Latvus

Kari Latvuksen blogi kirkosta ja yhteiskunnasta

Archive for heinäkuu 2010

Kirkollinen vihkiminen hittituotteesta ongelmajätteeksi

with 4 comments

 

Kirkollinen vihkiminen on ollut luterilainen sisään-heitto-tuote markettien 
ylihalpojen kahvipakettien tavoin satojen vuosien ajan. Kirkollisen vihillepääsyn 
houkuttamina on perinteisesti kuuluttu kirkkoon ja käyty rippikoulut. Onko siis 
kirkollinen avioliittoon vihkiminen on teologisesti tärkeä luterilaisessa kirkossa?

No, ei sinne päinkään, vaikka näin usein ajatellaan ja vaikka esimerkiksi Helsingin hiippakunnan vielä vallassa oleva piispakin antaa ymmärtää  asioiden olevan(Huoviselta kyse tuskin oli huolimattomasta asiavirheestä vaan lähinnä taktinen veto).
Umpikristilliseltä ja täysluterilaiselta näyttävän avioliittoon vihkimisen perustana on historiallisesti kaikkea muuta.

Taustalla oleva roomalainen avioliittokäytäntö ei perustunut uskonnolliseen ajatteluun 
vaan yhteiskunnan vahvistamaan malliin, jossa parin yhteinen sopimus ja sen julkinen 
ilmaiseminen loivat avioliiton. Roomalainen avioliittomalli ei ollut mihinkään uskontoon 
sidottu ja tähtäsi laillisesti syntyneiden vapaiden kansalaisten aseman turvaamiseen. Kyseinen malli oli muuten ihan puhtaasti heteronormatiivinen.

Myöhemmin katolisen kirkon vaikutusvallan kasvaessa myös monet yhteiskuntaan ja kulttuuriin liittyvät seikat ”kristillistettiin”. Samoin avioliittoon vihkiminen miellettiin kirkon 
pyhäksi toimitukseksi, sakramentiksi. Reformaatio katsoi asiaa toisin silmin ja luterilaisuus 
selkeästi luopui avioliittoon vihkimisen sakramentaalisuudesta. Kyse on yhteiskunnallisesta 
toimesta, jota kirkko on parempien tekijöiden puuttuessa hoitanut menestyksellisesti. Samassa yhteydessä on sitten mukaan liitetty rukous ja siunaus avioliiton puolesta. Nämä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, vaikka puolen tunnin tapahtumassa taitavat ihmisten 
mielissä olla vain yksi ja sama leivos.

Ongelman ydin on yhteiskunnan havahtuminen eri väestönryhmien epätasa-arvoiseen 
asemaan: avioliittolainsäädäntö poikkeaa samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parien 
tilanteesta. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuusajattelun perusteella on selvää, että samaa 
sukupuolta olevien parisuhteet tulee saattaa yhdenvertaiseen asemaan 
mm. adoptiokysymyksessä.  Vaihtoehtoina on joko parisuhdelain muokkaus tai avioliittolain tarkistus. Poliittiset puolueet näyttävät linjansa valinneen ja edessä häämöttää seuraavalla vaalikaudella syntyvä uusi sukupuolineutraali avioliittolaki.

Pelko homoparien rinnastamisesta heteroliittoihin on kirkossa vaikea rasti. Miten ottaa huomioon erilaisuus, joka kunnioittaa tasavertaisesta erilaisia Luojan luomia 
ihmisiä ja heidän yhteistä elämäänsä? Onko kaikki kiinni vain sanoista ja niiden 
maagisesta voimasta? Heteroparin ”avioliitto” ja homoparin ”parisuhde” taitavat kuitenkin puhua aika samasta asiasta: kahden ihmisen keskeinen sopimuksesta ja sen julkistamisesta. Tämähän oli myös roomalaisen käsityksen ydin, joten Eurooppa 
palaa ehkä juurilleen.

Suomessa Yhteys-liike on vuosikymmenen ajan esittänyt, että rekisteröidyt homoparit tulisi pyydettäessä siunata kirkossa. Yhteys-liike ei ole muuttanut 
tässä suhteessa linjaansa, eivätkä muutoksen tuulet puhalla vieläkään tässä asiassa. Pappien ja piispojen parissa noin puolet kannattaa rekisteröityjen parisuhteiden siunaamista(Crux 3/2010). Tähän on selkeät perusteet ja alati kasvava kannatus: tällä muutosvauhdilla 
reilusti alle vuosikymmenessä näin tullee ajattelemaan jo ylivertainen määräenemmistö.

Tuleva ratkaisu edellyttänee kaksi asiaa. Ensinnäkin yhteiskunnan tehtävänä on taata tasavertaiset lailliset puitteet erilaisille olemassa oleville homo- ja heteropareille ja tukea lainsäädännöllä kaikin tavoin ihmisten hyvinvointia.  Toiseksi tarvitaan jo kauan odotettu askel, joka avaa kirkollisen siunauksen sekä hetero- että homopareille.  Se, missä vaiheessa asiaan kuuluvat viranomaispaperit kirjoitetaan, ja se, onko paikkana maistraatti vai kirkon sakasti on sittenkin toisarvoinen kysymys. Kirkolle on tärkeitä olla ihmisten rinnalla heidän elämänsä suurena hetkenä.

PS lisää taustoja ja kirjallisuusviite löytyy aiemmasta blogistani Sukupuolineutraali vai uskontoneutraali avioliitto (Kotimaa24 1.11.2009).

