogi: The Sacred Page)

James McGrath, Butler University: The Blogging Revolution: New Technologies and their Impact on How we do Scholarship (blogi: Exploring Our Matrix)

 Robert R. Cargill, University of California, Los Angeles: Instruction, Research, and the Future of Online Educational Technologies (blogi: Excavator)

Written by latvus

23.11.2010 at 3.55

Kategoria(t): raamatuntutkimus

Tagged with , ,

Ihmisen mitta

leave a comment »

21.11.2010

Tuomiosunnuntai: Ihmisen mitta

Kylläpä on haastava evankeliumi: minun ihmisyyteni mitta on mitään
piilottelematta muotoiltu hyvin yksinkertaisin kysymyksin. Miten kohtaan sen,
jolla ei ole riittävästi ruokaa, kohtuullista vaatetusta, kunnon asuntoa?
Tuomiosunnuntain evankeliumin (Matt. 25:31-46) viesti on selvä. Ihmisen mitta
on siinä, ettei kenenkään elämää riistetä työntämällä häntä elämän
perustarpeiden osalta kohtuuttomuuden rajan tuolle puolen.

Alun perin evankeliumin vertauksen ytimessä eivät olleet koko maailman sairaat
ja nälkäiset, vaan ”vähäiset veljet” viittasivat toisiin kristittyihin. Ehkä
juuri niihin kristittyihin, jotka eivät kuuluneet omaan seurakuntaan tai jotka
saattoivat ajatella joissakin kohdin uskostaan eri tavoin. Tänään elämänpiiri
on kasvanut ja vähimmät sisaret ja veljet tuntuvat löytyvän erityisesti
kaukaisemmasta etelästä, jossa edelleen liian moni elämä loppuu liian varhain
ja liian moni joutuu taistelemaan kohtuullisen elämän puolesta.

Erityisen vaikea on Matteuksen saarnaa kuulla, kun luterilaisuuden silmin ja
Paavalia tulkiten on oppinut vetoamaan syntisen vanhurskauttamiseen, elämässä
epäonnistuneen saamaan armoon oikeudessa. Armostahan meidän tuli pelastua, ei
rakastamalla kurjaan jamaan joutunutta ihmistä? Vai tuliko sittenkään? Päivän
viesti on siinä, ettei kärsivä köyhä ole merkityksetön pelastuksen kannalta.

Tuomiosunnuntain saarna on pienen ihmisen puolella, mutta itsevarmuuteensa
luottavaa se rusikoi sen sijaan kovalla kädellä. Evankeliumi on tänään myös
laki, joka muistuttaa jokaisen kristityn saamasta kutsusta kääntyä sen puoleen,
joka on puutteessa ja pulassa.

Köyhässä vierelläsi kohtaat tuntemattoman Kristuksen.

Kari Latvus

evl.fi (Sana sinulle hartaus)

Written by latvus

17.11.2010 at 20.08

Kategoria(t): Uncategorized

Varma Törmän kiireellinen kirje piispalle

with 2 comments

                                                                                                                                      Kiireellinen

Varma Törmä
Uskonlahden seurakunnan vt. kappalainen

Hyvä piispa,

Olen huolissani kirkolliskokouksen päätöksestä, enkä ehdi odottaa niitä piispojen ohjeita. Olen kirkon uskollinen keskitien kulkija, joka haluaa olla uskollinen myös Raamatulle ja rakastaa kaikkia seurakuntalaisia, myös homoseksualismiin taipuneita, myös niitä homoseksu-ellejä. Ja kun minulla on nyt täällä Uskonlahden seurakunnassa kaksi, siis miehiä kaksi, jotka ovat sillä lailla taipuneita ja tietenkin ne tulivat heti sen päätöksen jälkeen virastoon, kun olin siellä pahaa aavistamatta päivystämässä ihan muita asioita. Ja ne asuvatkin ihan samassa asunnossa ja olen ne kyllä nähnyt joskus kävelylläkin kahdestaan.

