Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Eero Huovisen kaksi vuosikymmentä ja lähtöitku

with 2 comments


Lähtökahvit

Eero Huovinen valittiin Helsingin piispaksi pari vuosikymmentä sitten. Noiden vaalien aikaan olin Wille Riekkisen vaalikampanjassa mukana suurella sykkeellä ja Willen valitsematta jääminen oli iso pettymys (Eero Huovinen voitti tiukassa vaalissa Mikko Heikan ja Wille Riekkisen). Vaalin jälkeen oli olo, että konservatiivien junttakirjeen viesti oli mennyt läpi täpärästi: vapaamielisiksi pelättyjen Riekkisen ja Heikan torjumiseksi oli äänet kehotettu keskittämään Huoviselle, vaikka tämä olikin jo aiemmin liputtanut mm. naisten pappisviran puolesta. Huovisen valinta oli aikanaan konservatiivien voitto.

Entä nyt: miltä näyttää kahden vuosikymmenen jälkeen?

Elokuun viimeisenä iltana armon vuonna 2010 Huovinen piti läksiäismessun Tuomiokirkossa ja satoja kirkkoon halunneita jäi kirkon ulkopuolelle. Moni halusi saattaa piispaa ja jakaa eron hetken. Paikalla olivat kaikki presidentit ja monta hiippakuntalaista. Meitä muiden hiippakuntien ekumeenisia kuokkavieraitakin oli muutamia.

Tuomiokirkon herkkä hetki oli messun lopussa, kun Huovinen riisui alttarin ulkokaiteelle piispan hiipan, kaavun, stolan, alban ja veti päälle siviilitakin. Matti Poutiainen antoi emeritus-ristin. Virasta ja vallasta luopuminen mursi Huovisen äänen lopussa, ennen presidenttien ja perheen kahvittamista Tuomiokirkon ulkopuolella. Suuren urheilujuhlan tunnelmaa lisäsi torvisoittokunta.

Iso aikakausi päättyy Eero Huovisen vaihtuessa Irja Askolaan. Huovinen ei ollut piispan virkaan tullessaan hiippakunnan, julkisuuden, vallan ja median Mr. Big. Tämän roolin Huovinen valloitti aikaa myöden ja monen vaiheen myötä. Huovinen on ollut verkostojen, tilanteen ja puheen mestari. Hänen kykynsä ottaa tila haltuun, puhutella monia ja naurattaa kaikkia on ollut vertaansa vailla – myös lähtöiltana.

Kansallisen piispamyytin Huovinen nosti eksponentiaalisiin mittoihin suostuessaan lomalla tsunamin uhrien kohtaajaksi. Julkisuudessa sureminen ja oman ahdistuksen tuominen julki painoi miehen hartioita monta senttiä kasaan, mutta antoi kirkon äänelle uskottavuutta käsittämättömän paljon. Maailman kauheuden kohtaaminen ja sen julkiseksi tekeminen teki Huovisesta Piispan isolla alkukirjaimella. Pohjatyö kärsimyksen kiertokoulun käymiseen olivat Hangon onnettomuus ja Estonian tuho.

Huovinen tuli piispaksi konservatiivien tuella, mutta tiukan linjan edustajille hän oli liian vähän ja liian laimeaa. Huovinen ei ole taannutkaan kotipaikkaa änkyröille, vaikka moni sitä odotti.

Puolestaan niille, jotka ovat kymmenen vuotta (ja enemmänkin) halunneet edistää seksuaalisiin vähemmistöryhmin kuuluvien kristittyjen asianmukaista kohtaamista, Huovinen on ollut liian hidas ja ollut myös vallankäyttäjä pahimmasta päästä.

Liian vähän konservatiiveille ja liian vähän kirkon uudistajille? Ehkä juuri tämä taiteilu eri linjojen välillä (ja oman kantansa kanssa) on ollut se missio ja tie, jonka Huovinen on taidolla, tahdolla ja vallalla valinnut kuljettavakseen. Muutoksen vuosina kirkko on tarvinnut Huovista, joka on hidastanut vauhtia keulalla ja hoputtanut viimeisiä pysymään letkassa.

Huomenna Helsingin piispan virkaa hoitaa Irja Askola. Kirkko urbaani Helsinki ja koko hiippakunta odottavat uutta piispaansa.

Mainokset

Written by latvus

31.8.2010 klo 22.33

2 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Hei Kari, kiitos erittäin hyvästä aikakausien ja vaikuttajan kehitysanalyysistä. Minua hämmentää kuitenkin tuo änkyrä-sanan käyttö. Näin länsi-
    suomalaisen kielialueen kuulijaan ja lukijaan se kuulostaa negatiivisesti ja tunnepitoisesti värittyneeltä. Mielestäni se on myös huitaisu, joka sisältää epämääräisiä merkityksiä. Etenkin tämä korostuu muuten niin asiallisessa tekstissäsi.
    Ystävällisesti
    Asteri Saarikkomäki

    Asteri Saarikkomäki

    1.9.2010 at 11.57

  2. Laitoit sormesi varmaan ihan oikeaan kohtaan. Änkyrä on kieltämättä aika napakka ilmaus – ehkä jonkun mielestä kohtuuton. Mikähän olisi parempi ilmaus? Jos puhuu konservatiivisesta kristillisyydestä, niin se on liian yleinen. Olen itsekin joissakin asioissa aika konservatiivi. Änkyryyden mittariksi minulle on noussut se, että kieltäytyy jakamasta ehtoollista omalle piispalle tai että poistuu kirkosta kun naispuolinen pappi jakaa ehtoollisen. tai vihkii piispan vastoin kirkon järjestystä.

    Änkyryys sana on kova, mutta niin ovat nämä teotkin. Tätä täytyy vielä miettiä. Olisiko sopivampia ilmauksia?

    latvus

    1.9.2010 at 12.09


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: