Jeesus pilkkasi uskovaisia


14. sunnuntai helluntaista

Tähän käsitykseen on helppo tulla lähimmäisen sunnuntain evankeliumin
perusteella. Jeesusta ei usein ole ajateltu satiirisena pilkantekijänä, eikä
hänestä ole tehty kuvainraastajaa, joka olisi valmis tarttumaan
pilkkakirveeseen. Pikemminkin Jeesus lienee monien mielessä useimmin
rauhallinen ja hillitty kuin amerikkalaiset 1950-luvulla Jeesusta näytelleet
filmitähdet. Mukana mielikuvassa on kosolti nykyajan kiiltokuvaa ja
viihdekulttuuria.

Näissä mielikuvissa Jeesus ei pane pilkan kohteeksi yksilön vakaumusta, siis
uskovaista lähimmäistä ja hänen uskoaan Jumalaan. Lähimmäisensunnuntain
evankeliumi (Luuk. 10:25-37) ei kuitenkaan jätä arvailuille sijaa, sillä sen
mukaan tärkeätä ei ole oikea usko ja uskonharjoitus. Ne jäävät toiseksi sen
rinnalla, että vääräuskoinen ja tuntematon mikä-lie-mies katsoo ympärilleen ja
auttaa pulassa olevaa. Siis oikeitten ajatusten ja oikean uskonopin sijasta
ytimessä on toisesta välittäminen, lähimmäisen vaivan näkeminen ja siihen
vastaaminen.

Oikeat teot vai oikea usko? Tätä jakoa on monet kerrat pidetty vääränä
kysymyksenä oikeaan asiaan. Oikea usko ja oikea teko kun pitäisi mieluimmin
kuulua yhteen. Tähän ihanteeseen Jeesuksen pilkkakirves kuitenkin osuu tarkasti
ja halkaisee ajatusyrityksen kuin halonhakkaaja tuoreen koivupölkyn. Vertauksen
yhteydessä puhe oikeasta uskosta kuulostaa enemmänkin selityksiltä ja
vakuuttelulta.

Tuntemattoman lähimmäisen tekemä oikea teko on ihmisen mitta. Tällä mittapuulla
kannatta mitata elämää vähän laajemminkin ja nähdä kuinka keskeistä on katsoa
toista ihmistä ilman omia ennakkoehtoja ja edellytyksiä.

Kari Latvus

(julkaistu myös evl.fi/kappeli;  Sana sinulle -sivulla)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s