Kirkolliskokous nyt kuitenkin sanoo, ettei vain saisi siunata ja varsinkaan siunata sitä homoseksualistien parisuhdetta, mutta rukoilla pitäisi tai saisi, siis tai en oikein tiedä.

Niin, että minua on nyt sitten pyydetty rukoilemaan.

Että olisiko hyvä siihen rukouksen ensinnäkin pyytää, että nuo miehet tulisivat siis eri ovista – meillä on kirkossa onneksi ovi itään ja pohjoiseen – ja sitten minä tulisin sakastin ovesta, että kukaan ei arvaisi, mitä tapahtuu. Ja muita ei saisi tietenkään tulla paikalle, eikä asiasta saisi puhua sen jälkeen. Ja istuisivatko nämä miehet eri penkissä vai olisiko se parempi, että olisivat samassa penkissä, mutta kuitenkin niin, etteivät ole sillä tavalla lähellä, niin kuin toisiaan?

Ja kun kirkolliskokous päätti, ettei rukoushetki saisi olla samanlainen kuin vihkiminen, niin voiko kuitenkin veisata virren, lukea Raamattua, rukoilla ja pitää puheen? Ne kun helposti muistattavat vihkimisestä. Ja jos mukana olisi virsi, niin mikähän se virsi voisi olla, jotta ei puhuttaisi mihinkään parisuhteeseen viittaavasta, siis miehistä, naisista, rakkaudesta tai toivosta? Olisiko virsi 631 ”Oi Herra jos mä matkamies maan” sopiva – vaikka sen lopussa puhutaan siunaamisesta? Ja entä jos kuitenkin lukisin Raamattua, niin pitäisikö aluksi muistuttaa Pyhän Paavalin sanoista Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa ja jos sitten ihan vähän olisi sanoja veljellisestä rakkaudesta (Room. 12:10)? Niin ihan vain ettei tule paha mieli siitä toisesta kohdasta, en minä sitä muuten.

Ja tämän jälkeen olisi varmaan sitten se rukous. Siis vain lyhyesti ja kummankin puolesta erikseen. Tai voisihan sitä olla kaksikin rukousta ja sanoa aamen välissä ja rukoilla sitten kummankin puolesta, ja vaikka vähän pitempään.

Ja lopuksi en sitten siunaisi vaan sanoisin jotain reipasta ja toivottaisin oikein hyvää jatkoa kummallekin elämässä.

Että näinkö se on kirkolliskokouksessa ajateltu tehtävän?

Epävarmoin terveisin,

Varma Törmä

Written by latvus

14.11.2010 at 0.24

Päivä, jolloin homoseksuaalisuus lakkasi olemasta synti ev-lut kirkossa

with 24 comments

Historialliset päätöksen muistetaan.  Ehkä myös tämä päivä, vaikka askelten pituudella mitattuna näin lyhyitä ja hitaasti otettuja ja kuitenkin tällä rekyylillä ladattuja askelia ei kirkon lähihistoriasta taida löytyä.

Piispat laativat ohjeet vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineille
 12.11.2010 Klo 9:42 (KT)
Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi perustevaliokunnan mietinnön parisuhdelain seurauksista kirkossa  perjantain täysistunnossa 12.11.2010 äänestystuloksella 78 – 30. Tyhjiä oli 0 ja poissa 0.

Päätöksen mukaan piispainkokous sai tehtäväksi laatia pastoraalisen toimintaohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta. Mietinnön mukaan rukous tarjoaa myönteisen mahdollisuuden kohdata seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kirkon jäsenet. Rukous ei merkitse parisuhteen siunaamista, mikä edellyttäisi uuden kirkollisen toimituksen kaavan luomista ja 3/4 määräenemmistöä kirkolliskokouksessa.”

Miksi päätös on tärkeä?