Mainokset

Written by latvus

30.7.2010 at 16.57

Median kirkkolukutaito kasvaa – lisää kiitos!

leave a comment »

Menneiden vuosikymmenien aikana ehti tottua siihen, että valtakunnan päämediat noteerasivat kirkon, kun valittiin arkkipiispa tai kirkossa tapahtui (edes) pienimuotoinen skandaali. Muuta ei juuri pidetty huomaamisen arvoisena. Tietä näytti mediakeisari Helsingin Sanomat, jonka linjana oli vaieta kirkosta tai kirjoittaa kielteisesti. Kirkosta kirjoittaminen oli sallittua Hesarissa Paavo Tukkimäelle ja kirkkoa käsittelevän kirjallisuuden arviointi kuului Martti Mäkisalon kontolle.

2000-luku on muuttanut hiljalleen tilannetta tai ainakin merkittävässä määrin neutralisoinut aiempaa kirkkokielteisyyttä. Vanhojen kirkkokriitikkojen, jopa television ja Helsingin Sanomien, tarjontaan on mahtunut enemmän ja monipuolisemmin uskontoa käsitteleviä teemoja. Uutisoinnin kärjessä ovat edelleen vanhat aiheet, erityisesti naispappeuskiistat, homojen asema, piispojen valinnat ja kirkon jakautumisuutiset. Tämän lisäksi mahtuu yhä useammin mukaan myös ihmisten elämän kannalta tärkeitä, mutta vähemmän mediaseksikkäitä teemoja diakoniatyöstä, kirkon lapsi- ja perhetyöstä tai kirkollisista toimituksista. Hyvä esimerkki oli vantaalaisen ideanikkaripapin Heikki Lepän tuottama hääyö-tapahtuma, jossa vihittiin kaikki paikalle tulleet halukkaat ja vihkikelpoiset parit. Tämä oli iso uutinen läpi median.

 Lisääntyvä uutisointi nostaa esiin uuden haasteen. Median on syytä oppia tulkitsemaan kirkkoa entistä osuvammin, sillä pelkkä kuvaus ilman analyysia on kuin peruna ilman silliä. Ilkka-lehden pääkirjoitus (11.7.2010) ja Helsingin Sanomien päätoimittajan Mikael Pentikäisen pääkirjoitussivun analyysi (Helsingin Sanomat 13.7.2010) osoittavat sekä tietä uuteen että nostavat näkyviin uusia haasteita median kirkkolukutaidolle. Pentikäisen kirjoituksen merkitys uutena päätoimittajana on erityisen suuri, koska se viestittää, että nyt kirkosta kirjoitetaan osuvasti ja asiantuntevasti. Silti teksti on analyyttistä ja uutismediaan sopivaa.

Ilkan pääkirjoitus puolestaan toi hyvin esiin sen, miten vaikean haasteen edessä media on. Miten tuoda esiin merkittävä uutiskärki siitä, että muutaman kesäviikonlopun aikana reilusti yli satatuhatta suomalaista kerääntyi eri herätysliikkeiden kesäjuhlille? On toki jo uutinen sinänsä, että 35 000 henkeä osallistuu Kiuruveden herättäjäjuhlille eri tilaisuuksiin tai parhaimmillaan liki 70 000 kävijää kokoontuu Liperissä lestadiolaisten Suviseuroihin. Haastavampaa on tuoda esiin jotakin juhlien sisällöstä. Millaisen uutisen saa aikaiseksi körttien viipyilevän armon etsimisestä tai lestadiolaisten jakamasta syntien anteeksiantamisesta Jeesuksen nimessä ja veressä? Kuka osaa tämän uutisoida ja jääkö kuitenkin mieluimmin uutiseksi se, että lestadiolaiset tuomitsevat homot, mutta körtit heiluttavat täyden ihmisyyden lippua?

Herätysliikkeiden kesäjuhlien merkitys on todellinen siinä missä aiemmin Mukkulan kirjailijatapahtumat tai poliittisten puolueiden vuosikokoukset. Ihmiselle tärkeistä asioista on kirjoitettava kesän jälkeenkin ja mielellään asiantuntevasti. Median kirkkolukutaito on kasvanut, mutta lisää kaivataan. Ei riitä, että kerrotaan Luther-säätiön vihkineen oman piispan (vastoin valtakirkon järjestystä). Tausta-analyysin pitää kertoa, että samalla syntyy uusi (lilliputti)kirkko. Ei riitä, että kohistaan hetki Missio Nokiasta. Tausta-analyysin pitäisi kertoa myös, minkä kokoluokan ilmiöstä on kysymys. Missä on nyt analyyttinen uutisointi siitä, mitä Nokia Missiolle kuuluu? Ilmeisesti muutaman sadan hengen uskonnollinen ryhmä ei enää kiinnostakaan ketään mediassa. Tämäkin olisi pieni uutinen.

Kirkollisen ja uskonnollisen kentän monimuotoistuminen on kasvava haaste medialle. Positiivista on se, että uutisointi on aiempaa monipuolisempaa.

Written by latvus

19.7.2010 at 17.37

Kesän parhaat

leave a comment »

Suomalainen kesä ja loma ovat hoitaneet mieltä, kehoa ja sielua. Tässä poimintoina parhaat palat TOP 5.

 – Saunassa käyminen ja uinti: Pälkäneveden uusi lämpöennätys kotilaiturissa on + 27 astetta – eipä ole tätä koettu ennen näissä vesissä!

– Herättäjäjuhlat Kiuruvedellä olivat kesän odotetuin viikonvaihde – tulisiko matalan kynnyksen ja kaikille tarjotun armon nimissä armahtaa lähipenkissä kännykkäänsä soitattavaa lähimmäistä?

– metsätyöt – on voitu jättää tekemättä helteen vuoksi.

– frisbeen heitto – iso kiitos Sappeen frisbeegolfradaan ylläpitäjille!

– muuten vaan oleminen – kesä on ihanaa

Written by latvus

17.7.2010 at 0.05

Kategoria(t): Uncategorized

Tagged with , ,