Asian ovat selkeästi ilmaisseet monet kirkon konservatiivit, jotka ovat päätöstä vastustaneet. Suurin seikka on se, että homoseksuaalisuus ja homoseksuaalisessa parisuhteessa eläminen ei ole enää kirkon syntiluettelossa.  Kirkon laaja enemmistö huokaisee helpotuksesta ”jo oli aikakin” ja samalla pieni konservatiivien vähemmistö kokee, että isien uskontulkinnasta luovutaan. Vuosisatojen perspekstiivissä muutos on ollut nopea.

Kirkko on pitkän historian aikansa elänyt käsityksessä, että homoseksuaalisuus merkitsee luopumista Jumalasta, kääntymistä pois Jumalasta tai jopa Jumalan tahdon tietoista vastustamista. Tänään ev-lut kirkko Suomessa ilmaissut erehtyneensä asiassa.  Eivät tällaiset päätökset helppoja ole ja siksi kirkon hallintokoneistolta meni kahdeksan vuotta askeleen valmisteluun, eivätkä kaikki vieläkään olleet valmiit tarkistamaan kantaansa. Isien uskontulkinnasta halutaan pitää kiinni vaikka suuri enemmistö käsityksestä on luopunut.

Vähemmistö elää läpi tappiota, pettymystä, pelkoa kirkon kääntymisestä väärälle polulle. Nämä tunteet voin ymmärtää; enkä kuvittele surutyön olevan helppoa. Olennaista on se, että eri tavoin ajatteleminen ei purkaudu seksuaalisia vähemmistöryhmiä loukkaavilla sanoilla. Sille ei ole enää tilaa ev-lut kirkossa.  Eri tavoin voi ajatella, mutta toisten loukkaamiselle ei ole paikkaa.

Mitä rukous merkitsee?

Piispainkokous tulee kirjoittamaan kieli keskellä suuta pastoraaliset ohjeet vapaalle rukoukselle, joka voi tapahtua kirkossa ja siinä saa olla läsnä pappi ja pari. Tilaisuudessa saa rukoilla, lukea Raamattua ja varmaankin lukea myös sanoa (Herran) siunauksen.

Tilaisuus ei tule olemaan kirkon virallinen toimitus, eikä sitä saa nimittää parisuhteen siunaamiseksi. Kun pari on kuitenkin läsnä ja Jumalan hyvää varjelusta ja johdatusta saa rukoilla, niin käytännössä nykyinen käytäntö jatkunee. Monet papit ovat nytkin siunanneet homoparit sitä pyydettäessä. Piispainkokous ohjeillaan antaa vakuuden toimien luvallisuudesta

Piispa Wille Riekkinen ilmaisi haastattelussa, että linjakkaampaa olisi ollut päättää siitä, että kysymys on parisuhteen siunaamisesta. Näin on. Nyt esitetyillä perusteilla looginen johtopäätös olisi parisuhteen siunaaminen (mutta ei vihkiminen, joka edellyttäisi monen lähtökohdan uudelleenarviointia ja olisi aivan eri mittaluokan kysymys).

Käytännössä jokainen pari rukousta ja siunausta pyytää juuri suhteelleen, ei yksityisille henkilöille. Pari on myös parina tilaisuudessa. Jumala tuskin siunaustaan parisuhteelle estää, vaikka kirkko ei tähän ilmaukseen päätynytkään. Ja tuskin piispainkokous ohjeissaan yrittää Jumalaa toimissaan rajoittaa.

Jälkikirjoitus 13.11.2010: Kirkolliskokouksen päätös on kiinnostanut, silä kahden päivän aikana Dosentin ikkunan tekstejä on ladattu yli 600 kertaa. WordPress.comin luetuin blogi tänään.

Kuuluuko valta kirkossa harvoille vai valituille?

leave a comment »

Kirkon kuohuvassa syksyn 2010 keskustelukattilassa poreilevat monet teemat. Yksi niistä on kirkon vallan ja päätöksenteon muotoutuminen. Hiljattain tutkimusprofessori Heikki Hiilamo kehotti kirkko ottamaan todesta demokratian vaatimukset ja toteuttamaan vallanjaon aidon kolmijaon, joka on yhteiskunnassa jo vanhaa kauraa. Hiilamo on valmis antamaan demokratialle tilaa lisää ja ottamaan papistolta (ehkä myös piispoilta?) näiden erityisoikeudet pois.

Keskustelukulttuurin toista laitaa edustaa Savonlinnan kirkkoherra, dosentti Sammeli Juntunen, joka on huolissaan kirkon raamattuteologiasta ja opintulkinnasta (katso dosentin ikkunan arviota kirjasta Juntunen, Kirkon raamattuteologiasta). Juntunen kulkisi Hiilamon kanssa päinvastaiseen suuntaan ja haluaisi antaa piispoille erityisen vallan päättää opista, raamatuntulkinnasta ja ties ehkä monista muistakin kysymyksistä.

Oman valtakeskustelun ovat synnyttäneet kirkon vaalit, joissa valitaan nyt edustajat paikallisiin kirkon aluetason päätöksentekokoneisiin, valtuustoihin ja neuvostoihin. Vaaleja pidetään yleensä demokratian merkkinä, mutta jos äänestäjiä on vain 20%  (aiemmin alle, nyt ehkä vähän yli, toivottavasti paljon yli 20%), niin onko kysymys enää demokratiasta vai lähinnä näennäisdemokratialla kuorrutetusta harvainvallasta?

Minne mennä?

Suuri toiveeni olisi, että kirkolliset paikallisvaalit saisivat ensinnäkin selkeät ryhmät ja epämääräiset ”puolueettomat seurakuntaväen” lopetettaisiin. Tilalle selkeät ”körtit avaran kirkon puolesta” tai ”fundamentalistit kirkon kunniaksi” tyyppiset linjat. ”Keskustaevankeliset ” ja ”kokoomuskarismaatikot” olisivat myös oikein selviä ryhmiä: niitä äänestävät tietäisivät, mitä tilaisivat. Turhaa sitä on piilottaa vakan alle, millaista uskoa edustaa.

Toinen tarve olisi saada äänestysprosentti tavalla tai toiselle 30-40% tienoille tai sitten tulee lopettaa puhe kirkon demokratiasta ja ryhtyä puhumaan sisäpiirivaalien harvainvallasta. Asioista on puhuttava oikeilla nimillä. Nykyisin seurakunnan hallinnon valtaa keskittyy kohtuuttomasta kirkon konservatiiviselle sisäpiirille, joka sitä surutta käyttää oman uskontulkintansa eteenpäin viemiseen.

Kolmas selkeä linja on tarve jatkaa hengellisen vallan ja demokraattisen vallan sekamuotoa. Kirkko on enemmän kuin vaaliyhteisö tai kirkollisveron vaalimisjärjestö. Kirkko kurkottaa kohti Jumalaa, totuutta, elämää ja tulevaa. Siksi en siis ostaisi sen enempää Hiilamon kuin Juntusen teesiä vaan pitäisin ainakin kokonaiskirkon ja hiippakuntien tasolla tasapainon demokraattisesti valittujen maallikkoedustajien ja kirkon hengellistä virkaa edustavien (papit, piispat; tulevaisuudessa toivottavasti myös laaja-alaisen diakonin viran haltijat) vallankäytön tasapainon. Olisin valmis tuomaan tämän myös seurakuntatasolle.  Tässä kohden seurakuntien tulisi kulkea kuntien kanssa eri suuntaan ja tulisi ottaa selkeämmin työntekijät mukaan päätöksentekojärjestelmään hengellisen viran edustajina.

Siis: näennäisdemokraattisesta harvainvallasta yhdistettyyn  ja kasvavaan äänestysdemokratian ja hengellisen vallan yhteistyöhön.

Written by latvus

8.11.2010 at 23.57

Kategoria(t): kirkon hallinto

Tagged with , ,